Alakoululaisten vanhemmat. Miksi teidän mielestä oppimistulokset on romahtaneet?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on off topic, pahoittelen, mutta nämä teidän tärkeät viestinne saavat oikeasti karvat nousemaan pystyyn. Tässä ollaan näköjään kovaa kyytiä menossa takaisin ei edes luokkayhteiskuntaan vaan 1800-luvun sääty-yhteiskuntaan, jossa rahalla saa ostettua yksityisopettajia vaikka joka aineeseen. Vain rikkailla - ja tässä jo vuonna 2023 hyvin kaukonäköisillä - vanhemmilla on varaa tarjota lapselleen paitsi koulutus niin myös laaja-alainen sivistys: teatteri, taidemuseot, historiamuseot, klassisen musiikin konsertit tai instrumentin soittaminen.

Siis tässä tilanteessahan ollaan jo. Oltu jo pitkään. Yliopiston suosituimpiin tiedekuntiin pääsee kalliiden valmennuskurssien kautta, näin oli jo 1990-luvun lopussa, melkein 30 vuotta sitten kun itse lähdin opiskelemaan. Valmennuskursseilta tuleva "materiaali" täyttää opiskelijapaikat, muita ei edes mahdu. 

Samoin teatterit, harrastukset, on se sitten musiikkia tai urheilua - kaikki harrastukset mitä luettelit, ovat aina olleet kalliita ja vain osalle tavoitettavissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen monesta keskustelun asiasta samaa mieltä, kuten että yksi isoimmista ongelmista on se, että erityiset eivät pääse heille paremmin sopiville luokille. Opettajan ajasta menee liikaa siihen, että yritetään saada joku lapsista pois pöydän alta ja pari muuta aloittamaan tehtävien teko.

Harmittaa myös, että lapsilta vaaditaan liian vähän. Eli läksyjä tulee tosi vähän ja kirjoissa edetään hitaasti, mikä johtaa siihen, että loppupään kappaleet jäävät kokonaan tekemättä ja tehtäväkirjoista on vain osa tehtävistä tehty. Nyt esimerkiksi äidinkielen kirjasta ollaan tehty kolmasosa ja ruotsista ja historiasta ehkä neljäsosa. Ei niitä millään saada kevään aikana kirittyä kiinni.

Mutta sitten monet tässä esille nousseista aiheista eivät oman kokemukseni mukaan ole niin isoja ongelmia. Esimerkiksi älypuhelimet, lapseni koulussa niitä ei käytetä lainkaan. Niitä ei saa edes ottaa repusta koulupäivän aikana. Niitä ei viedä välitunnille eikä todellakaan katsota tunneilla.

Minun lapseni koulu siirtyi nyt syksyllä uuteen rakennukseen, jossa ei ole luokkahuoneita, vaan oppilaat ovat yhdessä yhteistilassa ja saavat valita missä tekevät tehtäviä, siis kirjastossa tai ruokalassa tai jossain nurkkauksessa. Tämä sopii ainakin omalle lapselleni tosi hyvin, koska hän pääsee kaveriensa kanssa omaan rauhaan pois häiriköiden metelistä, ja hän myös tykkää kun koko päivää ei ole "vangittu" yhteen paikkaan. Tehtävät näyttävät sujuvan yhtä hyvin kuin aiemmassa koulussakin, mutta lapsi menee kouluun ja palaa sieltä paremmalla mielellä. Ilmeisesti nuo levottomammat lapset ovat myös rauhallisempia, kun vaikka uskonnontunti pidetään välillä liikuntasalissa eivätkä joudu istumaan niin paljoa pulpetissa.

Eniten minua kuitenkin hämmentää se, että Wilman perusteella monet vanhemmat eivät juurikaan seuraa lastensa oppimista. Siellä on edelleen pyyntöjä, että voisitteko kerrata kotona kuukausia (!!!) tai kymppipareja tai kertotauluja. Tai että monelta on yhä palauttamatta lukupassi, jonka deadline oli lokakuussa. Samat lapset saavat surkeita numeroita kokeista kerta toisensa jälkeen ja istuvat läksykerhossa ( = käytännössä jälki-istunto jossa tehdään tekemättömät kotitehtävät) joka viikko, ilman että kotona kukaan reagoi, että pitäisiköhän nyt vähän katsoa sen lapsen oppimisen perään.

Alakoulu ainakin vaikuttaa niin helpolta, että ei niitä asioita oikein voi olla tajuamatta, jos tekee läksyt kunnolla. Ainakin itse vilkaisen säännöllisesti läksyt läpi, ja jos vaikka matikassa näyttää, että lapsi on tehnyt paljon virheitä tietyissä tehtävissä, niin kyllä me kerrataan se asia yhdessä. Ei niitä koulussa kukaan tarkasta, ja muuten osaamattomuus paljastuu vasta kokeessa. Mutta kaikki vanhemmat eivät näytä reagoivan edes silloin.

