Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Hinku edetä suhteessa nopeasti, kihloihin, yhteenmuutto jne. Vähättely ja minulle tärkeiden asioiddn hölmöinä. Aiemmissa ihastuksissa/suhteen alussa myös tunne oli sellainen leijaileva ja kevyt, tuossa suhteessa jotenkin liian intensiivinen ja pakonomainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Likka alkoi määräillä asioistani hyvin pian, jo ennen kuin edes asuttiin yhdessä. Eikä asuttu edes samassa kaupungissa, vaan parin sadan kilsan etäisyydellä. Sitten älytön mustasukkaisuus. En tiedä, mitä sen päässä oikein liikkui, kun se oli mustasukkainen jostain toisella puolella maata asuvista naisista, joita en ollut edes nähnyt koskaan muuta kuin kuvissa. Kuvitteli asioita ja piti niitä totuuksia.

No, kahdeksan vuotta myöhemmin, avioeron jälkeen, mulle on selvinnyt pala palalta, että hän oli alusta alkaen valehdellut mulle ihan joka asiasta.

Oliko nämä kuvissa nähdyt naiset joitain instababe'iä, joiden kuvista olit tykkäillyt? Jos oli, on ihan ymmärrettävää ettei naisesi tykännyt. Olisit keskittynyt naiseesi etkä instatyttöihin.

Äläs nyt ala kuvitella mitään. Ei silloin edes ollut mitään instoja saati instababeja. Se oli 1990-lukua se silloin. Kuule, kyllä minä ihan omaan naiseni keskityin, mutta kun hän oli niin hirveän mustasukkaisia sorttia.

Se on jännä kuinka nykyään voidaan trollailla ja huudella asioista tietämättä niistä mitään. Outoa kääntää asioita sen viaksi, jonka vikaa asiat eivät ole. "Olisit keskittynyt naiseksi etkä instatyttöihin." Voi herra mu vereni. 😆

Juu ok, kunhan varmistin. Se on melko tavallista että nykymies liihottaa instassa tyttösiä kuolaten ja hoomoilasena ihmettelee kun "sairaalloisen mustasukkainen" puoliso ei tykkää. Muistutti tuo 'kuvissa näkeminen' sitä.

Sinun tilanne on mitä ilmeisimmin ollut eri ja naisesi liian mustasukkainen. Harmi kun valehtelu selvisi vasta noin monen vuoden jälkeen.

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Siihen naiseen ei olisi tarvinnut koskaan mennä tutustumaan. Kävi syksyllä 95 huono tuuri, kun satuin näkemään hänen seuranhakuviestin ja siihen sitä sitten tietysti täytyi mennä vastaamaan.

Heitti aika seurustelun alussa, että olen aika itsekäs, minusta ihmisen velvollisuus on huolehtia ensin itsestään. Mietin jo silloin että aika raskas asenne, mutta en tajunnut, mitä kaikkea se oikeasti hänestä kertoi. Esim. hengasimme lähinnä hänen kavereidensa ja sukulaisten kanssa, ja aika pian hän alkoi tekemään kaikki päätökset meidän puolesta ja puhumaan mitä me halutaan ja ajatellaan mistäkin, minulta kysymättä. Sopi kaikki pmat menonsa ja ilmoitti mulle, että minä teen tänään illalla x, menen y, lähden kuukaudeksi interreilille jne. Kun lapset syntyivät, meno jatkui samana. Liitossa olin niin yksinäinen ja toimin käytännössä yh:na, että ero ei toisaalta juuri hetkauttanut.

Liiallinen kehuminen heti alussa. Käytännössä nosti minut jalustalle ja olin hänen mielestään täydellinen. Eipä mennyt kauaa, kun ei nähnyt minussa kuin pelkkiä virheitä ja olin hänen mielestään täysin epäonnistunut kaikessa. Huh, onneksi pääsin tuosta tyypistä eroon, vaikka vainosi minua melkein 3 vuotta.

