Lue keskustelun säännöt.
Miten lakata olemasta kynnysmatto? Olen liian ymmärtäväinen ja välttelen konflikteja.
25.12.2022 |
Haluan, että kaikki on hyvin. Haluan antaa oman panostukseni ihmisille, jotka elämässäni ovat. Ne ovat sellaisia arkisia asioita eli siivoamista, ruoanlaittoa, auttamista vaikka paperiasioissa, suunnittelua sekä avustamista. Ei siis mitään isoja asioita ja teen mielelläni mutta toisaalta ei minua kai näinkään arvosteta.
Toisaalta koska koen olevani niin huono ja epäonnistunut elämässä monin tavoin, yritän sitten kompensoida tekemällä kaiken oikein ja hyvin, välttää niitä konflikteja ja otan vastaan ihan mitä vain melkein. En nyt ihan mutta siis jos minua vaikka loukataan niin en osaa puolustua tarpeeksi voimakkaasti.
Yleensä vain alan tekemään lisää ja lisää, samalla olen maassa ja pettymykset purkautuvat kun olen yksin. Silloin joko itken tai jään sängyn pohjalle makaamaan.
Tämä oma tapani elää ihmissuhteissa tai töissä on vienyt minut uupumukseen ja sairastan toistuvaa keskivaikeaa masennusta.
Hävettää olla tällainen. En osaa elää itselleni vaan elän muille, samalla olen tyytymätön ja väsynyt. Kuolema tuntuu ajatuksena vain helpotukselta.
Vaikutan varmasti säälittävältä ja uhrautujalta, sitä varmaan olenkin mutta en tiedä miten osaisin elää muuten kuin hakemalla hyväksyntää ja suorittaa, olemalla hyvä, kiltti ja mukava, empaattinen ja sitten vielä asioiden pitää olla tiptop.
En edes kehtaa kertoa ihmisille koskaan että mikä minua vaivaa vaan esitän vain että kaikki on hyvin.
Jos paljastan olevani oikeasti aivan loppu ja että henkilökohtaiset asiani ovat sekaisin, niin koen vain enemmän olevani epäonnistunut ja turha paska.
Siispä yritän vain huokaista ja olla kuten pitää. Kotona en jaksa itseäni hoitaa kunnolla, ei ole mitään syytä. Vihaan itseäni.
Kommentit (108)
Omien rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Kun niitä rajoja alkaa elämänmittaisen muiden miellyttämisen jälkeen vetää, on aivan hukassa sen kanssa, että milloin tekee jotakin vain muita miellyttääkseen ja milloin tekee sen siksi, että se on itsestä aidosti järkevä ja hyvä idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. Koen päivien (viikkojen) huonoa omaatuntoa jos asetan rajat jollekin.
Esimerkkinä, olen reissannut ystäväni kanssa mökkireissuja ja ulkomaanmatkoja. Ystäväni on muuten kivaa seuraa, mutta omaa taipumuksen valittaa semmoisesta turhasta, joka pilaa sitten koko reissun. Valittaa mm hyttysistä, säästä, jos on liikaa porukkaa, mitä vaan.
Nyt viimeksi lähtiessämme mökille kesällä, sanoin jo etukäteen, että on luvattu yhtenä päivänä sadetta. Sille ei kukaan voi mitään ja siitä minulle valittaminen ei auta mitään. Onko sellaiset vaatteet nyt mukana, että voi suojautua hyttysiltä ja ei tule kylmä. Ota myös oma tyyny, ettei tule niska taas kipeäksi.
No eipä ollut varautunut minulta tuollaiseen, niin suuttui ja alkoi tiuskimaan. Lähdettiin silti, mutta tuntui, että tunnelma on pilalla ja minä pilasin sen.
Niin miten näissä tilanteissa toimitaan? Aiemmin olen vaan myötäillyt, pehmitellyt ja hyysäillyt tuollaisia tilanteita ja sitten itseä vtuttaa.
Mutta jos sanon ihan aiheesta ystävällisesti, tulee riita ja koen, että se on syytäni.
Olisiko vain nyt paikallaan kovettaa itsensä? Ei tuollaista turhaa valitusta tarvitse ottaa vastaan ja jos joku siitä ärsyyntyy, että siitä sanoo niin oma vikansako?
Mulla olisi ehkä ratkaisu tohon. Kokeile suhtautua erilailla kaverisi valittamiseen. Aiemmin olet suhtautunut liian raskaasti ja koettanut hyysätä ja tehdä "miinuksesta" plussaa, se on vienyt sinulta energiaa. Koeta tehdä niin, että suhtaudutkin rennosti ja menet mukaan valittamiseen. Kun ystävä sanoo "äh täällä on ihan liikaa ihmisiä, ei jaksaisi nyt", niin jatkat "joo, hillitön ryysis ja taas on pitkiä tyyppejä edessä, niin mitään ei näe hehhe". Voi meinaan olla, että ystäväsi ei tarkoita että sinun tulisi _ratkaista_ taikka _hyysätä_ kun hän valittaa jostain asiasta, vaan se on vain sellaista puhetta ja tyyliä, siihen voi mennä mukaan, ja sitten nauratte väliin ja lopuksi. Kannattaa kokeilla. Pääpointti on siinä että kokeilet erilaista suhtautumista ja teillä voikin olla mukavaa, kun molemmat vähän sanotte "ei jaksa tätä hellettä", "kato mitä ihottumaa jäi niistä hyttysparvista!" "huh huh katos näitä, tohon puri paarma paukamia täys, miten bikinit vedetään nyt" "no vältytään seksihulluilta, täähän näyttää kuin olisi tartuntatauti päällä" "Joo, jotain hyvää hei".
