Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miltä tuntuu asua ulkomailla?
Kommentit (765)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ystäviä löytynyt ulkomailla? Näissä jutuissa yleensä ne vastaavat, joilla on, mutta aika vaiettu aihe on, että ulkomailla asuvia yksinäisiä suomalaisia on varmaan myös. Tai köyhiä.
Ei ole ystäviä, mutta ei ollut Suomessakaan. Ennen maastamuuttoa asuin yhdessä isoista suomen kaupungeista 10 vuotta enkä saanut sieltä yhtään pysyvää ystävää enkä edes tuttavaa. Yritin kyllä, kovasti.
Täällä nykyisessä asuinmaassa en ole jaksanut edes yrittää, en tiedä olisiko onnistunut paremmin jos olisin yrittänyt. Ystävien löytämisen suhteen olen luovuttanut jo siis ajat sitten suomessa, en vain enää jaksa. Mutta mieluummin olen yksin täällä, missä kuitenkin on paljon tekemistä, hyvät säät ja esim varmasti töitä (on edes kollegat sosiaalisena kontaktina), kuin suomessa työttömyysuhan alaisena ja huonosti palkattuna, istumassa huonon sään takia sisällä.
Tuo on varmaan tosi vaikeaa, itse en osaa edes kuvitella etten ystävystyisi.
Lomailimme jo vuosia sitten lähialueilla ja ystävystyimme paikallisiin ja pariin brittipariskuntaan. Kun muutto realisoitui ystävystyin facen kautta suomalaisiin n 100km säteellä, heistä muutamat olemme tavanneet ja muidenkin kanssa pidetään säännöllisesti yhteyttä. Kotipaikkakylällä saimme muutamassa viikossa paikallisia ystäviä, kaikki tuntevat meidät. Ei vain hyvän päivän tuttuja vaan luotettavia ystäviä joilta olemme saaneet paljon apua arkisissa asioissa. Toki toimii molempiin suuntiin ja me puolestamme olemme tarvittaessa apuna.
Miten tämä käytännössä tapahtuu? Ei mulle ikinä kukaan tule juttelemaan. Naapurit sanoo hississä hei ja yleensä vastaa jos jotain smalltalkia heille heittää, mutta siinä se. Samassa talossa esim nyt asunut 3+ vuotta ja pari naapuria tunnen nimeltä, mutta ei niihin sen kummemmin ole voinut sen muutaman sekunnin hissimatkan aikana tutustua. Facebookia minulla ei ole, muuton jälkeen seurasin jotain suomiryhmää mutta siellä oli vain ryyppybileitä ja itse en käytä alkoholia.
Harrastatko mitään? Kyllä niitä samanhenkisiä ihmisiä voi hyvinkin löytyä, jos on itsekin avoimin mielin liikenteessä eikä päätä heti alussa, ettei kuitenkaan voi ketään ystävää löytää.
Juu. Ei mun mielessä ole mitään pielessä, tervehdin ihmisiä ja jos tilanteeseen sopii heitän jotain smalltalkia, mutta ei se muuta mitään. Ihan sama homma oli suomessa, ihmiset ehkä enintään vastaa muutamalla sanalla ja se siitä. Olen asunut yli kymmenessä eri asunnossa elämäni aikana ja yhdessäkään en esim tutustunut naapureihin vaikka yritin heille jutella. Harrastuksissa sama homma. Työkollegat jää työajalle eikä ketään kiinnosta nähdä töiden ulkopuolella, ihan ymmärrettävästi. Ei voi pakottaa ketään tutustumaan. Olen ihan normaalin näköinen "perusihminen", ja siksi ihmettelenkin mistä joku muka löytää jopa liikaa tuttavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ystäviä löytynyt ulkomailla? Näissä jutuissa yleensä ne vastaavat, joilla on, mutta aika vaiettu aihe on, että ulkomailla asuvia yksinäisiä suomalaisia on varmaan myös. Tai köyhiä.
