Te 80-luvulla eläneet, osaatteko kertoa että oliko kasari juuri sellainen kuin se esitetää elokuvissa ja sarjoissa?
Sillä kun en ole elänyt itse kyseistä aikaa, niin olen miettinyt että kuinka hyvin elokuvat ja sarjar kuvastaa tätä aikakautta? Kuten esim. Back to the Future, MacGyver ja Stranger Things? Tai tämä Netflixin uusin elokuva White Noise:
Kommentit (777)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyli oli juuri sitä, mitä olet ehkä nähnyt. Itselläni olkatoppauksia. Niitä oli jopa paidoissa. Herran jestas kuinka huvittavia. Yleisesti ottaen monilla meni taloudellisesti hyvin. En joutunut montaa kertaa kuulemaan "meillä ei ole rahaa" kun pyysin jotain. Tosin joku Sri Lankan matka ei toteutunut vaan ne tavalliset Mallorcat.
Tässä näkyy, kuinka omassa kuplassaan ihmiset ovat. Meidän perheessä ei edes haaveiltu Mallorcan matkoista.
Joo sama, enkä edes tuntenut kasarilla montaa, jotka olisi ulkomailla käyneet matkoilla. Koulussa joku oli käynyt, mutta ne olikin niitä harvoja rikkaita, toinen paikkakunnan Citymarketin kauppiaan lapsi ja toisen molemmat vanhemmat oli lääkäreitä. Me tavikset ei juuri matkoilla käyty, ja esim. omat vanhempani vähän paheksuivatkin semmoista ympäri maailmaa luusuamista, rahan käyttämistä johonkin niin turhaan.
Me matkustettiin kasarilla interraililla pitkin Eurooppaa, ja minun tietääkseni niin teki monet muutkin nuoret. Lentäminen oli kallista, mutta kyllä niitä Keihäsmatkoja ja sellaisia jo oli, mutta ne oli ehkä vähän varakkaampien aikuisten juttuja. Me nuoret matkustettiin junilla ja laivoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katuväkivallan määrä oli hurja suomalaisissa kaupungeissa. Jos kalliolainen poika käveli Töölöön, oli syytä olla jotain kättä pidempää mukana, ettei tullut turpaan. Sama pikkukylillä, naapurikylän poikia vastaan tuli turpakäräjät jos meidän kylän tansseihin yrittivät.
Tämä on totta. Nuoriso ryösteli ja hakkasi toisiaan kuin vierasta sikaa. Kuka tahansa saattoi tulla hakatuksi missä tahansa, lähiöiden välillä oli jengitappeluita jne. Naapurilähiöön tai kaupungin keskustaan ei ollut mitään asiaa yksin.
Täh? Missähän kaupungissa sinä oikein elelit? Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Tampereen keskustassa ja Vantaalla ja Espoossa, ja tuli paljon pyörittyä Helsingissä.
Tampereella oli jonkinlaista "jengikulttuuria" tyyliin hevarit ja rokkarit ja hiphopparit ja skinit aukoivat joskus toisilleen päätään ja joskus tuli mustasilmä. Mitään varsinaisia "jengisotia" ei ollut ja sivulliset jätettiin rauhaan. Enemmänkin häiriköintiä aiheutti ne tietyt yksittäiset tyypit, jotka jopa poliisikin tunsi nimeltä.
Jo tuolloin oli narkomaaneja ja linnakundeja mutta se oli hyvin marginaali-ilmiö. kaikki tiesi keitä he olivat.
80-luvulla Suomi oli lintukoto, jossa kaikki tiesivät toisensa. Poliisikin tunsi kaikki rähinätyypit. Tiesi missä kukin tyyppi majaili ja tiesi mistä tyypin löytää.
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ei ollut tietokoneita kellään. Ei itsellä, ei kavereilla, ei edes niillä varakkaammilla tutuilla. 617
Aika ihmeellisissä piireissä pyöritte.
Televisioon liitettävät 1982 esitellyt Commodore 64 ja Sinclair Spectrum olivat vuosi-pari myöhemmin jo niin halpoja että sellaisen kehtasin pyytää ihan joululahjaksi vaikka vanhemmat olivat ihan teollisuuden työntekijöitä.
