Lue keskustelun säännöt.
Onko vanhemmuus oikeasti rankkaa?
30.12.2022 |
Mietin, voisinko laskea hieman vaatimuksia kodin ja lapsen hoitamisen suhteen. En osaa ottaa rennosti. Lapsi on kohta 3-vuotias ja on erittäin "helppo" lapsi. Vauva-aikaa lukuunottamatta hyvin tyytyväinen ja nukkuu hyvin. Kaikki ruoka maistuu ja tottelee, kun jostain pitää sanoa. Uhma selvittiin melko kevyesti. Olen kuitenkin koko ajan väsynyt. Kun lapsi menee nukkumaan illalla, olen aivan poikki, enkä jaksa yhtään mitään. En edes itselleni ennen rakasta harrastamista (käsitöitä).
Mistä sitten väsyn? Tänään (ja normaalina vapaapäivänä) olen aloittanut päivän seitsemältä lapsen aamutoimilla. Siivosin sitten keittiön ja laitoin pyykit pyörimään. Leikin lapsen kanssa hetken sisällä ja lähdettiin ulkoilemaan tunniksi. Sitten tein ruoan, syötiin, siivoilin syömisen jäljet. Lapsi meni nukkumaan reiluksi tunniksi, jonka aikana kävin läpi vanhempia leluja kiertoon pois uusien tieltä ja ripustin pyykit. Välipala, leikkejä, ulkoilu, päivällisen (eilistä ruokaa) lämmittäminen ja miehen tullessa kotiin söimme. Sitten hetki leikkejä ja kylvetin lapsen. Mies antoi lapselle iltapalan ja hoiti hammaspesut. Istun ensimmäistä kertaa tänään alas ja luen päivän aikana tulleet viestit yms. Työpäivinä erona on se, että mies hoitaa osan aamutoimista ja päiväkoti hoitaa lapsen välipalaan asti. Kylpyjä ei ole joka päivä, mutta sitten hoidan imurointeja, laskujen maksamista jne. Käyn noin kerran kahdessa viikossa muualla kuin töissä tai ruoka-kaupassa. Laitatteko te muut lapsen leikkimään yksin tai otatte hoitajan iltapäivällä auttelemaan?
Kommentit (77)
Olen totaaliyksinhuoltaja, on rankkaa. Lapsi 4 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta on rankkaa. Juurikin se, että ikinä ei saa olla rauhassa ja vapaalla. Olen töissä päiväkodissa ja tuntuu, että työpäivä ei pääty siihen, että pääsee kotiin. Vapaapäivät eivät ole oikeasti mitään vapaapäiviä kun kotona on 4-vuotias. Yritän pitää arjen strukturoituna ja siten lapsikin on kasvanut aika lailla järjestyksessä.
Ja ei, en ole tekemässä lisää lapsia.
Tässä näkyy selkeä ero tilanteeseeni. Minun työni on jotain ihan muuta, kuin lastenkasvatusta/hoitoa. Niinpä se lasten kanssa kotona olo ja kotityöt on juuri sitä ihanaa vapaa-aikaa ja vastapainoa työlle. On voinut jättää työsterssin työpaikalle ja keskittyä siihen lasten kanssa puuhailuun tai kotitöihin.
Monihan sanoo, että on hermolepoa päästä kotivuosien jälkeen töihin lepäämään, kun se lasten (ja usein myös kodin) hoito on niin intensiivistä ja raskasta. Itselläni ei näin ollut, vaan todellakin ne kotiäitivuodet (pl. esikoisen järkyttävä vauvavuosi) olivat elämäni parasta ja rennointata aikaa.
Mulla sitten taas on eri asioita, joita pidän kauhean raskaina ja usein epämielyttävinäkin (esim. lomamatkat, kyläily, muiden juhlat yms. tapahtumat, urheilu). Olen siis supertylsä, kun mieluummin olen kotona ja vaikka siivoan.
38
Se on myös asennekysymys. Toiset stressaa kaikkea ja yrittää tehdä kaiken pilkulleen, tottakai se on rankkaa. Toisille se on normaalia elämää, jossa muksu hoidetaan muun ohessa eikä mietitä mistä itse joutuu luopumaan. Silloin se ei ole yhtä raskasta.
Kyllähän sitä ihminen on työpäivänkin jälkeen usein väsynyt, mutta sitä ei pidetä ihmeellisenä. Vanhemmuus ja lasten hoito ei ole raskasta jollei sit aseta itselleen ihan turhia paineita.
