Lue keskustelun säännöt.
Miksi suurin osa ihmisistä vähättelee tuurin merkitystä elämässä?
Kommentit (864)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli paska tuuri kun synnyin paskan "isän" sukusolusta. Jos olisin saanut itse valita, niin todellakin olisin syntynyt jonkun muun lapseksi alunperinkin.
Maailma on täynnä paskoja sattumia. Toki varmaan jotkut etuoikeutetut korput luulee valinneensa vanhempansakin.
Sama. Olisin ihan hyvin voinut syntyä minne tahansa päin maailmaa, koska ihminen ei ole mikään vanhempiensa sukusolujen jatke.
Just niin. En usko perinnöllisyyteen. Vaikka minulla on tietty isä ja tietty äiti, oikeus pitäisi olla valita, kenen mahasta synnyn ja kenellä on velvollisuus minua kasvattaa. Vielä parempi olisi, jos voisin vaihtaa kehooni vaikka Heidi Klumin geenit, koska siinä on fiksu ja näyttävä nainen. Mieluiten syntyisin Malibussa, koska kaikkihan on sattumaa.
Sittenhän sinä et olisi enää sinä. Sinua ei siis olisi olemassa, vaan joku aivan toinen ihminen.
Miten niin?
Ei minuus ole riippuvaista biologisista vanhemmista.Luuletko, että jotkut insesti-isien lapset on itsejään juuri sen vuoksi, että sattuivat syntymään näiden lapsiksi?
Ootko sä jotenkin tyhmä, vai mikä tässä nyt on? Sinä olet juuri se, minkä geenisi ja ympäristösi sinusta on tehnyt. Et mitään muuta. Jos olisit syntynyt kiinaan, kiinalaisille vanhemmille, niin olisit ihan joku toinen. Tollanen ajattelu on jotenkin niin kummallista, että olisit sinä, synnyit sitten minne vaan. Ihan kun ois tupsahtanut jostain vuosisatojen takaa, ja sulkenut silmänsä kaikelta mitä tiedetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo lapsuus määrittää ihmisen elämää hyvin paljon ja pitkälle. Millaisille vanhemmille ja millaisiin oloihin synnyt.
Itse synnyin biologisille vanhemmille joista toinen on kunnollinen ja toinen myöhemmin perhesurmaaja. Se joka ajattelee minun syntyneen muun kuin sattuman, tuurin tai epäonnen seurauksena sen kyseisen ihmisen biologiseksi lapseksi, on mielenvikainen.
No se nyt ei ole yhtään sattumaa.. Kyllä se on ollut vanhempien omaa aktiivisen toiminnan lopputulos.
Ei kaikki raskaudet ala siten että aktiivisesti hankitaan lapsia.
Ja nimenomaan se on vanhempien toimintaa, ei minun. Lapsen osalta siis on ihan silkkaa sattumaa, tuuria, epäonnea jne., että mihin, milloin ja kenelle sattuu syntymään.
Onpa nurinkurinen ajatus. Koska hän on se siittiö ja munasolu, jolle kehittyy tietoisuus, ei se mikään sattuma ole. Yleensäkin sattuma: onko sattumaa missä jokin kivi on, onko sattumaa, milloin aurinko paistaa, onko sattumaa, että elämä on syntynyt maapallolla. Se perustuu todennäköisyyteen, kuinka todennäköistä tietty reaktio on. Esimerkiksi elämän syntyminen vaatii monen monta tekijää oikein: oikean ajankohdan, oikeat olosuhteet, oikeat tekijät, oikean reaktion prosessissa. Se ei ole sattumaa.
Sehän nimenomaan oli ihan silkkaa sattumaa, että sattui olemaan otolliset olosuhteet ja kaikki sattui tapahtumaan oikeaan aikaan.
Hedelmöittyminen ei perustu sattumaan. Jos meillä on terve siittiö, terve munasolu ja ovulaatio sekä toimiva kohtu, on todennäköistä, että elämä voi alkaa tietyllä prosenttitodennäköisyydellä, jos näiden toimintakykyisten sukusolujen kohtaaminen tapahtuu oikealla hetkellä ja optimaalisessa ympäristössä.
Eihän se lapsi siihen hedelmöittymiseen pääse itse vaikuttamaan. Jankkaat nyt tuota vanhempien näkökulmaa. Vanhempien osuus lisääntymisessä ei ehkä ole sattumaa, mutta lapsen kannalta se on uhan pelkkää sattumaa. Sattuma ja tuuri jatkuu myös hedelmöityksen jälkeen, kiinnittyykö koko systeemi ensinkään ja alkaako se kehittyä, sujuuko kaikki kehitysvaiheet normaalisti. Lapsella ei ole tässä mitään osuutta. Vai meinaatko, että esimerkiksi downit valitsi itse tai myötävaikutti itse siihen että syntyivät downeina?
Jos sinä et ymmärrä todennäköisyyttä tai mikä on sattuma, ei se tarkoita mielestäni sitä, että kenelläkään on velvollisuutta alkaa opettaa asiaa sinulle. Olen monta kertaa jo selittänyt, ettei lisääntyminen tai ihmisen olemassaolo ole sattumaa. Ei kiven olemassaolokaan ole sattumaa, eikä omenan putoaminen puusta. Asioilla on yleensä tietty todennäköisyys. Osaan asioista me voimme vaikuttaa, osaan emme. Sattuma on satunnainen odottamaton tapahtuma, jota ei voida ennustaa tai ennakoida. Se ei noudata tuntemaamme säännönmukaisuutta, joten sen varalle ei voida laskea todennäköisyyksiä, vaikka tiedettäisiin kaikki tapahtumaan vaikuttavat tekijät.
On todennäköisempää, että ruskeasilmäisten vanhempien, ja isovanhempien, lapsesta tulee ruskeasilmäinen. Silti on täysin mahdollista, että vanhempien kaikista neljästä lapsista tulee sinisilmäisiä.
Siltikään kukaan näistä lapsista ei ole itse voinut vaikuttaa silmienväriinsä, vaan ne on valikoituneet lasten kannalta ihan sattumalta.
Kun ne silmien värit ei valikoidu sattumalta, ei lapsen eikä vanhempien eikä isovanhempien kannalta. Ikinä ei silmän väri ole sattumaa. Se määräytyy geeneissä.