Kyse on enemmänkin siitä miten nörttejä lukiosta korkeakouluun pyrkiviä kavereita lähipiiriisi kuului koska amiksen kampaamo/asentajakoneistajalinjalle suuntaavat laittoivat rahansa mieluummin tupakkaan ja kaljaan.
Vaikka kyllä noita hankittiin ihan pelikoneiksi ilman aikomustakaan opetella koskaan koodaamaan riviäkään.
Joo, kyllä mä muistan että miellä oli 80-luvun puolivälissä koulussa ensin yksi tietokone, jota käytettiin vuorotellen, ja sitten saatiin toinen kone. Kun ei niitä riittänyt kaikille, niin suurin osa kirjoitti kirjoituskoneella, jossa oli korjausnauha. Tekstinkäsittelyohjelma oli kasarilla Teko, sitten tuli Word Perfect, sekin oli DOS-ohjelma vielä. Yliopistolla oli Mikro-Mikkoja ja Mäkkipönttöjä. Kotiin meille saatiin ensimmäinen tietokone joskus 1990-luvun alussa, kun miehen työpaikalla uusittiin koneita. Se oli hieno IBM:n kone. Sillä naputtelin graduni valmiiksi. Lerpulle tallensin.
Vierailija kirjoitti:
Amerikan kasaria kyllä, mutta pitää ottaa huomioon että 80-luku Suomessa ei ole sama kuin 80-luku Jenkeissä eikä jenkkien kasarielokuvat ja -sarjat kuvaa 80-luvun oloja ja kulttuuria Suomessa. Jos haluaa oppia Suomen 80-luvusta niin kannattaa vaikka ennemmin katsoa vaikkapa Uuno Turhapuroa ja Karpoa.
Uuno Turhapuro-elokuvien maailmankuva näytti aika erikoiselta jo 80-luvulla. Ne elokuvat eivät kuvaa mielestäni kovin hyvin 80-luvun elämää.
Kyllä isä osaa, on ehkä lähempänä aitoa 80-lukua, vaikka siinäkin henkilöhahmot ovat erikoisia.
Jenkkien elokuvista jos tekisi köyhemmän version, niin ne olisivat aika hyviä ajankuvia. Suomi oli aika köyhä vielä kasarilla, vaikka elettiinkin ns. hyviä aikoja ja jupit liitelivät omissa todellisuuksissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katuväkivallan määrä oli hurja suomalaisissa kaupungeissa. Jos kalliolainen poika käveli Töölöön, oli syytä olla jotain kättä pidempää mukana, ettei tullut turpaan. Sama pikkukylillä, naapurikylän poikia vastaan tuli turpakäräjät jos meidän kylän tansseihin yrittivät.
Tämä on totta. Nuoriso ryösteli ja hakkasi toisiaan kuin vierasta sikaa. Kuka tahansa saattoi tulla hakatuksi missä tahansa, lähiöiden välillä oli jengitappeluita jne. Naapurilähiöön tai kaupungin keskustaan ei ollut mitään asiaa yksin.
Täh? Missähän kaupungissa sinä oikein elelit? Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Tampereen keskustassa ja Vantaalla ja Espoossa, ja tuli paljon pyörittyä Helsingissä.
Tampereella oli jonkinlaista "jengikulttuuria" tyyliin hevarit ja rokkarit ja hiphopparit ja skinit aukoivat joskus toisilleen päätään ja joskus tuli mustasilmä. Mitään varsinaisia "jengisotia" ei ollut ja sivulliset jätettiin rauhaan. Enemmänkin häiriköintiä aiheutti ne tietyt yksittäiset tyypit, jotka jopa poliisikin tunsi nimeltä.
Jo tuolloin oli narkomaaneja ja linnakundeja mutta se oli hyvin marginaali-ilmiö. kaikki tiesi keitä he olivat.
80-luvulla Suomi oli lintukoto, jossa kaikki tiesivät toisensa. Poliisikin tunsi kaikki rähinätyypit. Tiesi missä kukin tyyppi majaili ja tiesi mistä tyypin löytää.