Ei ole ystäviä, mutta ei ollut Suomessakaan. Ennen maastamuuttoa asuin yhdessä isoista suomen kaupungeista 10 vuotta enkä saanut sieltä yhtään pysyvää ystävää enkä edes tuttavaa. Yritin kyllä, kovasti.
Täällä nykyisessä asuinmaassa en ole jaksanut edes yrittää, en tiedä olisiko onnistunut paremmin jos olisin yrittänyt. Ystävien löytämisen suhteen olen luovuttanut jo siis ajat sitten suomessa, en vain enää jaksa. Mutta mieluummin olen yksin täällä, missä kuitenkin on paljon tekemistä, hyvät säät ja esim varmasti töitä (on edes kollegat sosiaalisena kontaktina), kuin suomessa työttömyysuhan alaisena ja huonosti palkattuna, istumassa huonon sään takia sisällä.
Tuo on varmaan tosi vaikeaa, itse en osaa edes kuvitella etten ystävystyisi.
Lomailimme jo vuosia sitten lähialueilla ja ystävystyimme paikallisiin ja pariin brittipariskuntaan. Kun muutto realisoitui ystävystyin facen kautta suomalaisiin n 100km säteellä, heistä muutamat olemme tavanneet ja muidenkin kanssa pidetään säännöllisesti yhteyttä. Kotipaikkakylällä saimme muutamassa viikossa paikallisia ystäviä, kaikki tuntevat meidät. Ei vain hyvän päivän tuttuja vaan luotettavia ystäviä joilta olemme saaneet paljon apua arkisissa asioissa. Toki toimii molempiin suuntiin ja me puolestamme olemme tarvittaessa apuna.
Miten tämä käytännössä tapahtuu? Ei mulle ikinä kukaan tule juttelemaan. Naapurit sanoo hississä hei ja yleensä vastaa jos jotain smalltalkia heille heittää, mutta siinä se. Samassa talossa esim nyt asunut 3+ vuotta ja pari naapuria tunnen nimeltä, mutta ei niihin sen kummemmin ole voinut sen muutaman sekunnin hissimatkan aikana tutustua. Facebookia minulla ei ole, muuton jälkeen seurasin jotain suomiryhmää mutta siellä oli vain ryyppybileitä ja itse en käytä alkoholia.
No niissä ryhmissä missä olen ei ole onneksi ryyppybileitä vaan ihan tavis perheitä ja pariskuntia. Arkisia asioita käydään läpi - remontteja, tapahtumia, etsitään n putkaria tai kysellään verotuksesta tms, autetaan uusia alkuun pankki- yms asioissa. Ja verkostoidutaan kun huomataan että asumme 15km päässä.
Naapuriin (2 perheen okt) tutustuimme talon ostopäivänä. Värjöttelimme kylmässä talossamme miettimässä remonttia kun naapuri huikkasi meidät kahville lämmittelemään. Siitä se lähti.
Yhden pariskunnan luona asuimme evakossa rempan aikana ja ystävystyimme siinä, heidän kauttaan ystäväpiiri myös laajeni. Kaikki on sukua tai tuttuja keskenään.
Kylällä kun käymme aamukahvilla porukka ensin juoruili meistä, sitten moikkaili ja lopulta tuli juttelemaan. Naapurikylän kaupan mummokin tiesi keitä me olemme 1. viikon jälkeen:)
Olemme myös aktiivisesti mukana kylän ja lähikylien tapahtumissa.
Luulen että suurin osa meistä lähteneistä on lähteneet, koska ovat halunneet tällaisen kokemuksen. Vieraassa maassa oikeasti asuminen (työelämässä vuosia) on monella tavalla opettavaa ja avartavaa. Minusta on niin raskasta, kun lähtijästä usein automaattisesti ajatellaan, että Suomi olisi hänestä jotenkin huonompi ja aletaan jankuttaa hänelle Suomen paremmuudesta ja todistella vihanneksista alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ystäviä löytynyt ulkomailla? Näissä jutuissa yleensä ne vastaavat, joilla on, mutta aika vaiettu aihe on, että ulkomailla asuvia yksinäisiä suomalaisia on varmaan myös. Tai köyhiä.
