Miksi suurin osa ihmisistä vähättelee tuurin merkitystä elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Otetaan esimerkki todella hyvästä onnesta. Ihminen voittaa lotossa vaikka ei ole lotonnut. No miten on mahdollista? Koska hänen kummitatinsä on lotonnut ja maksanut yhden rivin kummilapsensa nimelle ja voitto osuu juuri siihen ko. riviin.

Tässä esimerkki ihmisestä jolla on hyvä tuuri vaikka hän ei ole itse tehnyt mitään lottovoittinsa eteen.

Miten tuo tapaus, kun kehitysvammainen pojia löysi roskiksesta raaputtamattoman casinoarvan ja siinä oli päävoitto. Tosin pojan oma hoitaja yritti pimittää voiton, mutta selvisi sekin asia kuitenkin ja poika sai sen voittonsa.

Onko sattumaa, tuuria vai miten tuo roskiksen penkominen lasketaan omaksi työksi?

Teki kyllä arvan eteen töitä, mutta miten juuri siihen roskikseen joku oli heittänyt voittoarpansa pois ja juuri tuo poika sen sitten osui löytämään?

Ja kuinka yleistä on voittaa noin, ja niin paljon rahaa että riittää loppuelämäksi? Oikeastiko joku lottovoitto on niin todennäköinen asia, että sillä kannattaa elämää selittää?  Osan mielestä työpaikatkin on silkkaa tuuria, missä niitä työpaikkoja oikein arvotaan? Kun ei edes riitä että sellaisen saa, pitää myös osoittautua hyväksi työntekijäksi, tai jo koejalla tulee työsopimuksen purku.

Kun oikeassa elämässä se menee niin, että suunnilleen saa sen minkä on panostanutkin. Tuuria syyttävät ne, jotka eivät ole panostaneet juuri mitään, mutta jostakin syystä silti odottavat että elämä järjestyy jotenkin itsestään, lottovoitoilla (kun sillä yhdellä kotimaisella päävoitolla ei tutkitusti pärjää 10 v enempää).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ei siis tarvitse tehdä mitään, koska kaikki on tuurista ja sattumasta kiinni? Vieras ajatus.

Eihän se sitä tarkoita. Totta kai on merkitystä sillä, kuinka ahkerasti työskentelet tavoitteidesi eteen ja miten fiksu ja lahjakas olet. Mutta kyllä sillä vain on merkitystä myös, millaisiin olosuhteisiin ja perheeseen olet sattunut syntymään, millaisia mahdollisuuksia elämäsi varrella kohtaat ja millainen on vaikkapa terveydentilasi. Ja näihin jälkimmäisiin et välttämättä hirveästi pysty vaikuttamaan. Joku voi olla ihan yhtä ahkera, fiksu ja lahjakas, mutta pakkaa sotkee jokin asia, johon ei itse voi vaikuttaa, vaikkapa läheisen sairastuminen. Yhtäkkiä se energia, mikä ennen meni uran edistämiseen, meneekin siihen, että perheen elämä pysyy kasassa. 

Tämä! On hyvää onnea olla sellaisessa tilanteessa, että oman energiansa pystyy suuntaamaan ja käyttämään oman uransa ja menestymisensä kehittämiseen ja edistämiseen mahdollisimman täysillä.

Motä enemmä elämässä on muita energiaa vievia asioita, niin fyysisiä kuin henkisiäki samanaikaisesti se on jostain muusta pois.

Jos ajatellaan, että energiaa on 100 % . Mutta sen joutuvat eri ihmiset pilkkomaan joko yhteen, muutamaan tai hyvin moneen asiaan.

On onnea tai tuuria jos sitä joutuu pilkkomaan energiansa vain yhteen tai muutamaan asiaan. Ja ne tuntuvat itsestä melko helpoilta tai kuitenkin keskimäärin helpoilta hoitaa.

Ja huonoa onnea tai tuuria kun joutuu pilkkomaan hyvin moneen ja ehkä ne kaikki ovat vielä vaikeita tai kuluttavia asioita.

Kuka sinut pakottaa pilkkomaan energiasi? Jos elämässä on kiviriippa-asioita, heivaa ne. Terveyteenkin yleensä voi jonkin verran vaikuttaa. 

Helppo sanoa. Mitä teet vaikkapa sairaalle äidille, joka tarvitsee apuasi? Teetkö, mitä voi ja käytät sitä aikaa, jonka voisit käyttää oman menestymisesi ajamiseen, äitisi asioiden hoitamiseen? Vai heivaatko äitisi laitokseen muiden vastuulle?

Tai ehkä sinulla on lapsi, jolla on lievä kehitysvamma? Käytätkö paljon aikaa ja vaivaa ja hoidat lasta itse mahdollisimman paljon vai siirrät lapsen laitoshoitoon?

Veljesi on sotkenut asiansa ja tarvitsee apuasi? Autatko vai käsket veljeäsi setvimään itse asiansa?

Minä otan vastuuta valinnastani. Sairaan äidin heivaisin ihan taatusti (enkä tahtoisi olla kiviriippana omille lapsillekaan). Olen niin sanonutkin, en halua että he hoitaisivat minua oman elämänsä kustannuksella.

Jos lapsi on niin vammainen ettei normaali elämä onnistu, laitos koulutettuine hoitajineen ja terapioineen olisi lapsenkin etu. Veli myös hoitakoon itse asiansa, en ole hänen äitinsä enkä hoitajansa.

Kuulostaa tekosyiltä jäädä kotiin venymään noi esitetyt.

Ok, selvä juttu. Mutta unohdit vallan sen henkisen puolen. Vaikka sairas ja vanha äiti on laitoksessa (heivattuna) niin tuskon voi olla kuitenkaan miettimättä miten hän siellä pärjää ja miten hoidetaan, mietit ja säädät omaa elämääsi miten pääset häntä katsomaan. Ja taas jos et pääse mietit sitä jne.

Sama juttu vammaisen lapsen kohdalla, ehkä vielä henkisesti se on rankempaa. Aina nämä ja tämänkaltaiset asiat pilkkovat sitä omaa energiaa. Verraten siihen henkilöön jolla näitä asioita ei ole. Sen säästyvän energia voi silloin käyttää vaikja juuri uransa luomiseen. Vaikkapa 30 prosenttia enemmän kuin se toinen ihminen.

