Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
miksi perheelliset usein puhuvat lapsettomille siihen tyyliin
04.12.2022 |
että lapsettomat eivät tietäisi mitään raskaasta elämästä?
Joskus ihan ihmetyttää, että voiko tosiaan joku elää niin hyvää elämää, että normaali perhe-elämä on
jotenkin tajuttoman raskasta. Aidosti ihmettelen. Itselläni on elämässäni ollut todella suuria vastoinkäymisiä, sen rinnalla perhe-elämä on leikkiä.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomien (tai muiden) pitäisi aina omien töiden lisäksi tehdä lapsen sairauden takia pois olevien työt ja vielä lomatkin pitää lomakauden ulkopuolella tai silloin mitä näiltä jää touko- tai syyskuussa? Heilläkin on elämä ja tarpeita lomaan tiettyyn aikaan.
Nimenomaan. Ketään ei ikävä kyllä voi syrjiä/suosia elämäntapavalinnan tähden. Oli lapsia eli ei.
Jaa, miksi täällä sitten valitetaan, että lapsettomat joutuvat tekemään muiden työt ja pitämään lomansa lomakauden ulkopuolella, jos heitä ei muka voi syrjiä? Ja miksi eräs kommentoija oli sitä mieltä, että perheellinen työntekijä ei ansaitsisi työstään samaa palkkaa, kuin sinkku? Ei voi ketään muka syrjiä tai suosia, joo.
Luetun ymmärtäminen? Kysymyshän oli siitä, että ansaitseeko vähemmän työtä tekevä saman palkan kuin enemmän työtä tekevä? Työnantajalle kun ei pitäisi olla väliä mistä se huonompi työsuoritus johtuu. Sama pätee lomiin, jokaisella pitäisi olla oikeus ihan samoihin lomaviikkoihin täysin riippumatta siitä miksi ne haluaa juuri silloin.
Mikäli olen ymmärtänyt lukemani tässä keskustelussa oikein, niin valtaosa teistä näkee asian niin, että kaikki myönnytykset tai joustot perheellisille työelämässä ovat väärin ja muilta pois. Tässä myös eräs syy sille, että jotkut perheelliset saattavat väittää, etteivät lapsettomat tiedä raskaasta elämästä mitään.
Sua edeltävän kirjoittajan viesti kertoo, miksi perheellisen saamat joustot voi tuntua epäoikeudenmukaisilta.
Perheelliselle kyseinen viesti kertoo, että heidät nähdään riippakivinä ja etuoikeutettuina lellikkeinä, jotka mukamas hyötyvät työelämässä perhestatuksestaan. Näin ei ole. Kukaan tuskin haluaa olla poissa töistä ja jättämässä omia töitään muiden harteille sairaan lapsen takia. Kehtaan väittää, että minulla on sen kipeän lapsen kanssa kurjempaa täällä kotona, kuin sinulla siellä töissä. Tosi kiva stressata vielä päälle, että nyt ne työkaverit siellä ajattelevat minusta pelkkää pahaa, kiitti vaan.
Loma-aikojen suhteen olen toki samaa mieltä, että kaikki ansaitsevat päästä lomille loma-aikoina. Kiertävä systeemi olisi tähän paras.
Sanoin ylimielisiksi lellikeiksi, jotka eivät edes tajua etuoikeuksiaan ja sitä, miten koko yhteiskunta pyörii heidän ehdoillaan.
Mikset siis liity meihin? Oma valinta ja silleen?
Lapsettomuus ei ole kaikille valinta, vanhemmuus sen sijaan on.
Ainahan voi adoptoida. Valintoja valintoja!
Helppo sanoa, mutta tosiasiassa adoptiolapsen saaminen on lähes mahdotonta. Ne maat, jotka ennen antoivat lapsia adotoitavaksi, eivät enää anna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Kiitos että toit hyvin realistisesti esille juuri sen pointin mitä olen yrittänyt esittää; miten perheellisten mielestä lapsettomalla ei voi olla mitään tärkeitä menoja. Se konsertti saattaa olla vaikka sen lapsettoman parhaan ystävän ensiesiintyminen pitkän syöpäsairauden jälkeen, missä hän toivoisi tuon henkilön olevan tukena. Mutta lapset lapset lapset lapset, katsotaan sitten kahdenkymmenen vuoden päästä jos ei sitten se ystävä satu olemaan kuollut siihen mennessä.
