Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa pohtimaan, mitä pitäisi tehdä, kun vaikea olla täysin uskollinen
08.01.2023 |
Ja kysyn vilpittömästi ja tiedän olevani kamala jo muutenkin joten sitä ei tarvitse erikseen toitottaa, toki jos ei muuta sanottavaa ole, niin feel free tuomitkaa ja kivittäkää. Heittelen tässä koko ajan jo itsekin kiviä ilmaan ja annan pudota päälleni.
Eli, olen naimisissa mukavan miehen kanssa. Miehessä ei ole mitään vikaa. Hän rakastaa minua ja minä häntä (vahvaa kiintymysrakkautta ainakin), ja petihommatkin sujuu, toki on väljähtyneet tunteet kun on piiiiitkä suhde kyseessä, mutta pidän sitä normaalina, lapsemmekin ovat jo isoja, kaksi heistä muuttanut jo omilleenkin, kotona vielä kaksi mutta hekin ovat teinejä jo, toinen yläasteella ja toinen amiksessa.
Olen joskus aiemmin pettänyt miestäni, useita kertoja, en sänkyyn asti ole siis mennyt mutta kaikenlaisia salaviritelmiä, jota mieheni ei hyväksyisi. Pussailuja, halailua jne.
Yhdestä jäin aikoinaan kiinni ja meinasi tulla ero, silloin vannoin että parannan tapani ja luulinkin oikeasti että paransin, oli niin hirveä olo kun ajattelin että menetän mieheni ja kaiken sen tasapainoisen hyvän perhe-elämän yhteisen seesteisen tulevaisuuden, ihmisen joka vilpittömästi rakastaa minua, ja jakaa tasapuolisesti kanssani arjen.
Saimme sovittua ja monta vuotta menikin hyvin, kunnes nyt taas tunnen houkutusta, olen tuntenut viimeisen vuoden aikana jo muutamaankin. Mitään varsinaisen raskauttavaa ei taaskaan ole tapahtunut, muutama salaviesti yhden työkaverin kanssa ja flirttiä, jota en osaa lopettaa. Enkä halua edes, vaikka tajuan ettei se työkaveri minusta oikeasti mitään halua (vakavaa suhdetta ainakaan) enkä minäkään hänestä, se flirtti ja jännitys vaan kutkuttaa niin mahtavasti ja tuo eloa ja säpinää elämään, enkä saa tätä samaa tunnetta mistään muusta (olen kyllä yrittänyt) .
Mietin koko ajan että MIKSI olen näin tyhmä ja teen tätä!? Ja että pitääkö erota, kun näköjään olen tällainen pahojen tapojeni orja enkä edes halua tavoista kuitenkaan oikeasti eroon, en kai muuten tätä riskipeliä pelaisi.
Kauhukuvitelmissani jään kiinni, tai jätän mieheni, sitten itken vanhuuteen asti sitä että jätin hyvän miehen ja tunnen yksinäisyyttä ja kadun koko loppuelämäni, ja lapset ja sukulaiset inhoavat ja paheksuvat minua ja katkaisevat välit.
Kaikenlisäksi kuinka kauan tässä enää vientiä olisikaan, kun ikää on jo hyvän matkaa yli neljäkymmentä... Eli saanko sitä koukuttavaa kutkuttavaa tunnetta kuitenkaan enää kovin kauaa, vaikka vapaaksi naiseksi ryhtyisinkin.
Luulisi että ikä toisi viisautta, mutta näköjään ei.
Eli, miten saan taottua järkeä kovaan kallooni? Vai eroanko enkä enää ala mihinkään parisuhteeseen kenenkään kanssa?
Ja jos suosittelette eroa, niin miten sellaisen perustelen miehelle, joka uskoo minun muuttuneen ja rakastaa minua ja on minulle hyvä, panostaa suhteeseemme. En haluaisi mitenkään satuttaa häntä enkä voi paljastaa että teen tätä taas, jonka vannoin loppuneen.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Elämyshakuisuus ja kevytkenkäinen, heikko luonto. Ei siihen sen kummempaa syytä ole. Olen kyllä kaivellut elämääni, lapsuutta ja syntyjä syviä tähän ikään mennessä.
