Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
miksi perheelliset usein puhuvat lapsettomille siihen tyyliin
04.12.2022 |
että lapsettomat eivät tietäisi mitään raskaasta elämästä?
Joskus ihan ihmetyttää, että voiko tosiaan joku elää niin hyvää elämää, että normaali perhe-elämä on
jotenkin tajuttoman raskasta. Aidosti ihmettelen. Itselläni on elämässäni ollut todella suuria vastoinkäymisiä, sen rinnalla perhe-elämä on leikkiä.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
[
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
Uhriudut nyt itse, sinun kokemukseksi ovat pahempia kuin kenenkään perheelliset, vaikka et ymmärrä perheelliset elämästä mitään. Oletko tosiaan parempi kuin muut kuten nostat itsesi alustalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
No eihän hautajaisiin oo lakisääteistä velvollisuutta mennä😉
Mulla on ollut parissakin työpaikassa niin s******n rankkaa, että tämä vauvan hoito on siihen verrattuna lasten leikkiä, vaikka totaali-yh olenkin. Alanvaihto odottaa perhevapaan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta on tehty suoritusta ja kilpailua, vanhemmuudestakin. Siihen lisäät lasten harrastusrumban, oman vapaa-ajan katoamisen, mahdollisen yksinhuoltajuuden ja/tai parisuhderistiriidat, mitättömän tukiverkoston, pikkuprinssin/-prinsessan, jolle annettu liikaa valtaa (+joku "erityisen tuen tarve" muotidiagnooseineen).
Elämä on valintoja. Eihän (perhe)elämän tarvitsisi olla mitään kivireen vetämistä ja itsensä uhraamista.
Jos jossakin perheessä lapsella on erityinen diagnoosi, niin aivan varmasti vanhemmat eivät ole toivoneet sellaista tilannetta itselleen. Se voi syödä paljon voimavaroja. Taustalla ainainen huoli ja väsymys. Lisätaakkana muut ihmiset, joiden mielestä lapselle ei ole opetettu käytöstapoja. Ettäkö joku haluaisi diagnoosin ollakseen "muodikas"? Ei, en kadehdi niitä vanhempia. Asia on ennemmin niin päin, että ennen ei tunnistettu erilaisia kehityshäiriöitä tai oireyhtymiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En menisi muille tuollaista sanomaan, kun en heidän elämästään tiedä. Mutta omani on kyllä monin verroin raskaampaa nyt vauvan kanssa. Aiemmin ostelin mitä tykkäsin, nukuin miten tykkäsin, tein mitä halusin tai olin 8 tuntia Frendien parissa ja työkin oli mielenkiintoista ja suhteellisen helppoa. Todella iisiä DINK-parin elämää siis.
Nyt tulee nukuttua max 4 tuntia kerrallaan, imetystä tai lypsyä tai pumppausta muu hereilläoloaika, vauva koko ajan sylissä tai kyljessä, seksiä viimeksi kuukausia sitten ja oma aika rajoittuu päivittäiseen kävelylenkkiin. Ja ihan vapaaehtoisesti siis yritän saada täysimetykselle, vaikka korvikkeella pääsisin helpommalla, eli en valita, mutta onhan tämä raskasta. Vaikka lapsi on ainakin vielä helppo, vaikkakin todella läheisyydenkaipuinen!
Olet itse päättänyt lapsen tehdä. En voi ostella mitän tykkään, olen työkyvytö, rahat vähissä, en nuku juuri ollenkaan ahdistuksen takia, en saa syötyä, mahaan sattuun nälkä, seksiä viimeksi vuosikausia sitten. Että tälläistä lapsetonta elämää vietän. Ilmeisesti kuitenkin itse valittu perhearki on tätäkin vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Kiitos että toit hyvin realistisesti esille juuri sen pointin mitä olen yrittänyt esittää; miten perheellisten mielestä lapsettomalla ei voi olla mitään tärkeitä menoja. Se konsertti saattaa olla vaikka sen lapsettoman parhaan ystävän ensiesiintyminen pitkän syöpäsairauden jälkeen, missä hän toivoisi tuon henkilön olevan tukena. Mutta lapset lapset lapset lapset, katsotaan sitten kahdenkymmenen vuoden päästä jos ei sitten se ystävä satu olemaan kuollut siihen mennessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mutta kun se perheellinen ei joudu edes pyytämään mitään vaihtoja niiden lukuisten lasten sairastumisten takia, silloin se lapseton työntekijä vaan yksinkertaisesti joutuu ne tekemään ihan riippumatta siitä sopiiko se hänelle vai ei. Niin siksi olisi vastavuoroisesti ihan kohteliasta että joskus se lapsetonkin saisi joustoa myös toiseen suuntaan. Mutta sitä sinä itsekkäässä mammakuplassasi et tunnu millään tajuavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomien (tai muiden) pitäisi aina omien töiden lisäksi tehdä lapsen sairauden takia pois olevien työt ja vielä lomatkin pitää lomakauden ulkopuolella tai silloin mitä näiltä jää touko- tai syyskuussa? Heilläkin on elämä ja tarpeita lomaan tiettyyn aikaan.