Hienosti muutat tarinaasi sitä mukaan kun se sinulle sopii. Kuten jo edellä esitin, tuollaisessa tilanteessa moni perheellinen olisi varmasti vaikka omasta pussistaan valmis maksamaan lapsenvahdin.
Jos tämä kuitenkaan ei ole syystä tai toisesta mahdollista, onko sinulla jokin vaihtoehtoinen toimintatapa esittä, joka sinua tyydyttäisi ilman että ne lapset jäävät heitteille kotiin keskenään jos hoitajaa ei ole vai olisiko se sinusta sitten asianmukaista joustavuutta, että vanhempi jättää lapsensa heitteille kotiin jotta pääset tähän tärkeään syöpäsairaan ystäväsi konserttiin?
En kerta kaikkiaan ymmärrä, MITÄ sinä haluat että se työkaverisi siis tuossa tilanteessa tekisi?
Et tosiaankaan tunnu ylipäätään ymmärtävän yhtään mitään, varsinkaan että myös lapsettomalla voi olla elämä. Että hän ei ole olemassa ainoastaan mahdollistamassa sinun lapsenhoitovapaitasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että lapsiperhe-elämä voi olla raskasta, mutta tuollaista itsekästä katkeroitumista en ymmärrä. Jos ei voimavarat riitä yhdenkään kanssa, miksi niitä on pakko tehdä vielä 5 lisää. Jotain omassa elämänhallinnassa on vialla, jos perhe-elämä katkeroittaa niin pahasti, että alkaa vihata ja väheksyä erilaisessa elämäntilanteessa eläviä. Jokaiselle pitäisi olla itsestäänselvää, että lapset tuovat vastuuta, oman ajan vähentymistä ja rahanmenoa. Ei siitä tarvitse katkeroitua muille. Jos joku valitsee toisen elämäntyylin tai ajautuu siihen tahtomattaan, ei se tee hänestä huonompaa tai arvottomampaa ihmistä. Ongelmat ovat jokaisella omia.
Aamen.
Minulla oli yksi tällainen työkaveri. Alunperin eivät olisi halunneet puolisonsa kanssa lapsia lainkaan mutta tekivät niitä loppujen lopuksi kolme. Perusteluna mm. ikiklassikko "kuka meitä sitten tulee vanhoina katsomaan". Hän ei selvästi ollut tyytyväinen valintaansa vaan piikitteli sekä rivien välissä että suoraan lapsetonta työkaveriaan. Saarnasi mm., että parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja ja että niitä lapsia nyt vaan tulee. Valitti myös jatkuvasti sitä, kuinka lasten kanssa on niin hankalaa harrastaa ja hyvähän se on mennä ja tehdä, kun ei VIELÄ ole niitä lapsia. En muista koskaan kuulleeni, että hän olisi puhunut lapsistaan ja lapsiperhe-elämästä ylipäätään mitään positiivista.
Vähän ohis, mut tajusin tän myötä että hyvä ystäväni ei todennäköisesti oikeasti halunnut lapsia.
Puhuu kaikesta lapsien kanssa tekemisestä taakkana. Ei tunnu ymmärtävän, että mä oikeesti haluan olla mun lasten kanssa kotosalla vaikka viikonloppuna, kun vielä siihen suostuvat (12v ja 10v pojat). Lomat on lasten kanssa pa*kaa, lapset on nii hankalia, arvostelee mua, kun en patista lapsiani harrastamaan montaa asiaa ja omat lapset vie vanhemmilleen yökylään melkein viikottain ja sitten viettää puolison kanssa laatuaikaa kotona eli lipittää viiniä ja netflixaa.
Pahuksen raskasta, kun melkein suuttuu, kun en lähde siihen valitukseen mukaan. Miksi lähtisin, kun en tunne samoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mä luulen, että mun perheelliset työkaverit pitää mua joustavana ja kivana työkaverina. Mä taas pidän heitä itsekkäinä tyyppeinä, jotka kuormittaa muita perheellään. Haen muita töitä, mut alallani suositukset merkkaa paljon, joten olen hiljaa ja nielen töissä kiukkuni. Eri
Muiden ja itsesi onneksi et avoimesti näytä, mikä ihmisp rse todellisuudessa olet. Varmaan rankkaa, kun tarvii feikata koko ajan olevansa kunnon ihminen.