Jos molemmilla vanhemmilla on ruskeat silmät, lapsen todennäköisyys saada siniset silmät on 6.25%. Jos niiden kummankin vanhemman molemmilla vanhemmilla on ollut ruskeat silmät, heilläkin on ollut vain 6.25% todennäköisyys saada siniset silmät. Voidaan todeta, että on erittäin pieni todennäköisyys saada siniset silmät, jos sekä molemmilla vanhemmilla että heidän vanhemmillaan on ruskeat silmät.
Totta kai ne määräytyy geenien perusteella. Mutta se on ihan täysin sattumaa ja nopan heittoa, että millaiset geenit se lapsi sattuu saamaan, eli millaiset ominaisuudet lapselle valikoituu.
Geenit valikoituu tasan niistä geeneistä mitä vanhemmilla on. Sattuma olisi sitä, että sille voi tulla mitkä geenit vain, vanhemmista riippumatta.
Myös geenien periytymisessä on sääntöjä. Jotkut geenit väistyy, jotkut hallitsee. Näistä säännöistä ei kaikkia vielä tunneta, joten voi vaikuttaa sattumanvaraiselta kaikki. Toki osa voi ollakin. Sekin vaikuttaa siihen, että tuntuu sattumanvaraiselta, kun vanhempien geenit eivät näy päällepäin aina. Tai esim. jokin sairautta aiheuttava geeni ei ole aiheuttanut vanhemmalle sairautta. Jos geenit selattaisiin läpi, niin sitten se olisi löytynyt.
Väitteesi "Sattuma olisi sitä, että sille voi tulla mitkä geenit vain, vanhemmista riippumatta" ei pidä paikkaansa. Sattumaa on se, mitkä vanhemmilla olevista geeneistä periytyvät lapselle. Sattumasta on kyse myös silloin, kun arvotaan tulosta rajatusta vaihtoehtojen joukosta. Vai väitätkö, että esimerkiksi lottoarvonnan tulos ei olisi sattumaa, koska voittavassa rivissä on vain numeroita väliltä 1-40? Pitäisikö sinun mielestäsi lottoarvonnan tulokseksi voida tulla mitä tahansa numeroita, jotta voitaisiin puhua sattumasta? Ei se niin ole. Kyllä sattumaa on myös rajatusta joukosta tapahtuva vaihtoehtojen arvonta.
Mitäs tietävät tähän? Onko jokaikisessä sukusolussa aivan omanlaisensa geeniyhdistelmä? Silloin se on yksilön kannalta sattumaa mikä niistä alkaa kehittyä. Jos se on aina sama ja solut ovat toistensa kopioita, ne geenithän voisi selvittää jo ennalta.
Ei ole olemassa yksilön kannalta sattumaa ja toisten sattumaa. Se että yksilö ei tiedä, mitkä tekijät hänellä on perimässään, ei tee siitä sattumaa. Se tarkoittaa ainoastaan tiedon puutetta.
Edelleen, omaan perimäänsä ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Mitä väliä onko se sattumaa, vai tarkalleen määrätty syiden ja seurausten ketju. Millä sanalla siis kutsuttaisiin ihmisen elämässä niitä tapahtumia, joihin ei itse voi vaikuttaa? Se että muutamat ovat nyt tarttuneet "tuuri" sanaan ja "sattumaan" ohjaa keskustelua sivuraiteille, kun tavallaan avauksessa vain kyseenalaistettiin se, että ihmisen oma elämä on lähes sataprosenttisesti hänen omista valinnoistaan ja tekemisistään kiinni. Vähemmän tieteellisesti suuntautuneet ihmiset puhuvat tuurista, onnesta, sattumasta ja epäonnesta jne.
Edelleen, edes sääennustuksia ei voi tehdä kuin tietyllä varmuudella, toki koska ei ole opittu ottamaan huomioon kaikkia muuttujia. Nopanheittokin on edelleen kelvollinen esimerkki "sattumasta." Kolikon heittokin on riittävän satunnaista, miksei siis ihmisen perimän muodostuminen, olkoon ne todennäköisyydet miten pieniä vaan.
Itselläni on perinnöllinen sairaus, joka tunnetusti hyppää sukupolvien ylitse. Minulla on, veljelläni ei, vanhemmillani kummallakaan ei, eikä myöskään serkuillani kellään ole. Miksi minulla on? Todennäköisyys saada ko. sairaus on erittäin pieni, silti minulla on se.
Vierailija kirjoitti:
Arpa on heitetty kirjoitti:
Elämässä on moni asia sattumasta kiinni, mutta omila toimilla voi pienentää sattuman vaikutusta. Annan muutaman esimerkin:
1. Voit liikkua ja elää aktiivista elämäntapaa ja pienentää vakavien elämäntavasta johtuvien sairauksien mahdollisuutta. Et kuitenkaan voi geeniperimällesi mitään.
2. Voit kouluttautua korkeasti hyvin työllistävälle alalle. Uralla eteneminen ei kuitenkaan ole kiinni vain koulutuksesta vaan siinä tarvitaan muutakin, mm. henkilökemiat ovat asioita joita joko on tai sitten ei.
3. Voit treenata, huolehtia ulkonäöstäsi ja hygieniasta ja yhdessä kakkoskohdan kanssa tehdä itsestäsi mahdollisimman houkuttelevan ihmissuhdemarkkinoilla. On todennäköistä, että löydät elämääsi potentiaalisia kumppaneita, mutta, ei ole mitään takeita siitä tekevätkö parisuhteet sinut lopulta onnelliseksi.
Sulla on selvästi käynyt elämässä suhteellisen hyvä tuuri, kun voit uskoa esim. pitäväsi itsesi terveenä. Huonotuurisen kohdalla joku törttö ajaa siellä lenkillä päälle ja aiheuttaa pysyvät vauriot. Itsekin uskoin joskus nuorena, että kunhan elän terveellisesti niin pysyn terveenä. No eihän se niin mennyt. Sattui niin epäonnekas sattuma kohdalle, että sitä ei voi edes täällä kertoa, joku tunnistaisi. Mutta terveys meni sen johdosta jo parikymppisenä. Pikkuhiljaa on mennyt huonon terveyden vuoksi sitten kaikki muukin päin seiniä.