Ei ole pelkästään se, että hoitaa jonkin itseään läheisesti koskevan asian pois vaan se, että silti se ei poistu mielestä ja etteikö tuntisi muistä silti huolta. Ja se veisi taustalla energiaa kuitenkin. Eikä kai niitä voi ihan oman onnensa nojaan silti unohtaa? Ei ainakaan minulla ole jotain on/off-nappia.

Vedit kovin mutkat suoriksi. Vai ovatko nämä oman onnensa sepät juuri siksi näitä elämänsä hallitsijoita kun tunteen tasollakin ovat kovin järkeviä ja "heivaavat turhat asiat ja ihmiset" pois silmistä ja pois mielestä?

Silloinhan omaan etenemiseensä voi käyttää ne täydet 100 %.

Kun vain minä itse olen tärkeä. Ja itselle etua tuottavien suhteiden ja verkoston luominen tietenkin.

Ja mitä se murehtiminen auttaa, muuttuko sillä laitos paremmaksi? Tuleeko edes jokin sillä paremmaksi, että syytät sukuasi siitä että olet itse laiminlyönyt opiskelut ja työt? Ja kenellä edes on kaikki mahdolliset sukulaiset jossakin laitoksessa koko ikänsä?

Ihme marttyyri, josta ei ole hyötyä tai apua yhtään kenellekään, yksi elätettävä lisää vain. 

Todennäköisyyksien manipuloinnista on kyse myös yliopistovalinnoissa. Todistusvalinnasta ja erityisesti matematiikan korostumisesta valitetaan, nähdäkseni aiheetta. Päivän Hesarin jutussa pari rehtoria on sitä mieltä, että "Tämänhetkisistä lukiotrendeistä molemmat rehtorit nostavat esiin sen, että pitkä matematiikka korostuu opiskelijoiden ajatuksissa enemmän kuin olisi tarpeen". Toinen rehtoreista sanookin: "Valitettavasti monet luulevat, että ainoa tie eteenpäin on pitkän matikan kautta, mutta eihän se näin ole. Jos et ole kiinnostunut matematiikasta, et varmaankaan jatka sellaiseen, mikä vaatii sen osaamista. Jos et ole pitkän matikan ihminen, kannattaa lukea lyhyt ja saada hyvät tulokset ja sitä kautta pisteet”.

Laskutaitoisempi on tiennyt koko ajan sen, että pitkää matematiikkaa ei tarvitse eikä kannata lukea päästäkseen yliopistoon, jos ei ole hyvä matematiikassa. Esimerkiksi jotain englannin kieltä opiskelemaan haluavalla on oltava hyvä arvosana englannista, joten ilman sitä pitkän matematiikan hyvä arvosana on hyödytön. Toisaalta kaikilla tai edes enemmistöllä englantia opiskelemaan haluavista on erinomainen arvosana pitkästä matematiikasta, joten ilman pitkää matematiikkaakin voi tulla valituksi. Ja jos englantia opiskelemaan haluavalla on sekä hyvä englannin arvosana että hyvä pitkän matematiikan arvosana, miksi hän ei saisi hyötyä siitä?

Yliopistovalinnat ovat jossain määrin arpapeliä, sillä sisäänpääsy riippuu myös siitä, mitä muut hakijat tekevät. Samalla kyse on myös ennakoinnista ja panostamisesta valinnan kannalta tärkeisiin aineisiin. Kannattaa miettiä, onko parempi käyttää aikaa pitkään matematiikkaan, jos se vaatii kohtuuttoman paljon työtä, jos vähemmällä vaivalla saa hyvät arvosanat joistain muista aineista. Valinta on siis sekoitus tuuria ja valintatodennäköisyyksiin vaikuttamista.

Sitten vielä sellainen seikka että joku tarkoituksella torppaa ja järjestelee sun elämänkulkua. Jos sattuu kohdalle vielä joitain, joilla valtaa asioihin, niin saattaa olla järjesttettynä vaikka mitä ja oma osa onkin olla marionetti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on monesti ollut tilanteita, että on ollut jokin rahakriisi ja hetkellisesti joutunut miettimään, että mitäs nyt. Niihin tilanteisiin on melkein aina tupsahtanut joku onnellinen sattuma. Kerran sain työpaikan juuri sopivasti, mies saa yhtäkkiä jonkun bonukden töistä, kerran tuli jopa isompi uhkapelivoitto. Viimeksi miehelle tuli pitkä työmatka, josta saa hyvät kilometrikorvaukset ja päivärahat, sitä 500 euroa tässä odotellessa. Tunnustan syntyneeni onnellisten tähtien alla.

Joku rukoilee puolestanne. Oletko tietoinen, kuka?

Ihan pelkällä tuurilla harva täällä seilaa.

Etsin parempipalkkaista työtä noin vuoden verran eikä tärpännyt, en päässyt edes haastatteluun. Sitten yksi ilmoitus napsahti kohdalleen, kirjoitin samalta istumalta hakemuksen ja laitoin menemään. Onneksi synkkasi myös rekryn kanssa ja sain paikan.

Työkaverit ihmetteli kun uskalsin irtisanoutua varmasta paikasta ja lähteä tuntemattomaan. Kun kerroin rutkasti paremmasta palkasta sanoivat, että kylläpä sulla kävi tuuri! Samaa mieltä, olin onnekas, mutta ilman omaa myötävaikuttamista ei olisi tuurilla ollut sijaa.

Vierailija kirjoitti:

Otetaan esimerkki todella hyvästä onnesta. Ihminen voittaa lotossa vaikka ei ole lotonnut. No miten on mahdollista? Koska hänen kummitatinsä on lotonnut ja maksanut yhden rivin kummilapsensa nimelle ja voitto osuu juuri siihen ko. riviin.

Tässä esimerkki ihmisestä jolla on hyvä tuuri vaikka hän ei ole itse tehnyt mitään lottovoittinsa eteen.

Miten tuo tapaus, kun kehitysvammainen pojia löysi roskiksesta raaputtamattoman casinoarvan ja siinä oli päävoitto. Tosin pojan oma hoitaja yritti pimittää voiton, mutta selvisi sekin asia kuitenkin ja poika sai sen voittonsa.

Onko sattumaa, tuuria vai miten tuo roskiksen penkominen lasketaan omaksi työksi?

Teki kyllä arvan eteen töitä, mutta miten juuri siihen roskikseen joku oli heittänyt voittoarpansa pois ja juuri tuo poika sen sitten osui löytämään?

Nuo ovat sellaisia juttuja mitkä tapahtuu vain kerran elämässä ja vain todella harvojen ja valittujen kohdalle.

