Lue keskustelun säännöt.
Teenkö väärin, jos en halua tavata anoppia, koska sitten lapsetkaan ei tapaa?
06.01.2023 |
Taustaksi, että anoppi on useita kertoja ollut minua kohtaan aika törkeä ja myös kummallinen, en vain pysty tapaamaan häntä enää. Minun puolesta lapset voisivat edelleen tavata mummuaan, kunhan en joudu olemaan asiassa mitenkään mukana. Eli asian hoitaisi mies, voisin vaikka lähteä harrastukseeni siksi aikaa tms. Mutta miespä ei viitsi. Liikaa vaivaa ilmeisesti. Tapaa vanhempiaan itse kyllä, mutta pienimmän vaivan kautta, poikkeaa heillä nopeasti kun on muusta syystä sattumalta ajamassa siitä ohi tms, siis yksin.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ihmissuhteet ovat vanhempien vastuulla, ei lapsi osaa niitä luoda. Ja mitä enemmän lapsen elämässä turvallisia ja rakkaita aikuisia, sen parempi.
En ymmärrä näitä anoppijuttua. Luulisi aikuisen ihmisen tulevan toimeen kaikkien kanssa, ihan samalla tavalla joudutaan tulemaan toimeen sen hankalan työkaverin tai naapurin kanssa.
Ja millaisen mallin ja esimerkin lapsi saa äidiltään tai kotoa, kun hän kieltäytyy sukulaisvierailtu, koska lapselta vaaditaan
kuitenkin päiväkodissa ja koulussa tulemaan toimeen kaikkien kanssa.
Vai onko sinusta ap. ok. jos sinun lapsi jätetään päiväkodissa tai koulussa ulkopuolelle, vain sen takia, ettei lapsesi miellytä muita.Miksi se ihmissuhteitten luomien on aina naisen harteilla?
Eikö tässä tapauksessa ole ihan luonnollista, että mies käyttää lapsia vanhemmillaan?
Minusta se on väärin, miehen kuuluu ja pitää ottaa vastuuta ja viedä lapset tapaamaan vanhempiaan. Johan se on parisuhteellekin myrkkyä, jos isä ei rooliaan hoida!
Sit kuitenkin jos se realiteetti on se, että mies on nahjus ja ei vaan tee sitä mitä kuuluu, ei hoida ihmissuhteita, ei vie lapsia mummolaan.. Niin se on surullista ja väärin, mut maailmassa on monta väärää asiaa. Tossa tilanteessa varmaan silti veisin itse ne lapset välillä mummolaan, koska on lasten oikeus tavata isovanhempiaan, jos niin haluavat. Isän huono käytös ei saa olla lapsilta pois, äitinä minun pitäs sit ottaa se vastuu harteilleni, jos se isä ei vaan suostu ja en saa asiaa muuttumaan.
Hyvässä lykyssä lapset on siinä iässä, että voisivat käydä mummolassa vaikka yks kerrallaan ilman minua. Kävisivät siellä vaikka tunnin kahden viikon välein tai mitä ikinä. Siis voisi löytyä tapoja, että he saavat tavata, ilman että minun tarttee anopille jutella.
Lapsen menee edelle, lasten parasta pitää miettiä ja se toki vaihtelee mitä se paras on. Jos anoppini on hyvä mummo ja lapset haluaa häntä nähdä niin sit tavalla tai toisella yrittäisin sen järjestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Siis mitä ihmeen tasa-arvo keskusteluja tarvitaan siihen, että mies ottaa omat lapsensa mukaan, kun lähtee vanhemmilleen?
Meilläkin mies oli aika tumpelo lasten kanssa, mutta ei siinä mitään keskusteluja tarvinnut erikseen käydä, että mies vei lapset katsomaan vanhempiaan samalla, kun sinne itsekin meni.
Nimenomaan. Ei ap:n tarvitse keskustella asiasta yhtään. Mies tekee mitä haluaa. Ja ap voi omasta osuudestaan päättää itse.
Mut jos se mies ei silti vie niitä lapsia. Ei, vaikka pukisit lapset eteiseen valmiiksi, tunkisit sen syliin, heittäisit auton takapenkille? Jos se vaan ei tee niin. Käy vanhemmillaan kotimatkalla töistä, tapaa vanhempiaan silloin kun itse haluaa, yksin. Ei suostu hoitamaan lapsia, ei vie niitä mummolaan ikinä. Lapset kysyy milloin saa tavata mummoa, miksei mummo tule käymään, voidaanko mennä huomenna mummolaan?
Ei kai ratkaisu sekään ole, että voi voi, lapset ja mummo ei koskaan tapaa. Eroat huonosta miehestä ja eroat samalla hänen perheestään. Lapset jää ilman isovanhempia ja kokee tulleensa hylätyksi. Se ei ole hyvä ratkaisu sekään. Lasten on saatava tavata itselleen tärkeää perhette, jos niin haluaa.
Täysin eri tilanne, jos lapset ei halua mummoa nähä, mummo ei heille ilkeä ja lapset on ahdistuneita siellä tms. Se on aivan eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse keiltäydyin ottamasta törkeyksiä vastaan. Meillä ei vielä siinä vaiheessa ollut lapsia, mutta jos olisi ollut en todellakaan olisi ainakaan itse vienyt heitä anoppia tapaamaan, se olisi ollut miehen tehtävä jos siihen olisi päädytty.
