Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Teitkö poliisille rikosilmoituksen fyysisestä väkivallasta? Jos et ole vielä tehnyt rikosilmoitusta, niin tee se jo huomenna!!! Kyllä - rikosilmoituksen voi ja se pitää tehdä myös perheenjäsenestä tai sukulaisesta.

Rikollinen ihminen voi olla lapsiaan kaltoinkohteleva ja pahoinpitelevä äiti ja/tai isä, omia sisaruksiaan jatkuvasti kiusaava ja häiriköivä, väkivaltainen sisarus, väkivaltainen isoäiti tai pedofiili isoisä.

Aikaisemmat sukupolvet ovat päässeet kuin koirat veräjästä kohdistaessaan alaikäisiin lapsiin henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja se**uaalista hyväksikäyttöä. Perheessä lapsiin ja puolisoon kohdistuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ei ole puhuttu. Myöskään alaikäisiin kohdistuvasta se**uaalisesta hyväksikäytöstä ei ole puhuttu. Negatiivisista asioista on vaiettu perheessä ja suvussa.

Perheeseen ja sukulaissuhteisiin liittyviä kielteisiä, epämiellyttäviä ja jopa laittomia asioita on alettu nostaa enemmän pöydälle vasta 2000-luvulla. 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla ei ole puhuttu julkisesti mielenterveydestä, mielen terveyteen vaikuttavista asioista ja esimerkiksi Me Too-asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vähänkoulutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Parhaan tuloksen eduskunnassa ja muissa työpaikoissa saisi päällekarkauksella. Hiuksista kiinni ja vaikka metallisella imurinputkella hakkaamista 👍👍👍

-eri 

Minua emä hakkasi metalliputkella. Jos ikinä enää tapaan vanhempiani, otan metalliputken mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei saa kasvattaa mukuloita. Jos tukistat niin se on rikos. Ennen saatiin tukkapöllyä ja oli kuri ja aikuisilla auktoriteetia.

Jos auktoriteettisi perustuu väkivaltaan,se ei tule tuomaan aitoa kunnioitusta. Pelkoa vain.

Se johtuu siitä, että esim. Miehistä osa kuulee sanan ei vasta armeijassa. Ja kun se palavasilmäinen kapiainen ei neuvottelekaan eikä kysy kuten äiti niin rupeehan siinä psyyke rakoilemaan.

Voketus on suuri ongelma.

Ei kai 90-luvulla enää kasvatettu lapsia vaan annettiin niiden vain kasvaa. Luonnossakin vapaasti kasvaneet kasvaa sitten vähän mihin sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai 90-luvulla enää kasvatettu lapsia vaan annettiin niiden vain kasvaa. Luonnossakin vapaasti kasvaneet kasvaa sitten vähän mihin sattuu.

Vapaasti kasvaneet ovat sitten kasvaneet ulos yhteiskunnan asettamista normeista, eikä niitä enää saa sopimaan normin mukaiseen muottiin.

Mietitään lähtökohtaa:  näiden lasten vanhempia, jotka kenties ovat saaneet viettää sen -80 luvun juppi-ajan---siirtävät sitten sen vaniljahötön seuraavalle sukupolvelle. 

Edelleen taputtavat käsiään näille lähes 30-vuotiaille lapsilleen, jos lapsi osaa vetää vessan tai viedä lautasen pesukoneeseen. 

Antoivat sellaisen väärän kuvan, että normiduuni & normi-arki olisi jotenkin vältettävissä. Nämä lapset olettivat, että saavat huomion vain jos se koulutus on jotain extra-liitteellä varustettua. Ja miten kävi: ei käyty kesäduunissa (ei ehkä ollutkaan) & kun kuuhun ei päästy, mentiin peiton alle. 

Mutta aina on nettimaailma ja sen mahdollisuudet! Ei sekään huono ole.

Jokainen jolla vähänkään on ymmärrystä tajuaa että kyse on tilastoinnista ja diagnosoinnista. Nykyään osataan määritellä syitä erilaisille käyttäytymismalleille kun ennen oli olemassa vain määritelmä "se nyt on sellainen syntyjään" :D

Haetaan saikkua ja sitten perään kaupasta koppa kaljaa. Palkka juoksee ja työnantaja maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Siis en tiedä miksi noin kuvittelet, todella harvinaista oli 90- luvulla että kukaan fyysisesti lapsiinsa kävivät käsiksi, siihen aikaan kuitenkin lapset saatiin kasvatettua, enkä ole huomannut että nykyisillä 23-32 vuotiailla olisi mielenterveysongelmia mitenkään erityisen paljon. Taitaa olla tämän vuosituhannen kasvatit niitä joilla ongelmia on, vähän joka toisella joku ahdistushäiriö. Toki 90-luvulla oli lama ja moni lapsi menetti toisen vanhempansa kun tämä tappoi itsensä vain rahan takia.

