Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju, missä monet 90-luvulla syntyneet kertovat mielenterveysongelmiensa syyksi väkivaltaisen ja tunnekylmän kodin ja toisaalta taas vähän vanhemmat tulevat kertomaan, kuinka näitä ko. aikakauden lapsia ei ole (fyysisesti) kuritettu.

Olen äskeinen kirjoittaja, ja on oikeasti totta, ei provoa, kun sanon, että olen 60-luvulla syntynyt ja mua ei ole ikinä fyysisesti kuritettu, eikä mun kavereitanikaan ole, ja mä ja mun kaverit ollaan saatu lapsia 90-luvulla, ja me emme ole koskaan kurittaneet lapsiamme fyysisesti. En mä kyseenalaista muiden kokemuksia, mut mä vaan ihmettelen - minäkö tässä sit oon pumpulissa elänyt, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 94 syntynyt. Isä löi, repi hiuksista. Itkua ei isä sallinut, jos itkin käski huoneeseen itkemään. Äiti uhkasi vyöllä ja koivuniemen herralla. Kotiaresti käytössä, useamman kerran olin kk kotiarestissa. Kotoa muistan karanneeni metsään kun pelkäsin niin paljon raivoavaa isääni. Pakkasessa seisotettiin sisävaatteet päällä. Meillä ei juuri halailtu, kehuttu tms. Siskoni otti isäni kanssa asian Perhepäivähoitaja myös seisotti nurkassa ja laittoi jäähylle. Vanhempani syntyneet 60-luvun lopulla.

Äh, jäi kesken. Siskoni otti asian isäni kanssa puheeksi. Ei kuulemma muista ikinä näitä asioita tapahtuneen ja sanoi että valehtelemme. Oli myös veljensä kanssa puhunut asiasta ja veli sanoi kummissaan että niin hänenkin lapset sanoneet samaa eikä muista koskaan olleensa väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Serkkuni ja siskoni ilmeisesti olemme sitten kovia kuvittelemaan

Tiedän myös, että äitiäni omat 40-luvulla syntyneet vanhempansa kurittaneet. Äiti kertoi myös miten meni sängyn alle/vaatekomeroon piiloon monet kerrat kännistä pappaani. Isääni ei kuulemma lapsuudessa kuritettu, mummini piti tästä huolen. Isäni oli nuorin lapsista ja kuulemma aika vapaa kasvatus. Kertonut kuitenkin muistavansa miten pappani vedellyt vanhempia lapsia turpaan. Kaikki ovat olleet työssäkäyviä ns. kunnollisia ihmisiä. Olen maaseudulta ja muistan että monien kaverien vanhemmat olivat toisinaan työttömiä. Niin myös omani. Nyt aikuisiällä ovat monet kaverit kertoneet melko samantyylisestä lapsuudesta. Rahasta myös monien lapsuudessa ollut tiukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Missä ihmeessä te ootte kasvaneet ? Keksitkö noita juttuja? Mä olen 60-luvulla syntynyt ja vanhemmat ei ole ikinä hakanneet. Ei myöskään kavereita ole hakattu.  Sitä paitsi 90-luvulla tiedettiin hyvin, että lapsia on lainvastaista rangaista lyömällä. 

Pohjois-Savossa maaseudulla (lähin kaupunki Iisalmi). Voi hyvin olla että tässä on jotain merkitsevää eroa esim. akselilla kaupunki/maaseutu, tai Etelä-Suomi/Pohjois-Suomi.

Ei todellakaan ole mitään keksittyä. Minä ja sisarukset syntyneet -87, -90 ja -92, samankaltainen kasvatus kaikilla meistä, samoin samanikäisillä kavereilla, toki vähän erojakin oli perheestä toiseen.

Siis ei ne toteutuneet selkäsaunat ja tukkapöllyt mitenkään jokapäiväisiä olleet, mutta niillä uhkaileminen oli yleistä, paljon yleisempää kuin uhkausten toteuttaminen. Ja yleinen ilmapiiri oli hyvinkin voimakkaasti se, että aikuiset päättävät lasten asioista ja lapsilla itsellään ei siihen ole vastaan sanomista. Ja mitä kodin seinien sisällä tapahtuu ei kuulu muille.

Kai olet laittanut aikuisena välit poikki väkivaltaisiin vanhempiisi???

Epäonnistuneet ja huonot vanhemmat eivät ansaitse lastensa kunnioitusta. Huonot ja väkivaltaiset äidit ja isät saavat vanheta ja sairastaa ihan yksin ja ilman lastensa apua, tukea ja yhteydenpitoa.

