Lue keskustelun säännöt.
Tytär täytti 16 eikä halua mennä enää viikonlopuiksi isälleen. Voinko pakottaa hänet sinne?
29.01.2023 |
Tyttö sanoo ettei jaksa enää vaihtaa kotia ja rahdata tavaroita edestakaisin, vaikka matka onkin lyhyt. Hän haluaa mieluummin nähdä isäänsä silloin kun itselle sopii.
Miten on? Voiko tyttö ja isä päättää keskenään näin? Meillä on lastenvalvojalla tehty sopimus viikonlopuista ja lomista (myös elatusmaksusta). Se on käsittääkseni sitova siihen asti kunnes lapsi on täysikäinen. Minulle on tärkeää saada omaa rauhaa välillä. Tärkeintä on se että isällä on myös vastuunsa ja velvollisuutensa ja niistä hän pääsisi luistamaan, jos annan tytölle periksi.
Kommentit (734)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytä tämä tyttärellesi, niin hän saattaa ihan itse tulla parhaaseen johtopäätökseen ja muuttaa isänsä luokse vakituisesti.
Eihän se huono ajatus ole yhtään, että viettäisi viimeiset lapsuusvuodet isän kodissa. Auttaisi itsenäistymään äidistä. Äitiä voi kuitenkin käydä aina tapaamassa jos välimatkakin on maltillinen.
Tämä riippuu varmaan tuosta tyttärestä. Isällä varmaan pitää olla riittävästi tilaa ja rauhaa tyttärelle.
Tää oli hauska näkökulma. Että isän ja tyttären rauhasta kyllä ollaan kovasti huolissaan, mutta äidille ei mikään oma rauha kuulu edes joka toinen viikonloppu. Anna mun kaikki kestää.
Tässä varmaan tarkoitettiin sitä, että tyttärellä pitää olla omaa rauhaa ja tilaa isän luona. Oma huone nyt ainakin, jotta voisi siellä asua pari vuotta.
Tässäkin tehdään taas paljon oletuksia. Mä tiedän tapauksen, jossa eron jälkeen äiti asui kahden tyttären kanssa kaksiossa, kun isä asui yksin omakotitalossa. Lapset kävi siellä isän luona joskus viikonloppuja ja lopulta eivät enää edes sitäkään. Mutta ei taida se oma huonekaan mikään lakisääteinen vaatimus olla.
Oletuksia mistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa kyllä huomaa kuinka huonosti ihmiset hoitavat eron jälkeisen vanhemmuuden. Katkeruus entistä kumppania kohtaan ja oma-aika menevät lapsen edelle. Tärkein perustelu on että exä ei kanna yhtä paljon vastuuta lapsesta. Niin lapsi on pakotettava sinne. Aika katkeraa.
16-vuotias on lähes aikuinen, miten vanhempi tarvitsee sen ikäisestä lomaa ja omaa aikaa niin paljon että lapsen on pakko lähteä kodista pois viikonlopuksi.
Meillä kodin ovet ovat aina auki omille lapsille. Aikusenakin.
Niinpä. Tuntuisi tosi kurjalle jos toinen vanhempi pyrkisi sopimaan mun kanssa keskustelematta, ettei lapsi tulis hälle enää ollenkaan. Me enemmänkin kilpaillaan kumpi saa lapset loma-aikoina etc
Tuossahan teini päätti hänelle kuuluvalla lainmukaisella oikeudella itse asiasta. Ei toinen vanhempi.
Ai ymmärsin jotenkin väärin kun ap kertoi isän sopineen asian jo tytön kanssa. Kukapa meistä olis ollut kärpäsenä katossa kuulemassa kuinka keskustelu meni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa kyllä huomaa kuinka huonosti ihmiset hoitavat eron jälkeisen vanhemmuuden. Katkeruus entistä kumppania kohtaan ja oma-aika menevät lapsen edelle. Tärkein perustelu on että exä ei kanna yhtä paljon vastuuta lapsesta. Niin lapsi on pakotettava sinne. Aika katkeraa.