Noh näytithän sinäkin karvasi. Noinko kovaa on sen kuuleminen, että kuormitat muita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomien (tai muiden) pitäisi aina omien töiden lisäksi tehdä lapsen sairauden takia pois olevien työt ja vielä lomatkin pitää lomakauden ulkopuolella tai silloin mitä näiltä jää touko- tai syyskuussa? Heilläkin on elämä ja tarpeita lomaan tiettyyn aikaan.
Nimenomaan. Ketään ei ikävä kyllä voi syrjiä/suosia elämäntapavalinnan tähden. Oli lapsia eli ei.
Jaa, miksi täällä sitten valitetaan, että lapsettomat joutuvat tekemään muiden työt ja pitämään lomansa lomakauden ulkopuolella, jos heitä ei muka voi syrjiä? Ja miksi eräs kommentoija oli sitä mieltä, että perheellinen työntekijä ei ansaitsisi työstään samaa palkkaa, kuin sinkku? Ei voi ketään muka syrjiä tai suosia, joo.
Luetun ymmärtäminen? Kysymyshän oli siitä, että ansaitseeko vähemmän työtä tekevä saman palkan kuin enemmän työtä tekevä? Työnantajalle kun ei pitäisi olla väliä mistä se huonompi työsuoritus johtuu. Sama pätee lomiin, jokaisella pitäisi olla oikeus ihan samoihin lomaviikkoihin täysin riippumatta siitä miksi ne haluaa juuri silloin.
Mikäli olen ymmärtänyt lukemani tässä keskustelussa oikein, niin valtaosa teistä näkee asian niin, että kaikki myönnytykset tai joustot perheellisille työelämässä ovat väärin ja muilta pois. Tässä myös eräs syy sille, että jotkut perheelliset saattavat väittää, etteivät lapsettomat tiedä raskaasta elämästä mitään.
Sua edeltävän kirjoittajan viesti kertoo, miksi perheellisen saamat joustot voi tuntua epäoikeudenmukaisilta.
Perheelliselle kyseinen viesti kertoo, että heidät nähdään riippakivinä ja etuoikeutettuina lellikkeinä, jotka mukamas hyötyvät työelämässä perhestatuksestaan. Näin ei ole. Kukaan tuskin haluaa olla poissa töistä ja jättämässä omia töitään muiden harteille sairaan lapsen takia. Kehtaan väittää, että minulla on sen kipeän lapsen kanssa kurjempaa täällä kotona, kuin sinulla siellä töissä. Tosi kiva stressata vielä päälle, että nyt ne työkaverit siellä ajattelevat minusta pelkkää pahaa, kiitti vaan.
Loma-aikojen suhteen olen toki samaa mieltä, että kaikki ansaitsevat päästä lomille loma-aikoina. Kiertävä systeemi olisi tähän paras.
Luuletko sinä, että se vapaapäivän lonkkansa murtaneen mummonsa vuoksi ottanut ihminen haluaa olla poissa töistä? Samaan aikaan yhteiskunta kertoo, että sun läheiset ei ole yhtä tärkeitä kuin perheellisen työkaverin lapset.
Jos jonkun mummo murtaa lonkkansa, ja joku joutuu sen vuoksi ottamaan töistä vapaata, niin ei se siitä vapaasta palkkaa saa, oli lapsia tai ei. Pitäisikö palkkaa kuitenkin saada riippumatta siitä, onko kyseessä lapsi vai joku muu sukulainen? Ehkä?
Sellaista systeemiä olisi helppo väärinkäyttää. Sitä ei tule mitään. "Haloo, olen tänään poissa, koska enon lapsenlapsi on sairas". Eihän tällaiseen voida mennä.
Niinpä. Pitäisikö nyt siis oikeudenmukaisuuden nimissä myös lasten sairastumisen takia tapahtuvat poissaolot muuttaa kaikki palkattomiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lastenteko on oma valinta. lakatkaa valittamasta lapsiarjen muka raskaudesta. ihan itse olette sen valinneet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mutta kun se perheellinen ei joudu edes pyytämään mitään vaihtoja niiden lukuisten lasten sairastumisten takia, silloin se lapseton työntekijä vaan yksinkertaisesti joutuu ne tekemään ihan riippumatta siitä sopiiko se hänelle vai ei. Niin siksi olisi vastavuoroisesti ihan kohteliasta että joskus se lapsetonkin saisi joustoa myös toiseen suuntaan. Mutta sitä sinä itsekkäässä mammakuplassasi et tunnu millään tajuavan.
