Lue keskustelun säännöt.
Miten lakata olemasta kynnysmatto? Olen liian ymmärtäväinen ja välttelen konflikteja.
25.12.2022 |
Haluan, että kaikki on hyvin. Haluan antaa oman panostukseni ihmisille, jotka elämässäni ovat. Ne ovat sellaisia arkisia asioita eli siivoamista, ruoanlaittoa, auttamista vaikka paperiasioissa, suunnittelua sekä avustamista. Ei siis mitään isoja asioita ja teen mielelläni mutta toisaalta ei minua kai näinkään arvosteta.
Toisaalta koska koen olevani niin huono ja epäonnistunut elämässä monin tavoin, yritän sitten kompensoida tekemällä kaiken oikein ja hyvin, välttää niitä konflikteja ja otan vastaan ihan mitä vain melkein. En nyt ihan mutta siis jos minua vaikka loukataan niin en osaa puolustua tarpeeksi voimakkaasti.
Yleensä vain alan tekemään lisää ja lisää, samalla olen maassa ja pettymykset purkautuvat kun olen yksin. Silloin joko itken tai jään sängyn pohjalle makaamaan.
Tämä oma tapani elää ihmissuhteissa tai töissä on vienyt minut uupumukseen ja sairastan toistuvaa keskivaikeaa masennusta.
Hävettää olla tällainen. En osaa elää itselleni vaan elän muille, samalla olen tyytymätön ja väsynyt. Kuolema tuntuu ajatuksena vain helpotukselta.
Vaikutan varmasti säälittävältä ja uhrautujalta, sitä varmaan olenkin mutta en tiedä miten osaisin elää muuten kuin hakemalla hyväksyntää ja suorittaa, olemalla hyvä, kiltti ja mukava, empaattinen ja sitten vielä asioiden pitää olla tiptop.
En edes kehtaa kertoa ihmisille koskaan että mikä minua vaivaa vaan esitän vain että kaikki on hyvin.
Jos paljastan olevani oikeasti aivan loppu ja että henkilökohtaiset asiani ovat sekaisin, niin koen vain enemmän olevani epäonnistunut ja turha paska.
Siispä yritän vain huokaista ja olla kuten pitää. Kotona en jaksa itseäni hoitaa kunnolla, ei ole mitään syytä. Vihaan itseäni.
Kommentit (108)
Tämä on varmaan aika yleinen ongelma varsinkin naisilla. Itsellänikin on se kasvatusmalli, että äitini oli kynnysmatto ja isäni juoppo. Ja mitä teki äitini? Otti eron isästä ja tilalle TOINEN JUOPPO!
Tämän seurauksena minusta tuli äitini kaltainen kynnysmatto, mutta olen myös isäni kaltainen masentunut juoppo. Molemmat miehet olivat ilkeitä äitiäni kohtaan ja myös mua aina sättimässä ja arvostelemassa, vaikka olin kunnon tyttö ja yritin pohjattomasti miellyttää kaikkia. Joten onko ihme että itsetuntoa ei ole, kun en oikein edes tunnista mitä se sellainen on? Yritän sitä erikseen opiskella. Nykyään ymmärrän paremmin jopa isäänikin. Hänkään ei valinnut osaansa, vaan oli omien traumojensa vanki.
Se vaan on niin harmillista kuinka me siirretään omia traumojamme eteenpäin lapsillemme. Itse päätin etten lapsia haluakaan, sen verran iso työmaa on itsessänikin. Nyt nelikymppisenä alan vasta päästä jonkinlaiseen tasapainoon, mutta esimerkiksi kolmekymppisenä olin vielä ihan pihalla kaikesta. Olisi ollut katastrofi siinä tilanteessa tehdä vielä lapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hommatkaa itsetunto, rajat.