Samoin vanhempainilloissa näyttää käyvän vain noin 10 - 20 % vanhemmista. Niitä järjestetään 2 kertaa vuodessa, joten ei se olisi iso vaiva. Meidän lapsen koulu on pikkukunnassa pientaloalueella, jossa on ihan hyvin pärjääviä kantasuomalaisia perheitä naapurustosta ja ympäröivältä maaseudulta. Eli esimerkiksi vanhempien huono kielitaito ei voi olla syynä siihen, että lasten koulumenestys ei kiinnosta.

En käy juuri vanhempainilloissa eikä tulisi mieleenkään tarkistaa lasten läksyjä jos ei erikseen pyydetä. Toisen keskiarvo on lähempänä kymppiä kuin ysiä, ja toisellakin koulu on aina mennyt hyvin. Lapset on erilaisia ja kasvatustyylit myös, fiksujen muksujen kanssa olen aina ajatellut että omaa tulevaisuuttaan he tekee eikä minun, ja sisäsyntyinen motivaatio on paras säilytettäväksi sillä ulkoinen voi huonolla tuurilla hävittää sen.

Lukupassitkin on tainnut jäädä muuten usein täyttelemättä, kun ei kukaan muista, vaikka lapset lukee joka päivä omaksi ilokseen milloin mitäkin.

No eihän tämä sinua koskekaan, jos lapsesi kerran pärjäävät itsekin. Mutta toimisitko samoin, jos wilma olisi punaisena unohduksia, kokeista tulisi vitosta ja joka viikko oltaisiin jälki-istunnossa? Jos lapsesi eivät olisi lukeneet ikinä yhtäkään kirjaa, ei omaksi ilokseen eikä edes käskettynä? Jos 4-luokkalainen ei vielä osaisi kuukausia eikä kertotauluja? Yhäkö ajattelisit, että omapa on asiansa, hoitakoot itse koulunsa? Näistä lapsista tässä oli kyse.

Luettelemasi asiat tulee hoitaa jo vuosia, vuosia aikaisemmin.

 

Niin täytyy, ja siksi tässä moititaankin vanhempia, jotka eivät hoida. Heitä nimittäin on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi asiaa nyt ainakin

Ensinnäkin se, että ennen piti istua tiukasti pulpetissa ja luokassa oli hiljaisuus, kun opettaja opetti. Nykyään on koko ajan häly ja lapset liikkuvat luokassa. Keskittyminen on vaikeaa tällöin myös ei-adhd:llä..

Ja sitten se, että luokassa on kielitaidottomia, joihin menee opelta liikaa aikaa. Heidän takiaan on pakko puhua helpposuomea, jolloin suomalaistenkaan sanavarasto ei kehity. Pitäisi vieraskieliset opettaa ensin suomenkielisiksi. Ei niin, että luokkakaverit opettavat.

Tänään oli uutisissa, että oppimistulokset on ihan parin viimeisen vuoden aikana romahtaneet. Eli jokin merkittävä muutos on kuluneen viiden vuoden aikana tapahtunut. Olin tässä aloituksessa kiinnostunut eniten siitä. Tuo kielitaidottomien joukko on ollut ainakin täällä Pk-seudulla, jossa itse asun, jo paljon pidempään iso. Olen samaa mieltä, että se vie liikaa opettajien resurssia pois kielitaitoisilta oppilailta, mutta minusta se ei voi selittää tätä ihan tuoretta romahdusta oppimistuloksissa. Ap

Digitalisaatio, uusi OPS, korona ja etäkoulu.

Tosin etäkoulu ei olisi ollut mshdollinen ilman digitalisaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on off topic, pahoittelen, mutta nämä teidän tärkeät viestinne saavat oikeasti karvat nousemaan pystyyn. Tässä ollaan näköjään kovaa kyytiä menossa takaisin ei edes luokkayhteiskuntaan vaan 1800-luvun sääty-yhteiskuntaan, jossa rahalla saa ostettua yksityisopettajia vaikka joka aineeseen. Vain rikkailla - ja tässä jo vuonna 2023 hyvin kaukonäköisillä - vanhemmilla on varaa tarjota lapselleen paitsi koulutus niin myös laaja-alainen sivistys: teatteri, taidemuseot, historiamuseot, klassisen musiikin konsertit tai instrumentin soittaminen.

Siis tässä tilanteessahan ollaan jo. Oltu jo pitkään. Yliopiston suosituimpiin tiedekuntiin pääsee kalliiden valmennuskurssien kautta, näin oli jo 1990-luvun lopussa, melkein 30 vuotta sitten kun itse lähdin opiskelemaan. Valmennuskursseilta tuleva "materiaali" täyttää opiskelijapaikat, muita ei edes mahdu. 

Samoin teatterit, harrastukset, on se sitten musiikkia tai urheilua - kaikki harrastukset mitä luettelit, ovat aina olleet kalliita ja vain osalle tavoitettavissa. 

Korjaus museot, eiväthän ole kalliita, mutta eivät myöskään ole kaikkien tavoitettavissa. 