Tämä on sinun ja työnantajasi välinen ongelma. Samassa tilanteessa se perheellinen on, jos sinä sairastut pitkäaikaisesti. Tällöin myös päivähoitojoustaa, koska käsky tulee työnantajalta. Mitä sinä ret puolestaan itsekkyydessäsi tunnu tajuavan.
Höpö höpö, kyllä se silloinkin on joku toinen lapseton joka joutuu joustamaan jos minä sairastun. Lapsiin kun on siinäkin tilanteessa niin hirveän kätevää vedota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan käsittämätöntä, että itsekkäästi tähän ylikansoitettuun maailmaan porsineet tukiloiset kehtaavat valittaa elämän raskaudesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikki perheelliset ovat aiemmin olleet itse perheettömiä ja tietävät siis omakohtaisesti, että useimmat perheettämänä raskailta tuntuneet asiat ovat lastenleikkiä esimerkiksi vaikean vauvavuoden rinnalla. Tuntuivat vain raskailta, kun ei tiennyt vaikeammasta.
Mutta ei kaikki perheelliset ole kokeneet kaikkia mahdollisia raskaita juttuja, joita perheettömänä (tai perheellisenä) voi kokea.
Tämä on vain perheellisten tapa uhriutua ja pitää itseään jotenkin parempina ihmisinä kuin perheettömiä.
On silti jännää, että perheettömät tuntuvat unohtavan, että perheelliset tietävät ihan oikeasti, miltä tuntuu olla perheetön! Monet ovat eläneet sitä elämää pitkäänkin. Se ei siis ole sellainen keskustelu, missä kumpikaan osapuoli ei tasapuolisesti tietäisi toisen kokemusta. Perheellinen on kokenut molemmat roolit, perheetön vain toisen roolin.
Ei tämä pidä paikkaansa. Ei esim perheellinen ole kokenut kaikkia niitä vaikeuksia mitä perheetön on voinut kokea. Ei elämät ole sillä tavalla identtisiä että ainoa ero olisi perhe.
Matalalla äo:lla se on ainoa ero, ja valitettavasti tyhmyys näyttäisi olevan lisääntymisen edellytys: "Suomalaisten älykkyysosamäärä on kääntynyt selvään laskuun"
Mutta jos sekä äo että syntyvyys laskee niin sehän tarkoittaa että matalan äo:n ihmiset eivät lisäänny. Suomessahan nimen omaan matalasti koulutetut eivät lisäänny. Taidat olla elävä todiste matalasta äo:sta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Kiitos että toit hyvin realistisesti esille juuri sen pointin mitä olen yrittänyt esittää; miten perheellisten mielestä lapsettomalla ei voi olla mitään tärkeitä menoja. Se konsertti saattaa olla vaikka sen lapsettoman parhaan ystävän ensiesiintyminen pitkän syöpäsairauden jälkeen, missä hän toivoisi tuon henkilön olevan tukena. Mutta lapset lapset lapset lapset, katsotaan sitten kahdenkymmenen vuoden päästä jos ei sitten se ystävä satu olemaan kuollut siihen mennessä.
Hienosti muutat tarinaasi sitä mukaan kun se sinulle sopii. Kuten jo edellä esitin, tuollaisessa tilanteessa moni perheellinen olisi varmasti vaikka omasta pussistaan valmis maksamaan lapsenvahdin.
Jos tämä kuitenkaan ei ole syystä tai toisesta mahdollista, onko sinulla jokin vaihtoehtoinen toimintatapa esittä, joka sinua tyydyttäisi ilman että ne lapset jäävät heitteille kotiin keskenään jos hoitajaa ei ole vai olisiko se sinusta sitten asianmukaista joustavuutta, että vanhempi jättää lapsensa heitteille kotiin jotta pääset tähän tärkeään syöpäsairaan ystäväsi konserttiin?
En kerta kaikkiaan ymmärrä, MITÄ sinä haluat että se työkaverisi siis tuossa tilanteessa tekisi?
Et tosiaankaan tunnu ylipäätään ymmärtävän yhtään mitään, varsinkaan että myös lapsettomalla voi olla elämä. Että hän ei ole olemassa ainoastaan mahdollistamassa sinun lapsenhoitovapaitasi.
Aika onneton argumentti, kun jätit vastaamatta siihen miten a) sinä joustat jos perheellinen tekee omat sovitut työvuoronsa mutta ei vaihda kanssasi lapsiin vedoten, b) miten hänen tulisi tämä vaihto toteuttaa?