Miten itsetunto hommataan? Eiköhän ap huonon itsetuntonta tiedosta. Jos lapsena on maahan runnottu, niin ei sitä itsetuntoa tuosta noin vaan "hommata" kun ei ole koskaan välttämättä perustervettä itsetuntoa edes kokenut. Minulla moinen ei ole ainakaan onnistunut monen vuoden terapian ja lääkitysten jälkeenkään. Kärsin vastaavista ongelmista kuin ap, mutta olen ns. ratkaissut pahimmat ongelmani pitämällä ihmiset etäällä.
Ihan sama täällä! Ikävä kyllä.
Olen itse läpikäynyt tuon, ja tiedän, että vaikka selittäisin ummet ja lammet siitä kuinka hyvä itsetunto hankitaan, niin käytännössä niillä ei ole Sinulle mitään hyötyä.
Ongelma on se että kaikki ihmiset jotka väittävät että kun teet sitä ja tätä, niin itsetunto paranee, eivät ole välttämättä koskaan edes kärsineet huonosta itsetunnosta ja toistelevat vain jotain mantroja joita ovat oppineet toisilta "henkilökohtaisilta valmentajilta".
Pystytkö menemään kahvilaan, kahville, ostamaan kupin pelkästään itsellesi ja mitään miettimättä istumaan siinä aloillasi rentoutuneena, katsellen ympärillesi ja vain olemaan? Jos pystyt, etkä mieti mitään, silloin se on hyvä merkki siitä että sinulla on hyvä itsetunto.
Mutta mitä tuo auttaa ketään? Ei niin mitenkään. Tuo on se tila jota yritetään saavuttaa, mutta ongelma onkin siinä että jos tuota tilaa yrittää koko ajan vain saavuttaa, sitä ei silloin pysty saavuttamaan koska se tekeminen on tietoista tekemistä.
Tuo menee niin zeniläiseksi, että kuulostaa ihan hörhöltä, mutta se sisältää sen totuuden että kun kyllästyt olemaan suorittamatta, silloin sinulla on hyvä itsetunto koska silloin sinua ei enää ns. "kiinnosta".
Kuten sanoin alkulauseissa että niistä neuvoista ja kehotuksista ei ole sinulle mitään hyötyä, niin tarkoitan sitä ihan kirjaimellisesti. Esimerkiksi jos sinua pelottaa sosiaaliset tilanteet ja harjoittelet niitä siedättämällä itseäsi esimerkiksi kauppakäynneillä, sinä silloin harjoitat itseäsi vain kauppakäynteihin! Mutta kaikki muu onkin edelleen yhtä vaikeaa.
Juuri tuo on se ongelma kun itsetuntoa lähdetään parantelemaan. Ihmiset keskittyvät vain tiettyihin yksittäisiin asioihin ja neuvoihin, joka auttaa vain siihen yhteen tilanteeseen, mutta ei edelleenkään itsetunnon kohoamiseen.
Nuo keinot ovat kuitenkin siinä mielessä hyödyllisiä, että jossain vaiheessa voit ehkä ymmärtää että itsetunnon kohottaminen on "yleisluontoista". Eli se kaupassakäynnin harjoittelu auttaa kaupassakäyntiä, mutta jos keskityt VAIN kaupassakäyntiin, silloin VAIN kaupassakäynnistä tulee helppoa.
Ellet pysty hoksaamaan tuota, niin että ymmärrät sen, silloin noista monista neuvoista ei ole mitään hyötyä. Ja juuri siksi nuo neuvot eivät auta sinua saamaan itsetuntoa koska sinun täytyy löytää itsestäsi se hetki kun oikeasti ymmärrät sen mitä niillä yritetään hakea. Ja juuri siitä syystä nuo henkilökohtaiset valmentajat ja tsempparit ovat jopa haitallisia, koska itsetunnon sijasta he antavat pelkkää "energiaa" ja valheellista itsetuntoa!
Annas kun selitän tuon. Eli. Sinä voit tuntea olosi erittäin tehokkaaksi ja toimivaksi, kun sinulla on jokin valmentaja joka neuvoo sinua kaikessa. Mutta tosiasiassa, jos sinä seuraat tuollaista gurua, sinä et pysty kehittämään itsetuntoasi, koska sinä kehität silloin vain korviasi jolla kuuntelet gurua. Tuo guru haluaa sinun rahasi ja huomiosi, koska guru pönkittää sillä omaa itsekästä syytään.
