Lue keskustelun säännöt.
Onko vanhemmuus oikeasti rankkaa?
30.12.2022 |
Mietin, voisinko laskea hieman vaatimuksia kodin ja lapsen hoitamisen suhteen. En osaa ottaa rennosti. Lapsi on kohta 3-vuotias ja on erittäin "helppo" lapsi. Vauva-aikaa lukuunottamatta hyvin tyytyväinen ja nukkuu hyvin. Kaikki ruoka maistuu ja tottelee, kun jostain pitää sanoa. Uhma selvittiin melko kevyesti. Olen kuitenkin koko ajan väsynyt. Kun lapsi menee nukkumaan illalla, olen aivan poikki, enkä jaksa yhtään mitään. En edes itselleni ennen rakasta harrastamista (käsitöitä).
Mistä sitten väsyn? Tänään (ja normaalina vapaapäivänä) olen aloittanut päivän seitsemältä lapsen aamutoimilla. Siivosin sitten keittiön ja laitoin pyykit pyörimään. Leikin lapsen kanssa hetken sisällä ja lähdettiin ulkoilemaan tunniksi. Sitten tein ruoan, syötiin, siivoilin syömisen jäljet. Lapsi meni nukkumaan reiluksi tunniksi, jonka aikana kävin läpi vanhempia leluja kiertoon pois uusien tieltä ja ripustin pyykit. Välipala, leikkejä, ulkoilu, päivällisen (eilistä ruokaa) lämmittäminen ja miehen tullessa kotiin söimme. Sitten hetki leikkejä ja kylvetin lapsen. Mies antoi lapselle iltapalan ja hoiti hammaspesut. Istun ensimmäistä kertaa tänään alas ja luen päivän aikana tulleet viestit yms. Työpäivinä erona on se, että mies hoitaa osan aamutoimista ja päiväkoti hoitaa lapsen välipalaan asti. Kylpyjä ei ole joka päivä, mutta sitten hoidan imurointeja, laskujen maksamista jne. Käyn noin kerran kahdessa viikossa muualla kuin töissä tai ruoka-kaupassa. Laitatteko te muut lapsen leikkimään yksin tai otatte hoitajan iltapäivällä auttelemaan?
Kommentit (77)
Itselleni se oli yhtä helvettiä ja tiedä loppuuko se ikinä. En vaan sopinut siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, uhmaiät, harrastuskuskaukset ja teiniajat on sinulla vielä edessä.
Meillä ei ole henkilöautoa. Tuleeko siitä lasu jos ei harrastuskyyditä lastaan, eli pitäisikö henkilöauto hankkia? Ja entä jos lapsen harrastus tapahtuu kotona tai lähiympäristössä, onko silloinkin pakko harrastuskyydittää?
En ota kantaa autottomuuteesi, mutta jos urheilua alkaa harrastamaan, niin ihan siinä nurkilla pyöriminen ei onnistu, kun kisaa ja turnausta on ympäri pitäjiä.
Esim. hiihtoa voi ainakin meillä harrastaa ihan omalta takapihalta alkaen. Siitä alkaa metsä missä voi hiihdellä sydämensä kyllyydestä pitkiäkin matkoja.
Et nyt taida ymmärtää harrastamisen ja urheilun eroa.
Eikö harrastaminen ole urheilua? Vai onko kyse siitä, että pitää käydä kilpailuissa jotta voi harrastaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, uhmaiät, harrastuskuskaukset ja teiniajat on sinulla vielä edessä.
Meillä ei ole henkilöautoa. Tuleeko siitä lasu jos ei harrastuskyyditä lastaan, eli pitäisikö henkilöauto hankkia? Ja entä jos lapsen harrastus tapahtuu kotona tai lähiympäristössä, onko silloinkin pakko harrastuskyydittää?
En ota kantaa autottomuuteesi, mutta jos urheilua alkaa harrastamaan, niin ihan siinä nurkilla pyöriminen ei onnistu, kun kisaa ja turnausta on ympäri pitäjiä.
Esim. hiihtoa voi ainakin meillä harrastaa ihan omalta takapihalta alkaen. Siitä alkaa metsä missä voi hiihdellä sydämensä kyllyydestä pitkiäkin matkoja.
Et nyt taida ymmärtää harrastamisen ja urheilun eroa.