Sitten kun osuu, niin sitten on kyllä kaikki tuuri käytetty. Jos roskiksesta onnistuu löytämään päävoittoarvan, niin sen jälkeen on turha arpoja ostella. Ja jännä juttu, kuinka lottovoittajille on useimmiten käynyt kalpaten voittopottiensa kanssa. Ensin käy hyvin ja sitten käy huonosti. Luonnonlaki.

Vierailija kirjoitti:

Peksu75 kirjoitti:

Siksi että kukin rakentaa oman onnensa itse.

Poislukien tietysti luuserit jotka uskoo lottoihin ja vastaaviin, missä sitten muka aina "huonoa tuuria" kun ei koskaan voita mitään.

Huonoon tuuriin vetoavat ovat yleensä vain saamattomia nahjuksia, jotka itsestään vastuun ottamisen sijaan erilaisin tekosyin yrittävät ulkoistaa oman saamattomuutensa muiden, tai "huonon tuurin" syyksi, ja valitettavan usein itse sitten jopa uskovat näitä tarinoitaan.

Sanonta: Ei voi kauhalla vaatia, kun ei ole edes lusikalla annettu, pätee niin onnen kuin älynkin kohdalla.

Tuurilla saa joko lusikalla tai kauhalla. Tuossa aiemmin viitattiin johonkin meioosiin plaaplaa jossa geenit mylläytyy ja jatkoon pääsee mitä sattuu.  Mitenkäs näin kun älykkäät väittää että älykkyys periytyy säännönmukaisesti ja poikkeuksetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan esimerkki todella hyvästä onnesta. Ihminen voittaa lotossa vaikka ei ole lotonnut. No miten on mahdollista? Koska hänen kummitatinsä on lotonnut ja maksanut yhden rivin kummilapsensa nimelle ja voitto osuu juuri siihen ko. riviin.

Tässä esimerkki ihmisestä jolla on hyvä tuuri vaikka hän ei ole itse tehnyt mitään lottovoittinsa eteen.

Miten tuo tapaus, kun kehitysvammainen pojia löysi roskiksesta raaputtamattoman casinoarvan ja siinä oli päävoitto. Tosin pojan oma hoitaja yritti pimittää voiton, mutta selvisi sekin asia kuitenkin ja poika sai sen voittonsa.

Onko sattumaa, tuuria vai miten tuo roskiksen penkominen lasketaan omaksi työksi?

Teki kyllä arvan eteen töitä, mutta miten juuri siihen roskikseen joku oli heittänyt voittoarpansa pois ja juuri tuo poika sen sitten osui löytämään?

Ja kuinka yleistä on voittaa noin, ja niin paljon rahaa että riittää loppuelämäksi? Oikeastiko joku lottovoitto on niin todennäköinen asia, että sillä kannattaa elämää selittää?  Osan mielestä työpaikatkin on silkkaa tuuria, missä niitä työpaikkoja oikein arvotaan? Kun ei edes riitä että sellaisen saa, pitää myös osoittautua hyväksi työntekijäksi, tai jo koejalla tulee työsopimuksen purku.

Kun oikeassa elämässä se menee niin, että suunnilleen saa sen minkä on panostanutkin. Tuuria syyttävät ne, jotka eivät ole panostaneet juuri mitään, mutta jostakin syystä silti odottavat että elämä järjestyy jotenkin itsestään, lottovoitoilla (kun sillä yhdellä kotimaisella päävoitolla ei tutkitusti pärjää 10 v enempää).

Sanotaan, että jos ei taidolla, niin tuurilla.

Tikkakisassa on hyvä osata heittää niin että osuu siihen mihin on tähdännyt, ollut tavoitteena osua. Joku toinen, ilman taitoa, osuu tuurilla siihen mihin halusi, yritti, osua.

Samoin biljardissa saattaa tuuri korvata taidon.

      Kun on käynyt säkä voi elvistellä oman onnen seppänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ei siis tarvitse tehdä mitään, koska kaikki on tuurista ja sattumasta kiinni? Vieras ajatus.

Eihän se sitä tarkoita. Totta kai on merkitystä sillä, kuinka ahkerasti työskentelet tavoitteidesi eteen ja miten fiksu ja lahjakas olet. Mutta kyllä sillä vain on merkitystä myös, millaisiin olosuhteisiin ja perheeseen olet sattunut syntymään, millaisia mahdollisuuksia elämäsi varrella kohtaat ja millainen on vaikkapa terveydentilasi. Ja näihin jälkimmäisiin et välttämättä hirveästi pysty vaikuttamaan. Joku voi olla ihan yhtä ahkera, fiksu ja lahjakas, mutta pakkaa sotkee jokin asia, johon ei itse voi vaikuttaa, vaikkapa läheisen sairastuminen. Yhtäkkiä se energia, mikä ennen meni uran edistämiseen, meneekin siihen, että perheen elämä pysyy kasassa. 

Tämä! On hyvää onnea olla sellaisessa tilanteessa, että oman energiansa pystyy suuntaamaan ja käyttämään oman uransa ja menestymisensä kehittämiseen ja edistämiseen mahdollisimman täysillä.

Motä enemmä elämässä on muita energiaa vievia asioita, niin fyysisiä kuin henkisiäki samanaikaisesti se on jostain muusta pois.

Jos ajatellaan, että energiaa on 100 % . Mutta sen joutuvat eri ihmiset pilkkomaan joko yhteen, muutamaan tai hyvin moneen asiaan.

On onnea tai tuuria jos sitä joutuu pilkkomaan energiansa vain yhteen tai muutamaan asiaan. Ja ne tuntuvat itsestä melko helpoilta tai kuitenkin keskimäärin helpoilta hoitaa.

Ja huonoa onnea tai tuuria kun joutuu pilkkomaan hyvin moneen ja ehkä ne kaikki ovat vielä vaikeita tai kuluttavia asioita.

Kuka sinut pakottaa pilkkomaan energiasi? Jos elämässä on kiviriippa-asioita, heivaa ne. Terveyteenkin yleensä voi jonkin verran vaikuttaa. 

Helppo sanoa. Mitä teet vaikkapa sairaalle äidille, joka tarvitsee apuasi? Teetkö, mitä voi ja käytät sitä aikaa, jonka voisit käyttää oman menestymisesi ajamiseen, äitisi asioiden hoitamiseen? Vai heivaatko äitisi laitokseen muiden vastuulle?

