Lue keskustelun säännöt.
Onko vanhemmuus oikeasti rankkaa?
30.12.2022 |
Mietin, voisinko laskea hieman vaatimuksia kodin ja lapsen hoitamisen suhteen. En osaa ottaa rennosti. Lapsi on kohta 3-vuotias ja on erittäin "helppo" lapsi. Vauva-aikaa lukuunottamatta hyvin tyytyväinen ja nukkuu hyvin. Kaikki ruoka maistuu ja tottelee, kun jostain pitää sanoa. Uhma selvittiin melko kevyesti. Olen kuitenkin koko ajan väsynyt. Kun lapsi menee nukkumaan illalla, olen aivan poikki, enkä jaksa yhtään mitään. En edes itselleni ennen rakasta harrastamista (käsitöitä).
Mistä sitten väsyn? Tänään (ja normaalina vapaapäivänä) olen aloittanut päivän seitsemältä lapsen aamutoimilla. Siivosin sitten keittiön ja laitoin pyykit pyörimään. Leikin lapsen kanssa hetken sisällä ja lähdettiin ulkoilemaan tunniksi. Sitten tein ruoan, syötiin, siivoilin syömisen jäljet. Lapsi meni nukkumaan reiluksi tunniksi, jonka aikana kävin läpi vanhempia leluja kiertoon pois uusien tieltä ja ripustin pyykit. Välipala, leikkejä, ulkoilu, päivällisen (eilistä ruokaa) lämmittäminen ja miehen tullessa kotiin söimme. Sitten hetki leikkejä ja kylvetin lapsen. Mies antoi lapselle iltapalan ja hoiti hammaspesut. Istun ensimmäistä kertaa tänään alas ja luen päivän aikana tulleet viestit yms. Työpäivinä erona on se, että mies hoitaa osan aamutoimista ja päiväkoti hoitaa lapsen välipalaan asti. Kylpyjä ei ole joka päivä, mutta sitten hoidan imurointeja, laskujen maksamista jne. Käyn noin kerran kahdessa viikossa muualla kuin töissä tai ruoka-kaupassa. Laitatteko te muut lapsen leikkimään yksin tai otatte hoitajan iltapäivällä auttelemaan?
Kommentit (77)
Rimaa alas! Laita lasten ohjelma pyörimään tv:stä välillä. Ei se lapsi ruutuajasta vahingoitu. Keittiötä ei tarvi siivota joka ruokailun jälkeen tai edes joka päivä. Kun lapsi on päiväunilla, älä tee kotitöitä vaan lepää tai tee jotain mistä nautit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Rimaa alas! Laita lasten ohjelma pyörimään tv:stä välillä. Ei se lapsi ruutuajasta vahingoitu. Keittiötä ei tarvi siivota joka ruokailun jälkeen tai edes joka päivä. Kun lapsi on päiväunilla, älä tee kotitöitä vaan lepää tai tee jotain mistä nautit.
Tämä. Siitä tiesi että kohta kuuluu taustalla kova AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH kun lastenohjelmat pistettiin pyörimään. Millään volyymillä ei saanut paritteluääntä peittymään. Jotkut kaverit päiväkodissa kertoivat samasta ongelmasta. Joku sanoi että oli ollut päiväunilla emänsä sängyssä kun ne alkoivat parittelemaan siinä hänestä välittämättä.
Alle kouluikäisen kanssa raskasta, alakouluaika helppoa, siitä eteenpäin taas hankalampaa, eikä huolet suinkaan lopu 18-vuotispäivään. Mutta mitään en kadu, paljon ottaa, mutta paljon antaa.
Kiitos vastauksista! Nyt on ehkä hieman vähemmän syyllinen olo, kun en tunne nauttivani joka hetkestä. Kuten joku sanoikin, jos ei tykkää kotihommista niin niiden tekeminen voi tuntua rankalta.
Pitäisi antaa lapsen leikkiä myös yksin. Viihtyy hyvin omissa touhuissaan, kun siivoan ja laitan ruokaa, mutta heti kun vapaudun pakollisista tehtävistä, minulle tulee syyllinen olo. Pieni lapseni on pieni vain hetken ja hänelle on nyt tärkeää äidin ja isän läheisyys ja se, että hänen tekemisistään ollaan kiinnostuneita. Niinpä menen mukaan leikkiin aina kun ehdin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minusta on rankkaa. Juurikin se, että ikinä ei saa olla rauhassa ja vapaalla. Olen töissä päiväkodissa ja tuntuu, että työpäivä ei pääty siihen, että pääsee kotiin. Vapaapäivät eivät ole oikeasti mitään vapaapäiviä kun kotona on 4-vuotias. Yritän pitää arjen strukturoituna ja siten lapsikin on kasvanut aika lailla järjestyksessä.