Sitten jos tämän ystävän tyyli on jatkuvaa valittamista ja tunnelman pilaamista, niin sitten homma on eri. MUTTA jos se on vain osa puhetyyliä, niin kokeile suhtautua rennosti ja valita myös jotain, bondatkaa ja vitsailkaa, yhteinen valitus voi olla hauskaakin ja osa puhetta ja olemista muun olemisen seassa.
Vierailija kirjoitti:
Omien rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Kun niitä rajoja alkaa elämänmittaisen muiden miellyttämisen jälkeen vetää, on aivan hukassa sen kanssa, että milloin tekee jotakin vain muita miellyttääkseen ja milloin tekee sen siksi, että se on itsestä aidosti järkevä ja hyvä idea.
Tämä. Ja itse kyllä usein kysyn myös itseltäni, että miksi en saisi tehdä jotain pelkästään siksi että se tuottaisi toiselle iloa. Miksi itseni pitäisi olla kaikessa ensisijaisena?
Tämä on hankala aihe, koska omat rajat ovat niin häilyväiset että ei oikein edes tiedä mitä tarkoittaa itsekkyys ja milloin se on tervettä ja milloin ei.
En tiedä kuinka tuon tekee ns asiallisesti tai ainakaan siis jos sitä ei tee aikanaan. Itsellä meni lopulta vaan kuppi nurin ja nykyään huomaan etten omaa enää minkäänlaista pinnaa toisten mielipiteille eikä kompromissikykyä ole enää lainkaan.
Saan siis aivan järkyt raivarit jos yhtään tunnen, ettei mun mielipidettä ole huomioitu tai sen yli on kävelty. Ja ihan sama onko kyseessä läheiset vaiko vieraat ihmiset. Vihaan käytännössä ja lähtökohtaisesti kaikkia enkä siksi mieluusti ole kenenkään kanssa enää tekemisissä.
Olisi varmaan pitänyt havahtua aikanaan siihen ettei muut kunnioita eikä arvosta.
Mulla yksi selvä raja on se, etten mene rusetille miellyttääkseni toista tai ollakseni hyväksytty. Enkä aio käydä terapiassa tai syödä lääkkeitä kestääkseni jotain ihmissuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että itsetuntoa ei voi ostaa. Kokeile jotain terapiaa. Mikä siihen on syynä, että tunnet olevasi niin huono, että pitää kompensoida sitä jotenkin?
Miksi ne muut ihmiset ovat sinun mielestäsi niin paljon sinua parempia, että ovat ansainneet sinun palveluksiasi, mutta sinä itse et? Oikeasti mieti! Mitä he ovat tehneet, jotta ovat sinun mielestäsi niin paljon parempia.
Hyvä kysymys. Itse olen tässä viime aikoina miettinyt sitä, että kun pitää odottaa omaa vuoroaan niin miksi/kuka sen on määrännyt että se oma vuoro on vasta muiden jälkeen viimeisenä?
Tuo siis iskostettiin itselleni jo lapsuudessa, että aina piti antaa muiden mennä/ottaa ekana ja vasta sitten vikana sai mennä ja saatesanat oli juurikin nuo, että ensin pitää odottaa omaa vuoroaan.
Ja tätä on sitten tosiaan tullut koko elämän ajan noudatettua. Nyt pari viikkoa sitten tuo tuli jostain mieleen ja nimenomaan siis tuon kummastelun kautta, että miksi se oma vuoro on/olisi aina vikana? Miksi se oma vuoro ei voisi olla vaikka tokana tai siinä puolivälissä?
Ilmeisesti jotain itsetunto-ongelmaa oli vanhemmillakin.
Toivottavasti nykyään ei niin enää tolkuteta lapsille, että olet vaan mukava kaikille niin ne on mukavia sinulle, hymyile maailmalle niin se hymyilee sinulle takaisin! Tuo on ollut yksiä elämäni suurimpia pettymyksiä. En ole ollut ihmisille kiltti saadakseni heistä ystäviä, vaan saadakseni olla rauhassa, ettei minua kohtaan siis oltaisi inhottavia. Olen muuten viihtynyt aina ihan hyvin yksin. Se on vaan näköjään ihan liikaa pyydetty, että ihmiset viitsisivät kohdella mua edes muodollisen kohteliaasti. Koska vanhempani ruhjoivat mut henkisesti, en ole halunnut omia lapsia. Ja hyvä niin. Nyt alan olla jo pian vaihdevuosissa, onneksi. Mutta jos jostain ihmeen syystä mulle olisi päätynyt oma lapsi, niin herrajjumala mä opettaisin sitä käyttämään kyynärpäitään ja paapoisin sille oikein rautaisen itsetunnon. Arvoikkaimpia ominaisuuksia maailmassa! Vaikka pyhäkoulu ja aikuiset saivat mut lapsuudessani aivopestyä aivan päinvastaiseen maailmankuvaan. Tuloksena romuksi mennyt elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omien rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Kun niitä rajoja alkaa elämänmittaisen muiden miellyttämisen jälkeen vetää, on aivan hukassa sen kanssa, että milloin tekee jotakin vain muita miellyttääkseen ja milloin tekee sen siksi, että se on itsestä aidosti järkevä ja hyvä idea.