Mistä tuollainen katkeruus kumpuaa, vaihdatko sinä niiden joulunäytösten aikana vuoroa vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mä luulen, että mun perheelliset työkaverit pitää mua joustavana ja kivana työkaverina. Mä taas pidän heitä itsekkäinä tyyppeinä, jotka kuormittaa muita perheellään. Haen muita töitä, mut alallani suositukset merkkaa paljon, joten olen hiljaa ja nielen töissä kiukkuni. Eri
Muiden ja itsesi onneksi et avoimesti näytä, mikä ihmisp rse todellisuudessa olet. Varmaan rankkaa, kun tarvii feikata koko ajan olevansa kunnon ihminen.
Noh näytithän sinäkin karvasi. Noinko kovaa on sen kuuleminen, että kuormitat muita?
Olen eri. Tarkastelisit sinä vain kriittisesti omaa karvaasi, siinä riittää kuule aika paljon arvostelemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Ja koska sinä olet lapsettomana joustanut, pysyvästi lapsettomien pitää koko työuransa ajan joustaa?
Minulla ei omassa työyhteisössäni ole mitään ongelmaa lapsettomien kanssa, mutta kaltaisesi konkretisoivat ongelmaa. Eihän kyse ole SINUN joustavuudestasi, jos perheellinen ei voi vaihtaa kanssasi vuoroa konsertin takia. Minun ei ainakaan ole koskaan tarvinnut vaihtaa vuoroa lapsettoman kanssa omien menojeni takia, koska ilmoitan päivähoitoon ne vuorot mitä saan, eikä minun tarvitse niistä poiketa, vaikka lapsettomat vuoroja keskenään vaihtelisivatkin joustavammin. Missä sinä siis lapsettomana joustat perheellisen eteen jotenkin enemmän?
Mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa? Jos sinun työyhteisössäsi perheelliset pyytää vaihtoja lastensa joulunäytöksiin, ei sinunkaan tarvitse niihin suostua, jos ne eivät sinulle sovi, jos sopii niin hieno juttu, olet hyvä työkaveri, mutta tekstisi ei kyllä kuulosta siltä, että juurikaan biletysiltojasi työhön vaihdat kenenkän tonttunäytöksen takia, joten tuskin olet sen joustavampi.
Mutta kun se perheellinen ei joudu edes pyytämään mitään vaihtoja niiden lukuisten lasten sairastumisten takia, silloin se lapseton työntekijä vaan yksinkertaisesti joutuu ne tekemään ihan riippumatta siitä sopiiko se hänelle vai ei. Niin siksi olisi vastavuoroisesti ihan kohteliasta että joskus se lapsetonkin saisi joustoa myös toiseen suuntaan. Mutta sitä sinä itsekkäässä mammakuplassasi et tunnu millään tajuavan.
Tämä on sinun ja työnantajasi välinen ongelma. Samassa tilanteessa se perheellinen on, jos sinä sairastut pitkäaikaisesti. Tällöin myös päivähoitojoustaa, koska käsky tulee työnantajalta. Mitä sinä ret puolestaan itsekkyydessäsi tunnu tajuavan.
Höpö höpö, kyllä se silloinkin on joku toinen lapseton joka joutuu joustamaan jos minä sairastun. Lapsiin kun on siinäkin tilanteessa niin hirveän kätevää vedota.
Höpönlöpö. Työnantaja tietää, että päivähoidot saa vaihdettua jos työnantaja kutsuu töihin, ja tekee tämän ihan tasapuolisesti kaikille.
Vierailija kirjoitti:
lastenteko on oma valinta. lakatkaa valittamasta lapsiarjen muka raskaudesta. ihan itse olette sen valinneet
Samaa mieltä. Myös työnteko on oma valinta. En jaksa kuulla valitusta työttömistä, irtisanoutuisivat itse työttömiksi jos se kerta on niin mukavaa. Myös elämä on oma valinta (täältä pääsee pois milloin vain) joten mistään ei ole valitusoikeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Kiitos että toit hyvin realistisesti esille juuri sen pointin mitä olen yrittänyt esittää; miten perheellisten mielestä lapsettomalla ei voi olla mitään tärkeitä menoja. Se konsertti saattaa olla vaikka sen lapsettoman parhaan ystävän ensiesiintyminen pitkän syöpäsairauden jälkeen, missä hän toivoisi tuon henkilön olevan tukena. Mutta lapset lapset lapset lapset, katsotaan sitten kahdenkymmenen vuoden päästä jos ei sitten se ystävä satu olemaan kuollut siihen mennessä.