Ei ole ystäviä, mutta ei ollut Suomessakaan. Ennen maastamuuttoa asuin yhdessä isoista suomen kaupungeista 10 vuotta enkä saanut sieltä yhtään pysyvää ystävää enkä edes tuttavaa. Yritin kyllä, kovasti.
Täällä nykyisessä asuinmaassa en ole jaksanut edes yrittää, en tiedä olisiko onnistunut paremmin jos olisin yrittänyt. Ystävien löytämisen suhteen olen luovuttanut jo siis ajat sitten suomessa, en vain enää jaksa. Mutta mieluummin olen yksin täällä, missä kuitenkin on paljon tekemistä, hyvät säät ja esim varmasti töitä (on edes kollegat sosiaalisena kontaktina), kuin suomessa työttömyysuhan alaisena ja huonosti palkattuna, istumassa huonon sään takia sisällä.
Tuo on varmaan tosi vaikeaa, itse en osaa edes kuvitella etten ystävystyisi.
Lomailimme jo vuosia sitten lähialueilla ja ystävystyimme paikallisiin ja pariin brittipariskuntaan. Kun muutto realisoitui ystävystyin facen kautta suomalaisiin n 100km säteellä, heistä muutamat olemme tavanneet ja muidenkin kanssa pidetään säännöllisesti yhteyttä. Kotipaikkakylällä saimme muutamassa viikossa paikallisia ystäviä, kaikki tuntevat meidät. Ei vain hyvän päivän tuttuja vaan luotettavia ystäviä joilta olemme saaneet paljon apua arkisissa asioissa. Toki toimii molempiin suuntiin ja me puolestamme olemme tarvittaessa apuna.
Miten tämä käytännössä tapahtuu? Ei mulle ikinä kukaan tule juttelemaan. Naapurit sanoo hississä hei ja yleensä vastaa jos jotain smalltalkia heille heittää, mutta siinä se. Samassa talossa esim nyt asunut 3+ vuotta ja pari naapuria tunnen nimeltä, mutta ei niihin sen kummemmin ole voinut sen muutaman sekunnin hissimatkan aikana tutustua. Facebookia minulla ei ole, muuton jälkeen seurasin jotain suomiryhmää mutta siellä oli vain ryyppybileitä ja itse en käytä alkoholia.
No niissä ryhmissä missä olen ei ole onneksi ryyppybileitä vaan ihan tavis perheitä ja pariskuntia. Arkisia asioita käydään läpi - remontteja, tapahtumia, etsitään n putkaria tai kysellään verotuksesta tms, autetaan uusia alkuun pankki- yms asioissa. Ja verkostoidutaan kun huomataan että asumme 15km päässä.
Naapuriin (2 perheen okt) tutustuimme talon ostopäivänä. Värjöttelimme kylmässä talossamme miettimässä remonttia kun naapuri huikkasi meidät kahville lämmittelemään. Siitä se lähti.
Yhden pariskunnan luona asuimme evakossa rempan aikana ja ystävystyimme siinä, heidän kauttaan ystäväpiiri myös laajeni. Kaikki on sukua tai tuttuja keskenään.
Kylällä kun käymme aamukahvilla porukka ensin juoruili meistä, sitten moikkaili ja lopulta tuli juttelemaan. Naapurikylän kaupan mummokin tiesi keitä me olemme 1. viikon jälkeen:)
Olemme myös aktiivisesti mukana kylän ja lähikylien tapahtumissa.
Niin, tässä on se selvä ero: teidät kutsuttiin kahville, teille tultiin juttelemaan, teille (ilmeisesti) ehdotettiin verkostautumista. Ei mulle ole KOSKAAN kukaan tehnyt moisia lähestymisiä suomessa eikä muualla, vaikka toistaen taas, itse kyllä tervehdin ja yritän smalltalkia. Niissä suomiryhmissäkin olin reilun vuoden, joskus yritin itse ehdottaa ihmisille tapaamista ilman vastakaikua, ja ainoat ns julkiset kutsut olivat näitä ryyppybileitä.