Samoin on ihan hukassa siinä mikä on normaalia joustamista, vastavuoroisuutta ja kompromissikykyä.
Ainakin itsellä se menee jotenkin äärestä laitaan eli nykyään heti alkaa kilkattaa varoituskellot jos toinen vaikka peruu sovitun menon koska heti tulee tunne, että ahaa tämä ihminen ei arvosta eikä kunnioita minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omien rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Kun niitä rajoja alkaa elämänmittaisen muiden miellyttämisen jälkeen vetää, on aivan hukassa sen kanssa, että milloin tekee jotakin vain muita miellyttääkseen ja milloin tekee sen siksi, että se on itsestä aidosti järkevä ja hyvä idea.
Samoin on ihan hukassa siinä mikä on normaalia joustamista, vastavuoroisuutta ja kompromissikykyä.
Ainakin itsellä se menee jotenkin äärestä laitaan eli nykyään heti alkaa kilkattaa varoituskellot jos toinen vaikka peruu sovitun menon koska heti tulee tunne, että ahaa tämä ihminen ei arvosta eikä kunnioita minua.
Kun itsevarmuus ja itsetuntemus kehittyvät eikä enää elä toteuttaakseen muiden toiveita, rajan veto alkaa tapahtumaan luontevasti. Ja huomaa yllättäin että se ei enää aiheuta yhtä suurta syyllisyyttä kuin aiemmin.
Suosittelen kirjoittamista. Terve kiukku myös on ap: n kaltaisten puolella, sen avulla vedetään rajaa ja sanotaan tärkeä EI- sana silloin jos oikeesti ei jaksa eikä ehdi tai halua jotain mitä muut toivovat.
Joskus täytyy tietenkin joustaa, tilanteen mukaan. Se on kypsän ihmisen "tavaramerkki" että tiedostaa sekä sisäiset että ulkoiset rajat ja pystyy tarpeen mukaan joustamaankin vaikka ei juuri sillä kerralla olisi halukas. Mutta ei niin että sitä sitten velloo monta viikkoa "miksi menin taas lupaamaan....".
Hellstenin Ihminen tavattavissa- aineisto ja koulutus antavat valtavan hyvää tukea ap: n kaltaisissa tilanteissa. Suosittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi vasta se että opettelin olemaan yksin. Taustalla itselläni oli hylkäämisen ja yksinjäämisen pelko. Nyt kun tuota pelkoa ei enää ole, niin ei ole mitään ongelmaa sanoa ei kenellekään. Toki olen edelleen hyväsydäminen, joten autan kyllä muita, mutta en enää omalla kustannuksellani.
Toinen on se että olen opetellut sietämään että joku on minulel vihainen. Siinäpä on, niin minäkin olen hänelle eikä se näytä hänen perustaan kaivelevan.
Esimerkkinä nyt esim se että autoin ja kuuntelin erästä alkoholismista kärsivää läheistäni. Kun sitten hommasta ei tullut mitään, ja hän vain valehteli minulle, niin tuli hirveä huuto kun sanoin että nyt tämä riittää minulle, enkä voi häntä auttaa kun hän vain valehtelee.
Hän myös vihoissaan esti minua tapaamasta tiettyjä minulle tärkeitä henkilöitä, että "siitäpäs sain" kun olin niin huono ihminen ja kieltäydyn hänen auttamisestaan!
Pidin silti pääni, enkä nähnyt näitä tärkeitä ihmisiä pitkään aikaan. Nyt tilanne on normalisoitunut ns itsestään, kun en vain antanut periksi vaikka sitä selkeästi minulta odotettiin.
Myös iso osa ystävistäni tai, no "ystävistäni" on kaikonnut kun eivät ole saaneet enää minulta yksipuolista huomiota. Tämä oli vaikea kestää, vielä kun omassa perheessäni oli kriisi meneillään, mutta en vain antanut periksi.
Nykyään en lähde mihinkään mitä en halua, enkä tee mitään mikä ei tunnu kivalta. Välillä omatunto kolkuttelee, mutta siinäpä kolkuttelee, periksi en sille anna.
Minäkin olen oppinut olemaan tyytyväinen ja selviämään yksin, mutta oletko sinä oppinut sen seuraavan askelen, joka itselläni ei ole vielä.asettunut eli eläminen läheisessä suhteessa ilman, että hylkäämistrauma aktivoituu tai lähtee liikaa palvelemaan toista? Ilen pääosin omillani, mutta välillä joku "pääsee liian lähelle" ja jossain pisteessä tulee ongelma.