Tai ehkä sinulla on lapsi, jolla on lievä kehitysvamma? Käytätkö paljon aikaa ja vaivaa ja hoidat lasta itse mahdollisimman paljon vai siirrät lapsen laitoshoitoon?

Veljesi on sotkenut asiansa ja tarvitsee apuasi? Autatko vai käsket veljeäsi setvimään itse asiansa?

Minä otan vastuuta valinnastani. Sairaan äidin heivaisin ihan taatusti (enkä tahtoisi olla kiviriippana omille lapsillekaan). Olen niin sanonutkin, en halua että he hoitaisivat minua oman elämänsä kustannuksella.

Jos lapsi on niin vammainen ettei normaali elämä onnistu, laitos koulutettuine hoitajineen ja terapioineen olisi lapsenkin etu. Veli myös hoitakoon itse asiansa, en ole hänen äitinsä enkä hoitajansa.

Kuulostaa tekosyiltä jäädä kotiin venymään noi esitetyt.

Ok, selvä juttu. Mutta unohdit vallan sen henkisen puolen. Vaikka sairas ja vanha äiti on laitoksessa (heivattuna) niin tuskon voi olla kuitenkaan miettimättä miten hän siellä pärjää ja miten hoidetaan, mietit ja säädät omaa elämääsi miten pääset häntä katsomaan. Ja taas jos et pääse mietit sitä jne.

Sama juttu vammaisen lapsen kohdalla, ehkä vielä henkisesti se on rankempaa. Aina nämä ja tämänkaltaiset asiat pilkkovat sitä omaa energiaa. Verraten siihen henkilöön jolla näitä asioita ei ole. Sen säästyvän energia voi silloin käyttää vaikja juuri uransa luomiseen. Vaikkapa 30 prosenttia enemmän kuin se toinen ihminen.

Ei ole pelkästään se, että hoitaa jonkin itseään läheisesti koskevan asian pois vaan se, että silti se ei poistu mielestä ja etteikö tuntisi muistä silti huolta. Ja se veisi taustalla energiaa kuitenkin. Eikä kai niitä voi ihan oman onnensa nojaan silti unohtaa? Ei ainakaan minulla ole jotain on/off-nappia.

Vedit kovin mutkat suoriksi. Vai ovatko nämä oman onnensa sepät juuri siksi näitä elämänsä hallitsijoita kun tunteen tasollakin ovat kovin järkeviä ja "heivaavat turhat asiat ja ihmiset" pois silmistä ja pois mielestä?

Silloinhan omaan etenemiseensä voi käyttää ne täydet 100 %.

Kun vain minä itse olen tärkeä. Ja itselle etua tuottavien suhteiden ja verkoston luominen tietenkin.

Ja mitä se murehtiminen auttaa, muuttuko sillä laitos paremmaksi? Tuleeko edes jokin sillä paremmaksi, että syytät sukuasi siitä että olet itse laiminlyönyt opiskelut ja työt? Ja kenellä edes on kaikki mahdolliset sukulaiset jossakin laitoksessa koko ikänsä?

Ihme marttyyri, josta ei ole hyötyä tai apua yhtään kenellekään, yksi elätettävä lisää vain. 

Et käsittänyt yhtään mitä kirjoitin.

Tai käsitit aivan väärin.

Missä kohtaa syytin sukuani???

Yritin selittää, että ihminen on sellainen, siis inhimillinen ja empaattinen ihminen, että kantaa huolta äidistään siltikin, vaikka esimerkiksi vanha äiti on laitoksessa.

Ja se vie henkistä energiaa. Sitten taas ne, joilla ei ole vanhaa äitiä tai jotain läheistä josta kantaa huolta voivat käyttää energiansa johonkin muuhun.

Sitten on niitä, joiden luonne on vaan sellainen, etteivät kanna huolta muista kuin itsestään. Silloin on energiaakin enemmän.

Vaikkapa siihen menestymiseen elämässä.

Se millainen ihmistyyppi olet vaikuttaa moneen asiaan.

Myös siihen elämässä menestymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan esimerkki todella hyvästä onnesta. Ihminen voittaa lotossa vaikka ei ole lotonnut. No miten on mahdollista? Koska hänen kummitatinsä on lotonnut ja maksanut yhden rivin kummilapsensa nimelle ja voitto osuu juuri siihen ko. riviin.

Tässä esimerkki ihmisestä jolla on hyvä tuuri vaikka hän ei ole itse tehnyt mitään lottovoittinsa eteen.

Miten tuo tapaus, kun kehitysvammainen pojia löysi roskiksesta raaputtamattoman casinoarvan ja siinä oli päävoitto. Tosin pojan oma hoitaja yritti pimittää voiton, mutta selvisi sekin asia kuitenkin ja poika sai sen voittonsa.

Onko sattumaa, tuuria vai miten tuo roskiksen penkominen lasketaan omaksi työksi?

Teki kyllä arvan eteen töitä, mutta miten juuri siihen roskikseen joku oli heittänyt voittoarpansa pois ja juuri tuo poika sen sitten osui löytämään?

Nuo ovat sellaisia juttuja mitkä tapahtuu vain kerran elämässä ja vain todella harvojen ja valittujen kohdalle.

Sitten kun osuu, niin sitten on kyllä kaikki tuuri käytetty. Jos roskiksesta onnistuu löytämään päävoittoarvan, niin sen jälkeen on turha arpoja ostella. Ja jännä juttu, kuinka lottovoittajille on useimmiten käynyt kalpaten voittopottiensa kanssa. Ensin käy hyvin ja sitten käy huonosti. Luonnonlaki.

Uskon, että on olemassa myös niitä lottovoittajia joille ei ole käynyt huonosti. Niistä huonosti menneistä vain usein puhutaan helpommin kuin onnellisista voittajista.

Monet voittajat elävät tyytyväisenä elämäänsä ilman rahahuolia. Ja kiittävät hyvää tuuriaan.

Suomalaisen ihmismielen luonnonlaki nyt on helpisti noin, että itku pitkästä ilosta. Tai juuri, että ensin käy hyvin ja sitten huonosti. Aina povataan, ettei tässä pitemmän päälle hyvin käy.

Ei se nyt aina niinkään mene.

Toisilla on tuuria ja toisilla ei.

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole sattumaa.

Aivan oikein. Kun tekee ja yrittää sekä hoitaa hommansa kunnolla niin silloin voi myös olla tuuria.

Harvemmin se tuuri tumpit suora olevalle osuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ei siis tarvitse tehdä mitään, koska kaikki on tuurista ja sattumasta kiinni? Vieras ajatus.

