Lue keskustelun säännöt.
Teenkö väärin, jos en halua tavata anoppia, koska sitten lapsetkaan ei tapaa?
06.01.2023 |
Taustaksi, että anoppi on useita kertoja ollut minua kohtaan aika törkeä ja myös kummallinen, en vain pysty tapaamaan häntä enää. Minun puolesta lapset voisivat edelleen tavata mummuaan, kunhan en joudu olemaan asiassa mitenkään mukana. Eli asian hoitaisi mies, voisin vaikka lähteä harrastukseeni siksi aikaa tms. Mutta miespä ei viitsi. Liikaa vaivaa ilmeisesti. Tapaa vanhempiaan itse kyllä, mutta pienimmän vaivan kautta, poikkeaa heillä nopeasti kun on muusta syystä sattumalta ajamassa siitä ohi tms, siis yksin.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Tämä liittyy asiaan juuri siten, että se mies on aivan yhtä kykenevä viemään ne lapsensa vanhempiensa luo ihan itse ilman että vastuuta sysätään yhtään perheen äidin harteille. Tästä kerroin esimerkin omaisesti omasta perheestäni. Mieheni oli älykäs, kyvykäs ja halukas huolehtimaan yhteisistä lapsistamme .
Mutta mitä neuvot ap:lle, jonka mies ei viitsi noin tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Ehkäpä mieskään ei nauti äitinsä seurasta?
Ei omaa äitiä ole pakko tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Perustele mitä vallankäyttöä on se, että ap sanoo miehen voivan mennä lasten kanssa kyläilemään anoppilaan tai että appivanhemmat on tervetulleita käymään miehen ollessa kotona lasten kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Tämä liittyy asiaan juuri siten, että se mies on aivan yhtä kykenevä viemään ne lapsensa vanhempiensa luo ihan itse ilman että vastuuta sysätään yhtään perheen äidin harteille. Tästä kerroin esimerkin omaisesti omasta perheestäni. Mieheni oli älykäs, kyvykäs ja halukas huolehtimaan yhteisistä lapsistamme .
Mutta mitä neuvot ap:lle, jonka mies ei viitsi noin tehdä?
Apnä miettisin kyllä missämäärin mies ylipäätään osallistuu lastenhoitoon ja esimerkiksi heidän vaatteidensa ja varusteidensa hankkimiseen , hoitamiseen ja asioiden hoitamiseen. Itse uskon suorasanaiseen kommunikoimiseen. Toteaa jo hyvissä ajoin, että kun nyt olet menossa vanhemmillesi niin ota lapset mukaan mummolaan. Ehkä muutaman toiston ja harjoittelun jälkeen mieskin alkaa oppia. Tokihan tässä ei tiedetä sitä haluaako kyseiset isovanhemmat alkuunkaan olla tekemisissä lastenlapsien kanssa . Voi myös toki olla niin, että mies haluaa suojella lapsia vanhemmiltaan mikäli niillä on alkoholismia tai mielenterveysongelmia. Eihän näitä voi tietää, mikäli asioita ei puhuta selviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Perustele mitä vallankäyttöä on se, että ap sanoo miehen voivan mennä lasten kanssa kyläilemään anoppilaan tai että appivanhemmat on tervetulleita käymään miehen ollessa kotona lasten kanssa?
Ehkä miehet ei tosiaan jaksa sitä hiljaista murjotusta ja marttyyriasennetta: piti olla monta tuntia/ viikonloppu yksin kotona, et rakasta enää byääähhh! Ja vanhempiinsa kohdistunutta nälvimistä. Ihan varmaan miesten vanhemmissa on paljon puutteita, toki mies ja vanhempansa sen tietävät itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Perustele mitä vallankäyttöä on se, että ap sanoo miehen voivan mennä lasten kanssa kyläilemään anoppilaan tai että appivanhemmat on tervetulleita käymään miehen ollessa kotona lasten kanssa?
Ehkä miehet ei tosiaan jaksa sitä hiljaista murjotusta ja marttyyriasennetta: piti olla monta tuntia/ viikonloppu yksin kotona, et rakasta enää byääähhh! Ja vanhempiinsa kohdistunutta nälvimistä. Ihan varmaan miesten vanhemmissa on paljon puutteita, toki mies ja vanhempansa sen tietävät itsekin.