Liiallinen nopeus uuteen suhteeseen

Vastavuoroisuuden puute

Kaikki menee toisen ehdoilla

Toiveesi ja tarpeidesi ohittaminen sekä mitätöinti

Alfa-alfa kirjoitti:

Naisilla lähes aina sama kaava. Jos he puhuvat pahaa exästään tai isästään, niin silloin suurella varmuudella he ovat hankalia, narsismiin taipuvaisia hyväksikäyttäjiä. Jonkun ajan päästä sinä olet tämä ex-mies, josta puhutaan pahaa. Yleensä suuremmat vaaran merkit alkaa näkyä jo muutaman viikon seurustelun jälkeen. Oudot raivokohtaukset, ja intensiivinen provokaati, jotta sanoisit jotain hermostuksissa. Tästä yleensä seuraa uhkailua: soitan poliisille/exälles/äitilles tms. Ainiin, nämä säännöt pätee erityisesti hyvän perheen tyttöihin, sellaisiin, joilla asiat olleet aina hyvin, mutta ovat siitä huolimatta katkeria tai tyytymättömiä perusluonteeltaan. Mielistelevät silloin kun haluavat jotain.

Miinuksista päätellen aika monta narsistia liikkeellä. No nykyaikana varmaan 80% naisista on joku vakava persoonallisuushäiriö.

Tämä ei ollut pitkä suhde mutta pakko vielä listata varoitusmerkit yhdestä.. ja siis tämä mies vielä jätti minut ja tajusin jälkeen päin että väistin luodin..

Miehen koti oli kuin kaatopaikka, kamaa pöydillä, sängyn alla, lattialla. Roskat viemättä, tiskit tiskaamatta, ei ruokapöytää, kaapissa likaisia astioita, vessassa haisi kusi...

Ja ei, kyse ei ollut nististä, ainoastaan hieman boheemimmasta tyypistä jolla ei muka töiltä ja muilta projekteilta ollut aikaa siivota. Ikinä en ole niin paskaista kämppää nähnyt.

Muista naisista koko ajan puhuminen. Törmäsimme myös sattumalta kaupungilla hänen vanhaan hoitoonsa, joka oli yksi hänen lukuisista naiskavereistaan.

Naisten etsiminen somesta, netti/puhelinseksin harrastaminen random naisten kanssa

Itsekkyys, jos menemme ostamaan jotain, hän haluaa päättää isoimman osan siitä mitä ostetaan.

Jatkuvat seksuaaliset puheet ja pervous arkipäiväisissä tilanteissa.

Ohikulkevan naisen tissitatskan kommentoiminen ja random naisen stringien kommentoiminen

Peseytymättömyys, likaiset vaatteet ja haiseminen

Mies ei huomoi, ei osaa vaihtaa edes puhtaita lakanoita sänkyyn.

Viagran ehdottaminen suhteen alkuvaiheessa koska erektio ongelmat

Suhteen alussa huomasin että käytyämme katsomassa yhdessä leffan, meillä ei ollut siitä sen jälkeen juuri mitään yhteistä puhuttavaa.

Yhä näin 5 vuoden jälkeen suhteessamme on kommunikaatio ongelmia.

Tapasimme ensimmäisen kerran ulkomaan matkalla. Lainasin hänelle paidan päältäni. Tietysti palautetaan pestynä. Kun tapasimme Helsingissä, hän ei muistanut mitään paitaa. Ajattelin että ei se mitään. Sama jatkui vuosia ja omaisuuteni kavallus oli pientä väkivaltaan verrattuna.

Täällä on paljon rankempia juttuja mutta kerron silti omani.

Olin liki kolmekymmentä vuotta (hui kamala!) miehen kanssa, joka antoi itsestään hyvin empaattisen ja tunnetaitoisen kuvan. Teki jopa työkseen terapiaa ja oli niin ymmärtäväinen että.