Olin 23-vuotias kun tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Tyhmänä ja naiivina menin, ja itkua pidätellen sieltä lähdin. Anoppi oli todella ilkeä ja laukoi mukamas-piiloteltuja ilkeyksiä vaikka ensimmäistä kertaa tavattiin eikä hän minua tuntenut. Miehen isä oli hiljainen ja syrjässä, ei puhunut mitään.
Sen jälkeen en anoppia suostunut tapaamaan ennenkuin häissämme. Häitten jälkeen kuulin miten oli haukuttu ja valitettu, oli kuulemma liian hienoa heille. Oli pidetty huonompina jne. Kun kuitenkin samassa pöydässä istuivat ja viihtyivät omien vanhempieni seurassa ja hyvin näytti tulevan toimeen.
En tiedä mikä minussa oli anopille niin vastenmielistä mutta enpä välittänyt enkä välitä, nyt tosin jo kuollutkin. Anopin kuoleman jälkeen appi muuttui kuin taikaiskusta. Osoitttautui mukavaksi vähän hiljaiseksi mieheksi, ja kun ensimmäinen lapsemme syntyi oli täysin myyty. Anoppi ei lapsia ehtinyt nähdä.
Omia lapsiani en todellakaan pakota tulemaan toimeen ilkeitten ihmisten kanssa. Opetan hyvää itsetuntoa ja -kunnioitusta. P-skaa ei tarvitse eikä pidä ottaa vastaan. Rajat pitää vetää mitä hyväksyy ja mitä ei. Suunsoittoon ja haukkumisiin ei pidä lähteä mukaan, kääntää selän ja poistuu paikalta. Sellaisia ihmisiä ei elämäänsä tarvitse huolia.
Maailma nyt vaan on sellainen, että ilkeidenkin ihmisten kanssa on tultava toimeen. Oma äitini on hyvin suorasanainen, vanhemmiten oikeastaan aika törppö, välillä sanon vastaan, jos ihan suoranaista puppua päästää suustaan, useimmiten annan olla, 85v on turha kasvattaa. Monet sanomiset ovat kasvatusg tai elämänohjeita viime vuosisadan taitteesta, miten ennen piti olla ihmisiksi.
Omille nyt jo aikuisille lapsilleni olen myös yrittänyt kasvattaa hyvää itsetuntoa ja toisten kunnioitusta, kauniisti oman mielipiteen sanomista, isoäidille voi sanoa, että on eri mieltä, tuollainen sanominen loukkaa, mutta isoäitiä ei pilkata ja naureta. Tätä äitini teki omaa anoppiaan kohtaan, jolla hänelläkin oli omat raivostuttavat piirteensä, mutta meille lastenlapsille mukava mummu.Ei tarvitse olla tekemisissä ilkeiden ihmisten kanssa, jos ei halua. Itse olen sellainen, että jos oma äitini (lievästi dementoitunut) laukoo törkeyksiä jollekin, laitan hänet ojennukseen. Sanon tiukasti, että noin et puhu tälle ihmiselle.
Ikävä kyllä, sinun ojentaminen tai tiukat sanomiset eivät auta yhtikäs mitään äidillesi, sillä dementtia sairaus etenee omaa tahtiaan ja muuttaa persoonalissuutta ja ihminen menettää estonsa ja ajattelukykynsä. Ja edessä on sekin aika, ettei äitisi edes tunne sinua, vaan olet ihan vento vieras ihminen.
On se noinkin, mutta esimerkiksi oma isäni oli lopussa harhainen, ilkeä ja arvaamaton. Kerran äitini oli hänen ilkeilyynsä kyllästyneenä suuttunut tosissaan, ja isä kyllä tajusi, miksi. Sen koommin ei hänen suustaan kuulunut vastaavia törkeyksiä. Ehkä se vaikutti, että kamelin selkä katkesi ensimmäisen kerran, ja isä tosissaan pelästyi äidin reaktiota.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ihmissuhteet ovat vanhempien vastuulla, ei lapsi osaa niitä luoda. Ja mitä enemmän lapsen elämässä turvallisia ja rakkaita aikuisia, sen parempi.
En ymmärrä näitä anoppijuttua. Luulisi aikuisen ihmisen tulevan toimeen kaikkien kanssa, ihan samalla tavalla joudutaan tulemaan toimeen sen hankalan työkaverin tai naapurin kanssa.
Ja millaisen mallin ja esimerkin lapsi saa äidiltään tai kotoa, kun hän kieltäytyy sukulaisvierailtu, koska lapselta vaaditaan
kuitenkin päiväkodissa ja koulussa tulemaan toimeen kaikkien kanssa.
Vai onko sinusta ap. ok. jos sinun lapsi jätetään päiväkodissa tai koulussa ulkopuolelle, vain sen takia, ettei lapsesi miellytä muita.
Minusta vastuu on jokaisella aikuisella itsellään,miten käyttäytyy,siitä vastaat itse,tiedät tasan tarkkaan,oletko ollut ilkeä,käyttäytynyt törkeästi...eihän se miehen tehtävä ole,mut joissain tapauksissa mieskin voi sanoa jotain äidilleen...eihän kaikki tule toimeen keskenään,kun kemiat ei kohtaa,itse tiedän omasta kokemuksesta,että joku provosoituu kanssani samaan tilaan jouduttuaan,toisen kanssa tulee kähinää,mutta toimeen pitäisi yrittää tulla,antaa tilaa...ja joskus on hyvä,ettei nähdä ja etäisyys on yli 100km,eli minusta on ok,jos ap. ei halua tavata anoppiaan,mutta lapset voisivat mennä isän mukana,kyllä isän pitäis ajatella tätä lasten kannalta,että heillä on oikeus mummoonsa :) ja toisinpäin..jos itse olisin äiti ja olisin eri planeetalta anoppiini nähden,antaisin lasten mennä mielihyvin mummolaan ja toivoisin,et mies ymmärtäisi tämän ja ottaisi lapset mukaan,ei ongelmia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos miehesi ei halua viedä lapsiaan vanhemmilleen, niin miksi sinun sitten pitäisi?
