Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa pohtimaan, mitä pitäisi tehdä, kun vaikea olla täysin uskollinen
08.01.2023 |
Ja kysyn vilpittömästi ja tiedän olevani kamala jo muutenkin joten sitä ei tarvitse erikseen toitottaa, toki jos ei muuta sanottavaa ole, niin feel free tuomitkaa ja kivittäkää. Heittelen tässä koko ajan jo itsekin kiviä ilmaan ja annan pudota päälleni.
Eli, olen naimisissa mukavan miehen kanssa. Miehessä ei ole mitään vikaa. Hän rakastaa minua ja minä häntä (vahvaa kiintymysrakkautta ainakin), ja petihommatkin sujuu, toki on väljähtyneet tunteet kun on piiiiitkä suhde kyseessä, mutta pidän sitä normaalina, lapsemmekin ovat jo isoja, kaksi heistä muuttanut jo omilleenkin, kotona vielä kaksi mutta hekin ovat teinejä jo, toinen yläasteella ja toinen amiksessa.
Olen joskus aiemmin pettänyt miestäni, useita kertoja, en sänkyyn asti ole siis mennyt mutta kaikenlaisia salaviritelmiä, jota mieheni ei hyväksyisi. Pussailuja, halailua jne.
Yhdestä jäin aikoinaan kiinni ja meinasi tulla ero, silloin vannoin että parannan tapani ja luulinkin oikeasti että paransin, oli niin hirveä olo kun ajattelin että menetän mieheni ja kaiken sen tasapainoisen hyvän perhe-elämän yhteisen seesteisen tulevaisuuden, ihmisen joka vilpittömästi rakastaa minua, ja jakaa tasapuolisesti kanssani arjen.
Saimme sovittua ja monta vuotta menikin hyvin, kunnes nyt taas tunnen houkutusta, olen tuntenut viimeisen vuoden aikana jo muutamaankin. Mitään varsinaisen raskauttavaa ei taaskaan ole tapahtunut, muutama salaviesti yhden työkaverin kanssa ja flirttiä, jota en osaa lopettaa. Enkä halua edes, vaikka tajuan ettei se työkaveri minusta oikeasti mitään halua (vakavaa suhdetta ainakaan) enkä minäkään hänestä, se flirtti ja jännitys vaan kutkuttaa niin mahtavasti ja tuo eloa ja säpinää elämään, enkä saa tätä samaa tunnetta mistään muusta (olen kyllä yrittänyt) .
Mietin koko ajan että MIKSI olen näin tyhmä ja teen tätä!? Ja että pitääkö erota, kun näköjään olen tällainen pahojen tapojeni orja enkä edes halua tavoista kuitenkaan oikeasti eroon, en kai muuten tätä riskipeliä pelaisi.
Kauhukuvitelmissani jään kiinni, tai jätän mieheni, sitten itken vanhuuteen asti sitä että jätin hyvän miehen ja tunnen yksinäisyyttä ja kadun koko loppuelämäni, ja lapset ja sukulaiset inhoavat ja paheksuvat minua ja katkaisevat välit.
Kaikenlisäksi kuinka kauan tässä enää vientiä olisikaan, kun ikää on jo hyvän matkaa yli neljäkymmentä... Eli saanko sitä koukuttavaa kutkuttavaa tunnetta kuitenkaan enää kovin kauaa, vaikka vapaaksi naiseksi ryhtyisinkin.
Luulisi että ikä toisi viisautta, mutta näköjään ei.
Eli, miten saan taottua järkeä kovaan kallooni? Vai eroanko enkä enää ala mihinkään parisuhteeseen kenenkään kanssa?
Ja jos suosittelette eroa, niin miten sellaisen perustelen miehelle, joka uskoo minun muuttuneen ja rakastaa minua ja on minulle hyvä, panostaa suhteeseemme. En haluaisi mitenkään satuttaa häntä enkä voi paljastaa että teen tätä taas, jonka vannoin loppuneen.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitäis mennä terapiaan setvimään, miksi haet vielä aikuisena hyväksyntää ja jännitystä.
Elämyshakuisuus ja kevytkenkäinen, heikko luonto. Ei siihen sen kummempaa syytä ole. Olen kyllä kaivellut elämääni, lapsuutta ja syntyjä syviä tähän ikään mennessä.
Ap
Jos pettää ihan vaan huviksi, niin siinähän on "kidutuselementti" tai sitten välinpitämättömyys. Eri asia suhteen pitkäaikaiset ongelmat, ymmärrän täysin, että silloin saattaa hairahtua.