Eihän se sitä tarkoita. Totta kai on merkitystä sillä, kuinka ahkerasti työskentelet tavoitteidesi eteen ja miten fiksu ja lahjakas olet. Mutta kyllä sillä vain on merkitystä myös, millaisiin olosuhteisiin ja perheeseen olet sattunut syntymään, millaisia mahdollisuuksia elämäsi varrella kohtaat ja millainen on vaikkapa terveydentilasi. Ja näihin jälkimmäisiin et välttämättä hirveästi pysty vaikuttamaan. Joku voi olla ihan yhtä ahkera, fiksu ja lahjakas, mutta pakkaa sotkee jokin asia, johon ei itse voi vaikuttaa, vaikkapa läheisen sairastuminen. Yhtäkkiä se energia, mikä ennen meni uran edistämiseen, meneekin siihen, että perheen elämä pysyy kasassa. 

Tämä! On hyvää onnea olla sellaisessa tilanteessa, että oman energiansa pystyy suuntaamaan ja käyttämään oman uransa ja menestymisensä kehittämiseen ja edistämiseen mahdollisimman täysillä.

Motä enemmä elämässä on muita energiaa vievia asioita, niin fyysisiä kuin henkisiäki samanaikaisesti se on jostain muusta pois.

Jos ajatellaan, että energiaa on 100 % . Mutta sen joutuvat eri ihmiset pilkkomaan joko yhteen, muutamaan tai hyvin moneen asiaan.

On onnea tai tuuria jos sitä joutuu pilkkomaan energiansa vain yhteen tai muutamaan asiaan. Ja ne tuntuvat itsestä melko helpoilta tai kuitenkin keskimäärin helpoilta hoitaa.

Ja huonoa onnea tai tuuria kun joutuu pilkkomaan hyvin moneen ja ehkä ne kaikki ovat vielä vaikeita tai kuluttavia asioita.

Kuka sinut pakottaa pilkkomaan energiasi? Jos elämässä on kiviriippa-asioita, heivaa ne. Terveyteenkin yleensä voi jonkin verran vaikuttaa. 

Helppo sanoa. Mitä teet vaikkapa sairaalle äidille, joka tarvitsee apuasi? Teetkö, mitä voi ja käytät sitä aikaa, jonka voisit käyttää oman menestymisesi ajamiseen, äitisi asioiden hoitamiseen? Vai heivaatko äitisi laitokseen muiden vastuulle?

Tai ehkä sinulla on lapsi, jolla on lievä kehitysvamma? Käytätkö paljon aikaa ja vaivaa ja hoidat lasta itse mahdollisimman paljon vai siirrät lapsen laitoshoitoon?

Veljesi on sotkenut asiansa ja tarvitsee apuasi? Autatko vai käsket veljeäsi setvimään itse asiansa?

Minä otan vastuuta valinnastani. Sairaan äidin heivaisin ihan taatusti (enkä tahtoisi olla kiviriippana omille lapsillekaan). Olen niin sanonutkin, en halua että he hoitaisivat minua oman elämänsä kustannuksella.

Jos lapsi on niin vammainen ettei normaali elämä onnistu, laitos koulutettuine hoitajineen ja terapioineen olisi lapsenkin etu. Veli myös hoitakoon itse asiansa, en ole hänen äitinsä enkä hoitajansa.

Kuulostaa tekosyiltä jäädä kotiin venymään noi esitetyt.

Ok, selvä juttu. Mutta unohdit vallan sen henkisen puolen. Vaikka sairas ja vanha äiti on laitoksessa (heivattuna) niin tuskon voi olla kuitenkaan miettimättä miten hän siellä pärjää ja miten hoidetaan, mietit ja säädät omaa elämääsi miten pääset häntä katsomaan. Ja taas jos et pääse mietit sitä jne.

Sama juttu vammaisen lapsen kohdalla, ehkä vielä henkisesti se on rankempaa. Aina nämä ja tämänkaltaiset asiat pilkkovat sitä omaa energiaa. Verraten siihen henkilöön jolla näitä asioita ei ole. Sen säästyvän energia voi silloin käyttää vaikja juuri uransa luomiseen. Vaikkapa 30 prosenttia enemmän kuin se toinen ihminen.

Ei ole pelkästään se, että hoitaa jonkin itseään läheisesti koskevan asian pois vaan se, että silti se ei poistu mielestä ja etteikö tuntisi muistä silti huolta. Ja se veisi taustalla energiaa kuitenkin. Eikä kai niitä voi ihan oman onnensa nojaan silti unohtaa? Ei ainakaan minulla ole jotain on/off-nappia.

Vedit kovin mutkat suoriksi. Vai ovatko nämä oman onnensa sepät juuri siksi näitä elämänsä hallitsijoita kun tunteen tasollakin ovat kovin järkeviä ja "heivaavat turhat asiat ja ihmiset" pois silmistä ja pois mielestä?

Silloinhan omaan etenemiseensä voi käyttää ne täydet 100 %.

Kun vain minä itse olen tärkeä. Ja itselle etua tuottavien suhteiden ja verkoston luominen tietenkin.

Ja mitä se murehtiminen auttaa, muuttuko sillä laitos paremmaksi? Tuleeko edes jokin sillä paremmaksi, että syytät sukuasi siitä että olet itse laiminlyönyt opiskelut ja työt? Ja kenellä edes on kaikki mahdolliset sukulaiset jossakin laitoksessa koko ikänsä?

Ihme marttyyri, josta ei ole hyötyä tai apua yhtään kenellekään, yksi elätettävä lisää vain. 

Et käsittänyt yhtään mitä kirjoitin.

Tai käsitit aivan väärin.

Missä kohtaa syytin sukuani???

Yritin selittää, että ihminen on sellainen, siis inhimillinen ja empaattinen ihminen, että kantaa huolta äidistään siltikin, vaikka esimerkiksi vanha äiti on laitoksessa.

Ja se vie henkistä energiaa. Sitten taas ne, joilla ei ole vanhaa äitiä tai jotain läheistä josta kantaa huolta voivat käyttää energiansa johonkin muuhun.

Sitten on niitä, joiden luonne on vaan sellainen, etteivät kanna huolta muista kuin itsestään. Silloin on energiaakin enemmän.

Vaikkapa siihen menestymiseen elämässä.

Se millainen ihmistyyppi olet vaikuttaa moneen asiaan.

