Lue keskustelun säännöt.
Te 80-luvulla eläneet, osaatteko kertoa että oliko kasari juuri sellainen kuin se esitetää elokuvissa ja sarjoissa?
Sillä kun en ole elänyt itse kyseistä aikaa, niin olen miettinyt että kuinka hyvin elokuvat ja sarjar kuvastaa tätä aikakautta? Kuten esim. Back to the Future, MacGyver ja Stranger Things? Tai tämä Netflixin uusin elokuva White Noise:
Kommentit (777)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni voi ehkä yllättyä, mutta tietokone löytyi useimmaista kodeista jo 80-luvulla.
No ei kylläkään löytynyt.
Sellaisesta ei edes osattu unelmoida 80-luvulla.
Tämä. Ei ollut tietokoneita kellään. Ei itsellä, ei kavereilla, ei edes niillä varakkaammilla tutuilla. 617
Itsellä oli tietokone 80-luvun alusta lähtien ja niin oli suurimmalla osalla kavereistakin. Tietokone toki oli tasoa VIC-20/C64 ym. Joidenkin vanhemmilla saattoi olla PC tai Macci. Skideillä oli noita vain paremmissa perheissä.
Mun eka tietokone oli Atari STFM 520 joskus 80-luvun lopussa. Se oli ensimmäisiä joilla pystyi tekemään edes jotenkin järkevästi musiikkia.
Alkeellinen tekstinkäsittelyohjelma siinä myös oli. Olihan se silti ihan naurettava surkeimpiinkin nykykoneisiin verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä fiilistä, jonka sai ulkomailla käymisestä on vaikea kuvitella. Siellä oli ihan oma maailmansa, ihan eri kaupat ja niissä eri tuotteet tms. Sellaista mitä ei voinut kuvitellakaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen syntynyt 1974 ja mulle kasari oli vaan ankeaa, johtuen siitä että me oltiin aika köyhiä. Äidillä oli vain osa-aikatöitä ja välillä ei mitään töitä, ja isälläkin pieni palkka. Asuttiin pienessä (n. 40 neliötä) punaisessa puutalossa, jossa ei ollut muuta lämmitystä kuin takka. 4 ihmistä. Autona oli vihreä Lada, jossa oli aina jotain vikaa, ja joka oli talvella sisältä jääkylmä ja kesällä sen nahkapenkeihin jäi hiellä iho kiinni. Ruokana oli aina melkein perunaa ja ruskeaa soossia. Aina isä ja äiti oli hermostuneita ja puhui rahasta huolestuneesti. Äiti myös katkera siitä millaiseksi elämä oli hänellä vakiintunut, köyhäksi, raskaaksi ja kurjaksi. Hän kun oli haaveillut jostain ihan muusta. Hän purki pettymyksensä isään, joka yritti vaan sietää ja tehdä työtään.