Minusta yhdenkään puolustuskyvyttömän lapsen ei pidä antaa anteeksi ja hyväksyä aikuisen ihmisen lapseen kohdistamaa kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Kaltoinkohtelija ja pahoinpitelijä on joillakin lapsilla äiti ja joillakin isä tai molemmat vanhemmat. Joillakin on väkivaltainen sisarus. On perheitä, joissa lapsia on kohdellut huonosti ja kurittanut väkivaltainen isoäiti tai isoisä, täti tai setä. Perhe ja lähisukulaiset ovat yleensä olleet pahimpia lasten kaltoinkohtelijoita.

Kouluissa opettajat ja rehtorit ovat kiusanneet ja jopa pahoinpidelleet oppilaita, pieniä ja isompia lapsia yleisesti vielä 1970- ja 1980-luvulla. Nykyään nämä lapsia nöyryyttävät ja väkivaltaisesti kurittavat kansankynttilät saisivat käytöksestään rikostuomion ja heidät irtisanottaisiin työstään.

Joskus lapsia on kurittanut perhepäivähoitaja tai päiväkodin hoitaja. Perhepäivähoitoa ja päiväkoteja ei ole muutama kymmenen vuotta sitten juurikaan valvottu. Perhepäivähoitajaksi on palkattu 1970- ja 1980-luvulla täysin kouluttamattomia ja työttömiä naisia. Jotkut perhepäivähoitajat ovat kohdelleet kaltoin ja kurittaneet hoitolapsia ja muun muassa pakottaneet lapsia syömään ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleistä oli ja avoimesti puhuttiin kavereiden kesken tästä. Eikä me edes tiedetty, että ne tukkapöllyt, luunapit ja vyöllä viskomiset olivat väärin jopa aikuisten tekeminä. Tuohon aikaan oli mentaliteetti, että aikuiset saivat pahoinpidellä lapsia kurituksen nimessä. "Se joka kuritta on kasvanut, kunniatta kuolee", oli sanonta jota kuuli paljon.

Minäkin muistan ysäriltä tietämättömyyden kuplan, jossa lapset eivät yleisesti tienneet että tällainen meininki oli Suomessa ollut (ainakin teoriassa) lailla kiellettyä jo jonkin aikaa. Ja muistan tuon saman sanonnan ja sen miten sitä viljeltiin. Hienon ja syvällisen kuuloinen sanonta, mutta todellisuus sen takana oli sitten se, että rimpuilen ja kiemurtelen mahallani epätoivoisesti, samalla kun paljaalle takalistolle satelee iskuja, kyyneleet ja räkä valuvat valtoimenaan pitkin naamaa, ja hengitys katkeilee, kun huutoitkua puskee ulos semmoista vauhtia etteivät keuhkot pysy perässä.

Ja vanhemmat olivat ihan normaalit, ei päihde- tai mielenterveysongelmaiset. Sen suurimman osan ajasta, kun huonoa käytöstä tai tottelemattomuutta ei esiintynyt, kohtelivat ihan hyvin ja osoittivat myös hellyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös Saksassa tueta kotiäitiyttä paljonkin maksamalla mm. jotain korvausta äidille kun hoitaa kotona lapsensa. Hienoa että se on sivistysvaltio ja siellä on huomattu asian tärkeys ja arvostetaan.

Ihan tutkitusti Suomessa kaikilla mittareilla paremmin voivat niiden perheiden lapset, joissa lapset ovat osallistuneet päivähoitoon. Kotona hoidettujen perheiden lapset tilastollisesti menestyvät koulussa huonommin, kouluttautuvat matalammalle tasolle, sijoittuvat huonommin työelämään, ansaitsevat vähemmän ja ovat vähemmän terveitä.

Se taas ei johdu päiväkodista sinänsä, vaan perheiden sosiaaliluokasta. Ennen vain koulutettujen ja työssäkäyvien lapset olivat päiväkodeissa, matalasti koulutetuissa ja työttömien vanhempien perheissä lapset hoidettiin kotona. Vanhempien koulutustaso aika pitkälti määrittää lasten koulumenestystä yms. tulevaisuutta, eikä sitä tulla korjaamaan tällä, että nykyään myös kotona olevat vanhemmat hoidattavat lapsensa päiväkodissa. On ihan sama, mitä päiväkodissa tai koulussa lapsille opetetaan, jos kotoa saadaan se malli, että opiskelulla ei ole väliä ja töissäkään ei ole pakko käydä, jos ei huvita.

