Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa pohtimaan, mitä pitäisi tehdä, kun vaikea olla täysin uskollinen
08.01.2023 |
Ja kysyn vilpittömästi ja tiedän olevani kamala jo muutenkin joten sitä ei tarvitse erikseen toitottaa, toki jos ei muuta sanottavaa ole, niin feel free tuomitkaa ja kivittäkää. Heittelen tässä koko ajan jo itsekin kiviä ilmaan ja annan pudota päälleni.
Eli, olen naimisissa mukavan miehen kanssa. Miehessä ei ole mitään vikaa. Hän rakastaa minua ja minä häntä (vahvaa kiintymysrakkautta ainakin), ja petihommatkin sujuu, toki on väljähtyneet tunteet kun on piiiiitkä suhde kyseessä, mutta pidän sitä normaalina, lapsemmekin ovat jo isoja, kaksi heistä muuttanut jo omilleenkin, kotona vielä kaksi mutta hekin ovat teinejä jo, toinen yläasteella ja toinen amiksessa.
Olen joskus aiemmin pettänyt miestäni, useita kertoja, en sänkyyn asti ole siis mennyt mutta kaikenlaisia salaviritelmiä, jota mieheni ei hyväksyisi. Pussailuja, halailua jne.
Yhdestä jäin aikoinaan kiinni ja meinasi tulla ero, silloin vannoin että parannan tapani ja luulinkin oikeasti että paransin, oli niin hirveä olo kun ajattelin että menetän mieheni ja kaiken sen tasapainoisen hyvän perhe-elämän yhteisen seesteisen tulevaisuuden, ihmisen joka vilpittömästi rakastaa minua, ja jakaa tasapuolisesti kanssani arjen.
Saimme sovittua ja monta vuotta menikin hyvin, kunnes nyt taas tunnen houkutusta, olen tuntenut viimeisen vuoden aikana jo muutamaankin. Mitään varsinaisen raskauttavaa ei taaskaan ole tapahtunut, muutama salaviesti yhden työkaverin kanssa ja flirttiä, jota en osaa lopettaa. Enkä halua edes, vaikka tajuan ettei se työkaveri minusta oikeasti mitään halua (vakavaa suhdetta ainakaan) enkä minäkään hänestä, se flirtti ja jännitys vaan kutkuttaa niin mahtavasti ja tuo eloa ja säpinää elämään, enkä saa tätä samaa tunnetta mistään muusta (olen kyllä yrittänyt) .
Mietin koko ajan että MIKSI olen näin tyhmä ja teen tätä!? Ja että pitääkö erota, kun näköjään olen tällainen pahojen tapojeni orja enkä edes halua tavoista kuitenkaan oikeasti eroon, en kai muuten tätä riskipeliä pelaisi.
Kauhukuvitelmissani jään kiinni, tai jätän mieheni, sitten itken vanhuuteen asti sitä että jätin hyvän miehen ja tunnen yksinäisyyttä ja kadun koko loppuelämäni, ja lapset ja sukulaiset inhoavat ja paheksuvat minua ja katkaisevat välit.
Kaikenlisäksi kuinka kauan tässä enää vientiä olisikaan, kun ikää on jo hyvän matkaa yli neljäkymmentä... Eli saanko sitä koukuttavaa kutkuttavaa tunnetta kuitenkaan enää kovin kauaa, vaikka vapaaksi naiseksi ryhtyisinkin.
Luulisi että ikä toisi viisautta, mutta näköjään ei.
Eli, miten saan taottua järkeä kovaan kallooni? Vai eroanko enkä enää ala mihinkään parisuhteeseen kenenkään kanssa?
Ja jos suosittelette eroa, niin miten sellaisen perustelen miehelle, joka uskoo minun muuttuneen ja rakastaa minua ja on minulle hyvä, panostaa suhteeseemme. En haluaisi mitenkään satuttaa häntä enkä voi paljastaa että teen tätä taas, jonka vannoin loppuneen.
Kommentit (104)
Kai se on sitä, että alitajuisesti suree sitä, ettei enää koskaan saa kokea sitä ihastumisen ensihuumaa. Just kaikkea sitä flirttiä ja sähköä ilmassa. Haluaisi olla ikuisesti nuori ja haluttava. Kukapa ei nauttisi huomiosta ja tunteesta että joku on sillä tavalla kiinnostunut. Mutta vaikka se onkin ymmärrettävää ja luonnollista, niin sen on jäätävä vain mielikuvituksen tasolle. Tai jos parisuhteen toinen osapuoli hyväksyisi sivusuhteet/ yhdenillan jutut/ pitkälle viedyn flirttailun toisen kanssa, niin eihän siinä sitten mitään. Harva vaan taitaa hyväksyä. Itse tunnistan itsessäni vähän samantapaista kaihoa flirttailua ja tietynlaista vapautta kohtaan, mutta en voi antaa koskaan asioiden mennä ajatusta pidemmälle, koska rehellisesti en voi sanoa että hyväksyisin mieheltäni samaa. Jos tekisin jotain parisuhde ei enää olisi entiseellään. Vaikka hän ei edes saisi tietää, olisi kaikki pilalla, koska tietäisin itse. Elämä on valintoja, ja se pitää vaan hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitset psykiatria. Ilmeisesti sinulla on persoonallisuushäiriö
Kuulostaa siltä, että ainut oikea ihminen joka sinua tässä asiassa voisi auttaa paljon paremmin kuin kukaan muu, olisi ammattilainen. Harkitse terapeutille juttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin itselleni vähän armoa. Jos hommat jää muutamaan viestiin ja flirttailuun ja saat siitä jännitystä elämään niin antaa olla niin. Älä satuta miestä kertomalla.
