Lue keskustelun säännöt.
Olemmeko mieluummin laihoja kuin onnellisia?
04.02.2023 |
kirjailija Raisa Omaheimo kysyy tätä. Mitä mieltä sinä olet? Oletko laihana onnellinen? Vaatiiko lsihana oleminen sinulta jostain luopumista? Voitko huonosti pysyäksesi laihana jne.
Jos olet luonnonlaiha, niin hienoa, mutta tämä käsittelee nyt sitä, että pitää valita.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.
Riippuu siitä jos jos kärsii siitä mutta ei kaikki kärsi kuten minä. Olen tottunut siihen.
Ei mun elämä ole yhtään sen onnellisempaa ollut vaikka välillä olen laihduttanut 20kg enimmillään. Ainoastaan helpompaa mutta ei varsinaisesti onnellisempaa. Sama päähän sitä on kuitenkin eikä se luonne siitä muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Painolla ja onnellisuudella ei ole mun elämässä mitään suoraa yhteyttä. Ylipainoisena verenpaineeni ei ole ihan niin matala, joten huimaa vähemmän ja siltä osin elämä on mukavampaa. Kaikki rasva-arvot ym, on priimaa painosta huolimatta. Tykkään peilikuvastani. En syö herkkuja joka päivä, en edes joka viikko ja ruokavalioni on ihan terveellinen. Toisaalta voin syödä pullaa reilusti välillä, en mieti ruoan ja painon yhteyttä, eikä se vaikuta syömiseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa etsiä onni muualta kuin syömisestä.
Jep, on aika ankea maailmankuva jos ruoka ja juoma ovat ainoat ilonlähteet elämässä. Ruokakin maistuu paremmalta kun liikkuu eikä vain istua ja makaa paikoillaan.
Voi sekä juoda, syödä, että liikkua :)
Lihavat eivät liiku riittävästi vaan syövät enemmän kuin kuluttavat. Normaalisti liikkuvan hoikan ihmisen ei tarvitse laskea kaloreita jos sattuu joskus syömään kermajäätelöä tai suklaakeksejä kahvin kanssa. Kokonaista keksipakettia ei ole pakko vetää kerralla, mutta se on siellä kaapissa siltä varalta jos joskus tekee mieli makeaa eikä tarvitse sen takia lähteä erikseen kauppaan.
Olin parikymmentä vuotta ylipainoinen. Elin elämääni, mutta tuntui ettei se ole mun elämää.
Laihdutin ja nyt saan olla oma itseni. Kunpa olisin laihduttanut (ja onnistunut siinä) aiemmin. Elämäni on paljon rikkaampaa, helpompaa ja onnellisempaa kun olen hoikka.
Adhd:na tavallaan ymmärrän kysymyksen, mutta toisaalta voi olla hoikka ja syödä kaikkea, syö vain vähemmän. Itselläni ongelmana juuri määrät, jos sipsipussi jää pöydälle, niin huomaamatta syö enemmän kuin pitäisi. Hoikkana olen onnellisempi kuitenkin kokonaisvaltaisesti, sillä on mukavempi ostaa sopivia vaatteita, olen itsevarmempi ja seksi on parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin parikymmentä vuotta ylipainoinen. Elin elämääni, mutta tuntui ettei se ole mun elämää.
Laihdutin ja nyt saan olla oma itseni. Kunpa olisin laihduttanut (ja onnistunut siinä) aiemmin. Elämäni on paljon rikkaampaa, helpompaa ja onnellisempaa kun olen hoikka.
Mikä siinä muuttui konkreettisesti? Farkut mahtuivat päälle, mutta entä muuta?
Vierailija kirjoitti:
Adhd:na tavallaan ymmärrän kysymyksen, mutta toisaalta voi olla hoikka ja syödä kaikkea, syö vain vähemmän. Itselläni ongelmana juuri määrät, jos sipsipussi jää pöydälle, niin huomaamatta syö enemmän kuin pitäisi. Hoikkana olen onnellisempi kuitenkin kokonaisvaltaisesti, sillä on mukavempi ostaa sopivia vaatteita, olen itsevarmempi ja seksi on parempaa.