On rankkaa.
Etenkin henkisesti, huoli ja suru. Nyt kun selvitetään koulukiusaamista on raskasta ajatella mitä lapsi on kokenut. Kun kiusaajan vanhemmat täytyy kohdata, ei jaksaisi sitä "ei meidän Jaska"-paskaa vaikka silminnäkijöitä on.
Vanhemmuus on muutakin kuin fyysistä suorittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet nähnyt vaivaa sopeuttaaksesi lapsen tarpeisiisi... nyt on helpompaa, mutta ei täydellistä. Sinulle tulee vielä ikävä näitä päiviä, muista minun sanoneen! 😆 Pakkosopeutumisella on hintalappu - ja yleensä se tulee korkojen kera.
Vierailija kirjoitti:
Se on myös asennekysymys. Toiset stressaa kaikkea ja yrittää tehdä kaiken pilkulleen, tottakai se on rankkaa. Toisille se on normaalia elämää, jossa muksu hoidetaan muun ohessa eikä mietitä mistä itse joutuu luopumaan. Silloin se ei ole yhtä raskasta.
Ja sitten on vielä lapsen näkökulma. Stressaantunutkin vanhempi saattaa olla parempi, kuin lasta vasemmalla kädellä hoitava, tunteista piittaamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laske rimaa. Ruoan ei tarvitse olla itse tehtyä, kaiken ei tarvitse aina kiiltää.
Laske ihan oikeasti sitä rimaa. Nauti lapsen kanssa olemisesta, yhteisistä mukavista hetkistä sen ajan, minkä ennen teit vihannesten pilkkomiseen (osta pakastevihanheksia ja valmissalaatteja) ja lattian puunaukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee ainakin nämä 2 muutosta: lapsen uniaika on sun vapaa-aikaa. Tee kotityöt lapsen valvoessa. Ja mene lapsen leikkiin vain jos hän pyytää. Varmaati on rankaa, jos et ota yhtään aikaa itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se rankkaa, sossut ei ymmärrä huumoria teinin kanssa ja ovat lähes syyttämässä ties mistä ja huostaanotto on tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ikinä tajunnut tätä "odotapa vaan, kun lapsesi syntyy/tulee uhmaikään/murrosikään tai mitä ikinä". Miksi sitä pitää aina olla pelottelemassa, että tulevaisuus on varmasti kamala? Ei kaikkien lapsilla ole vaikeaa vauvavuotta, uhmaikää tai murrosikää, vaikka omalla lapsella olisi ollutkin. Inhottaa aina tuo, että etukäteen pelotellaan jollakin, joka ei välttämättä edes toteudu tuon ihmisen kohdalla.
No kokemuksella sanon että se murrosikä on rankkaa. Sittenpä näette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voithan sä antaa lapsen huostaan ja tehdä tiktok känniliveä päivät pitkät? Minusta tuo aloitus kuulostaa normaalilta lapsiperhearjelta.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ikinä tajunnut tätä "odotapa vaan, kun lapsesi syntyy/tulee uhmaikään/murrosikään tai mitä ikinä". Miksi sitä pitää aina olla pelottelemassa, että tulevaisuus on varmasti kamala? Ei kaikkien lapsilla ole vaikeaa vauvavuotta, uhmaikää tai murrosikää, vaikka omalla lapsella olisi ollutkin. Inhottaa aina tuo, että etukäteen pelotellaan jollakin, joka ei välttämättä edes toteudu tuon ihmisen kohdalla.
Mulla osa lapsista jo täysikäisiä ja olen ihan voimissani. Ottanut jokaisen ikäkauden vastaan ongelmiin ja iloineen sillai kun se tulee.
No ei ole vaan ihanaa ja parasta . Ikuinen yksinäisyys ja seksin puute on rankkaa ja hyvin kivuliasta .
Mä en ole ikinä tajunnut tätä "odotapa vaan, kun lapsesi syntyy/tulee uhmaikään/murrosikään tai mitä ikinä". Miksi sitä pitää aina olla pelottelemassa, että tulevaisuus on varmasti kamala? Ei kaikkien lapsilla ole vaikeaa vauvavuotta, uhmaikää tai murrosikää, vaikka omalla lapsella olisi ollutkin. Inhottaa aina tuo, että etukäteen pelotellaan jollakin, joka ei välttämättä edes toteudu tuon ihmisen kohdalla.