Minulla on tuo sama ongelma. Yksin ollessa kaikki on hyvin, mutta jos päästän jonkun liian lähelle, omat rajat puuroutuvat välittömästi. Kaikenlaiset läheisemmät ihmissuhteet ovat niin uuvuttavia, että keskityn mieluummin työhön ja työkaverit saavat riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omien rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Kun niitä rajoja alkaa elämänmittaisen muiden miellyttämisen jälkeen vetää, on aivan hukassa sen kanssa, että milloin tekee jotakin vain muita miellyttääkseen ja milloin tekee sen siksi, että se on itsestä aidosti järkevä ja hyvä idea.
Tämä. Ja itse kyllä usein kysyn myös itseltäni, että miksi en saisi tehdä jotain pelkästään siksi että se tuottaisi toiselle iloa. Miksi itseni pitäisi olla kaikessa ensisijaisena?
Tämä on hankala aihe, koska omat rajat ovat niin häilyväiset että ei oikein edes tiedä mitä tarkoittaa itsekkyys ja milloin se on tervettä ja milloin ei.
Te yritätte tällä hetkellä vetää linjaa sen "minä palvelen" - "minä en palvele" välille. Mutta ei se oikea vastaus sieltä löydy laisinkaan.
Kaikkein helpointa on tiedostaa se että jelppaa toista, mutta ei koskaan odota siitä mitään itselle, ei ystävyyttä, ei iloa, ei onnellisuutta, eikä palvelusta. Eikä tuo tarkoita mitään uhriutumista, että "minä en koskaan saa mitään kiitosta", vaan siitä että kun palvelet jotakuta, niin sinä et todellakaan odota yhtään mitään. Et positiivista, etkä negatiivista.
Kun tuon tiedostat, että teet jotakin ihan vain olettamatta tai odottamatta mitään, vain koska itse haluat, niin se on hyvä ja silloin sinä saat auttaa ja palvella toista niin paljon kuin lystäät. Siis saat auttaa tai olla auttamatta, eikä sillä tavoin että "nyt kun kerran annat periksi, sinä päädyt taas lapatossuksi jolta oletetaan palveluksia"
Ongelmia syntyy vain silloin jos oletat että sinun pitää auttaa tai palvella koska...
Tiedän mistä puhun, koska silloin kun minä aloin parantamaan itsetuntoa, ajattelin myös ensin että olen lapatossu. Tuo oli se hetki kun tiedostin että ihmiset käyttävät minua käytännössä hyväkseen.
Sitten ajattelin että "voinkohan tehdä noin (siis palvella tai auttaa), koska mitä jos teen sen nyt sen toisen vuoksi enkä koska itse haluan", ja sitten että "no enhän minä voi sitä sitten tehdä" tms.
Eli palveluni meni toiseen ääripäähän, eli siihen että en palvele.
Mutta se oikea piste ei löydy tuon linjan keskeltä, vaan se löytyy kokonaan ulkopuolelta!
Minä saan auttaa ja palvella toisia ihan niin paljon kuin minua huvittaa. Jos en palvele ja joku valittaa, niin siinähän valittaa. Toistaiseksi ketään ei ole kiinnostanut. Minä en nimittäin enää oleta että saisin palveluksistani jotakin takaisin, koska itsetuntoni on parantunut niin etten palvele ketään jotta saisin turvaa tai vastapalveluksia tms.
Hyvä itsetunto ei kiellä ketään auttamasta, tukemasta tai palvelemasta toista ihmistä. Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä että sinä tunnet sen miksi sinä teet jotakin.
Jos teet jotakin lopulta sen vuoksi että pelkäät että jäät yksin, tai että nyt tuo toinen on sinulle kiitollisuudenvelasta, silloin keräät vain ongelmia itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika klassiselta alkoholistiperheen lapsen ongelmalta. Kannattaa lukea Virtahepo olohuoneessa ym. läheisriippuvsisuuteen liittyvää kirjallisuutta ja kannattaa hakea myös apua mt-puolelta.
Istuta tänään itseesi hyvinvoinnin siemen, ja kastele sitä (muulla kuin alkoholilla)
Liikunnan harrastaminen ja eläinten kanssa touhuaminen on myös voimaannuttavaa.
Pidä huoli itsestäsi.
En ole ap, enkä ole lukenut tuota kirjaa, mutta tunnistan sen mistä ap kertoo.
Ongelma on heikossa itsetunnossa. Sinä et oikeasti "yritä auttaa", vaan sinä et ole tunnustanut itsellesi että sinulla on huono itsetunto ja että ansaisisit parempaa. Sen vuoksi, kun ihmisluonto on kuitenkin ohjelmoitu selviytymään, olet selittänyt aikoinaan itsellesi että olet hyvä ihminen, ja että autat muita ihmisiä. Mutta, todellisuudessa näin ei ole. Et halua auttaa ihmisiä pyyteettömästi, vaan taustalla on syy pelko yksinjäämisestä ja siitä että auttamalla muita toivot että heistä tulee sinun ystäviäsi jotka sitten auttavat sinua eteenpäin elämässä.