Asuin Espoossa, jengisotia oli. Ylä-Kivenlahden jengi peittosi Nöykkiön, vaikka Nöykkiö sai apuja Tillinmäkeläisiltä. Soukkalaisia pelättiin eniten. Espoon asemalle tai Kirstinmäkeen ei ollut iltamyöhällä mitään asiaa. Se oli tosi raakaa aikaa. Oli niissä taisteluissa pieniä aseitakin aina mukana. Eikä ollut kyse linnakundeista tai narkomaaneista, vaan ihan lukiolaisista ja ammattikoululaisista. Jos aikuisia tuli paikalle niin oltiin vaan ihan että hei, hei, me tässä vaan ....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ei ollut tietokoneita kellään. Ei itsellä, ei kavereilla, ei edes niillä varakkaammilla tutuilla. 617
Aika ihmeellisissä piireissä pyöritte.
Televisioon liitettävät 1982 esitellyt Commodore 64 ja Sinclair Spectrum olivat vuosi-pari myöhemmin jo niin halpoja että sellaisen kehtasin pyytää ihan joululahjaksi vaikka vanhemmat olivat ihan teollisuuden työntekijöitä.
Kyse on enemmänkin siitä miten nörttejä lukiosta korkeakouluun pyrkiviä kavereita lähipiiriisi kuului koska amiksen kampaamo/asentajakoneistajalinjalle suuntaavat laittoivat rahansa mieluummin tupakkaan ja kaljaan.
Vaikka kyllä noita hankittiin ihan pelikoneiksi ilman aikomustakaan opetella koskaan koodaamaan riviäkään.
Joo, kyllä mä muistan että miellä oli 80-luvun puolivälissä koulussa ensin yksi tietokone, jota käytettiin vuorotellen, ja sitten saatiin toinen kone. Kun ei niitä riittänyt kaikille, niin suurin osa kirjoitti kirjoituskoneella, jossa oli korjausnauha. Tekstinkäsittelyohjelma oli kasarilla Teko, sitten tuli Word Perfect, sekin oli DOS-ohjelma vielä. Yliopistolla oli Mikro-Mikkoja ja Mäkkipönttöjä. Kotiin meille saatiin ensimmäinen tietokone joskus 1990-luvun alussa, kun miehen työpaikalla uusittiin koneita. Se oli hieno IBM:n kone. Sillä naputtelin graduni valmiiksi. Lerpulle tallensin.
Meillä oli 80-luvulla ensin commodore 64. Sitten kun commodore 128 ilmestyi, saatiin se.
Veljeni oli tosikovanörtti. Opetteli ohjelmointia ja oppi korjaamaan ja päivittämäänkin niitä commodere-koneita jo peruskoulussa.
Ei oltu mitään rikkaita. Vanhemmat olivat tavallisia duunareita, joilla suurin osa palkasta meni asuntolainaan.
Kouluissa tietokoneita ei hirveästi ollut. Lukiossa muistaakseni oli yksi 80-luvun loppupuolella.
Kurt T U Rose kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanottiin säpisemiseksi, että lähdettiin tappelemaan joukolla. Lähdettiin säpisemään. Joillakin oli puukot tai linkkuveitset mukana niissä tappeluissa.
Eikä pidä paikkaansa mitä joku aiemmin esitti, että olisi ensin soitettu poskea ja siiten ehkä lyöty. Jos jotain suukopua olikin. niin se oli korkeintaan jotain "mainilan laukauksia", joiden perusteella saatiin syy käydä kimppuun.
Yleensä pojat tappeli ja tytöt katseli. Permanentti oli, ja vaaleanpunaista huulikiiltoa.
Näin se meni. Muistan ku oman kylän kovikset oli lähdössä läheiselle tanssipaikalle tappelemaan. Ne oli varannu mm. pamppuja ja nyrkkirautoja matkaan. Niiden kanssa ne sitten uhosi meille nynnyille ennen lähtöään. Ja ihan kohtuudella ne pärjäsi niissä "ohtaan-lyönti-kisoissa" :)
Voi olla, että nykyään väkivalta ja erityisesti jengit ovat raaistuneet - mutta osa teineistä on aina käyttäytynyt väkivaltaisesti. Osa järkevöityy iän myötä, osalle väkivalta jää elinikäiseksi tavaksi päteä ja ratkoa konflikteja.