Ja ei, en ole tekemässä lisää lapsia.
Olen huomannut, että on rankkaa olla 4 seinän sisällä lasten kanssa. Mutta sitten kun nähdään tuttaperheitä, sukulaisia, tuttuja tai vaan ulkoilmaan, käydään kaupungilla, kerhoissa, elokuvissa, ihan missä vaan! Niin ei tunnu niin rankalle. 3 vuotias on kuitenkin sen verran iso että voitte tehdä jo vaikka mitä! Käydä vaikka elokuvissakin tai hiihtämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikäpä elämässä ei olisi ajoittain rankkaa?
Työ on rankkaa, työttömyys on rankkaa.
Parisuhde on rankkaa, sinkkuus on rankkaa.
Perhe-elämä on rankkaa, lapsettomuus on rankkaa.
Rahattomuus on rankkaa, lottovoittaja ahdistuu kun raha ei tuonutkaan onnea.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Sinäkin olet liikaa. Ja minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Nyt on ehkä hieman vähemmän syyllinen olo, kun en tunne nauttivani joka hetkestä. Kuten joku sanoikin, jos ei tykkää kotihommista niin niiden tekeminen voi tuntua rankalta.
Pitäisi antaa lapsen leikkiä myös yksin. Viihtyy hyvin omissa touhuissaan, kun siivoan ja laitan ruokaa, mutta heti kun vapaudun pakollisista tehtävistä, minulle tulee syyllinen olo. Pieni lapseni on pieni vain hetken ja hänelle on nyt tärkeää äidin ja isän läheisyys ja se, että hänen tekemisistään ollaan kiinnostuneita. Niinpä menen mukaan leikkiin aina kun ehdin.
Ap
Äidin ei tarvitse leikkiä lapsen kanssa. Riittää kun hankkii leikkivälineet ja valvoo. Aikuisella on oikeus olla aikuinen. Ja yksi lapsi on aina rasittavampi kuin kaksi.
Ei ole rankkaa kuin silloin kun on itse sairas tai vielä rankempaa jos lapsi on sairas.
Tuollainen vanhemmuuden, tai no äitiyden, ei isät tuollaista tee, suorittaminen on sulaa hulluutta.
Ei vanhemman kuulu leikkiä päivät pääksytysten lapsen kanssa, se tappaa lapselle ominaisen mielettömän hienon mielikuvituksen ja luovuuden. Lapsen kuuluu leikkiä itse suurimman osan aikaa, ja oppia asioita seuraamalla isompien ihmisten tekemisiä.
Kannattaa välttää helikopterivanhemmuutta, se pilaa lapsen.
Minä olen leikkinyt lasteni kanssa vain silloin kun lapset ovat sitä jostain syystä halunneet, esim. ollut asiakkaana heidän kaupassaan, tai maistellut heidän tarjoamiaan kahveja jne. Lapsen voi ottaa kotitöihin mukaan ja tehdä perheenä jotain kivaa, mutta ei lapsi tarvitse mitään seremoniamestaria.
Ja myös jatkuva siivous on turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kuvailemassasi päivässä ei ole hetkenkään taukoa päivän mittaan. Siksi se tuntuu raskaalta. Rentoudu rauhassa lapsen päiväuniaikaan ja silloin, kun lapsi viihtyy itsekseen. Silloin päivä ei ole yksi pikajuna aamusta iltaan. Lapsi ei tarvitse jatkuvaa äidin läsnäoloa, jos viihtyy omissa leikeissään. Hän kyllä kutsuu sinua sitten, kun hän sinua taas kaipaa. Lapselle pitää myös antaa mahdollisuus omaan tilaan. Tietenkin täytyy olla näkö- tai kuuloetäisyydellä noin pienestä lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, uhmaiät, harrastuskuskaukset ja teiniajat on sinulla vielä edessä.
Meillä ei ole henkilöautoa. Tuleeko siitä lasu jos ei harrastuskyyditä lastaan, eli pitäisikö henkilöauto hankkia? Ja entä jos lapsen harrastus tapahtuu kotona tai lähiympäristössä, onko silloinkin pakko harrastuskyydittää?
En ota kantaa autottomuuteesi, mutta jos urheilua alkaa harrastamaan, niin ihan siinä nurkilla pyöriminen ei onnistu, kun kisaa ja turnausta on ympäri pitäjiä.
Esim. hiihtoa voi ainakin meillä harrastaa ihan omalta takapihalta alkaen. Siitä alkaa metsä missä voi hiihdellä sydämensä kyllyydestä pitkiäkin matkoja.
Et nyt taida ymmärtää harrastamisen ja urheilun eroa.
Eikö harrastaminen ole urheilua? Vai onko kyse siitä, että pitää käydä kilpailuissa jotta voi harrastaa?