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi asiaa nyt ainakin

Ensinnäkin se, että ennen piti istua tiukasti pulpetissa ja luokassa oli hiljaisuus, kun opettaja opetti. Nykyään on koko ajan häly ja lapset liikkuvat luokassa. Keskittyminen on vaikeaa tällöin myös ei-adhd:llä..

Ja sitten se, että luokassa on kielitaidottomia, joihin menee opelta liikaa aikaa. Heidän takiaan on pakko puhua helpposuomea, jolloin suomalaistenkaan sanavarasto ei kehity. Pitäisi vieraskieliset opettaa ensin suomenkielisiksi. Ei niin, että luokkakaverit opettavat.

Tänään oli uutisissa, että oppimistulokset on ihan parin viimeisen vuoden aikana romahtaneet. Eli jokin merkittävä muutos on kuluneen viiden vuoden aikana tapahtunut. Olin tässä aloituksessa kiinnostunut eniten siitä. Tuo kielitaidottomien joukko on ollut ainakin täällä Pk-seudulla, jossa itse asun, jo paljon pidempään iso. Olen samaa mieltä, että se vie liikaa opettajien resurssia pois kielitaitoisilta oppilailta, mutta minusta se ei voi selittää tätä ihan tuoretta romahdusta oppimistuloksissa. Ap

Digitalisaatio, uusi OPS, korona ja etäkoulu.

Tosin etäkoulu ei olisi ollut mshdollinen ilman digitalisaatiota.

Mutta oli hyvin monessa muussakin länsimaassa koronan takia etäkoulu, monessa jopa paljon pidempään ja laajempaa joukkoa koskeva kuin meillä. Silti vastaavaa oppimistulosten romahdusta ei ole näissä maissa havaittu, eli etäkoulu ei voi suoraan olla syynä.

Tulin vain sanomaan, että onpa harvinaisen hyvää keskustelua tässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peruskoululaiset ei jaksa katsoa edes elokuvia enää. Pitää olla muutaman minuutin pätkiä, muuten keskittyminen herpaantuu.

Ope

Joo mutta miksi? Mikä on tuhonnut alakoululaisten keskittymiskyvyn? Häly ja melu? Stressi? Vai mikä? Uskon, että liiallinen älylaitteiden käyttö voi vaikuttaa, mutta en usko sen selittävän koko ilmiötä. Ap

Ravintokin vaikuttaa mitä myydään kaupoissa.         tuotteisiin lisätään lisäaineita sekä niiden teossa käytetään myrkkyjä.   Ympäristössä on muovi sekä raskasmetalli jäämiä.     

Taitaa johtua just teollisuudesta että myrkyt leviää ympäriinsä maailmassa.

Teollisuus tulee pian tuhoamaan koko maailman. Ihmisen pitäisi opetella tulemaan toimeen ilman teollisuutta.

Assburger kirjoitti:

Lisään:

Ajan henki on vahva ja sitä vastaam taistelu turhauttavaa.

Luin lapsilleni, kun he olivat pieniä(itseasiassa ka isoiksi asti) kannustin lulemiseen, hankin lapsille hyllymetreittäin kirjoja.

Kukaan heistä ei alkanut varsinaisesti harrastamaan lukemista.

Meillä vanha kunnon "pakottaminen" lukemaan on toiminut. Kummasti on kirjat alkaneet kiinnostaa, kun kaikki elektroniikka on ollut tauolla viikkojen ajan kesälomalla. Kun lukemisesta tulee tapa, niin harrastus jatkuu. Tosin riitely asiasta kesti aina parisen viikkoa, ennen kun homma alkoi toimimaan...

Mä en kyllä ymmärrä tätä nykysuuntausta, kun vähän väliä tulee raportti ja analyysiä yms siitä, että lapsuuden traumat, laiminlyönnit yms negatiiviset asiat vaikuttaa siihen minkälainen lapsesta kasvaa isona, mikä on tietysti hyvä asia, että nämä tiedostetaan. Mutta samaan aikaan valtio linjaa, että se on ihan hyvä ja tasapainoinen kasvuympäristö, että koulu on kuin joku battle royale ja ajatellaan lapsia jonain pieninä aikuisina, että ne kyllä tietää mikä on niille hyväksi 20 vuoden päästä.

Enkä nyt sano, että alakoulu yksinään olisi vastuussa kasvatuksesta, mutta on se kuitenkin melko iso osa lapsen päivästä mitä ne siellä viettää.

Me luemme lapsille edelleen joka ilta. Vanhempi poika on nyt vitosluokkalainen.

Seuraamme myös läksyjen tekoa ja kuulustelen kokeisiin ja pistareihin.

Olen huomannut, ettei koulussa nykyään tarkasteta läksyjä. Joten tarkastan itse ja neuvon/opetan itse lapselle virheen korjauksen. Neuvon myös, miten kokeisiin vastataan (pitkät tekstit).

Nykyään ei ole tarvetta tarkastaa läksyjä joka ilta, kun lapset oppivat hoitamaan itsekin. Ekaluokalla seurasin päivittäin. Olen selvillä, miten eri aineet sujuvat ja tiedän missä tarvitsee apuja.