Ilmeisesti myös lukutaito on hävinnyt sitten nuoruuden onnettomuuksien jälkeen. Edellinen tuossa aivan selvästi mainitsi, että liikkumalla ja aktiivisesti elämällä [b]voi pienentää elämäntavasta johtuvien sairauksien mahdollisuutta[/b]. Miten tuohon istuu millään logiikalla se, että joku törttö ajaa autolla päälle? Mistä lähtien auton alle jääminen on elämäntapasairaus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole. Olen tehnyt todella pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti töitä onnistumisieni eteen. Ne eivät ole tuuria tai sattumaa.
Tiedoksesi vain, on olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat myös tehneet todella pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti töitä mutta eivät ole onnistuneet, miksi? No, kun ei ole ollut sitä....ONNEA! Sinulla on ollut onnea kun olet menestynyt. Toki en tietenkään vähättele työsi merkitystä siinä, mutta mukana on myös onnea. Se on aina mukana. Uskoo/myöntää sen tai ei. Niin se elämä meitä täällä vaan heittelee.
Ei - vaan ei se työntekokaan auta, jos sitä tekee ns. väärään suuntaan tai muuten väärin. Esimerkkinä, voihan henkilö X käydä vaikka missä puhe- ja näytelmäkouluissa, mutta jos näyttelijän kyvyt eivät riitä kuin Kälviä työväen-iltamien näyttämölle, niin minkäs teet. Ei se mitään huonoa onnea ole, jos tämä henkilö X painaa 50 vuotta töitä eikä pääsekään Hollywoodiin, se on vain sitä että ihminen oli ihan p-a-s-k-a unelma-ammatissaan eikä tajunnut hetkeksikään seisahtaa ja miettiä omia vahvuuksiaan.
Näitä taivaanrannanmaalareitakin näkee paljon; ei ymmärretä omia heikkouksia tai vahvuuksia, ja sitten kun on hakattu päätä seinään ja jääneet omat haaveet ja unelmat toteutumatta, niin syytetään "huonoa onnea".
Itse asiassa ihminen pystyy vaikuttamaan elämänsä kulkuun paljon vähemmän kuin moni ajattelee. Joo, oikealla asenteella ja tahdonvoimalla voi huonoista lähtökohdista huolimatta menestyä. Mutta mistä ne asenteet ja tahdonvoima tulevat. Ei ihminen niitä tyhjästä itselleen tee. Kaikki pohjautuu perimään ja aikaisempiin kokemuksiin. Silti itsekin herkästi ajattelee hyvät puolet ja onnistumiset omiksi ansioikseen ja epäonnistumiset perimän ja ympäristön syyksi. Se on niin inhimillistä. Yhteiskunnan tehtävä on luoda olosuhteet sellaisiksi, että parhaansa tekeminen ja yrittäminen kannattaa, mutta epäonnesta ei kohtuuttomasti rangaista. Maailma ei koskaan voi olla oikeudenmukainen, mutta pitää pyrkiä mahdollisimman suureen oikeudenmukaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään tällaisen. Kokoomusnuori joka halusi ajaa kovasti tukia alas. Hänelle puhkesi skitsofrenia, ei kyennyt suorittamaan opintojaan loppuun ja nyt on ihan yhtälailla köyhä tuilla eläjä kuin me muutkin työkyvytön pohjasakka :D En voi sanoa, että säälisin kauheasti.
Tietty vähän ihmetyttää miten hän ei ole vieläkään parantanut itseään tahdonvoimalla ja kovalla työllä.
Eli kyseessä on siis geneettinen demari; ensin on pinnalta fiksu kokoomuslainen ja sairastumisen kautta puhkeaa demarius. On se kamala kohtalo, pakko myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai aika paljonkin on tuurista ja sattumasta kiinni.
Kyse on kuitenkin loppujenlopuksi asenteesta. Toiset jäävät rypemään epäreiluuden tunteeseen ja toiset ottavat sen mitä saavat ja tekevät sillä parhaansa ja ovat siihen tyytyväisiä. Sietokyvyn rajaa se sattuma sitten koettelee, ja on äärimmäisen ihailtavaa, miten jotkut pystyvät nousemaan todella surkeista olosuhteista, jotka saattavat sisältää sairautta ja menetystä uudelleen ja uudelleen, ikävimmässä tapauksessa syntyy jonnekin, missä ei oikeasti ole itsestä riippumattomista syistä mahdollisuutta parempaan elämään.
Valitettavasti monella se raja tulee vain aivan liian aikaisin vastaan ja katkeroidutaan jo siitä, ettei yksinkertaisesti ole syntynyt kultalusikkasuussa, kuten jotkut.
Miksi sitä "vähätellään" on juurikin se, ettei sille voi mitään. Niillä korteilla on pelattava, joita annetaan.
Ongelmahan tässä ei ole varsinaisesti se, että joku vetoaa sattumaan, kun epäonnistuneen elämän syynä ovat omat valinnat. Eivät ne ihmiset ole päättämässä, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään.
Ongelma ovat ne ihmiset, jotka ovat menestyneet ja väittävät, että heidän menestyksensä on pelkästään oman erinomaisuuden ja ahkeruuden seurausta, eikä sattumalla ole mitään osuutta. Nämä ihmiset voivat olla päättävässä asemassa ja ajatella, että "jokainen on oman onnensa seppä" ja köyhyys on oma valinta", vaikka todellisuudessa se, että juuri he ovat menestyneet on seurausta sekä omista valinnoista että silkasta hyvästä tuurista. Jokaista ahkeraa ja lahjakasta menestynyttä kohti on monta ahkeraa ja lahjakasta ihmistä, joiden menestys on jäänyt huonommaksi ihan silkan sattuman vuoksi. Jos tämän kiistää, on yksinkertaisesti typerä ja se typeryys voi vielä osua omaan nilkkaan, kun kohdalle osuu toistuvaa ja vakavaa epäonnea.
Tältä joukolta unohtuu valitettavan usein myös se, että kaikilla ei suinkaan ole samoja lähtökohtia. Hyvistä lähtökohdista menestystä on paljon helpompi saavuttaa kuin pohjalta.