Hienosti muutat tarinaasi sitä mukaan kun se sinulle sopii. Kuten jo edellä esitin, tuollaisessa tilanteessa moni perheellinen olisi varmasti vaikka omasta pussistaan valmis maksamaan lapsenvahdin.
Jos tämä kuitenkaan ei ole syystä tai toisesta mahdollista, onko sinulla jokin vaihtoehtoinen toimintatapa esittä, joka sinua tyydyttäisi ilman että ne lapset jäävät heitteille kotiin keskenään jos hoitajaa ei ole vai olisiko se sinusta sitten asianmukaista joustavuutta, että vanhempi jättää lapsensa heitteille kotiin jotta pääset tähän tärkeään syöpäsairaan ystäväsi konserttiin?
En kerta kaikkiaan ymmärrä, MITÄ sinä haluat että se työkaverisi siis tuossa tilanteessa tekisi?
Mä toivoisin, että mun työyhteisössä ei olisi perheellisiä. Heillä olisi oma työyhteisönsä, jossa keskenään kärsisivät toistensa lasten sairasteluista ja puhuisivat kahvitauolla mamnajuttujaan. 🙂-eri
On sullakin vaikea elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Kiitos että toit hyvin realistisesti esille juuri sen pointin mitä olen yrittänyt esittää; miten perheellisten mielestä lapsettomalla ei voi olla mitään tärkeitä menoja. Se konsertti saattaa olla vaikka sen lapsettoman parhaan ystävän ensiesiintyminen pitkän syöpäsairauden jälkeen, missä hän toivoisi tuon henkilön olevan tukena. Mutta lapset lapset lapset lapset, katsotaan sitten kahdenkymmenen vuoden päästä jos ei sitten se ystävä satu olemaan kuollut siihen mennessä.
Hienosti muutat tarinaasi sitä mukaan kun se sinulle sopii. Kuten jo edellä esitin, tuollaisessa tilanteessa moni perheellinen olisi varmasti vaikka omasta pussistaan valmis maksamaan lapsenvahdin.
Jos tämä kuitenkaan ei ole syystä tai toisesta mahdollista, onko sinulla jokin vaihtoehtoinen toimintatapa esittä, joka sinua tyydyttäisi ilman että ne lapset jäävät heitteille kotiin keskenään jos hoitajaa ei ole vai olisiko se sinusta sitten asianmukaista joustavuutta, että vanhempi jättää lapsensa heitteille kotiin jotta pääset tähän tärkeään syöpäsairaan ystäväsi konserttiin?
En kerta kaikkiaan ymmärrä, MITÄ sinä haluat että se työkaverisi siis tuossa tilanteessa tekisi?
Et tosiaankaan tunnu ylipäätään ymmärtävän yhtään mitään, varsinkaan että myös lapsettomalla voi olla elämä. Että hän ei ole olemassa ainoastaan mahdollistamassa sinun lapsenhoitovapaitasi.
Aika onneton argumentti, kun jätit vastaamatta siihen miten a) sinä joustat jos perheellinen tekee omat sovitut työvuoronsa mutta ei vaihda kanssasi lapsiin vedoten, b) miten hänen tulisi tämä vaihto toteuttaa?
Mistä tuollainen katkeruus kumpuaa, vaihdatko sinä niiden joulunäytösten aikana vuoroa vai?
Anteeksi, luulin että jopa sinä olisit sen tajunnut jo viidestä ensimmäisestä kerrasta kun se on täällä selitetty. Että kun vanhemmat jäävät kotiin hoitamaan sairaita lapsiaan niin lapsettomat saavat joustaa ja tehdä heidänkin työnsä. Ja siksi olisi näiltä vanhemmilta kovin kohteliasta myös joustaa silloin kun näillä lapsettomilla olisi jotain heille tärkeää menoa. Väännänkö kerran vielä vähän paksummasta rautalangasta?
En tajua. Miksi jotkut ensin pyöräyttävät lapsia ja sitten valittavat kuinka rankkaa perhe-elämä on? Kuka niitä lapsia pakotti hankkimaan?