Sinä voit ottaa neuvoja vastaan, mutta sinun täytyy tehdä se kaikki yksin ja vain sinulle. Guru voi näyttää sinulle ohjekirjan, mutta sinä pystyt kulkemaan sen tien vain ja ainoastaan yksin.
Se voi kuulostaa alkuun itsekkäältä, mutta se kuulostaa siksi itsekkäältä, koska itsekkyys on se syy miksi alunperinkin kärsit huonosta itsetunnosta!
Juuri eilen luin jonkun jutun läheisriippuvuudesta ja jotenkin hävetti lukea sitä. Minähän se, olen jotenkin olemassa vain sen kautta että autan muita ihmisiä. Noloa ajatella, että jos itseni ympärillä pyörisi joku ihminen, joka samalla tavalla koiramaisesti koettaisi olla mieliksi ja auttaa ja suorastaan eläisiä minua varten. Mitenhän tästä parantuu. Vaikeaa alkaa elää omaa elämää, kun sellaista ei ole oikein koskaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Sinä voit ottaa neuvoja vastaan, mutta sinun täytyy tehdä se kaikki yksin ja vain sinulle. Guru voi näyttää sinulle ohjekirjan, mutta sinä pystyt kulkemaan sen tien vain ja ainoastaan yksin.
Näen itseni tekemässä kaikkeni miellyttääkseni tuota gurua, että hän voi ylpeänä katsoa minun löytävän oman itseni ja tieni... :D Olisin erinomainen aivopestävä palvelija jollekulle. T. Ei-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen luin jonkun jutun läheisriippuvuudesta ja jotenkin hävetti lukea sitä. Minähän se, olen jotenkin olemassa vain sen kautta että autan muita ihmisiä. Noloa ajatella, että jos itseni ympärillä pyörisi joku ihminen, joka samalla tavalla koiramaisesti koettaisi olla mieliksi ja auttaa ja suorastaan eläisiä minua varten. Mitenhän tästä parantuu. Vaikeaa alkaa elää omaa elämää, kun sellaista ei ole oikein koskaan ollut.
Parempi hävetä hetki kun katua koko elämän. Tiedostaminen on lähtökohta muutokselle. Mennyttä ei kannata hävetä, kun ei ole ollut oma valintasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen luin jonkun jutun läheisriippuvuudesta ja jotenkin hävetti lukea sitä. Minähän se, olen jotenkin olemassa vain sen kautta että autan muita ihmisiä. Noloa ajatella, että jos itseni ympärillä pyörisi joku ihminen, joka samalla tavalla koiramaisesti koettaisi olla mieliksi ja auttaa ja suorastaan eläisiä minua varten. Mitenhän tästä parantuu. Vaikeaa alkaa elää omaa elämää, kun sellaista ei ole oikein koskaan ollut.
Parempi hävetä hetki kun katua koko elämän. Tiedostaminen on lähtökohta muutokselle. Mennyttä ei kannata hävetä, kun ei ole ollut oma valintasi.
Näinpä. Muutos lähtee tiedostamisesta. Jos tämä kirjoittaja on osannut noin hyvin kuvitella tilanteen miltä hänestä tuntuisi, että joku muu pyörii hänen ympärillään olemassa mieliksi, niin se on mielikuva jota kannattaa käyttää aina kun tulee olo, että nyt tekisi mieli alkaa tasoittamaan jonkun muun eloa. Itsensä kohtaaminen jossain toisessa ihmisessä voi olla hyvin silmiä avaava kokemus. Läheisriippuvuuteen kun kuuluu oleellisesti se, että häiriön omaavaa luulee pystyvänsä kuvittelemaan muiden tunteita. Tämä henkilö myös laittaa itsensä hyvin korkealle tässä asteikossa mikä hänen merkityksensä on tapahtumille. Hän saattaa nähdä oman toimintansa toisen ihmisen itsetunnon ja kokemusmaailman säilyttäjänä kun taas itse kohde näkee tämän ihmisen rasittavana tunkeutujana josta ilomielin ei kuulisi enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä voit ottaa neuvoja vastaan, mutta sinun täytyy tehdä se kaikki yksin ja vain sinulle. Guru voi näyttää sinulle ohjekirjan, mutta sinä pystyt kulkemaan sen tien vain ja ainoastaan yksin.
