Onko väärin opettaa neljävuotiaalle, että jos alkaa suututtamaan tai harmittamaan, niin pitää mennä yksin toiseen huoneeseen hengittelemään?

Vierailija kirjoitti:

Meidän tytär ei koskaan pitänyt siitä että hänen lähelleen mentiin tai ohjattiin mitenkään muutoinkaan. Aluksi hän kiukkusi sit kiukkunsa siinä missä sattui olemaan ja hänelle vaan sanottiin, että olen tässä sit kun haluat jutella tai syliin. Sit kolme- neljä-vuotiaana hän itse meni huoneeseensa kiukkuamaan. Tehtiin huoneeseen pesä tyynyistä ja sinne hän sit itse aina meni, aluksi itkemään, myöhemmin lukemaan tai pehmolelun kanssa makoilemaan.

Jos lapsi tietää että ei ole kyse rangaistuksesta, oma tila tunteiden käsittelylle on oikein hyvä ratkaisu.

Ja ihan ensimmäinen kysymys on se miksei hän voisi suuttumuksensa purkaa siinä missä on?

Vierailija kirjoitti:

Meidän tytär ei koskaan pitänyt siitä että hänen lähelleen mentiin tai ohjattiin mitenkään muutoinkaan. Aluksi hän kiukkusi sit kiukkunsa siinä missä sattui olemaan ja hänelle vaan sanottiin, että olen tässä sit kun haluat jutella tai syliin. Sit kolme- neljä-vuotiaana hän itse meni huoneeseensa kiukkuamaan. Tehtiin huoneeseen pesä tyynyistä ja sinne hän sit itse aina meni, aluksi itkemään, myöhemmin lukemaan tai pehmolelun kanssa makoilemaan.

Jos lapsi tietää että ei ole kyse rangaistuksesta, oma tila tunteiden käsittelylle on oikein hyvä ratkaisu.

Miksi minut sitten on täällä haukuttu ihan sairaaksi kun edes mietin tällaista ideaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meidän tytär ei koskaan pitänyt siitä että hänen lähelleen mentiin tai ohjattiin mitenkään muutoinkaan. Aluksi hän kiukkusi sit kiukkunsa siinä missä sattui olemaan ja hänelle vaan sanottiin, että olen tässä sit kun haluat jutella tai syliin. Sit kolme- neljä-vuotiaana hän itse meni huoneeseensa kiukkuamaan. Tehtiin huoneeseen pesä tyynyistä ja sinne hän sit itse aina meni, aluksi itkemään, myöhemmin lukemaan tai pehmolelun kanssa makoilemaan.

Jos lapsi tietää että ei ole kyse rangaistuksesta, oma tila tunteiden käsittelylle on oikein hyvä ratkaisu.

Tämä on ihan helppo toteuttaa myös päiväkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tytär ei koskaan pitänyt siitä että hänen lähelleen mentiin tai ohjattiin mitenkään muutoinkaan. Aluksi hän kiukkusi sit kiukkunsa siinä missä sattui olemaan ja hänelle vaan sanottiin, että olen tässä sit kun haluat jutella tai syliin. Sit kolme- neljä-vuotiaana hän itse meni huoneeseensa kiukkuamaan. Tehtiin huoneeseen pesä tyynyistä ja sinne hän sit itse aina meni, aluksi itkemään, myöhemmin lukemaan tai pehmolelun kanssa makoilemaan.

Jos lapsi tietää että ei ole kyse rangaistuksesta, oma tila tunteiden käsittelylle on oikein hyvä ratkaisu.

Miksi minut sitten on täällä haukuttu ihan sairaaksi kun edes mietin tällaista ideaa?

Ap

Koska av.

Kuulostaa kyllä reseptiltä jollekin kouluampujalle, jos noin pienestä pitäen opettaa sulkemaan itsensä ulkopuolelle kaikesta aina voimakkaita tunteita kohdatessaan. Ja varmaan noin pieni oppii toimimaan noin, mutta vähän epäilisin että ymmärtääkö oikeasti miksi sen käsketään toimia noin?