Mikä saa sinut olettamaan, että ap käyttäytyisi noin? Itse en ainakaan tunne tuolla tavalla käyttäytyviä naisia eikä ap:n kirjoituksista ole tullut ollenkaan tuollaista vaikutelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi vihasi miniöitä ja vävyjä, yhtä miniää lukuunottamatta. Niinpä hän myös kohteli lapsenlapsiaan nuivasti, koska hehän olivat puoliksi inhoamiensa vävyjen ja miniöiden lapsia. Tästä yhdestä minästä hän piti, mutta ei tavannut tätä kuin pari kertaa. Samoin hän kehui näitä tämän lempiminiänsä tekemiä lapsenlapsia ja he tapasivat isoäitiään ehkä 3-4 kertaa, anopin viimeisen kymmenen elinvuoden aikana ei kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Perustele mitä vallankäyttöä on se, että ap sanoo miehen voivan mennä lasten kanssa kyläilemään anoppilaan tai että appivanhemmat on tervetulleita käymään miehen ollessa kotona lasten kanssa?
Ehkä miehet ei tosiaan jaksa sitä hiljaista murjotusta ja marttyyriasennetta: piti olla monta tuntia/ viikonloppu yksin kotona, et rakasta enää byääähhh! Ja vanhempiinsa kohdistunutta nälvimistä. Ihan varmaan miesten vanhemmissa on paljon puutteita, toki mies ja vanhempansa sen tietävät itsekin.
Tuskin tästä on kysymys ,koskapa äiti tässä kysyy miten saa isän viemään lapset mummolaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ap ja miehensä voisivat keskustella siitä, haluaako kukaan perheessä enää tavata miehen äitiä?
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.
Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.
teinipositiokirjailija jatkaa:
Mitä voitaisiin tehdä? Meidän pitäisi pystyä palaamaan raiteille ja kehittää kulttuuria, jossa ihmisillä on tilaa myös epäonnistua rooleissaan joutumatta pysyvästi roskakoriin. Että annettaisiin uusi mahdollisuus ja haettaisiin helpotusta tilanteeseen joltain fiksummalta kuin siltä kiistan kohteelta. Aika usein pojalla on itselläänkin pettymystä molempia osapuolia kohtaan samalla kun lusmuilu näyttää parhaalta toimintatavalta. Jos anoppi ei osaa yhtään käyttäytyä, pitää muistaa että poika tuskin on ehtinyt kasvattaa itse itseään vielä aikuiseksi isäksi tullessaan, etenkään jos hän on tottunut olemaan äitinsä sidostesukkana milloin kenenkin suuntaan ja saamaan hemmottelua vahingonkorvaukseksi. Poika saattaa mennä lomalle äidilleen mielelläänkin, mutta samaan aikaan vaistoaa ettei samaan pesuohjelmaan joutuminen tee hänen lapsilleen hyvää etenkin jos on vaara, että lapsille mollataan heidän äitiään.
Perhesuhteet ovat muutenkin vaikea asia etenkin jos kenelläkään on yhtään vaikeampi luonne. Silti olisi hyvä tulla toimeen edes jollain tapaa, vaikka sitten välittäjiä käyttäen ja keskinäisiä tapaamisia rajoittaen. Mutta yrittäen varmistaa, että lapset saavat tutustua molempiin sukuihin sikäli kuin se onnistutaan riittävän turvallisesti järjestämään. Toisten negatiivisten tunteiden sietämiseen pitää olla jonkinlainen kiintiö ihan jo siksikin, että jos varaan itselleni aikuisena oikeuden pitää nollatoleranssia positiivisuuskuplassani, sietokykyni elämän tarjoilemia väistämättömiä vastoinkäymisiä kohtaan ohenee myös. Minusta tulee silloin ihmisenä heikompi ja itsekeskeisempi. Se on karhunpalvelus lapsilleni. Silloin kuin muut eivät käyttäydy, sen pitää olla itselleni kasvattava kokemus. Sen sijaan että se oikeuttaisi minut rakentamaan lapsilleni yhteisen kuplan kanssani ja sitomaan heidät sitä kautta. Hyväntahtoinenkaan, suojeluhenkinen narsistinen projekti ei tee lapselle hyvää, vaan se tekee hänestäkin jotain paljon vähemmän kuin mitä hän voisi olla.