Ai oli harvinaista? Yllättävän moni ysärilapsi on myöhemmin kertonut että kyllä fyysistä kuritusta oli, ainakin toisinaan. Tukkapöllyä tai luunappia yleisimmin, mutta joskus myös ihan selkäsauna. En muista että kukaan olisi puhunut siitä silloin lapsena, ehkä siihen liittyi häpeää niin paljon? Mutta aikuisena moni on kertonut siitä. Ja ovat vieläpä ihan hyvistä perheistä, sellaisista että ei olisi ulospäin uskonut.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko teidän kaikkien vanhemmat alkoholisteja? Olen yllättynyt. Ja siis minunkin vanhemmat olivat alkoholisteja kyllä, mutta luulin olevani harvinaisuus. Tätä ketjua lukiessa vaikuttaa siltä, että suunnilleen jokaisessa perheessä oli 90-luvulla vähintään yksi alkoholisti.

Syntynyt -90

Mun kaveripiirissä noin 4/10 kaverin perheessä oli joku alkoholisti. Ei siis mitenkään harvinaista. Ennemmin minun suku jossa ei ole tiettävästi yhtään alkoholistia on harvinaisuus.

Syntynyt -89.

Yksinhuoltajamamma kasvattaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmat ovat kasautuneet, koska lapsena jo opetettiin, että avun hakeminen on heikkoutta ja tiettyjä asioita ei tule koskaan mennä valittamaan lääkärille tai muuten valkotakit hakevat lukkojen taakse. Ylipäänsä opetettiin, ettei koskaan tee mitään oikein kuitenkaan, jolloin häpeä on sisäistetty jo niin hyvin aikuisuuteen mennessä, että avun hakeminen itselleen on äärimmäisen vaikeaa.

Kun ei uskalla puhua mistään, niin voi jäädä esimerkiksi seksuaaliset hyväksikäytöt ilmoittamatta poliisille, masennuksesta ei uskalla mainita terkkarilääkärille, puolison väkivaltaisuus lakaistaan vain maton alle häpeän takia jne. Tätä kun jatkuu vuosikausia, niin jossain kohtaa mieli romahtaa, eikä jaksa enää.

Onko tämä sinusta nimenomaan siis 90-luvun puolivälissä syntyneiden kokemusmaailmaa kuvaava ilmiö? Tätä edeltävillä sukupolvilla ei vastaavia kokemuksia ole?

Vastaavia kokemuksia on varmasti aiemminkin syntyneillä, mutta olisiko niin että siinä (suunnilleen) 90-luvulla syntyneiden kasvaessa asenteet on alkaneet muuttua? On alettu puhua enemmän kaikenlaisesta mt-oireilusta ja mahdollisista syistä. He sitten vanhempiaan herkemmin myöntävät omat heikkoutensa ja yrittävät ratkoa niitä, sen sijaan että purkaisivat pahan olonsa esim. ryyppäämiseen tai lapsiinsa. Ovat siis ihan eri tavalla sinut itsensä ja ongelmiensakin kanssa.

No jos se on noin niin SITTEN se on kasvatuksen ansiota 😌

Eikä ole, koska monikaan ysärilapsista ei saanut minkäänlaista oppia mielenterveyteen ja tunteiden käsittelyyn liittyvistä asioista kotoaan. Todennäköisempää on, että vanhempansa vain väheksyivät kaikkea aiheeseen liittyvää. Kyllä se tieto on usein muualta hankittu, ensin esim. lehdistä ja vähän myöhemmin netistä. On ihan totta että joillain menee itsediagnosointi överiksi kuten täällä on todettu, mutta itse ainakin pidän tätä hyvänä kehityksenä, että otetaan myös mt- ja tunneasiat huomioon omassa hyvinvoinnissa ja lastenkasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

tabula rasa kirjoitti:

Miksiköhän milleniaaleja ahdistaa. Noh, johtuisiko esim. siitä miten milleniaaleista yleisesti puhutaan? Tämäkin ketju on siitä oiva esimerkki. Tuntuu, että tällä hetkellä me milleniaalit ollaan ylivoimaisesti se vihatuin vielä nuorisoon kuuluva ikäpolvi. Samaan aikaan kun lööpeissä ihmetellään  ja ihastellaan näitä tutin sijasta tabletin saaneita diginatiiveja, meistä milleniaaleista on milloin mikäkin artikkeli kertomassa, että kuinka huonosti meillä menee. Mistähän se niin lienee johtuvan? Kasvatuksesta? Jostain surkeasta Karmasta?