Myös siihen elämässä menestymiseen.

Tyhjänpäiväisestä huolehtimisesta voi ja kannattaa opetella pois, se on hyödytöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peksu75 kirjoitti:

Siksi että kukin rakentaa oman onnensa itse.

Poislukien tietysti luuserit jotka uskoo lottoihin ja vastaaviin, missä sitten muka aina "huonoa tuuria" kun ei koskaan voita mitään.

Huonoon tuuriin vetoavat ovat yleensä vain saamattomia nahjuksia, jotka itsestään vastuun ottamisen sijaan erilaisin tekosyin yrittävät ulkoistaa oman saamattomuutensa muiden, tai "huonon tuurin" syyksi, ja valitettavan usein itse sitten jopa uskovat näitä tarinoitaan.

Sanonta: Ei voi kauhalla vaatia, kun ei ole edes lusikalla annettu, pätee niin onnen kuin älynkin kohdalla.

Tuurilla saa joko lusikalla tai kauhalla. Tuossa aiemmin viitattiin johonkin meioosiin plaaplaa jossa geenit mylläytyy ja jatkoon pääsee mitä sattuu.  Mitenkäs näin kun älykkäät väittää että älykkyys periytyy säännönmukaisesti ja poikkeuksetta.

Mitäpä jos itse ottaisit selvää?

Yksinkertaistettuna: älykkyyttä ja monia muitakin ominaisuuksia säätelee iso joukko geenejä. Se, miten geenien vaikutus näkyy yksittäisessä ihmisessä voi riippua esimerkiksi siitä, onko geeni vallitseva vai peittyvä. Jos jonkin geeni sama muoto on peritty molemmilta vanhemmilta, ko. geenin vaikutus "näkyy" suoraan. Jos taas vanhemmilta on peritty eri geenimuoto, näkyy sen geenin vaikutus, joka on vallitseva. On tietysti mahdollista, että geenin vaikutus on jonkinlainen yhdistelmä molempia.

Jos kyse on ominaisuudesta, jota säätelee vain yksi geeni (tai oikeasti yksi kummaltakin vanhemmalta peritty geeni) ja geenin vaikutus on näkyvä (esim. silmien väri), ominaisuuden periytyminen on yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää. Mutta jos kyse on ominaisuudesta, jota säätelee vaikkapa 20 tai 50 geeniä, joilla on myös monia muita vaikutuksia, eikä esim. vain älykkyys, periytymisen ymmärtäminen ei ole enää yksinkertaista. 

Älykkäällä ihmisille on iso liuta vanhemmilta perittyjä älykkyyttä tuottavia geenejä. Seassa on todennäköisesti sellaisia, joissa kummaltakin vanhemmalta periytynyt geeni vaikuttaa ja sitten sellaisia, jotka periytyvät vallitsevasti tai peittyvästi. Sukusolujen syntyessä nämä vanhemmilta periytyneet geenit jaetaan käytännössä satunnaisesti kahden sukusolun kesken. Sama tapahtuu tietysti sekä tulevan lapsen isän että äidin sukusolujen syntyessä. Hedelmöityksessä syntyvän uuden yksilön geenit ovat sitten yhdistelmä vanhemmilta perittyjä geenejä.

Miten tämä sitten liittyy älykkyyteen? Jos kyse olisi yhden geenin säätelemästä ominaisuudesta, voisi helposti laskea, että lapsella on esimerkiksi 25, 50 tai 100% todennäköisyydellä jokin tietty ominaisuus. Koska älykkyyttä säätelee iso joukko geenejä, asiaa voi ja kannattaakin käsitellä tilastollisesti. Karkeasti yksinkertaistaen voisi sanoa, että syntyvän lapsen älykkyyden odotusarvo on vanhempien älykkyyden keskiarvo. Mutta koska geenit on saatu vanhemmilta satunnaisesti, eikä jokaisesta geenistä välttämättä ole periytynyt se älykkyyttä lisäävä muoto ja toisaalta vanhemmilla on voinut olla geeniyhdistelmä, jossa älykkyyttä lisäävä geeni on peittynyt tavanomaisen version vaikutuksen alle, lapsen todellinen älykkyys ei ole tarkasti vanhempien älykkyyden keskiarvo, vaan se voi poiketa siitä hieman parempaan tai huonompaan suuntaan.

Rajusti yksinkertaistaen voisi sanoa, että jos lapsen isän älykkyys on 120 ja äidin älykkyys 130, heidän lastensa älykkyys on keskimäärin 125. Mutta koska vain osa kummankin vanhemman geeneistä on periytynyt lapselle, lasten älykkyys vaihtelee ja on suurella todennäköisyydellä välillä 120-130, mutta mahdollisia ovat myös arvot 110-140. Sama juttu sitten tyhmemmillä vanhemmilla. Älykkäiden vanhempien lapsi on siis suurella todennäköisyydellä älykäs ja tyhmien vanhempien lapsi taas tyhmä, mutta se, mitkä nimenomaiset geenit lapsi sattui saamaan, tuottaa vaihtelua ja lapsi voi olla vanhempiaan fiksumpi tai tyhmempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim sairastumista mt-ongelmiin voidaan pitää jollain tavalla tuuri juttuna ja sitä ei voi ennakoida. Siinä sitä oma erikoisuus ja erinomaisuus on karissut hoito reissujen myötä....

Vakavia, rampauttavia mt-ongelmia on vain pieni prosentti. Jos kyse on lievemmässä haitasta, asenne vaikuttaa paljon siihen miten pärjää.

Asenne ei poista esim pakko-oireita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ei siis tarvitse tehdä mitään, koska kaikki on tuurista ja sattumasta kiinni? Vieras ajatus.

Eihän se sitä tarkoita. Totta kai on merkitystä sillä, kuinka ahkerasti työskentelet tavoitteidesi eteen ja miten fiksu ja lahjakas olet. Mutta kyllä sillä vain on merkitystä myös, millaisiin olosuhteisiin ja perheeseen olet sattunut syntymään, millaisia mahdollisuuksia elämäsi varrella kohtaat ja millainen on vaikkapa terveydentilasi. Ja näihin jälkimmäisiin et välttämättä hirveästi pysty vaikuttamaan. Joku voi olla ihan yhtä ahkera, fiksu ja lahjakas, mutta pakkaa sotkee jokin asia, johon ei itse voi vaikuttaa, vaikkapa läheisen sairastuminen. Yhtäkkiä se energia, mikä ennen meni uran edistämiseen, meneekin siihen, että perheen elämä pysyy kasassa. 