En tiedä sitten mikä minussa ihmisiä karkoittaa, jos toisille tehdään jatkuvasti tutustumisaloitteita ja kutsutaan jopa asumaan remontin ajaksi (?!), ja minulle ei ikinä eikä omiin aloitteisiini lähdetä mukaan 🤷. Teidän kaltaisten on helppo sanoa kuinka ystävystyminen on helppoa, kun siihen tulee muilta aloitteita eikä tarvitse kuin sanoa joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen usein ajatellut, että jos suurin ongelma jossain maassa on ilmasto, niin silloin ongelmia on aika vähän.
Ja voi se ilmastokin alkaa olla ongelma, jos siis ajatellaan helleaaltoja, kuivuutta, myrskyjä ja sateita jne. Suomen loskainen talvi on aika kesystä päästä vaikka monsuunisateisiin verrattuna.
Mutta samalla suomalaisena on halutessaan sitä loskasäätä mahdollista lähteä ns. pakoon.
On hyvin kertovaa, että suomea pitää verrata aina johonkin ihan ääripäähän, jotta se saataisiin näyttämään hyvältä.
Nimenomaan! Pitää myös verrata kehitysmaahan, jotta Suomi näyttää hyvältä.
Yli 90% maailman maista on täysiä persläpiä, joiden rinnalla Suomi näyttää erittäin hyvältä. Siksi ihmettelenkin miksi ihmeessä Suomikin pitää täyttää niillä persläpikulttuureilla ja kansoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen usein ajatellut, että jos suurin ongelma jossain maassa on ilmasto, niin silloin ongelmia on aika vähän.
Ja voi se ilmastokin alkaa olla ongelma, jos siis ajatellaan helleaaltoja, kuivuutta, myrskyjä ja sateita jne. Suomen loskainen talvi on aika kesystä päästä vaikka monsuunisateisiin verrattuna.
Mutta samalla suomalaisena on halutessaan sitä loskasäätä mahdollista lähteä ns. pakoon.
On hyvin kertovaa, että suomea pitää verrata aina johonkin ihan ääripäähän, jotta se saataisiin näyttämään hyvältä.
Nimenomaan! Pitää myös verrata kehitysmaahan, jotta Suomi näyttää hyvältä.
Yli 90% maailman maista on täysiä persläpiä, joiden rinnalla Suomi näyttää erittäin hyvältä. Siksi ihmettelenkin miksi ihmeessä Suomikin pitää täyttää niillä persläpikulttuureilla ja kansoilla.
No tässä sinulle yksi omakohtainen tarina johdatuksena ajattelutapaasi:
Yksi ensimmäisistä työpaikoistani ulkomailla oli Englannissa. Tiimissäni oli aussi, italialainen, tanskalainen, kanadalainen, irkku ja jenkki. Jaoin työhuoneeni kiinalaisen kanssa, jonka perhe oli paennut yhden lapsen kulttuuria vaimon tultua uudelleen raskaaksi. Työkaverini oli se "toinen", laiton lapsi. Nykyisin PhD USAssa...
Osastosihteeri sentään oli britti.
Tämä oli jopa ennen EU-aikaa, joten työlupani oli melkoinen paperisota.
Englanti oli hieno sulatusuuni: seuraavassa duunissani istuivat kolminaisesti keskenään veriviholliset inkkari, pakistanilainen ja israelilainen vieri vieressä. Ei mitään nationalistista skismaa. Hyvä palkka juoksi ja jokainen puhalsi yhteiseen hiileen.
Koko maa oli hyvässä talousnousussa juurikin kansainvälisen talentin ansiosta, joka helpon kielen ja jo valmiiksi monikulttuurisen ympäristön vuoksi oli valmis sinne muuttamaan.
Siellä oli kivaa surkeista vesihanoista ja yksilaisisista ikkunoista huolimatta, mutta houkutteleva työtarjous vei minut lopulta muualle.