Tämä ei ihan pidä paikkaansa. Vielä 1980-luvulla päiväkotiin pääsivät vain kahden alimman tuloluokan työssäkäyvien vanhempien lapset. Ainoa porsaanreikä varakkaammille vanhemmille saada lapsensa päiväkotiin oli soittokierros jokaiseen päiväkotiin uuden hoitovuoden alussa. Jos joku aikaisemmin, tulojensa perusteella paikan saanut oli peruuttanut tulonsa, paikka täytettiin tuloja kysymättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä ihmeessä te ootte kasvaneet ? Keksitkö noita juttuja? Mä olen 60-luvulla syntynyt ja vanhemmat ei ole ikinä hakanneet. Ei myöskään kavereita ole hakattu.  Sitä paitsi 90-luvulla tiedettiin hyvin, että lapsia on lainvastaista rangaista lyömällä. 

Pohjois-Savossa maaseudulla (lähin kaupunki Iisalmi). Voi hyvin olla että tässä on jotain merkitsevää eroa esim. akselilla kaupunki/maaseutu, tai Etelä-Suomi/Pohjois-Suomi.

Ei todellakaan ole mitään keksittyä. Minä ja sisarukset syntyneet -87, -90 ja -92, samankaltainen kasvatus kaikilla meistä, samoin samanikäisillä kavereilla, toki vähän erojakin oli perheestä toiseen.

Siis ei ne toteutuneet selkäsaunat ja tukkapöllyt mitenkään jokapäiväisiä olleet, mutta niillä uhkaileminen oli yleistä, paljon yleisempää kuin uhkausten toteuttaminen. Ja yleinen ilmapiiri oli hyvinkin voimakkaasti se, että aikuiset päättävät lasten asioista ja lapsilla itsellään ei siihen ole vastaan sanomista. Ja mitä kodin seinien sisällä tapahtuu ei kuulu muille.

Pohjois-savossa on eniten mielenterveys - ja päihdeongelmia.

Tuttua kauraa itsellekin nuo, mutta ei se kerran kuussa tullut selkäsauna tai tukkapöllö ollut pahin. Niillä uhkailukaan ei. Pahin oli ahdistava ilmapiiri, väsynyt äiti ja poissaoleva isä.

Vierailija kirjoitti:

Kai olet laittanut aikuisena välit poikki väkivaltaisiin vanhempiisi???

Epäonnistuneet ja huonot vanhemmat eivät ansaitse lastensa kunnioitusta.

En ole laittanut välejä poikki enkä laita. Minua ja sisaruksiani on "epäonnistuneiden ja huonojen" vanhempien toimesta halattu ja rutistettu ja suukoteltu ja lohdutettu ja kehuttu, ja luettu iltasatuja ja autettu läksyissä ja maksettu harrastuksia ja kannustettu opiskeluissa.

En muistele hyvällä saamiani kurituksia. Ja vakuutan, että olen aivan äärettömän tyytyväinen, että nykyisessä toisenlaisessa 2020-luvun Suomessa, jossa tietämättömyys ei enää voi olla veruke, sellaiset on lasu- tai jopa poliisiasia. Mutta suunnilleen kaikkea muuta lapsuudestani muistelen hyvällä. Tuntuisi epäoikeudenmukaiselta vihata muuten hyvät lähtökohdat antaneita vanhempia sen takia, että he eivät onnistuneet rankaisemisteni kohdalla irrottautumaan "näin on tehty lapsille aina joten sen on oltava oikein" -ajattelusta, jolla oli tiukassa istuvat satojen vuosien perinteet.

Tääläkin 90-luvulla syntynyt alkoholistin lapsi, mielenterveys diagnoosilla varustettuna. Toki en diagnoosin teininä saatuani oikein ymmärtänyt mistä oli kyse:D Lääkäriä taisi se vain helpottaa, diagnoosi ja lääkkeet kouraan. Yksin on saanut tunnetaidot opetella ja vanhemman henkisen väkivallan jäljelleen jättämiä haavoja nuolla. Oikeanlaisesta asenteesta on tällä matkalla toki apua, niin kuin moni on kärkkäästi tässä ketjussa sanonut, mutta kaikille ei ole sitä asennetta suotu...

Joku kuitenkin ihmetteli miksi kuormitumme työstä. Itse olen kasvanut täydellisyyden tavoittelijaksi, huomaamattomaksi konfliktien välttelijäksi sekä miellyttäjäksi, kuten moni muukin alkoholistin lapsi. Ja tämä jos joku aiheuttaa työelämässä ongelmia. Olen kovassa kuumeessa polkenut töihin pyörällä luullen olevani korvaamaton, suostunut jokaiseen työnantajan vaatimukseen ja tehnyt enemmänkin kuin on pyydetty. Tätä työnantajat sitten hyväksikäyttävät. Monet itkut on itketty, kun on pitänyt soittaa töihin, että olen kipeä. Ja vaikka moni täällä tuntuu ajattelevan, että oman itsensä kuuntelu on pahasta, niin tohdin olla erimieltä ja olla ylpeä nuorista, jotka pyrkivät kuuntelemaan itseään ja omaa jaksamistaan. 