Yläasteelle mennessä alettiin sitten kiusatakin, kun ei ollut Levi's farkkuja, Kappa-verkkareita eikä muita juttuja, joita kaikilla cooleilla tyypeillä piti olla. Värjäsin sitten hiukset mustaksi ja aloin meikata rajusti, haistattaakseni koko maailmalle. Vähän pääsin mukaan porukkaan sitten, kun ehkä 15-vuotiaana aloin mennä bileisiin ja dokata. Silti aina olin se köyhän mukula ja vähän syrjässä, vaikka hyväksyttiinkin sinne roikkumaan. (Myöhemmin kun menin yliopistoon oli melkoinen kulttuurishokki, miten rajoittuneesssa maailmassa meillä oli eletty. Esim. en tiennyt yhtään, miten käyttäydytään ruokaravintolassa, meillä kotona kun ei oltu ikinä sellaisessa käyty. En myöskään ollut koskaan lentänyt, käynyt ulkomailla, käynyt kampaajalla kun äiti leikkasi tukan kotitrimmerillä jne)
Muistat varmaankin perheesi olot väärin ja sotket varmaan 90-luvun lamaan silla kasarilla ei ollut köyhyyttä. Silloin elettiin nousukautta, kulutus kasvoi ja elintaso nousi roimasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen syntynyt 1974 ja mulle kasari oli vaan ankeaa, johtuen siitä että me oltiin aika köyhiä. Äidillä oli vain osa-aikatöitä ja välillä ei mitään töitä, ja isälläkin pieni palkka. Asuttiin pienessä (n. 40 neliötä) punaisessa puutalossa, jossa ei ollut muuta lämmitystä kuin takka. 4 ihmistä. Autona oli vihreä Lada, jossa oli aina jotain vikaa, ja joka oli talvella sisältä jääkylmä ja kesällä sen nahkapenkeihin jäi hiellä iho kiinni. Ruokana oli aina melkein perunaa ja ruskeaa soossia. Aina isä ja äiti oli hermostuneita ja puhui rahasta huolestuneesti. Äiti myös katkera siitä millaiseksi elämä oli hänellä vakiintunut, köyhäksi, raskaaksi ja kurjaksi. Hän kun oli haaveillut jostain ihan muusta. Hän purki pettymyksensä isään, joka yritti vaan sietää ja tehdä työtään.
Yläasteelle mennessä alettiin sitten kiusatakin, kun ei ollut Levi's farkkuja, Kappa-verkkareita eikä muita juttuja, joita kaikilla cooleilla tyypeillä piti olla. Värjäsin sitten hiukset mustaksi ja aloin meikata rajusti, haistattaakseni koko maailmalle. Vähän pääsin mukaan porukkaan sitten, kun ehkä 15-vuotiaana aloin mennä bileisiin ja dokata. Silti aina olin se köyhän mukula ja vähän syrjässä, vaikka hyväksyttiinkin sinne roikkumaan. (Myöhemmin kun menin yliopistoon oli melkoinen kulttuurishokki, miten rajoittuneesssa maailmassa meillä oli eletty. Esim. en tiennyt yhtään, miten käyttäydytään ruokaravintolassa, meillä kotona kun ei oltu ikinä sellaisessa käyty. En myöskään ollut koskaan lentänyt, käynyt ulkomailla, käynyt kampaajalla kun äiti leikkasi tukan kotitrimmerillä jne)
Muistat varmaankin perheesi olot väärin ja sotket varmaan 90-luvun lamaan silla kasarilla ei ollut köyhyyttä. Silloin elettiin nousukautta, kulutus kasvoi ja elintaso nousi roimasti.
Oletkos ihan vakavissasi?
Vierailija kirjoitti:
No siis, musta esim Stranger Things tavoittaa hirveän hyvin sen tunnelman, joka oli varmaan kaikissa länsimaissa tuolloin. Valtava kehitysusko, ei osattu kuvitellakaan että voisi tulla lama, koko ajan vaan odotettiin, että tapahtuu parempia ja parempia asioita. Kylmä sota oli tosin fakta ja Neukkulaa pelättiin, ydinsodan uhka leijui ilmassa mut ei sitä todellakaan mietitty tai pelätty . Toisaalta koska tietoa ei ollut kaikkien saatavissa samalla tavalla kuin nyt älylaitteiden ja netin aikaan, tieto oli valtaa, auktoriteetteihin uskottiin.
Maailma oli ylipäätään ns pieni: ei matkustettu ulkomaille kuin ehkä kerran vuodessa Eurooppaan, tyyliin Saksaan autolla tai viikon pakettimatka Rhodokselle.
Ei ollut taviksella juurikaan kommunikaatiota toisten maitten asukkaiden kanssa, nuorilla saattoi olla ulkomaisia kirjekavereita joita haettiin sellaisella monimutkaisella lomakkeella koulussa.