Tiedän, minussakin oli puutteeni ja haavani. Jostain oudosta syystä pysyimme yhdessä.

Ihan jo suhteen alussa hän oli pihi. Pihi rahasta ja pihi tunteistaan, Yritti hallita kaikkea.

Kun hän teki jotain, mistä pahoitin mieleni tai ihan vaan sanoin takaisin, syy oli aina minussa. Päädyin aina pyytelemään anteeksi, että olin reagoinut johonkin asiaan. Hän saattoi sanoa ilkeästi ja kun pahastuin, syy oli taas minussa, kun en ymmärrä huumoria. Ja vaikka joku teko olisi ollut kuinka selkeä tahansa, hän ei myöntänyt tehneensä niin. Ei! Hän ei ole tehnyt niin ja minä vaan syytän, valitan ja nalkutan.

Tuli paljon muitakin juttuja. Pahempia.

Mutta tuo minun syyllistäminen normaalista reaktiosta rikkoi minua kaikkein eniten. Minulla ei ollut lupaa olla se kuka olen ja tuntea niin kuin tunnen.

Huutoraivokohtaukset hyvin pienistä asioista. Alkuvaiheessa ei raivonnut koskaan minulle mutta kertoi raivareista joita oli saanut muille.

1/2 v yksi, sitten jonkin aikaa taukoa, ja kun oltiin oltu runsas vuosi yhdessä, niitä oli jo viikottain. Syynä saattoi olla joku yksi väärä sananvalinta tai äänensävy.

Suureelliset ja nolot puheet tulevaisuudesta. "Kun voitan sen ja sen kansainvälisen taidepalkinnon, saat puolet rahoista jotta voit toteuttaa haaveesi". No, ei ole ihan täysin poissuljettu asia että hän voisi ko. palkinnon voittaakin, mutta todennäköisemmin ei voita, koska kilpailu alalla on niin kovaa että kyse on enemmän tuurista kuin taidosta. Toinen häiritsevä seikka oli tuo, että muka antaisi minulle valtavan summan rahaa tuosta vain. Tästä puheesta tuli epämiellyttävä olo. 

Ristiriita puheiden ja käytöksen välillä. Esim. kun olin ollut sairaalassa ja pääsin sieltä pois lopen uupuneena, laitoin viestin jossa sanoin meneväni suoraan nukkumaan ja että en jaksa soitella sinä päivänä (mies oli silloin ulkomailla). Mies soitti kuitenkin. Oli kuulemma niin huolissaan minusta. Mutta oikeasti hän soitti koska halusi minulta tukea presentaatioon, jota oli menossa pitämään. Jaaritteli siitä pitkät pätkät kunnes sanoin meneväni nukkumaan, mistä mies loukkaantui.

Toinen esimerkki: sanoi soittavansa seuraavana päivänä äidilleni ja kyselevänsä kuulumisia. Suhtauduin neutraalisti, mutta mielessäni ihmettelin miksi hän erikseen mainitsee asiasta. Mies oli tavannut äitini ja yhteystiedot oli vaihdettu. Miksei hän vain soita jos sattuu huvittamaan? Miksi tehdä asiasta numero? Mies ei myöskään koskaan oikeasti soittanut äidilleni. Sanoi vain. Pieni asia jota en silloin pitänyt minään, mutta myöhemmin näitä ristiriitaisuuksia alkoi olla niin paljon, että lopulta en uskonut enää mihinkään mitä hän sanoi.

Kyllä ristiriita puheen ja tekojen välillä. Paskanpuhuja tyhjänpantti. Lupauksia, suuria puheita. Mikään ei pitänyt paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ristiriita puheen ja tekojen välillä. Paskanpuhuja tyhjänpantti. Lupauksia, suuria puheita. Mikään ei pitänyt paikkansa.

Juuri näin myös minua kohdeltiin ja lukuisia muitakin naisia. Samat kaavat toistuu kaikkien kanssa.