On 70-luvulla syntyneitä, ketkä ovat olleet 90-luvulla vielä alaikäisiä. Eli alle 18-vuotiaita. Esimerkiksi on ollut lapsi, koska on ollut 16-vuotias vuonna 1995 ja on siis syntynyt 70-luvulla. 70-luvulla syntyneillä on paljonkin yhteistä 90-luvulla syntyneiden kanssa tällä hetkellä vuonna 2022 ja myös tulevina vuosina.

Olen Asperger-piirteinen ADHD-ihminen, ja sehän sitten riitti armottomaan kiusaamiseen. Pienessä paikassa siihen ei kunnolla edes puututtu. Toisaalta minulla on perimän kautta alttius mielenterveysongelmille. Mutta niin vain paahdan töissä ja suoritan maisteritutkintoa siinä ohessa. Lastani olen patistanut työn hakuun jo nuorena, ja hän on tehnyt töitä jo varhaisteinistä asti. Aina pitää yrittää eteenpäin ja ongelmien kanssa oppia elämään.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 92 syntyny, jos mä oikein muistan niin meillä ei edes ollut kännyköitä yms kun me oltiin pieniä... En tiedä mitä sä koitat selittää. Eiköhän se mene sinne 00 puolelle. 

Esikoiseni on syntynyt-91. On väitellyt tohtoriksi, on töissä. Kävi töissä osa-aikaisesti opiskeluaikanaan.

Mitä hyvää siitä voi tulla, kun 90-luvun lapset ovat syntyneet laman aikana ja käyneet koulunsa uuden laman aikana ja kun pääsevät opiskelemaan, niin moni korkeakouluttautuu yhtäkkiä työttömäksi vaikka vanhemmat on puhuneet, että mitä enemmän kouluttaudut niin sitä paremmin pääset töihin? Palkkataso on ihan eri kuin mitä omien vanhempien nuoruudessa, samalla rahalla saa paljon vähemmän ja oman asunnon ostaminen on ihan vaan kaukainen unelma monelle, jollei halua vuosikymmeniksi parisuhteeseen pankin kanssa (jos lainaa ylipäätään saa). Siitä huolimatta vanhemmat jaksaa vaan puhua, että senkun kävelet firmaan sisälle ja kysyt töitä niin sillä se ura urkenee.

Vanhemmilla oli ihan eri kasvatusmetodit vielä 90-luvulla, väkivaltakaan ei ollut kovin harvinaista vaikka oli kiellettyä. Itsekin sain selkääni harvakseltaan ja uhkailtiin, että jos en tottele niin viedään papan luokse (isällä lämpimiä muistoja papan kurituksista). Mielenterveysongelmista tai äitiyden vaikeuksista ei puhuttu niin kuin nykyään, äitini ei ikinä tullut sinuiksi synnytyksen jälkeisen masennuksensa kanssa eikä siitä vaan keskusteltu, vaikka sokeakin näki ettei nainen ollut ihan toimintakykyinen. Meidän ikäluokassa vanhemmilla on ihan eri maailmankuva ja käsitys tulevaisuudesta kuin meillä, jotka on joutuneet lapsuudessa kasvamaan digitalisaatioon ja menettämään sielunsa somelle ja muille sovelluksille, jotka ovat nykyään lähes ainoa tapa hoitaa päivittäistä elämää tehokkaasti.

- 93 syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä ihmeessä te ootte kasvaneet ? Keksitkö noita juttuja? Mä olen 60-luvulla syntynyt ja vanhemmat ei ole ikinä hakanneet. Ei myöskään kavereita ole hakattu.  Sitä paitsi 90-luvulla tiedettiin hyvin, että lapsia on lainvastaista rangaista lyömällä. 

Pohjois-Savossa maaseudulla (lähin kaupunki Iisalmi). Voi hyvin olla että tässä on jotain merkitsevää eroa esim. akselilla kaupunki/maaseutu, tai Etelä-Suomi/Pohjois-Suomi.

Ei todellakaan ole mitään keksittyä. Minä ja sisarukset syntyneet -87, -90 ja -92, samankaltainen kasvatus kaikilla meistä, samoin samanikäisillä kavereilla, toki vähän erojakin oli perheestä toiseen.