Jos vaatteet ja seksi ovat sinulle onnellisuuden mittari, niin hyvä silloin. Aseksuaali ei hyötyisi tuosta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.
Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)
Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.
Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?
Olet ikään kuin asian ytimessä. Välitön palkitseminen ilman itsehillintää ja kykyä siirtää palkintoa tuonnemaksi on lapsellinen piirre ihmisessä.
Olen samaa mieltä. Sen takiahan lapsilla on ollut joskus karkkipäivä, jotta nämä eivät söisi makeisia 7 päivänä viikossa. Aikuisella pitäisi olla vähän enemmän harkintakykyä etenkin niiden määrien suhteen olipa kyse sitten suolaisesta tai sokerisesta naposteltavasta.
Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle
Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle
Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd:na tavallaan ymmärrän kysymyksen, mutta toisaalta voi olla hoikka ja syödä kaikkea, syö vain vähemmän. Itselläni ongelmana juuri määrät, jos sipsipussi jää pöydälle, niin huomaamatta syö enemmän kuin pitäisi. Hoikkana olen onnellisempi kuitenkin kokonaisvaltaisesti, sillä on mukavempi ostaa sopivia vaatteita, olen itsevarmempi ja seksi on parempaa.
Jos vaatteet ja seksi ovat sinulle onnellisuuden mittari, niin hyvä silloin. Aseksuaali ei hyötyisi tuosta mitään.
Harmi heille, vastasin kysymykseen omalta kannaltani, en koko kansakunnan puolesta.
Ihmeellisen jäykkä näkemys. Minä saan onnea kyllä ihan kaikesta muusta kuin herkkujen syömisestä. Olen onnellinen hoikkana ja en todellakaan haluaisi olla lihava. En saa iloa sokerin syömisestä, en mistään sipseistä tai muustakaan "napostelusta" (btw on ihan hirveä sana). Nautin hyvästä ja maukkaasta ruuasta, mutta en syö sitä ylettömiä määriä. Saan euforiaa liikunnasta, iloa hyvästä seurasta, harrastuksistani ja omasta perheestäni.
En oikein ymmärrä tätä nykyistä läskin ihannoinnin kulttuuria, missä asetellaan vastakkain hoikka=iloton, läski=iloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin parikymmentä vuotta ylipainoinen. Elin elämääni, mutta tuntui ettei se ole mun elämää.
Laihdutin ja nyt saan olla oma itseni. Kunpa olisin laihduttanut (ja onnistunut siinä) aiemmin. Elämäni on paljon rikkaampaa, helpompaa ja onnellisempaa kun olen hoikka.
Mikä siinä muuttui konkreettisesti? Farkut mahtuivat päälle, mutta entä muuta?
En ole ap, mutta omalla kohdalla:
-Ihmisten käytös minua kohtaan muuttui, suurin osa kohtaamisista tuntuvat positiivisilta, sen sijaan että minua katsotaan nenänvartta pitkin, kulmat kurtussa
-"Oleminen" on paljon vaivattomampaa ja mukavampaa
-Nyt on mahdollisuus sen tyyppisiin ihmisiin (ulkonäöllisesti) joita itse haluan
-En ollut "sinut" itseni kanssa, en pitänyt siitä mitä näin peilistä... Nykyään pidän
Inhoan kaikkea liikuntaa, joten laihana oleminen tarkoittaa nälässä elämistä. Olen onnellisempi hieman tukevampana. Paino seilaa 68-72kg (olen 160cm pitkä) välillä, mutta eipähän tarvitse käydä päivittäin puntarilla ja kieltäytyä kaikista tarjottavista, jouluruuasta, kesällä jäätelötötteröstä jne. Kun painoin 58-60kg, pienikin herkuttelu esim. juhannuksena makkara ja pala mansikkakakkua nosti painon yli 60 kiloon. Monen viikon nälkäkuuri ja liikunta sai painon putoamaan, mutta tosiaan pieniinkään lipsahduksiin ei ollut varaa. Nykyisessä painossa voin olla huoleton ja nauttia kohtuudella hyvistä ruuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.
Riippuu siitä jos jos kärsii siitä mutta ei kaikki kärsi kuten minä. Olen tottunut siihen.