Luin tekstisi sillä silmällä, että yrittäisin ymmärtää huvikseen pettäjiä, mutta lähinnä säälittää ja surettaa. Tuo julmuus, vaikka muka kärsitkin tunnontuskista. Kaikilla tuntemillani pettäjillä on ollut henkisiä ongelmia. Ja kumppanin kunnioitus kun on pyöreä nolla, niin se ei ole rakkautta vaan hyötysuhteessa roikkumista, jopa pahimmillaan siis siitä pahan tekemisestä nauttimista.
Riippuvuutemme kullakin, mutta ei se ole pelkkää elämyshakuisuutta. Sitähän voisi tehdä ilman julmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap kaunis? On tutkittu juttu, että kauniit ihmiset saavat enemmän huomiota ja flirttiä ja siksi pettävät enemmän, ihan kummassakin sukupuolessa. Ja siihen nähden on totta, että kyllä aika tekee tehtävänsä. Ei se nuoruus ikuisesti säily.
Olisiko ukko yhtään kiinnostunut jos uutena yhteisenä harrastuksena kokeilisitte varovasti jotain swinger-henkistä juttua? Ja se ei siis välttämättä tarkoita sitä että mennään heti panemaan muiden kanssa, vaan sitä voi tehdä kevyemminkin. Saisi juuri sitä flirttailua ja sen sellaista muiden kanssa, seksiäkin jos haluaa/on ok kaikille. Mutta sitten päivän päätteeksi olette jälleen yhdessä ja keskustelette kaikki asiat eikä tarvi salailla mitään :)
Tee omat päätökset parisuhteesta, mutta muutama asia. Ajattelet liian monimutkaisesti ehkä. Ymmärsin että tunteet väljähtäneet, koska pitkä suhde ja pidät sitä väljähdystä normaalina - onko se kuitenkaan. Tykkäät kun mies välittää ja arvostaa. Mutta toisaalta haluaisit ehkä kokea muuta elämässä (uusi elämä ja elämä itsesi kautta) joka virkistää ja jonkun muunkin seuraa, joka ei taas parisuhteen kannalta oikein toimi - mies ei avoin sille että olet muiden kanssa. Ja vaikuttaa että ero olisi hyvä ratkaisu (jos toinen ei kiinnosta tarpeeksi, hän vaan on se sinun ihailija yksin), vaikka erot ikäviä aluksi ovatkin - mutta vapaus on silti tärkeää elämässä. Seesteisyyttä voi olla myös vaikkei ole tuossa parisuhteessa, pelkäät jotenkin että rauhaa ei olisi muka ilman miestä. Elämässä pyritään joskus löytämään se oikea, mutta ehkä pitkä parisuhde ei hänen kanssa sitten toimi liekkinä? Kaikilla voi olla ihastuksia muualla vahingossa, mutta onko mies elämäsi esteenä ihan, jotenkin väärä hlö. Jos on "oikea" kai suhde sitten jatkuu. Mies voi pettyä jos toinen vaan menee siellä sun täällä, varsinkin jos kerrot niistä. Meneekö hän itse naisten perässä koskaan tai flirttaako. Avoin suhde ei käy?
Vierailija kirjoitti:
No, monelleko miehelle samaan tilanteeseen ehdotettaisi lääkkeeksi terapiaa?
Niinpä, ei yhdellekään. Miehille kun se on luonnollista pitkässä parisuhteessa haluta muita, naisille ei näköjään vieläkään näköjään sallita samaa.
On ihmisiä joille sopii uskolliset suhteet. Ja sitten ne joiden kumppani ehkä ei ole täysin sopiva (tylsä?) tai aikaa kulunut, sitten toinen haluaa etsiä jotain. Vaikka haluaisi ilmeisesti samalla turvallisen suhteen. Joka johtaa ristiriitaan. Jota ihmetellään sitten. Syntyykö ero vai ihmisten salainen elämä. Kiinni jäädessä tilanne voi johtaa eroon tai johonkin muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keinutuolipsykologina sanon että itsetunnon kanssa jotain vikaa. Haet sille pönkitystä jostain muualta tai joltain muulta/muilta.
Kävi itselle kerran tilanne baarissa:
Nojailin tiskin nurkassa kun ikäiseni, lähempänä 30v nainen tuli yrittämään juttua kanssani.
Jotenkin naamasta ja elkeistä näki että on varattu (en tiedä tarkalleen miten, sen vaan huomaa pienistä asioista). Juttelin hänen kanssa lämpimikseni, mutta heitin hänet kuvainnollisesti seinää vasten, kun alkoi ehdottelemaan ja sanoin että olet jo varattu. Hän ihmetteli mistä tiesin. Heitin sitte haku ammunnalla että onko poikaystäväsi loukannut jollain tavalla joka on koskenut itsetuntoosi?