Nimenomaan. Ketään ei ikävä kyllä voi syrjiä/suosia elämäntapavalinnan tähden. Oli lapsia eli ei.
Jaa, miksi täällä sitten valitetaan, että lapsettomat joutuvat tekemään muiden työt ja pitämään lomansa lomakauden ulkopuolella, jos heitä ei muka voi syrjiä? Ja miksi eräs kommentoija oli sitä mieltä, että perheellinen työntekijä ei ansaitsisi työstään samaa palkkaa, kuin sinkku? Ei voi ketään muka syrjiä tai suosia, joo.
Luetun ymmärtäminen? Kysymyshän oli siitä, että ansaitseeko vähemmän työtä tekevä saman palkan kuin enemmän työtä tekevä? Työnantajalle kun ei pitäisi olla väliä mistä se huonompi työsuoritus johtuu. Sama pätee lomiin, jokaisella pitäisi olla oikeus ihan samoihin lomaviikkoihin täysin riippumatta siitä miksi ne haluaa juuri silloin.
Mikäli olen ymmärtänyt lukemani tässä keskustelussa oikein, niin valtaosa teistä näkee asian niin, että kaikki myönnytykset tai joustot perheellisille työelämässä ovat väärin ja muilta pois. Tässä myös eräs syy sille, että jotkut perheelliset saattavat väittää, etteivät lapsettomat tiedä raskaasta elämästä mitään.
Sua edeltävän kirjoittajan viesti kertoo, miksi perheellisen saamat joustot voi tuntua epäoikeudenmukaisilta.
Perheelliselle kyseinen viesti kertoo, että heidät nähdään riippakivinä ja etuoikeutettuina lellikkeinä, jotka mukamas hyötyvät työelämässä perhestatuksestaan. Näin ei ole. Kukaan tuskin haluaa olla poissa töistä ja jättämässä omia töitään muiden harteille sairaan lapsen takia. Kehtaan väittää, että minulla on sen kipeän lapsen kanssa kurjempaa täällä kotona, kuin sinulla siellä töissä. Tosi kiva stressata vielä päälle, että nyt ne työkaverit siellä ajattelevat minusta pelkkää pahaa, kiitti vaan.
Loma-aikojen suhteen olen toki samaa mieltä, että kaikki ansaitsevat päästä lomille loma-aikoina. Kiertävä systeemi olisi tähän paras.
Luuletko sinä, että se vapaapäivän lonkkansa murtaneen mummonsa vuoksi ottanut ihminen haluaa olla poissa töistä? Samaan aikaan yhteiskunta kertoo, että sun läheiset ei ole yhtä tärkeitä kuin perheellisen työkaverin lapset.
Jos jonkun mummo murtaa lonkkansa, ja joku joutuu sen vuoksi ottamaan töistä vapaata, niin ei se siitä vapaasta palkkaa saa, oli lapsia tai ei. Pitäisikö palkkaa kuitenkin saada riippumatta siitä, onko kyseessä lapsi vai joku muu sukulainen? Ehkä?
Sellaista systeemiä olisi helppo väärinkäyttää. Sitä ei tule mitään. "Haloo, olen tänään poissa, koska enon lapsenlapsi on sairas". Eihän tällaiseen voida mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mä luulen, että mun perheelliset työkaverit pitää mua joustavana ja kivana työkaverina. Mä taas pidän heitä itsekkäinä tyyppeinä, jotka kuormittaa muita perheellään. Haen muita töitä, mut alallani suositukset merkkaa paljon, joten olen hiljaa ja nielen töissä kiukkuni. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En menisi muille tuollaista sanomaan, kun en heidän elämästään tiedä. Mutta omani on kyllä monin verroin raskaampaa nyt vauvan kanssa. Aiemmin ostelin mitä tykkäsin, nukuin miten tykkäsin, tein mitä halusin tai olin 8 tuntia Frendien parissa ja työkin oli mielenkiintoista ja suhteellisen helppoa. Todella iisiä DINK-parin elämää siis.