Älkää laittako omaa lastanne näyttelemään sisäistä lastanne, hän on oma yksilönsä jonka pitää saada tehdä lentoharjoituksensa itse. Ei laiteta linnunpojalle talutushihnaa, ei edes fleksiä. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö oikeasti olisi tarpeen ottaa etäisyyttä isovanhempiin silloin kun tilanne on kohtuuton. Jouduin itse ottamaan etäisyyttä juoppoisääni ja jättämään vierailut lapsen kanssa, kun isä alkoi ensi-ilon jälkeen nälviä poikaa ja räyhäämään minulle. Tilanne ratkaistiin niin, että poika kävi moikkaamassa isoisää oman isänsä kanssa lyhyesti, jolloin suhde säilyi jotenkin ja tissuttelija ei joutunut pinnistämään yli jaksamisensa. Vieraskoreus entistä vävyään kohtaan piti tapaamiset positiivisena, ja tämä onneksi jaksoi hoitaa suhteita eksän sukuun koska näki sen lapsensa hyötynä.
Ehkä meidän pitäisi luoda välittäjien ammattikunta, jotka käyttäisivat lapsia tapaamassa hankalanpuoleista isovanhempaa ja samalla heidän työtään olisi keskeyttää vierailu jos se on vaarassa karata käsistä? Kun jos minulla ei olisi ollut fiksua eksää, en olisi itse pystynyt ylläpitämään pojan suhteita isääni, ja poika koki asian niin, että isoisä on hylätty (eli hänetkin voitaisiin hylätä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Tämä vallansiirto on kyllä itsessään järkevä, myönnän. Mutta kun siinä menee lapset pesuveden mukana. Voitko myöntää tämän aidoksi ongelmaksi?
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ihmissuhteet ovat vanhempien vastuulla, ei lapsi osaa niitä luoda. Ja mitä enemmän lapsen elämässä turvallisia ja rakkaita aikuisia, sen parempi.
En ymmärrä näitä anoppijuttua. Luulisi aikuisen ihmisen tulevan toimeen kaikkien kanssa, ihan samalla tavalla joudutaan tulemaan toimeen sen hankalan työkaverin tai naapurin kanssa.
Ja millaisen mallin ja esimerkin lapsi saa äidiltään tai kotoa, kun hän kieltäytyy sukulaisvierailtu, koska lapselta vaaditaan
kuitenkin päiväkodissa ja koulussa tulemaan toimeen kaikkien kanssa.
Vai onko sinusta ap. ok. jos sinun lapsi jätetään päiväkodissa tai koulussa ulkopuolelle, vain sen takia, ettei lapsesi miellytä muita.
Miksi se ihmissuhteitten luomien on aina naisen harteilla?
Eikö tässä tapauksessa ole ihan luonnollista, että mies käyttää lapsia vanhemmillaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse keiltäydyin ottamasta törkeyksiä vastaan. Meillä ei vielä siinä vaiheessa ollut lapsia, mutta jos olisi ollut en todellakaan olisi ainakaan itse vienyt heitä anoppia tapaamaan, se olisi ollut miehen tehtävä jos siihen olisi päädytty.
Olin 23-vuotias kun tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Tyhmänä ja naiivina menin, ja itkua pidätellen sieltä lähdin. Anoppi oli todella ilkeä ja laukoi mukamas-piiloteltuja ilkeyksiä vaikka ensimmäistä kertaa tavattiin eikä hän minua tuntenut. Miehen isä oli hiljainen ja syrjässä, ei puhunut mitään.
Sen jälkeen en anoppia suostunut tapaamaan ennenkuin häissämme. Häitten jälkeen kuulin miten oli haukuttu ja valitettu, oli kuulemma liian hienoa heille. Oli pidetty huonompina jne. Kun kuitenkin samassa pöydässä istuivat ja viihtyivät omien vanhempieni seurassa ja hyvin näytti tulevan toimeen.
En tiedä mikä minussa oli anopille niin vastenmielistä mutta enpä välittänyt enkä välitä, nyt tosin jo kuollutkin. Anopin kuoleman jälkeen appi muuttui kuin taikaiskusta. Osoitttautui mukavaksi vähän hiljaiseksi mieheksi, ja kun ensimmäinen lapsemme syntyi oli täysin myyty. Anoppi ei lapsia ehtinyt nähdä.
Omia lapsiani en todellakaan pakota tulemaan toimeen ilkeitten ihmisten kanssa. Opetan hyvää itsetuntoa ja -kunnioitusta. P-skaa ei tarvitse eikä pidä ottaa vastaan. Rajat pitää vetää mitä hyväksyy ja mitä ei. Suunsoittoon ja haukkumisiin ei pidä lähteä mukaan, kääntää selän ja poistuu paikalta. Sellaisia ihmisiä ei elämäänsä tarvitse huolia.