Tuo on pohjimmiltaan itsekästä, mutta kuka tunnustaisi olevansa itsekäs, varsinkin jos tuo itsekkyys johtuu pelosta? Ei kukaan halua tunnustautua olevansa heikko.
Siitä syystä ap sitten huomaa tuollaiset ihmiset jotka ovat yhtä heikossa asemassa ja ajattelee että hän ansaitsee vain sellaisen yhtä heikon kuin itse on ja tutustuu ja rakastuu heihin. Mutta, sitten tuleekin väkivaltaa ja muuta vastaavaa ongelmaa.
Ap, syy ei ole pohjimmiltaan sinun. Mutta sinun tulee tunnustaa se mistä läheisriippuvuus lähtee. Vasta sitten sinä pystyt itsenäistymään ja annat itsellesi luvan rakastua myös sellaisiin ihmisiin joita et tällä hetkellä usko ansaitsevasi!
Tämä on hyvä teksti. Ap:n kannattaa myös varautua siihen että jää täysin yksin ja kaikki hänen elämänsä ihmiset lähtevät. Se on valitettava totuus ihmissuhteista silloin kun olet ollut Kela, sosiaalitoimisto, verottaja, ruoka-apu, luottolaitos, turvakoti jne jne. Kaikki ihmiset ympärilläsi on hyväksikäyttäjiä ja reppanoita jotka on elämässäsi vain saamassa apua. Yksikään niistä ei ole ystävyyssuhde.
Kannattaa opetella elämään hyvää elämää aivan yksinkin. Silloin on helpompi jättää epäterveet ihmissuhteet. Seurauksena voi tosin olla täysin yksin jääminen, kuten yllä oleva kirjoittaja kuvannut. Se tarkoittaa vain, että ne katkenneet ihmissuhteet eivät ole olleet tasapainosia molemminpuoleisia ihmissuhteita. Kun ap oppii seisomaan omilla jaoillaan toisista riippumattomasti, aidot molemminpuoliset ihmissuhteet tulevat mahdollisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nykyään ei niin enää tolkuteta lapsille, että olet vaan mukava kaikille niin ne on mukavia sinulle, hymyile maailmalle niin se hymyilee sinulle takaisin! Tuo on ollut yksiä elämäni suurimpia pettymyksiä. En ole ollut ihmisille kiltti saadakseni heistä ystäviä, vaan saadakseni olla rauhassa, ettei minua kohtaan siis oltaisi inhottavia. Olen muuten viihtynyt aina ihan hyvin yksin. Se on vaan näköjään ihan liikaa pyydetty, että ihmiset viitsisivät kohdella mua edes muodollisen kohteliaasti. Koska vanhempani ruhjoivat mut henkisesti, en ole halunnut omia lapsia. Ja hyvä niin. Nyt alan olla jo pian vaihdevuosissa, onneksi. Mutta jos jostain ihmeen syystä mulle olisi päätynyt oma lapsi, niin herrajjumala mä opettaisin sitä käyttämään kyynärpäitään ja paapoisin sille oikein rautaisen itsetunnon. Arvoikkaimpia ominaisuuksia maailmassa! Vaikka pyhäkoulu ja aikuiset saivat mut lapsuudessani aivopestyä aivan päinvastaiseen maailmankuvaan. Tuloksena romuksi mennyt elämä.
Onneksi voi kostaa niille sairaille elukoille sitten ihmiset tajuaisivat olla lisääntymättä kun niille nisteille kostettaisiin se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omien rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Kun niitä rajoja alkaa elämänmittaisen muiden miellyttämisen jälkeen vetää, on aivan hukassa sen kanssa, että milloin tekee jotakin vain muita miellyttääkseen ja milloin tekee sen siksi, että se on itsestä aidosti järkevä ja hyvä idea.
Tämä. Ja itse kyllä usein kysyn myös itseltäni, että miksi en saisi tehdä jotain pelkästään siksi että se tuottaisi toiselle iloa. Miksi itseni pitäisi olla kaikessa ensisijaisena?
Tämä on hankala aihe, koska omat rajat ovat niin häilyväiset että ei oikein edes tiedä mitä tarkoittaa itsekkyys ja milloin se on tervettä ja milloin ei.
Te yritätte tällä hetkellä vetää linjaa sen "minä palvelen" - "minä en palvele" välille. Mutta ei se oikea vastaus sieltä löydy laisinkaan.
Kaikkein helpointa on tiedostaa se että jelppaa toista, mutta ei koskaan odota siitä mitään itselle, ei ystävyyttä, ei iloa, ei onnellisuutta, eikä palvelusta. Eikä tuo tarkoita mitään uhriutumista, että "minä en koskaan saa mitään kiitosta", vaan siitä että kun palvelet jotakuta, niin sinä et todellakaan odota yhtään mitään. Et positiivista, etkä negatiivista.
Kun tuon tiedostat, että teet jotakin ihan vain olettamatta tai odottamatta mitään, vain koska itse haluat, niin se on hyvä ja silloin sinä saat auttaa ja palvella toista niin paljon kuin lystäät. Siis saat auttaa tai olla auttamatta, eikä sillä tavoin että "nyt kun kerran annat periksi, sinä päädyt taas lapatossuksi jolta oletetaan palveluksia"
Ongelmia syntyy vain silloin jos oletat että sinun pitää auttaa tai palvella koska...