Siis ei ne toteutuneet selkäsaunat ja tukkapöllyt mitenkään jokapäiväisiä olleet, mutta niillä uhkaileminen oli yleistä, paljon yleisempää kuin uhkausten toteuttaminen. Ja yleinen ilmapiiri oli hyvinkin voimakkaasti se, että aikuiset päättävät lasten asioista ja lapsilla itsellään ei siihen ole vastaan sanomista. Ja mitä kodin seinien sisällä tapahtuu ei kuulu muille.

Tehän olette syntyneet eri vuosikymmenillä ja noin monta vuotta on ikäeroa. Ettekö kuulu eri sukupolviin, ainakin suurimman osan tämän palstan ihmisten mukaan, kun lukee näitä ikään liittyviä asioita. 87 syntyneen kuusuisi nyt tuntevansa olla vanhus 92 syntyneen rinnalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Voit Tunnetaidot olivat vahvasti tapetilla kasvatusasioissa 90-luvulla.

Sain ensimmäisen lapseni 90-luvun alussa, ja kahlasin hirveän pinon kasvatus oppaita, mmLiisa Keltikangas-Järvinen ja Jari Sinkkonen.

Jos sinä olet lukenut oppaita ja miettinyt tunnetaitoja niin se ei vastaa koko Suomen perheitä ja heidän kasvatusoppejaan yms. Itse synnyin 90-luvun alussa. Olin vähän ujo ja arka lapsi. Tämä ei isääni miellyttänyt yhtään. Näin minun olisi aina pitänyt olla rohkeampi. Äitini kanssa meni paremmin, mutta toisaalta antoi isän toimia kanssani miten sattuu. Hän suuttui aina todella paljon jos tein jonkun virheen tai sanoin vastaan. Sitten olisi taas koulussa pitänyt olla rohkea. Minulla oli aina "väärät" kaverit tai olin liian ujo hänestä. Olisi halunnut rohkean ja vahvan lapsen. Hänen mielekseen esim urheilin ja kilpailin paljon. Jos menestyi niin kaikki hyvin vähän aikaa. Oikeastaan kaikki tuo oli vain pakosta tehtyä. En itse nauttinut kilpailemisesta. Jännitin ja stressasin sitä kaikkea. Kaikki harrastukset olivat vain vanhempien omien haaveiden toistoa. Eivät niinkään omia valintojani. Olin hyvin epävarma ja koulussa muiden oli helppoa määräillä.

Myöhemmin kiusattiin. En saanut kotoa mitään tukea siihen. Olin vain heikko, kun en kestänyt sitä kaikkea. Tämä jatkui koko nuoruuden. Lopulta huonossa kunnossa pyysin apua heiltä, mutta huonoin tuloksin. En olisi jaksanut enää elää. Silti jäin ilman apua. Ymmärsin sen, että pitää itse kestää ja pärjätä. Meillä jo itkeminen oli heikkoutta. Näin en tunnista itseäni viestistäsi. Minun maailmaani eivät tunnetaidot kuuluneet. Samoin opetuksessa yms ei aihetta käsitelty. Reippaita lapsia suosittiin ja arvostettiin. Kaikkien piti näytellä ja olla esillä muuten paljon. Eivät ujot ja hiljaiset saaneet mitään apua jännitykseensä yms. Isäni suurperheestä ja joutunut pärjäämään omillaan jo nuorena. Sen vuoksi ymmärrän häntä kaikesta huolimatta. On vaatinut vahvan luonteen, että on selvinnyt. Se sitten näkyy käytöksessä. Äitini taas on ollut huonossa suhteessa oman äitinsä kanssa. Ovat tapelleet kaikesta. Tämä näkyy siinä millaiset myös meidän välimme ovat. Narsismia mukana ehkä myös. Pahoittelen tätä valitusra, mutta tämä kaikki vaikuttaa elämääni. Monella tietysti paljon pahempaa ollut. Sivusta tämä.

Vierailija kirjoitti:

On 70-luvulla syntyneitä, ketkä ovat olleet 90-luvulla vielä alaikäisiä. Eli alle 18-vuotiaita. Esimerkiksi on ollut lapsi, koska on ollut 16-vuotias vuonna 1995 ja on siis syntynyt 70-luvulla. 70-luvulla syntyneillä on paljonkin yhteistä 90-luvulla syntyneiden kanssa tällä hetkellä vuonna 2022 ja myös tulevina vuosina.