Meillä toiminut loistavasti. Ja juuri neljä vuotiaalla. Raivostuu, heittelee tavaroita ja voi käydä toisiin käsiksi. Käsken menemään omaan huoneeseen rauhottumaan ja kun suurimmat tunteet on laantuneet, käymme tilanteen ja asiat läpi ja pohdimme raivoamiseen johtaneita syitä. Kun tunnemyrsky on päällä, kaikki muut vain provosoivat lasta. Tämä omassa huoneessa yksin rauhoittuminen toimii meillä. Nyt lapsi osaa jo ennen raivon huippua mennä rauhoittumaan ja tulee sitten kertomaan mikä suututtaa tai harmittaa. Ja käymme sitten yhdessä asiat läpi.

Tähän on tullutkin hyviä kommentteja. En tiedä, onko tästä jo ollut mainintaa (ja itselläni ei ole alan koulutusta eikä lapsia), mutta kiinnitin huomiota tuohon kun sanoit, että lapsi ei halua, että muut näkevät hänen suuttumuksen. Miksi 4-vuotias lapsi hermostuu paljon siitä, jos joku muu näkee hänen suuttumuksen?

Onko hän saanut jostain ajatuksen, että suuttumus olisi paha tunne, tai jotain noloa, joka pitää piilottaa muilta tms.? Toki vaikeita tunteita opetellaan sanoittamaan ja käsittelemään ja itseään rauhoittamaan jne. mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään (ilo, suru, suuttumus...) eikä ole pahoja tai vääriä tunteita. Kiinnitin vain huomiota tuohon, että (pieni) lapsi haluaa niin kovasti piilottaa suuttumuksensa muilta aikuisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tytär ei koskaan pitänyt siitä että hänen lähelleen mentiin tai ohjattiin mitenkään muutoinkaan. Aluksi hän kiukkusi sit kiukkunsa siinä missä sattui olemaan ja hänelle vaan sanottiin, että olen tässä sit kun haluat jutella tai syliin. Sit kolme- neljä-vuotiaana hän itse meni huoneeseensa kiukkuamaan. Tehtiin huoneeseen pesä tyynyistä ja sinne hän sit itse aina meni, aluksi itkemään, myöhemmin lukemaan tai pehmolelun kanssa makoilemaan.

Jos lapsi tietää että ei ole kyse rangaistuksesta, oma tila tunteiden käsittelylle on oikein hyvä ratkaisu.

Ja ihan ensimmäinen kysymys on se miksei hän voisi suuttumuksensa purkaa siinä missä on?

Haluaako lapsi leimautua muiden silmissä raivoavaksi idiootiksi? Toiset lapset vaan oppivat pelkäämään ja kaverisuhteet katkeavat.  Raivostunut tunteitaan purkava ihminen ei ole mitään kaunista katsottavaa.

Mistä tämä tarve on syntynyt? Ei noin pienen vielä tarvitse osata ennakoida tai itsesäädellä mitään. Hengittelyä ja rauhoittumista opetellaan silloin kun kiukku ei ole päällä ja sit ne siirtyy vasta uusiin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tytär ei koskaan pitänyt siitä että hänen lähelleen mentiin tai ohjattiin mitenkään muutoinkaan. Aluksi hän kiukkusi sit kiukkunsa siinä missä sattui olemaan ja hänelle vaan sanottiin, että olen tässä sit kun haluat jutella tai syliin. Sit kolme- neljä-vuotiaana hän itse meni huoneeseensa kiukkuamaan. Tehtiin huoneeseen pesä tyynyistä ja sinne hän sit itse aina meni, aluksi itkemään, myöhemmin lukemaan tai pehmolelun kanssa makoilemaan.

Jos lapsi tietää että ei ole kyse rangaistuksesta, oma tila tunteiden käsittelylle on oikein hyvä ratkaisu.

Ja ihan ensimmäinen kysymys on se miksei hän voisi suuttumuksensa purkaa siinä missä on?

Haluaako lapsi leimautua muiden silmissä raivoavaksi idiootiksi? Toiset lapset vaan oppivat pelkäämään ja kaverisuhteet katkeavat.  Raivostunut tunteitaan purkava ihminen ei ole mitään kaunista katsottavaa.

