Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Oletko ajatellut uraa stand up -koomikkona? Hyvä duuni, sulla selvästi lahjoja, ei paljon viikkotunteja eikä koskaan tarvi herätä ennen iltapäivää?

Menikö joulusi ihan hyvin vai miksi kiukuttelet? Vai ahdistaako vatsaa turvottava kinkku?

Eri

Ahdistaako sinua että joudut poistumaan kotoasi löytääksesi lapsia hakattavaksi?

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Ei ollut ennen edes koulusurmiakaan. Mutta nyt on, kun nuorisolla on niitä mielenterveysongelmia.

Tämä. Ennen hakattiin vain itseä pienempiä, kuten lapsia.

Eikä ne traumatisoituneet, vaan sen hoitaa nykynuoriso. Niillä on siitä ylisukupolvinen trauma, opin sen tänään täältä. 💪🏻

Tämä. Hakkasivat lapsiaan sillä verukkeella että heitäkin oli hakattu, koska "eivät traumatisoituneet" 👍

Ampuu jo yli tämä selittely, että nykypolven ongelmat johtuvat edellisistä polvista. Täyttä hevonpaskaa isossa kuvassa. Suuret ikäluokat oppivat elämään kovemmissa oloissa ja karaistuivat henkisesti. Ei siellä jumalauta itketty, että en mene lapion varteen, ku se ei oo meitsin juttu. Nykyajan paska liberaali yhteiskunta ei karaise nykypolvea kohtaamaan tosielämää. Ero on älytön jo vaikka 1980-lukuun verrattuna jolloin itse aloitin peruskoulun. Silloin opiskelumaailmassa opettaja oli auktoriteetti, ei jumalauta sen silmille hypitty ja perseilty niin kuin nykypäivänä. Ja kouluja käytiin joka päivä tietyin aikatauluin, ei silloin ollut mitään valinnanvapauksia. Kaikki tämä valmensi kohtaamaan tulevan työelämän. Toisin kuin nykyään, kun opettajien edessä saa perseillä miten haluaa ja opiskeluja voi suorittaa rennosti siten miltä itsestä tuntuu ja olla koulun kirjoilla vaikka 10 vuotta. Ei tällainen perseily valmista kohtaamaan sitä maailmaa, joka monella sitten eteen tulee.

Mielisairas äitini loukkaantuu jos häntä pyytää menemään hoitoon. Alkaa mylvimään, huutamaan ja heittelemään tavaroilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Oletko ajatellut uraa stand up -koomikkona? Hyvä duuni, sulla selvästi lahjoja, ei paljon viikkotunteja eikä koskaan tarvi herätä ennen iltapäivää?

Menikö joulusi ihan hyvin vai miksi kiukuttelet? Vai ahdistaako vatsaa turvottava kinkku?

Eri

Joulu meni loistavasti rakkaiden läheisten kanssa. Vähän kyllä joulupäivänä massu ärtyi akuutista lanttuinvaasiosta, ja siihen loppui laatikoiden syönti. Minulla on tässä ketjussakin todella hulvattoman hauskaa, mutta kai minä sitten olen ahdistunut ja kiukutteleva jos sinä koet sen niin. Uskoisin, että minulla ei ole nuorison mielestä tarvittavia tunnetaitoja ja reflektiokykyä määrittää itse omaa tunnetilaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Oletko ajatellut uraa stand up -koomikkona? Hyvä duuni, sulla selvästi lahjoja, ei paljon viikkotunteja eikä koskaan tarvi herätä ennen iltapäivää?

Menikö joulusi ihan hyvin vai miksi kiukuttelet? Vai ahdistaako vatsaa turvottava kinkku?

Eri

Joulu meni loistavasti rakkaiden läheisten kanssa. Vähän kyllä joulupäivänä massu ärtyi akuutista lanttuinvaasiosta, ja siihen loppui laatikoiden syönti. Minulla on tässä ketjussakin todella hulvattoman hauskaa, mutta kai minä sitten olen ahdistunut ja kiukutteleva jos sinä koet sen niin. Uskoisin, että minulla ei ole nuorison mielestä tarvittavia tunnetaitoja ja reflektiokykyä määrittää itse omaa tunnetilaani.

Jatkan vielä, että toivottavasti et traumatisoitunut tästä ketjusta. Jos siltä tuntuu, niin kannattaa harrastaa sellaista mentaalihygieniaa, missä viettää aikaa vain sellaisessa somessa, josta tulee itselle hyvä mieli. Tätisukupolvi neuvoo näin nuorisoa tunnetaidoissa, ei tarvitse erikseen kiittää.

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Näillä sähkön hinnoilla kannattaa hakata aluksi sata pinometriä koivuhalkoja.

Miksi mielisairaat lisääntyvät tehokkaimmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Näillä sähkön hinnoilla kannattaa hakata aluksi sata pinometriä koivuhalkoja.

Hakkaan mieluummin itseäni pienempiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mielisairaat lisääntyvät tehokkaimmin?

