Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodan jälkeen syntyneet on kaltoinkohdelleet lapsiaan. Nämä lapset ovat nykyisten nuorten aikuisten vanhempia. Joko he ovat jatkaneet samalla linjalylikompensoineet omien traumojensa vuoksi.

Ja näin nykynuoret ovat mielenterveysongelmaisia. Asia ei johdu heistä itsestään vaan heidän isovanhemmistaan. 🤩

Mitä tarkoittaa "heistä itsestään"? Meinaatko geenejä vai kasvatusta, joka periytyy omasta kasvatuksesta?

Meitä pieniä lapsia hakattiin, retuutettiin ja kaltoinkohdeltiin siihen vedoten että emääkin oli hakattu, retuutettu ja kaltoinkohdeltu. Aukoton logiikka.

Jos olisivat yhtään fiksumpia eivät olisi siinneet enää sen jälkeen kun maapallon kantokyky ja yhteiskunnan elatuskyky oli jo ylitetty, saati että karkaisivat päiväkoti-ikäisen päälle mylvien että heitä on joskus kaltoinkohdellut joku muu.

Jos nyt yhtään olet ketjua lukenut, niin aika paljon on jaapattu ketjussa resilienssistä ja vastuun ottamisesta itsestään. Kumpi puuttuu nuorison edustajalta nyt, lukutaito vai keskittymiskyky? 😛

En ole lukenut ketjua työaikana. Tulin juuri mukaan.

Huomaa, että itseohjautuvuus on nykynuorilla liikaa vaadittu. Olisit löytänyt vastauksen kysymykseesi vaivautumalla lukemaan sivun verran taaksepäin, mutta TLDR.

Tämä. Sen kyllä tietää että vastaus löytyy sieltä jos lukee koko ketjun. Tai jos sattumalta aloittaa oikealta sivulta. Kyllä minulla on paljon vapaa-aikaa lukea vauvaa.

Ja sen rajallisen vapaa-ajan Vauvalla voi käyttää itsensä sivistämiseen vaikkapa ketjua lukemalla tai vaihtoehtoisesti älämölö-huomatkaamut-päläpöpö-vastatkaamulle-tahdonreaktioita-minäminätäällä-linjalla. Sukupolvikysymys sitten kumpaan linjaan suuntautuu.

Jostain ikäluokasta löytyy sen tasoista porukkaa, että he sivistyvät lukemalla av-palstaa? Ei juma.

Sillä ikäluokalla on lukutaitoa jopa niin paljon, että tunnistavat sarkasminkin. Ei juma, ei löydy nuoremmista sen tasoista porukkaa. (Tämä kommentti ei muuten ollut sarkasmia vaan sen tyylilaji on nimeltään parodia. Lukutaito!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodan jälkeen syntyneet on kaltoinkohdelleet lapsiaan. Nämä lapset ovat nykyisten nuorten aikuisten vanhempia. Joko he ovat jatkaneet samalla linjalylikompensoineet omien traumojensa vuoksi.

Ja näin nykynuoret ovat mielenterveysongelmaisia. Asia ei johdu heistä itsestään vaan heidän isovanhemmistaan. 🤩

Mitä tarkoittaa "heistä itsestään"? Meinaatko geenejä vai kasvatusta, joka periytyy omasta kasvatuksesta?

Meitä pieniä lapsia hakattiin, retuutettiin ja kaltoinkohdeltiin siihen vedoten että emääkin oli hakattu, retuutettu ja kaltoinkohdeltu. Aukoton logiikka.

Jos olisivat yhtään fiksumpia eivät olisi siinneet enää sen jälkeen kun maapallon kantokyky ja yhteiskunnan elatuskyky oli jo ylitetty, saati että karkaisivat päiväkoti-ikäisen päälle mylvien että heitä on joskus kaltoinkohdellut joku muu.

Jos nyt yhtään olet ketjua lukenut, niin aika paljon on jaapattu ketjussa resilienssistä ja vastuun ottamisesta itsestään. Kumpi puuttuu nuorison edustajalta nyt, lukutaito vai keskittymiskyky? 😛

En ole lukenut ketjua työaikana. Tulin juuri mukaan.

Huomaa, että itseohjautuvuus on nykynuorilla liikaa vaadittu. Olisit löytänyt vastauksen kysymykseesi vaivautumalla lukemaan sivun verran taaksepäin, mutta TLDR.

Tämä. Sen kyllä tietää että vastaus löytyy sieltä jos lukee koko ketjun. Tai jos sattumalta aloittaa oikealta sivulta. Kyllä minulla on paljon vapaa-aikaa lukea vauvaa.