16-vuotias on lähes aikuinen, miten vanhempi tarvitsee sen ikäisestä lomaa ja omaa aikaa niin paljon että lapsen on pakko lähteä kodista pois viikonlopuksi.
Meillä kodin ovet ovat aina auki omille lapsille. Aikusenakin.
Niinpä. Tuntuisi tosi kurjalle jos toinen vanhempi pyrkisi sopimaan mun kanssa keskustelematta, ettei lapsi tulis hälle enää ollenkaan. Me enemmänkin kilpaillaan kumpi saa lapset loma-aikoina etc
Tuossahan teini päätti hänelle kuuluvalla lainmukaisella oikeudella itse asiasta. Ei toinen vanhempi.
Ai ymmärsin jotenkin väärin kun ap kertoi isän sopineen asian jo tytön kanssa. Kukapa meistä olis ollut kärpäsenä katossa kuulemassa kuinka keskustelu meni
Lain mukaan päätösvalta lapsella koska 16 v tuossa asiassa miten haluaa etävanhempaa tavata. Sillä mitä ap kertoi ei ole väliä. Lapsen tahto ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa kyllä huomaa kuinka huonosti ihmiset hoitavat eron jälkeisen vanhemmuuden. Katkeruus entistä kumppania kohtaan ja oma-aika menevät lapsen edelle. Tärkein perustelu on että exä ei kanna yhtä paljon vastuuta lapsesta. Niin lapsi on pakotettava sinne. Aika katkeraa.
16-vuotias on lähes aikuinen, miten vanhempi tarvitsee sen ikäisestä lomaa ja omaa aikaa niin paljon että lapsen on pakko lähteä kodista pois viikonlopuksi.
Meillä kodin ovet ovat aina auki omille lapsille. Aikusenakin.
Juuri tuon vuoksi, että ap kaipaa rauhaa jopa lähes aikuisesta perheenjäsenestä, saa minut ennemminkin olettamaan, että ap on henkisesti todella kuormittunut (mahdollisesti jopa vuosien ajalta, kun on avioeroa jne. taustalla). Kuka mitään näistä ymmärtää, tietää, että silloin pienetkin asiat voi tuntua ihan ylitsepääsemättömiltä. Tästä syystä ei minun reaktioni ole lähteä ap:ta haukkumaan sydämettömäksi tai huonoksi vanhemmaksi. Ap tarvitsee apua, mahdollisesti joku kuukausi lataamossa olisi tarpeen. Ap saattaa olla niitä, joille olisi onnenpotku murtaa vaikka reisiluu ja joutua muutamaksi viikoksi sairaalaan.
Lapsella on isäkin ja kyllä minä ihmettelen, ettei isä ota enemmän vastuuta vanhemmuudesta silloin, kun lapsen toisella vanhemmalla on tiukkaa. En minä haluaisi, että lapseni asuisi ylikuormittuneen ihmisen kanssa, vaan mieluummin varmistaisin, että se toinen vanhempi saa tarvitsemansa levon ja vasta sitten voisin päästää lapseni sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa kyllä huomaa kuinka huonosti ihmiset hoitavat eron jälkeisen vanhemmuuden. Katkeruus entistä kumppania kohtaan ja oma-aika menevät lapsen edelle. Tärkein perustelu on että exä ei kanna yhtä paljon vastuuta lapsesta. Niin lapsi on pakotettava sinne. Aika katkeraa.
16-vuotias on lähes aikuinen, miten vanhempi tarvitsee sen ikäisestä lomaa ja omaa aikaa niin paljon että lapsen on pakko lähteä kodista pois viikonlopuksi.
Meillä kodin ovet ovat aina auki omille lapsille. Aikusenakin.
Juuri tuon vuoksi, että ap kaipaa rauhaa jopa lähes aikuisesta perheenjäsenestä, saa minut ennemminkin olettamaan, että ap on henkisesti todella kuormittunut (mahdollisesti jopa vuosien ajalta, kun on avioeroa jne. taustalla). Kuka mitään näistä ymmärtää, tietää, että silloin pienetkin asiat voi tuntua ihan ylitsepääsemättömiltä. Tästä syystä ei minun reaktioni ole lähteä ap:ta haukkumaan sydämettömäksi tai huonoksi vanhemmaksi. Ap tarvitsee apua, mahdollisesti joku kuukausi lataamossa olisi tarpeen. Ap saattaa olla niitä, joille olisi onnenpotku murtaa vaikka reisiluu ja joutua muutamaksi viikoksi sairaalaan.