Vierailija kirjoitti:
En tajua. Miksi jotkut ensin pyöräyttävät lapsia ja sitten valittavat kuinka rankkaa perhe-elämä on? Kuka niitä lapsia pakotti hankkimaan?
nimenomaan valinnasta kyse. toisin kuin monet asiat joita lapseton joutuu kohtaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä tällä keskustelulla haetaan takaa sitä, että perheelliset voisi joskus antaa sekunnin ajatuksen sille, että on elämää myös sen mahtavan oman pikkuperheen ympärillä. Jos joku saa sen hetken huomiota/myötuntoa, niin sitä hetkeä ei tarvitse pilata "jaa-aa mutta ette ikinä arvaa mitä meidän vili-petteri :D". Ei koske toki kaikkia perheellisiä heitä on normaalejakin tässä matkan varrella tavattu.
Sinänsä samaa mieltä, mutta tässä keskustelussa ehkä närkästymistä aiheuttaa enemmän tämä vihamielisyys lapsiperheitä kohtaan, missä sairaan lapsenkin hoitaminen on jotenkin epäreilua, koska tokihan olisi oikeudenmukaista, että sen vanhemman pitäisi valita joko lapsen heitteillejätön tai perheen elannon riskeeramisen välillä.
Minusta ainakaan vanhempana ei ole mitenkään kivaa, että lapsi sairastelee ja yritämme puolison kanssa sumplia nämä päivät aina sen mukaan, kumpi KEHTAA olla pois töistä juuri nyt, koska jommankumman on kuitenkin pakko. Töissä en koskaan puhu lapsistani ja yritän enemmänkin luoda kuvaa, ettei minulla niitä ole, tämän vihamielisyyden takia.
En nyt sanoisi, että elämäni on mitenkään raskaampaa sen takia, mutta on tämä yleinen ilmapiiri nykyään työssä käyviä lapsia omaavia ihmisiä (ja toisaalta myös töissäkäymättömiä) kohtaan aika ikävä. Ja juu, se on oma valinta, mutta toisaalta myös yhteiskunnan jatkuvuuden ehto. Katkeruutta molemmin puolin ilmassa ihan liikaa, ja se on todella surullista.
Perheelliset voisi halutessaan vaikuttaa tuohon ihan itse jos vaan edes joskus joustaisivat toiseenkin suuntaan. Vaihtaisivat vaikka kerrankin sen sinkun kanssa perjantai-illan työvuoron jotta hän pääsee konserttiin johon on koko ikänsä halunnut. Mutta kun tätä ei ikinä tapahdu, ei vaikka se sinkku miten olisi samalla viikolla ollut joka ilta pitkään töissä tuuraamassa sen perheellisen lapsenhoitovapaita. Ei kai se ole ihme ettei asetelma tunnu tasapuoliselta.
Minä ainakin oikein mielelläni vaihtaisin, mihinkään konsertteihin ei ole hinkua. Mutta kun lasten isä tekee iltavuoroa perjantaisin tästä samasta syystä, en VOI. Sitten kun olen vanhempi täti jonka lapset aikuisia, vaihdan mielelläni, mutta kelpaako tämä enää joustavuuden osoittamisena?
Ei kyse useinkaan ole halusta olla joustamaton, vaan siitä että päiväkoti määrittelee hyvin pitkälti joustavuuden rajat, ja jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, sitä joustavuuta on hyvin vähän vaikka halua olisi. Vuoropäivähoitoon pitää ilmoittaa työvuorot etukäteen, eikä niitä voi noin vain lennosta muuttaa, vaikka kuinka haluaisi mahdollistaa työkaverille perjantaikonsertin. Tämäkin olisi ihan kohtuullista ymmärtää, ettei se perheellisellä oikeasti ole aina omissa käsissä.
Sepä siinä, aina vaan pitää jaksaa ymmärtää. Että kun lapset. Mikään meno mitä sillä sinkulla olisi ei voi tuota päihittää, tuskin edes oman äidin hautajaiset. Voin sanoa työkavereidesi puolesta että ei, tyhjä lupaus jostain vuoronvaihdosta ehkä 20 vuoden päästä ei ole minkäänlainen osoitus joustavuudesta.
Voi jessus mikä asenne. Et sinä tarvitse mitään vuoronvaihtoa äitisi hautajaisiin, yllätys yllätys sinne kyllä saa jopa lain mukaan mennä työnantajan tai työkavereiden mielipiteistä huolimatta, enkä todella usko, etteikö tuosta syystä kukaan perheellinen maksaisi vaikka omasta pussistaan lastenhoitajaa jos se siitä olisi kiinni. Minä ainakin maksaisin, tosin jos työkaveri kiukuttelisi konserteista jolloin en pysty lasten takia vaihtamaan vuoroa niin en välttämättä.
