Teenkö väärin, jos en halua tavata anoppia, koska sitten lapsetkaan ei tapaa?

Vierailija kirjoitti:

Huonot anoppi-, miniä ja vävysuhteet ja käytösmallit siirtyvät sukupolvelta toiselle, ellei ole ymmärrystä katkaista niitä. Näin ainakin omassa tuttava- ja sukulaispiireissä.

Jos miniänä tai vävynä ei synny appivanhempien kanssa tai omien iäkkäiden vanhempiensa kanssa, nämä samat tyypit ovat aikanaan ikäviä anoppeja ja appeja lapsilleen ja heidän puolisolle.

Näin ainakin omassa sukulaisissa esim. äitini ja enoni vaimo olivat ihan hirveitä riitelijöitä appivanhempiensa kanssa, aina löytyi jotain riidan aihetta ja haukkumista ja nyt sama jatkuu meidän aikuisten lasten ja heidän puolisoiden kanssa.

Ei ihmismieli tai luonne miksikään muutu, kohteet vain vaihtuvat, oli itse sitten miniä tai anoppi.

Siinäpä vielä yksi syy miksi kannattaa jakaa sukulaisrt niin että vaimo hoitaa omat sukulaisensa ja mies omansa.

Otsikon mukaan uskot, että haluttomuutesi [tavata anoppia] johtaa, ilmeisesti toistuessaan, siihen että lapset eivät joudu tekemisiin isoäitinsä kanssa.

Aloituksessa kuitenkin seikkaperäisesti pohdiskelet, kuinka tämä ei olisi totta, vaan johtuisi käytännön mahdottomuudesta.

Oletko anopin kanssa yhtä kimurantti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

itse keiltäydyin ottamasta törkeyksiä vastaan. Meillä ei vielä siinä vaiheessa ollut lapsia, mutta jos olisi ollut en todellakaan olisi ainakaan itse vienyt heitä anoppia tapaamaan, se olisi ollut miehen tehtävä jos siihen olisi päädytty.

Olin 23-vuotias kun tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Tyhmänä ja naiivina menin, ja itkua pidätellen sieltä lähdin. Anoppi oli todella ilkeä ja laukoi mukamas-piiloteltuja ilkeyksiä vaikka ensimmäistä kertaa tavattiin eikä hän minua tuntenut. Miehen isä oli hiljainen ja syrjässä, ei puhunut mitään.

Sen jälkeen en anoppia suostunut tapaamaan ennenkuin häissämme. Häitten jälkeen kuulin miten oli haukuttu ja valitettu, oli kuulemma liian hienoa heille. Oli pidetty huonompina jne. Kun kuitenkin samassa pöydässä istuivat ja viihtyivät omien vanhempieni seurassa ja hyvin näytti tulevan toimeen.

En tiedä mikä minussa oli anopille niin vastenmielistä mutta enpä välittänyt enkä välitä, nyt tosin jo kuollutkin. Anopin kuoleman jälkeen appi muuttui kuin taikaiskusta. Osoitttautui mukavaksi vähän hiljaiseksi mieheksi, ja kun ensimmäinen lapsemme syntyi oli täysin myyty. Anoppi ei lapsia ehtinyt nähdä.

Omia lapsiani en todellakaan pakota tulemaan toimeen ilkeitten ihmisten kanssa. Opetan hyvää itsetuntoa ja -kunnioitusta. P-skaa ei tarvitse eikä pidä ottaa vastaan. Rajat pitää vetää mitä hyväksyy ja mitä ei.  Suunsoittoon ja haukkumisiin ei pidä lähteä mukaan, kääntää selän ja poistuu paikalta. Sellaisia ihmisiä ei elämäänsä tarvitse huolia.

Maailma nyt vaan on sellainen, että ilkeidenkin ihmisten kanssa on tultava toimeen. Oma äitini on hyvin suorasanainen, vanhemmiten oikeastaan aika törppö, välillä sanon vastaan, jos ihan suoranaista puppua päästää suustaan, useimmiten annan olla, 85v on turha kasvattaa. Monet sanomiset ovat kasvatusg tai elämänohjeita viime vuosisadan taitteesta, miten ennen piti olla ihmisiksi.

Omille nyt jo aikuisille lapsilleni olen myös yrittänyt kasvattaa hyvää itsetuntoa ja toisten kunnioitusta, kauniisti oman mielipiteen sanomista, isoäidille voi sanoa, että on eri mieltä, tuollainen sanominen loukkaa, mutta isoäitiä ei pilkata ja naureta. Tätä äitini teki omaa anoppiaan kohtaan, jolla hänelläkin oli omat raivostuttavat piirteensä, mutta meille lastenlapsille mukava mummu.