Näen itseni tekemässä kaikkeni miellyttääkseni tuota gurua, että hän voi ylpeänä katsoa minun löytävän oman itseni ja tieni... :D Olisin erinomainen aivopestävä palvelija jollekulle. T. Ei-Ap
Mä oon usein miettinyt, että tää mun miellyttämisen ja mukautumiseni halu, tai lähes vaistonvarainen taipumukseni, mahtaa osaltaan haitata psykoterapiaanikin. :( Terapeuttini on siis minulle se guru. Ehkä. Toisaalta ehkä masennukseni ja ahdistukseni ovat sitten tuoneet mulle jotakin itsetunnon tapaista, koska usein en jaksa välittää muiden mielipiteistä ja ennakkoluuloista itseäni kohtaan. Masennukseni ja ahdistukseni takia olen monta kertaa ns. menettänyt kasvoni ihmisten edessä. En olekaan se vahva ja viisas selviytyjä, miltä taidan vaikuttaa, ja joka tahtoisin olla. Kun se tulee ilmi muillekin, niin mitäs tässä sitten enää, ollaan nyt sitten mikä ollaan, kasvojen menettämisen jälkeen vaan palataan ja jatketaan.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma. Ehkä meidän vaan kuuluisi suuttua kaikille hyväksikäyttäjille ja törkimyksille. Suuttua sillä tavalla, että se johtaa muutoksiin ja tekoihin. Ei se ole mikään oikea syy olla paskamainen toista kohtaan, että toinen on kiltti, ymmärtäväinen ja joustava. Ei todellakaan, pikemminkin päin vastoin. Mukavalle ihmiselle kuuluu olla mukava. Törpöt jotka ei tätä tajua, joutavat katoamaan elämästämme. Ikävä kyllä olemme törppö-magneetteja, ja siksi emme yleensä edes huomaa, että on myös niitä ihmisiä, jotka vastaavat kiltteyteen kiltteydellä. Olemme sitä paitsi niin tottuneita tulemaan huonosti kohdelluiksi, että hyvä kohtelu voi tuntua oudolta ja epä-aidolta. Ohitamme ehkä turhan usein toiset mukavat ihmiset, kun ne törpöt vaativat kaikkein eniten meidän aikaamme ja huomiotamme.
Se ei mene niin, että olemalla mukava, sinulle ollaan mukava. Kusipää om kusipää, itsekäs on itsekäs. Se menee niin, että olemalla mukava ja ympäröimällä itsesi mukavilla ihmisillä, saat elää mukavassa ympäristössä. Kaikki eivät arvosta mukavuutta.
Ap kuulostaa ihmiseltä, jonka tarpeet on aina ohitettu ja hän on ollut olemassa palvelemassa muita väsyksiin asti eikä oma vuoro tule silti koskaan. Olen itse (ollut) samanlainen, hyvän matkaa parantunut. Omien tarpeiden ja rajojen esilletuonti ei ole helppoa ja on enemmän ihmisiä, joille niiden esittäminen on turhaa. Siksi salaisuus piileekin siinä, minkä laatuisia ihmisiä elämäänsä päästää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika klassiselta alkoholistiperheen lapsen ongelmalta. Kannattaa lukea Virtahepo olohuoneessa ym. läheisriippuvsisuuteen liittyvää kirjallisuutta ja kannattaa hakea myös apua mt-puolelta.
Istuta tänään itseesi hyvinvoinnin siemen, ja kastele sitä (muulla kuin alkoholilla)
Liikunnan harrastaminen ja eläinten kanssa touhuaminen on myös voimaannuttavaa.