Siis kyseessä on 4-vuotias (pieni, ehkä vieläpä uhmaikäinen, lapsi), ei 14-vuotias.

Kyllä ne sen lapsen kaverit itsekin joskus raivoaa.

- eri

Vierailija kirjoitti:

Mistä tämä tarve on syntynyt? Ei noin pienen vielä tarvitse osata ennakoida tai itsesäädellä mitään. Hengittelyä ja rauhoittumista opetellaan silloin kun kiukku ei ole päällä ja sit ne siirtyy vasta uusiin tilanteisiin.

Tämä! Lapsen kuuluu oppia tunteensa purkamaan ennenkuin hän ne hillitsee tai hallitsee.

Vierailija kirjoitti:

Opettakaa lasta ilmaisemaan tunteet puhumalla. Minua nyt suututtaa, koska.. . Olen vihainen xxx: lle koska. . Olisin halunnut xx ruokaa mutta ärsyttää syödä xx, kosta en tykkää. Rähjäämään fyysisesti ei kannata opettaa eikä sitä kannustaa.

"Mua suututtaa, koska et koskaan ymmärrä VAIKKA PUHUISIN."

Miksi sanoa tuo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamala idea. En minä ainakaan ole lapsiani tuollaiseen laittanut.

Kyseessä on helposti tulistuva ja hankalasti rauhoittuva lapsi. Mitä keinoja sinä hänelle sitten opettaisit vaikka tilanteeseen, että kesken leikin alkaa suututtamaan? Jotta ei räjähtäisi?

Ap

Älä keskity niin paljon yksittäisiin hetkiin.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Tähän on tullutkin hyviä kommentteja. En tiedä, onko tästä jo ollut mainintaa (ja itselläni ei ole alan koulutusta eikä lapsia), mutta kiinnitin huomiota tuohon kun sanoit, että lapsi ei halua, että muut näkevät hänen suuttumuksen. Miksi 4-vuotias lapsi hermostuu paljon siitä, jos joku muu näkee hänen suuttumuksen?

Onko hän saanut jostain ajatuksen, että suuttumus olisi paha tunne, tai jotain noloa, joka pitää piilottaa muilta tms.? Toki vaikeita tunteita opetellaan sanoittamaan ja käsittelemään ja itseään rauhoittamaan jne. mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään (ilo, suru, suuttumus...) eikä ole pahoja tai vääriä tunteita. Kiinnitin vain huomiota tuohon, että (pieni) lapsi haluaa niin kovasti piilottaa suuttumuksensa muilta aikuisilta.

En tiedä miksi. Hän ei osaa itsekään sanoa. Olen aina opettanut, että suuttuminen ei ole väärä tunne, kaikki välillä suuttuu eikä sitä tarvitse hävetä tai muuta vastaavaa. Ja olen opettanut tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita. Silti jokin muiden kuin minun läsnäolossa provosoi häneen suuttumisen hetkellä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hengittely on hyvä idea, mutta yhdessä vanhemman kanssa.

Kyllä kyllä. Mutta kun en ole aina paikalla. Ei kukaan neljävuotiaan äiti voi olla aina paikalla. Tarvitsemme keinoja niihin tilanteisiin. Ap

En ymmärrä. Siis mihin tilanteisiin? Niin että jossain päiväkodissa lähetettäisiin yksin rauhoittumaan johonkin? Kuulostaa aika vahingolliselta.

Eli kun joku ei ymmärrä, hän ei ymmärrä, vaikka mitä teet. Hän voi eristää sinut, tai pahoinpidellä sinut - mutta hengityksesi tai sanasi eivät muuta sitä tosiasiaa, että hän ei ymmärrä. Tai välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on tullutkin hyviä kommentteja. En tiedä, onko tästä jo ollut mainintaa (ja itselläni ei ole alan koulutusta eikä lapsia), mutta kiinnitin huomiota tuohon kun sanoit, että lapsi ei halua, että muut näkevät hänen suuttumuksen. Miksi 4-vuotias lapsi hermostuu paljon siitä, jos joku muu näkee hänen suuttumuksen?