Tiedän mistä puhun, koska silloin kun minä aloin parantamaan itsetuntoa, ajattelin myös ensin että olen lapatossu. Tuo oli se hetki kun tiedostin että ihmiset käyttävät minua käytännössä hyväkseen.
Sitten ajattelin että "voinkohan tehdä noin (siis palvella tai auttaa), koska mitä jos teen sen nyt sen toisen vuoksi enkä koska itse haluan", ja sitten että "no enhän minä voi sitä sitten tehdä" tms.
Eli palveluni meni toiseen ääripäähän, eli siihen että en palvele.
Mutta se oikea piste ei löydy tuon linjan keskeltä, vaan se löytyy kokonaan ulkopuolelta!
Minä saan auttaa ja palvella toisia ihan niin paljon kuin minua huvittaa. Jos en palvele ja joku valittaa, niin siinähän valittaa. Toistaiseksi ketään ei ole kiinnostanut. Minä en nimittäin enää oleta että saisin palveluksistani jotakin takaisin, koska itsetuntoni on parantunut niin etten palvele ketään jotta saisin turvaa tai vastapalveluksia tms.
Hyvä itsetunto ei kiellä ketään auttamasta, tukemasta tai palvelemasta toista ihmistä. Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä että sinä tunnet sen miksi sinä teet jotakin.
Jos teet jotakin lopulta sen vuoksi että pelkäät että jäät yksin, tai että nyt tuo toinen on sinulle kiitollisuudenvelasta, silloin keräät vain ongelmia itsellesi.
Minä voin jeesata ihmisiä täysin pyyteettömästi. Ja niin teenkin. Silloin en odota mitään suitsutusta tai kiitosta.
Ongelma on siinä, että kun kiinnyn ihmiseen, toivon hänen olevan minua varten, mutta ei sitten olekaan kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on niin vaikea vyyhti selvittää että suosittelen todella hyvää terapeuttia joka rohkaisee itsenäistymään ja vapautumaan siitä syyllisyydestä ja häpeän tunteesta jotka taustalla vaikuttavat. Ainakin itselläni vaikuttivat. Mutta lupaan sinulle, pääset "kuiville", ensimmäinen on tiedostaminen ja sen olet jo tehnyt.
Myös Tommi Hellstenin kursseista/kirjoista saattaisit saada suurta apua.
Jaksamista.
Tärkeä ohjenuora on, että sinä et ole vastuussa toisten ihmisten teoista, puheista tai tunteista (kunhan kohtelet toisia ihmisiä asiallisesti ja kunnioittavasti, ja itseäsi myös.) Toiset ihmiset eivät ole vastuussa sinun teoista, puheista tai tunteista. Kukin vastaa vain omistaan.
Mieti myös, mitkä ovat asioita joihin voit vaikuttaa, ja mitkä asiat eivät ole "vallassasi". Hoida omat velvollisuutesi. Toiset hoitakoot omat velvollisuutensa. Jos eivät hoida, niin se on heidän häpeänsä, ei sinun.
Jos joku kohtelee sinua huonosti, niin se on hänen häpeänsä, ei sinun. Sinun omalle vastuullesi jää, miten suhtaudut huonoon kohteluun. Tervettä ja vastuullista toimintaa on estää, niin ettei anna jatkossa kohdella itseään huonosti.
Itsellänikin on tämän opettelu, ja käytäntöön soveltaminen, vielä menossa. Olisiko jollakin hyviä vinkejä tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika klassiselta alkoholistiperheen lapsen ongelmalta. Kannattaa lukea Virtahepo olohuoneessa ym. läheisriippuvsisuuteen liittyvää kirjallisuutta ja kannattaa hakea myös apua mt-puolelta.
Istuta tänään itseesi hyvinvoinnin siemen, ja kastele sitä (muulla kuin alkoholilla)
Liikunnan harrastaminen ja eläinten kanssa touhuaminen on myös voimaannuttavaa.
Pidä huoli itsestäsi.
En ole ap, enkä ole lukenut tuota kirjaa, mutta tunnistan sen mistä ap kertoo.
Ongelma on heikossa itsetunnossa. Sinä et oikeasti "yritä auttaa", vaan sinä et ole tunnustanut itsellesi että sinulla on huono itsetunto ja että ansaisisit parempaa. Sen vuoksi, kun ihmisluonto on kuitenkin ohjelmoitu selviytymään, olet selittänyt aikoinaan itsellesi että olet hyvä ihminen, ja että autat muita ihmisiä. Mutta, todellisuudessa näin ei ole. Et halua auttaa ihmisiä pyyteettömästi, vaan taustalla on syy pelko yksinjäämisestä ja siitä että auttamalla muita toivot että heistä tulee sinun ystäviäsi jotka sitten auttavat sinua eteenpäin elämässä.