Mutta eihän siinä mitään uutta sinänsä ole, niinhän toi näyttää aina olleen, että vanhemmat sukupolvet epäilevät ja parjaavat nuorempia. Sitten ihmetellään, että mikä meni kasvutuksessa pieleen?? Kun minä niin rakkaudella ojensin.

- Voi Birgitta, kun olisitkin pistänyt korkin kiinni ja oikeasti lukenut ne neuvolan tunnetaito- lehtiset.

Sen sijaan, että syyllistätte nuoria, katsokaa heidän vanhempia.

En usko, että kovin moni laskee enää milleniaaleja nuoriksi. Boomerien lapset eli gen x syntyivät 60-70 luvulla ja he alkoivat saamaan lapsia siinä 90- luvun alusta alkaen. Boomerit eikä gen x ole milleniaalien vanhempia oikeasti, mutta koska näiden vanhemmille ei ole oikein mitään nimeä ne on mahdutettu noihin kahteen ryhmään.

Milleniaalien ongelmat lisääntyivät sitämukaa kun heidän äitiensä juomien lisääntyi silloin aikanaan . Mikä sinäänsä on surullista. Moni heidän milleniaalilapsistaan sai neurologisen vamman alkoholin takia.

Mielenkiintoista nähdä miten näiden nykyisten pössyttelevien sukupolvien lapset kehittyvät neurologisesti. Ei tarvitse kun katsoa noita FAS syndrooman oireita, alkoholitilatdoja ja siitä voi vetää omat johtopäätökset mistä moni ongelma johtuu.

Minä myöskin kyllä ajattelen, että jos puhutaan nykynuorista niin tarkoitetaan gen Z nuoria, siis näitä nyt parikymppisiä. Milleniaalit alkaa olla kuitenkin 30v ja vanhimmat jo keski-ikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Siis en tiedä miksi noin kuvittelet, todella harvinaista oli 90- luvulla että kukaan fyysisesti lapsiinsa kävivät käsiksi, siihen aikaan kuitenkin lapset saatiin kasvatettua, enkä ole huomannut että nykyisillä 23-32 vuotiailla olisi mielenterveysongelmia mitenkään erityisen paljon. Taitaa olla tämän vuosituhannen kasvatit niitä joilla ongelmia on, vähän joka toisella joku ahdistushäiriö. Toki 90-luvulla oli lama ja moni lapsi menetti toisen vanhempansa kun tämä tappoi itsensä vain rahan takia.

Ai oli harvinaista? Yllättävän moni ysärilapsi on myöhemmin kertonut että kyllä fyysistä kuritusta oli, ainakin toisinaan. Tukkapöllyä tai luunappia yleisimmin, mutta joskus myös ihan selkäsauna. En muista että kukaan olisi puhunut siitä silloin lapsena, ehkä siihen liittyi häpeää niin paljon? Mutta aikuisena moni on kertonut siitä. Ja ovat vieläpä ihan hyvistä perheistä, sellaisista että ei olisi ulospäin uskonut.

Yleistä oli ja avoimesti puhuttiin kavereiden kesken tästä. Eikä me edes tiedetty, että ne tukkapöllyt, luunapit ja vyöllä viskomiset olivat väärin jopa aikuisten tekeminä. Tuohon aikaan oli mentaliteetti, että aikuiset saivat pahoinpidellä lapsia kurituksen nimessä. "Se joka kuritta on kasvanut, kunniatta kuolee", oli sanonta jota kuuli paljon.