Onko hän saanut jostain ajatuksen, että suuttumus olisi paha tunne, tai jotain noloa, joka pitää piilottaa muilta tms.? Toki vaikeita tunteita opetellaan sanoittamaan ja käsittelemään ja itseään rauhoittamaan jne. mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään (ilo, suru, suuttumus...) eikä ole pahoja tai vääriä tunteita. Kiinnitin vain huomiota tuohon, että (pieni) lapsi haluaa niin kovasti piilottaa suuttumuksensa muilta aikuisilta.

En tiedä miksi. Hän ei osaa itsekään sanoa. Olen aina opettanut, että suuttuminen ei ole väärä tunne, kaikki välillä suuttuu eikä sitä tarvitse hävetä tai muuta vastaavaa. Ja olen opettanut tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita. Silti jokin muiden kuin minun läsnäolossa provosoi häneen suuttumisen hetkellä.

Ap

Sanot yhtä, teet toista. Se on lapsen kehitykselle vaarallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettakaa lasta ilmaisemaan tunteet puhumalla. Minua nyt suututtaa, koska.. . Olen vihainen xxx: lle koska. . Olisin halunnut xx ruokaa mutta ärsyttää syödä xx, kosta en tykkää. Rähjäämään fyysisesti ei kannata opettaa eikä sitä kannustaa.

Tunteiden sanottaminen on ihan eri asia. Tuo on lapsen tunteiden vähättelyä ja vääränlaista hallintaa. Lapsen pitää oppia että kn olen surullinen, itken ja kun olen vihainen, huudan. Ei lapsen tarvitse oppia sanomaan että nyt olen vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on tullutkin hyviä kommentteja. En tiedä, onko tästä jo ollut mainintaa (ja itselläni ei ole alan koulutusta eikä lapsia), mutta kiinnitin huomiota tuohon kun sanoit, että lapsi ei halua, että muut näkevät hänen suuttumuksen. Miksi 4-vuotias lapsi hermostuu paljon siitä, jos joku muu näkee hänen suuttumuksen?

Onko hän saanut jostain ajatuksen, että suuttumus olisi paha tunne, tai jotain noloa, joka pitää piilottaa muilta tms.? Toki vaikeita tunteita opetellaan sanoittamaan ja käsittelemään ja itseään rauhoittamaan jne. mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään (ilo, suru, suuttumus...) eikä ole pahoja tai vääriä tunteita. Kiinnitin vain huomiota tuohon, että (pieni) lapsi haluaa niin kovasti piilottaa suuttumuksensa muilta aikuisilta.

En tiedä miksi. Hän ei osaa itsekään sanoa. Olen aina opettanut, että suuttuminen ei ole väärä tunne, kaikki välillä suuttuu eikä sitä tarvitse hävetä tai muuta vastaavaa. Ja olen opettanut tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita. Silti jokin muiden kuin minun läsnäolossa provosoi häneen suuttumisen hetkellä.

Ap

Koko aloitushan viittaa siihen ettei hän saisi suuttua. Onko tämä siis sun oma ajatus vai päiväkodin ajatus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi olisi ehkä yhdessä neljävuotiaan kanssa hengitellä ja opettaa oikeaa hengittelytapaa. Kannattaa googlettaa vagushermo + hengitys.

Tätä on opeteltu jo pitkään, mutta lapsi ei pysty siihen, jos on muita (kuin minä) läsnä. Siksi sain ajatuksen, että jos kokeilisi ideaa että hän siirtyisi itse toisaalle hengittelemään. En ole aina paikalla auttamassa.

Ap

Toki voit mennä hänen kanssaan sivummalle rauhoittumaan, mutta noin pientä on suorastaan kammottavaa käskeä menemään yksin kärsimään tunteistaan. Noin pieni ei vielä leiki yksin ilman aikuisen läsnäoloa muutenkaan. Isommalle sitten opetetaan, että pitää lähteä pois tilanteesta, jos sanat loppuu.