Pidä huoli itsestäsi.
En ole ap, enkä ole lukenut tuota kirjaa, mutta tunnistan sen mistä ap kertoo.
Ongelma on heikossa itsetunnossa. Sinä et oikeasti "yritä auttaa", vaan sinä et ole tunnustanut itsellesi että sinulla on huono itsetunto ja että ansaisisit parempaa. Sen vuoksi, kun ihmisluonto on kuitenkin ohjelmoitu selviytymään, olet selittänyt aikoinaan itsellesi että olet hyvä ihminen, ja että autat muita ihmisiä. Mutta, todellisuudessa näin ei ole. Et halua auttaa ihmisiä pyyteettömästi, vaan taustalla on syy pelko yksinjäämisestä ja siitä että auttamalla muita toivot että heistä tulee sinun ystäviäsi jotka sitten auttavat sinua eteenpäin elämässä.
Tuo on pohjimmiltaan itsekästä, mutta kuka tunnustaisi olevansa itsekäs, varsinkin jos tuo itsekkyys johtuu pelosta? Ei kukaan halua tunnustautua olevansa heikko.
Siitä syystä ap sitten huomaa tuollaiset ihmiset jotka ovat yhtä heikossa asemassa ja ajattelee että hän ansaitsee vain sellaisen yhtä heikon kuin itse on ja tutustuu ja rakastuu heihin. Mutta, sitten tuleekin väkivaltaa ja muuta vastaavaa ongelmaa.
Ap, syy ei ole pohjimmiltaan sinun. Mutta sinun tulee tunnustaa se mistä läheisriippuvuus lähtee. Vasta sitten sinä pystyt itsenäistymään ja annat itsellesi luvan rakastua myös sellaisiin ihmisiin joita et tällä hetkellä usko ansaitsevasi!
Tuo on vähän veteen piirretty viiva, koska terveissä ihmissuhteissa myös ollaan toinen toisen tukena. Olen itsekin yrittänyt etsiä ja tunnistaa, mikä on tervettä ja mikä epätervettä.
Itsessäni se ero, että jos autan oikeasti heikkoa, en yritä saada mitään vastapalvelusta tai bondautumista, mutta kun autan vahvaa ystävää, toivon saavani joku päivä takaisin, kun olen itse heikoilla. Mutta sitten nämä ovat juuri silloin auttamassa jotain heikkoa.
Sama homma. Koen päivien (viikkojen) huonoa omaatuntoa jos asetan rajat jollekin.
Esimerkkinä, olen reissannut ystäväni kanssa mökkireissuja ja ulkomaanmatkoja. Ystäväni on muuten kivaa seuraa, mutta omaa taipumuksen valittaa semmoisesta turhasta, joka pilaa sitten koko reissun. Valittaa mm hyttysistä, säästä, jos on liikaa porukkaa, mitä vaan.
Nyt viimeksi lähtiessämme mökille kesällä, sanoin jo etukäteen, että on luvattu yhtenä päivänä sadetta. Sille ei kukaan voi mitään ja siitä minulle valittaminen ei auta mitään. Onko sellaiset vaatteet nyt mukana, että voi suojautua hyttysiltä ja ei tule kylmä. Ota myös oma tyyny, ettei tule niska taas kipeäksi.
No eipä ollut varautunut minulta tuollaiseen, niin suuttui ja alkoi tiuskimaan. Lähdettiin silti, mutta tuntui, että tunnelma on pilalla ja minä pilasin sen.
Niin miten näissä tilanteissa toimitaan? Aiemmin olen vaan myötäillyt, pehmitellyt ja hyysäillyt tuollaisia tilanteita ja sitten itseä vtuttaa.
Mutta jos sanon ihan aiheesta ystävällisesti, tulee riita ja koen, että se on syytäni.