Ei tarvitse olla tekemisissä ilkeiden ihmisten kanssa, jos ei halua. Itse olen sellainen, että jos oma äitini (lievästi dementoitunut) laukoo törkeyksiä jollekin, laitan hänet ojennukseen. Sanon tiukasti, että noin et puhu tälle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.

Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet

Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.

Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.

Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni

isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.

Vierailija kirjoitti:

Kuka aapeeta vaatii viemään lapsia anopin luo?

Onko nyt taas kuviteltu, että jotain tällaista pitäisi tapahtua?

Mies vie lapsiaan äitinsä luo ja anoppi tulee katsomaan lapsia jos jaksaa. Kukaan ei kai velvoita aapeeta olemaan tässä aktiivinen.

Paitsi puolet kirjoittajista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.

Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet

Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.

Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.

Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni

isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.

Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.

Itse ihmettelen miksi haluat tavata miestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.

Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet

Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.

Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.

Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni

isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.

Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.

Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.

Mistä johtuu oletus etyä anopin pitäisi tulla kylään jos tahtoo lastenlapsiaan nähdä? Vaikka tietävät etteivät olisi tervetulleita?

Naiset on aika ristiriitaisia, ensin painetaan miehet tossun alle, pannaan jalat ristiin jos puoliso ehdottaa käytäskö joskus munkin kotona? Koko ajan nalkutetaan ja soimataan miehiänsä.

Sitten yhtäkkiä miehen pitäisi sieltä korkokengän ja lattian välistä nostaa alistettu kroppansa ja kasata lapset mukaan ja käydä vanhemmillaan vaikka lähiön täyttävä rääkynä kuuluu perässä: jos menet sinne ja viet lapsetkin sen ämmän luo ei ole kotiin tulemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ajattelee lapsen kannalta, se on lapselta puolet pois vierailulta.

On ihan eri asia jakaa lapsella sukulaisvierailut perheenä, molemman vanhemman kanssa ja kokea yhteenkuuluvuus perheenä, kuin jos se tapahtuu vain toisen vanhemman kanssa.

Suurin menettäjä tässä on lapsi, eikä suinkaan anoppi tai se toinen vanhempi.

Näin itse ainakin koin lapsena. Ja tiesin jo hyvin pienenä, miksi äiti ei halunnut tulla mummolaan ja se harmitti ja aiheutti mielipahaa, kun lapsena en voinut tehdä mitään ja se muisto varmaan säilyy läpi elinikäni. Ja usein äiti haukkui myös isän sukulaiset.

Omassa perheessä olen toiminut toisin.

Eli lasten takia pitää feikata "onnellista perhettä" vaikkei niin asiat ole? Mikähän oppi tästä tulee lapsille? Tuskinpa n sinullekaan olisi sen parempi mieli tullut kun olisit nähnyt äitisi pakottavan itsensä tulemaan niille vierailulle kärsimään.

Mitä onnellista perhettä, lapselle voi opettaa myös, että aina ei voi olla kivaa, mutta silti ihmisten kanssa on elettävä.

Vanhemmilla on nykypäivänä riittävästi tehtävää ihan niissä lapsissa ja omissa töissä. Jos sukulaiset lisäävät tätä kuormaa ikävällä käytöksellä, ei vanhemmilla ole mitään velvollisuutta taata pääsyä lasten elämään. Lapsille on myös tärkeää näyttää, ettei huonoa käytöstä tarvitse sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ajattelee lapsen kannalta, se on lapselta puolet pois vierailulta.

On ihan eri asia jakaa lapsella sukulaisvierailut perheenä, molemman vanhemman kanssa ja kokea yhteenkuuluvuus perheenä, kuin jos se tapahtuu vain toisen vanhemman kanssa.

Suurin menettäjä tässä on lapsi, eikä suinkaan anoppi tai se toinen vanhempi.

Näin itse ainakin koin lapsena. Ja tiesin jo hyvin pienenä, miksi äiti ei halunnut tulla mummolaan ja se harmitti ja aiheutti mielipahaa, kun lapsena en voinut tehdä mitään ja se muisto varmaan säilyy läpi elinikäni. Ja usein äiti haukkui myös isän sukulaiset.

Omassa perheessä olen toiminut toisin.

Eli lasten takia pitää feikata "onnellista perhettä" vaikkei niin asiat ole? Mikähän oppi tästä tulee lapsille? Tuskinpa n sinullekaan olisi sen parempi mieli tullut kun olisit nähnyt äitisi pakottavan itsensä tulemaan niille vierailulle kärsimään.

Mitä onnellista perhettä, lapselle voi opettaa myös, että aina ei voi olla kivaa, mutta silti ihmisten kanssa on elettävä.