Just näin se meni. Ei noista jutuista varmaan kaikki silloinkaan tienneet, kun nynnyt ei kuuluneet niihin tiedotuspiireihin, missä noista levisi sana. Eikä niistä sopinut kaikille huudella, koska nynnyt olisivat voineet kertoa aikuisille, ja sitten koko homma olisi mennyt pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyli oli juuri sitä, mitä olet ehkä nähnyt. Itselläni olkatoppauksia. Niitä oli jopa paidoissa. Herran jestas kuinka huvittavia. Yleisesti ottaen monilla meni taloudellisesti hyvin. En joutunut montaa kertaa kuulemaan "meillä ei ole rahaa" kun pyysin jotain. Tosin joku Sri Lankan matka ei toteutunut vaan ne tavalliset Mallorcat.
Tässä näkyy, kuinka omassa kuplassaan ihmiset ovat. Meidän perheessä ei edes haaveiltu Mallorcan matkoista.
No jaa riippuu ihan missä asui. Mutu tuntumalla 80% luokkalaisista oli sellaista keskiluokkaa ja pienellä paikkakunnalla lähes kaikki omistusasunnossa, rivareissa, omakotitaloissa, ei siellä vuokra-asuntoja ollut, kun lähinnä sellaisille tosi sossutapauksille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hasssua kuinka esim. juppikulttuuri tuli se(kin) Suomeen sen viisi vuotta myöhässä, 80-luvun loppupuolella vasta.
Ja räikeimmät neonvärit löytyivät Suomessa lasketteluvaatteista ja oikeasti vasta 90-luvun alussa - tuulipuvuista.
80-luvun alku oli oikeastaan 70-lukua. Juppeja ja neonvärejä oli kyllä jo 80-luvun puolivälistä eteenpäin
Juuri näin se menee, koska tyylihän ei oikeasti kulje missään 10 vuoden kausissa, vaan jokin asia saattaa olla esillä pidempään, toinen taas hetken.
Me kuitenkin katsotaan vuosikymmeniä kokonaisuuksina ja se, että asiaa aletaan pitämään omalle vuosikymmenelle tyypillisenä, pitää sillä olla jo vähän pesäeroa edelliseen. Siksi se kunkin vuosikymmenen estetiikka alkaa hahmottumaan jossain vuosikymmenen puolivälissä ja "vuotaa" sinne seuraavan alkupuolelle.
Kasarin alku oli hyvinkin sitä ruskeaa ja sinapinkeltaista, joka mielletään 70-lukulaiseksi, koska ei se ihmisten tyyli missään sekunnssa vaihdu, kun vuosikymmen alkaa. Kasarin puoliväli oli sitten sitä neonväri-kromi, tai pastelli-beige aikakautta, josta kasari muistetaan. Ja tämä siis jatkui hyvin sinne 90-luvin alkuun.
Tämä on aina leffoissa ja sarjoissa usein se kompastuskivi. Stailaajat ja lavastajat valitsee kaiken kyseiseltä vuosikymmeneltä, eikä ajattele, että esim. sisustus on usein kerrostettu usealta vuosikymmeneltä. Jos joku vaikka remppasi keittiönsä tyylikkään ruskeaksi vuonna 78, ei sitä uutta remppaa olla välttämättä edes ajateltu vielä 90-lukuun mennessä.
Siksi esim. Stranger Things, joka alkaa kasarin alkupuolelta on aika hyvin onnistunut tuon pottatukkien, villapaitojen ja ruskeiden paneelien estetiikan kanssa, koska siltä kaikki oikeastaan vielä näytti. Jossain muoti- tai sisustuslehdessä sitten oli ehkä jo uusia tuulia näkyvissä.
Eihän me edes vielä tiedetä mikä tulee olemaan 2020-luvun estetiikkaa noin myöhemmin katsottuna, koska tässä ollaan vielä niin alussa. Viime vuosikymmenen lopussa tehty keittiö on edelleen ihan nykyaikaisen näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hasssua kuinka esim. juppikulttuuri tuli se(kin) Suomeen sen viisi vuotta myöhässä, 80-luvun loppupuolella vasta.
Ja räikeimmät neonvärit löytyivät Suomessa lasketteluvaatteista ja oikeasti vasta 90-luvun alussa - tuulipuvuista.
80-luvun alku oli oikeastaan 70-lukua. Juppeja ja neonvärejä oli kyllä jo 80-luvun puolivälistä eteenpäin
Juuri näin se menee, koska tyylihän ei oikeasti kulje missään 10 vuoden kausissa, vaan jokin asia saattaa olla esillä pidempään, toinen taas hetken.