Olet kyllä ketjun yksinkertaisin otus. Ei ole. Urheilussa kisataan muuallakin kuin kotinurkilla.
Siis lapsen harrastuksen on oltava (kilpa)urheilua eikä pelkkää liikuntaa?
Ääliö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Nyt on ehkä hieman vähemmän syyllinen olo, kun en tunne nauttivani joka hetkestä. Kuten joku sanoikin, jos ei tykkää kotihommista niin niiden tekeminen voi tuntua rankalta.
Pitäisi antaa lapsen leikkiä myös yksin. Viihtyy hyvin omissa touhuissaan, kun siivoan ja laitan ruokaa, mutta heti kun vapaudun pakollisista tehtävistä, minulle tulee syyllinen olo. Pieni lapseni on pieni vain hetken ja hänelle on nyt tärkeää äidin ja isän läheisyys ja se, että hänen tekemisistään ollaan kiinnostuneita. Niinpä menen mukaan leikkiin aina kun ehdin.
Ap
Kyllä se riittää että antaa läheisyyttä silloin kun lapsi sitä haluaa, hakeutuu syliin, ja kun tulee kertomaan jotain, niin kuuntelee oikeasti ja vastaa, eikä vaan tuijota kännykkää tai telkkaria tai lue vaikka kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuvailemassasi päivässä ei ole hetkenkään taukoa päivän mittaan. Siksi se tuntuu raskaalta. Rentoudu rauhassa lapsen päiväuniaikaan ja silloin, kun lapsi viihtyy itsekseen. Silloin päivä ei ole yksi pikajuna aamusta iltaan. Lapsi ei tarvitse jatkuvaa äidin läsnäoloa, jos viihtyy omissa leikeissään. Hän kyllä kutsuu sinua sitten, kun hän sinua taas kaipaa. Lapselle pitää myös antaa mahdollisuus omaan tilaan. Tietenkin täytyy olla näkö- tai kuuloetäisyydellä noin pienestä lapsesta.
Tuo juuri on tärkeä muistaa, että myös lapsi tarvitsee omaa aikaa, keskittyä vaan omiin ajatuksiin ja leikkeihin, ilman että joku koko ajan keskeyttää ja yrittää tulla mukaan leikkiin pyytämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Nyt on ehkä hieman vähemmän syyllinen olo, kun en tunne nauttivani joka hetkestä. Kuten joku sanoikin, jos ei tykkää kotihommista niin niiden tekeminen voi tuntua rankalta.
Pitäisi antaa lapsen leikkiä myös yksin. Viihtyy hyvin omissa touhuissaan, kun siivoan ja laitan ruokaa, mutta heti kun vapaudun pakollisista tehtävistä, minulle tulee syyllinen olo. Pieni lapseni on pieni vain hetken ja hänelle on nyt tärkeää äidin ja isän läheisyys ja se, että hänen tekemisistään ollaan kiinnostuneita. Niinpä menen mukaan leikkiin aina kun ehdin.
Ap
Äidin ei tarvitse leikkiä lapsen kanssa. Riittää kun hankkii leikkivälineet ja valvoo. Aikuisella on oikeus olla aikuinen. Ja yksi lapsi on aina rasittavampi kuin kaksi.
Todellakin sen lapsen kanssa on leikittävä päivittäin. Mitä pienempi lapsi on, niin sitä enemmän sen kanssa on jatkuvasti oltava ja leikki on varsin helppoa yhdessä oloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Sinäkin olet liikaa. Ja minä.
Niin olemme. Tiedätkö mitä tarkoittaa jos monistamme itseämme?
Vanhemmuus on hyvinkin rankkaa, jos olet yksinhuoltaja ja joudut olemaan sekä isänä että äitinä. Kaikilla ei ole tukiverkkoakaan ympärillä. Itse pidin suurena sankarina erästä ystävääni, joka oli totaaliyksinhuoltaja. Sai vauvan yksin, hoiti ja kasvatti yksin, ei sukua, vanhemmat kuolleet.
Kun itse jäin parivuotiaan kanssa yksin, ajattelin seuraavien vuosien aikana, että on ollut kova! Minä sentään sain "nauttia" "jaetusta" vanhemmuudesta sinne kahteen vuoteen asti.
Mietin usein kuinkahan olisin jaksanut jos alusta asti olisin ollut niin yksin. Tosin ystävällä helpotti lapsen ollessa viiden vanha, kun tuli isähahmo talouteen. Minun "urani" jatkui lapsen täysi-ikäisyyteen asti. Monta kertaa olisin tarvinnut tukeutua toiseen ihmiseen, mutta kummasti sitä vaan jaksaa kun on pakko.
Olkaa te onnellisia kenellä on puoliso auttamassa edes tuokion verran päivässä.. tai ylipäätään joku.
Niinpä.