Maailma oli selkeä: oli hyvä länsi ja paha itäblokki, Suomen valtionjohto ehkä yritti tasapainoilla noiden kahden välillä mutta kansan enemmistö noin ajatteli. Amerikkaa pidettiin hienona maana, ei osattu esim ajatella heidän terveydenhuollon ongelmia tai tuloeroja kun niistä ei tiedetty, mielikuvat olivat populaarikulttuurista.
Stranger Thingsissä oli myös hyvin kuvattu, että tuohon aikaan lapset liikkuivat paljon keskenään ulkona, aikuisia ei juuri kiinnostanut kunhan tultiin illalla kotiin ja koulu sujui jotenkuten. Tämmöisissä sekaporukoissa lapsille tuli vähän oma maailmansa, omat reitit, omat paikat. Saatettiin kävellä tai pyöräillä kauaskin kotoa, eikä koskaan tarvinnut pelätä. Me pyörittiin pikkukaupungin keskustassa ja nähtiin paljon sellaisiakin asioita, joita aikuiset ei ehkä nähneet tai huomanneet. Aikuiset puolestaan oli aikuisia: kävivät töissä, tekivät ruokaa, isät istui sohvalla ja katsoi telkkaa, äiti siivosi tai touhusi keittiössä siihen asti kunnes tuli puoli 9 uutiset. Lasten ja aikuisten maailmat ei kohdanneet ollenkaan samalla tavalla kuin nykyisen somen aikana jolloin kaikki katselee samoja videoita, meemejä, kohuja.
Tämän voin kyllä allekirjoittaa, koska tietyllä tapaa Stranger Thingsin ekasta kaudesta tuli todella tuttu olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin teini ja sitten nuori aikuinen kasarilla, oli ihan parasta aikaa. More is more mitä hiuksiin ja tyyliin muutenkin tuli. Ei kuitenkaan sama kuin Jenkeissä, riippuu mitä ohjelmia katsonut. Ei ollu niitä hirveitä tekopanelointeja vaan mäntyä seinillä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis, musta esim Stranger Things tavoittaa hirveän hyvin sen tunnelman, joka oli varmaan kaikissa länsimaissa tuolloin. Valtava kehitysusko, ei osattu kuvitellakaan että voisi tulla lama, koko ajan vaan odotettiin, että tapahtuu parempia ja parempia asioita. Kylmä sota oli tosin fakta ja Neukkulaa pelättiin, ydinsodan uhka leijui ilmassa mut ei sitä todellakaan mietitty tai pelätty . Toisaalta koska tietoa ei ollut kaikkien saatavissa samalla tavalla kuin nyt älylaitteiden ja netin aikaan, tieto oli valtaa, auktoriteetteihin uskottiin.
Maailma oli ylipäätään ns pieni: ei matkustettu ulkomaille kuin ehkä kerran vuodessa Eurooppaan, tyyliin Saksaan autolla tai viikon pakettimatka Rhodokselle.
Ei ollut taviksella juurikaan kommunikaatiota toisten maitten asukkaiden kanssa, nuorilla saattoi olla ulkomaisia kirjekavereita joita haettiin sellaisella monimutkaisella lomakkeella koulussa.
Maailma oli selkeä: oli hyvä länsi ja paha itäblokki, Suomen valtionjohto ehkä yritti tasapainoilla noiden kahden välillä mutta kansan enemmistö noin ajatteli. Amerikkaa pidettiin hienona maana, ei osattu esim ajatella heidän terveydenhuollon ongelmia tai tuloeroja kun niistä ei tiedetty, mielikuvat olivat populaarikulttuurista.