Tuolta joukolta unohtuu myös se, että suurin osa ihmisistä on keskinkertaisen lahjakkaita ja keskinkertaisen ahkeria. Heidänkin elämänsä pitäisi olla kohtuullisen mukavaa, eikä heitteille pitäisi jättää edes niitä, jotka eivät ole millään tavalla lahjakkaita tai ahkeria. Heitä pitää jollain fiksulla tavalla kannustaa tekemään parhaansa, mutta se ei varmasti onnistu sillä, että unohdetaan kokonaan huonot lähtökohdat ja huono tuuri.
Jaa, minusta on ongelma että osa ihmisistä luulee jonkin ihme tuurin korvaavan opinnot ja työkokemuksen, että ne hyvät työpaikat jotenkin arvotaan. Kaikilla on sekö hyvää että huonoa tuuria, noi tuurikeskustelut on ihan turhia. Ja ne lapsuuden syyttäjät joilla menee ihan ohi, että toiset yhtä paskalla lapsuudella menestyy oikein hyvinkin, eli ei se lapsuuskaan ole mikään "vapaudut kaikesta vastuusta"-kortti.
Ja kenen ja miksi pitää aikuista ihmistä kannustaa tekenmään parhaansa? Kyllä aikuisen pitää jo ihan itse tajuta. Osa jää ikuisiksi lapsiksi, ja se on kyllä ongelma, koska vastuullisten pitää elättää nämä jotka vaan odottavat sitä ihme onnenpotkua, joka järjestäisi kaikki heidän asiansa. Ei sellaisia olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on perinnöllinen sairaus, joka tunnetusti hyppää sukupolvien ylitse. Minulla on, veljelläni ei, vanhemmillani kummallakaan ei, eikä myöskään serkuillani kellään ole. Miksi minulla on? Todennäköisyys saada ko. sairaus on erittäin pieni, silti minulla on se.
Mikä on sairaus, joka "hyppii sukupolvien ylitse"? Eli ihan oikeastiko muka loikkii satunnaisesti sukupuussa, ilman että kyseessä ei ole mikään resessiivinen geenivirhe tms.
Kyllä minullakin on geenivirhe. Mutta sen sijaan että jäisin huutamaan itku-potku-raivareita, niin vedän tarpeen mukaan ns. nappia huuleen ja elän geenivirheeni ja sen rajoitteiden kanssa, eikä se ole vielä estänyt elämässä etenemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole. Olen tehnyt todella pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti töitä onnistumisieni eteen. Ne eivät ole tuuria tai sattumaa.
Tiedoksesi vain, on olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat myös tehneet todella pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti töitä mutta eivät ole onnistuneet, miksi? No, kun ei ole ollut sitä....ONNEA! Sinulla on ollut onnea kun olet menestynyt. Toki en tietenkään vähättele työsi merkitystä siinä, mutta mukana on myös onnea. Se on aina mukana. Uskoo/myöntää sen tai ei. Niin se elämä meitä täällä vaan heittelee.
Höpö ja höpö, ei kyse ole onnesta, vaan siitä että joku toinen on tehnyt vielä enemmän. Kyllä pitkäjänteinen oikeiden asioiden tekeminen auttaa saavuttamaan ne tavoitteet, olettaen että ne tavoitteet oli realistisia alunperinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo lapsuus määrittää ihmisen elämää hyvin paljon ja pitkälle. Millaisille vanhemmille ja millaisiin oloihin synnyt.
Itse synnyin biologisille vanhemmille joista toinen on kunnollinen ja toinen myöhemmin perhesurmaaja. Se joka ajattelee minun syntyneen muun kuin sattuman, tuurin tai epäonnen seurauksena sen kyseisen ihmisen biologiseksi lapseksi, on mielenvikainen.
No se nyt ei ole yhtään sattumaa.. Kyllä se on ollut vanhempien omaa aktiivisen toiminnan lopputulos.
Ei kaikki raskaudet ala siten että aktiivisesti hankitaan lapsia.
Ja nimenomaan se on vanhempien toimintaa, ei minun. Lapsen osalta siis on ihan silkkaa sattumaa, tuuria, epäonnea jne., että mihin, milloin ja kenelle sattuu syntymään.
Onpa nurinkurinen ajatus. Koska hän on se siittiö ja munasolu, jolle kehittyy tietoisuus, ei se mikään sattuma ole. Yleensäkin sattuma: onko sattumaa missä jokin kivi on, onko sattumaa, milloin aurinko paistaa, onko sattumaa, että elämä on syntynyt maapallolla. Se perustuu todennäköisyyteen, kuinka todennäköistä tietty reaktio on. Esimerkiksi elämän syntyminen vaatii monen monta tekijää oikein: oikean ajankohdan, oikeat olosuhteet, oikeat tekijät, oikean reaktion prosessissa. Se ei ole sattumaa.
Sehän nimenomaan oli ihan silkkaa sattumaa, että sattui olemaan otolliset olosuhteet ja kaikki sattui tapahtumaan oikeaan aikaan.
Hedelmöittyminen ei perustu sattumaan. Jos meillä on terve siittiö, terve munasolu ja ovulaatio sekä toimiva kohtu, on todennäköistä, että elämä voi alkaa tietyllä prosenttitodennäköisyydellä, jos näiden toimintakykyisten sukusolujen kohtaaminen tapahtuu oikealla hetkellä ja optimaalisessa ympäristössä.
Eihän se lapsi siihen hedelmöittymiseen pääse itse vaikuttamaan. Jankkaat nyt tuota vanhempien näkökulmaa. Vanhempien osuus lisääntymisessä ei ehkä ole sattumaa, mutta lapsen kannalta se on uhan pelkkää sattumaa. Sattuma ja tuuri jatkuu myös hedelmöityksen jälkeen, kiinnittyykö koko systeemi ensinkään ja alkaako se kehittyä, sujuuko kaikki kehitysvaiheet normaalisti. Lapsella ei ole tässä mitään osuutta. Vai meinaatko, että esimerkiksi downit valitsi itse tai myötävaikutti itse siihen että syntyivät downeina?