Lapsella on isäkin ja kyllä minä ihmettelen, ettei isä ota enemmän vastuuta vanhemmuudesta silloin, kun lapsen toisella vanhemmalla on tiukkaa. En minä haluaisi, että lapseni asuisi ylikuormittuneen ihmisen kanssa, vaan mieluummin varmistaisin, että se toinen vanhempi saa tarvitsemansa levon ja vasta sitten voisin päästää lapseni sinne.
Silloin jos toisella vanhemmalla mt-ongelmia. Esim epävakautta, uupumusta, epätavallisen voimakkaita tunne-elämän vaihteluita niin olen kanssasi samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa kyllä huomaa kuinka huonosti ihmiset hoitavat eron jälkeisen vanhemmuuden. Katkeruus entistä kumppania kohtaan ja oma-aika menevät lapsen edelle. Tärkein perustelu on että exä ei kanna yhtä paljon vastuuta lapsesta. Niin lapsi on pakotettava sinne. Aika katkeraa.
16-vuotias on lähes aikuinen, miten vanhempi tarvitsee sen ikäisestä lomaa ja omaa aikaa niin paljon että lapsen on pakko lähteä kodista pois viikonlopuksi.
Meillä kodin ovet ovat aina auki omille lapsille. Aikusenakin.
Juuri tuon vuoksi, että ap kaipaa rauhaa jopa lähes aikuisesta perheenjäsenestä, saa minut ennemminkin olettamaan, että ap on henkisesti todella kuormittunut (mahdollisesti jopa vuosien ajalta, kun on avioeroa jne. taustalla). Kuka mitään näistä ymmärtää, tietää, että silloin pienetkin asiat voi tuntua ihan ylitsepääsemättömiltä. Tästä syystä ei minun reaktioni ole lähteä ap:ta haukkumaan sydämettömäksi tai huonoksi vanhemmaksi. Ap tarvitsee apua, mahdollisesti joku kuukausi lataamossa olisi tarpeen. Ap saattaa olla niitä, joille olisi onnenpotku murtaa vaikka reisiluu ja joutua muutamaksi viikoksi sairaalaan.
Lapsella on isäkin ja kyllä minä ihmettelen, ettei isä ota enemmän vastuuta vanhemmuudesta silloin, kun lapsen toisella vanhemmalla on tiukkaa. En minä haluaisi, että lapseni asuisi ylikuormittuneen ihmisen kanssa, vaan mieluummin varmistaisin, että se toinen vanhempi saa tarvitsemansa levon ja vasta sitten voisin päästää lapseni sinne.
Silloin jos toisella vanhemmalla mt-ongelmia. Esim epävakautta, uupumusta, epätavallisen voimakkaita tunne-elämän vaihteluita niin olen kanssasi samaa mieltä.
Aika harva perheenäiti mitään diagnooseja saa tai hankkii, mutta silloin, kun tilanne on se, ettei kestä edes 16-vuotiasta kotonaan, niin luulisin, että oma aika olisi tosiaan äidille tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa kyllä huomaa kuinka huonosti ihmiset hoitavat eron jälkeisen vanhemmuuden. Katkeruus entistä kumppania kohtaan ja oma-aika menevät lapsen edelle. Tärkein perustelu on että exä ei kanna yhtä paljon vastuuta lapsesta. Niin lapsi on pakotettava sinne. Aika katkeraa.
16-vuotias on lähes aikuinen, miten vanhempi tarvitsee sen ikäisestä lomaa ja omaa aikaa niin paljon että lapsen on pakko lähteä kodista pois viikonlopuksi.
Meillä kodin ovet ovat aina auki omille lapsille. Aikusenakin.