Stranger Thingsissä oli myös hyvin kuvattu, että tuohon aikaan lapset liikkuivat paljon keskenään ulkona, aikuisia ei juuri kiinnostanut kunhan tultiin illalla kotiin ja koulu sujui jotenkuten. Tämmöisissä sekaporukoissa lapsille tuli vähän oma maailmansa, omat reitit, omat paikat. Saatettiin kävellä tai pyöräillä kauaskin kotoa, eikä koskaan tarvinnut pelätä. Me pyörittiin pikkukaupungin keskustassa ja nähtiin paljon sellaisiakin asioita, joita aikuiset ei ehkä nähneet tai huomanneet. Aikuiset puolestaan oli aikuisia: kävivät töissä, tekivät ruokaa, isät istui sohvalla ja katsoi telkkaa, äiti siivosi tai touhusi keittiössä siihen asti kunnes tuli puoli 9 uutiset. Lasten ja aikuisten maailmat ei kohdanneet ollenkaan samalla tavalla kuin nykyisen somen aikana jolloin kaikki katselee samoja videoita, meemejä, kohuja.
Tämän voin kyllä allekirjoittaa, koska tietyllä tapaa Stranger Thingsin ekasta kaudesta tuli todella tuttu olo.
Katoin muutaman jakson Stranger thingsiä ja kun siinä mentiin jonkun koulun pihalle niin kouraisi sisältä kun oli kuin aikakoneeseen olisi astunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katuväkivallan määrä oli hurja suomalaisissa kaupungeissa. Jos kalliolainen poika käveli Töölöön, oli syytä olla jotain kättä pidempää mukana, ettei tullut turpaan. Sama pikkukylillä, naapurikylän poikia vastaan tuli turpakäräjät jos meidän kylän tansseihin yrittivät.
Tämä on totta. Nuoriso ryösteli ja hakkasi toisiaan kuin vierasta sikaa. Kuka tahansa saattoi tulla hakatuksi missä tahansa, lähiöiden välillä oli jengitappeluita jne. Naapurilähiöön tai kaupungin keskustaan ei ollut mitään asiaa yksin.
Ja ainakaan pienemmissä kaupungeissa ei soiteltu poliisia apuun eikä tehty mitään sossu ilmoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katuväkivallan määrä oli hurja suomalaisissa kaupungeissa. Jos kalliolainen poika käveli Töölöön, oli syytä olla jotain kättä pidempää mukana, ettei tullut turpaan. Sama pikkukylillä, naapurikylän poikia vastaan tuli turpakäräjät jos meidän kylän tansseihin yrittivät.
Tämä on totta. Nuoriso ryösteli ja hakkasi toisiaan kuin vierasta sikaa. Kuka tahansa saattoi tulla hakatuksi missä tahansa, lähiöiden välillä oli jengitappeluita jne. Naapurilähiöön tai kaupungin keskustaan ei ollut mitään asiaa yksin.
No ei kyllä pidä lainkaan paikkaansa. Tyhmiä ihmisiä on toki ollut aina, mutta kasari ei ollut mitään verrattuna nykypäivään.
Katso nyt vaan niitä väkivaltatilastoja, niin huomaat, että asia on päinvastoin. Se, että sulle ei kasarilla käynyt mitään ei tarkoita etteikö ongelmaa olisi ollut olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. elokuvat Ajolähtö ja Täältä tullaan elämä, antavat aika hyvää aikalaiskuvaa 70-80 lukujen taitteen ja 80-luvun alkupuolen nuoren maailmankuvasta.
Jenkkileffat ovat aika kaukana Suomalaisesta maailmankuvasta ja arvomaailmasta, olivat silloin ja ovat nytkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä meidän pikkukaupungissa oli jengejä 70-80-luvun taitteessa. En siihen aikaan itse liikkunut kaupungilla, mutta juttuja kyllä kuuli. Poikajengejä oli enemmän, mutta oli myös tyttöjengejä ja kaikki ne pahoinpiteli sivullisia nuoria. Sittemmin meno onneksi rauhoittui.
Naapuri kylän pojat kiilasivat autolla toisen kylän pojat ojaan, yksi kuoli ja toinen halvaantui jaloistaan, olivat menneet naapurikylän tyttöjä tapasmaan.
Siellä ovat juntit olleet vauhdissa, ilmeisesti luulivat että omistavat nuo "meijän kylän" tytöt. Toivottavasti jäivät peräkamarinpojiksi peräkylälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ei ollut nuorisomuotia tai tietoa, millaista se olisi. Vasta kun MTV alkoi näkyä, pystyi vähän näkemään tyyliä.
