Onko väärin opettaa neljävuotiaalle, että jos alkaa suututtamaan tai harmittamaan, niin pitää mennä yksin toiseen huoneeseen hengittelemään?

Jotta ongelman voisi hoitaa, se täytyy ensin tunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluikään mennessä on hyvä oppia kontrolloimaan  sanomisiaan ja tekemisiään.  Luokassahan olisi oikea sirkus ( niinkuin nykyään onkin) jos kaikki 20 lasta purkaisi tunteitaan kiukkuamalla.

Oletatko, että ihminen on synnynnäisesti kaoottinen?

En ole tuo kirjoittaja, jolta kysyit. Mutta mitä oikein tarkoitat näillä kaoottisuusjutuillasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluikään mennessä on hyvä oppia kontrolloimaan  sanomisiaan ja tekemisiään.  Luokassahan olisi oikea sirkus ( niinkuin nykyään onkin) jos kaikki 20 lasta purkaisi tunteitaan kiukkuamalla.

Oletatko, että ihminen on synnynnäisesti kaoottinen?

En. Nykyään tuntuu enenevässä määrin olevan kaoottisia vanhempia, jotka hukassa vanhemmuutensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei siis saa näyttää tunteita.

Mun mielestä ihan hyvä idea. Sitten kun on rauhoittunut, niin keskustellaan että miksi suututti ja kerrotaan että saa suututtaa, kunhan ei esim. heittele leluilla/koske sisarukseen/haukuta leikkikaveria tyhmäksi tms. Monelle aikuiselle tekisi ihan yhtä lailla hyvää mennä hetkeksi yksin eri huoneeseen, ennen kuin raivo-oksennetaan kaikki pihalle.

On eri asia käskeä lapsi yksin rauhoittumaan kuin sallia se, jos lapsi sitä itse haluaa/tarvitsee. Päiväkodissa pitäisi olla erikseen rauhoittumisnurkka, johon voi vapaaehtoisesti mennä jos haluaa, mutta sinne ei käsketä rauhoittumaan. Pieni lapsi ei lähtökohtaisesti osaa säädellä tunteitaan yksin ilman vanhempien tai aikuisten tukea, eikä sitä tarvitse heiltä vaatiakaan. Aikuisen tukea voi siis olla joskus sekin, että antaa lapselle tilaa olla itsekseen, mutta ilmoittaa että olen tässä heti kun haluat tulla. Kun lapsi tietää että syli kyllä odottaa, hänen yksinolonsakin tuntuu turvalliselta.

Suuttumus jos mikä on vahvasti kehossa tuntuva tunne, ja ei ole hyväksi jos ainoa tapa opetella säätelemään sitä on yrittää heti rauhoittua. On tarpeen ettei vihan tunnetta opi pelkäämään tai häpeämään siten, että se pitäisi heti osata sammuttaa. Ei ole lainkaan väärin luoda lapselle tilanne, missä hän voi myös päästää turvallisesti höyryjä ulos jos tilanne sen mahdollistaa ja sitten tukea myös rauhoittumaan, että no niin mörökölli taisi päästä pihalle. Tämä on eri asia kuin vihan tunteen lietsonta. Aikuisellekin on tosi tervettä, että purkaa fyysisesti tunteita itsestään heti kun tilanne sen sallii. Niin eläimen kuin ihmisenkin keho tekee sen kyllä luonnostaan, jos tunteet saa tapahtua luonnollisesti eikä estetysti. Mutta se missä tilanteessa ollaan, sanelee tietysti sitä miten tunnetta voi tuoda ulos. Pääasia on oppia silti molemmat, että tunteitaan voi ilmaista ja oppia rauhoittumaan.

Tärkeämpää kuin se, että lapsi osaisi itse sanoittaa tunnettaan on, että aikuinen tekee sitä lapsen puolesta, ja jossain vaiheessa lapsi todennäköisesti alkaa kyllä itsekin pukemaan tunnetta sanoiksi, viimeistään voi esim. kysyttäessä "mikä suututti", "oliko se tämä mikä suututti" kun tunne on rauhoittunut.

Kaksoisvietejä tapahtuu väkisin, vaikka sanallisesti sanoisi lapselle että ei ole väärin että suututtaa. Lapsi näkee ja tulkitsee ympäristöään kaikilla aisteillaan. Lapsi ei luota että hän on kiukkunsa kanssa turvassa muualla kuin äidin kanssa ja siihen on varmasti lapsen mielessä hyvät perustelut. Ihanteellisesti joku toimintasuunnitelma olisi hyvä keskustella ihan päiväkodin hoitajien kanssa ja sopia se sitten myös selkeästi lapsen kanssa (vaikka se rauhoittumistila).