Osasi valehdella ja hänelle oli täysin ok sanoa pieniä valheita. Ei voinut luottaa. Muuttui alkoholin myötä eri ihmiseksi. Petti varmasti aina tilaisuuden tullen. Viimeisen kerran ollessani raskaana. Nykyisin saa mennä ja tehdä mitä haluaa. Ehkä on tyytyväinen elämäänsä, en tiedä. Löysin luotettavan miehen ja sain haluamani ehjän perheen.

Minun asiani eivät kiinnostaneet eikä tiennyt minusta mitään. Kävin tuohon aikaan mm. säännöllisesti sairaalassa saamassa lääkettä sairauteeni. Joka ikinen kerta kun mainitsin taas tiistaina meneväni tiputukseen, miehen silmät pyöristyivät järkytyksestä ja hän kysyi huolestuneen oloisena, että mikä minulla on, olenko sairas ja pitääkö hänen lähteä saattamaan minua sairaalaan! Ei muistanut, että olin jo aika monta kertaa kertonut sairaudestani ja lääkityksestä.

Joko minun elämäni ei kiinnostanut häntä oikeasti lainkaan tai sitten tämä oli jokin sairas sumutustaktiikka, tai sitten hänellä oli oikeasti aukko päässä ja muistissa. Muiden ihmisten asioista hän kyllä osasi ja tykkäsi kertoa, taukoamatta. Kesken puheeni hän saattoi yhtäkkiä alkaa selittää, miten hänen tuttavansa Iidan päähän oli kakannut lokki tai Petellä oli vaikeaa tyttöystävän masennuksen kanssa.

-Kyvyttömyys nauraa itselleen. Minun mokailuit kyllä yhdessä naurettiin.

-Ei koskaan kehunut minua mistään, paitsi seksin aikana:"ihana p***u". Itseään ja saavutuksiaan kyllä kehui.

-Suuttui, raivostui, ghostasi ja lopetti suhteen mitättömistä asioista.

-Mustasukkainen ja lyttäsi kaverini

- Yhdessä tekeminen oli painajaista, sillä en osannut hänen mielestään mitään ja ideani olivat aina huonoja syystä x. Luovana ja uteliaana ihmisenä latistuin ja lopulta muutuin apaattiseksi.

Oltiin kymmenen vuotta on-off.  Sitten koitti päivä, että heräsin kuin unesta, että tällaista elämää en halua.

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus oli ehkä suurin varoitusmerkki. Jos ei vaan osaa puhua asioista niin ei se tule muuttumaan vuosien saatossa. Itse arvostan kommunikointia.

Tämä! Puhuu paljonkin, mutta ei koskaan mistään tärkeästä. Jättää kertomatta oleelliset jutut, mitkä tulee myöhemmin vahingossa esiin ja joka kerta itsellä yhtä tyrmistynyt olo, että ei ole vaimolleen edes kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus oli ehkä suurin varoitusmerkki. Jos ei vaan osaa puhua asioista niin ei se tule muuttumaan vuosien saatossa. Itse arvostan kommunikointia.

Mun mies on tällanen kuka ei kykene puhumaan mistään. Se harmittaa mua, mut hän on muuten hyvä mies ja isä meidän lapselle ja rakastan kyllä häntä. Olen elätellyt toiveita et hän oppis keskustelijaks, edes hiukan paremmin ku miten nykyään.

Toivottavasti löydätte hyvän pariterapeutin. Meillä sellainen sai miehen avautumaan.

Ai että, ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän... Ja me ollaan oltu 30 vee yhdessä. Huh-huh. Joskus epäilen itseäni, että oonko mä oikeesti jättänyt tän asian hänelle kertomatta, mutta sitten tajuan, että ei, en ole, koska kaikki ystävät kyllä tietää (lue: muistaa) asian. Ja miehelle kuitenkin kerron asiat ensimmäisenä. Koska hän on mulle tärkeä. Surullista olla toiselle joku itsestäänselvyys.