Kyllä nämä nyt Ap kuulostavat selittelyiltä. Jos oikeasti rakastat miestäsi, olet valmis menemään syvemmälle syiden juuriin ja tekemään muutoksen. Muutoin, vapauta hyvä miehesi jollekin toiselle.
No, voi se olla selittelyäkin, kuka tietää absoluuttisen totuuden, ehkä en edes minä vaikka itseni parhaiten tunnenkin...
Mutta en kerta kaikkiaan luota terapeutteihin. Olen joskus käynyt itsekin juttelemassa eri aiheesta, ja aivan yhtä tyhjän kanssa. Terapeutti ei osannut avata yhtään mitään uutta väylää ajatuksiini, jota en olisi jo itse ajatellut.
Olen lisäksi seurannut läheltä useammankin ystävieni terapiakäyntejä. Yksi on vaihtanut terapeuttia jo viidesti, eikä koe saavansa apua. Toinen on käynyt jo viisi vuotta samalla terapeutilla ja ongelmansa eivät näytä ratkenneen yhtään.
Mietin nyt vielä, ehkä odotan puoli vuotta - vuoden, ja jos en saa itseäni lopettamaan, ehdotan miehelle eroa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla tarve jatkuvaan huomioon vaiko seksiin? Addiktio ja sairaushan tuollainen on. Minä hakeutuisin terapiaan.
Millaiset vanhemmat ja lapsuus sulla oli?
Mä oon samanlainen kuin sä, ap. Vaikea olla uskollinen... löytyy perhe ja mies. Tosin mulla vielä aika pienet lapsetkin, joten erota en halua, enkä aio. Ja samanlaista touhua harrastanut kuin sä. Tälläkinhetkellä "salasutinaa" työkaverin kanssa. Laitellaan viestejä, mutta ainakin toistaiseks jäänyt siihen. Mutta se tuntuu niin kivalta kun saa päiviin vähän piristystä. :) Mulla pitää kokoajan olla joku "ihastus" jossakin, kenen kanssa flirttailla. Jos ei ole,elämä tuntuu todella tylsältä. Mä uskon omalla kohdalla että tää on ikäkriisiä ainakin osittain.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla tarve jatkuvaan huomioon vaiko seksiin? Addiktio ja sairaushan tuollainen on. Minä hakeutuisin terapiaan.
En ole seksiaddikti. Enkä oikeastaan huomion peräänkään, siis kavahdan ylimääräistä huomiota ja keskipisteeksi joutumista (positiivisessakin valossa) esim. työelämässä, juhlissa tms.
Mutta addiktio vissiin siihen seksuaaliseen jännitykseen (ei itse seksiin!), ensihuumaan, kutkuttavaan tunteeseen, että joku uusi ja erilainen miettii minua ja minä voin miettiä häntä. Käsinkosketeltava FANTASIA.
Se piristää, tuo punan poskille. Ja on väärin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämyshakuisuus ja kevytkenkäinen, heikko luonto. Ei siihen sen kummempaa syytä ole. Olen kyllä kaivellut elämääni, lapsuutta ja syntyjä syviä tähän ikään mennessä.
Kyllä nämä nyt Ap kuulostavat selittelyiltä. Jos oikeasti rakastat miestäsi, olet valmis menemään syvemmälle syiden juuriin ja tekemään muutoksen. Muutoin, vapauta hyvä miehesi jollekin toiselle.
No, voi se olla selittelyäkin, kuka tietää absoluuttisen totuuden, ehkä en edes minä vaikka itseni parhaiten tunnenkin...