Ja sen rajallisen vapaa-ajan Vauvalla voi käyttää itsensä sivistämiseen vaikkapa ketjua lukemalla tai vaihtoehtoisesti älämölö-huomatkaamut-päläpöpö-vastatkaamulle-tahdonreaktioita-minäminätäällä-linjalla. Sukupolvikysymys sitten kumpaan linjaan suuntautuu.

Jostain ikäluokasta löytyy sen tasoista porukkaa, että he sivistyvät lukemalla av-palstaa? Ei juma.

Sillä ikäluokalla on lukutaitoa jopa niin paljon, että tunnistavat sarkasminkin. Ei juma, ei löydy nuoremmista sen tasoista porukkaa. (Tämä kommentti ei muuten ollut sarkasmia vaan sen tyylilaji on nimeltään parodia. Lukutaito!)

Tämä. Et ymmärtänyt sarkasmia. Sellaista ei ilmeisesti voi kaltaisiltasi odottaa.

Vanhojen sukupolvien naisten typeryyden vuoksi elää yliopistolla vieläkin illuusio siitä etteivät naiset osaa suunnitella ydinvoimaloita.

tabula rasa kirjoitti:

Miksiköhän milleniaaleja ahdistaa. Noh, johtuisiko esim. siitä miten milleniaaleista yleisesti puhutaan? Tämäkin ketju on siitä oiva esimerkki. Tuntuu, että tällä hetkellä me milleniaalit ollaan ylivoimaisesti se vihatuin vielä nuorisoon kuuluva ikäpolvi. Samaan aikaan kun lööpeissä ihmetellään  ja ihastellaan näitä tutin sijasta tabletin saaneita diginatiiveja, meistä milleniaaleista on milloin mikäkin artikkeli kertomassa, että kuinka huonosti meillä menee. Mistähän se niin lienee johtuvan? Kasvatuksesta? Jostain surkeasta Karmasta?

Mutta eihän siinä mitään uutta sinänsä ole, niinhän toi näyttää aina olleen, että vanhemmat sukupolvet epäilevät ja parjaavat nuorempia. Sitten ihmetellään, että mikä meni kasvutuksessa pieleen?? Kun minä niin rakkaudella ojensin.

- Voi Birgitta, kun olisitkin pistänyt korkin kiinni ja oikeasti lukenut ne neuvolan tunnetaito- lehtiset.

Sen sijaan, että syyllistätte nuoria, katsokaa heidän vanhempia.

Taas on nuorisolla vaikeampaa kuin kellään aiemmalla ikäryhmällä. 😃 Ei ole sodat ja köyhyydet mitään sen rinnalla, että millenniaaleilla on taakkanaan paitsi ilmastoahdistus myös koska heistä puhutaan rumasti niin vauvalla kuin uutisissakin. 👍🏻 tosin seuraavassa hengenvedossa todetaan, että aina ennenkin on nuorisoa parjattu - ja päädytään siihen samaan kehäihmettelyyn kuten tässä ketjussa jo monesti: miksi juuri nuoriso saa mielenterveysongelmia näistä vaikeuksista, joita aiemmat sukupolvet eivät edes pitäneet vaikeuksina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodan jälkeen syntyneet on kaltoinkohdelleet lapsiaan. Nämä lapset ovat nykyisten nuorten aikuisten vanhempia. Joko he ovat jatkaneet samalla linjalylikompensoineet omien traumojensa vuoksi.

Ja näin nykynuoret ovat mielenterveysongelmaisia. Asia ei johdu heistä itsestään vaan heidän isovanhemmistaan. 🤩

Mitä tarkoittaa "heistä itsestään"? Meinaatko geenejä vai kasvatusta, joka periytyy omasta kasvatuksesta?

Meitä pieniä lapsia hakattiin, retuutettiin ja kaltoinkohdeltiin siihen vedoten että emääkin oli hakattu, retuutettu ja kaltoinkohdeltu. Aukoton logiikka.

Jos olisivat yhtään fiksumpia eivät olisi siinneet enää sen jälkeen kun maapallon kantokyky ja yhteiskunnan elatuskyky oli jo ylitetty, saati että karkaisivat päiväkoti-ikäisen päälle mylvien että heitä on joskus kaltoinkohdellut joku muu.

Jos nyt yhtään olet ketjua lukenut, niin aika paljon on jaapattu ketjussa resilienssistä ja vastuun ottamisesta itsestään. Kumpi puuttuu nuorison edustajalta nyt, lukutaito vai keskittymiskyky? 😛

En ole lukenut ketjua työaikana. Tulin juuri mukaan.