Sitten Britestä tuli kaltaisiasi öykkärinationalisteja ja nyt Brexit on vienyt maasta EU-lääkärit, sairaanhoitajat, putkimiehet, hotelli- ja ravintola-alan väen, vihanneksia keränneet kausityöläiset...
Muuttoliike EU:n kanssa on vahvasti negatiivinen, mutta ei hätää: väkeä tuleekin sitten pilvin pimein sieltä mitä kutsut "persläpikulttuureiksi". Kymmenessä vuodessa Brittein saaret tulevat "ruskettumaan" jopa Etelä-Eurooppaakin selkeämmin.
Eikä siinä talouden puolesta mitään vikaa ole: teknologiavetäjänä ja ns. "m_nastaan kiinni jääneenä" suomalaisena siellä oleva tuttuni kertoo, että jokaiseen duunipaikkaan hakee kymmeniä intialaisia ja pakistanilaisia, eikä hänellä ole valituista kuin hyvää sanottavaa.
Mutta moinen muutos olisi varmaan kaltaisillesi shokki: "ne tulee ja vie meitin duunit ja naiset!!".
Kannattaa olla tarkkana mitä haluaa, se voi toteutua ihan omien lähtökohtiesi seurauksena, eikä välttämättä kuten kuvittelet.
Suomen ikärakenne nyt vaan ei tule toimeen omillaan, ja vaikka Karjala saataisiinkin takaisin, ei niistä Nokian insinööreiksi olisi.
Toki "väri" olisi varmaan sinulle mieluinen.
Olen asunut Uudessa-Seelannissa yli 10 vuotta. Elämä tuntuu aika hyvältä tällä hetkellä. Kouluissa ja päiväkodeissa otetaan mielestäni lasten yksilöllisyys huomattavasti paremmin huomioon kuin Suomessa. Esimerkiksi lapsia ei pakoteta päiväunille päiväkodeissa. Tätä harrastettiin Suomessa ainakin aikaisemmin.
Nuorempi tyttäreni sai luvan skipata koulunsa aloittaville tarkoitetun 0-luokan ja sai suoraan siirtyä varsinaiselle ensimmäiselle luokalle, koska hän on kehittynyt varhain monissa taidoissa. Poikani sai myös siirtyä kesken lukuvuoden ylemmälle luokalle, jotta hän saisi kunnollista haastetta opiskeluun. Koulusysteemi on mielestäni huomattavasti joustavampi kuin Suomen tasapäistävä touhu.
Sää on aika mukava. Minä en tosin ole koskaan tottunut polttavan kuumaan aurinkoon. Palaminen tapahtuu hetkessä. Suomessa sai olla rauhassa ulkona. Lunta ei ole koskaan, mikä on vähän ikävää. Kaipaan joskus kunnollista talvea.
Ilmapiiri on yleisesti melko rento. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja avuliaita. Ventovieraat ihmiset esimerkiksi ovat auttaneet minua auliisti erilaisissa tilanteissa. Vieraita ihmisiä tervehditään toisin kuin Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiä ja isää tulee ikävä kun ei pääse kyläilemään. Ex rakasta joka jäi Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että suurin osa meistä lähteneistä on lähteneet, koska ovat halunneet tällaisen kokemuksen. Vieraassa maassa oikeasti asuminen (työelämässä vuosia) on monella tavalla opettavaa ja avartavaa. Minusta on niin raskasta, kun lähtijästä usein automaattisesti ajatellaan, että Suomi olisi hänestä jotenkin huonompi ja aletaan jankuttaa hänelle Suomen paremmuudesta ja todistella vihanneksista alkaen.