Kun lapsella alkoi uusi kieli, niin vahdin tarkkaan että hän oppii perussanaston. Lapsi on nyt ysin oppilas kielessä, mutta ilman tukeani voisi olla kutosen. Itseohjautuvuus ei todellakaan toiminut ja miten voisikaan toimia.

Ilmiöopetus, avoimet oppimisympäristöt, itseohjautuvuus, inkluusio. Siinähän niitä syitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on off topic, pahoittelen, mutta nämä teidän tärkeät viestinne saavat oikeasti karvat nousemaan pystyyn. Tässä ollaan näköjään kovaa kyytiä menossa takaisin ei edes luokkayhteiskuntaan vaan 1800-luvun sääty-yhteiskuntaan, jossa rahalla saa ostettua yksityisopettajia vaikka joka aineeseen. Vain rikkailla - ja tässä jo vuonna 2023 hyvin kaukonäköisillä - vanhemmilla on varaa tarjota lapselleen paitsi koulutus niin myös laaja-alainen sivistys: teatteri, taidemuseot, historiamuseot, klassisen musiikin konsertit tai instrumentin soittaminen.

Siis tässä tilanteessahan ollaan jo. Oltu jo pitkään. Yliopiston suosituimpiin tiedekuntiin pääsee kalliiden valmennuskurssien kautta, näin oli jo 1990-luvun lopussa, melkein 30 vuotta sitten kun itse lähdin opiskelemaan. Valmennuskursseilta tuleva "materiaali" täyttää opiskelijapaikat, muita ei edes mahdu. 

Samoin teatterit, harrastukset, on se sitten musiikkia tai urheilua - kaikki harrastukset mitä luettelit, ovat aina olleet kalliita ja vain osalle tavoitettavissa. 

Korjaus museot, eiväthän ole kalliita, mutta eivät myöskään ole kaikkien tavoitettavissa. 

Tämä on totta. Museotkin muuttuvat kalliiksi, kun niihin täytyy matkustaa satoja kilometrejä.

Saanko kysyä teiltä, jotka erityisesti panostatte lastenne koulunkäyntiin, että miten te ihan konkreettisesti sitä jaksatte? Esimerkiksi tuo että käyttää kesälomasta kaksi viikkoa tappelemiseen siitä että saako käyttää kännykkää vai pitääkö lukea kirjoja?

Mulla on kaksi lasta. Molempien koulunkäynnistä olen aina ollut kiinnostunut ja parhaan kykyni mukaan olen heitä auttanut ja tsempannut ja motivoinut, joskus uhkaillut, kiristänyt ja aika usein lahjonut. Mutta mitä pidemmälle ovat koulussaan päässeet, sitä rankempaa se on mulle ollut. Omaa motivaatiota ei heillä oikein tunnu olevan vaan kaikki pitää aina tehdä vaikeamman kautta. Huomaan itsessäni todella pahoja väsymisen merkkejä. En enää jaksaisi. Olen kouluni käynyt jo itse ja nyt työelämä vie minusta kaikki mehut. Teen vaativaa ja hektistä työtä. Kotona odottaa toinen työpäivä teinien koulun kanssa. Alan olla ihan lopussa. Näin ei voi jatkua.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä teiltä, jotka erityisesti panostatte lastenne koulunkäyntiin, että miten te ihan konkreettisesti sitä jaksatte? Esimerkiksi tuo että käyttää kesälomasta kaksi viikkoa tappelemiseen siitä että saako käyttää kännykkää vai pitääkö lukea kirjoja?

Mulla on kaksi lasta. Molempien koulunkäynnistä olen aina ollut kiinnostunut ja parhaan kykyni mukaan olen heitä auttanut ja tsempannut ja motivoinut, joskus uhkaillut, kiristänyt ja aika usein lahjonut. Mutta mitä pidemmälle ovat koulussaan päässeet, sitä rankempaa se on mulle ollut. Omaa motivaatiota ei heillä oikein tunnu olevan vaan kaikki pitää aina tehdä vaikeamman kautta. Huomaan itsessäni todella pahoja väsymisen merkkejä. En enää jaksaisi. Olen kouluni käynyt jo itse ja nyt työelämä vie minusta kaikki mehut. Teen vaativaa ja hektistä työtä. Kotona odottaa toinen työpäivä teinien koulun kanssa. Alan olla ihan lopussa. Näin ei voi jatkua.

En minä aina jaksaisikaan. Minulla on vain yksi lapsi, enkä ymmärrä ollenkaan miten isompien perheiden vanhemmat pärjäävät. Mutta yhden kanssa jotenkin selviää, ja olen vain päättänyt että tämä lapsi on ykkösprioriteetti niin kauan kuin se tässä on. Jos joku työhomma vaatisi hoitamista illalla, mutta lapsella on seuraavana päivänä koe jonka kanssa tarvitsee apua, työt saavat odottaa.

