Sanotaan, että "kaikki tekee virheitä" , niin minkä virheen sinä viimeksi teit?
Kommentit (137)
Haaskasin aikani mieheen, joka ei ollut arvoiseni. Annoin hänelle vuoden elämästäni ja puolet tuloistani sekä päästin hänet sotkemaan kotini. Mitään en saanut, paitsi tietysti sitä keskikokoista munaa, ja siitä mielelläni vähän maksoinkin.
Otin pari drinkkiä liikaa uuden vuoden aattona. Filmi vähän katkeili, ei hyvä, musta tulee veemäinen kun otan liikaa.
Vaimoa takaapäin pannessa luiskahti väärällepuolen kannasta, nyt on alkanut rupareikä kiinnostamaan heittäydynkö homoksi?
Viimeksi tein kirjoitusvirheen. Niitä tulee päivittäin.
Pahempia virheitä tulee tehtyä harvemmin.
Pyysin rehellisesti eräältä anteeksi. Se oli jostain syystä moka, koska se päätti suhteen. Tuo toinen ei edes vastannut viestiini, esim. sanoakseen, että antaa anteeksi.
Turha varmaan sanoakaan, että meinaanko koskaan enää joltakulta anteeksi pyytää. No en meinaa.
Tuon tuostakin sitä tulee jotenkin munailtua.
Olen koodari, ja minun piti perua versionhallinnasta yksi tekemäni muutos. Vahingossa menin perumaan vähän liikaa, laittamaan omat kehityskoodini ns. master päähaaran tasolle, ja sieltä puuttui ainakin 4 päivän työt. Menee iltaduuneiksi kiriä ettei jää nolosta mokasta kiinni.
Päivittäin vanhempana. Tai en tiedä mikä lasketaan virheeksi ja mikä ei, mutta eilen olisi pitänyt koputtaa lapsen oveen ennen huoneeseen kurkkaamista (en tiedä miksi en tehnyt niin!) ja tänään olisi kerran pitänyt vastata nätimmin kuin vastasin.
Ylipäätään olen varmaan keskimääräistä tehokkaampi löytämään virheitä omasta toiminnastani vuorovaikutuksessa. Niistä virheistä voi sitten ahdistus suhteettomasti ja olla sen seurauksena kireä, teennäinen ja epävakaa. Ehkä oli virhe olla hankkiutumatta terapiaan ennen lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Olen koodari, ja minun piti perua versionhallinnasta yksi tekemäni muutos. Vahingossa menin perumaan vähän liikaa, laittamaan omat kehityskoodini ns. master päähaaran tasolle, ja sieltä puuttui ainakin 4 päivän työt. Menee iltaduuneiksi kiriä ettei jää nolosta mokasta kiinni.
Et ole, olet ohjelmoija, koodarit vetää assyllä. Lamet luulee liikoja.
Tämä tapahtui ~30vuotta sitten, olin kännissä ja äänestin vihreitä, olin nuori ja tyhmä ja kännissä, alkoholi on todellakin vaarallista yhteiskunnalla kuten tyhmyys ja tietämättömyyskin. Ne käyttävät vain tyhmiä ja tietämättömiä hyväksi oikea mielikuva puolue, korruptio pesä naamarina joku hei me ollaan tosi hyviä ja suojellaan niinkuin luontoa, olin siis oikeasti isossa kännissä vieläkin hävettää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse tein eilen n. 4 tuntia töitä tallentamatta välissä. Työkaveri tuli juttelemaan ja sillä aikaa tietokone päätti asentaa pakollisen päivityksen. Joudun tekemään uudestaan vaikka tänään piti jo ehtiä päiväsaikaan ruokakauppaan ja laittamaan joulua.
Oma vika, olisi vaan tallentanut edes jossain kohtaa. Mutta ottaa päähän nuo pakotetut uudelleenkäynnistyksetkin, eikä ihan vähän. Vaikea keskittyä kun tiedän että on nyt liian kiire, siksipä ajauduin vauvapalstallekin.
Eikö teillä ole mitään automaattitallennusta? Yleensä varabakcup tulee automaattissti 10 min välein!
Vaan eipä sekään toimi aina. Itselleni kävi niin, että väikkäriä kirjoittaessani luotin automaattitallennukseen ja se vaan kerran lakkasi toimimasta, IT-tukikaan ei löytänyt sitä tuoreinta tiedostoa eikä sen puoleen syytäkään moiseen. Vähänkö raastoi, monen päivän kirjoitustyö meni hukkaan ja täytyi tehdä uudestaan. Sen kyllä opin, että sen jälkeen maanisesti joka päivä tallensin sen mun työn moneen paikkaan ja vielä lähetin itselleni sähköpostilla. Tästä on aikaa pari vuotta, tallennussysteemit eivät tuosta ole tainneet hirveästi edistyä.
Käyttäydyin unessa huonosti. Olin siitä pahoillani ja pyysin anteeksi. Lisäksi tietokone pelissä tullut tehtyä vähän huonosti. Näin meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse tein eilen n. 4 tuntia töitä tallentamatta välissä. Työkaveri tuli juttelemaan ja sillä aikaa tietokone päätti asentaa pakollisen päivityksen. Joudun tekemään uudestaan vaikka tänään piti jo ehtiä päiväsaikaan ruokakauppaan ja laittamaan joulua.
Oma vika, olisi vaan tallentanut edes jossain kohtaa. Mutta ottaa päähän nuo pakotetut uudelleenkäynnistyksetkin, eikä ihan vähän. Vaikea keskittyä kun tiedän että on nyt liian kiire, siksipä ajauduin vauvapalstallekin.
Eikö teillä ole mitään automaattitallennusta? Yleensä varabakcup tulee automaattissti 10 min välein!
No niinpä, mulla sähköpostikin tallentaa luonnoksena jos vähän mietin!
No se sähköpostisi on siellä ns. pilvessä. Sitten kun vähänkään mietit syntyjä syviä, niin huomaat että sen sähköposti (myös ne luonnokset) avautuvat vaikka sillä naapurin koneella jos salasanat ovat hallussa.
Jos kaikki tekee virheitä niin silloin myös jokainen tekevät virheen
Tutustuin venäläiseen naiseen Kostamuksessa. Eihän siitä loppujen lopuksi mitään tullut.
Aikaa meni melkein kaksi vuotta ja iso tukku rahaa.
Tulin töihin tähän firmaan 16v sitten.
Jätin maitopurkin yöksi pöydälle, siellä oli vielä 6 dl.
Treenasin klassista etydiä kitaralla ja istuin tunteja aloillani kovalla penkillä, sain pyllyni kipeäksi
Kännipäissä tuli potkaistua kahta muttakuonolaista jalkaa kun rynnivät uudenvuoden juhlissa. Ei käynyt heille pahasti ja ei tullut tappelua mutta kännissä itsehillintä petti.