Nuorempana tuntui, että tuollaiset asiat ovat maailmanloppuja, mutta elämä on opettanut, että pikkujutut voi katsoa sormien läpi. Niin on kaikille parasta.
Jaa-a. Vaikea on sanoa, mitä tuossa pitäisi tehdä tai mikä auttaisi. Ehkä se sitten olisi hyvä idea, että menisit puhumaan psykiatrille. Tai jos et halua, että arkaluontoisesta asiasta jää mihinkään muistiinpanoja, niin papillekin voi käydä puhumassa, vaikka ei kuuluisi kirkkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoontulo voi olla yksi keino. AA-ryhmä toinen.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin itselleni vähän armoa. Jos hommat jää muutamaan viestiin ja flirttailuun ja saat siitä jännitystä elämään niin antaa olla niin. Älä satuta miestä kertomalla.
Nuorempana tuntui, että tuollaiset asiat ovat maailmanloppuja, mutta elämä on opettanut, että pikkujutut voi katsoa sormien läpi. Niin on kaikille parasta.
On se noinkin, mutta entäs sitten, jos se toinen osapuoli ottaakin jutun vakavammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko jokin hormoonihoito laskemaan intoa. Entä lobotomia?
Juuri eräs tuttu mies sai eron vaimostaan, joka harrasti sivusuhteita. Oli nyt, alun vaikeiden päätösten jälkeen, tosi tyytyväinen ratkaisuun. Asiat kun tulevat aina jossain vaiheessa kuitenkin ilmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämänarvojen tarkistus voisi olla paikallaan ja henkinen aikuistuminen. Taidat pitää hyvää miestäsi itsestäänselvyytenä. Pitääkö sattua jokin katastrofi, ennen kuin osaat arvostaa sitä mitä sinulla on.
Sun pitäis mennä terapiaan setvimään, miksi haet vielä aikuisena hyväksyntää ja jännitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos hyvistä vastauksista, jotain nuoruudenkaihoakin tämä saattaa olla, tosin mulla on tähän kyllä ollut taipumus jo nuorenakin. En silloinkaan ollut kenellekään nuoruuden poikaystävälle uskollinen.
Epäilen, että saan vielä tavallista enemmän mielihyvää siitä flirtistä ja ensihuumasta kuin ihmiset keskimäärin, se on mulle vähän kuin huumetta. Jos huomiota ja flirttiä on tarjolla, haksahdan heti, vaikka järki huutaa että tästä ei hyvä seuraa ja väärin toimittu.
Terapia... Mulla ei ole kovin vahva luotto terapeutteihin. Ja ihan liian iso kynnys mennä kertomaan/myöntämään tällaista ääneen toiselle ihmiselle, häpeän ihan liikaa kevytkenkäisyyttäni!
Persoonallisuushäiriötä en sentäs usko "sairastavani", kai se ilmenisi jollain muullakin elämän osa-alueella, muuten olen järkevä, rauhallinen, kunnollinen ihminen joka käy tunnollisesti töissä, säästää joka kuukausi, ei polta eikä koske alkoon kuin max 4 x vuodessa, koti on siisti ja pullaa leivon lauantaisin.
Mulla on vaan hyvin heikko luonto...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Elämänarvojen tarkistus voisi olla paikallaan ja henkinen aikuistuminen. Taidat pitää hyvää miestäsi itsestäänselvyytenä. Pitääkö sattua jokin katastrofi, ennen kuin osaat arvostaa sitä mitä sinulla on.
Se katastrofi kävi jo, kun mies sai silloin aikoinaan tietää ja kävin tosi pohjalla asian takia. Sen pahempaa ravistelua ei voi tässä asiassa enää tulla. Mutta lienen toivoton tapaus, kun lipsuin takaisin vanhoihin tapoihin. Vuosien päästä tosin vasta, mutta kuitenkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sun pitäis mennä terapiaan setvimään, miksi haet vielä aikuisena hyväksyntää ja jännitystä.
Elämyshakuisuus ja kevytkenkäinen, heikko luonto. Ei siihen sen kummempaa syytä ole. Olen kyllä kaivellut elämääni, lapsuutta ja syntyjä syviä tähän ikään mennessä.
Ap
Elämyshakuisuus ja kevytkenkäinen, heikko luonto. Ei siihen sen kummempaa syytä ole. Olen kyllä kaivellut elämääni, lapsuutta ja syntyjä syviä tähän ikään mennessä.
Kyllä nämä nyt Ap kuulostavat selittelyiltä. Jos oikeasti rakastat miestäsi, olet valmis menemään syvemmälle syiden juuriin ja tekemään muutoksen. Muutoin, vapauta hyvä miehesi jollekin toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitset psykiatria. Ilmeisesti sinulla on persoonallisuushäiriö
Ja millähän perusteella muka?! Ei tuollaisia diagnooseja maallikko voi tehdä nettijutun perusteella. Ihan tavalliselta ihmiseltä ap kuulostaa.
Pitkä sepustus, tiedän, uppaan silti ettei heti häviä bittiavaruuteen... Tarvisin nyt jotain viisaita neuvoja.
Ap