Pienen takeltelun jälkeen hän myönsi asian.
Ap ja muut hyvin paljon ihmisten omituisista päätöksistä, syrjähypyistä, pettämisistä yms. johtuu itsetunnosta jota halutaan pönkittää jollain tavalla.
Kaikkihan me sitä loppujen lopuksi haluamme että on omasta mielestä "vahva" olo ja muutkin ovat sitä mieltä tai sitä jollain tavalla ylläpitävät.
Päinvastaisesti jos oikein pahasti haluat luokata ihmistä hyökkää hänen itsetuntoa kohtaan.
Minulla tavallaan sama ongelma. Tai ei aiemmin juuri pettämistaipumusta, olen pettänyt elämässäni tasan kerran ensimmäistä poikaystävääni yli 20 vuotta sitten, mutta taipumusta erilaisiin kiellettyihin ihastumisiin. Nyt naimisissa meni vuosia hyvin, kunnes seitsemän vuoden liiton jälkeen kehitin sitkeän ihastumisen toiseen enkä saanut sitä millään loppumaan. Paljon asioita pyörinyt mielessä. Miksi näin, mitä minussa on vikana, onko minulla mitään toivoa toimivaan parisuhteeseen kenenkään kanssa. Olisiko näin käynyt missä hyvänsä parisuhteessa, onko kyseessä minun ominaisuuteni enemmänkin kuin se että kyseinen ihminen olisi jotenkin ylitsepääsemättömän ihana tai joku hiton typerä tosirakkaus. Onko tämä kenties viimeinen mahdollisuus tuntea jotain, tuleeko näin kovaa kolahtavia ihmisiä ehkä enää koskaan kohdalle. Onko kyse keski-iän kriisistä, omista traumoista tai sisäisestä tyhjyydestä, oman avioliiton ongelmien heijastelusta vai mistä. Vai sittenkin siitä itsestään. Mitkä on minun arvoni - mitä minulle tarkoittaa rehellisyys, uskollisuus, omatunto, perhe, uhrautuminen, tunteet vs järki jne. Miten paljon olen valmis heittämään menemään ihan vain tunteakseni edes hetken jotain.
Itse päädyin lopulta eroon, tosin syitä oli muitakin. Ihastuksen kohde ei minua halunnut, joten olen yksin. Varmaan ihan hyvä niin. En tiedä haluanko parisuhdetta enää koskaan tai onko se edes minulle sopiva elämäntapa. Haluaisin vielä joskus jakaa elämäni jonkun kanssa, mutta pelkään että sama käy uudelleen, ihastun johonkin toiseen niin paljon etten pysty käsittelemään sitä. Pelkään että se on joku sisäinen valuvika minussa. Jokin oleellinen muutos pitäisi tapahtua sisäisessä maailmassani, jotta voisin vielä joskus sitoutua toiseen ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sulla ole mikään heikko luonto, vaan heikko itsetunto kun tarvitset siihen koko ajan jotakin pönkitystä. Terapiaan!
Tämä! Minä en usko hetkeäkään, että tasapainoinen yksilö kaipaisi ns vaihtelua. Kyllä silloin on kyse juurikin itsetunnosta - ei luonteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sulla ole mikään heikko luonto, vaan heikko itsetunto kun tarvitset siihen koko ajan jotakin pönkitystä. Terapiaan!
Tämä! Minä en usko hetkeäkään, että tasapainoinen yksilö kaipaisi ns vaihtelua. Kyllä silloin on kyse juurikin itsetunnosta - ei luonteesta.
Minusta on aina vähän mustavalkoista ajattelua tarjota yhtä patenttiselitystä monisyiseen ongelmaan. Hyvin erilaiset ihmiset kokevat tuota vaihtelunhalua ja löytävät siihen hyvin erilaisia ratkaisuja. Jollekin se toimivin ratkaisu on ihan vaan sen ominaisuuden hyväksyminen itsessään. Esimerkiksi avoin suhde tai sinkkuus. Ei kaikkia ole tehty monogamiseen parisuhteeseen, eikä se ole itsetunnosta aina kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi herran jestas mitä vastauksia. Ap:n on täysin normaali, itsetunnossa, lapsuudessa tmv. ei tarvitse olla mitään vikaa. Näin ihminen on rakennettu, täysin normaalia pitkässä suhteessa. Itse ehdottaisin avointa suhdetta.