Ei ollut muotikauppaketjuja, Ruotsista H&M haetut vaatteet oli huippuerikoisia. Vaatteet tehtiin itse tai ostettiin kirppareilta, joita ei niitäkään ollut paljon kuten nykyään. Jos ei tykännyt värikkäästä pintamuodista, joka yhdistyi typerään juppikulttuuriin, vaihtoehtoinen tyyli oli vintage ja nostalgia esim vanhat leffat kuten Casablanca. Vintage-sanaa ei tosin vielä käytetty.
Ihmiset kyttäsivät toisiaan ja kovin erikoisia vaatteita ei voinut tavallinen ihminen käyttää. Hiuslisäkkeet tai irtoripset herätti suurta närkästystä, harva niitä käyttikään. Toisaalta Madonnan alusvaatemuoti oli suosittua ja arkenakin taiteellisilla tyypeillä saattoi olla vaatteiden päällä satiinikorsettityylinen asuste.
.
Mitä ihmettä, tottakai oli nuorisomuotia! Kukaan kasarilla elänyt nuori ei unohda micmaceja ja beaverseja. Pääkaupunkiseudulla kukaan nuoruuttaan Helsingin ympäristössä elänyt keski-ikäinen ei voi kulkea Vuorikatua pitkin muistamatta micmacin liikettä!
Kirppareita ei ollut. Jos joku käytti käytettyjä vaatteita, oli todella köyhä, ihan neutraalisti sanottuna. Paitsi perheen kesken kierrätettiin tietenkin, perittiin isommilta sisaruksilta, kuten nykyäänkin tehdään.
Irtoripset ja tupeeraukset kuuluvat 60-lukuun. Kasarilla ei käytetty irtoripsiä, en tiedä oliko edes saatavilla missään.
Kasareilla ei ollut rock-henkistä tyyliesimerkkiä, ja vasta nyt sitä on ja myös naisille. Madonna ehkä oli eniten rock-henkinen esikuva naisille, mutta olihan hänkin poppari. Jos ei neonhörhelötyyli miellyttänyt, oli vain farkut ja ehkä jostain esiin kaivettu nahkarotsi. Taiteellisilla tyypeillä oli erikoisempia virityksiä.
Puhun Helsingin 80-luvusta, jolloin olin parikymppinen. Micmacit ja seppälät oli noloja, suurempia ketjuja ei ollut. Oliko micmacceja edes muualla kuin Helsingissä? Tarkoitus on kuvata tilannetta, että trendikkäitä vetimiä ei vaan kerta kaikkiaan ollut tarjolla kuten nyt.
Rock- henkiset tytöt ottivat mallia Hanoi Rocksin pukeutumisesta.
Perus-rockia kuuntelevat pojat eivät juuri ulkonäöllään sitä ilmituoneet, vierastivat pintamuotia ja kevyemmän popin/discon muotijuttuja.
Farkku-nahkapusero-juntti-look...
Heavyn kuuntelijat usein kasvattivat pitkän tukan ja käyttivät selkälipulla varustettua farkkuliiviä.
Glam rock hiipi poikienkin lookiin permanentatun pitkän tukan muodossa.
Itse muistelen näitä pohjois-pohjalaisen pikkupitäjän nörtähtävän pojan näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen syntynyt 1974 ja mulle kasari oli vaan ankeaa, johtuen siitä että me oltiin aika köyhiä. Äidillä oli vain osa-aikatöitä ja välillä ei mitään töitä, ja isälläkin pieni palkka. Asuttiin pienessä (n. 40 neliötä) punaisessa puutalossa, jossa ei ollut muuta lämmitystä kuin takka. 4 ihmistä. Autona oli vihreä Lada, jossa oli aina jotain vikaa, ja joka oli talvella sisältä jääkylmä ja kesällä sen nahkapenkeihin jäi hiellä iho kiinni. Ruokana oli aina melkein perunaa ja ruskeaa soossia. Aina isä ja äiti oli hermostuneita ja puhui rahasta huolestuneesti. Äiti myös katkera siitä millaiseksi elämä oli hänellä vakiintunut, köyhäksi, raskaaksi ja kurjaksi. Hän kun oli haaveillut jostain ihan muusta. Hän purki pettymyksensä isään, joka yritti vaan sietää ja tehdä työtään.