Ilmeisesti mies ei viitsi edes sitä, että olisi lasten kanssa kotona kun isovanhemmat tulevat kylään niin että ap menisi jonnekin jumppaan siksi aikaa. Eli tosiaan, miksi ap:n pitäisi, jos miehen viitsiminen on tuota luokkaa.
On mielenosoituksellista olla poissa kotoa kun puolison vanhemmat tulevat kylään. Tasapuolisuuden vuoksi mies voi lähteä pois siksi aikaa kun vaimon vanhemmat ovat käymässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Siis mitä ihmeen tasa-arvo keskusteluja tarvitaan siihen, että mies ottaa omat lapsensa mukaan, kun lähtee vanhemmilleen?
Meilläkin mies oli aika tumpelo lasten kanssa, mutta ei siinä mitään keskusteluja tarvinnut erikseen käydä, että mies vei lapset katsomaan vanhempiaan samalla, kun sinne itsekin meni.
Nimenomaan. Ei ap:n tarvitse keskustella asiasta yhtään. Mies tekee mitä haluaa. Ja ap voi omasta osuudestaan päättää itse.
Mut jos se mies ei silti vie niitä lapsia. Ei, vaikka pukisit lapset eteiseen valmiiksi, tunkisit sen syliin, heittäisit auton takapenkille? Jos se vaan ei tee niin. Käy vanhemmillaan kotimatkalla töistä, tapaa vanhempiaan silloin kun itse haluaa, yksin. Ei suostu hoitamaan lapsia, ei vie niitä mummolaan ikinä. Lapset kysyy milloin saa tavata mummoa, miksei mummo tule käymään, voidaanko mennä huomenna mummolaan?
Ei kai ratkaisu sekään ole, että voi voi, lapset ja mummo ei koskaan tapaa. Eroat huonosta miehestä ja eroat samalla hänen perheestään. Lapset jää ilman isovanhempia ja kokee tulleensa hylätyksi. Se ei ole hyvä ratkaisu sekään. Lasten on saatava tavata itselleen tärkeää perhette, jos niin haluaa.Täysin eri tilanne, jos lapset ei halua mummoa nähä, mummo ei heille ilkeä ja lapset on ahdistuneita siellä tms. Se on aivan eri asia.
Minä en ymmärrä, miksi ne lapset pitäisi viedä tapaamaan mummoa, joka ei itse viitsi tavata lapsia, joka ilkeilee lasten äidille lasten läsnäollessa, ja jonka oma poikakaan ei halua lapsia sinne viedä? Miten hyvä mummo tuollainen oikeasti on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos miehesi ei halua viedä lapsiaan vanhemmilleen, niin miksi sinun sitten pitäisi?
Ilmeisesti mies ei viitsi edes sitä, että olisi lasten kanssa kotona kun isovanhemmat tulevat kylään niin että ap menisi jonnekin jumppaan siksi aikaa. Eli tosiaan, miksi ap:n pitäisi, jos miehen viitsiminen on tuota luokkaa.
On mielenosoituksellista olla poissa kotoa kun puolison vanhemmat tulevat kylään. Tasapuolisuuden vuoksi mies voi lähteä pois siksi aikaa kun vaimon vanhemmat ovat käymässä?
Ovatko vaimon vanhemmat ilkeitä miehelle? Jos eivät, niin ei silloin kyse ole tasapuolisuudesta. Jos ovat, niin kyllähän sellaiselle pitää tehdä loppu tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos miehesi ei halua viedä lapsiaan vanhemmilleen, niin miksi sinun sitten pitäisi?
Ilmeisesti mies ei viitsi edes sitä, että olisi lasten kanssa kotona kun isovanhemmat tulevat kylään niin että ap menisi jonnekin jumppaan siksi aikaa. Eli tosiaan, miksi ap:n pitäisi, jos miehen viitsiminen on tuota luokkaa.
On mielenosoituksellista olla poissa kotoa kun puolison vanhemmat tulevat kylään. Tasapuolisuuden vuoksi mies voi lähteä pois siksi aikaa kun vaimon vanhemmat ovat käymässä?
Miten niin?
Ja tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat pieniä, mummolaan lähtemisessä on oma vaivansa, kun heidät pitää pukea ja ehkä ottaa mukaan varavaatteita, leluja yms. Sehän on perinteisesti äidin tehtävä, eikö, joten kun isä lähtee omien vanhempiensa luo ja ottaa lapset mukaan tapaamaan isovanhempia, äiti laittaa heidät matkaan. Isommat lapset eivät käy mummolassa omin päin, ellei heillä ole syntynyt sinne luontevaa sidettä.