Tämä! On hyvää onnea olla sellaisessa tilanteessa, että oman energiansa pystyy suuntaamaan ja käyttämään oman uransa ja menestymisensä kehittämiseen ja edistämiseen mahdollisimman täysillä.

Motä enemmä elämässä on muita energiaa vievia asioita, niin fyysisiä kuin henkisiäki samanaikaisesti se on jostain muusta pois.

Jos ajatellaan, että energiaa on 100 % . Mutta sen joutuvat eri ihmiset pilkkomaan joko yhteen, muutamaan tai hyvin moneen asiaan.

On onnea tai tuuria jos sitä joutuu pilkkomaan energiansa vain yhteen tai muutamaan asiaan. Ja ne tuntuvat itsestä melko helpoilta tai kuitenkin keskimäärin helpoilta hoitaa.

Ja huonoa onnea tai tuuria kun joutuu pilkkomaan hyvin moneen ja ehkä ne kaikki ovat vielä vaikeita tai kuluttavia asioita.

Kuka sinut pakottaa pilkkomaan energiasi? Jos elämässä on kiviriippa-asioita, heivaa ne. Terveyteenkin yleensä voi jonkin verran vaikuttaa. 

Helppo sanoa. Mitä teet vaikkapa sairaalle äidille, joka tarvitsee apuasi? Teetkö, mitä voi ja käytät sitä aikaa, jonka voisit käyttää oman menestymisesi ajamiseen, äitisi asioiden hoitamiseen? Vai heivaatko äitisi laitokseen muiden vastuulle?

Tai ehkä sinulla on lapsi, jolla on lievä kehitysvamma? Käytätkö paljon aikaa ja vaivaa ja hoidat lasta itse mahdollisimman paljon vai siirrät lapsen laitoshoitoon?

Veljesi on sotkenut asiansa ja tarvitsee apuasi? Autatko vai käsket veljeäsi setvimään itse asiansa?

Minä otan vastuuta valinnastani. Sairaan äidin heivaisin ihan taatusti (enkä tahtoisi olla kiviriippana omille lapsillekaan). Olen niin sanonutkin, en halua että he hoitaisivat minua oman elämänsä kustannuksella.

Jos lapsi on niin vammainen ettei normaali elämä onnistu, laitos koulutettuine hoitajineen ja terapioineen olisi lapsenkin etu. Veli myös hoitakoon itse asiansa, en ole hänen äitinsä enkä hoitajansa.

Kuulostaa tekosyiltä jäädä kotiin venymään noi esitetyt.

Ok, selvä juttu. Mutta unohdit vallan sen henkisen puolen. Vaikka sairas ja vanha äiti on laitoksessa (heivattuna) niin tuskon voi olla kuitenkaan miettimättä miten hän siellä pärjää ja miten hoidetaan, mietit ja säädät omaa elämääsi miten pääset häntä katsomaan. Ja taas jos et pääse mietit sitä jne.

Sama juttu vammaisen lapsen kohdalla, ehkä vielä henkisesti se on rankempaa. Aina nämä ja tämänkaltaiset asiat pilkkovat sitä omaa energiaa. Verraten siihen henkilöön jolla näitä asioita ei ole. Sen säästyvän energia voi silloin käyttää vaikja juuri uransa luomiseen. Vaikkapa 30 prosenttia enemmän kuin se toinen ihminen.

Ei ole pelkästään se, että hoitaa jonkin itseään läheisesti koskevan asian pois vaan se, että silti se ei poistu mielestä ja etteikö tuntisi muistä silti huolta. Ja se veisi taustalla energiaa kuitenkin. Eikä kai niitä voi ihan oman onnensa nojaan silti unohtaa? Ei ainakaan minulla ole jotain on/off-nappia.

Vedit kovin mutkat suoriksi. Vai ovatko nämä oman onnensa sepät juuri siksi näitä elämänsä hallitsijoita kun tunteen tasollakin ovat kovin järkeviä ja "heivaavat turhat asiat ja ihmiset" pois silmistä ja pois mielestä?

Silloinhan omaan etenemiseensä voi käyttää ne täydet 100 %.

Kun vain minä itse olen tärkeä. Ja itselle etua tuottavien suhteiden ja verkoston luominen tietenkin.

Ja mitä se murehtiminen auttaa, muuttuko sillä laitos paremmaksi? Tuleeko edes jokin sillä paremmaksi, että syytät sukuasi siitä että olet itse laiminlyönyt opiskelut ja työt? Ja kenellä edes on kaikki mahdolliset sukulaiset jossakin laitoksessa koko ikänsä?

Ihme marttyyri, josta ei ole hyötyä tai apua yhtään kenellekään, yksi elätettävä lisää vain. 

Et käsittänyt yhtään mitä kirjoitin.

Tai käsitit aivan väärin.

Missä kohtaa syytin sukuani???

Yritin selittää, että ihminen on sellainen, siis inhimillinen ja empaattinen ihminen, että kantaa huolta äidistään siltikin, vaikka esimerkiksi vanha äiti on laitoksessa.

Ja se vie henkistä energiaa. Sitten taas ne, joilla ei ole vanhaa äitiä tai jotain läheistä josta kantaa huolta voivat käyttää energiansa johonkin muuhun.

Sitten on niitä, joiden luonne on vaan sellainen, etteivät kanna huolta muista kuin itsestään. Silloin on energiaakin enemmän.

Vaikkapa siihen menestymiseen elämässä.

Se millainen ihmistyyppi olet vaikuttaa moneen asiaan.

Myös siihen elämässä menestymiseen.

Tyhjänpäiväisestä huolehtimisesta voi ja kannattaa opetella pois, se on hyödytöntä.

Sitähän yritin selittää. On ihmistyypistä kiinni tunteeko empatiaa ja miettii lähimmäistensä hyvinvoinnista. Ylipäätään tekee ratkaisuja ,yös muira kuin otseäån ensinnä ajatellen.

Tai sitten ihmistyyppi, joka haluaa laittaa tunteet syrjään, samoin kuin laitetaan äiti siihen laitokseen ja vammainen lapsi. Ja sen jälkeen voi asian unohtaa, keskittyä omaan elämään .

On itsestään selvää kumpi näistä tyypeistä yleensä menestyy paremmin ja myös toistaa mantraa " ihminen on oman onnensa seppä". Ja "Kaiken olen omalla työlläni saavuttanut".