Huomaa, että itseohjautuvuus on nykynuorilla liikaa vaadittu. Olisit löytänyt vastauksen kysymykseesi vaivautumalla lukemaan sivun verran taaksepäin, mutta TLDR.

Tämä. Sen kyllä tietää että vastaus löytyy sieltä jos lukee koko ketjun. Tai jos sattumalta aloittaa oikealta sivulta. Kyllä minulla on paljon vapaa-aikaa lukea vauvaa.

Ja sen rajallisen vapaa-ajan Vauvalla voi käyttää itsensä sivistämiseen vaikkapa ketjua lukemalla tai vaihtoehtoisesti älämölö-huomatkaamut-päläpöpö-vastatkaamulle-tahdonreaktioita-minäminätäällä-linjalla. Sukupolvikysymys sitten kumpaan linjaan suuntautuu.

Jostain ikäluokasta löytyy sen tasoista porukkaa, että he sivistyvät lukemalla av-palstaa? Ei juma.

Sillä ikäluokalla on lukutaitoa jopa niin paljon, että tunnistavat sarkasminkin. Ei juma, ei löydy nuoremmista sen tasoista porukkaa. (Tämä kommentti ei muuten ollut sarkasmia vaan sen tyylilaji on nimeltään parodia. Lukutaito!)

Tämä. Et ymmärtänyt sarkasmia. Sellaista ei ilmeisesti voi kaltaisiltasi odottaa.

Juurikin näin! Jos koet sen niin, sitten se on niin ja sitten et sitä voi heiltä odottaa kokevasi. Korrelaatit on sitä paitsi vanhanaikaisia. 💀🍆🍑

Vierailija kirjoitti:

Masennukseen ja itsetunnon kohotukseen on ollut hyvä joku harrastus missä on kaikilla ns tasapuoliset lähtökohdat. Sellainen missä ei raha ja suhteilla pelaaminen vaikuta.

Ai niin kuin kuntouttava työtoiminta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Parhaan tuloksen eduskunnassa ja muissa työpaikoissa saisi päällekarkauksella. Hiuksista kiinni ja vaikka metallisella imurinputkella hakkaamista 👍👍👍

-eri 

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Kassalla voi repiä kassatyttöö hiuksista jos ei tule alennusta muuten 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Oletko ajatellut uraa stand up -koomikkona? Hyvä duuni, sulla selvästi lahjoja, ei paljon viikkotunteja eikä koskaan tarvi herätä ennen iltapäivää?

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Mutta et sitten jaksa tehdä sitäkään ihmekös tuo kun on niitä diagnooseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennukseen ja itsetunnon kohotukseen on ollut hyvä joku harrastus missä on kaikilla ns tasapuoliset lähtökohdat. Sellainen missä ei raha ja suhteilla pelaaminen vaikuta.

Ai niin kuin kuntouttava työtoiminta?

Ei tietenkään, sehän on laadittu ihan vaan nuorten aikuisten kiusaamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Mutta et sitten jaksa tehdä sitäkään ihmekös tuo kun on niitä diagnooseja.

Sinulla varmasti on sillä perusteella että kuvittelet tietäväsi kenelle puhut ja mikä diagnoositausta on.

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Ei ollut ennen edes koulusurmiakaan. Mutta nyt on, kun nuorisolla on niitä mielenterveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Ei ollut ennen edes koulusurmiakaan. Mutta nyt on, kun nuorisolla on niitä mielenterveysongelmia.

Tämä. Ennen hakattiin vain itseä pienempiä, kuten lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Mutta et sitten jaksa tehdä sitäkään ihmekös tuo kun on niitä diagnooseja.

Sinulla varmasti on sillä perusteella että kuvittelet tietäväsi kenelle puhut ja mikä diagnoositausta on.

Nuoriso niin valittaa siitä että mielenterveysongelmilla on stigma josta pitäisi päästä eroon. Toki samat ihmiset voi sitten käyttää mielenterveysongelmaiseksi nimittelyä pilkkaterminä. logiikka on boomereille.

Vähänkoulutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Parhaan tuloksen eduskunnassa ja muissa työpaikoissa saisi päällekarkauksella. Hiuksista kiinni ja vaikka metallisella imurinputkella hakkaamista 👍👍👍

-eri 

Minua emä hakkasi metalliputkella. Jos ikinä enää tapaan vanhempiani, otan metalliputken mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Minä kyllä tulkitsen tämän niin, että ei pidä uhriutua ja jäädä märehtimään asioita, joille ei mitään voi, vaan elää elämäänsä. Sitä voi samanaikaisesti hoitaa mielenterveysongelmiaan ja olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Kun on mielekästä tekemistä ja elää aktiivista elämää töitä tehden, saa onnistumisen kokemuksia ja siten parantaa omanarvontuntoaan. Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta. Jopa monet ammattipsykologit ovat sitä mieltä, että terapia ei automaattisesti ole hyväksi, vaikka olisikin vaikea tausta. Sairaan tai uhrin identiteetti on todella helppo omaksua, sillä jokainen kaipaa hoivaa, mutta mitä vähemmän itseltään vaatii, sitä vaikeampaa on vastoinkäymisistä päästä yli. Ääripäähän voi yhtä hyvin mennä sekä niin, että on itselleen armoton että liiankin armollinen.

Eli puuhakkuus on merkki vastuun ottamisesta elämässä? No tämä kieltämättä vastaa sitä ajatusmallia, joka omilla 60- ja 70-luvulla syntyneillä vanhemmillani on. Itsensä kiireisenä pitäminen on yleinen tapa vältellä omien tunteiden kohtaamista.

Ja kyllä, käyn töissä, opiskelen ja olen suorittanut koko helvatan elämäni niin kuin vanhempani minulle opettivat. Mutta tuntuu että en kovin pitkään voi jatkaa tätä rataa ja pysyä mieleltäni terveeltä. Katkeruus on jo alkanut hiipiä psyykeen, minkä varmaan tästäkin viestistä huomaa.

Eittämättä kyllä huomaa, että olet katkera ja huomaa myös sen, että vääntelee asioita ihan outoon muotoon. Uhriutumisen ja murehtimiseen välttäminen ei muutu puuhakkuudeksi vaikka kuinka sinusta siltä tuntuu. Sinulla on nyt joku outo ajatusmalli, joka ei ole ihan normaali. No se on kai sinun ristisi ja asioiden näkeminen synkäksi värittyneenä on yksi masennusoire. Mutta ehkä sillekin kannattaisi TEHDÄ jotakin sen sijaan että katkeroituu, ja tämä ei ollut kehotus mihinkään puuhasteluun.

Tuossa aiemmassa viestissä sanotaan että "Kun on riittävästi puuhaa, ei ehdi myöskään vatvoa jokaista tuntemusta ja mielenliikahdusta". Eli aika suoraan sanotaan, että kun on puuhakas, niin saa välteltyä ikävien tunteiden kohtaamisen. Sitä lähinnä kommentoin.

Sinänsä tuossa oli paljon sellaistakin josta olen samaa mieltä. Esim. tuo että kun on mielekästä tekemistä, niin omanarvontunto paranee. Siitähän mielekkyydestä suurin osa meistä saa vain haaveilla.

Se on sinun tulkintasi. Psykologiassa nähdään asia niin, että monella joutilaana ollessa ajatukset alkavat kiertää yhä pienenevää kehää ja ajatukset muuttuvat aina vain negatiivisemmiksi. Tuon kehän saa tehokkaimmin katkaistua sillä, että lopettaa joutenolon ja alkaa tehdä jotain. Siellä terapiassa opetetaan, että pitää katkaista se märehdintä alkamalla vaikkapa siivoamaan tai menemällä kävelylle.

Näin se täti ammentaa nuorisolle tutkittua tieteen tarjoamaa viisautta. Nuoriso voi nyt jatkaa kettuilua siitä, että meillä ei ole tunnetaitoja ja emme osaa sanoittaa asioita 😛 Ehkäpä tämä on jopa jotain mitä vanhempasi ovat aina tienneet ja nyt sen tiedekin tietää?

😛😛😛 Eikö maammosi piiskannut sinua tarpeeksi että olisit oppinut olla näyttämättä kieltä?

Oletko ajatellut uraa stand up -koomikkona? Hyvä duuni, sulla selvästi lahjoja, ei paljon viikkotunteja eikä koskaan tarvi herätä ennen iltapäivää?

Menikö joulusi ihan hyvin vai miksi kiukuttelet? Vai ahdistaako vatsaa turvottava kinkku?

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa hakata tämän ketjun kaikkia vastaajia niin kasvaisivat henkisesti.

Ei ollut ennen edes koulusurmiakaan. Mutta nyt on, kun nuorisolla on niitä mielenterveysongelmia.

Tämä. Ennen hakattiin vain itseä pienempiä, kuten lapsia.

Eikä ne traumatisoituneet, vaan sen hoitaa nykynuoriso. Niillä on siitä ylisukupolvinen trauma, opin sen tänään täältä. 💪🏻