Me kuitenkin katsotaan vuosikymmeniä kokonaisuuksina ja se, että asiaa aletaan pitämään omalle vuosikymmenelle tyypillisenä, pitää sillä olla jo vähän pesäeroa edelliseen. Siksi se kunkin vuosikymmenen estetiikka alkaa hahmottumaan jossain vuosikymmenen puolivälissä ja "vuotaa" sinne seuraavan alkupuolelle.
Kasarin alku oli hyvinkin sitä ruskeaa ja sinapinkeltaista, joka mielletään 70-lukulaiseksi, koska ei se ihmisten tyyli missään sekunnssa vaihdu, kun vuosikymmen alkaa. Kasarin puoliväli oli sitten sitä neonväri-kromi, tai pastelli-beige aikakautta, josta kasari muistetaan. Ja tämä siis jatkui hyvin sinne 90-luvin alkuun.
Tämä on aina leffoissa ja sarjoissa usein se kompastuskivi. Stailaajat ja lavastajat valitsee kaiken kyseiseltä vuosikymmeneltä, eikä ajattele, että esim. sisustus on usein kerrostettu usealta vuosikymmeneltä. Jos joku vaikka remppasi keittiönsä tyylikkään ruskeaksi vuonna 78, ei sitä uutta remppaa olla välttämättä edes ajateltu vielä 90-lukuun mennessä.
Siksi esim. Stranger Things, joka alkaa kasarin alkupuolelta on aika hyvin onnistunut tuon pottatukkien, villapaitojen ja ruskeiden paneelien estetiikan kanssa, koska siltä kaikki oikeastaan vielä näytti. Jossain muoti- tai sisustuslehdessä sitten oli ehkä jo uusia tuulia näkyvissä.
Eihän me edes vielä tiedetä mikä tulee olemaan 2020-luvun estetiikkaa noin myöhemmin katsottuna, koska tässä ollaan vielä niin alussa. Viime vuosikymmenen lopussa tehty keittiö on edelleen ihan nykyaikaisen näköinen.
Keihäsmatkat-sarjassa oli panostettu 60-luvun lopun muodin tuntemukseen vähän liiankin hyvin. Viisikymppiset matkalaiset oltiin puettu kaftaaneihin, isoihin aurinkolaiseihin ja huiveihin. Tuolta näytti kyllä muotilehdet, mutta ei mikään keihäsmatkalle lähtenyt Pihtiputaan Raija noin pukeutunut :) Viiskymppisillä oli Suomessa monilla 60-luvun lopussa sama tyyli, kuin sodan aikaan.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 81, enkä nyt tietenkään niin hyvin sitä aikaa muista, mutta sen muistan, että pukeuduttiin mustaan nahkaan ja farkut oli oikeaa farkkukangasta. Äiti kreppasi hiukset juhliin. Naiset ja punkkarimiehetkin käyttivät paksusti mustaa kajaalia. En todellakaan muista neonvärejä kasarilta, mun muistikuvien mukaan ne tuli vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Hiuslakka ja tupakka haisivat. Oli sinistä luomiväriä.
Kasarinuoret syntyivät 60-luvulla, joten 20 vuotta myöhemmin syntyneillä ei ole omakohtaisia kokemuksia kasarista
Tämä kasarinuori kyllä syntyi 70 -luvulla.. :) ja kyllä on silti kovasti omakohtaisia kokemuksia
Kasari oli itselleni opiskeluaikaa ja paras vuosikymmmen. Sitä aikaa leimasivat loistava musiikki, yhteiskunnassa vallinnut loppumaton optimismi. ja omaleimainen muoti neonväreineen. Rahaa oli, ja sitä käytettiin huolettomasti mm. yökerhoihin ja etelänmatkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ei olis ollut kännyköitä, takuulla ollut.
Ei ollut suurimmalla osalla matkapuhelimia 80-luvulla, rikkaimmilla oli autossa NMT matkapuhelimet, tai autopuhelimet, kuten siihen aikaan sanottiin. Lisäksi ammattiautoilijoilla oli ARP laitteita, jotka ei nyt varsinaisia puhelimia olleet, vaan lähinnä radiokanavia, joille pystyi puhumaan ja kuuntelemaan sillä ARP laitteella.