Olisiko vain nyt paikallaan kovettaa itsensä? Ei tuollaista turhaa valitusta tarvitse ottaa vastaan ja jos joku siitä ärsyyntyy, että siitä sanoo niin oma vikansako?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen luin jonkun jutun läheisriippuvuudesta ja jotenkin hävetti lukea sitä. Minähän se, olen jotenkin olemassa vain sen kautta että autan muita ihmisiä. Noloa ajatella, että jos itseni ympärillä pyörisi joku ihminen, joka samalla tavalla koiramaisesti koettaisi olla mieliksi ja auttaa ja suorastaan eläisiä minua varten. Mitenhän tästä parantuu. Vaikeaa alkaa elää omaa elämää, kun sellaista ei ole oikein koskaan ollut.
Kyllä siitä parantuu. Oivallusten kautta ja olet jo oivaltanut paljon.
Youtube on self helpin aarreaitta. Etsi itsellesi sopivat kanavat ja kuuntele tulevana vuonna vähintään yksi video päivässä.
Kyllä se on niin vaikea vyyhti selvittää että suosittelen todella hyvää terapeuttia joka rohkaisee itsenäistymään ja vapautumaan siitä syyllisyydestä ja häpeän tunteesta jotka taustalla vaikuttavat. Ainakin itselläni vaikuttivat. Mutta lupaan sinulle, pääset "kuiville", ensimmäinen on tiedostaminen ja sen olet jo tehnyt.
Myös Tommi Hellstenin kursseista/kirjoista saattaisit saada suurta apua.
Jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. Koen päivien (viikkojen) huonoa omaatuntoa jos asetan rajat jollekin.
Esimerkkinä, olen reissannut ystäväni kanssa mökkireissuja ja ulkomaanmatkoja. Ystäväni on muuten kivaa seuraa, mutta omaa taipumuksen valittaa semmoisesta turhasta, joka pilaa sitten koko reissun. Valittaa mm hyttysistä, säästä, jos on liikaa porukkaa, mitä vaan.
Nyt viimeksi lähtiessämme mökille kesällä, sanoin jo etukäteen, että on luvattu yhtenä päivänä sadetta. Sille ei kukaan voi mitään ja siitä minulle valittaminen ei auta mitään. Onko sellaiset vaatteet nyt mukana, että voi suojautua hyttysiltä ja ei tule kylmä. Ota myös oma tyyny, ettei tule niska taas kipeäksi.
No eipä ollut varautunut minulta tuollaiseen, niin suuttui ja alkoi tiuskimaan. Lähdettiin silti, mutta tuntui, että tunnelma on pilalla ja minä pilasin sen.
Niin miten näissä tilanteissa toimitaan? Aiemmin olen vaan myötäillyt, pehmitellyt ja hyysäillyt tuollaisia tilanteita ja sitten itseä vtuttaa.
Mutta jos sanon ihan aiheesta ystävällisesti, tulee riita ja koen, että se on syytäni.
Olisiko vain nyt paikallaan kovettaa itsensä? Ei tuollaista turhaa valitusta tarvitse ottaa vastaan ja jos joku siitä ärsyyntyy, että siitä sanoo niin oma vikansako?
Minä en osaa sanoa muuta kuin että en lähtenyt toiste. Päiväretkiä voin tehdä tuon ystäväni kanssa, siinä menee raja.
Minulla auttoi terapia sekä muutto kauas "apua jatkuvasti odottavien ihmisten luota". Asiat näkee selvemmin kaukaa eli näin miten ihmiset omaa laiskuuttaan teettivät töitä minulla ja kun yritin patistaa aikuisia ihmisiä hoitamaan omat asiansa kuulin "sinä olet tehnyt näitä hommia ennenkin ja olet hyvä siinä, minun ei tarvitse". Joka päivä ristin käteni ja jalkanikin että pääsin pois.
Muistakaa, että te jokainen olette itse itsenne paras ja viimekädessä ainoa ystävä. Happinaamari ensin OMILLE kasvoille. Sitten muille voimien mukaan. Jos annat omasta energiastasi, varmista, että sinulla on lähde, mistä saat ammennettua korvaavan energian.
