Sanotaan, että "kaikki tekee virheitä" , niin minkä virheen sinä viimeksi teit?
Kommentit (137)
Sekoitin näytteiden järjestyksen töissä ja piti aloittaa koko homma alusta, koska ei ollut varmuutta missä vaiheessa vahinko oli tapahtunut.
Lisäsin tilliä tomaattikastikkeeseen.
Laitoin aamulla talvikengät (lämpimät, vuorelliset) jalkaan ja iltapäivällä kotimatkalla varpaat tuntuivat kuin olisivat kiehuneet niissä liian kuumissa kengissä.
Yhtä virhettä viime vuodet työurien suhteen. Mur.
Viimeisin virhe oli virheellinen Postin seurantakoodi, vitoseksi äkkiä katsomani numero ei ollutkaan numero vaan iso S-kirjain.
Kirjotuusvihreitä. Joskys pieniä ajovirheitä. Lukihärösenä lukuvirheitä.
Nostaessa asentovirheitä. Ruokaa väärin mitatessa hirveitä. Ja kaikki ihan ok. Jokainen töppäilee välillä.
Nousin töistä lähtiessäni näköjään väärään bussiin, koska huomasin jossakin vaiheessa olevani ihan eri paikassa kuin olisi pitänyt. Etsin vielä pitkään bussipysäkkiä, josta pääsin sellaiseen bussiin, että parilla vaihdolla pääsin kotiin. Tuli varmaan tunnin verran ylimääräistä kierrosta matkaan.
Työhaastattelussa muistin väärin mistä projektin rahoitus oli peräisin ja vaikutin varmaan aina typerältä. Hain kahta eri työpaikkaa, joissa oli eri rahoitus (vaikka tehtävän kuvaus samanlainen). En saanut tuota paikkaa mutta toisen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Poltin juuri sinapin pohjaan. Nyt kuppi kahvia ja uuden tekoon, onneksi on aineita vielä uuteen satsiin.
Kävi sama minulla. Onneksi oli vielä ainekset toiseen satsiin.
Elämäni isoimmat virheet liittyy siihen että olen luottanut liiaksi ihmisiin.
Lupasin hakea lapselleni pitsaa töiden jälkeen joululoman alkamisen kunniaksi. Lapsi laittoi viestillä minkä pitsan haluaisi. Tietysti tilasin sitten väärän pitsan. Onneksi pitsa maistui silti lapselle.
Otin vaimon, nyt onneksi jo eronnut.
Autoin vanhempiani kantamalla innokkaasti polttopuita liiteristä, pinoten ne eteiseen entisen matalan pinon päälle. Olin ylpeä korkeasta pinosta. Äiti sitten varovasti sanoi, että kun niitä kunnolla kuivia puita on nyt ainoastaan siellä pinon pohjalla.
Käytin eiken koko illan tehdäkseni videon YouTubeen. Sen jälkeen kun julkaisin videon, huomasin siihen jääneen pahan virheen. Ei voi enää mitään.
Eilen unohdin tyhjentää termoskannun, vaikka sitä pyydettiin. Muistin vasta kotimatkalla.
Herättyäni aamulla ennen klo 8, nousemisen sijaan jäin sänkyyn köllöttelemään ja lukemaan Av. No nukahdin uudestaan ja seuraavaksi heräsin klo 10. Nousin ylös.
Mutta toistin virheeni ja köllöttelen taas sängyssä Av:ta selaillen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse tein eilen n. 4 tuntia töitä tallentamatta välissä. Työkaveri tuli juttelemaan ja sillä aikaa tietokone päätti asentaa pakollisen päivityksen. Joudun tekemään uudestaan vaikka tänään piti jo ehtiä päiväsaikaan ruokakauppaan ja laittamaan joulua.
Oma vika, olisi vaan tallentanut edes jossain kohtaa. Mutta ottaa päähän nuo pakotetut uudelleenkäynnistyksetkin, eikä ihan vähän. Vaikea keskittyä kun tiedän että on nyt liian kiire, siksipä ajauduin vauvapalstallekin.
Eikö teillä ole mitään automaattitallennusta? Yleensä varabakcup tulee automaattissti 10 min välein!
No niinpä, mulla sähköpostikin tallentaa luonnoksena jos vähän mietin!
Pakastevihannessekoituksen sijaan laitoin keittoon pakastemustikoita. Voin kertoa ei ollut hyvää.
Ostin netin kautta helmikäsirenkaan.Myyjä kysyi jos sovitan ja sanoin että sopii. Ei sopinut enkä kehtaa soittaa ja perua kauppoja.