Mutta en kerta kaikkiaan luota terapeutteihin. Olen joskus käynyt itsekin juttelemassa eri aiheesta, ja aivan yhtä tyhjän kanssa. Terapeutti ei osannut avata yhtään mitään uutta väylää ajatuksiini, jota en olisi jo itse ajatellut.
Olen lisäksi seurannut läheltä useammankin ystävieni terapiakäyntejä. Yksi on vaihtanut terapeuttia jo viidesti, eikä koe saavansa apua. Toinen on käynyt jo viisi vuotta samalla terapeutilla ja ongelmansa eivät näytä ratkenneen yhtään.
Mietin nyt vielä, ehkä odotan puoli vuotta - vuoden, ja jos en saa itseäni lopettamaan, ehdotan miehelle eroa.
Ap
Jos terapia ei ala melko nopeasti vaikuttaa jollakin tavalla, niin kannattaa vaihtaa terapeuttia.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon samanlainen kuin sä, ap. Vaikea olla uskollinen... löytyy perhe ja mies. Tosin mulla vielä aika pienet lapsetkin, joten erota en halua, enkä aio. Ja samanlaista touhua harrastanut kuin sä. Tälläkinhetkellä "salasutinaa" työkaverin kanssa. Laitellaan viestejä, mutta ainakin toistaiseks jäänyt siihen. Mutta se tuntuu niin kivalta kun saa päiviin vähän piristystä. :) Mulla pitää kokoajan olla joku "ihastus" jossakin, kenen kanssa flirttailla. Jos ei ole,elämä tuntuu todella tylsältä. Mä uskon omalla kohdalla että tää on ikäkriisiä ainakin osittain.
Kohtalotoveri! Pitäisiköhän olla iloinen vai surullinen, kun jollakin sama vaiva :D
Tosin siis itselläni en usko tämän liittyvän ikäkriisiin. Tämän tyyppistä käytöstä on ollut mulla aina, 15-vuotiaasta saakka.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole oikean ihmisen kanssa jos tekee mieli pettää
On se toisaalta myös miehesi oma valinta, että on ottanut kumppanikseen sinut eikä jotain uskollisempaa naista. Kai hän sinut tuntee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nyt haluat miehesi kanssa olla edelleen, pidä ihastukset vain ihastuksina, älä ole heihin yhteydessä älä edes halaa äläkä tee mitään salaisia asioita miehesi selän takana. Pysy kaukana siis niistä ihastuksistasi.
Ap, kerrot olevasi elämyshakuinen. Tässä rehellinen mielipiteeni: haet niitä elämyksiä suhteen ulkopuolelta, koska et uskalla hakea niitä suhteessasi.
Itse olen ollut kahdesti pitkässä suhteessa (toinen jatkuisi varmasti edelleen, mutta lapsitoiveet eivät kohdanneet). Olen aina hoitanut tällaiset tilanteet samalla tavalla ja se on aina toiminut: kerron tunteistani ja ulkopuolisista houkutuksista ensimmäiseksi miehelleni. Siis jo ennen kuin yhtään mitään on tapahtunut. Tämä muuttaa tilanteen täysin. Se jännitys, jota olen vailla, toteutuu oman miehen kanssa. Suhteessa mahdollisesti olevia ongelmia tulee käsiteltyä ja hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Tämän seurauksena suhde vahvistuu. Pian ihmettelen itsekin, mitä kummaa oikein näin siinä suhteeni ulkopuolisessa tyypissä, kun oikeasti heissä ei mitään kummallista ole. Kysymys on oman suhteen sisäisistä asioista, joita ei ole uskallettu kohdata, ja tämä tarve suuntautuu lopulta "jännityksen" hakemiseen suhteen ulkopuolelta.
En jaksa selostaa asiaa tämän laveammin ja saan varmasti pettämismyönteisiltä tähän taas tolkuttomasti miinusta (kuten yleensäkin kun puhun aiheesta). Mutta minä oikeasti tiedän mistä puhun ja olen saanut suhteeni tällä tavalla kestämään ja vahvistumaan.