Näin oli varmasti monen kohdalla. Omalla kohdallani oli saada kunnon työpaikka ja sellaista ei Suomesta löytynyt. Toinen syy oli päästä pitkän matkan päähän lannistavista vanhemmista. Ei se alku Saksassa kovin hääppöistä ollut, rahaa oli kovin vähän ja nk. tyttöjen asuntolassa (kirkon ylläpitämä) asuin ensimmäiset pari vuotta vähäisellä vuokralla, huoneissa aina kaksi tyttöä. Onneni oli, että se toinen tyttö oli saksalainen ja otti itselleen tehtäväksi opettaa minua puhumaan sujuvasti saksaa. Tämä v. 1971. Siitä se elämä lähti alkuun, ei silloin miettinyt sen enempää, milloin menisi takaisin Suomeen. Ensin oli päästävä elämään kiinni työtä tekemällä ja säästäen rahaa. Koti-ikävää ei ollut. Saksassa oli tuolloin työvoimapulaa ja palkat nousivat lujaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ystäviä löytynyt ulkomailla? Näissä jutuissa yleensä ne vastaavat, joilla on, mutta aika vaiettu aihe on, että ulkomailla asuvia yksinäisiä suomalaisia on varmaan myös. Tai köyhiä.
Ei ole ystäviä, mutta ei ollut Suomessakaan. Ennen maastamuuttoa asuin yhdessä isoista suomen kaupungeista 10 vuotta enkä saanut sieltä yhtään pysyvää ystävää enkä edes tuttavaa. Yritin kyllä, kovasti.
Täällä nykyisessä asuinmaassa en ole jaksanut edes yrittää, en tiedä olisiko onnistunut paremmin jos olisin yrittänyt. Ystävien löytämisen suhteen olen luovuttanut jo siis ajat sitten suomessa, en vain enää jaksa. Mutta mieluummin olen yksin täällä, missä kuitenkin on paljon tekemistä, hyvät säät ja esim varmasti töitä (on edes kollegat sosiaalisena kontaktina), kuin suomessa työttömyysuhan alaisena ja huonosti palkattuna, istumassa huonon sään takia sisällä.
Tuo on varmaan tosi vaikeaa, itse en osaa edes kuvitella etten ystävystyisi.
Lomailimme jo vuosia sitten lähialueilla ja ystävystyimme paikallisiin ja pariin brittipariskuntaan. Kun muutto realisoitui ystävystyin facen kautta suomalaisiin n 100km säteellä, heistä muutamat olemme tavanneet ja muidenkin kanssa pidetään säännöllisesti yhteyttä. Kotipaikkakylällä saimme muutamassa viikossa paikallisia ystäviä, kaikki tuntevat meidät. Ei vain hyvän päivän tuttuja vaan luotettavia ystäviä joilta olemme saaneet paljon apua arkisissa asioissa. Toki toimii molempiin suuntiin ja me puolestamme olemme tarvittaessa apuna.
Miten tämä käytännössä tapahtuu? Ei mulle ikinä kukaan tule juttelemaan. Naapurit sanoo hississä hei ja yleensä vastaa jos jotain smalltalkia heille heittää, mutta siinä se. Samassa talossa esim nyt asunut 3+ vuotta ja pari naapuria tunnen nimeltä, mutta ei niihin sen kummemmin ole voinut sen muutaman sekunnin hissimatkan aikana tutustua. Facebookia minulla ei ole, muuton jälkeen seurasin jotain suomiryhmää mutta siellä oli vain ryyppybileitä ja itse en käytä alkoholia.
No niissä ryhmissä missä olen ei ole onneksi ryyppybileitä vaan ihan tavis perheitä ja pariskuntia. Arkisia asioita käydään läpi - remontteja, tapahtumia, etsitään n putkaria tai kysellään verotuksesta tms, autetaan uusia alkuun pankki- yms asioissa. Ja verkostoidutaan kun huomataan että asumme 15km päässä.
Naapuriin (2 perheen okt) tutustuimme talon ostopäivänä. Värjöttelimme kylmässä talossamme miettimässä remonttia kun naapuri huikkasi meidät kahville lämmittelemään. Siitä se lähti.
Yhden pariskunnan luona asuimme evakossa rempan aikana ja ystävystyimme siinä, heidän kauttaan ystäväpiiri myös laajeni. Kaikki on sukua tai tuttuja keskenään.