On ok keskittyä itseensä ja omaan paranemiseensa. Sitten vasta on kyvykäs tasapainoiseen ja hyvään ihmissuhteeseen ja osaa asettaa riman riittävän korkealle.
Suurin voima tulee siitä, kun leikkaa elämästään ne ihmiset, joita yritti parhaansa mukaan palvella ja tuli vain tyhjiin ammennetuksi.
Yhtäkkiä huomaa, ettei kuollutkaan vaan selvisi ja itsetuntokin nousee kohisten, kun haitallinen toiminta ei ole laskemassa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika klassiselta alkoholistiperheen lapsen ongelmalta. Kannattaa lukea Virtahepo olohuoneessa ym. läheisriippuvsisuuteen liittyvää kirjallisuutta ja kannattaa hakea myös apua mt-puolelta.
Istuta tänään itseesi hyvinvoinnin siemen, ja kastele sitä (muulla kuin alkoholilla)
Liikunnan harrastaminen ja eläinten kanssa touhuaminen on myös voimaannuttavaa.
Pidä huoli itsestäsi.
En ole ap, enkä ole lukenut tuota kirjaa, mutta tunnistan sen mistä ap kertoo.
Ongelma on heikossa itsetunnossa. Sinä et oikeasti "yritä auttaa", vaan sinä et ole tunnustanut itsellesi että sinulla on huono itsetunto ja että ansaisisit parempaa. Sen vuoksi, kun ihmisluonto on kuitenkin ohjelmoitu selviytymään, olet selittänyt aikoinaan itsellesi että olet hyvä ihminen, ja että autat muita ihmisiä. Mutta, todellisuudessa näin ei ole. Et halua auttaa ihmisiä pyyteettömästi, vaan taustalla on syy pelko yksinjäämisestä ja siitä että auttamalla muita toivot että heistä tulee sinun ystäviäsi jotka sitten auttavat sinua eteenpäin elämässä.
Tuo on pohjimmiltaan itsekästä, mutta kuka tunnustaisi olevansa itsekäs, varsinkin jos tuo itsekkyys johtuu pelosta? Ei kukaan halua tunnustautua olevansa heikko.
Siitä syystä ap sitten huomaa tuollaiset ihmiset jotka ovat yhtä heikossa asemassa ja ajattelee että hän ansaitsee vain sellaisen yhtä heikon kuin itse on ja tutustuu ja rakastuu heihin. Mutta, sitten tuleekin väkivaltaa ja muuta vastaavaa ongelmaa.
Ap, syy ei ole pohjimmiltaan sinun. Mutta sinun tulee tunnustaa se mistä läheisriippuvuus lähtee. Vasta sitten sinä pystyt itsenäistymään ja annat itsellesi luvan rakastua myös sellaisiin ihmisiin joita et tällä hetkellä usko ansaitsevasi!
Tuo on vähän veteen piirretty viiva, koska terveissä ihmissuhteissa myös ollaan toinen toisen tukena. Olen itsekin yrittänyt etsiä ja tunnistaa, mikä on tervettä ja mikä epätervettä.
Itsessäni se ero, että jos autan oikeasti heikkoa, en yritä saada mitään vastapalvelusta tai bondautumista, mutta kun autan vahvaa ystävää, toivon saavani joku päivä takaisin, kun olen itse heikoilla. Mutta sitten nämä ovat juuri silloin auttamassa jotain heikkoa.
Se varmasti vaikuttaa veteenpiirretyltä viivalta, ellei ole ymmärtänyt sitä tilannetta.
Pitää ymmärtää ystävän ja ystävällisyyden ero.
Joku aikaisemmin kirjoitti että voit ympäröidä itsesi mukavilla ihmisillä. Ihmiset voivat olla sinulle mukavia ja varmasti ovatkin jos palvelet heitä koko ajan.
Mutta, he eivät ole mukavia ihmisiä, he ovat vain mukavia sinulle! Aivan kuten he eivät ole sinun ystäviäsi, vaan he ovat vain ystävällisiä sinulle.