Juuri tuon vuoksi, että ap kaipaa rauhaa jopa lähes aikuisesta perheenjäsenestä, saa minut ennemminkin olettamaan, että ap on henkisesti todella kuormittunut (mahdollisesti jopa vuosien ajalta, kun on avioeroa jne. taustalla). Kuka mitään näistä ymmärtää, tietää, että silloin pienetkin asiat voi tuntua ihan ylitsepääsemättömiltä. Tästä syystä ei minun reaktioni ole lähteä ap:ta haukkumaan sydämettömäksi tai huonoksi vanhemmaksi. Ap tarvitsee apua, mahdollisesti joku kuukausi lataamossa olisi tarpeen. Ap saattaa olla niitä, joille olisi onnenpotku murtaa vaikka reisiluu ja joutua muutamaksi viikoksi sairaalaan.
Lapsella on isäkin ja kyllä minä ihmettelen, ettei isä ota enemmän vastuuta vanhemmuudesta silloin, kun lapsen toisella vanhemmalla on tiukkaa. En minä haluaisi, että lapseni asuisi ylikuormittuneen ihmisen kanssa, vaan mieluummin varmistaisin, että se toinen vanhempi saa tarvitsemansa levon ja vasta sitten voisin päästää lapseni sinne.
Keskustelemalla 16-vuotiaan (ja exän) kanssa kyllä pystyisi nämä asiat sopimaan. Aika nuorikin lapsi ymmärtää, jos vanhempi on jollain tavalla sairas ja lapsen olisi hyvä olla välillä tai jonkin aikaa sen vuoksi toisella vanhemmalla/muualla.
Jos tämä ei onnistu niin teinin kanssa voi kyllä jo keskustella tilanteesta, ja tarvittaessa hakea ulkopuolista apua jos vanhemman jaksaminen ei riitä.
Ap:n tilanteessa tuli esille vain katkeruus ex-miestä kohtaan kun tapaamiset olisi pitänyt toteutua vain siten kuin sopimuksessa sanoo. Teinin isä nimenomaan oli joustavasti valmis tapaamaan lasta sen mukaan miten lapsi toivoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti pakotat tytön isän luokse jos isä haluaa hänet sinne niin hänen pitää saada nähdä tätä.
Lapsen päätös. Laki kieltää pakottamisen.
16-vuotias ei ole mikään lapsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti pakotat tytön isän luokse jos isä haluaa hänet sinne niin hänen pitää saada nähdä tätä.
Lapsen päätös. Laki kieltää pakottamisen.
16-vuotias ei ole mikään lapsi
No, 16-vuotias sitten. Mutta hänen päätöksensä ja laki kieltää pakottamasta häntä tapaamaan etävanhempaa sillä tavalla kuin ap haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.
Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.
Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.
Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.
Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.
No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.
- Yksinhuoltajaisä
Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.
En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.
Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.
Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.
Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.
Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.
Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.
Käytät virheellisiä esimerkkejä.
Huomaatko eroa näissä neljässä vaihtoehdossa 16-vuotiaan tapauksessa:
1) Nyt lähdetään mummolaan, kyytiin hopi hopi!
2) Aion lähteä äitiäni tapaamaan yön yli naapuripaikkakunnalle, haluatko tulla mukaan vai pärjäätkö yksin?
3) Aion tehdä omia juttujani muualla, pärjäätkö yön yli kotona?
4) Lähde pois kotoasi, että saan tehdä omia juttujani!
Yksi näistä ei ole ok.
eikös sillä ole kaksi kotia?
Lue ketjua. Ei ole. Lapsi asuu Ap:n, eli äitinsä kotona. Isän luona tavattiin käydä joka toinen viikonloppu.
ajatella, että mun on pitänyt jopa aikuisena lähteä pois omasta kodistani kun mies on pitänyt saunailtoja kavereille. Huh, niistäkin selvittiin ilman mainittavia henkisiä vammoja.
Oliko miehesi sinun lähivanhempasi ja vastuussa alaikäisestä sinusta? Vai, nyt on pakko kysyä, oletko vain tyhmä?