Kylällä kun käymme aamukahvilla porukka ensin juoruili meistä, sitten moikkaili ja lopulta tuli juttelemaan. Naapurikylän kaupan mummokin tiesi keitä me olemme 1. viikon jälkeen:)
Olemme myös aktiivisesti mukana kylän ja lähikylien tapahtumissa.
Niin, tässä on se selvä ero: teidät kutsuttiin kahville, teille tultiin juttelemaan, teille (ilmeisesti) ehdotettiin verkostautumista. Ei mulle ole KOSKAAN kukaan tehnyt moisia lähestymisiä suomessa eikä muualla, vaikka toistaen taas, itse kyllä tervehdin ja yritän smalltalkia. Niissä suomiryhmissäkin olin reilun vuoden, joskus yritin itse ehdottaa ihmisille tapaamista ilman vastakaikua, ja ainoat ns julkiset kutsut olivat näitä ryyppybileitä.
En tiedä sitten mikä minussa ihmisiä karkoittaa, jos toisille tehdään jatkuvasti tutustumisaloitteita ja kutsutaan jopa asumaan remontin ajaksi (?!), ja minulle ei ikinä eikä omiin aloitteisiini lähdetä mukaan 🤷. Teidän kaltaisten on helppo sanoa kuinka ystävystyminen on helppoa, kun siihen tulee muilta aloitteita eikä tarvitse kuin sanoa joo.
Totta tuokin mutta toki olemme aktiivisia kuten mainitsin esim kylän tapahtumissa. En tiedä mistä tuo johtuu.
Toki maksoimme tuosta asumisesta, ei se ollut ilmaista:)
Parasta on se että ihmiset on aidosti kohteliaita ja huomaavaisia, täällä huomaa miten huonokäytöksisiä oikeasti olemme. Paljon olen sitä miettinyt ja suurin lienee geeneissä oleva epävarmuus ja huono itsetunto jotka näyttäytyvät ylimielisyytenä muita kohtaan..vaikka oikeasti alla voi olla hyvinkin kiva ihminen kun tutustuu paremmin. Suojamuurit pitäisi jo koulussa koittaa kitkeä pois ja vanhempia kun ei enää voi muuttaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta on se, kun pääsee kertomaan eri foorumeilla ja palstoilla asuvansa ulkomailla.
On aina pieni haaste, kun yrittää piilottaa asiasta kertomisen niin ettei kaikista hitaimmat sitä huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Parasta on se, kun pääsee kertomaan eri foorumeilla ja palstoilla asuvansa ulkomailla.
On aina pieni haaste, kun yrittää piilottaa asiasta kertomisen niin ettei kaikista hitaimmat sitä huomaa.
Tämäkö sinulle tuo sen hyvän mielen?
Suomalaisia on täällä ulkomailla töissä kyllä pilvin pimein, tulee vastaan mitä erikoisimmissa konteksteissa...
Olenkin aina vitsaillut ettei suomen kielestäkään ole miksikään salakieleksi, sillä aina sattuu lähistölle joku joka ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin n kuukauden mittainen honey moon, sitten arki iskee päin näköä. Asun mieluummin täällä kurjan ilmaston ja korkean verotuksen kotimaassa.
Tässä nyt on tullut asuttua 25 vuotta pk-seudulla ja kyllä se alkaa jo aika ulkomailla asumiselta vaikuttaa. Onneksi kaupassa vielä palvellaan suomeksi ja lähtökohtaisesti kaikki kyltit yms. ovat kotimaan kielellä. Mutta liikkuessa kaupoissa ja ulkona ei enää paljoa suomen sanaa kuule.
Yhdysvaltain passissa on syntymämaa ja -paikkakunta.
Vierailija kirjoitti:
Ensin n kuukauden mittainen honey moon, sitten arki iskee päin näköä. Asun mieluummin täällä kurjan ilmaston ja korkean verotuksen kotimaassa.