Ystävien täytyy kestää negatiivisia tunteita ja sitä että ystävä ei palvelekaan heitä. Silloin ystävä nousee rinnalle, kun taas palvelija pysyy aina alempana toista.
Jos ympäröit itsesi sellaisilla ihmisillä jotka ovat sinulle ystävällisiä ja joita palvelet, silloin se syntyy pohjimmiltaan itsekkyydestä. Kaiken itsekkyyden ei tarvitse olla pahantahtoista itsekkyyttä, vaan esimerkiksi tuossa tilanteessa itseään suojaavaa itsekkyyttä. Mutta sellainen itsekkyys ei ole tervettä koska vahvuuden etsimisen sijasta sinä etsit vain puskaa johon työntää päänsä kun elämä käy vaikeaksi!
Sellainen "itsekkyys" on tervettä kun toista ei palvele itsekkäistä syistä, vaan ihan vain kohteliaisuudesta. Kuten sanoit, terveissä ihmissuhteissa ollaan toisen tukena. Mutta se ei ole terve ihmissuhde jos toinen palvelee ja toinen häipyy tai lopettaa kuuntelemisen välittömästi kun palvelijalle tulee vaikeuksia.
Oikea, rehellinen auttaja ei koskaan toivo saavansa mitään takaisin, koska nimenomaan siihen ystävyyssuhteet perustuvat. Ystävyyssuhteissa ei palveluksilla ja avulla tehdä kauppaa. Kuten kirjoitit, kun autat vanhaa ystävää, toivot että vanha ystävä auttaa sinua. Ei suhteet toimi tuolla tavalla. Vaikka sinä et olisikaan auttanut ystävääsi, ystäväsi auttaisi sinua silloinkin!
Eräs lääkäri sanoi, että pienellä lapsella on kaksi tarvetta, vanhempiin/aikuisiin leimautuminen ja itsensä ilmaisu. Vanhempiin leimautuminen on sitä tärkeämpää, mitä pienempi lapsi, sillä lapsi ei selviä yksin hengissä ja on siksi aikuisista riippuvainen. Tämän takia jos lapselle jo pienestä pitäen osoitetaan, että itsensä ilmaisu (esim. terve suuttuminen) on väärin tai vanhemmat rankaisevat siitä, lapsi alkaa vältellä aitojen tunteidensa näyttämistä, koska pelkää tulevansa niiden takia hylätyksi.
Tämän takia moni ei ole oppinut tervettä suuttumista ja oman puolensa pitämistä, vaan aidot tunteet piilotetaan edelleen ja ollaan mukavia, kilttejä ja hyväksyviä oman terveyden kustannuksella. Vähitellen tämä johtaa mielen tai fyysisen terveyden ongelmiin.
Selvittäkää traumanne ja katkaiskaa niiden siirtyminen sukupolvelta toiselle, jos vaan mitenkään voitte.
Hyviä neuvoja tullut. Tärkeää muistaa, että kun on oppinut ja sisäistänyt tietyn toimintamallin, sen korjaaminen vie aikaa. Huonona esimerkkinä esim. uuden kielen (tai minkä tahansa taidon) opiskelu: käymällä yhdellä tunnilla tai suorittamalla alkeiskurssin osaat jo jotakin, mutta ei se ole vielä sujuvaa. Uusien käytösmallien opettaminen itselle kannattaa aloittaa sellaisesta askeleesta, mihin tietää pystyvänsä.
Minäkin olen opetellut sanomaan "ei" vasta aikuisiällä, silti ennen joulua mokasin vastaamalla kyllä asiaan, jota en todellakaan halunnut tehdä. Eli kerrata joutuu vielä vuosien harjoittelun jälkeen, mutta kokonaisuudessaan elämä menee mukavasti, kun siinä on asettanut rajoja. Sekin on tärkeä muistaa, että suurin osa ihmisistä ei ole hyväksikäyttäjiä ja ystävyydessä toimitaan vastavuoroisesti.