Toki se myös auttaa, että lapsella ei ole mitään isompia haasteita ja on ollut aina aika helppo saada huijattua kiinnostumaan erilaisista asioista. Usein otan ihan muussa yhteydessä puheeksi asioita, joita koulussa käsitellään parhaillaan tai lähiaikoina, ja sitten lapsikin kiinnostuu. Käytän apuna myös sovelluksia ja pelejä ja tubevideoita, vaikka niitä täällä moititaankin. Tykkäsin itse koulusta lapsena, ja siitä innostuksesta on onneksi jotain vielä jäljellä ja jotain olen saanut siirrettyä eteenpäinkin.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä teiltä, jotka erityisesti panostatte lastenne koulunkäyntiin, että miten te ihan konkreettisesti sitä jaksatte? Esimerkiksi tuo että käyttää kesälomasta kaksi viikkoa tappelemiseen siitä että saako käyttää kännykkää vai pitääkö lukea kirjoja?

Mulla on kaksi lasta. Molempien koulunkäynnistä olen aina ollut kiinnostunut ja parhaan kykyni mukaan olen heitä auttanut ja tsempannut ja motivoinut, joskus uhkaillut, kiristänyt ja aika usein lahjonut. Mutta mitä pidemmälle ovat koulussaan päässeet, sitä rankempaa se on mulle ollut. Omaa motivaatiota ei heillä oikein tunnu olevan vaan kaikki pitää aina tehdä vaikeamman kautta. Huomaan itsessäni todella pahoja väsymisen merkkejä. En enää jaksaisi. Olen kouluni käynyt jo itse ja nyt työelämä vie minusta kaikki mehut. Teen vaativaa ja hektistä työtä. Kotona odottaa toinen työpäivä teinien koulun kanssa. Alan olla ihan lopussa. Näin ei voi jatkua.

Täähän se ongelma just on. Koulusta ei saa enää opetusta, kaikki vastuu siirretään kotiin. Jää auttamatta muista jälkeen, jos perheess ei ole aikaa tai pahimmassa tapauksessa kiinnostusta tukea lasta koulunkäynnissä. Tää on just se syy miksi yhteiskuntaerojen kuilu vaan kasvaa, on vaan ääripäitä.

No lohdutukseksi voin sanoa, että se hyvä malli elämään periytyy kyllä muutenkin kuin koulumenestyksen kautta. Maailma on täynnä fiksuja hyvin toimeentulevia ihmisiä, joiden koulumenestys keskinkertaista. Tärkeintä on kotoa saatu malli siitä, että luottaa itseensä ja uskaltaa tavoitella suuria ja löytää tätä kautta se oma polku elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on kaksi lasta ala-asteella ja vahva mutu on, että vaatimustaso on laskenut huomattavasti. Esim. kolmosluokkalaisen viime syksyn iso matikankoe oli kellotaulun tuntemisesta. Ei siis mitään "juna lähtee Pasilasta 16:34" -ongelmia vaan ihan, että jos pikkuviisari osoittaa nelosta ja iso 12, paljonko kello on. 

Vanhempi vitosluokkalainen poika sattui juuri eilen kysymään, että milloin matikka muuttuu vaikeaksi, joten selailin vähän sitä kirjaa ja totesin, että ei ainakaan vähään aikaan. 

Veikkaisin, että oppimistulosten romahtamisessa on kyse sekä siitä, että jotkut lapset eivät opi opetettuja asioita, mutta myös siitä, että fiksummille ei opeteta samoja asioita samalla tahdilla kuin ennen, koska luokissa on enemmän hitaampia oppijoita. 

Hämmentävää. Oma viisivuotiaani osaa jo kellotaulun. Hurjaa, jos joskus kolmannella luokalla sitä kysytään sitten kokeessa. Periaatteessa kai fiksummille pitäisi eriyttää ylöspäin, mutta saako sellaista näin äitinä vaatia opettajalta?

Ap

Ihan samaa olemme vanhempina miettineet, mutta vielä toistaiseksi emme ole kehdanneet ottaa esille. Meillä on useampi alakoululainen. Esikoiselle olen mm. usein matikasta sanonut, että tee muutama ylimääräinen tehtävä, kun läksyksi tuli vain yksi. Tai kirjasta tuli luettavaa vain 10 sivua, niin lue vielä pari seuraavaa kappaletta. Englannista sanojen opettelua vain tuohon asti, niin lue vielä tuonne, kun opit sanoja niin hyvin. Tuossa juuri ennen joulua purskahti kerran itkuun ja sanoi, että opettaja on koulussa kieltänyt tekemästä ylimääräistä, kun kuulemma kaikkien pitää edetä yhtä aikaa. Ja että luokkakaverit kiusaavat, jos on tehnyt enemmän.