Miksei se lasten isä ei muka voi pakata niitä lasten tarvitsemia tavaroita? Eron tullen nämä täysin kädettömät isät sitten itkee kun eivät ole lähivanhempua, vaikka eivät ikinä edes ole lapsiaan ja heidän asioitaan hoitaneet
Joissakin perheessä nainen on perheen pomo, päättää vierailusta, miten joulu vietetään tai mitä ruokaa syödään. Ja lapset omitaan jo syntyessä, eikä lapsen isä tai muutkaan osaa hoitaa. Ei edes perhevapaita jaeta. Mies on sivustakatsoja ja tossun alla, kun vaimo päättää perheen asioista ja menoista. Ja sitten itketään, kun niin raskasta ja miehestä on tullut alistunut.
Suurin osa miehistä ei ole kädettömiä, ennen perheen perustamista, ovat asuneet yksin vuosia, tehneet ruuat ja siivonneet ja tekevät päivätyönsä. Ja monessa perheessä mies tasavertainen vanhempi.
Ystäväpiirissäni aiheutti ihmetystä, miten lapseni
isä voi jäädä kotiin hoitamaan 6kk vauvaa ja 3v taaperoa koti-isänä, kun menen töihin. Joku mamma oli jopa lastensuojeluilmoituksen kannalla ja kysyinen mamma on ollut vuosia kotona ja tietenkin rättiväsynyt, kun kukaan ei osaa tehdä mitään oikein ja mies on täysin tossun alla ja ihan kuin yksi lapsista. Joskus on jopa kysynyt vaimolta, kun on ottanut ruokaa jääkaapista, saako sitä syödä. Kulkee jo ystäväpiirissä vitsinä.Sillä hän tätä isien vastuuta peräsinkin, koska oma mieheni hoiti lapsiamme (3kpl) reippaasti puolet vanhempainvapaasta jo 80/90 luvun vaihteessa. Osallistuminen ne on jatkunut senkään n jälkeen .Aina on osannut lapset pukea ja pakata ja viedä vanhempiensa luona käymään. Itse lähden mukaan silloin kun minulle sopii ja samoin kun minä vein lapsia omiin sukulaisiini (500 kmn päähän) niin mies itse päätti lähtikö mukaan vai ei.
Miten tämä liittyy ap:n tilanteeseen? Tämä ketju koskee aihetta, että mies ei viitsi huolehtia lasten suhteesta omiin vanhempiinsa eikä viitsi viedä ottaa lapsia mukaan käydessään vanhemmillaan. Vaan vastuu asiasta jää yksin lasten äidille vaikka anoppi tekisi mitä törkeää.
Kyllähän se kuuluu ja ap. käyttää valtaansa. Siinä perheen tasa-arvo on koetuksella, jos nainen tekee perhettä koskevat päätökset jonkun av-raadin perusteella yksin, kuin keskustelusi miehensä kanssa asiasta. Parisuhde on sitoutumista ja puolison kunnioittamista.
Minusta vierailuihin tarvittaisiin koko perheen keskustelu ja päätös, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Eikä ulkopuolisten mielipiteellä pitäisi olla mitään arvoa, vaikka ap. yrittää sitä kautta ratkaista ongelman.
Siis mitä ihmeen tasa-arvo keskusteluja tarvitaan siihen, että mies ottaa omat lapsensa mukaan, kun lähtee vanhemmilleen?
Meilläkin mies oli aika tumpelo lasten kanssa, mutta ei siinä mitään keskusteluja tarvinnut erikseen käydä, että mies vei lapset katsomaan vanhempiaan samalla, kun sinne itsekin meni.
Nimenomaan. Ei ap:n tarvitse keskustella asiasta yhtään. Mies tekee mitä haluaa. Ja ap voi omasta osuudestaan päättää itse.
Mut jos se mies ei silti vie niitä lapsia. Ei, vaikka pukisit lapset eteiseen valmiiksi, tunkisit sen syliin, heittäisit auton takapenkille? Jos se vaan ei tee niin. Käy vanhemmillaan kotimatkalla töistä, tapaa vanhempiaan silloin kun itse haluaa, yksin. Ei suostu hoitamaan lapsia, ei vie niitä mummolaan ikinä. Lapset kysyy milloin saa tavata mummoa, miksei mummo tule käymään, voidaanko mennä huomenna mummolaan?
Ei kai ratkaisu sekään ole, että voi voi, lapset ja mummo ei koskaan tapaa. Eroat huonosta miehestä ja eroat samalla hänen perheestään. Lapset jää ilman isovanhempia ja kokee tulleensa hylätyksi. Se ei ole hyvä ratkaisu sekään. Lasten on saatava tavata itselleen tärkeää perhette, jos niin haluaa.Täysin eri tilanne, jos lapset ei halua mummoa nähä, mummo ei heille ilkeä ja lapset on ahdistuneita siellä tms. Se on aivan eri asia.
Minä en ymmärrä, miksi ne lapset pitäisi viedä tapaamaan mummoa, joka ei itse viitsi tavata lapsia, joka ilkeilee lasten äidille lasten läsnäollessa, ja jonka oma poikakaan ei halua lapsia sinne viedä? Miten hyvä mummo tuollainen oikeasti on?
Mummo on fiksu mummo kun ei tunkeudu miniän kotiin kun tietää ettei miniä tahdo häntä tavata vaan lähtee ystävälleen kylään tai kaupungille.
Mun lapsenlapset, kun olivat pieniä, kertoivat mitä äiti on sanonut mummosta. En siis utsinut mutta jotenkin tyyliin: tää ruoka on hyvää , vaikka äiti sanoi ettet osaa laittaa ruokaa. Onhan sulla pölynimuri vaikka äiti sanoi ettei mummo siivoa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Tämä vallansiirto on kyllä itsessään järkevä, myönnän. Mutta kun siinä menee lapset pesuveden mukana. Voitko myöntää tämän aidoksi ongelmaksi?