Jos sinä et ymmärrä todennäköisyyttä tai mikä on sattuma, ei se tarkoita mielestäni sitä, että kenelläkään on velvollisuutta alkaa opettaa asiaa sinulle. Olen monta kertaa jo selittänyt, ettei lisääntyminen tai ihmisen olemassaolo ole sattumaa. Ei kiven olemassaolokaan ole sattumaa, eikä omenan putoaminen puusta. Asioilla on yleensä tietty todennäköisyys. Osaan asioista me voimme vaikuttaa, osaan emme. Sattuma on satunnainen odottamaton tapahtuma, jota ei voida ennustaa tai ennakoida. Se ei noudata tuntemaamme säännönmukaisuutta, joten sen varalle ei voida laskea todennäköisyyksiä, vaikka tiedettäisiin kaikki tapahtumaan vaikuttavat tekijät.
On todennäköisempää, että ruskeasilmäisten vanhempien, ja isovanhempien, lapsesta tulee ruskeasilmäinen. Silti on täysin mahdollista, että vanhempien kaikista neljästä lapsista tulee sinisilmäisiä.
Siltikään kukaan näistä lapsista ei ole itse voinut vaikuttaa silmienväriinsä, vaan ne on valikoituneet lasten kannalta ihan sattumalta.
Kun ne silmien värit ei valikoidu sattumalta, ei lapsen eikä vanhempien eikä isovanhempien kannalta. Ikinä ei silmän väri ole sattumaa. Se määräytyy geeneissä.
Jos molemmilla vanhemmilla on ruskeat silmät, lapsen todennäköisyys saada siniset silmät on 6.25%. Jos niiden kummankin vanhemman molemmilla vanhemmilla on ollut ruskeat silmät, heilläkin on ollut vain 6.25% todennäköisyys saada siniset silmät. Voidaan todeta, että on erittäin pieni todennäköisyys saada siniset silmät, jos sekä molemmilla vanhemmilla että heidän vanhemmillaan on ruskeat silmät.
Totta kai ne määräytyy geenien perusteella. Mutta se on ihan täysin sattumaa ja nopan heittoa, että millaiset geenit se lapsi sattuu saamaan, eli millaiset ominaisuudet lapselle valikoituu.
Geenit valikoituu tasan niistä geeneistä mitä vanhemmilla on. Sattuma olisi sitä, että sille voi tulla mitkä geenit vain, vanhemmista riippumatta.
Myös geenien periytymisessä on sääntöjä. Jotkut geenit väistyy, jotkut hallitsee. Näistä säännöistä ei kaikkia vielä tunneta, joten voi vaikuttaa sattumanvaraiselta kaikki. Toki osa voi ollakin. Sekin vaikuttaa siihen, että tuntuu sattumanvaraiselta, kun vanhempien geenit eivät näy päällepäin aina. Tai esim. jokin sairautta aiheuttava geeni ei ole aiheuttanut vanhemmalle sairautta. Jos geenit selattaisiin läpi, niin sitten se olisi löytynyt.
Väitteesi "Sattuma olisi sitä, että sille voi tulla mitkä geenit vain, vanhemmista riippumatta" ei pidä paikkaansa. Sattumaa on se, mitkä vanhemmilla olevista geeneistä periytyvät lapselle. Sattumasta on kyse myös silloin, kun arvotaan tulosta rajatusta vaihtoehtojen joukosta. Vai väitätkö, että esimerkiksi lottoarvonnan tulos ei olisi sattumaa, koska voittavassa rivissä on vain numeroita väliltä 1-40? Pitäisikö sinun mielestäsi lottoarvonnan tulokseksi voida tulla mitä tahansa numeroita, jotta voitaisiin puhua sattumasta? Ei se niin ole. Kyllä sattumaa on myös rajatusta joukosta tapahtuva vaihtoehtojen arvonta.
Vaan kun geenit eivät määräydy sattumanvaraisesti, vaan niillä on logiikka. Ihminen ei vielä tiedä kovin paljon siitä logiikasta, minkä vuoksi asiaa tutkitaan jatkuvasti. Joku mainitse sen heinätutkimuksen, jossa löydettiin geenimutaatioiden ilmenemiseloe tietty säännöllisyys. Se kumosi aiemman hypoteesin, että geenimutaatiota tapahtuu satunnaisesti. Tutkimus ravisutti voimakkaasti koko geenitutkimusyhteisöä. En työskentele geenien parissa, mutta seuraan mielenkiinnolla, koska asia liippaa väitöstutkimuksen aihetta.
Mutaatiot eivät liity mitenkään siihen, miten vanhempien sukusolujen muodostuessa vanhemmalla olevat geenit jakautuvat syntyviin soluihin. Useimmista geeneistä ihmisillä on kaksi kopiota, joista toinen on peritty isältä ja toinen äidiltä. Tämä koskee niitä geenejä, jotka eivät ole sukupuolikromosomeissa X ja Y.
Sukusolujen muodostuessa solujen kromosomiparien puoliskot päätyvät eri soluihin ja sitä ennen kromosomit saattavat vaihtaa DNA-juosteen pätkiä keskenään. Siksi voi hyvin sanoa, että vanhemmilta saadut geeniparit jakautuvat sukusoluihin aika lailla sattumanvaraisesti.
Sinä sekoitat keskustelua väittämällä käytännössä hyvin satunnaista tapahtumaa jollain tavoin ennaltamääräytyneeksi, koska periaatteessa täydellisten tietojen perusteella voisi ehkä olla laskettavissa, mitä tapahtuu. Koska meillä ei ole täydellistä tietoa siitä, miten edes yhden pariskunnan sukusolut ovat muodostuneet ja mitkä niistä lopulta osallistuvat hedelmöitykseen, on täysin järkevää sanoa, että on sattumaa, mitkä vanhempien geenit periytyvät lapselle.
Maailmassa on valtavasti asioita, jotka periaatteessa voitaisiin ennustaa täydellisesti, jos meillä olisi täydellinen tieto lähtötilanteesta. Mutta kun ei ole. Ei ole, koska lähtötilanteen täydellisen tarkka mittaaminen ei ole edes periaatteessa mahdollista vaikuttamatta lähtötilanteeseen. Ja jos mittaaminen vaikuttaa lähtötilanteeseen, emme voi mitenkään ennustaa häiritsemättömän (sen alkuperäisen) tilanteen kehitystä. Vaikka voisimme jollain kummallisella tavalla mitata atomitasolla lähtötilanteen, silti ties mitkä alkeishiukkasfysiikan ilmiöt toisivat mukaan kohinaa (satunnaisuutta).