Ei mun elämä ole yhtään sen onnellisempaa ollut vaikka välillä olen laihduttanut 20kg enimmillään. Ainoastaan helpompaa mutta ei varsinaisesti onnellisempaa. Sama päähän sitä on kuitenkin eikä se luonne siitä muutu.
Aivan. Tämähän se ihmetyttää joidenkin perusteissa valita kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle
Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle
Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.
No toi, että vaatteet mahtuu päälle on kyllä ihanaa. Inhottavaa on se jos vaatteet kiristää ja puristaa ja on epämukavaa ihan koko ajan. Sitten pitää ostaa uusia vaatteita ja kalliiksihan se tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.
Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)
Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.
Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?
Vastaan nyt ihan sivusta, mutta ei ole. Itsensä lohduttaminen ruualla on merkki tunnetaidottomuudesta ja henkisesti lapsen tasolla olemisesta. Aikuisella on kehittyneempiä coping keinoja käytössään kuin imeväisikäisellä joka hakee ruuasta lohtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin parikymmentä vuotta ylipainoinen. Elin elämääni, mutta tuntui ettei se ole mun elämää.
Laihdutin ja nyt saan olla oma itseni. Kunpa olisin laihduttanut (ja onnistunut siinä) aiemmin. Elämäni on paljon rikkaampaa, helpompaa ja onnellisempaa kun olen hoikka.
Mikä siinä muuttui konkreettisesti? Farkut mahtuivat päälle, mutta entä muuta?
En ole ap, mutta omalla kohdalla:
-Ihmisten käytös minua kohtaan muuttui, suurin osa kohtaamisista tuntuvat positiivisilta, sen sijaan että minua katsotaan nenänvartta pitkin, kulmat kurtussa-"Oleminen" on paljon vaivattomampaa ja mukavampaa
-Nyt on mahdollisuus sen tyyppisiin ihmisiin (ulkonäöllisesti) joita itse haluan
-En ollut "sinut" itseni kanssa, en pitänyt siitä mitä näin peilistä... Nykyään pidän
Ja aikuinenko perustaa elämänsä siihen tuleeko muiden silmissä hyväksytyksi, yrittää muuttuamiellyttääkseen muita ja saadakseen muilta hyväksyntää? Ja onnellisuus perustuu siihen, että tuntemattomat ovat suopeita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin parikymmentä vuotta ylipainoinen. Elin elämääni, mutta tuntui ettei se ole mun elämää.
Laihdutin ja nyt saan olla oma itseni. Kunpa olisin laihduttanut (ja onnistunut siinä) aiemmin. Elämäni on paljon rikkaampaa, helpompaa ja onnellisempaa kun olen hoikka.
Mikä siinä muuttui konkreettisesti? Farkut mahtuivat päälle, mutta entä muuta?
En ole ap, mutta omalla kohdalla:
-Ihmisten käytös minua kohtaan muuttui, suurin osa kohtaamisista tuntuvat positiivisilta, sen sijaan että minua katsotaan nenänvartta pitkin, kulmat kurtussa-"Oleminen" on paljon vaivattomampaa ja mukavampaa
-Nyt on mahdollisuus sen tyyppisiin ihmisiin (ulkonäöllisesti) joita itse haluan
-En ollut "sinut" itseni kanssa, en pitänyt siitä mitä näin peilistä... Nykyään pidän
Ja aikuinenko perustaa elämänsä siihen tuleeko muiden silmissä hyväksytyksi, yrittää muuttuamiellyttääkseen muita ja saadakseen muilta hyväksyntää? Ja onnellisuus perustuu siihen, että tuntemattomat ovat suopeita?
Ei. Mutta kaikki ovat ihan mukavia asioita. En koskaan sanonut että perustan elämääni niille, kysyttiin mikä muuttui.
Yli 30-vuotiaista miehistä 72 prosenttia ja naisista 63 prosenttia oli vähintään ylipainoisia.
Ehkäpä sinun pitää myöntää itsellesi, että olet väärässä. Syöminen ei aina ole "palkitsemista". Sitä voi vaan tykätä juustosta jne. ja vedellä niitä liikaa ihan tavallisena ruokana. Se, että joku on hyvää, ei tarkoita sitä, että se olisi palkinto.