Ai että pitäisi lapset jättää yksin kotiin kun työkaveri haluaa konserttiin ollakseen "joustava"? Tuollainen itsekkyys on nimenomaan ongelman ytimessä. Minä olen ollut äärettömän joustava ensimmäiset 10v työelämästäni lapsettonana, ja tulen sellainen olemaan myös kaikki viimeiset vuosikymmenet kun pikkulapsiaika on ohi, senkin aikana niin paljon kun se on mahdollista ja työskentelen mieleläni esimerkiksi uutena vuotena, kun puolisollani on aina vapaa eikä minulla ole mitään hinkua bilettämään.
Mutta kyllä, siinä kohtaa pitää lapsettomien "jaksaa ymmärtää" kun vaihtoehtoina on lasten perustarpeiden laiminyönti ja konsertti. Ehkä sinun kaltaisisi lapsettomat voisivat myös omalta osaltaan vaikuttaa perheellisten halukkuuteen vaihtaa vuoroja edes silloin, kun se käytännössä olisi mahdollista?
Kiitos että toit hyvin realistisesti esille juuri sen pointin mitä olen yrittänyt esittää; miten perheellisten mielestä lapsettomalla ei voi olla mitään tärkeitä menoja. Se konsertti saattaa olla vaikka sen lapsettoman parhaan ystävän ensiesiintyminen pitkän syöpäsairauden jälkeen, missä hän toivoisi tuon henkilön olevan tukena. Mutta lapset lapset lapset lapset, katsotaan sitten kahdenkymmenen vuoden päästä jos ei sitten se ystävä satu olemaan kuollut siihen mennessä.
Hienosti muutat tarinaasi sitä mukaan kun se sinulle sopii. Kuten jo edellä esitin, tuollaisessa tilanteessa moni perheellinen olisi varmasti vaikka omasta pussistaan valmis maksamaan lapsenvahdin.
Jos tämä kuitenkaan ei ole syystä tai toisesta mahdollista, onko sinulla jokin vaihtoehtoinen toimintatapa esittä, joka sinua tyydyttäisi ilman että ne lapset jäävät heitteille kotiin keskenään jos hoitajaa ei ole vai olisiko se sinusta sitten asianmukaista joustavuutta, että vanhempi jättää lapsensa heitteille kotiin jotta pääset tähän tärkeään syöpäsairaan ystäväsi konserttiin?
En kerta kaikkiaan ymmärrä, MITÄ sinä haluat että se työkaverisi siis tuossa tilanteessa tekisi?
Mä toivoisin, että mun työyhteisössä ei olisi perheellisiä. Heillä olisi oma työyhteisönsä, jossa keskenään kärsisivät toistensa lasten sairasteluista ja puhuisivat kahvitauolla mamnajuttujaan. 🙂-eri
On sullakin vaikea elämä.
Koita itse tehdä töitä humanoidien kanssa pari vuotta, niin ehkä tajuut mitä on olla työkaveri toiselta planeetalta olevien kanssa. Ei yhteistä kieltä, ei mitään mikä yhdistäisi.
Lapsiperhe-elämää viettävät eivät tosiaan osaa kuvitella, että sinkullakin on osa kotitöistä ihan samoja kuin heilläkin. Esimerkkinä ikkunoiden pesu. Kyllä ne liikenteen pölystä likaantuu ihan samalla tavalla riippumatta siitä, kuka siellä asunnossa asuu. Minulla on iso koti ja kohtalaisen paljon ikkunoita. Lisäksi lumityöt. Sataa taivaalta sinkun pihaan samalla tavalla kuin lapsiperheessäkin. Ei voi osallistua keskusteluun yhtään näistä vuodenaikoihin liittyvistä tehtävistä kuulematta, miten mun elämä on kuitenkin niin helppoa ja vaivatonta. Vaikka siis lumitöitä teen mielelläni, ikkunoiden pesusta en niin välitä, mutta samaa arkielämää se on osittain meilläkin.
Alue: Aihe vapaa
Mä toivoisin, että mun työyhteisössä ei olisi perheellisiä. Heillä olisi oma työyhteisönsä, jossa keskenään kärsisivät toistensa lasten sairasteluista ja puhuisivat kahvitauolla mamnajuttujaan. 🙂-eri