Miksi muka pitäisi elää vieeaiden ihmisten kanssa väkisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.

Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet

Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.

Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.

Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni

isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.

Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.

Koti-isyys oli yleistä 80-90-luvulla ja se näkyy myös tilastoissa ja nykyään harvoin edes perhevapaita jaetaan vaan äidit omivat ne itselleen.

Olen syntynyt 80-alussa ja jo silloin koti-isät olivat yleisiä, oma isäkin oli hoitamassa meitä lapsia kotona, samoin mieheni ja kaveripiirissä ja isät oli tuttu näky leikkipuistoissa ja lastenkerhoissa.

Mies kertoi, ettei nykyään juuri päivällä näy isiä leikkipuistossa tai kerhoissa, vaan kaikki ovat naisia.

Samoin äidit pääsääntöisesti hoitavat neuvola ja lääkärikäynnit.

Onko miehet ulkoistettu perhe-elämästä ja lastenhoidosta?

Vierailija kirjoitti:

Mistä johtuu oletus etyä anopin pitäisi tulla kylään jos tahtoo lastenlapsiaan nähdä? Vaikka tietävät etteivät olisi tervetulleita?

Naiset on aika ristiriitaisia, ensin painetaan miehet tossun alle, pannaan jalat ristiin jos puoliso ehdottaa käytäskö joskus munkin kotona? Koko ajan nalkutetaan ja soimataan miehiänsä.

Sitten yhtäkkiä miehen pitäisi sieltä korkokengän ja lattian välistä nostaa alistettu kroppansa ja kasata lapset mukaan ja käydä vanhemmillaan vaikka lähiön täyttävä rääkynä kuuluu perässä: jos menet sinne ja viet lapsetkin sen ämmän luo ei ole kotiin tulemista.

Millaisia vätyksiä nykymiehet ovat jos eivät uskalla itsensä ja lasten puolta pitää? Aivan laiskoja ja mukavuudenhaluisia niin että haluavat päästä helpoimman kautta itse tekemättä yhtään mitään. Kaikki jätetään naisten hartioille ja vastuulle ja sitten inistään anonyymisti vauva-palstalla.

Kuinka paljon puoliso käyttää aikaa ja energiaa oman anoppinsa ja appensa tapaamisiin lasten kanssa? Mikäli vastaus on nolla, ei ole mitään velvollisuutta tehdä toisinkaan päin. Jos vastaus on muuta, miettisin keskustelua, jossa molemmat hoitavat suhteensa omiin sukuihinsa ensisijaisesti itse.

Kyllä anoppiin kannattaa pitää hyvät välit, vaikka välillä hammasta purren. Ei lapsien kuljettaminen anopille luulisi olevan iso juttu verrattuna siihen miten paljon se antaa lapsille rikkautta elämään. Toki mies voisi kuljettaa, mutta välillä voi unohtaa "kenen pitäisi" ja ajatella myös lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan se ja sama, anoppina olen vain iloinen, ettei miniä ja lapsenlapset käy meillä. Poika vierailee useinkin, ei vain käväise, vaan voi istua toista tuntia kahvittelemassa tai auttamassa vaikka remontissa.

Minkä takia et halua tavata lapsenlapsiasi?

Ap

Miksi niitä pitäisi tavata? Ei ne sen kaksisempia ole kuin muutkaan lapset.

Tämähän on tietysti jonkun lapsettoman nuoren ihmisen huono provosointiyritys. Jos lapset olisivat vain miniän eli edellisestä suhteesta, uskoisin kyllä.

AP:lle sanon, että et tee väärin, eikä sinun tarvitse uhrautua kuuntelemaan anopin lieviäkään törkeyksiä. Miehesi asia olisi huolehtia, että äitinsä käyttäytyy sivistyneesti ja jos on liian mammanpoika siihen, niin hän sitten kuskaa lapsukaisia tapamaan ilkeää äitiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.

Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet

Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.

Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.

Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni

isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.

Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.

Koti-isyys oli yleistä 80-90-luvulla ja se näkyy myös tilastoissa ja nykyään harvoin edes perhevapaita jaetaan vaan äidit omivat ne itselleen.

Olen syntynyt 80-alussa ja jo silloin koti-isät olivat yleisiä, oma isäkin oli hoitamassa meitä lapsia kotona, samoin mieheni ja kaveripiirissä ja isät oli tuttu näky leikkipuistoissa ja lastenkerhoissa.

Mies kertoi, ettei nykyään juuri päivällä näy isiä leikkipuistossa tai kerhoissa, vaan kaikki ovat naisia.

Samoin äidit pääsääntöisesti hoitavat neuvola ja lääkärikäynnit.

Onko miehet ulkoistettu perhe-elämästä ja lastenhoidosta?