Mikä ongelma se on? Epämiellyttävät ihmiset ei kuormita perhettä. Jää energiaa kaikkeen muuhun kaikilla.
Me kaikki olemme joskus epämiellyttäviä. Myös ihana lapsesi tietää olevansa ajoittain vähemmän rakastettava jos näyttää tunteensa riittävän avoimesti. Luuletko, että minun lapseni oli ainoa, jolle veri on vettä sakeampaa ja joka samaistui isoisään ja kantoi huolta tästä, kun ei oltu tekemisissä? Ja joka alkoi miettiä, voidaanko hänetkin hylätä jos lapsen ja vanhemman suhde kerran on niin hauras.
Jos lapsi alkaa kantaa tuollaista epäilyksen siementä sydämessään, hän todella tarvitsee energiaa enemmän kuin möllien tapaamatta jättäminen säästää.
Tämä nykyinen energiansäästöelämäntapa on vähän semmoinen mummofillari, kun elämässä oikeasti tarvitaan hyvää vaihdepyörää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Tämä vallansiirto on kyllä itsessään järkevä, myönnän. Mutta kun siinä menee lapset pesuveden mukana. Voitko myöntää tämän aidoksi ongelmaksi?
Mikä ongelma se on? Epämiellyttävät ihmiset ei kuormita perhettä. Jää energiaa kaikkeen muuhun kaikilla.
Me kaikki olemme joskus epämiellyttäviä. Myös ihana lapsesi tietää olevansa ajoittain vähemmän rakastettava jos näyttää tunteensa riittävän avoimesti. Luuletko, että minun lapseni oli ainoa, jolle veri on vettä sakeampaa ja joka samaistui isoisään ja kantoi huolta tästä, kun ei oltu tekemisissä? Ja joka alkoi miettiä, voidaanko hänetkin hylätä jos lapsen ja vanhemman suhde kerran on niin hauras.
Jos lapsi alkaa kantaa tuollaista epäilyksen siementä sydämessään, hän todella tarvitsee energiaa enemmän kuin möllien tapaamatta jättäminen säästää.
Tämä nykyinen energiansäästöelämäntapa on vähän semmoinen mummofillari, kun elämässä oikeasti tarvitaan hyvää vaihdepyörää.
Hyvin harvoin niitä kusipäisiä isovanhempia yhdestä tai kahdesta epäobnistuneesta kohtaamisesta hylätään.
Liiankin kauan joustetaan, venytään ka ymmärretään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Niellään ja niellään ja niellään.
Ihme puppua suollat. Käyttäydy asiallisesti moisen moska suoltamisen sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Tämä vallansiirto on kyllä itsessään järkevä, myönnän. Mutta kun siinä menee lapset pesuveden mukana. Voitko myöntää tämän aidoksi ongelmaksi?
Mikä ongelma se on? Epämiellyttävät ihmiset ei kuormita perhettä. Jää energiaa kaikkeen muuhun kaikilla.
Me kaikki olemme joskus epämiellyttäviä. Myös ihana lapsesi tietää olevansa ajoittain vähemmän rakastettava jos näyttää tunteensa riittävän avoimesti. Luuletko, että minun lapseni oli ainoa, jolle veri on vettä sakeampaa ja joka samaistui isoisään ja kantoi huolta tästä, kun ei oltu tekemisissä? Ja joka alkoi miettiä, voidaanko hänetkin hylätä jos lapsen ja vanhemman suhde kerran on niin hauras.
Jos lapsi alkaa kantaa tuollaista epäilyksen siementä sydämessään, hän todella tarvitsee energiaa enemmän kuin möllien tapaamatta jättäminen säästää.
Tämä nykyinen energiansäästöelämäntapa on vähän semmoinen mummofillari, kun elämässä oikeasti tarvitaan hyvää vaihdepyörää.
Hyvin harvoin niitä kusipäisiä isovanhempia yhdestä tai kahdesta epäobnistuneesta kohtaamisesta hylätään.
Liiankin kauan joustetaan, venytään ka ymmärretään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Niellään ja niellään ja niellään.
Ihme puppua suollat. Käyttäydy asiallisesti moisen moska suoltamisen sijaan.
Muistuttaisin, etten ole isovanhempi vaan esiteinin äiti joka ei ole vielä ehtinyt kiusaamaan yhtään tyttöystävää edes, vaan olen nimenomaan ikävien isovanhempien tytär ja kerroin, miten meillä onnistui suhteiden jonkintasoinen ylläpito niin että saatiin isovanhemmat kunnialla toinen hautaan toinen hoitokotiin, ja onnistuttiin vielä luomaan heille turvallisuudentunne loppuaikoihin. Eli ei jäänyt hävettävää itsellekään Tässä keskustelussa, kuten luonnollisesti vauvapalstalle kuuluukin, viljellään välienpoikkaisuohjeita nuorille perheille. Minä yritän muistuttaa, että se voi olla välttämätön väliaikaisratkaisu ja joissain tilanteissa pysyväkin, mutta elämässä joutuu luovimaan. Eli tekemään äkkikäännöksiä kun tuulen suunta muuttuu.