Sinussa ei ole välttämättä mitään muuta "vikaa" kuin se, että et uskalla kohdata suhteesi varjopuolia ja työstää niitä yhdessä puolisosi kanssa. Se on todella tavallista, mutta ikävä kyllä tällaisen kohtaamisen välittelyllä saa aikaiseksi paljon isompia hankaluuksia myöhemmin. Ihan kuten muillakin elämänalueilla. Mitä pidempään ongelmia hautoo, sitä pahemmat seuraukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä nautit leikistä tulella. Se tuo sulle niin hyvät kiksit ja tilanteen vaarallisuus samoin. Ei tuohon voi nitään neuvoa antaa. Sä et oikeastaan voi edes valita koska olet jo koukussa.
Voin kertoa että sitten kun menetät miehesi ja olet taas sinkku ei flirttailu tule tuntumaan sinusta enää niin kiihottavalta. Se vaatii tuon kielletyn hedelmän.
Ollaan me ihmiset erilaisiaa. Itse ihastun todella harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono itsetunto, kun kaipaat huomiora vierailta miehiltä. Toivottavasti en ikinä törmää tuollaiseen naiseen.
Tuohon nyt mitään ammattiauttajia tarvita. Ihan inhimillistä ja luonnollista tuo on että kaipaa välillä jotain muutakin kun sitä oman puolison ja perheen huomiota. Pitkissä parisuhteissa väistämättä tulee kausia että hakee jotain jännitystä siihen perusarkeen. Toiset saa kiksinsä harrastuksista, toiset jostain muusta.
Niin kauan kun tuo pysyy tuollaisena niin en olisi kauhean huolissani. Minusta ihan naivia edes kuvitella että hyväkin pitkä parisuhde vastaisi ihan täysin kaikkiin tarpeisiin koko ajan
Vierailija kirjoitti:
Ollaan me ihmiset erilaisiaa. Itse ihastun todella harvoin.
Niin minäkin, siis ihastun harvoin.
Kuten johonkin jo vastasin (vai oliko jo aloituksessa) että en minä näiltä salasivujutuistani hae muuta kuin sitä jännitettä ja kutkutusta. En minä varsinaisesti näihin miehiin oikeasti ole edes ihastunut. Rakastan heidän flirttiään, salaa kohtaavia katseita, hymyjä, viestienvaihdon jännitystä, fantasiaa.
Jos oikeasti mietinkin haluaisinko oikean suhteen jonkun heidän kanssaan, niin vastaus on että en todellakaan. Ei heissä ole mitään niin spesiaalia, johon olisin ihastunut. En edes tunne heitä tarpeeksi, että tietäisin millaisia oikeasti ovat. Muuta kuin kevytkenkäisiä hekin, kun varatun kanssa flirttaavat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde?
Ei mies suostuisi, tai en tiedä uskallanko ehdottaa... Miten se pitäisi ottaa edes puheeksi?
Enkä välttämättä haluaisi itse edes _seksiä_ kenenkään muun kanssa. En niin pitkälle ole nytkään mennyt koskaan kenenkään kanssa. Asiasta ollut fantasioinnin tasolla puhe, muttei koskaan ole toteutunut kenenkään kanssa, olen vetänyt jarrut pohjaan.
Ap
Olet varmasti kaunis ja viehättävä nainen kun tuollaista tapahtuu sinulle usein. Minä en iole koskaan kokenut vastaavaa työpaikoilla.
Et ole edes ap pettänyt. Flirttailu ei ole pettämistä eikä paha juttu kun molemmat tietää että leikkiä eikä johda mihinkään. Ilmeisesti aiemmin teit jotain väärää mutta ei sun tartte sitä katua enää kun mieskin on antanut anteeksi.
Sulla on poikkeuksellisen herkkä omatunto. Toki hyväkin niin mutta älä nyt itseäs liikaa ruoski.