Nàin voi hyvinkin olla nykyään, lähdetään kassi täynnä rahaa etsimään nk. paratiisia. Itsellä oli aikoinaan taistelua toimeentulosta alussa kun Suomesta lähdin 150 mummonmarkkaa taskussa Saksaan töihin. Vanhemmilta ei ollut toivoa odottaa apua tai rahaa alkuun päästäkseen. Honey moonia ei ollut eikä tullut. Jälkeenpäin ajateltuna se koko lähtö aikoinaan kaikista alkuongelmista huolimatta on ollut itselleni se elämän honey moon. On edelleenkin.
Ehkä tuo ulkomailla asuvien mielikuva suomalaisista on tätä samaa kuin vegaanien vouhotus lihansyönnistä. Pelkkää itsensä nostamista jalustalle, koska "erityinen" ja siksi "parempi". Itselleni toimii tämä suomalainen juro meininki, ei tarvitse yrittää esittää jotain sellaista, jota ei ole ja voi keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin. Olisihan se itsellekin kova paikka asua täällä, jos on saanut geeneissä jonkun hypersosiaalisen positiivisuushäiriön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä vuotena kaikki oli hienoa ja ihmeellistä, monet asiat huvitti. Sitten alkoi tottua, ja muutaman vuoden jälkeen alkoi tajuta että hitto, Suomessahan onkin perusasiat itseasiassa todella hyvin. Vuosi vuodelta ärsytti monet asiat enemmän ja oli todella upeaa palata Suomeen 10 vuoden jälkeen.
Mulla just päinvastoin, vuosien myötä todellakin tajunnut kuinka HUONOSTI suomessa asiat on, ja kuinka aivopestyjä suurin osa suomalaisista on. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa näille äärettömän naiveille luuloille, kuten "vain Suomessa voi juoda vesijohtovettä" tai "muualla kuolet jos sairastut jos et ole rikas". Kun oikeasti lähes missä vain voi juoda vettä ja se on ihan yhtä hyvää, ja lähes kaikissa Euroopan maissa ja monissa sen ulkopuolellakin julkinen terveydenhuolto on suunnattomasti parempaa kuin suomessa, ja HALVEMPI sen käyttäjälle.
Myös se, kuinka uskomattoman hyvin sekä julkiset että yksityiset palvelut voivat toimia, kuinka paljon muualla on töitä, jne jne ovat asioita jotka alussa yllättivät. Nyt lähinnä säälittää suomen tilanne ja sinne jäämään aivopestyt ihmiset.
Jos sattuu syntymään Suomeen ja viihtyy kotimaassaan, on siis aivopesty?
Kaikkea sitä kuulee.
En ole tuo kirjoittaja, mutta saman kokemuksen jaamme. Ulkomailla tosiaan moni asia on Suomea paremmin ja terveydenhuolto on yksi näistä asioista.
Ei ole lottovoitto syntyä Suomeen.
Jos Suomest pitää, niin sehän on hienoa. Alkuperäinen varmaan tarkoitti sellaista, että perustellaan epätosilla asioilla, kuten terveydenhuollolla, joka on monessa maassa laadukasta ja ilmaista.
Onhan Suomeen syntyminen lottovoitto jo ihan siitä syytä, että suomalaisena on mahdollisuus muuttaa vapaasti lähes minne tahansa maailmassa! Suurimmalla osalla maailman kansalaisista ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia muuttaa asumaan vauraisiin länsimaihin. Jos kotimaasi olisi Tansania tai Burma niin olisi ihan turha edes haaveilla maailmankansalaisuudesta.
Suomalaisella nuorella on vapaus, kielitaito ja koulutus toteuttaa unelmiaan maailmassa! Se on ehdottomasti yksi Suomen parhaita puolia.
Alue: Aihe vapaa
Onko esim. Keski-Eurooppa kehitysmaa? Australia? Muistelisin, että erilaiset ääripään sääolot niin sateiden, tulvien kuin kuivuudenkin osalta ovat muutamina viime vuosina olleet osa elämää sellaisillakin alueilla joissa niitä ei yleensä koeta.