Maailma nyt vaan on sellainen, että ilkeidenkin ihmisten kanssa on tultava toimeen. Oma äitini on hyvin suorasanainen, vanhemmiten oikeastaan aika törppö, välillä sanon vastaan, jos ihan suoranaista puppua päästää suustaan, useimmiten annan olla, 85v on turha kasvattaa. Monet sanomiset ovat kasvatusg tai elämänohjeita viime vuosisadan taitteesta, miten ennen piti olla ihmisiksi.
Omille nyt jo aikuisille lapsilleni olen myös yrittänyt kasvattaa hyvää itsetuntoa ja toisten kunnioitusta, kauniisti oman mielipiteen sanomista, isoäidille voi sanoa, että on eri mieltä, tuollainen sanominen loukkaa, mutta isoäitiä ei pilkata ja naureta. Tätä äitini teki omaa anoppiaan kohtaan, jolla hänelläkin oli omat raivostuttavat piirteensä, mutta meille lastenlapsille mukava mummu.Ei tarvitse olla tekemisissä ilkeiden ihmisten kanssa, jos ei halua. Itse olen sellainen, että jos oma äitini (lievästi dementoitunut) laukoo törkeyksiä jollekin, laitan hänet ojennukseen. Sanon tiukasti, että noin et puhu tälle ihmiselle.
Ikävä kyllä, sinun ojentaminen tai tiukat sanomiset eivät auta yhtikäs mitään äidillesi, sillä dementtia sairaus etenee omaa tahtiaan ja muuttaa persoonalissuutta ja ihminen menettää estonsa ja ajattelukykynsä. Ja edessä on sekin aika, ettei äitisi edes tunne sinua, vaan olet ihan vento vieras ihminen.
Se sanoma ne näyttää niille mollatuille, varsinkin mikäli kyseessä on lapsia, että heidän ei tarvitse sietää mitä tahansa keltä tahansa .
Näin on. Ja itseasiassa äitini myös uskoo minua. Ei ainakaan saman vierailun aikana tiuski enempää. Hän on ollut jo kymmenen vuotta lievästi dementoitunut, eli melko hiljaa näyttää hänen tautinsa etenevän. Suurimman osan ajasta hän on mukava ja seurallinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Perustele mitä vallankäyttöä on se, että ap sanoo miehen voivan mennä lasten kanssa kyläilemään anoppilaan tai että appivanhemmat on tervetulleita käymään miehen ollessa kotona lasten kanssa?
Ehkä miehet ei tosiaan jaksa sitä hiljaista murjotusta ja marttyyriasennetta: piti olla monta tuntia/ viikonloppu yksin kotona, et rakasta enää byääähhh! Ja vanhempiinsa kohdistunutta nälvimistä. Ihan varmaan miesten vanhemmissa on paljon puutteita, toki mies ja vanhempansa sen tietävät itsekin.
Onpa tosi vastenmielinen asenne. Ei ole miniän vika, jos tuollaista ihmistä ei halua tavata. Miehet ovat aikuisia ihmisiä, ja päättävät itse, kuinka paljon haluavat lastensa tavata vanhempiaan, eikä miniän tarvitse siihen millään tavalla sekaantua, ellei kyse ole alkoholisteista tai väkivaltaisista ihmisistä, jolloin tapaamiset pitää kieltää.
Eli yksinkertainen asia. Ap lopettaa tapaamiset, eikä ohjelmoi miestään mitenkään. Vie lapsia vanhemmilleen jos haluaa. Mies osaa kyllä päättää asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Siis mitä ihmeen tasa-arvo keskusteluja tarvitaan siihen, että mies ottaa omat lapsensa mukaan, kun lähtee vanhemmilleen?
Meilläkin mies oli aika tumpelo lasten kanssa, mutta ei siinä mitään keskusteluja tarvinnut erikseen käydä, että mies vei lapset katsomaan vanhempiaan samalla, kun sinne itsekin meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Tämä vallansiirto on kyllä itsessään järkevä, myönnän. Mutta kun siinä menee lapset pesuveden mukana. Voitko myöntää tämän aidoksi ongelmaksi?
Mikä ongelma se on? Epämiellyttävät ihmiset ei kuormita perhettä. Jää energiaa kaikkeen muuhun kaikilla.
Se sanoma ne näyttää niille mollatuille, varsinkin mikäli kyseessä on lapsia, että heidän ei tarvitse sietää mitä tahansa keltä tahansa .