Voisitko siis lopettaa keskustelun sekoittamisen? Älä väitä ennaltamääräytyneeksi tai ennustettavaksi asioita, joita ei voida käytännössä mitata ennustamiseen vaadittavalla tarkkuudella. Kukaan ei pysty laskemaan, mitkä geenit päätyvät juuri siihen siittiöön, joka hedelmöittää juuri sen tietyn munasolun. Voidaan ennustaa todennäköisyyksiä, mutta ei yksityiskohtia.
Mutaatiot ovat sitten aivan eri asia. Niitä syntyy tai on syntymättä. Jos mutaatio tapahtuu sukusolussa tai siinä solulinjassa, josta sukusolut muodostuvat, se voi periytyä jälkeläiselle.
Mihin perustuu aloittajan väite, että suurin osa vähättelee? Oletko kysynyt moneltakin ihmiseltä? Vai kuvitteletko, että ihmiset vähättelevät tuurin osuutta? Aika harva suoltaa kysymättä ääneen mielipidettään asiasta. Itse ainakin olen elämässä varsinainen hannu hanhi, en sitä sure vaan nautin elämästäni. Voin vain kuvitella, että moni kateellinen mielessään kuvittelee minun vähättelevän hyvää onneani...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai aika paljonkin on tuurista ja sattumasta kiinni.
Kyse on kuitenkin loppujenlopuksi asenteesta. Toiset jäävät rypemään epäreiluuden tunteeseen ja toiset ottavat sen mitä saavat ja tekevät sillä parhaansa ja ovat siihen tyytyväisiä. Sietokyvyn rajaa se sattuma sitten koettelee, ja on äärimmäisen ihailtavaa, miten jotkut pystyvät nousemaan todella surkeista olosuhteista, jotka saattavat sisältää sairautta ja menetystä uudelleen ja uudelleen, ikävimmässä tapauksessa syntyy jonnekin, missä ei oikeasti ole itsestä riippumattomista syistä mahdollisuutta parempaan elämään.
Valitettavasti monella se raja tulee vain aivan liian aikaisin vastaan ja katkeroidutaan jo siitä, ettei yksinkertaisesti ole syntynyt kultalusikkasuussa, kuten jotkut.
Miksi sitä "vähätellään" on juurikin se, ettei sille voi mitään. Niillä korteilla on pelattava, joita annetaan.
Ongelmahan tässä ei ole varsinaisesti se, että joku vetoaa sattumaan, kun epäonnistuneen elämän syynä ovat omat valinnat. Eivät ne ihmiset ole päättämässä, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään.
Ongelma ovat ne ihmiset, jotka ovat menestyneet ja väittävät, että heidän menestyksensä on pelkästään oman erinomaisuuden ja ahkeruuden seurausta, eikä sattumalla ole mitään osuutta. Nämä ihmiset voivat olla päättävässä asemassa ja ajatella, että "jokainen on oman onnensa seppä" ja köyhyys on oma valinta", vaikka todellisuudessa se, että juuri he ovat menestyneet on seurausta sekä omista valinnoista että silkasta hyvästä tuurista. Jokaista ahkeraa ja lahjakasta menestynyttä kohti on monta ahkeraa ja lahjakasta ihmistä, joiden menestys on jäänyt huonommaksi ihan silkan sattuman vuoksi. Jos tämän kiistää, on yksinkertaisesti typerä ja se typeryys voi vielä osua omaan nilkkaan, kun kohdalle osuu toistuvaa ja vakavaa epäonnea.
Tältä joukolta unohtuu valitettavan usein myös se, että kaikilla ei suinkaan ole samoja lähtökohtia. Hyvistä lähtökohdista menestystä on paljon helpompi saavuttaa kuin pohjalta.
Tuolta joukolta unohtuu myös se, että suurin osa ihmisistä on keskinkertaisen lahjakkaita ja keskinkertaisen ahkeria. Heidänkin elämänsä pitäisi olla kohtuullisen mukavaa, eikä heitteille pitäisi jättää edes niitä, jotka eivät ole millään tavalla lahjakkaita tai ahkeria. Heitä pitää jollain fiksulla tavalla kannustaa tekemään parhaansa, mutta se ei varmasti onnistu sillä, että unohdetaan kokonaan huonot lähtökohdat ja huono tuuri.
Jaa, minusta on ongelma että osa ihmisistä luulee jonkin ihme tuurin korvaavan opinnot ja työkokemuksen, että ne hyvät työpaikat jotenkin arvotaan. Kaikilla on sekö hyvää että huonoa tuuria, noi tuurikeskustelut on ihan turhia. Ja ne lapsuuden syyttäjät joilla menee ihan ohi, että toiset yhtä paskalla lapsuudella menestyy oikein hyvinkin, eli ei se lapsuuskaan ole mikään "vapaudut kaikesta vastuusta"-kortti.
Ja kenen ja miksi pitää aikuista ihmistä kannustaa tekenmään parhaansa? Kyllä aikuisen pitää jo ihan itse tajuta. Osa jää ikuisiksi lapsiksi, ja se on kyllä ongelma, koska vastuullisten pitää elättää nämä jotka vaan odottavat sitä ihme onnenpotkua, joka järjestäisi kaikki heidän asiansa. Ei sellaisia olekaan.
Tuskinpa kukaan luulee tuurin ja onnen korvaavat opinnot, työkokemuksen ja ahkeruuden. Mutta olisi silti hyvä ymmärtää, että menestys ei ole automaattinen seuraus opiskelusta, ahkeruudesta ja vastaavista itse päätettävissä olevista asioista. Maailmassa on valtavasti ihmisiä, jotka tekevät jatkuvasti parhaansa (opiskelevat, tekevät töitä, jne), mutta he eivät silti menesty.
Jopa Suomessa ja muissa vastaavissa maissa, joissa tehdään aika paljon ihmisten lähtökohtien tasa-arvoistamiseksi, onni vaikuttaa paljon lopputulokseen. Elämä on täynnä tilanteita, joissa tehdään tietoisia tai tiedostamattomia valintoja. Osa valinnoista on sellaisia, että niiden seuraukset voi jollain tasolla ennustaa (opiskelenko peruskoulussa ahkerasti vai en) ja osa on sellaisia, että niiden seurauksia ei käytännössä voi ennustaa (syönkö tämän vai tuon omenan). Näennäisesti parempi valinta voi olla silti pitkällä tähtäimellä huonompi, jos huonompi valinta sattuu avaamaan sellaisia mahdollisuuksia, joita parempi vaihtoehto ei avaa.