Nyt kirjoitan oikein hitaasti, että toivottavasti kaikki ymmärtävät:
Lähivanhempi on vastuussa alaikäisestä lapsestaan. Alaikäisen lapsen ajaminen ulos kodistaan on heitteillejättöä ja yksikäsitteisesti laitonta. Se, että lapsi vapaaehtoisesti viettää yönsä muualla kuin kotona ei ole heitteillejättöä eikä laitonta. Se, että lapsi muuttaa vapaaehtoisesti muualle esimerkiksi opintojen tai poikaystävän perässä ei ole heitteillejättöä eikä laitonta.
Oliko vielä kysyttävää?
Ap itse sanoi tytön olevan isällään viikonloput, suomeksi tämä tarkoittaa jokaista viikonloppua, ei joka toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.
Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.
Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.
Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.
Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.
No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.
- Yksinhuoltajaisä
Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.
En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.
Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.
Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.
Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.
Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.
Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.
Käytät virheellisiä esimerkkejä.
Huomaatko eroa näissä neljässä vaihtoehdossa 16-vuotiaan tapauksessa:
1) Nyt lähdetään mummolaan, kyytiin hopi hopi!
2) Aion lähteä äitiäni tapaamaan yön yli naapuripaikkakunnalle, haluatko tulla mukaan vai pärjäätkö yksin?
3) Aion tehdä omia juttujani muualla, pärjäätkö yön yli kotona?
4) Lähde pois kotoasi, että saan tehdä omia juttujani!
Yksi näistä ei ole ok.
eikös sillä ole kaksi kotia?
Lue ketjua. Ei ole. Lapsi asuu Ap:n, eli äitinsä kotona. Isän luona tavattiin käydä joka toinen viikonloppu.
ajatella, että mun on pitänyt jopa aikuisena lähteä pois omasta kodistani kun mies on pitänyt saunailtoja kavereille. Huh, niistäkin selvittiin ilman mainittavia henkisiä vammoja.
Oliko miehesi sinun lähivanhempasi ja vastuussa alaikäisestä sinusta? Vai, nyt on pakko kysyä, oletko vain tyhmä?
Nyt kirjoitan oikein hitaasti, että toivottavasti kaikki ymmärtävät:
Lähivanhempi on vastuussa alaikäisestä lapsestaan. Alaikäisen lapsen ajaminen ulos kodistaan on heitteillejättöä ja yksikäsitteisesti laitonta. Se, että lapsi vapaaehtoisesti viettää yönsä muualla kuin kotona ei ole heitteillejättöä eikä laitonta. Se, että lapsi muuttaa vapaaehtoisesti muualle esimerkiksi opintojen tai poikaystävän perässä ei ole heitteillejättöä eikä laitonta.
Oliko vielä kysyttävää?
Ap itse sanoi tytön olevan isällään viikonloput, suomeksi tämä tarkoittaa jokaista viikonloppua, ei joka toista.
Ja kun ap lähivanhempi niin 16-vuotiaalla tytöllä oikeus olla omalla päätöksellään myös jatkossa viikonloput kotonaan kun ei halua niitä isänsä luona viettää.
Asia on päivänselvä. Jos ap ei päästä tyttöä omaan kotiinsa ollaan kyllä heitteillejätössä lähellä.
Ap on katkeroitunut mutta miksi? Miksi haluaa kostaa exälleen vetäen tytön mukaan pelinappulaksi?
Jostain somen syövereistä nettisivustolta joskus luin kun joku amatöörityyppi paasasi vaikka kuinka paljon siitä kuinka törkeää on erotilanteessa käyttää lapsia pelinappuloina. Koskee siis ap:ta varmaan myös se paasaus yhtälailla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etääidin näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Isänsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Etääidin näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Isänsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Hienosti apinoit isän kommentin tämän ketjun sivulta 3. Harmi ettei tarina ole omasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti pakotat tytön isän luokse jos isä haluaa hänet sinne niin hänen pitää saada nähdä tätä.
Lapsen päätös. Laki kieltää pakottamisen.