Tuo on pohjimmiltaan itsekästä, mutta kuka tunnustaisi olevansa itsekäs, varsinkin jos tuo itsekkyys johtuu pelosta? Ei kukaan halua tunnustautua olevansa heikko.
Siitä syystä ap sitten huomaa tuollaiset ihmiset jotka ovat yhtä heikossa asemassa ja ajattelee että hän ansaitsee vain sellaisen yhtä heikon kuin itse on ja tutustuu ja rakastuu heihin. Mutta, sitten tuleekin väkivaltaa ja muuta vastaavaa ongelmaa.
Ap, syy ei ole pohjimmiltaan sinun. Mutta sinun tulee tunnustaa se mistä läheisriippuvuus lähtee. Vasta sitten sinä pystyt itsenäistymään ja annat itsellesi luvan rakastua myös sellaisiin ihmisiin joita et tällä hetkellä usko ansaitsevasi!
Tämä on hyvä teksti. Ap:n kannattaa myös varautua siihen että jää täysin yksin ja kaikki hänen elämänsä ihmiset lähtevät. Se on valitettava totuus ihmissuhteista silloin kun olet ollut Kela, sosiaalitoimisto, verottaja, ruoka-apu, luottolaitos, turvakoti jne jne. Kaikki ihmiset ympärilläsi on hyväksikäyttäjiä ja reppanoita jotka on elämässäsi vain saamassa apua. Yksikään niistä ei ole ystävyyssuhde.
Kannattaa opetella elämään hyvää elämää aivan yksinkin. Silloin on helpompi jättää epäterveet ihmissuhteet. Seurauksena voi tosin olla täysin yksin jääminen, kuten yllä oleva kirjoittaja kuvannut. Se tarkoittaa vain, että ne katkenneet ihmissuhteet eivät ole olleet tasapainosia molemminpuoleisia ihmissuhteita. Kun ap oppii seisomaan omilla jaoillaan toisista riippumattomasti, aidot molemminpuoliset ihmissuhteet tulevat mahdollisiksi.
Ne tulevat mahdollisiksi. Silti voi olla, ettei niitä löydäkään, koska tasapainoisia ihmisiä ei ole määrättömästi. Ja hyvässäkin ihmissuhteessa tulee omat pettymyksensä ja vaikeutensa.
Oma ongelmani on se, että koti oli aikanaan 100 % tynnekuollut. Kun läheisessä suhteessa tulee vaikeus, koen että sekin on taas pilalla koska menneisyyden kivut eivät pysy poissa eikä ole kokemusta suhteesta, jossa riideltäisiin turvallisesti.
Kiitos tosi paljon vastauksista. Niitä on tullut paljon enkä ole vielä ehtinyt kaikkia lukemaan. Luen kyllä ja varmasti useampaan kertaan.
Halusin vaan väliin kirjoittaa vielä, kun olen tässä pohtinut tätä omaa asemaani elämässä tai tapaani olla. En aina ymmärrä miksi haluan olla hyvä ja mukava mutta toisaalta se antaa minulle paljon ja kuitenkin se jää päälle. Sitten yritän pyytää ihmisiltä apua tai kertoa, että tehdäänkö yhdessä jne. Joskus se on kuin seinille puhuisi ja toisaalta koska häpeän itseäni niin haluan myös tehdä paljon yksin (ettei toinen pääse arvostelemaan tekemisiäni).
Olen niin häpeään sidottu persoona ja toisaalta myös oikeasti hyvä tyyppi. Joskus pidän rajani ja olen vahva mielipiteiltäni mutta sitten kuitenkin tulee helposti huono omatunto ja alan taas ymmärtäjäksi.
On varmasti sekavaa tekstiä, koska olen vähän sellainen tyyppi joka aina sulautuu ympäristöön ja lukee koko ajan tilannetta. Voin olla vähän kaikkea, sitä mitä ympäristö "vaatii."
Tässä olen paljon ollut viime aikoina yksin. Jätin työtkin hetkeksi, olen meditoinut. Olen levännyt ja itkenyt. Olen yrittänyt ratkaista asioita päässäni.
Nyt on pidemmän masentuneisuus jakson päätteeksi tullut sellainen olo, että haluan muutosta. Nyt haluan muutosta ja tehdä elämästäni minun näköistä.
En tiedä mitä radikaalia teen mutta en vaan voi elää enää näinkään. Olen usein kyllä elämässäni paennut esimerkiksi eri kaupunkeihin ja töihin mutta kuitenkin tämä sama ongelma toistuu vaikka välillä jo luulin kehittyneeni.
Eilen olin miesystäväni luona joka välillä kohtelee minua ala-arvoisesti. Aamulla hän alkoi vähättelemään minua ja miettimään mitä hän on saanut elämässään aikaiseksi mutta minä en, suorastaan halveksui ja olin auttanut häntä paljon juuri viime päivät sekä ostanut lahjoja. Se tuntui todella pahalta ja koska loukkaannuin, hän suuttui siitäkin ja kertoi minun olevan dramaattinen. Sitten vain nielin pahan oloni ja menin hetkeksi vessaan hengittämään syvään ja itkemään.
Siinä samalla ajattelin, että voisinpa huutaa ja suuttua, mielessä kirosin mitä sanon. En kuitenkaan pystynyt.