Yläasteelle mennessä alettiin sitten kiusatakin, kun ei ollut Levi's farkkuja, Kappa-verkkareita eikä muita juttuja, joita kaikilla cooleilla tyypeillä piti olla. Värjäsin sitten hiukset mustaksi ja aloin meikata rajusti, haistattaakseni koko maailmalle. Vähän pääsin mukaan porukkaan sitten, kun ehkä 15-vuotiaana aloin mennä bileisiin ja dokata. Silti aina olin se köyhän mukula ja vähän syrjässä, vaikka hyväksyttiinkin sinne roikkumaan. (Myöhemmin kun menin yliopistoon oli melkoinen kulttuurishokki, miten rajoittuneesssa maailmassa meillä oli eletty. Esim. en tiennyt yhtään, miten käyttäydytään ruokaravintolassa, meillä kotona kun ei oltu ikinä sellaisessa käyty. En myöskään ollut koskaan lentänyt, käynyt ulkomailla, käynyt kampaajalla kun äiti leikkasi tukan kotitrimmerillä jne)
Muistat varmaankin perheesi olot väärin ja sotket varmaan 90-luvun lamaan silla kasarilla ei ollut köyhyyttä. Silloin elettiin nousukautta, kulutus kasvoi ja elintaso nousi roimasti.
Tirsk! Jo on otsaa väittää, ettei olisi ollut köyhyyttä. Kyllä oli. Kaikilla ei 80-luvulla ollut kulutusjuhla vaan vähävaraisia oli silloinkin. Otapa laput pois silmiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kahdeksan surmanluotia oli huomattavasti täsmällisempi kuva täkäläisestä 80-luvusta(kin) kuin tuo sarja.
Sehän tosin sijoituu 1960-luvun loppuun.
Katso oikeita elokuvia kirjoitti:
Esim. elokuvat Ajolähtö ja Täältä tullaan elämä, antavat aika hyvää aikalaiskuvaa 70-80 lukujen taitteen ja 80-luvun alkupuolen nuoren maailmankuvasta.
Jenkkileffat ovat aika kaukana Suomalaisesta maailmankuvasta ja arvomaailmasta, olivat silloin ja ovat nytkin.
Kirjoista "Ykä yksinäinen" tavoittaa mielestäni kasarin alun/puolivälin yläasteikäisen maaiman.
Näkökulma on lappilainen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa että moni eli yhä kuin olisi vuosi 72, 62 tai jopa 52.
Tämä on ihan totta. Mentiin keikalle tai limudiskoon johonkin saliin, jossa seinille oli 70 luvulla maalattu valtavia talitinttejä jostain ihme syystä, samaa hemmetin sabluunaa oli köyetty useammassa kaupungin tilassa oli omistaja sitten VPK tai saurakunta tai kaupunki. Mummot ja paapat hiihti kaupungilla enemmänkin niinkuin 50-luvun vaatteissa ja keski-ikäiset 70-luvulla.
Kaikenlaiset alakulttuurit kyllä kukoisti nuorison keskuudessa, mutta edelleen kaikki vähän vanhemmat kauhisteli jo jos pojalla oli pitkä tukka. Moni oli kasvanut jossain 60-luvun alun moraalissa eikä ollut siitä vielä edennyt - varmaankin nuorten ja aikuisten välillä tässä oli isompi juopa.