Samaa sanoo toinen (poikia). Hikariksi haukutaan kuulemma usein, jos hoitaa hommat hyvin. Mielestäni yksi ihmeellisimpiä oli, kun lapsi sai kokeesta 10-. Isolla osalla luokasta koe meni huonosti, joten se tehtiin uudelleen (!) ja parempi suoritus jäi voimaan. Lapsi ihmetteli, että joutui myös tekemään kokeen uudelleen. Sai sitten kympin. Meillä on käytössä pieni oma palkintojärjestelmä, että yksistä saa euron, kympistä (ja miinus) 2 e. Se on toiminut, vaikka joutuvatkin kuuntelemaan Hikariksi nimittelyä. Kuulemma moni luokkalainen saa esim. seiskasta viisi euroa. Lähtökohtaisesti vierastan ajatusta, että siitä pitäisi palkita, että tekee koulussa hommat ja muuten pitää suunsa kiinni. Kuitenkin vähän väliä tulee viestejä Wilmaan, että jos luokka sitä ja tätä, niin pidetään palkintotunti. Yleensä se palkintotunti on herkkujen tuomista kouluun ja joko puhelimella oloa tai tv:n katsomista. Tuota olen ihmetellyt todella paljon. Ei omana kouluaikana ysärillä tuotu käytännössä koskaan herkkuja kouluun!

Kolmas aloitti ekaluokan ja alkusyksystä olivat harjoitelleet saksien käyttöä... Olin ihan, että kuulinko oikein (ja luinko, tuli myös Wilmassa kehotus treenata samaa kotona).

Opettaja on tietenkin tietoinen luokan tasoeroita ja on siksi kieltänyt tekemästä ylimääräistä, että tasoero ei olisi niin räikeä. Ja nimenomaan siinä tarkoituksessa, että se hyvin pärjäävä ei myöskään joutuisi kärsimään. On niin surullisen yleistä, että hyvin pärjäävää nimitellään hikariksi yms. ja, että huonommin pärjäävät oppilaat eivät edes arvosta koulunkäyntiä. Kotoahan se asenne tulee. Kotoa tulleille asenteille voi koulussa vaikuttaa tosi vähän. Kaikki vanhemmat eivät vaan ymmärrä, että on lapsen etu jos vanhempi itse suhtautuu kouluun ja opiskeluun myönteisesti ja kannustavasti. Monet ilmeisesti tajuamattaan sabotoivat lastaan kun periyttyvät koulu- ja opiskeluvastaisen asenteensa lapsilleen.

Minä olen aina sanonut lapsille, että hikariksi tai hikeksi nimittämiseksi tuleminen on se mihin tulee pyrkiä. Se on kunnianimi, joka ansaitaan työllä. Ja vasta siinä vaiheessa, kun sen kunniamaininnan on vilpittömästi useamman toimesta saanut, voi todeta, että on hoitanut koulutyönsä kunnolla.

Lasten itsetunto luodaan kotona. Silloin tuollaiset nimittelyt ei lasta haittaa. Tosin meillä opettajat ovat myös olleet hyvänä apuna itsetunnon vahvistamisessa. Yksikin oli todennut kuullessaan lastani nimitettävän hikeksi, että "elämän tosiasia on, että hiket tulevat usein olemaan niitä, joille te muut sitten teette tulevaisuudessa töitä". :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen monesta keskustelun asiasta samaa mieltä, kuten että yksi isoimmista ongelmista on se, että erityiset eivät pääse heille paremmin sopiville luokille. Opettajan ajasta menee liikaa siihen, että yritetään saada joku lapsista pois pöydän alta ja pari muuta aloittamaan tehtävien teko.

Harmittaa myös, että lapsilta vaaditaan liian vähän. Eli läksyjä tulee tosi vähän ja kirjoissa edetään hitaasti, mikä johtaa siihen, että loppupään kappaleet jäävät kokonaan tekemättä ja tehtäväkirjoista on vain osa tehtävistä tehty. Nyt esimerkiksi äidinkielen kirjasta ollaan tehty kolmasosa ja ruotsista ja historiasta ehkä neljäsosa. Ei niitä millään saada kevään aikana kirittyä kiinni.

Mutta sitten monet tässä esille nousseista aiheista eivät oman kokemukseni mukaan ole niin isoja ongelmia. Esimerkiksi älypuhelimet, lapseni koulussa niitä ei käytetä lainkaan. Niitä ei saa edes ottaa repusta koulupäivän aikana. Niitä ei viedä välitunnille eikä todellakaan katsota tunneilla.

Minun lapseni koulu siirtyi nyt syksyllä uuteen rakennukseen, jossa ei ole luokkahuoneita, vaan oppilaat ovat yhdessä yhteistilassa ja saavat valita missä tekevät tehtäviä, siis kirjastossa tai ruokalassa tai jossain nurkkauksessa. Tämä sopii ainakin omalle lapselleni tosi hyvin, koska hän pääsee kaveriensa kanssa omaan rauhaan pois häiriköiden metelistä, ja hän myös tykkää kun koko päivää ei ole "vangittu" yhteen paikkaan. Tehtävät näyttävät sujuvan yhtä hyvin kuin aiemmassa koulussakin, mutta lapsi menee kouluun ja palaa sieltä paremmalla mielellä. Ilmeisesti nuo levottomammat lapset ovat myös rauhallisempia, kun vaikka uskonnontunti pidetään välillä liikuntasalissa eivätkä joudu istumaan niin paljoa pulpetissa.