Jos ymmärsin kommenttisi oikein niin olen osittain samaa mieltä. Myös 70-luvulla tai sitä ennenkin syntyneillä on varmasti aika paljon yhteistä 80- ja 90-luvun lasten kanssa, kun kasvatustavat ja suhtautuminen lapsiin ovat saattaneet olla samantyyliset. Eli syntymävuodesta huolimatta vanhemmat ovat usein olleet henkisesti etäisiä, ehkä väkivaltaisiakin ja jättäneet lapset pitkälti oman onnensa nojaan. 90-luvulla syntyneiden tilanne nykyisin on kuitenkin erilainen, kun esim. lastenkasvatukseen liittyvät odotukset ja olosuhteet ovat ihan erilaiset kuin heidän omassa lapsuudessaan vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Heillä on nyt taakkanaan väkivallan ja kaltoinkohtelun kierteen katkaiseminen ja muita juuri tähän aikaan liittyviä haasteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleistä oli ja avoimesti puhuttiin kavereiden kesken tästä. Eikä me edes tiedetty, että ne tukkapöllyt, luunapit ja vyöllä viskomiset olivat väärin jopa aikuisten tekeminä. Tuohon aikaan oli mentaliteetti, että aikuiset saivat pahoinpidellä lapsia kurituksen nimessä. "Se joka kuritta on kasvanut, kunniatta kuolee", oli sanonta jota kuuli paljon.

Minäkin muistan ysäriltä tietämättömyyden kuplan, jossa lapset eivät yleisesti tienneet että tällainen meininki oli Suomessa ollut (ainakin teoriassa) lailla kiellettyä jo jonkin aikaa. Ja muistan tuon saman sanonnan ja sen miten sitä viljeltiin. Hienon ja syvällisen kuuloinen sanonta, mutta todellisuus sen takana oli sitten se, että rimpuilen ja kiemurtelen mahallani epätoivoisesti, samalla kun paljaalle takalistolle satelee iskuja, kyyneleet ja räkä valuvat valtoimenaan pitkin naamaa, ja hengitys katkeilee, kun huutoitkua puskee ulos semmoista vauhtia etteivät keuhkot pysy perässä.

Ja vanhemmat olivat ihan normaalit, ei päihde- tai mielenterveysongelmaiset. Sen suurimman osan ajasta, kun huonoa käytöstä tai tottelemattomuutta ei esiintynyt, kohtelivat ihan hyvin ja osoittivat myös hellyyttä.

Missä ihmeessä te ootte kasvaneet ? Keksitkö noita juttuja? Mä olen 60-luvulla syntynyt ja vanhemmat ei ole ikinä hakanneet. Ei myöskään kavereita ole hakattu.  Sitä paitsi 90-luvulla tiedettiin hyvin, että lapsia on lainvastaista rangaista lyömällä. 

Minä soitin kerran poliisitkin paikalle, mutta ne eivät tehneet mitään. Kyllä lapsia ja vaimoja hakattiin vielä 2000-luvun taitteessa.

Olen syntynyt -90. Olen miettinyt samaa, melkein kaikki kaverini käyvät terapiassa ja on diaknosoituja mielenterveysongelmia, mutta sitten mietin meidän kaikkien vanhempia. Löytyy (valitse yksi tai usempi)

- alkoholisteja, usein jopa molemmat vanhemmat

- mielenterveysongelmia monessa sukupolvessa

- pettämistä ja valehtelua, sekä lapselle että toiselle puolisolle

- henkistä väkivaltaa

- lapsen hylkäämistä ja välinpitämättömyyttä

- kaikesta tästä täyttä vaikenemista ja lapsen ongelmista syytetään lasta itseään, tämä on liian herkkä

Tämä toistuu siis kaikissa tapauksissa. Joka ikisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 94 syntynyt. Isä löi, repi hiuksista. Itkua ei isä sallinut, jos itkin käski huoneeseen itkemään. Äiti uhkasi vyöllä ja koivuniemen herralla. Kotiaresti käytössä, useamman kerran olin kk kotiarestissa. Kotoa muistan karanneeni metsään kun pelkäsin niin paljon raivoavaa isääni. Pakkasessa seisotettiin sisävaatteet päällä. Meillä ei juuri halailtu, kehuttu tms. Siskoni otti isäni kanssa asian Perhepäivähoitaja myös seisotti nurkassa ja laittoi jäähylle. Vanhempani syntyneet 60-luvun lopulla.

Äh, jäi kesken. Siskoni otti asian isäni kanssa puheeksi. Ei kuulemma muista ikinä näitä asioita tapahtuneen ja sanoi että valehtelemme. Oli myös veljensä kanssa puhunut asiasta ja veli sanoi kummissaan että niin hänenkin lapset sanoneet samaa eikä muista koskaan olleensa väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Serkkuni ja siskoni ilmeisesti olemme sitten kovia kuvittelemaan

Se voi hyvin pitää paikkansa ettei hän muista.