Auta armias, jos menit vaikka vain tönimään sisartasi, niin mitä sait siitä rangaistukseksi: lyömistä maustettuna tukistamisella. Mustelmiakin tuli. 

vm. 1990

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Siis en tiedä miksi noin kuvittelet, todella harvinaista oli 90- luvulla että kukaan fyysisesti lapsiinsa kävivät käsiksi, siihen aikaan kuitenkin lapset saatiin kasvatettua, enkä ole huomannut että nykyisillä 23-32 vuotiailla olisi mielenterveysongelmia mitenkään erityisen paljon. Taitaa olla tämän vuosituhannen kasvatit niitä joilla ongelmia on, vähän joka toisella joku ahdistushäiriö. Toki 90-luvulla oli lama ja moni lapsi menetti toisen vanhempansa kun tämä tappoi itsensä vain rahan takia.

Ai oli harvinaista? Yllättävän moni ysärilapsi on myöhemmin kertonut että kyllä fyysistä kuritusta oli, ainakin toisinaan. Tukkapöllyä tai luunappia yleisimmin, mutta joskus myös ihan selkäsauna. En muista että kukaan olisi puhunut siitä silloin lapsena, ehkä siihen liittyi häpeää niin paljon? Mutta aikuisena moni on kertonut siitä. Ja ovat vieläpä ihan hyvistä perheistä, sellaisista että ei olisi ulospäin uskonut.

Yleistä oli ja avoimesti puhuttiin kavereiden kesken tästä. Eikä me edes tiedetty, että ne tukkapöllyt, luunapit ja vyöllä viskomiset olivat väärin jopa aikuisten tekeminä. Tuohon aikaan oli mentaliteetti, että aikuiset saivat pahoinpidellä lapsia kurituksen nimessä. "Se joka kuritta on kasvanut, kunniatta kuolee", oli sanonta jota kuuli paljon.

Auta armias, jos menit vaikka vain tönimään sisartasi, niin mitä sait siitä rangaistukseksi: lyömistä maustettuna tukistamisella. Mustelmiakin tuli. 

vm. 1990

Kyllä minä tiesin jo lapsena, että selkäsaunat on laittomia eikä lapsia saa edes kurinpidon nimissä pahoinpidellä. Mutta mun äiti onkin sossu ja oli välillä lasussakin töissä, eli työnkin puolesta oli keskivertoa valveutuneempi vanhempi.

Vm -89

Vierailija kirjoitti:

Ristiriitaiset yhteiskunnan vaatimukset. Ensin lukiossa painotetaan sitä, että tasa-arvo on arvoista keskeisin ja hetkeä myöhemmin vain miehet pakotetaan armeijaan.

Arvokaaos on todellisuutta. Puolustellaan moniarvoisuutta mutta ei muisteta että jotta paletti pysyisi koossa täytyisi olla yhdistäviäkin arvoja. Nyt oikein ajetaan ihmiset erilleen toisistaan. Ja toisaalta kannustetaan ryhmäidentiteetteihin eli aliyksilöitymiseen.

Tuo sulautuminen äänekkääseen ryhmään ei kuulu vastuullisen aikuisuuden tavoitteisiin, jossa seistään oman ajattelun varassa. Valistuneen, ajan kanssa erilähteistä aktiivisesti muodostuneen. Kriittiset yksilöt nähdään harmillisina kun tarvitaan heikennettyä ja ristiriitaisuuksilla hämmennettyä massaa, joka ei osaa eikä uskalla haastaa hajota ja hallitse-periaatteella operoivaa uuden teknokraattisen vallan agendaa.

90-luvun lapset ovat lama-ajan lapsia joihin vanhempien kokemat vaikeudet varmasti vaikuttavat. Nämä samat lapset valmistuivat pahimmillaan 2008(?) taantuman aikoihin työttömiksi. Nyt kun heillä alkaa olla perhettä/asuntoa hankittuna yms niin tuli korona ja Ukrainan sota.

Helpolla eivät ole päässeet.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatettu tekemään mitä haluaa, useimmiten johtaa siihen ettei sopeudu esim. työelämään ja sääntöihin.

Tässä on ehkä jotain perää. Ennen eläkkeellejäämistäni huomasin työpaikalla, että nuoret ja uudet työntekijät ottivat joitakin asioita melko rennosti, vähän hälläväliä meiningillä. Toisaalta monilla kollegoilla oli iästä riippumatta asenne, että "jos työnkuvaus ei kirjaimellisesti sisällä jotain tiettyä asiaa, sitten minä en todellakaan tee sitä". Tämä johti käytännössä siihen, että työskentely ei aina ollut tehokasta. Usein joku joutui loppupeleissä hoitamaan sen, mitä joku toinen ei ollut pitänyt arvolleen sopivana.

Tietotekniikka ja Nokia lienevät merkittäviä syyllisiä?