Voidaan tosiaan keskustella siitä syrjäyttääkö äidit isän ulos perheestä vai heittäätyykö miehet vapaaehtoisesti hyödyttömäksi vapaamatkustajiksi. Tytöt kasvatetaan nykyisin pärjäämään kantamaan vastuuta ja pojat saa hakata nuoruutensa pleikkaria ja tietsikkaa yötä päivää. Miten pojista saataisiin kasvatettua vastuuta itsestään ja lapsistaan kantavia isiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

itse keiltäydyin ottamasta törkeyksiä vastaan. Meillä ei vielä siinä vaiheessa ollut lapsia, mutta jos olisi ollut en todellakaan olisi ainakaan itse vienyt heitä anoppia tapaamaan, se olisi ollut miehen tehtävä jos siihen olisi päädytty.

Olin 23-vuotias kun tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Tyhmänä ja naiivina menin, ja itkua pidätellen sieltä lähdin. Anoppi oli todella ilkeä ja laukoi mukamas-piiloteltuja ilkeyksiä vaikka ensimmäistä kertaa tavattiin eikä hän minua tuntenut. Miehen isä oli hiljainen ja syrjässä, ei puhunut mitään.

Sen jälkeen en anoppia suostunut tapaamaan ennenkuin häissämme. Häitten jälkeen kuulin miten oli haukuttu ja valitettu, oli kuulemma liian hienoa heille. Oli pidetty huonompina jne. Kun kuitenkin samassa pöydässä istuivat ja viihtyivät omien vanhempieni seurassa ja hyvin näytti tulevan toimeen.

En tiedä mikä minussa oli anopille niin vastenmielistä mutta enpä välittänyt enkä välitä, nyt tosin jo kuollutkin. Anopin kuoleman jälkeen appi muuttui kuin taikaiskusta. Osoitttautui mukavaksi vähän hiljaiseksi mieheksi, ja kun ensimmäinen lapsemme syntyi oli täysin myyty. Anoppi ei lapsia ehtinyt nähdä.

Omia lapsiani en todellakaan pakota tulemaan toimeen ilkeitten ihmisten kanssa. Opetan hyvää itsetuntoa ja -kunnioitusta. P-skaa ei tarvitse eikä pidä ottaa vastaan. Rajat pitää vetää mitä hyväksyy ja mitä ei.  Suunsoittoon ja haukkumisiin ei pidä lähteä mukaan, kääntää selän ja poistuu paikalta. Sellaisia ihmisiä ei elämäänsä tarvitse huolia.

Maailma nyt vaan on sellainen, että ilkeidenkin ihmisten kanssa on tultava toimeen. Oma äitini on hyvin suorasanainen, vanhemmiten oikeastaan aika törppö, välillä sanon vastaan, jos ihan suoranaista puppua päästää suustaan, useimmiten annan olla, 85v on turha kasvattaa. Monet sanomiset ovat kasvatusg tai elämänohjeita viime vuosisadan taitteesta, miten ennen piti olla ihmisiksi.

Omille nyt jo aikuisille lapsilleni olen myös yrittänyt kasvattaa hyvää itsetuntoa ja toisten kunnioitusta, kauniisti oman mielipiteen sanomista, isoäidille voi sanoa, että on eri mieltä, tuollainen sanominen loukkaa, mutta isoäitiä ei pilkata ja naureta. Tätä äitini teki omaa anoppiaan kohtaan, jolla hänelläkin oli omat raivostuttavat piirteensä, mutta meille lastenlapsille mukava mummu.

Ei tarvitse olla tekemisissä ilkeiden ihmisten kanssa, jos ei halua. Itse olen sellainen, että jos oma äitini (lievästi dementoitunut) laukoo törkeyksiä jollekin, laitan hänet ojennukseen. Sanon tiukasti, että noin et puhu tälle ihmiselle.

Ikävä kyllä, sinun ojentaminen tai tiukat sanomiset eivät auta yhtikäs mitään äidillesi, sillä dementtia sairaus etenee omaa tahtiaan ja muuttaa persoonalissuutta ja ihminen menettää estonsa ja ajattelukykynsä. Ja edessä on sekin aika, ettei äitisi edes tunne sinua, vaan olet ihan vento vieras ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.

Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet

Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.

Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.

Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni

isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.

Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.

Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.

Tämä liittyy asiaan juuri siten, että se mies on aivan yhtä kykenevä viemään ne lapsensa vanhempiensa luo ihan itse ilman että vastuuta sysätään yhtään perheen äidin harteille. Tästä kerroin esimerkin omaisesti omasta perheestäni. Mieheni oli älykäs, kyvykäs ja halukas huolehtimaan yhteisistä lapsistamme .