Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Pelottavan tutulta kuulosti kirjoitti:

Ai että, ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän... Ja me ollaan oltu 30 vee yhdessä. Huh-huh. Joskus epäilen itseäni, että oonko mä oikeesti jättänyt tän asian hänelle kertomatta, mutta sitten tajuan, että ei, en ole, koska kaikki ystävät kyllä tietää (lue: muistaa) asian. Ja miehelle kuitenkin kerron asiat ensimmäisenä. Koska hän on mulle tärkeä. Surullista olla toiselle joku itsestäänselvyys. 

Tämä siis oli vastaus viestiin 999.

Vierailija kirjoitti:

- häntä ei kiinnosta tutustua sukulaisiisi tai kavereihisi, eikä myöhemmin tulekaan juuri koskaan mihinkään sosialisoimaan, jos ei ihan pakko ole. Tämä tuntui epäkunnioittavalta ja samalla siltä, ettei häntä kiinnosta tutustua todelliseen minuun, eikä nähdä mistä tulen.

Minä seurustelin muutaman vuoden aivan päinvastaisen kanssa. Hän siis mielellään tapasi kavereitani ja perhettäni ja lähti juhliin ja tutustui tuntemiini ihmisiin. Jo aika alkuvaiheessa mietti viestitellessä, että lähtisiköhän kaverini hänen kanssaan yhden bändin keikalle, kun itse olin silloin työvuorossa. Kysymys tuntui omituiselta, koska hän oli tavannut tämän kaverini vain yhden kerran moikkaamisen verran. Hän kuitenkaan ei lopulta kysynyt kaveriani tai sitten kaveri ei kehdannut tästä minulle kertoa, joka tapauksessa eivät käyneet keikalla.

Tähän saakka kuulostaa varmaan vain todella sosiaaliselta mieheltä. Paitsi että minun kanssani kahdestaan hän ei viihtynyt. Jos oli sovittu rauhallinen koti-ilta tai että mennään kahdestaan leffaan tai muuta, niin hän oli aina järjestämässä kaveripariskuntaa mukaan tai koettamassa vihjailla, että lähdettäisiinkö sittenkin jonnekin kylään. Kanssani kahdestaan oleminen tuntui hänelle rangaistukselta ja useinkin kyläilijöitä saapui muka sattumalta tai miehen kaverit kävelivät ravintolan ohi juuri kun olimme menossa sinne ja mies pyysi heidät mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus oli ehkä suurin varoitusmerkki. Jos ei vaan osaa puhua asioista niin ei se tule muuttumaan vuosien saatossa. Itse arvostan kommunikointia.

Riippuu ihmisestä. Jos on sen tyyppinen mies/nainen että tykkää kehittää itseään, niin iän myötä tuo avoimuus ja puhekyky voi parantua paljonkin. Itse vaikenen kyllä edelleen välillä väärissä kohdissa mutta jos vertaa 20-vuotiaaseen meikään, niin kyllä nyt 36-vuotiaana oon paljon keskustelukykyisempi. Toki muutos ei ole tapahtunut itsestään. Mutta harva sitä parikymppisenä on kovin valmis, vaan omia piirteitä työstetäänkin koko loppuelämä. Tiedän että kaikki ei työstä (kummaa porukkaa). Elämän tarkoitus on kehittyminen.

Tutustuimme Tinderissä. Hyvin pian matchaamisen jälkeen hän kysyi, montako muuta miestä olen tavannut Tinderin kautta ja ovatko jutut olleet jotain vakavia vaiko vain seksiä tmv. kevyttä. Pidin kysymystä hieman erikoisena, mutta oletin, että hän on vain avarakatseinen ja hyvin utelias. Myöhemmin selvisi, että hän oli hyvin mustasukkainen kaikista elämäni miehistä.

Fun fact: Etsin myös naisia, mutta näistä hän ei koskaan edes kysynyt :D

Huomasi unohtaneensa maksuvälineet usein maksun koittaessa. Liioittelu ja monologien pitäminen. Päin naamaa valehtelu. Välttelee kotoa lähtemistä. Ei osaa soutaa.

Ehkä mitättömän oloinen asia, mutta myöhemmin paljastui aika isoksi vihjeeksi miehen oikeasta luonteesta: pitkät ja hyvin harkitut chattiviestit suhteen alussa. Siis noin ekan vuoden ajan hänen chattiviestinsä ja jopa ihan tavalliset puhelintekstarit minulle olivat huolellisesti kirjakielellä kirjoitettuja, kaunopuheisia, pitkiä, kuin esseitä, joiden jokainen sanavalinta oli tarkkaan harkittu. Myöhemmin kävi koko ajan selkeämmäksi, että mies oli feikki kuin mikä: vieraskorea, kaikkien kavereidemme mielestä maailman herttaisin ja avuliain mies, todellisuudessa läheisilleen ajattelematon pösilö.

1. Nainen oli suoraan sanoen tyhmä, mutta eihän siitä ihastuneena välittänyt. Pidemmän päälle alkoi rassaamaan toden teolla, kun mitään yhteistä puhuttavaa ei ollut.