Eivätkö ihmiset ihan oikeasti edes lue aloitusta? Tai sitten ymmärrä sanaakaan siitä? Täälläkin tarjotaan suurimmaksi osaksi vastauksena joko "ei hyvä" antamatta kuitenkaan mitään tilalle tai sitten vaihtoehtoisesti jotain patenttiratkaisua suomatta ajatustakaan sille, että jopa lapset ovat erilaisia. Kaikkien tunne- ja ajatusmaailma eivät vain toimi samoin, joten miten ihmeessä ratkaisut tunteista johtuviin tilanteisiin voisivat olla aina kaikilla samanlaisia? Ihminen ei ole mikään tyhjä taulu syntyessään, vaan pienelläkin lapsella on jo olemassa tietynlaiset "koodaukset" moneenkin asiaan. Kasvatuksen tehtävä on sitten opettaa käsittelemään ja ymmärtämään näitä koodauksia ja luomaan itselleen sellaiset toiminnot, että asioiden kanssa pärjää.

Jos lapsi ei tahdo näyttää suuria tunteita kaikkien edessä (kyllä, tällaisia ihmisiä ihan oikeasti on olemassa, eikä se ole mikään lapsuudesta tullut trauma), ei häntä missään nimessä siihen tule ohjata, saati pakottaa. Sillä on juuri sama vaikutus, kuten täällä tunnutaan ajattelevan tuosta yksin rauhoittumisesta, se vain lietsoo lasta ja luo turvattomuuden tuntua. Täälläkin monesti on jo sanottu, että lapsen täytyy saada näyttää tunteensa. Mutta se tuntuu koskevan vain tietynlaista tunteiden näyttämistä ja jos lapsi itse haluaa olla tunteineen rauhassa, se on yksiselitteisesti väärin. Toisaalta en kyllä yhtään lasta kehottaisi vapaasti näyttämään tunteitaan. Itsehillintä ei ole sama kuin tunteiden peittäminen tai patoaminen, vaan tapa tuoda tunteet julki muut huomioiden. Ei ole ok lyödä leikkikaveria siksi, että hän leikkii väärin. Mielestäni myöskään huutaminen ei ole ok. Lapset kyllä usein huutavat, mutta suotavaa olisi opettaa näyttämään tunteensa maltillisesti. Vai saavatko kaikki siinä tilanteessa "tuntea vapaasti"? Eli yksi huutaa, koska toinen teki hänen mielestään jotain väärin. Aikuisten mielestä asialle ei voi mitään, tunteet pitää näyttää, koitetaan puhumalla alkaa ratkaisemaan tilannetta. Toinen alkaa sillä välin kimpaantuneena huutamaan ensimmäiselle, ettei mielestään tehnyt mitään väärin ja kalauttaa puujunalla päähän. Ensimmäinen on tässä vaiheessa jo aivan raivon vallassa, ei kuule eikä näe mitään. Kolmas pelkää huutoa, ja alkaa peloissaan juoksemaan pitkin huonetta. Neljäs innostuu juoksemisesta ja lähtee mukaan. Viides istuu kenenkään huomaamatta nurkassa itkuisena ja peloissaan, kun vanhemmat/hoitajat keskittyvät rauhoittamaan muita. Näinhän lapset näyttävät tunteensa, jos heitä ei pysty ohjailemaan. Raivon vallassa olevaan lapseen ei tehoa enää mikään, joten tilanteeseen pitää puuttua ennen sitä.