Mikä on sitte turhaa murehtimista ja mikä ei. Siitähän on juuri eri näkemys erilaisilla ihmistyypeillä.

Toiset meistä elävät tunteella ja toiset järjellä.

Myönnän, että sopiva annos kumpaakin olisi hyvä vaihtoehto.

Mutta sitäkään ei oikein pysty itse määräämään syntyykö tunne- vai järkityypiksi.

Onko se hyvää tuuria jos syntyy varakkaaseen perheeseen kuten minä? Ei ole koskaan tarvinnut köyhyyttä kokea tai miettiä rahan riittävyyttä. Isäni kuoleman jälkeen sain ison perinnön. Käyn kyllä töissä mutta jos esim. jäisin työkyvyttömäksi niin olisi millä elää.

Tämä varakkuus ei tietenkään tarkoita automaattisesti onnellisuutta. On mulla ollut paljon surua. Läheisiä menehtynyt ennenaikaisesti, kaksi nuorehkoa ihmistä oman käden kautta. Veljeni kuoli syöpään.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisyyksien manipuloinnista on kyse myös yliopistovalinnoissa. Todistusvalinnasta ja erityisesti matematiikan korostumisesta valitetaan, nähdäkseni aiheetta. Päivän Hesarin jutussa pari rehtoria on sitä mieltä, että "Tämänhetkisistä lukiotrendeistä molemmat rehtorit nostavat esiin sen, että pitkä matematiikka korostuu opiskelijoiden ajatuksissa enemmän kuin olisi tarpeen". Toinen rehtoreista sanookin: "Valitettavasti monet luulevat, että ainoa tie eteenpäin on pitkän matikan kautta, mutta eihän se näin ole. Jos et ole kiinnostunut matematiikasta, et varmaankaan jatka sellaiseen, mikä vaatii sen osaamista. Jos et ole pitkän matikan ihminen, kannattaa lukea lyhyt ja saada hyvät tulokset ja sitä kautta pisteet”.

Laskutaitoisempi on tiennyt koko ajan sen, että pitkää matematiikkaa ei tarvitse eikä kannata lukea päästäkseen yliopistoon, jos ei ole hyvä matematiikassa. Esimerkiksi jotain englannin kieltä opiskelemaan haluavalla on oltava hyvä arvosana englannista, joten ilman sitä pitkän matematiikan hyvä arvosana on hyödytön. Toisaalta kaikilla tai edes enemmistöllä englantia opiskelemaan haluavista on erinomainen arvosana pitkästä matematiikasta, joten ilman pitkää matematiikkaakin voi tulla valituksi. Ja jos englantia opiskelemaan haluavalla on sekä hyvä englannin arvosana että hyvä pitkän matematiikan arvosana, miksi hän ei saisi hyötyä siitä?

Yliopistovalinnat ovat jossain määrin arpapeliä, sillä sisäänpääsy riippuu myös siitä, mitä muut hakijat tekevät. Samalla kyse on myös ennakoinnista ja panostamisesta valinnan kannalta tärkeisiin aineisiin. Kannattaa miettiä, onko parempi käyttää aikaa pitkään matematiikkaan, jos se vaatii kohtuuttoman paljon työtä, jos vähemmällä vaivalla saa hyvät arvosanat joistain muista aineista. Valinta on siis sekoitus tuuria ja valintatodennäköisyyksiin vaikuttamista.

Noh, on se kiinni siitäkin, missä sattuu asumaan ja mikä sen paikkakunnan yleinen ajatus on esim. yliopiston tärkeydestä. Meitä suoritti lukion läpi 58 ylioppilasta. Kolme luokallista, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Minä ja kaksi muuta hakeuduimme yliopistoon ja kaikki muut 55 ammattikorkeakouluun tai toiselle asteelle. Siis heti lukion jälkeen. Pojista osa ei hakenut mihinkään kouluun, kun aloittivat armeijan. He ovat tuossa 55 joukossa.

Meillä päin ei mitenkään yliopistoa pidetty arvossa, eikä tietysti paikkakunnalla sellaista ollutkaan, maakuntakeskuksessa oli lähin, mutta enhän minäkään juuri sinne halunnut. Yleisesti pitkän matikan kirjoittaneita oli luultavasti huomattavasti vähemmän kuin monessa muussa lukiossa. Poikia ne pitkän matikan valinneet oli.

Sitten oli ne piirtyneet käsitykset, mikä sopii tytölle. Siis sairaanhoitajan ammatti tai sisustusala tai suuhygienisti tai kosmetologi tai sosionomi. Pienemmillä paikkakunnilla etenkin maaseudulla on käsityksiä. En tarkoita, etteikö sairaanhoitajan ammatti olisi arvokas, mutta miksei niitä tyttöjä kannusteta lääkäriksi tai insinööriksi.

Omista parhaista lukioaikaisista kavereista yksi lähti opiskelemaan sairaanhoitajaksi, toinen tradenomiksi ja kolmas parturi-kampaajaksi. Yksi jäi sinne kotikuntaan ja alkoi avopuolisonsa kanssa jatkaa maatilaa, ja hän tulikin äidiksi sitten vuoden kuluttua. Minä lähdin yliopistoon, koska itse halusin.

Vierailija kirjoitti:

Onko se hyvää tuuria jos syntyy varakkaaseen perheeseen kuten minä? Ei ole koskaan tarvinnut köyhyyttä kokea tai miettiä rahan riittävyyttä. Isäni kuoleman jälkeen sain ison perinnön. Käyn kyllä töissä mutta jos esim. jäisin työkyvyttömäksi niin olisi millä elää.

Tämä varakkuus ei tietenkään tarkoita automaattisesti onnellisuutta. On mulla ollut paljon surua. Läheisiä menehtynyt ennenaikaisesti, kaksi nuorehkoa ihmistä oman käden kautta. Veljeni kuoli syöpään.

Mitäs tekemistä tuurilla on sen kanssa, millaiset sinun vanhemmat ovat? Ei kai kukaan vanhempiaan voi valita, ja heillähän sinä olet ominaisuutesi perinyt, samoin sisarukset. Et sinä voisi olla kenenkään toisen lapsi, eikös tämä opetettu jo yläasteella. Onhan tietysti tuurilla osuutta asiaan. Luin juuri tytöstä, joka ei tiennyt olevansa raskaana ja meni suoraan synnyttämään. Siinä voisi sanoa, että yllätys, eikä mitään ehdi tehdä enää kun vauva on jo maailmassa.