Ja olet oikeassa, noinhan sen menee normaalisti, että ongelmia on ollut jo pitkään ennen kuin aletaan repiä välejä. Mutta täällä ihannoidaan teoriaa, jonka mukaan nollatoleranssi on ainoa oikea ratkaisu. Sellaista henkistä konmarittamista. En voi hyväksyä sitäkään muotia eikä pitäisi muidenkaan.
Lähden nyt tästä katsomaan viimeisiä aikojaan elävää kasikymppistä juoppoisää ja olen tyytyväinen, ettei välit menneet lopullisesti ja kokonaan. Pyydän, miettikää sanojani. Elämme pelokkaina siilipuolustuskulttuurissa, eli se hyvä energia ei ole aivan koko totuus, usein se on vieläpä valhe. Älkää olko anopille loputtomiin vihaisia siitä, ettei hän pysty suhtautumaan teihin rakastavasti, ettehän tekään pysty siihen häntä kohtaan. Tasa-arvoa tähänkin. Nuollaan ne omat haavat sen sijaan että väitetään, ettei niitä ole eivätkä arvetkaan kiristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Tämä vallansiirto on kyllä itsessään järkevä, myönnän. Mutta kun siinä menee lapset pesuveden mukana. Voitko myöntää tämän aidoksi ongelmaksi?
Mikä ongelma se on? Epämiellyttävät ihmiset ei kuormita perhettä. Jää energiaa kaikkeen muuhun kaikilla.
Me kaikki olemme joskus epämiellyttäviä. Myös ihana lapsesi tietää olevansa ajoittain vähemmän rakastettava jos näyttää tunteensa riittävän avoimesti. Luuletko, että minun lapseni oli ainoa, jolle veri on vettä sakeampaa ja joka samaistui isoisään ja kantoi huolta tästä, kun ei oltu tekemisissä? Ja joka alkoi miettiä, voidaanko hänetkin hylätä jos lapsen ja vanhemman suhde kerran on niin hauras.
Jos lapsi alkaa kantaa tuollaista epäilyksen siementä sydämessään, hän todella tarvitsee energiaa enemmän kuin möllien tapaamatta jättäminen säästää.
Tämä nykyinen energiansäästöelämäntapa on vähän semmoinen mummofillari, kun elämässä oikeasti tarvitaan hyvää vaihdepyörää.
Hyvin harvoin niitä kusipäisiä isovanhempia yhdestä tai kahdesta epäobnistuneesta kohtaamisesta hylätään.
Liiankin kauan joustetaan, venytään ka ymmärretään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Niellään ja niellään ja niellään.
Ihme puppua suollat. Käyttäydy asiallisesti moisen moska suoltamisen sijaan.
Muistuttaisin, etten ole isovanhempi vaan esiteinin äiti joka ei ole vielä ehtinyt kiusaamaan yhtään tyttöystävää edes, vaan olen nimenomaan ikävien isovanhempien tytär ja kerroin, miten meillä onnistui suhteiden jonkintasoinen ylläpito niin että saatiin isovanhemmat kunnialla toinen hautaan toinen hoitokotiin, ja onnistuttiin vielä luomaan heille turvallisuudentunne loppuaikoihin. Eli ei jäänyt hävettävää itsellekään Tässä keskustelussa, kuten luonnollisesti vauvapalstalle kuuluukin, viljellään välienpoikkaisuohjeita nuorille perheille. Minä yritän muistuttaa, että se voi olla välttämätön väliaikaisratkaisu ja joissain tilanteissa pysyväkin, mutta elämässä joutuu luovimaan. Eli tekemään äkkikäännöksiä kun tuulen suunta muuttuu.
Ja olet oikeassa, noinhan sen menee normaalisti, että ongelmia on ollut jo pitkään ennen kuin aletaan repiä välejä. Mutta täällä ihannoidaan teoriaa, jonka mukaan nollatoleranssi on ainoa oikea ratkaisu. Sellaista henkistä konmarittamista. En voi hyväksyä sitäkään muotia eikä pitäisi muidenkaan.
Lähden nyt tästä katsomaan viimeisiä aikojaan elävää kasikymppistä juoppoisää ja olen tyytyväinen, ettei välit menneet lopullisesti ja kokonaan. Pyydän, miettikää sanojani. Elämme pelokkaina siilipuolustuskulttuurissa, eli se hyvä energia ei ole aivan koko totuus, usein se on vieläpä valhe. Älkää olko anopille loputtomiin vihaisia siitä, ettei hän pysty suhtautumaan teihin rakastavasti, ettehän tekään pysty siihen häntä kohtaan. Tasa-arvoa tähänkin. Nuollaan ne omat haavat sen sijaan että väitetään, ettei niitä ole eivätkä arvetkaan kiristä.
Blaa blaa blaa.
Jokaisella on vain yksi elämä ja on ihan oikein vaalia itseään ja omaa jaksamistaan.
Tällöin on aikaa sille esiteinille ja hyvään vanhemmuuteen. Saa kierteen poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan se ja sama, anoppina olen vain iloinen, ettei miniä ja lapsenlapset käy meillä. Poika vierailee useinkin, ei vain käväise, vaan voi istua toista tuntia kahvittelemassa tai auttamassa vaikka remontissa.
Minkä takia et halua tavata lapsenlapsiasi?
Ap
Koska ne on perineet valitettavasti vain idioottiäitinsä ominaisuudet, liekö miniä huo raamalla saanut lapset kun ei niissä ole mitään hyviä puolia, joita pojassani on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan se ja sama, anoppina olen vain iloinen, ettei miniä ja lapsenlapset käy meillä. Poika vierailee useinkin, ei vain käväise, vaan voi istua toista tuntia kahvittelemassa tai auttamassa vaikka remontissa.