Aloittaja tietää lapsensa temperamentin ja myös sen, miten siitä pääsee eteen päin. Lapsi ei kuitenkaan asiaa osaa itse tunnistaa ja siten hakeutua itselleen tarpeelliseen tilaan. Siksi aloittaja kysyy, miten voisi lasta ohjata itsenäisesti hallitsemaan asiat silloin, kun vanhempien ohajusta ei ole saatavilla. Mikäli tämän kysymyksen ymmärtää, ei vastaus voi olla "opetellaan rauhoittumaan vanhempien kanssa", koska tuo on se ongelma, ei vastaus. Vähän sama kuin joku kysyisi, että mistä saa ruokaa, kun ei ole rahaa. Tähän sitten tietäväisenä vastataan, että no mene kauppaan ostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö ihmiset ihan oikeasti edes lue aloitusta? Tai sitten ymmärrä sanaakaan siitä? Täälläkin tarjotaan suurimmaksi osaksi vastauksena joko "ei hyvä" antamatta kuitenkaan mitään tilalle tai sitten vaihtoehtoisesti jotain patenttiratkaisua suomatta ajatustakaan sille, että jopa lapset ovat erilaisia. Kaikkien tunne- ja ajatusmaailma eivät vain toimi samoin, joten miten ihmeessä ratkaisut tunteista johtuviin tilanteisiin voisivat olla aina kaikilla samanlaisia? Ihminen ei ole mikään tyhjä taulu syntyessään, vaan pienelläkin lapsella on jo olemassa tietynlaiset "koodaukset" moneenkin asiaan. Kasvatuksen tehtävä on sitten opettaa käsittelemään ja ymmärtämään näitä koodauksia ja luomaan itselleen sellaiset toiminnot, että asioiden kanssa pärjää.

Jos lapsi ei tahdo näyttää suuria tunteita kaikkien edessä (kyllä, tällaisia ihmisiä ihan oikeasti on olemassa, eikä se ole mikään lapsuudesta tullut trauma), ei häntä missään nimessä siihen tule ohjata, saati pakottaa. Sillä on juuri sama vaikutus, kuten täällä tunnutaan ajattelevan tuosta yksin rauhoittumisesta, se vain lietsoo lasta ja luo turvattomuuden tuntua. Täälläkin monesti on jo sanottu, että lapsen täytyy saada näyttää tunteensa. Mutta se tuntuu koskevan vain tietynlaista tunteiden näyttämistä ja jos lapsi itse haluaa olla tunteineen rauhassa, se on yksiselitteisesti väärin. Toisaalta en kyllä yhtään lasta kehottaisi vapaasti näyttämään tunteitaan. Itsehillintä ei ole sama kuin tunteiden peittäminen tai patoaminen, vaan tapa tuoda tunteet julki muut huomioiden. Ei ole ok lyödä leikkikaveria siksi, että hän leikkii väärin. Mielestäni myöskään huutaminen ei ole ok. Lapset kyllä usein huutavat, mutta suotavaa olisi opettaa näyttämään tunteensa maltillisesti. Vai saavatko kaikki siinä tilanteessa "tuntea vapaasti"? Eli yksi huutaa, koska toinen teki hänen mielestään jotain väärin. Aikuisten mielestä asialle ei voi mitään, tunteet pitää näyttää, koitetaan puhumalla alkaa ratkaisemaan tilannetta. Toinen alkaa sillä välin kimpaantuneena huutamaan ensimmäiselle, ettei mielestään tehnyt mitään väärin ja kalauttaa puujunalla päähän. Ensimmäinen on tässä vaiheessa jo aivan raivon vallassa, ei kuule eikä näe mitään. Kolmas pelkää huutoa, ja alkaa peloissaan juoksemaan pitkin huonetta. Neljäs innostuu juoksemisesta ja lähtee mukaan. Viides istuu kenenkään huomaamatta nurkassa itkuisena ja peloissaan, kun vanhemmat/hoitajat keskittyvät rauhoittamaan muita. Näinhän lapset näyttävät tunteensa, jos heitä ei pysty ohjailemaan. Raivon vallassa olevaan lapseen ei tehoa enää mikään, joten tilanteeseen pitää puuttua ennen sitä.

Aloittaja tietää lapsensa temperamentin ja myös sen, miten siitä pääsee eteen päin. Lapsi ei kuitenkaan asiaa osaa itse tunnistaa ja siten hakeutua itselleen tarpeelliseen tilaan. Siksi aloittaja kysyy, miten voisi lasta ohjata itsenäisesti hallitsemaan asiat silloin, kun vanhempien ohajusta ei ole saatavilla. Mikäli tämän kysymyksen ymmärtää, ei vastaus voi olla "opetellaan rauhoittumaan vanhempien kanssa", koska tuo on se ongelma, ei vastaus. Vähän sama kuin joku kysyisi, että mistä saa ruokaa, kun ei ole rahaa. Tähän sitten tietäväisenä vastataan, että no mene kauppaan ostamaan.

Juuri tätä tarkoitin aloituksellani!

Ap