Monelle yli 50 vuotiaalle katsos on tapahtunut niin paljon asioita ettei niitä kaikkia vaan voi enää muistaa. Itse en edes muista suurimman osan luokkakavereitteni nimiä, vaikka olen monen kanssa ollut vuosia samalla luokalla lapsena.

Vanhemmat uhkailevat lapsiaan, koska hekin saattavat olla aivan äärirajoilla oman jaksamisen kanssa. Sinä muistat tietysti sinuun kohdistuneen uhkailun, mutta samanaikaisesti isäsi on saattanut olla erittäin stressaantunut vaikka rahojen,työn, työkavereiden tai uhkailevien naapureiden takia. Hän saattaa muistaa vaikka töissä samanaikaisesti olleet irtisanomisneuvottelut, mutta ei muista kun illalla superstressaantuneena huutanut ja ehkä lyönyt teitä, kun kello on 23,30 te ette ole käyneet nukkumaan, vaan kikatelleet siellä sängyssä ja hänen on pitänyt keksittyä vaikka siihen, miten saada kasaan joku summa ettette menetä kotianne.

90-luku on ollut laman takia monelle todella stressaavaa ja vaikeaa aikaa ja osalle vain ne kaikkein suurimmat ja vakavimmat jutut ovat jääneet mieleen.

Sinun muistissa ei ole mistä isäsi ja äitisi raivosi tai et ainakaan kirjoita niistä. Ehkä se olisi viimeinen pisara tai ainoa mihin he konkreettisesti pystyivät edes jotenkin reagoimaan ja kyetä muuttamaan? Ei ole ollut helppoa olla vanhempi koskaan. Ihminen on ihminen ja hänellä ei usein ole mikään kauhea kärsivällisyys tai hillintäkyky.

Lapset ovat ja osaavat myös olla todella rasittavia ja vaikeita. On uhmaikää, teinikapinaa ja tottelemattomuutta. Se lapsi pitäisi saade tekemään niitä pakollisia asioita, kuten vaikka käymään koulua tai pitämään huone siistinä ja pesemään itsensä ja lapset saattavat vain nauraa ja kapinoidaan vastaan.

Isäsi oli todennäköisesti todella turhautunut teihin tai sinuun tai itseensä, jos hän raivosi pahasti ilman alkoholia. Joskus mietin miten toiset vanhemmat selviävät hengissä niiden omien lastensa kanssa. Jotkut teinit ja lapset kun ihan oikeasti ovat aika kauheita. Kyllä, koska ne pahimmat koulukiusaajat esimerkiksi, hekin ovat jonkun äidin ja isän lapsia, jotka illaksi menevät kotiin ja ovat ehkä ihan yhtä kauheita siellä kun koulussa. Voiko oikeasti syyttää sellaisia vanhempia, jos heillä menee hermot niihin lapsiin?

Vanhemmat eivät ole mikään oma rotunsa, vaan ne on niitä samoja ihmisiä, jotka aikanaan kävivät tarhassa, koulussa tai asuivat naapurissa. Tavallisia ihmisiä, joilla ei ole kun ihan tavallinen stressinsietokyky ja itsehillintä. Toisilla parempi ja toisilla huonompi ja isäsi näköjään ei kuulunut näihin, jotka olisivat kyenneet purkaa pahaa oloaan muuten kun raivoamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Voit Tunnetaidot olivat vahvasti tapetilla kasvatusasioissa 90-luvulla.

Sain ensimmäisen lapseni 90-luvun alussa, ja kahlasin hirveän pinon kasvatus oppaita, mmLiisa Keltikangas-Järvinen ja Jari Sinkkonen.

Jos sinä olet lukenut oppaita ja miettinyt tunnetaitoja niin se ei vastaa koko Suomen perheitä ja heidän kasvatusoppejaan yms. Itse synnyin 90-luvun alussa. Olin vähän ujo ja arka lapsi. Tämä ei isääni miellyttänyt yhtään. Näin minun olisi aina pitänyt olla rohkeampi. Äitini kanssa meni paremmin, mutta toisaalta antoi isän toimia kanssani miten sattuu. Hän suuttui aina todella paljon jos tein jonkun virheen tai sanoin vastaan. Sitten olisi taas koulussa pitänyt olla rohkea. Minulla oli aina "väärät" kaverit tai olin liian ujo hänestä. Olisi halunnut rohkean ja vahvan lapsen. Hänen mielekseen esim urheilin ja kilpailin paljon. Jos menestyi niin kaikki hyvin vähän aikaa. Oikeastaan kaikki tuo oli vain pakosta tehtyä. En itse nauttinut kilpailemisesta. Jännitin ja stressasin sitä kaikkea. Kaikki harrastukset olivat vain vanhempien omien haaveiden toistoa. Eivät niinkään omia valintojani. Olin hyvin epävarma ja koulussa muiden oli helppoa määräillä.