Otetaan esimerkki. 1) Päätät opiskella ahkerasti, etkä osallistu kovin aktiivisesti opiskelijatoimintaan, jotta saat tenteistä parhaat arvosanat ja valmistut parhain mahdollisin arvosanoin. Valmistumisen jälkeen saat hyvän työpaikan ja urasi etenee mukavasti, mutta silti tavanomaisesti. 2) Opiskelet hieman vähemmän ahkerasti, mutta pärjäät edelleen varsin hyvin. Opiskelijatoiminnassa tapaat henkilöt X ja Y, joiden kanssa tulet hyvin toimeen. Vähän ennen valmistumista X keksii hyvän idean ja ehdottaa sinulle ja Y:lle oman firman perustamista. Rakennatte yhdessä menestystuotteen ja onnistutte luomaan yrityksen, joka kasvaa nopeasti hyvää tulosta tehden. Jokainen teistä yrityksen perustajista rikastuu.
Tietysti ahkera ja lahjakas menestyy keskimäärin paljon paremmin kuin laiska ja lahjaton, mutta ahkeruus ja lahjakkuus eivät takaa menestystä. Kenties ahkeran ja lahjakkaan lapsen oletetaan jäävän hoitamaan sukutilaa sen sijaan, että hän lähtee opiskelemaan ties mitä kielitiedettä. Ehkä ahkera ja lahjakas haluaisi lääkäriksi, mutta opinto-ohjaaja suosittelee sairaanhoitajaksi kouluttautumista, koska eihän nyt tuolla taustalla lääkäriksi voi haluta. Tai ehkä ahkera ja lahjakas opiskeli ja perusti firman, mutta paikkakunnan napamies ei halunnut kilpailua ja käytti poliittista vaikutusvaltaansa kampittaakseen kilpailijan. Ehkä ahkera ja lahjakas alkoi luoda menestyksekästä uraa, mutta sitten hän huomasi, että koko bisnes perustuu ahdingossa olevien sumuttamiseen ja rahastamiseen ja päätti vaihtaa alaa.
En väitä, ettei menestyksen takana olisi runsaasti myös omia ansioita, mutta jokaisen menestyjän olisi silti syytä myöntää, että heillä on ollut myös runsaasti onnea matkassa.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole sattumaa.
Kyllä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin perustuu aloittajan väite, että suurin osa vähättelee? Oletko kysynyt moneltakin ihmiseltä? Vai kuvitteletko, että ihmiset vähättelevät tuurin osuutta? Aika harva suoltaa kysymättä ääneen mielipidettään asiasta. Itse ainakin olen elämässä varsinainen hannu hanhi, en sitä sure vaan nautin elämästäni. Voin vain kuvitella, että moni kateellinen mielessään kuvittelee minun vähättelevän hyvää onneani...
Väite perustuu siihen, että huomattavan iso osa menestyneistä ihmisistä korostaa juuri omia ansioitaan, jos kysytään, mikä heidän menestyksensä taustalla on ollut. Hyvin harva mainitsee tuossa yhteydessä sen, että heillä on ollut myös valtavasti onnea tai hyvät lähtökohdat.
Vai oletko useinkin kuullut esimerkiksi menestyvän yrittäjän tai taiteilijan sanoneen, että "kyllä tässä täytyy sanoa, että minulla on ollut onnea matkassa. Olen tehnyt kovasti töitä, mutta jos ensimmäinen (tuote/musiikkikappale/kirja) ei olisi tullut markkinoille juuri oikealla hetkellä, en olisi nyt tässä". Kyllä tuollaista tapahtuu, mutta harvainaista se on.
Mietipä vaikkapa Rowlingia ja Harry Potteria. Aluksi jokainen kustantamo hylkäsi käsikirjoituksen. Täysin sattumalta lopulta yhden kustantamon edustaja otti käsikirjoituksen kotiinsa ja sattui antamaan sen 8-vuotiaan tyttärensä luettavaksi. Se johti lopulta päätökseen julkaista kirja. Siitä huolimatta kirjan ensimmäinen painos oli pieni ja Rowling sai vain 2500 puntaa. Kaikki tietävät, millaiseksi jättimenestykseksi Harry Potter lopulta osoittautui. Ilman tuota yhtä sattumaa (käsikirjoitus kustantamon edustajan tyttären luettavaksi) Rowling saattaisi olla yhä edelleen köyhä yksinhuoltaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuuri vaikuttaa siihenkin kuka joutuu kiusatuksi. Tai kuka sairastuu. Myös opiskelemaan tai töihin pääsy on monesti tuurista kiinni.
Tuurilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa tuleeko kiusatuksi. Kiusaaja valitsee kohteen. Kohteella voi olla jokin kiusaajaa silmiinpistävä asia, johon kiusaaja tarttuu.
Opiskelemaan pääsee siihen oppilaitokseen kun haluaa. Riittää että on valmistautunut, eli opiskellut, jotta saa riittävön hyvät arvosanat.
Töitäkin saa jos on osaava. Meillä on aina avoin paikka hyvälle tyypille, vaikka rekry ei muuten olisi auki.
Olet täysin väärässä. Moni lapsi ja nuori voi toisessa koulussa olla hyvin pidetty oppilas jolla seuraa. Sitten esim muuton myötä toisessa koulussa taas aivan yksin ja kiusattu. Näin on käynyt monelle. Silloin se porukka mikä sattuu luokalla olemaan määrittää sen kiusataanko vai ei. Kukaan ei voi sitä tietää kuka kiusatuksi joutuu. Toki jotkut luonteenpiirteet esim rohkeus tai ns vahva luonne voi auttaa siinä etteivät muut uskalla niin paljon kiusata. Tämä voi auttaa varsinkin jos kiusaajia ei ole montaa. Silti ketään ei saisi kiusata ja itselläkin vastaansanominen monesti pahensikin asiaa. Se myös vaikuttaa miten kiusaamisen kokemuksista selviää. Joku pääsee niistä paremmin yli ja toisen mieli sairastuu. Itse olen siinä välissä ja en varsinaisesti sairas, mutta en kuitenkaan voi kovin hyvin. Olen varuillani ja jännitän kaikkea.