Persoonallisuushäiriöisillä on heikko impulssikontrolli, siksi vahva lisääntymisvietti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Tunnetaidot ovat: minä, minä, minä. Auta Armias, jos joku vastustaa.

Vähänkoulutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Näillä sähkön hinnoilla kannattaa hakata aluksi sata pinometriä koivuhalkoja.

Hakkaan mieluummin itseäni pienempiä ihmisiä.

Tai hakkaisin. Ikävä kyllä sosiaalisten tilanteiden pelkoni on estänyt minua viime vuosina poistumasta kotoani. Lisäksi en ole ihan varma seksuaalisesta suuntautumisesta, niin en tiedä mitä eri sukupuolia lapsista hakkaisin ja mitkä kaikki jättäisin rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mielisairaat lisääntyvät tehokkaimmin?

Persoonallisuushäiriöisillä on heikko impulssikontrolli, siksi vahva lisääntymisvietti. 

Tämä. Emä paritteli kovaäänisesti jopa samassa hytissä jossa teini-ikäiset lapset yrittivät nukkua.

Vierailija kirjoitti:

Vähänkoulutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Parhaan tuloksen eduskunnassa ja muissa työpaikoissa saisi päällekarkauksella. Hiuksista kiinni ja vaikka metallisella imurinputkella hakkaamista 👍👍👍

-eri 

Minua emä hakkasi metalliputkella. Jos ikinä enää tapaan vanhempiani, otan metalliputken mukaan.

Nietzsce sanoi: " Menetkö naisen luo? Ota ruoska mukaasi."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Tunnetaidot ovat: minä, minä, minä. Auta Armias, jos joku vastustaa.

Nuorison tunnetaidot:

Minä olen, minä haluan, minusta tuntuu, minä koen niin, minä tein niin, sitten minä sanoin, minulla on sellainen tunne, minua ahdistaa, minun sukupuolidysforia, minun fobia, minun masennus, minusta tuntuu, minä vatkaan napanöyhtääni, huomaa minut, miksen saa huomiota, missä minun tykkäykset, missä minun kehut, minua ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vähänkoulutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Näillä sähkön hinnoilla kannattaa hakata aluksi sata pinometriä koivuhalkoja.

Hakkaan mieluummin itseäni pienempiä ihmisiä.

Tai hakkaisin. Ikävä kyllä sosiaalisten tilanteiden pelkoni on estänyt minua viime vuosina poistumasta kotoani. Lisäksi en ole ihan varma seksuaalisesta suuntautumisesta, niin en tiedä mitä eri sukupuolia lapsista hakkaisin ja mitkä kaikki jättäisin rauhaan.

Tämä. Hakattavatkin pitää valita sukupuolen mukaan. Sukupuoli kun oli aikaisemmille sukupolville niin tärkeä määritelmä ihmisestä. Naiset eivät voi mitenkään osata suunnitella lentokoneita tai tällaisia laitteita joilla näpytämme tänne.

Lakkauttaisi turhanpäiväiset koulut niin ihmiset eivät oppisi turhiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Oletko ajatellut uraa stand up -koomikkona? Hyvä duuni, sulla selvästi lahjoja, ei paljon viikkotunteja eikä koskaan tarvi herätä ennen iltapäivää?

Menikö joulusi ihan hyvin vai miksi kiukuttelet? Vai ahdistaako vatsaa turvottava kinkku?

Eri

Joulu meni loistavasti rakkaiden läheisten kanssa. Vähän kyllä joulupäivänä massu ärtyi akuutista lanttuinvaasiosta, ja siihen loppui laatikoiden syönti. Minulla on tässä ketjussakin todella hulvattoman hauskaa, mutta kai minä sitten olen ahdistunut ja kiukutteleva jos sinä koet sen niin. Uskoisin, että minulla ei ole nuorison mielestä tarvittavia tunnetaitoja ja reflektiokykyä määrittää itse omaa tunnetilaani.

Vaikutat kyllä hulvattoman hauskalta :D kokeile itsekin sitä stand uppia

Jos oikein asiaa puhutaan, niin ehdottomasti suurin syy sekä mielen että fyysisiin sairauksiin on väärä ravinto. Kannattaa jättää kaikki sokerit ja MYÖS hiilihydraatit pois, ne kun muuttuvat myös sokeriksi, joka aiheuttaa insuliiniresistenssin, joka puolestaan aiheuttaa 2-tyypin diabeteksen plus lukemattoman määrän muita tauteja ym.

Ketoruokavaliota noudattamalla pystyy jättämään kokonaan pois ison liudan lääkkeitä ja voi paljon paremmin. Lisäksi pätkäpaasto, aluksi vaikka 8/16 ja siitä pikkuhiljaa 4/20 sekä parin viikon välein 2 vuorokauden paasto, niin olet ihan eri ihminen vuoden päästä. Suurin osa sairauksista on hoidettavissa näin. Se on ihan itsestä kiinni.

Tyhmyys on lisääntymisen edellytys. Tulokset alkavat näkyä.