Eikö harrastaminen ole urheilua? Vai onko kyse siitä, että pitää käydä kilpailuissa jotta voi harrastaa?
Olet kyllä ketjun yksinkertaisin otus. Ei ole. Urheilussa kisataan muuallakin kuin kotinurkilla.
Onhan se rankkaa. Rakastan lapsiani, mutta vihaan äitiyttä. Jos joku olisi kertonut että äitiys on oikeasti pestautumista hotelli ja ravintola alalle sekä ryhtymistä sairaanhoitajaksi ja kaikeksi muuksi siinä lisäksi niin olisin jättänyt hankkimatta. En mitään muuta vihaakaan niin paljon kuin tätä loputonta siivoamista, ruuanlaittoa, tiskaamista,vaatteiden pesemistä, lääkäreillä juoksemista, koulun kanssa työskentelyä/Wilmaa, joka suuntaan järjestelyä, huolta ja kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Huomasin jo vuosi sitten, että halvin ja helpoin lastenvahti tottelee nimeä tabletti. Eli vyöttää lapsen kiinni syöttötuoliin tai rattaisiin ja laittaa sille tabletin nenän eteen, jolloin lapsi pysyy siinä tabletin vahtimana ainakin siihen asti, kunnes nälkä yllättää.
Ja sitten palstalla pyörivällä "varhaiskasvatuksen kertomuksia"-topicilla juuri tuomittiin vakayksikön 1 toimintatapa ns erikoistilanteelle, kun kasvattajia lukuisia poissa, sijaisia ei ole, eikä ole työntekijöitä klo15.30 jälkeen kuin tyyliin 3-4kpl ja lapsia paikalla 50-70kpl.
Eli se, että kokoontuvat esim.jumppasaliin "leffa/piirrettyhetkelle" 30-45min ajaksi jotta saavat pidettyä lapset ns hallinnassa ja turvassa eikä kasvattajat ole yksin 10-20 ryhmänsä lapsen kanssa.
No, kyllähän siinä tuumattiin kritisoijalle, että oikea osoite sille olisi kyllä ne vanhemmat jotka sitä 1 tai 2 lastaan istuttavat ruudulla alvariinsa/useasti viikossa.
Hmmmm🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on rankkaa sitten, kun lapset ehtii teini-ikään (vaikka olisikin ns helpot teini-iät kuten meillä) ja siihen vaiheeseen, kun alkavat lentää pesästä, tämä ikävä ja luopumisen tuska ja huoli (huoli vaikka ei olisikaan varsinaista syytä huoleen, mutta kun se lapsi ei enää olekaan siinä ja maailma on mikä on) ja se, että se rakas onkin jossain muualla kuin siinä lähellä, on aivan silmittömän korventavaa 😭💔 ja ihan vaikka kuuluukin asiaan ja plaaplaaplaaa.
En kokenut asioita näin rankaksi ja raskaaksi edes silloin, kun lapseni olivat 1-4v ja nuori äitini oli sairas ja kuolemassa.N46
Sama täällä. Vaikka oli rankkaa silloinkin kun lapset oli pieniä, niin kun sai heidät illalla nukkumaan, huolet katosivat ja sai hengähtää. Henkisesti paljon rankempi vaihe on aikuistuvien lasten kanssa. Se huolen määrä ja valvotut yöt ovat olleet ihan jotain käsittämätöntä, mitä ei osannut edes kuvitella, kun lapset olivat pieniä ja siinä lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, uhmaiät, harrastuskuskaukset ja teiniajat on sinulla vielä edessä.
Meillä ei ole henkilöautoa. Tuleeko siitä lasu jos ei harrastuskyyditä lastaan, eli pitäisikö henkilöauto hankkia? Ja entä jos lapsen harrastus tapahtuu kotona tai lähiympäristössä, onko silloinkin pakko harrastuskyydittää?
En ota kantaa autottomuuteesi, mutta jos urheilua alkaa harrastamaan, niin ihan siinä nurkilla pyöriminen ei onnistu, kun kisaa ja turnausta on ympäri pitäjiä.
Esim. hiihtoa voi ainakin meillä harrastaa ihan omalta takapihalta alkaen. Siitä alkaa metsä missä voi hiihdellä sydämensä kyllyydestä pitkiäkin matkoja.