Jospa vain osaisin nyt tehdä muutoksia ja olla pelkäämättä. Läheisriippuvainen olen, sehän on selvää. Suomeksi kanssasairastaja, sellainen mukautuja. Terapiaan menen jos on varaa ensi vuonna.
No joo, luen näitä myöhemmin.
Joku taisi kysyä ikää, olen alle 30-vuotias.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omien rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Kun niitä rajoja alkaa elämänmittaisen muiden miellyttämisen jälkeen vetää, on aivan hukassa sen kanssa, että milloin tekee jotakin vain muita miellyttääkseen ja milloin tekee sen siksi, että se on itsestä aidosti järkevä ja hyvä idea.
Tämä. Ja itse kyllä usein kysyn myös itseltäni, että miksi en saisi tehdä jotain pelkästään siksi että se tuottaisi toiselle iloa. Miksi itseni pitäisi olla kaikessa ensisijaisena?
Tämä on hankala aihe, koska omat rajat ovat niin häilyväiset että ei oikein edes tiedä mitä tarkoittaa itsekkyys ja milloin se on tervettä ja milloin ei.
Te yritätte tällä hetkellä vetää linjaa sen "minä palvelen" - "minä en palvele" välille. Mutta ei se oikea vastaus sieltä löydy laisinkaan.
Kaikkein helpointa on tiedostaa se että jelppaa toista, mutta ei koskaan odota siitä mitään itselle, ei ystävyyttä, ei iloa, ei onnellisuutta, eikä palvelusta. Eikä tuo tarkoita mitään uhriutumista, että "minä en koskaan saa mitään kiitosta", vaan siitä että kun palvelet jotakuta, niin sinä et todellakaan odota yhtään mitään. Et positiivista, etkä negatiivista.
Kun tuon tiedostat, että teet jotakin ihan vain olettamatta tai odottamatta mitään, vain koska itse haluat, niin se on hyvä ja silloin sinä saat auttaa ja palvella toista niin paljon kuin lystäät. Siis saat auttaa tai olla auttamatta, eikä sillä tavoin että "nyt kun kerran annat periksi, sinä päädyt taas lapatossuksi jolta oletetaan palveluksia"
Ongelmia syntyy vain silloin jos oletat että sinun pitää auttaa tai palvella koska...
Tiedän mistä puhun, koska silloin kun minä aloin parantamaan itsetuntoa, ajattelin myös ensin että olen lapatossu. Tuo oli se hetki kun tiedostin että ihmiset käyttävät minua käytännössä hyväkseen.
Sitten ajattelin että "voinkohan tehdä noin (siis palvella tai auttaa), koska mitä jos teen sen nyt sen toisen vuoksi enkä koska itse haluan", ja sitten että "no enhän minä voi sitä sitten tehdä" tms.
Eli palveluni meni toiseen ääripäähän, eli siihen että en palvele.
Mutta se oikea piste ei löydy tuon linjan keskeltä, vaan se löytyy kokonaan ulkopuolelta!
Minä saan auttaa ja palvella toisia ihan niin paljon kuin minua huvittaa. Jos en palvele ja joku valittaa, niin siinähän valittaa. Toistaiseksi ketään ei ole kiinnostanut. Minä en nimittäin enää oleta että saisin palveluksistani jotakin takaisin, koska itsetuntoni on parantunut niin etten palvele ketään jotta saisin turvaa tai vastapalveluksia tms.
Hyvä itsetunto ei kiellä ketään auttamasta, tukemasta tai palvelemasta toista ihmistä. Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä että sinä tunnet sen miksi sinä teet jotakin.
Jos teet jotakin lopulta sen vuoksi että pelkäät että jäät yksin, tai että nyt tuo toinen on sinulle kiitollisuudenvelasta, silloin keräät vain ongelmia itsellesi.
Minä voin jeesata ihmisiä täysin pyyteettömästi. Ja niin teenkin. Silloin en odota mitään suitsutusta tai kiitosta.
Ongelma on siinä, että kun kiinnyn ihmiseen, toivon hänen olevan minua varten, mutta ei sitten olekaan kuitenkaan.
Tuon ongelman kanssa painivat ihan kaikki, myös ne joilla on maailman paras itsetunto.
Tuohon ei auta mikään muu kuin ns. "uutta matoa koukkuun". Ihminen voi silloin löytää paremman ihmissuhteen, tai olla löytämättä. Valitettavasti toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos joku ihminen ei ole sinua varten, sinä et voi muuttaa tuota toista ihmistä, eikä myöskään itseään kannata muuttaa, koska jossain vaiheessa se sinun oma itsesi kyllä tulee sieltä esiin.
Minäkin olen oppinut olemaan tyytyväinen ja selviämään yksin, mutta oletko sinä oppinut sen seuraavan askelen, joka itselläni ei ole vielä.asettunut eli eläminen läheisessä suhteessa ilman, että hylkäämistrauma aktivoituu tai lähtee liikaa palvelemaan toista? Ilen pääosin omillani, mutta välillä joku "pääsee liian lähelle" ja jossain pisteessä tulee ongelma.