2. Nainen oli päättänyt kaksi pitkää suhdetta ihastuttuaan uuteen. Sai minut silti luottamaan.

3. Naisella pitkä masennushistoria, mutta alkuhuumassa siitä ei piitannut, koska masennus pysyi poissa juuri sen alkuhuuman takia.

Sitten on useita lyhyempiä suhteita joissa naisella ollut masennushistoriaa tai jättämisiä kyllästyttyään. Vaikka olenkin osannut olla varuillani joissain tapauksissa enkä ole päästänyt itseäni ihastumaan täysillä, niin koville se naisen mielen muuttuminen on aina ottanut.

Liian tietoinen omasta komeudestaan ja naistenmies Oppinut hurmaamisen taidot kun synnyinmaa oli turistikohde jossa turistinaisia ollut nuorena helppo pyöritellä. Siellä hurmauskeinot opittu. Aina baareissa naisten ympäröimä ja äänessä, minä minä minä. Saalistaja ja seksin perässä juoksija. Oikeesti ei välitä kenestäkään. Flirttailee kaikille ja nauttii saamastaan huomiostal Tä olis pitänyt alussa tajuta. Iso red flag!

Loppujen lopuksi ei arvosta naisia mutta oma Mamma tärkein joka soittelee joka päivä. Omituinen äitisiuhde.

Pena102T kirjoitti:

Huomasi unohtaneensa maksuvälineet usein maksun koittaessa. Liioittelu ja monologien pitäminen. Päin naamaa valehtelu. Välttelee kotoa lähtemistä. Ei osaa soutaa.

Tuo viimeinen on varmaan vitsi, ellei soutaminen mielestäsi liity oleellisesti parisuhteeseen.

Mutta tuo lompakon tai pankkikortin jatkuva unohtelu on k*sipäisyyden merkki. Jos siis ei ole taipumusta unohdella koko ajan kaikkea. "Hei sori, voitko tarjota, kun mulla jäi lompakko kotiin" ei kuulosta kovin vilpittömältä, jos sen kuulee toistuvasti.

Yksi mies jota tapailin kuukauden (ennen häntä olin pitkässä parisuhteessa mutta tämä suhde ei sitä siis ollut) yritti jo parien treffien jälkeen päästä väkisin viemään minut eri kaupunkiin vanhemmilleen näytille, esitteli minua kuin tavaraa kaikille ystävilleen, alkoi vihjailla naimisiin menosta ja miten kalliin sormuksen minulle ostaisi ja viimeinen niitti oli kun yritti alkaa suostutella että olisin lähtenyt hänelle kotipiiaksi vuodeksi Kiinaan! Olin aina tottunut tekemään itse rahani ja työni joten tuollaisen tuntemisen jälkeen oli todellakin liikaa edes ehdottaa tuollaista.

Uskon että väistin luodin.

Ennen häntä eksäni pelasi suht paljon pelikoneita, joi humalahakuisesti ja lopulta kerran kännissä löi niin että meinasi mennä jalat alta. Sinisilmäisenä uskoin että se jäisi yhteen kertaan. Ei jäänyt, ja jatkossa alkoi hajota myös kodin irtaimistoa.

Energiasyöppö. Ristiriidat vie kaikki voimat kun toinen on kylmä ja välillä kuuma sekä keskustelukyvytön joka ei myöskään herättynänyt mussa luottamuksen tunne. Kokoajan oli epävarma oli ja tunne siitä että salailee ja välttelee jotain. Uuvuin lopulta.

Lukiessani näitä, toisten jopa pitkiäkin listoja kumppanin huonoista puolista heti alussa, mietin onko joillakin ihmisillä oikeastaan mitään kriteereitä kumppania valitessaan.

Suljetaan täysin silmät ja järki kun halutaan parisuhde.

Rakkaus on sokea, niinpä niin. Mutten uskonut sen olevan aivan umpisokea ja kuuro.

Äijä teki sohvaan reiän ja työnsi vehkeen sinne.

Vierailija kirjoitti:

1. Nainen oli suoraan sanoen tyhmä, mutta eihän siitä ihastuneena välittänyt. Pidemmän päälle alkoi rassaamaan toden teolla, kun mitään yhteistä puhuttavaa ei ollut.

2. Nainen oli päättänyt kaksi pitkää suhdetta ihastuttuaan uuteen. Sai minut silti luottamaan.

3. Naisella pitkä masennushistoria, mutta alkuhuumassa siitä ei piitannut, koska masennus pysyi poissa juuri sen alkuhuuman takia.

Sitten on useita lyhyempiä suhteita joissa naisella ollut masennushistoriaa tai jättämisiä kyllästyttyään. Vaikka olenkin osannut olla varuillani joissain tapauksissa enkä ole päästänyt itseäni ihastumaan täysillä, niin koville se naisen mielen muuttuminen on aina ottanut.