Minkä takia et halua tavata lapsenlapsiasi?
ApKoska ne on perineet valitettavasti vain idioottiäitinsä ominaisuudet, liekö miniä huo raamalla saanut lapset kun ei niissä ole mitään hyviä puolia, joita pojassani on paljon.
Poikasi on saattanut joutua kehittämään hyvät puolensa siksi, että niitä ei muuten perheessä olisi ollut kenelläkään. Vai oletko muka onnistunut hyvän miehen saamaan kiikkiin?
Minä en jaksa enkä halua tavata miniääni, siksi vain poikamme käy lastensa kanssa meillä. On itsestään selvää, ettei miniää kutsuta meille koska hän on epämiellyttävä. Sama toisin päin.
Poikani on hieman kateellinen kun sisarensa miehineen pääsee mukaamme Lapin lomille, mutta miniä ei päästä poikaamme lasten kanssa, olen sanonut pojalle, että se on heidän asiansa selvitellä välinsä, mutta minää ei mukaan kutsuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan se ja sama, anoppina olen vain iloinen, ettei miniä ja lapsenlapset käy meillä. Poika vierailee useinkin, ei vain käväise, vaan voi istua toista tuntia kahvittelemassa tai auttamassa vaikka remontissa.
Minkä takia et halua tavata lapsenlapsiasi?
ApKoska ne on perineet valitettavasti vain idioottiäitinsä ominaisuudet, liekö miniä huo raamalla saanut lapset kun ei niissä ole mitään hyviä puolia, joita pojassani on paljon.
Poikasi on saattanut joutua kehittämään hyvät puolensa siksi, että niitä ei muuten perheessä olisi ollut kenelläkään. Vai oletko muka onnistunut hyvän miehen saamaan kiikkiin?
Poika on perinyt meiltä hyvät ominaisuutensa ja miniä on yksinhuotajahuoran kakaralauman yksi osa, mitäpä hyvää semmoisesta voisikaan tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alussa ongelmia miniän kanssa. Onneksi aika on korjannut ja jokainen on omaa käytöstään muuttanut.
Lapsenlapsia saamme tavata ja he käyvät joskus mummulassakin. Siitä kiitos miniälle, kun ei ole estänyt tapaamisia.
Luopumisen vaikeus siinä oli ja jonkinlaista mustasukkaisuutta. Nyt on lämpimät välit ja hyvä mieli kaikilla. Lasten etu edellä hyvä tulee.Olet hyvä, rehellinen ihminen. Raikas tuulahdus, ihminen joka myöntää osallisuutensa.
Vanhana feministinä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että en ollutkaan ainoa miniä, joka salaa toivoi saavansa uuden paremman äidin anopista ja närkästyi, kun tämä ei niihin saappaisiin sopinut. Anoppi taas pelkäsi minua ja oli äärikorrekti kärsittyään itse päsmärianopista, jota joutui hoitamaan vuosia. Mutta hän huomasi että kuuntelin mielelläni hänen juttujaan vanhoista ajoista, toisin kuin hänen tyttärensä joka oli kuullut ne riittävän monta kertaa. Joten hän arvosti sitä ja nieli harminsa minun puutteistani kun eihän ompelu-ja ruuanlaittotaidoton älykköminiä ollut hänen ykköstoiveensa, ja minä arvostin hänen urheuttaan.
Nykyisin ihmiset ovat oppineet pitämään arvossa omaa pelkoaggressiotaan ja halveksimaan muissa samaa reaktiota. Sellainen tekee meistä kaikista vaikeita ihmisiä ja johtaa siihen, että olemme paljon ohuempia luonteita kuin sukupolvet, joilta on vaadittu enemmän sosiaalista joustavuutta, joten kaikki suhteet toisiin jäävät ohuiksi ja lyhyiksi. Tappelemme keskenämme siitä, kuka saa olla suhteen lapsi ja muiden olisi pakko olla sen aikuisia, vaikkei edellytyksiä olisi.
Kun ehdoton korrektiusvaatimus tuli muotiin ja sukua on alettu hylätä tinderkriteereillä, ollaan omituisessa tilanteessa. Lapsia kasvatetaan tunnepuheeseen ja kaikki tunteet pitää ymmärtää ja hyväksyä kun ne ovat hieno ja arvostettava asia, mutta omia negatiivisia tunteita ei mietitä, niiden vietäväksi heittäydytään ja muiden aikuisten negatiivisuus on tervetullutta jos se tukee omaani, mutta sietämätöntä jos se ei niin tee. Rakennamme hetkellisiä miniheimoja ja kalistelemme aseita toisia samanlaisia vastaan. Ikuisessa teinipositiossa.
Ennenhän vanhempi polvi kuvitteli että saavat porsastella miten tahansa ua silti on pakko vain sietää.
Enää näin ei luojan kiitos ole.
Luojan kiitos.
Tämä vallansiirto on kyllä itsessään järkevä, myönnän. Mutta kun siinä menee lapset pesuveden mukana. Voitko myöntää tämän aidoksi ongelmaksi?
Mikä ongelma se on? Epämiellyttävät ihmiset ei kuormita perhettä. Jää energiaa kaikkeen muuhun kaikilla.