Samoin jokainen ei kyllä todellakaan pääse opiskelemaan haluamaansa paikkaan. Johonkin voi päästä, mutta jos esim yliopisto kiinnostaa ja pääsee amikseen niin ei se ole sama asia. Itsekin olen hakenut monta kertaa ja en ole vieläkään päässyt. Kirjoitit, että riittää kun on hyvät arvosanat niin kouluun pääsee. Eipä se niin vain onnistu jos pitäisi olla huippu arvosanat. Niitä ei ole monellakaan.
Niitä hyviä tyyppejä on myös satoja, jotka töitä hakevat. Kaikille ei vaan niitä riitä. Ihan typerää väittää, että "teilläkin on aina paikka auki". Ei varmaan ole jos huomenna olisi 100 hyvää tyyppiä jonossa oven edessä tulossa töihin. Kyllä silloin vaan yksi valittaisiin, vaikka muut olisivat kuinka hyviä tahansa.
Juuri näin: se, millaista lapsella tai nuorella on koulussa on hyvin paljon kiinni siitä koulusta, luokasta ja lähimmistä opettajista, ei ainoastaan lapsesta itsestään tai esim.hänen vanhemmistaan.
Ja kaikki eivät pääse opiskelemaan sinne minne haluavat. Onhan se nyt päivän selvää. Ei ole tervettä levittää tuollaisia ajatuksia, Siitä tulee sellainen vaikutelma, että jos ei saa kaikea haluamaansa, niin itsessä on aina joku kamala vika. Lisäksi olisi hyvä muistaa, että vaikka ei saakaan kaikkea haluamansa, niin elämästä voi silti tulla hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin perustuu aloittajan väite, että suurin osa vähättelee? Oletko kysynyt moneltakin ihmiseltä? Vai kuvitteletko, että ihmiset vähättelevät tuurin osuutta? Aika harva suoltaa kysymättä ääneen mielipidettään asiasta. Itse ainakin olen elämässä varsinainen hannu hanhi, en sitä sure vaan nautin elämästäni. Voin vain kuvitella, että moni kateellinen mielessään kuvittelee minun vähättelevän hyvää onneani...
Väite perustuu siihen, että huomattavan iso osa menestyneistä ihmisistä korostaa juuri omia ansioitaan, jos kysytään, mikä heidän menestyksensä taustalla on ollut. Hyvin harva mainitsee tuossa yhteydessä sen, että heillä on ollut myös valtavasti onnea tai hyvät lähtökohdat.
Vai oletko useinkin kuullut esimerkiksi menestyvän yrittäjän tai taiteilijan sanoneen, että "kyllä tässä täytyy sanoa, että minulla on ollut onnea matkassa. Olen tehnyt kovasti töitä, mutta jos ensimmäinen (tuote/musiikkikappale/kirja) ei olisi tullut markkinoille juuri oikealla hetkellä, en olisi nyt tässä". Kyllä tuollaista tapahtuu, mutta harvainaista se on.
Mietipä vaikkapa Rowlingia ja Harry Potteria. Aluksi jokainen kustantamo hylkäsi käsikirjoituksen. Täysin sattumalta lopulta yhden kustantamon edustaja otti käsikirjoituksen kotiinsa ja sattui antamaan sen 8-vuotiaan tyttärensä luettavaksi. Se johti lopulta päätökseen julkaista kirja. Siitä huolimatta kirjan ensimmäinen painos oli pieni ja Rowling sai vain 2500 puntaa. Kaikki tietävät, millaiseksi jättimenestykseksi Harry Potter lopulta osoittautui. Ilman tuota yhtä sattumaa (käsikirjoitus kustantamon edustajan tyttären luettavaksi) Rowling saattaisi olla yhä edelleen köyhä yksinhuoltaja.
Olen pitkälti samaa mieltä, mutta eri alojen taiteilijoita tunne tosi paljon ja minusta on kyllä yleistä, että he tajuavat olleensa myös onnekkaita.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää tämä hyvistä olosuhteista ja tuurista puhuminen. Itse olen tehnyt mittavan luokkahypyn ja vähävaraiset vanhempani ovat aina kannustaneet opiskeluissa. Ne olosuhteet eivät vaan ole mikään onnekas sattuma, vaan vanhempieni monien vuosien kova työ kasvattaa lapsista yhteiskuntakelpoisia ja omilla ansioillaan pärjääviä. Omasta elämästä on tingitty lasten kustannuksella ja tästä olen kiitollinen. He ovat hoitaneet oman tehtävänsä niinkuin kuuluu, eikä kysymys ole tuurista. Siihen päälle vielä omat pitkät päivät pääsykokeiden ja opintojen parissa, sadat työhakemukset ja ahkera työnteko. Tuuriin vetoavat ne, jotka eivät itse tai joiden vanhemmat eivät ole jaksaneet hoitaa hommiaan kunnolla.
Etkö nyt älyä, että sinulla on käynyt TUURI että olet saanut tuollaiset vanhemmat? Millainen sinusta olisi tullut, jos vanhempasi olisivat halveksineet koulutusta ja lytänneet sinua jatkuvasti?
Miksi moni vähättelee ahkeruuden merkitystä elämässä?
Aika moni myös ajattelee, että oman lapsen "helppous" ja hyvät kuulumiset ovat vain sen ansiota että itse on niin mainio kasvattaja. Eipä sekään asia ihan niin yksinkertainen ole.
Miksi suhtaudut eri mieltä olemiseen vihamielisesti? Voisin lyödä vetoa, että tiedän genetiikasta enemmän kuin sinä. Se että sinä kuvittelet, että tiedät jotain, ei tarkoita että tiedät. Geeneissä on de facto sellaisia, joiden periytyminen pystytään ennustamaan täysin. Päivitä sinä tietosi sieltä yläasteen biologiasta, jos nyt kerran on pakko tuollaisia heittoja käyttää. Tietenkään kaikkien käytöstä ei vielä tunneta, mutta osan tunnetaan. Sun geenit ois kyllä hauska tietää, sekä ympäristön vaikutus siihen, että on pakko olla aina oikeassa. :D