ARP oli kyllä ihan oikea puhelin, jolla pystyi soittamaan vaikka siihen kotona eteisessä olevaan paketiittiseen valintalevypuhelimeen. ARP oli NMT:n edeltäjä, ja suurin ero oli se, että ARP:ssa ei ollut numeronvalintajärjestelmää (Myöhemmin sellainenkin mahdollisuus kyllä lisättiin, mutta se ei ihan kauheasti yleistynyt, vaan tuota automatiikkaa kaipaavat vaihtoivat NMT:hen) vaan siinä pyydettiin keskus"neitiä" yhdistämään puhelu haluttuun puhelinnumeroon.
Sekoittanet tuon LA-puhelimeen, jolla höpöteltiin vain toisiin LA-puhelimiin melko rajallisella kantomatkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katuväkivallan määrä oli hurja suomalaisissa kaupungeissa. Jos kalliolainen poika käveli Töölöön, oli syytä olla jotain kättä pidempää mukana, ettei tullut turpaan. Sama pikkukylillä, naapurikylän poikia vastaan tuli turpakäräjät jos meidän kylän tansseihin yrittivät.
Tämä on totta. Nuoriso ryösteli ja hakkasi toisiaan kuin vierasta sikaa. Kuka tahansa saattoi tulla hakatuksi missä tahansa, lähiöiden välillä oli jengitappeluita jne. Naapurilähiöön tai kaupungin keskustaan ei ollut mitään asiaa yksin.
No ei kyllä pidä lainkaan paikkaansa. Tyhmiä ihmisiä on toki ollut aina, mutta kasari ei ollut mitään verrattuna nykypäivään.
Katso nyt vaan niitä väkivaltatilastoja, niin huomaat, että asia on päinvastoin. Se, että sulle ei kasarilla käynyt mitään ei tarkoita etteikö ongelmaa olisi ollut olemassa.
Tämä on totta. Väkivallan ja rikosten määrä on ollut laskusuhdanteessa pitkään. Nostalgia saa ihmiset luulemaan, että ennen oli aina paremmin.
Itse muistelen, että 80-luvulla väkivalta oli jotenkin arkipäiväisempää. Siihen ei suhtauduttu niin tunteella kuin nykyään. Enemmän oli sellaista asennetta, että oma vika kun meni väärään paikkaan tai ärsytti vääriä tyyppejä. Ei sitä kauhisteltu ja paheksuttu samalla tavalla kuin nykyään.
Ahdistelukin oli silloin ihan normaalia.
Vuoden 90 k1kkelikortti voidaan lukea vielä 80-luvun asenneilmapiiriin kuuluvaksi. Valtakunnansovittelija (Jorma Reini) lähetti ko.kortin tasa-arvoasioita tutkivalle naiselle. Sen kortin oli allekirjoittanut joukko työmarkkinajohtajia. Siitä kortista uutisoitiin silloin hyvin laajasti. Useimmat nauresekelivat sille ja pitivät kortista mielensä pahoittaneita naisia tiukkapipoisina riivinrautoina.
Jotkut vaativat Reinin erottamista, mutta hän sai pitää työnsä.
Niihin aikoihin keskusteltiin siitä, että onko nainen työelämässä resurssi vai rajoite.
Aivan tavallinen perhe, 2 lasta, vanhemmat pienipalkkaisissa toimistohommissa, keskiluokkaa. Elektroniikka pelit olit, digitaalikellot, commodore 64. Pari etelän matkaa kreikkaan(vuosina -83 ja -85). Ei mitään keihäsmatkoja, matkatoimistoja oli useita. Rahaa riitti ja sitä tuhlattiin, ei huolta huomisesta. Vanhemmat maksoivat oman kerrostalohuoneiston arava-lainaa myös. Vaatteet ja pukeutuminen värikästä, jokaiselle löytyi oma tyyli, hevarit, nörtit, urheilijat jne.. Suomi oli maailman vauraimpia maita tuolloin.