Et nyt taida ymmärtää harrastamisen ja urheilun eroa.
Eikö harrastaminen ole urheilua? Vai onko kyse siitä, että pitää käydä kilpailuissa jotta voi harrastaa?
Olet kyllä ketjun yksinkertaisin otus. Ei ole. Urheilussa kisataan muuallakin kuin kotinurkilla.
Siis lapsen harrastuksen on oltava (kilpa)urheilua eikä pelkkää liikuntaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin väsynyt, koska käytännössä mitään taukoa ei ole. Päivästä ja viikosta toiseen heräät aikaisin ja suoritat kaikki perusjutut, syötöt pesut jne. Lapsi myös lakannut täysin nukkumasta päiväunia mikä tarkoittaa yliväsynyttä lasta jo klo 17 ja kasiin saakka pitäisi venyttää ettei sitten aamulla herää viideltä.. Ja siinä välissä leikkimiset, lukemiset jne. varsinkin kun on vain yksi lapsi on tosi rankkaa, koska lapsi haluaa tehdä kaikkea mitä itsekin teet eli et saa keskityttyä itse mihinkään edes hetkeksi. Keksii oma tekemistä jos laitat ruokaa tms. mutta odotas jos istut alas kirjaa tms. lukemaan niin tulee heti syliin ja huomiota hakemaan tai juttelemaan. Kyllä sellainen jatkuva läsnäolo ja tekeminen uuvuttaa väkisinkin.
Niillä joilla on isompia lapsia on paljon helpompaa kun lapset voi ottaa itse syötävää, tekevät omia juttujaan tai kavereiden kanssa. Ei puhettakaan että pienten kanssa koskaan saisi nukkua. Isojen kanssa saa nukkua pitkään. Silti koen että on kaiken vaivan arvoista, että on nyt rätti poikki puhki eikä koskaan saa hetken rauhaa. Tämä aika menee oikeasti nopeasti ohi.
Kyllä se jatkuva saatavilla olo oli mielestäni aivan valtavan raskasta. Nyt kun lapset ovat alakoululaisia, niin vanhemmuus on todella kevyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankinta mitä olen koskaan tehnyt. Mutta mulla on kaksi lasta, ne ei ole aina helppoja, lisäksi toisella on ollut ongelmia koulussa, mielenterveyden kanssa jne. Se vasta rankkaa p*skaa onkin, silloin oli omakin mielenterveys koetuksella. Onneksi nyt on ollut rauhallisempi jakso, nyt normiarki lasten kanssa tuntuu välillä ihan luksukselta. Ja olen eronnut, eli yksin hoidettava kaikki siinä arjessa. Rima kulkee tällä hetkellä jossain kunhan kaikki on hengissä ja haluaa pysyä hengissä. Sit on jo tosi hienosti asiat.
Vierailija kirjoitti:
Rankinta mitä olen koskaan tehnyt. Mutta mulla on kaksi lasta, ne ei ole aina helppoja, lisäksi toisella on ollut ongelmia koulussa, mielenterveyden kanssa jne. Se vasta rankkaa p*skaa onkin, silloin oli omakin mielenterveys koetuksella. Onneksi nyt on ollut rauhallisempi jakso, nyt normiarki lasten kanssa tuntuu välillä ihan luksukselta. Ja olen eronnut, eli yksin hoidettava kaikki siinä arjessa. Rima kulkee tällä hetkellä jossain kunhan kaikki on hengissä ja haluaa pysyä hengissä. Sit on jo tosi hienosti asiat.
Halaus sinulle. Voin jollain tasolla tavoittaa noita fiiliksiä. Oma lapsi (jo aikuinen) on nepsy, ja myös taistellut aikansa sekä koulujensa että mielenterveytensä kanssa. Kolme vuotta hänen itsenäistymisensä jälkeen alkoi helpottaa, kun vihdoin näki siipien kantavan, mutta eihän se huoli poistu kai koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä rankkaa on ne erilaiset huolet lapsesta, mm. koulukiusausjutut, lapsen krooninen sairaus, kaikenlaiset tulevaisuuteen liittyvät huolet. Oma fyysinen sairaus ja huonot kaudet/huonot päivät.