Nyt tulee nukuttua max 4 tuntia kerrallaan, imetystä tai lypsyä tai pumppausta muu hereilläoloaika, vauva koko ajan sylissä tai kyljessä, seksiä viimeksi kuukausia sitten ja oma aika rajoittuu päivittäiseen kävelylenkkiin. Ja ihan vapaaehtoisesti siis yritän saada täysimetykselle, vaikka korvikkeella pääsisin helpommalla, eli en valita, mutta onhan tämä raskasta. Vaikka lapsi on ainakin vielä helppo, vaikkakin todella läheisyydenkaipuinen!
Olet itse päättänyt lapsen tehdä. En voi ostella mitän tykkään, olen työkyvytö, rahat vähissä, en nuku juuri ollenkaan ahdistuksen takia, en saa syötyä, mahaan sattuun nälkä, seksiä viimeksi vuosikausia sitten. Että tälläistä lapsetonta elämää vietän. Ilmeisesti kuitenkin itse valittu perhearki on tätäkin vaikeampaa.
Onko nyt siis monikin perheellinen sanonut elämääsi helpoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Kiitos että toit hyvin realistisesti esille juuri sen pointin mitä olen yrittänyt esittää; miten perheellisten mielestä lapsettomalla ei voi olla mitään tärkeitä menoja. Se konsertti saattaa olla vaikka sen lapsettoman parhaan ystävän ensiesiintyminen pitkän syöpäsairauden jälkeen, missä hän toivoisi tuon henkilön olevan tukena. Mutta lapset lapset lapset lapset, katsotaan sitten kahdenkymmenen vuoden päästä jos ei sitten se ystävä satu olemaan kuollut siihen mennessä.
Hienosti muutat tarinaasi sitä mukaan kun se sinulle sopii. Kuten jo edellä esitin, tuollaisessa tilanteessa moni perheellinen olisi varmasti vaikka omasta pussistaan valmis maksamaan lapsenvahdin.
Jos tämä kuitenkaan ei ole syystä tai toisesta mahdollista, onko sinulla jokin vaihtoehtoinen toimintatapa esittä, joka sinua tyydyttäisi ilman että ne lapset jäävät heitteille kotiin keskenään jos hoitajaa ei ole vai olisiko se sinusta sitten asianmukaista joustavuutta, että vanhempi jättää lapsensa heitteille kotiin jotta pääset tähän tärkeään syöpäsairaan ystäväsi konserttiin?
En kerta kaikkiaan ymmärrä, MITÄ sinä haluat että se työkaverisi siis tuossa tilanteessa tekisi?
Eivät perheettömät mitään mistään tiedä, luulevat vain tietävänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mä luulen, että mun perheelliset työkaverit pitää mua joustavana ja kivana työkaverina. Mä taas pidän heitä itsekkäinä tyyppeinä, jotka kuormittaa muita perheellään. Haen muita töitä, mut alallani suositukset merkkaa paljon, joten olen hiljaa ja nielen töissä kiukkuni. Eri
Muiden ja itsesi onneksi et avoimesti näytä, mikä ihmisp rse todellisuudessa olet. Varmaan rankkaa, kun tarvii feikata koko ajan olevansa kunnon ihminen.
Jos ei aina vertailtaisi kun ei voi tietää, mitä toisella on elämässään meneillään. Itsekin vuosikaudet kärsinyt lapsettomuudesta eikä tuolloin ollut aina kiva kuulla perheellisten ylemmyydentuntoisia kommentteja. Nykyään itsellä lapsi ja kovasti koitan kiinnittää huomiota, että minä en voi koskaan tietää mikä on kenelläkin kokemus ja elämäntilanne. Minun asiani ei ole jankuttaa että voi kun minulla on raskaampaa koska lapsi. Itse asiassa minähän olen se onnekas koska minulla on viimein kauan toivottu lapsi. Ja minä en koskaan edes tiedä mistä joku toinen kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mutta kun se perheellinen ei joudu edes pyytämään mitään vaihtoja niiden lukuisten lasten sairastumisten takia, silloin se lapseton työntekijä vaan yksinkertaisesti joutuu ne tekemään ihan riippumatta siitä sopiiko se hänelle vai ei. Niin siksi olisi vastavuoroisesti ihan kohteliasta että joskus se lapsetonkin saisi joustoa myös toiseen suuntaan. Mutta sitä sinä itsekkäässä mammakuplassasi et tunnu millään tajuavan.
Tämä on sinun ja työnantajasi välinen ongelma. Samassa tilanteessa se perheellinen on, jos sinä sairastut pitkäaikaisesti. Tällöin myös päivähoitojoustaa, koska käsky tulee työnantajalta. Mitä sinä ret puolestaan itsekkyydessäsi tunnu tajuavan.
Alue: Aihe vapaa
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.