Nuorena poikana oli hämmentävää matkustaa Amerikkaan ja huomata, miten kaikki näytti kovin tutulta eli täsmälleen samalta, mitä oli nähnyt amerikkalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Ehkäpä nykyään ilmiö on tullut vielä voimakkaammaksi lukuisten tosi-tv sarjojen myötä. Televisiosta saa ihan hyvän käsityksen miltä ulkomailla näyttää ja jopa millaista siellä elämä on. Oliko sitten kasari Suomessa sellaista, mitä tv:ssä esitettiin. Ajankuva vaikka pukeutumistyyleistä ja kampauksista on ihan todellinen, minkä huomaa hyvin vaikka koulun luokkakuvista tarkistamalla. Suomalaiset kasarielokuvat ovat olleet aika tyyliteltyjä, jos ajattelee vaikka Kaurismäkien tuotantoa niin aika synkkä ja melankolinen kuva suomalaisesta elämästä on niissä annettu. Toisaalta taas 80-luvun huumori oli ihan omaa luokkaansa, kun ajatellaan vaikka Uuno-elokuvia tai sketsisarjoja Hymyhuulet ja Lapinlahden linnut. Kasarilla huumori oli jotenkin vähän naivia ja aika mustaa ja ronskiakin. Pahkasika-lehteä luettiin innokkaasti. 80-luku oli teknologian ja pörssisijoittamisen nousukautta, mikä näkyi juppikulttuurin syntymisessä. Juppikulttuuria ja sen dekadenssia esiteltiin osuvasti vaikka Insiders-elokuvassa. Kasari oli myös monien erilaisten ja hienojen musiikkityylien kulta-aikaa ennen ysärin masentavien grungen ja eurodancen tuloa. Kasarilla oli Madonna, Prince ja lukuisat eri tyylien rock-yhtyeet, joista kovimpia olivat tietysti kasarihevibändit kuten vaikka Iron Maiden ja Scorpions. Musictelevision ja videonauhuri toi kaikki mahtavat musiikkityylit ulkomailta suomalaisiin televisioihin ja loi ihan uudenlaisen nuorisokulttuurin. Suomalaista rock-kulttuuria esiteltiin Saimaa-ilmiö elokuvassa, missä oli vielä paljon 70-luvun henkeä. Kasarilla elettiin itäblokin murtumisen vuosia ja suomiyhteet Popeda, Juice Leskinen ja Sleepy Sleepers olivat menossa vahvasti mukana. Jokainen muistaa kasarilta legendaarisen Mikko Alatalon juontaman Hittimittarin. Siitä on ponnistanut varmasti monen kasarinuoren musiikillinen herääminen. Mielestäni kasari oli juuri niin pinnallista, toiveikasta ja hauskaa, miltä se silloin tuntui ja sen ajan televisiostakin katsottuna näytti.
Mun äidillä oli afro silloin. 😄
Jokainen elokuva ja tv-sarja tavoittaa jotain 80-luvulta, mutta ei kuvaa koko totuutta. Jäljestä päin tehdyissä kuvauksissa on usein virheitä ja jos ei ole elänyt kasaria niin on vaikea loihtia ajan henkeä aidosti. Aikalaisleffat ja tv- sarjat antaa paremman kuvan, mutta niistäkin jokainen kuvaa jotain osaa elämästä, ei kokonaisuutta. Ja suomen kasari oli jotain muuta kuin brittien tai amerikkalaisten kasari ja kasarillakin eri ihmiset eli eri elämää. Kasarin pintaliidon, muodin ja populaarimusiikin hengen ja tunnelman tavoittaa parhaiten Miami Vice. Mutta se on kaukana vaikkapa omasta arkielämästä kasarilla maalaispoikana Pohjois-Karjalassa. Monia asioita kaipaan kasarilta, kuten nuoruutta ja musiikkia (kasarin syntikkamusiikkia, jota edelleen kuuntelen). Toisia asioita en, kuten tiettyä jäykkyyttä ja ahdasmielisyyttä mm. politiikassa. Suomi-punk oli hirveää. Neuvostoliitto oli pimeyden ytimestä ja Venäjän uusi liukuminen diktatuuriin tuo ikäviä muistoja mieleen. Mutta enimmäkseen omat muistot kasarinuoruudesta on hyviä. Voi toki olla että aika kultaa muistot ja ikävät asiat hiipuu muistoissa.
Kasarinuoret syntyivät 60-luvulla, joten 20 vuotta myöhemmin syntyneillä ei ole omakohtaisia kokemuksia kasarista