Ei se välttämättä ole mikään mielen muuttuminen, tyyliin "en nyt haluakaan olla tuon kanssa" vaan et olekaan ollut lopulta hänelle sopiva, ja se on tullut ilmi vasta ajan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mitättömän oloinen asia, mutta myöhemmin paljastui aika isoksi vihjeeksi miehen oikeasta luonteesta: pitkät ja hyvin harkitut chattiviestit suhteen alussa. Siis noin ekan vuoden ajan hänen chattiviestinsä ja jopa ihan tavalliset puhelintekstarit minulle olivat huolellisesti kirjakielellä kirjoitettuja, kaunopuheisia, pitkiä, kuin esseitä, joiden jokainen sanavalinta oli tarkkaan harkittu. Myöhemmin kävi koko ajan selkeämmäksi, että mies oli feikki kuin mikä: vieraskorea, kaikkien kavereidemme mielestä maailman herttaisin ja avuliain mies, todellisuudessa läheisilleen ajattelematon pösilö.

Mullakin oli just tämmöinen mies kolmen vuoden ajan kunnes sain tarpeekseni. Helsingistä. Olikohan sama?

Vierailija kirjoitti:

Kiristäminen. Jos edes kerran sortuu kiristämään jossakin asiassa, kyllä se vaan tarkoittaa sitä, että se tulee tapahtumaan myöhemminkin vaikka ilmaisi toiselle osapuolelle, että se ei ole ok. Nykyään ekasta kiristyksestä vaihtoon jos sattuisi niin tapahtumaan.

Tämä. Varsinkin naiset harrastaa.

Hyvä ketju tämä täällä. Juuri nyt oman eroni keskellä saa täältä hieman vertaistukea ja tajuaa ettei todellakaan ole ainoa jolla huonoja kokemuksia. Enkä ole ainoa joka ei niitä red flagejä nähnyt tai halunnut nähdä.

Toivottavasti vielä löytäisin terveen parisuhteen joku päivä.

Raivokohtaukset tai mököttäminen mitättömistä pikkuasioista, pettäminen, mitätöinti, kotitöistä laistaminen, manipuloiti ja painostaminen ratkaisuihin, joihin en olisi halunnut.

Rakastunut ihminen on joskus hölmö, kuten minä olin. Mutta jos on koko ikänsä saanut huonoa kohtelua, saa helposti huonoa kohtelua parisuhteessakin. Ei edes osaa odottaa parempaa.

Aikani kestin, mutta lopulta oli pakko lähteä.

En ollut ikinä oikeastaan tuntenut häntä kohtaan rakastumista tai edes ihastumistakaan. Hän oli muuten kunnollinen, kiltti mies mutta ei erityisen huomaavainen eikä romanttinenkaan, liian tavallinen ja tylsä. Hänen juttunsa olivat kuin minun appiukollani, sekstistisiä ja ällöviä. Lisäksi haisi hielle ja käytti samaa paitaa yötä päivää. En välittänyt jos hän jutteli muiden naisten kanssa, en ollut pätkääkään mustasukkainen. Salaa jopa halusin että hän ihastuisi toiseen ja jättäisi minut. Tämä rakkaudettomuus tuli sitten meidän välillämme liian isoksi asiaksi tietenkin...

Vierailija kirjoitti:

Ensitapaamisella sain kuulla että sen eksä on narsisti. Hänellä ei ole työtä, perhettä, rahaa, rakkautta. Rakkautta ei tosiaan ollut, ei grammakaan. Miehen kanssa oli aina selittämätön paha olo, hän manipuloi, valehteli, ei kunnioittanut mun rajoja, seksissä eikä muuten. Kaiken painoin villaisella kun halusin niin kovasti nähdä hänessä hyvää. Petti ja valehteli viimeiseen asti kun jäi kiinni, toiselta naiselta piti nyhtää sitten totuus. Annoin toisen mahdollisuuden, elämäni ISOIN virhe. Puoli vuotta myöhemmin (kun olin raskaana) selvisisi että oli koko meidän suhteen ajan tinderit, badoot ja panokaverit.com, voi mikä vahinko se pettäminen siis olikaan, voi yhyy. Saatäna. On kohdellut minua niin paskasti ettei mulla ole enää mitään minuutta, enkä usko että suhteesta pääsee elävänä lähtemään. Mies rsivoaa, syyllistää, kaasuvalottaa. Mulle on raivottu pöiviä kun tiputin voiveitsen jääkaapista ja siitä kuului ääni. Mies on oikein oppikirjanarsisti ja vihaan ja halveksun itseäni etten ole tarpeeksi vahva lähtemään. Nåen miten tämä toimii, mutta selkärankaa ei enää ole. Mitään ei enää ole. Vihaa ja katkeruutta. Jouluna tuli jokseenkin mitta täyteen ja nyt minäkin huudan ja raivoan ja syytän ja vittuilen. Miksi mun pitäis käyttäytyä enää hyvin ja kauniisti? Mua ei enää pelota että mitäs jos se käy käsiksi, kun en enää välitä vaikka lähtisi henki, pakkohan senkin on olla parempaa kuin tämä.

Todella kipeän kuuloista, ei normaalia. Oikeusaputoimisto tai riku.fi