Me kaikki olemme joskus epämiellyttäviä. Myös ihana lapsesi tietää olevansa ajoittain vähemmän rakastettava jos näyttää tunteensa riittävän avoimesti. Luuletko, että minun lapseni oli ainoa, jolle veri on vettä sakeampaa ja joka samaistui isoisään ja kantoi huolta tästä, kun ei oltu tekemisissä? Ja joka alkoi miettiä, voidaanko hänetkin hylätä jos lapsen ja vanhemman suhde kerran on niin hauras.
Jos lapsi alkaa kantaa tuollaista epäilyksen siementä sydämessään, hän todella tarvitsee energiaa enemmän kuin möllien tapaamatta jättäminen säästää.
Tämä nykyinen energiansäästöelämäntapa on vähän semmoinen mummofillari, kun elämässä oikeasti tarvitaan hyvää vaihdepyörää.
Hyvin harvoin niitä kusipäisiä isovanhempia yhdestä tai kahdesta epäobnistuneesta kohtaamisesta hylätään.
Liiankin kauan joustetaan, venytään ka ymmärretään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Niellään ja niellään ja niellään.
Ihme puppua suollat. Käyttäydy asiallisesti moisen moska suoltamisen sijaan.
Muistuttaisin, etten ole isovanhempi vaan esiteinin äiti joka ei ole vielä ehtinyt kiusaamaan yhtään tyttöystävää edes, vaan olen nimenomaan ikävien isovanhempien tytär ja kerroin, miten meillä onnistui suhteiden jonkintasoinen ylläpito niin että saatiin isovanhemmat kunnialla toinen hautaan toinen hoitokotiin, ja onnistuttiin vielä luomaan heille turvallisuudentunne loppuaikoihin. Eli ei jäänyt hävettävää itsellekään Tässä keskustelussa, kuten luonnollisesti vauvapalstalle kuuluukin, viljellään välienpoikkaisuohjeita nuorille perheille. Minä yritän muistuttaa, että se voi olla välttämätön väliaikaisratkaisu ja joissain tilanteissa pysyväkin, mutta elämässä joutuu luovimaan. Eli tekemään äkkikäännöksiä kun tuulen suunta muuttuu.
Ja olet oikeassa, noinhan sen menee normaalisti, että ongelmia on ollut jo pitkään ennen kuin aletaan repiä välejä. Mutta täällä ihannoidaan teoriaa, jonka mukaan nollatoleranssi on ainoa oikea ratkaisu. Sellaista henkistä konmarittamista. En voi hyväksyä sitäkään muotia eikä pitäisi muidenkaan.
Lähden nyt tästä katsomaan viimeisiä aikojaan elävää kasikymppistä juoppoisää ja olen tyytyväinen, ettei välit menneet lopullisesti ja kokonaan. Pyydän, miettikää sanojani. Elämme pelokkaina siilipuolustuskulttuurissa, eli se hyvä energia ei ole aivan koko totuus, usein se on vieläpä valhe. Älkää olko anopille loputtomiin vihaisia siitä, ettei hän pysty suhtautumaan teihin rakastavasti, ettehän tekään pysty siihen häntä kohtaan. Tasa-arvoa tähänkin. Nuollaan ne omat haavat sen sijaan että väitetään, ettei niitä ole eivätkä arvetkaan kiristä.
Blaa blaa blaa.
Jokaisella on vain yksi elämä ja on ihan oikein vaalia itseään ja omaa jaksamistaan.
Tällöin on aikaa sille esiteinille ja hyvään vanhemmuuteen. Saa kierteen poikki.
Tiedätkö, ei ole yksinomaan hyvä asia, että vanhemmille ihmisille saa nykyisin haistatella. Ihmiset kun eivät muutenkaan aina ymmärrä hävetä omaa osuuttaan, niin sitten se on vielä vaikeampaa. Jos nöyrtyisit lukemaan viestin josta et vilkaisemalla pidä, huomaisit että siinä sanotaan nimenomaan näin. Että jossain vaiheessa ja jossain tilanteessa muutakaan ei voi kuin vaalia itseään ja jaksamistaan. Mutta se ei tarkoita, että pitää vaalia tympeimpiä puoliaan ja ruokkia niitä. Ei tarvitse antautua ihmisvihaajaksi voidakseen itse hyvin, jos ei tuota eroa pysty tekemään niin sitten on isompia ongelmia itselläkin, joita olisi syytä hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan se ja sama, anoppina olen vain iloinen, ettei miniä ja lapsenlapset käy meillä. Poika vierailee useinkin, ei vain käväise, vaan voi istua toista tuntia kahvittelemassa tai auttamassa vaikka remontissa.
Minkä takia et halua tavata lapsenlapsiasi?
ApKoska ne on perineet valitettavasti vain idioottiäitinsä ominaisuudet, liekö miniä huo raamalla saanut lapset kun ei niissä ole mitään hyviä puolia, joita pojassani on paljon.
Poikasi on saattanut joutua kehittämään hyvät puolensa siksi, että niitä ei muuten perheessä olisi ollut kenelläkään. Vai oletko muka onnistunut hyvän miehen saamaan kiikkiin?
Poika on perinyt meiltä hyvät ominaisuutensa ja miniä on yksinhuotajahuoran kakaralauman yksi osa, mitäpä hyvää semmoisesta voisikaan tulla.
Pidät siis poikaasi idioottina?
Nimenomaan. Ei ap:n tarvitse keskustella asiasta yhtään. Mies tekee mitä haluaa. Ja ap voi omasta osuudestaan päättää itse.