Arkijutut menee. Madalla rimaa. Meillä ei siivota keittiötä joka päivä. Tiskit pyörii kaksi kertaa viikossa, joskus vain kerran. Ulkona ei tarvitse rampata joka välissä. Tai mä en ainakaan jaksaisi. Kyllä meilläkin siis ulkoillaan, mutta kun sinne mennään ja sinne saa raahattua itsensä + vielä lapsensa, niin siellä sit ollaan pidempään. Vaikka kolme tuntia kerralla. Kun lapsi lepää, älä touhota, jos oot itekin väsynyt. Ei niitä leluja tarvi pakonomaisesti olla koko ajan kierrättämässä. Vaikka tietty joskus on hyvä. Ettei käy niin kuin mulle. :D Lapsi on 8v ja nyt oikeasti pitäisi kierrättää kaikki vanhat pois. Toista ei tule. Tai voisko sua lainata meille? Se itse asiassa uuvuttaa, kun tää kämppä on kaaos...
Leikkiikö sun lapsi ikinä yksin? Ehdottomasti opeta leikkiin itsekin. Tai siis toisin sanoen älä totuta siihen, että aina joku viihdyttää. On hyvä oppia myös odottaan ja sietään tylsyyttä.
Itse teen yli 100h töitä viikossa nyt opiskelijana. Miten ehtii sitten työelämässä jos vielä osallistuu liikakansoittamiseenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia, mutta vaikuttaa raskaalta. Varsinkin tuo, että lapsen kanssa leikkii monta kertaa päivässä, kuulostaa uuvuttuvalta. Voisin itsekin varmaan joskus leikkiä, mutta että joka päivä...Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Itse teen yli 100h töitä viikossa nyt opiskelijana. Miten ehtii sitten työelämässä jos vielä osallistuu liikakansoittamiseenkin?
Äidin yleisin ammatti Suomessa on hoitaja, eikä mikään ydinvoimaloiden suunnittelija. Ihan hyvin ehtii sikiämään tehokkaasti vähänkoulutetut.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se rankkaa. Rakastan lapsiani, mutta vihaan äitiyttä. Jos joku olisi kertonut että äitiys on oikeasti pestautumista hotelli ja ravintola alalle sekä ryhtymistä sairaanhoitajaksi ja kaikeksi muuksi siinä lisäksi niin olisin jättänyt hankkimatta. En mitään muuta vihaakaan niin paljon kuin tätä loputonta siivoamista, ruuanlaittoa, tiskaamista,vaatteiden pesemistä, lääkäreillä juoksemista, koulun kanssa työskentelyä/Wilmaa, joka suuntaan järjestelyä, huolta ja kaikkea.
Oho. No mitä sitten ajattelit, että äitiys toisi mukanaan? Että voit ottaa lapset esiin silloin kuin sinua huvittaa ja että he hoitavat itse itsensä? Tämän täytyy olla provo, ei kukaan siis voi olla noin tyhmä.
Minulle kokonaisuutena vanhemmuus ei ole ollut rankkaa. Olen ollut äiti nyt 19 v. Rankkoja hetkiä on ollut, kuten allergisen, unettoman, esikoisen ekat vuodet ja iltavirkun ja korvakierteessä olleen kuopuksen päiväkotivuodet (jatkuvat työstäpiissaolot ja lapsen nukutus arkena puolenyön jälkeen ja kikkuisen väsyneen lapsen herätys klo 7.)
Tykkään lasteni kanssa olemisesta. Tykkäsin silloin, kun he olivat pieniä ja tykkään nytkin. Ketjussa mainitut harrastuskuskaukset ovat juuri parasta. Saa olla rauhassa lapsensa kanssa ja jutella kaikenlaista. Oikeasti vähän itkin, kun esikoinen sai ajokortin ja menetimme yhteiset autoiluhetkemme.
Tykkään myös ruoanlaitosta, siivoamisesta ja järjestelystä. Jos minulla on "omaa aikaa" niin preppaan ruokia, järjestelen ja siivoan. Eli tuo ei ole rankkaa, vaan hauskaa. Jos en tykkäisi noista, niin olisi rankempaa.
Vierailija kirjoitti:
On. Etenkin kun yläaste koittaa.
Joo muistan kun oli kilpailu emän kanssa siitä kumpi parittelee kovaäänisemmin..
On se, varsinkin sitten myöhemmin, kun et enää pysty suojelemaan lasta kaikelta.