Kartsalla hilluttiin ja ryypätiin ja saatiin turpaan, koska ei ollut muuta tapaa tavata kavereita, kaverille saattoi soittaa että oletko missä perjantaina, mutta ei ollut muuten mitään jossa sopia isommalla porukalla että missä mennään. Mentiin siis ulos ja toivottiin että tavataan paljon tuttuja, teiniringissä.
Olimme muuten myös kaikki pullamössösukupolvea joita oli lellitty ja kaikki oli saatu liian helpolla, kouluun ei tarvinnut hiihtää, koulussa sai tillilihaa, eikä pelkkää velliä, ja oli TV ja leluja ja juokseva vesi ja niin edelleen, ja niin poispäin, että jos nyt teille sanotaan meidän sukupolveltamme, että meillä oli jotenkin kovaa ja olemme nyt niin paljon parempia koska leikittiin ulkona eikä ollut somea ja läpä lää, niin käskekää meitä haistamaan vaikkapa pitkä p - .
Katso oikeita elokuvia kirjoitti:
Esim. elokuvat Ajolähtö ja Täältä tullaan elämä, antavat aika hyvää aikalaiskuvaa 70-80 lukujen taitteen ja 80-luvun alkupuolen nuoren maailmankuvasta.
Jenkkileffat ovat aika kaukana Suomalaisesta maailmankuvasta ja arvomaailmasta, olivat silloin ja ovat nytkin.
Sitten tässäkin langassa mainitut aikakauden kotimaiset TV-sarjat, Kuka uskoo haikaraa, Tarkkis, Susikoira Roi jne. Kannattaa myös katsoa ajankohtaisohjelmia, jos niiden tallenteita löytyy Youtubesta. Kaikkea satunnaita kasarimatskua saattaa muutenkin löytyä siinä selaillessa
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanottiin säpisemiseksi, että lähdettiin tappelemaan joukolla. Lähdettiin säpisemään. Joillakin oli puukot tai linkkuveitset mukana niissä tappeluissa.
Eikä pidä paikkaansa mitä joku aiemmin esitti, että olisi ensin soitettu poskea ja siiten ehkä lyöty. Jos jotain suukopua olikin. niin se oli korkeintaan jotain "mainilan laukauksia", joiden perusteella saatiin syy käydä kimppuun.
Yleensä pojat tappeli ja tytöt katseli. Permanentti oli, ja vaaleanpunaista huulikiiltoa.
Näin se meni. Muistan ku oman kylän kovikset oli lähdössä läheiselle tanssipaikalle tappelemaan. Ne oli varannu mm. pamppuja ja nyrkkirautoja matkaan. Niiden kanssa ne sitten uhosi meille nynnyille ennen lähtöään. Ja ihan kohtuudella ne pärjäsi niissä "ohtaan-lyönti-kisoissa" :)
Voi olla, että nykyään väkivalta ja erityisesti jengit ovat raaistuneet - mutta osa teineistä on aina käyttäytynyt väkivaltaisesti. Osa järkevöityy iän myötä, osalle väkivalta jää elinikäiseksi tavaksi päteä ja ratkoa konflikteja.
Kannattaa huomata että vuonna 1985 julkaistu Amiga on vieläkin hengissä, ja paljon enemmän kuin muut sen ajan laitteeta!
Esim. Amigan AmigaOS käyttöjärjestelmää päivitetään edelleen, AmigaOS 3.2 on nyt uusin versio, ja tänään julkaistiin A500:n paras platformeri Turrican 2 päivitettynä AGA-versiona (AGA viittaa uudempiin A1200 ja A4000-malleihin)!
Ja vieläpä ilmaiseksi! Veikkaan että netissä on aika paskaa softaa nykyään älypuhelimille kun puhutaan ilmaisista peleistä.
Ja uusia pelejä tulee Amigalle nykyään melkeinpä muutama joka kuukausi.
Valkaistut, tiukat 501:set normaalin, hoikan ja hyvän vartalon omaavalla ( Huom! ei nykypäivän mega-jätti-getto-ahteri) tytöllä... OMG