16-vuotias ei ole mikään lapsi
Alaikäinen huollettava todellakin on lapsi. Tuon ikäisestä maksetaan vielä _lapsi_lisääkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti pakotat tytön isän luokse jos isä haluaa hänet sinne niin hänen pitää saada nähdä tätä.
Lapsen päätös. Laki kieltää pakottamisen.
16-vuotias ei ole mikään lapsi
Alaikäinen huollettava todellakin on lapsi. Tuon ikäisestä maksetaan vielä _lapsi_lisääkin.
Joku toinen samanikäinen ei ole enää lapsi, kun miettii miten jo 15v voi muuttaa opiskelupaikkakunnalle. Sisaren tytär muutti ja ei mitään ongelmaa ja tyttö opiskeli ammatin.
Olen itse mummo ja meidän ikäluokkia lähti maalta tienaamaan oman elantonsa viimeistään 15v kun rippikoulu oli takana. Itse lähdin ( moni muu myös) kun olin 14v ja tulin kotiin kun täytin 15v rippikouluun. Sen jälkeen taas kotoa pois ja opiskelin iltalukiossa ylioppilaaksi ja siitä eteenpäin kunnon ammatin. Useitakin opintoja.
Vaikka nykynuori ei usein ole yhtä kypsä omaan elämään, kyllä 16v voi määrätä elämästään, missä asuu ja mitä opiskelee jne.
Vierailija kirjoitti:
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Onko oikeat kohtaamiset menneet hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Onko oikeat kohtaamiset menneet hyvin?
Kiitos kysymästä, oikein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Tämän olen lukenut täältä ennenkin ja sama käsitys edelleen.
Systeemi on SINULLE mieluisa, koska sinun ei tarvitse ottaa lapsia kotiisi ja sinun ei tarvitse ottaa heitä huomioon ilta- ja viikonloppumenoissasi.
Tapaatte tunnin pari kahviloissa silloin, kun SINULLE sopii. Lapset eivät häiritse arkeasi nyt mitenkään.
Kuvittelet, että olette nyt läheisempiä, kun teidän on pakko siinä baarin pöydässä jutella jotain keskenänne. Sitten voitkin taas lähteä kotiisi viettämään omaa aikaasi välittämättä lapsista yhtään sen enempää.
Entä jos tekisittekin toisinpäin: lapset olisivat sinulla pääsääntöisesti aina, ja äiti tapailisi lapsianne silloin tällöin jossain muualla kuin kodissaan?
Äiti hehkuttaisi, kuinka nyt heillä onkin lasten kanssa läheiset välit verrattuna siihen, että lapset asuivat hänellä. Hänenhän piti tehdä niille ruokaa ja huolehtia vaatteista ja kaikesta, nyt riittää kahvilla käyminen!
Muun ajan voikin käyttää vaikka uuden miesystävän kanssa olemiseen!
Ehdotan, että kokeilette tätä nyt seuraavaksi, että äitikin saa ne läheiset välit lapsiinsa, eikös se olisi hyvä ajatus?
Kas kun on melkoisen selvää, mitä sinä tällä viestilläsi itse asiassa tarkoitit. SINULLE vapaus olla ilman huolehtimista lapsista ja tapailla vaikka naisia kaiket illat ilman että lapset häiritsee menojasi, koska et voi vapaasti tulla ja mennä kun ne lapset on siellä sun kotona, vaikka ovatkin huoneissaan kännyköineen ja peleineen.
Jos et saa lapsiisi läheisiä välejä siellä kodissasi, ei ne missään kahvilassakaan sen kummemmiksi muutu. Vähitellen tapaamiset harvenee ja loppuu ja siinä sun isyytesi sitten näkyy tasan sellaisena kuin se on. Eli olemattomana.
Et voi pakottaa.
Minun lapseni kieltäytyi menemästä isälleen 15-vuotiaana. Isä otti yhteyttä asianajajaan, joka sanoi, että yksikään tuomari ei tule pakottamaan tuon ikäistä.
Tuossahan teini päätti hänelle kuuluvalla lainmukaisella oikeudella itse asiasta. Ei toinen vanhempi.