Kovin tavallista ja normaaliakin pitkässä suhteessa. Olemme puolison kanssa sopineet että sokea ei tarvitse olla ja pikkuflirtti on normi sosiaalista kanssakäymistä. Myös mielikuvitus saa kulkea omia polkujaan. Tämä on ok molemmille.
On silti selvää että molemmilla pitää olla samat säännöt. Puolisoni saa puolestani haaveilla mitä haluaa ja saa myös harrastaa joskus sooloseksiä (me molemmat Joskus puramme hermostustamme niin). Saatan joskus itsekin lämmetä jollekulle toiselle, tai keksiä jonkun hullun ajatuksen, ja sitten yksityisesti hoidella itseni.
En toisaalta haluaisi ajatella puolisoni paneskelevan kenenkään kanssa enkä itsekään tee niin. Tahdon myös että meillä on seksiä ainakin se kerta kiireisenäkin viikkona. Jos ei itse lämpene stressin tai muun vaivan takia niin ainakin läheisyyttä pitää olla ja mieluummin antaa ainakin toiselle sen tyydytyksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on epäilys, että vaihdevuodet alkaneet eli sun bologinen kello kilkattaa ja kovaa niitä viimeisiä mahdollisuuksia. Eli olet hormoniesi vietävissä. Usein tuossa iässä nousee seksuaalinen aktiivisuus kovastikin. Helpottaa pian, vähän liiaksikin. Ymmärrä itseäsi, "tämä nyt vain on tällaista hetken". Ehkä auttoi hiukan jäsentämään?
AP kirjoitti kyllä, että on ollut samanlainen 15 vuotiaasta lähtien. Siinä sulle vaihdevuosia.
Primitiivisten tunteiden hallinta vaatii työstämistä. Keski-iän lähestyessä ihminen alkaa pohtia mistä tänne on tullut ja paljonko on vielä jäljellä. Toisilla riittää älyä hallita primitivisiä tunteita, kuten seksin harrastamista mahdollisimman monen kanssa, toisilla ei. Voisi olettaa, että koska olet noin pitkään ollut yhdessä, olet älykäs ja ratkaiset tämänkin ongelman. Anna ajan kulua, pohdi mistä ajatuksesi kumpuavat, tulevatko ne esimerkiksi täältä Vauva-palstalta tai jostain muualta. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tutkittu fakta, että ihminen on moniavioinen eläin. Miehet ja naiset molemmat ihan yhtä paljon. Joissain tämä piirre on ehkä voimakkaampi ja joissain vahvempi, mutta joka tapauksessa sellainen joutsenten tapaiden pariutuminen yhden kanssa loppuelämäksi ei ole ihmiselle luontaista biologisesti. Ajan kuluessa on kehitelty yksiavioisuudesta moraalisääntöjä, jotta siinä olisi helpompi pysyä. Jalon ihmisen kuva on sellainen, jolla järki voittaa tunteet. Yritän nyt vain sanoa, että ap on ihan normaali ja se, että niin moni haluaa ankarasti tuomita jo mieliteon kiinnostua muista, kertoo mielestäni lähinnä siitä, että he yrittävät kieltää sen piirteen itsessäänkin ja ulkoistaa muihin. Tottakai on myös mahdollista olla pettämättä, jos on päättävöinen vahva luonne, mutta turha yrittää väittää, että olisi sellainen ihminen, joka ei koskaan kohtaisi mitään houkutuksia.
Sulla on ollut liian helppo elämä. Et osaa arvostaa sitä mitä sinulla on koska olet saanut kaiken tarvitsemasi.
Flirttailu on ihan ok ja täysin normaalia jos pysyy katseissa, hymyilyssä ja sanailussa. Kaikki tekevät sitä. Se piristää päivää. Varmasti miehesikin flirttailee. Sen ei pidä johtaa mihinkään fyysiseen kontaktiin tai suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Primitiivisten tunteiden hallinta vaatii työstämistä. Keski-iän lähestyessä ihminen alkaa pohtia mistä tänne on tullut ja paljonko on vielä jäljellä. Toisilla riittää älyä hallita primitivisiä tunteita, kuten seksin harrastamista mahdollisimman monen kanssa, toisilla ei. Voisi olettaa, että koska olet noin pitkään ollut yhdessä, olet älykäs ja ratkaiset tämänkin ongelman. Anna ajan kulua, pohdi mistä ajatuksesi kumpuavat, tulevatko ne esimerkiksi täältä Vauva-palstalta tai jostain muualta. Tsemppiä!