Eniten minua kuitenkin hämmentää se, että Wilman perusteella monet vanhemmat eivät juurikaan seuraa lastensa oppimista. Siellä on edelleen pyyntöjä, että voisitteko kerrata kotona kuukausia (!!!) tai kymppipareja tai kertotauluja. Tai että monelta on yhä palauttamatta lukupassi, jonka deadline oli lokakuussa. Samat lapset saavat surkeita numeroita kokeista kerta toisensa jälkeen ja istuvat läksykerhossa ( = käytännössä jälki-istunto jossa tehdään tekemättömät kotitehtävät) joka viikko, ilman että kotona kukaan reagoi, että pitäisiköhän nyt vähän katsoa sen lapsen oppimisen perään.

Alakoulu ainakin vaikuttaa niin helpolta, että ei niitä asioita oikein voi olla tajuamatta, jos tekee läksyt kunnolla. Ainakin itse vilkaisen säännöllisesti läksyt läpi, ja jos vaikka matikassa näyttää, että lapsi on tehnyt paljon virheitä tietyissä tehtävissä, niin kyllä me kerrataan se asia yhdessä. Ei niitä koulussa kukaan tarkasta, ja muuten osaamattomuus paljastuu vasta kokeessa. Mutta kaikki vanhemmat eivät näytä reagoivan edes silloin.

Samoin vanhempainilloissa näyttää käyvän vain noin 10 - 20 % vanhemmista. Niitä järjestetään 2 kertaa vuodessa, joten ei se olisi iso vaiva. Meidän lapsen koulu on pikkukunnassa pientaloalueella, jossa on ihan hyvin pärjääviä kantasuomalaisia perheitä naapurustosta ja ympäröivältä maaseudulta. Eli esimerkiksi vanhempien huono kielitaito ei voi olla syynä siihen, että lasten koulumenestys ei kiinnosta.

En käy juuri vanhempainilloissa eikä tulisi mieleenkään tarkistaa lasten läksyjä jos ei erikseen pyydetä. Toisen keskiarvo on lähempänä kymppiä kuin ysiä, ja toisellakin koulu on aina mennyt hyvin. Lapset on erilaisia ja kasvatustyylit myös, fiksujen muksujen kanssa olen aina ajatellut että omaa tulevaisuuttaan he tekee eikä minun, ja sisäsyntyinen motivaatio on paras säilytettäväksi sillä ulkoinen voi huonolla tuurilla hävittää sen.

Lukupassitkin on tainnut jäädä muuten usein täyttelemättä, kun ei kukaan muista, vaikka lapset lukee joka päivä omaksi ilokseen milloin mitäkin.

No eihän tämä sinua koskekaan, jos lapsesi kerran pärjäävät itsekin. Mutta toimisitko samoin, jos wilma olisi punaisena unohduksia, kokeista tulisi vitosta ja joka viikko oltaisiin jälki-istunnossa? Jos lapsesi eivät olisi lukeneet ikinä yhtäkään kirjaa, ei omaksi ilokseen eikä edes käskettynä? Jos 4-luokkalainen ei vielä osaisi kuukausia eikä kertotauluja? Yhäkö ajattelisit, että omapa on asiansa, hoitakoot itse koulunsa? Näistä lapsista tässä oli kyse.

Lähinnä kyseenalaistan edellisen oletuksen siitä, että tietäisi juuri tippumassa olevista lapsista olevan kyse.

Ja joo, myös niiden, jotka eivät kympin rivejä kerää sisäisen motivaation ylläpitäminen on yksi syy, miksi nykyisessä mittakaavassa vanhempien aktiivisuuteen nojaava koulu ei mielestäni toimi. Lapset ovat joko osaavia, tai joutuvat olemaan vastuussa vanhemmilleen, sillä kouluun ei voi luottaa opettajana. Kyllä munkin kouluaikoina vanhemmille tuotiin tokarit, mutta pääosin koulu oli lapsen omaa työtä, josta vastuussa oli itselleen ja opettajalle. Kouluun kuului tietynlainen itsenäisyys ja erillistyminen.

Ymmärrän, että nykykoulussa on joitakin lapsia riski jättää omilleen kouluopetuksen varaan. Mutta millainen itsetunto tulee näille, joita vanhemmat valvovat, sanktioivat ja palkitsevat pitkin matkaa? Pahimmillaan lukioon mennessäkään ei ole hajua siitä, miten elämää tehdään omin avuin. Huonolaatuinen koulu tekee lapsista monilla tavoin aivan liikaa vanhempiensa jatkeita.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä teiltä, jotka erityisesti panostatte lastenne koulunkäyntiin, että miten te ihan konkreettisesti sitä jaksatte? Esimerkiksi tuo että käyttää kesälomasta kaksi viikkoa tappelemiseen siitä että saako käyttää kännykkää vai pitääkö lukea kirjoja?