Myöhemmin kiusattiin. En saanut kotoa mitään tukea siihen. Olin vain heikko, kun en kestänyt sitä kaikkea. Tämä jatkui koko nuoruuden. Lopulta huonossa kunnossa pyysin apua heiltä, mutta huonoin tuloksin. En olisi jaksanut enää elää. Silti jäin ilman apua. Ymmärsin sen, että pitää itse kestää ja pärjätä. Meillä jo itkeminen oli heikkoutta. Näin en tunnista itseäni viestistäsi. Minun maailmaani eivät tunnetaidot kuuluneet. Samoin opetuksessa yms ei aihetta käsitelty. Reippaita lapsia suosittiin ja arvostettiin. Kaikkien piti näytellä ja olla esillä muuten paljon. Eivät ujot ja hiljaiset saaneet mitään apua jännitykseensä yms. Isäni suurperheestä ja joutunut pärjäämään omillaan jo nuorena. Sen vuoksi ymmärrän häntä kaikesta huolimatta. On vaatinut vahvan luonteen, että on selvinnyt. Se sitten näkyy käytöksessä. Äitini taas on ollut huonossa suhteessa oman äitinsä kanssa. Ovat tapelleet kaikesta. Tämä näkyy siinä millaiset myös meidän välimme ovat. Narsismia mukana ehkä myös. Pahoittelen tätä valitusra, mutta tämä kaikki vaikuttaa elämääni. Monella tietysti paljon pahempaa ollut. Sivusta tämä.

Isäsi ymmärsi, että nykyisin, jotta voi elää edes jotenkin hyvän elämän on oltava vahva. Vahvuus on joko synnynnäistä tai sitten sitä on kehitettävä haastamalla itseään aina kaav kovemmin. Reippautta suositaan, koska se tarkoittaa pärjäämistä. Arat ja ujot jäävät jalkoihin, eikä yksikään isä toivo lapselleen sellaista kohtaloa.

Sinun väärät kaverit olivat hänestä vääriä, koska isäsi ymmärsi suhteiden merkityksen työelämässä, samoin väärissä porukoissa oleminen vie helposti väärille teille.

Miten sinä kasvattaisit lapsen pärjäämään tässä maailmassa ja saamaan hyvän elämän? En usko, että sinäkään kannustaisit heikkouteen, ujouteen tai jopa laiskuuteen?

Minusta monen kannattaisi lähetää siitä ajatuksesta, että vanhemmat toivovat parasta lapsilleen. He vaan eivät ole kyenneet tai osanneet valita ja käyttää ehkä yhtäkään tehokasta keinoa siihen ja ovat jopa tehneet enemmän tuhoa kuin hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On 70-luvulla syntyneitä, ketkä ovat olleet 90-luvulla vielä alaikäisiä. Eli alle 18-vuotiaita. Esimerkiksi on ollut lapsi, koska on ollut 16-vuotias vuonna 1995 ja on siis syntynyt 70-luvulla. 70-luvulla syntyneillä on paljonkin yhteistä 90-luvulla syntyneiden kanssa tällä hetkellä vuonna 2022 ja myös tulevina vuosina.

Jos ymmärsin kommenttisi oikein niin olen osittain samaa mieltä. Myös 70-luvulla tai sitä ennenkin syntyneillä on varmasti aika paljon yhteistä 80- ja 90-luvun lasten kanssa, kun kasvatustavat ja suhtautuminen lapsiin ovat saattaneet olla samantyyliset. Eli syntymävuodesta huolimatta vanhemmat ovat usein olleet henkisesti etäisiä, ehkä väkivaltaisiakin ja jättäneet lapset pitkälti oman onnensa nojaan. 90-luvulla syntyneiden tilanne nykyisin on kuitenkin erilainen, kun esim. lastenkasvatukseen liittyvät odotukset ja olosuhteet ovat ihan erilaiset kuin heidän omassa lapsuudessaan vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Heillä on nyt taakkanaan väkivallan ja kaltoinkohtelun kierteen katkaiseminen ja muita juuri tähän aikaan liittyviä haasteita.

Kyllähän 70-luvulla suntyneetkin tekevät lapsia tällä hetkellä ja nykyaika koskee heitä lastenkasvatuksen suhteen.