Tämä. Ns alimman tason ihmiset ovat yhä vain libidovetoisia liskoaivoja - täysin elimensä vietävissä. Siihen saakka kun tosiaan biologia tekee tehtävänsä ja herää todellisuuteen: se olikin vain hormoneja, ei sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu fakta, että ihminen on moniavioinen eläin. Miehet ja naiset molemmat ihan yhtä paljon. Joissain tämä piirre on ehkä voimakkaampi ja joissain vahvempi, mutta joka tapauksessa sellainen joutsenten tapaiden pariutuminen yhden kanssa loppuelämäksi ei ole ihmiselle luontaista biologisesti. Ajan kuluessa on kehitelty yksiavioisuudesta moraalisääntöjä, jotta siinä olisi helpompi pysyä. Jalon ihmisen kuva on sellainen, jolla järki voittaa tunteet. Yritän nyt vain sanoa, että ap on ihan normaali ja se, että niin moni haluaa ankarasti tuomita jo mieliteon kiinnostua muista, kertoo mielestäni lähinnä siitä, että he yrittävät kieltää sen piirteen itsessäänkin ja ulkoistaa muihin. Tottakai on myös mahdollista olla pettämättä, jos on päättävöinen vahva luonne, mutta turha yrittää väittää, että olisi sellainen ihminen, joka ei koskaan kohtaisi mitään houkutuksia.
Primitiivisten tunteiden hallinta on osa älykkyyttä. Kulttuuri on muokannut ihmisestä tällaisen kuin tällä hetkellä on. Kulttuureita vertaamalla voi todeta sen, että meillä ollaan menossa primitiiviseen suuntaan, kun taas jossain yksiavioisuuteen pakottavassa kulttuurissa tilanne on toisin. Taustalla voi olla markkinavoimat, sillä mitä enemmän sinkkuja, sitä enemmän he kuluttavat. Tärkeintä on ymmärtää mistä omat ajatukset syntyvät. Tekeekö mieli kokeilla kaikenlaisia seksijuttua siksi, että media sitä meihin iskostaa, vai siksi, että ajatus on oma ja kuvittelee saavuttavansa sillä jotain hyvää? Ihminen kun tuppaa toistamaan sitä mikä toistaa mielihyvää ja välttää sitä mikä tuottaa mielipahaa.
Exänikin tunnusti, että on kovin muut miehet kiinnostaneet suhteissa ollessa. Tuli puistatus ja ihmetys miten olen voinut olla sellaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu fakta, että ihminen on moniavioinen eläin. Miehet ja naiset molemmat ihan yhtä paljon. Joissain tämä piirre on ehkä voimakkaampi ja joissain vahvempi, mutta joka tapauksessa sellainen joutsenten tapaiden pariutuminen yhden kanssa loppuelämäksi ei ole ihmiselle luontaista biologisesti. Ajan kuluessa on kehitelty yksiavioisuudesta moraalisääntöjä, jotta siinä olisi helpompi pysyä. Jalon ihmisen kuva on sellainen, jolla järki voittaa tunteet. Yritän nyt vain sanoa, että ap on ihan normaali ja se, että niin moni haluaa ankarasti tuomita jo mieliteon kiinnostua muista, kertoo mielestäni lähinnä siitä, että he yrittävät kieltää sen piirteen itsessäänkin ja ulkoistaa muihin. Tottakai on myös mahdollista olla pettämättä, jos on päättävöinen vahva luonne, mutta turha yrittää väittää, että olisi sellainen ihminen, joka ei koskaan kohtaisi mitään houkutuksia.
Minusta tuo väite biologisesta moniavioisuudesta on kuitenkin asian yksinkertaistamista. Toki monella ihmisellä syntyy kiinnostusta myös suhteen ulkopuolisiin henkilöihin, etenkin pitkässä suhteessa. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin mustasukkaisuus, joka on aivan yhtä perustavanlaatuinen biologinen vietti. Ei se ole pelkkää ulkopäin syötettyä kulttuuria, että ihmisestä tuntuu pahalta jos kumppani on toisen kanssa. Monogamia on yksi tapa ratkaista näiden viettien välinen ristiriita, avoin suhde on toinen ja uskottomuus on kolmas. Minusta se on pikemminkin yksilöstä itsestä kiinni, kumman vietin tuntee voimakkaammin ja kummalle antaa isomman painoarvon. Ei tähän ole mitään yhtä totuutta tai ainoaa oikeaa ratkaisua.
No, monelleko miehelle samaan tilanteeseen ehdotettaisi lääkkeeksi terapiaa?
Niinpä, ei yhdellekään. Miehille kun se on luonnollista pitkässä parisuhteessa haluta muita, naisille ei näköjään vieläkään näköjään sallita samaa.