Mulla on kaksi lasta. Molempien koulunkäynnistä olen aina ollut kiinnostunut ja parhaan kykyni mukaan olen heitä auttanut ja tsempannut ja motivoinut, joskus uhkaillut, kiristänyt ja aika usein lahjonut. Mutta mitä pidemmälle ovat koulussaan päässeet, sitä rankempaa se on mulle ollut. Omaa motivaatiota ei heillä oikein tunnu olevan vaan kaikki pitää aina tehdä vaikeamman kautta. Huomaan itsessäni todella pahoja väsymisen merkkejä. En enää jaksaisi. Olen kouluni käynyt jo itse ja nyt työelämä vie minusta kaikki mehut. Teen vaativaa ja hektistä työtä. Kotona odottaa toinen työpäivä teinien koulun kanssa. Alan olla ihan lopussa. Näin ei voi jatkua.

Minulla on kolme lasta ja eihän se todellakaan helppoa ole ollut (eikä ole vieläkään). Kaiken pohjana lienee ollut se, että olen tehnyt sitä ihan alusta asti melko tinkimättömästi. Meillä ei ole monia sääntöjä, mutta ne mitä on, niistä pidetään kiinni. Tosin saattaa olla, että nykykäsityksen mukaan ne minun mielestä harvatkin säännöt ovat ylimitoitettuja.

Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin myöntää, etten minäkään olisi jaksanut, mikäli kaikki lapset olisivat luonteeltaan keskimmäisen kaltaisia. Hänen kanssaan on aina ollut eniten riitoja. Mutta tasapuolisuuden nimissä, kaikilta tulee vaatia samaa. Mikäli alkaa yhden kohdalla lipsumaan, niin kaksi muuta älähtää...

Meillä on kolme lasta ala-asteella ja kaksi on erityislapsia. Koen huonona sen että erityisluokkia ei ole ja vaikka meidänkin koulu on pieni kyläkoulu, ei erityisopettajaa ole saatavilla. Sit älylaitteet, koulussa käytettävät tabletit ja kaikki tylsyyden karttaminen on huonosta, saati se ettei ulkoilla tarpeeksi.

Meillä vanhimmalla vasta on puhelin mutta huomaan sen kuinka se koukuttaa lasta ja aiheuttaa ärtymystäkin (puhelin aika on käytössä).  Luulen myös että kaikki melu ja hälinä stressaa lapsia, vie voimat ja häiritsee oppimista.

Voin vaan arvailla minkälaista isoissa kouluissa on, meillä on seesteistä vielä niihin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä ruutuaika vaikuttaa oppitunteihin. Siellähän se asia opitaan. Ala-asteella ei ainakaan vielä kännykät saa olla koulupäivän aikana esillä, eikä todellakaan tunneilla. 

Minun näkemys erkkalapsen äitinä on että inkluusio ja erkkojen laittaminen yleisluokkiin vaikuttaa koko luokan oppimiseen. Erkoille kuuluisi omat pienluokat ja tavallisille lapsille kuuluisi oppimisrauha sinne omiin luokkiin. Mutta ei. Inkluusion ajatus oli hyvä, mutta iso osa erkoista on sellaisia etteivät kykene isossa ihmisryhmässä toimimaan, vaikka saisivat tukeakin (yleensä eivät edes saa, koska säästö) Tuki on pelkästä paperilla. Käytännössä kukaan ei katso erityisen perään pysyykö kärryillä, ehtiikö kirjoittamaan läksyt itselleen ylös, tai siirrytäänkö tunnilta välkälle järkevästi vai tuleekö tönimistä ja kiusantekoa. Aikuisia ei ole riittävästi, koska säästö. 

Ja mua suoraan sanoen vtuttaa että luokan huono oppimisrauha laitetaan vain erkkojen syyksi, ihan kuin ne lapset olisivat oikein valinneet saada olla siellä isossa luokassa. Jossa eivät kykene oppimaan. 

Inkluusio otettiin virallisesti käyttöön vuonna 2014. 

Opettajien mukaan yhä suurempi osa tarvitsisi tukea oppimiseen, vaikkei mitään erkkoja luokalla olisikaan. Mielestäni nopein ja halvin ratkaisu olisi palkata avustaja joka luokalle. Sitten vielä omia avustajia tarpeen mukaan tarkkaavaisuus- ja käytöshäiriöisille. Opettaja opettaa ja avustaja tarkkailee, ettei luokassa häiriköidä. Opettaja ja avustaja kiertävät luokkaa itsenäisen opiskelun aikana ja tarjoavat tukea tarvitsiville.

Näin erkkaopettajille jää vähemmän työsarkaa ja enemmän resursseja oikeasti tarvitseville. Suurin osa saisi avun omassa luokassaan oikea-aikaisesti.

AP:lle vielä ehdotus, jos ei ole jo tullut esiin, katsokaa luontodokumentteja yhdessä, opetelkaa kasvien, lintujen ja muiden eläinten ja niiden jälkien tunnistamista luonnossa, tehkää retkiä ja yöpykää teltassa kesällä.