Miksi suurin osa ihmisistä vähättelee tuurin merkitystä elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Et voi vaikuttaa kaikkeen mitä sinulle tapahtuu, mutta voit vaikuttaa siihen miten reagoit siihen mitä sinulle tapahtuu.

Voit vaikuttaa omiin reaktioihisi jossain määrin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnpaikan saaminen on tuuria. 

Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.

- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus

- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.

- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.

- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)

Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin. 

Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.

Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.

Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.

Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.

Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat? 

En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.

Siis millä lailla ei ole tuuria se, että mihin tai minkälaiseen perheeseen syntyy?

Kuka on päässyt valitsemaan itse että mihin syntyy?

Entä mitä ne on tehneet sen eteen, että on saaneet syntyä juuri siihen perheeseen?

En ole sama, mutta ihminen syntyy isän siittiösolusta ja äidin munasolusta. Ei se mitään tuuria ole, mistä solusta saa alkunsa. Ei tietenkään voi valita mihin perheeseen syntyy. Valinnan ovat tietoisesti tai tiedostamattaan tehneet äiti ja isä.

Onhan tuurilla suuri merkitys. Esim. yksi tuttavani on vaurastunut määrätietoisella työskentelyllä melkoisen varakkaaksi. Mutta onhan se ollut hänelle ihan tuuria, että hän on sattunut syntymään sellaiseen perheeseen, missä on vanhemmilla ollut niin paljon rahaa, että se on mahdollistanut hänelle suuren pääoman, millä aloittaa. 

Tällaisia vastaavia esimerkkejä olisi vaikka kuinka kerrottavana. Ei se sairastuminen, läheisen kuolema tai muu ikävä katastrofi ole mikään oma valinta, vaan huonoa tuuria ja usein tuntuu vielä, että ikävät asiat kasaantuvat, ja monille ei tapahdu kuin normaaleja vastoinkäymisiä elämän aikana.

Älykkyys, ahkeruus, pitkäjänteisyys ja korkea moraali ovat geneettisiä ominaisuuksia.

Jos on hyvät geenit, pärjää elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnpaikan saaminen on tuuria. 

Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.

- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus

- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.

- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.

- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)

Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin. 

Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.

Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.

Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.

Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.

Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat? 

En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.

Ei kaikille se sisäinen rauha tule uskosta Jumalaan tai yliluonnolliseen. Joillekin se sisäinen rauha voi tulla vaikka itselle merkityksellisestä työstä, puutarhanhoidosta ja ihmisuhteista, joihin mielestäni kyllä itse voi vaikuttaa. Perhettään toki ei voi valita, mutta esim. aviopuolison ja ystävät voi.

Eipä nyt liioitella valintojen suhteen. Aviopuolison voi valita rajallisista vaihtoehdoista. Suht ruma nainen harvoin voi itse valita kymmenistä vaihtoehdoista. Se on otettava se jonka sattuu saamaan tai oltava ilman puolisoa. Tietysti tuo oli liioiteltu esimerkki.

Eikä se aviopuoliso pysy samana 50 vuotta. Ei suinkaan. Ensimmäiset 10-20 vuotta se voi olla ihan kunnollinen ja sitten alkaa juosta vieraissa tai ryypätä tai sairastuu masennukseen. Sitten uusi valinta, jatkaako yhdessä vai jättääkö.

Kokemuksesta voin kertoa, että mielenrauhaa ei kannata odottaa ihmissuhteista. Masentunut ihminen on todella masentavaa seuraa ja voi olla ilkeä puheissaan, lyttää kumppanin itsetunnon ja saa voimaan huonosti. Ystäviinkään ei rajattomasti pysty vaikuttamaan. Ainakin tällaisen kohta viisikymppisen naisen näkökulmasta ystävät voi olla epäreiluja, ne voi pettää, ne voi jättää, niillä voi olla vaikeaa tai ne alkaa karttaa. Hyvä jos jollain ei näitä ongelmia, mutta ihmiset voi muuttua niin paljon iän myötä, ettet enää tunnista samaksi ihmiseksi sitä lukioaikaista parasta kaveria tai kuulet parhaasta ystävästä kuulumiset toiselta puolelta maapalloa kerran vuodessa. Ja kun ikää tulee lisää, uusien luotettavien ystävien löytäminen valitettavasti vaikeutuu.

Jos hyvännäköinen kumppani on  kaikista tärkein asia sille rumalle naiselle niin sitten se ruma nainen voi mennä kauneusleikkaukseen jos ei usko muuten saavansa hyvännäköistä miestä. Eiköhän se yksi tärkeimmistä asioista kumppania valittaessa kuitenkin ole se, että kumppani on mukava ja ainakin sen pystyy jokainen valitsemaan ottaako kumppanikseen kivan henkilön. Itsekin olen menettänyt ystäviä vuosien myötä ilman sen kummempia syitä, mutta ajattelen niin että jos joku ei halua olla elämässäni olla niin hänen ei ole tarkoitettukaan siinä olla ja etsin seuraa suosiolla muualta.

Huomaan, että sinä et oikeasti ymmärrä, miten vaikeaa osalle ihmisistä on löytää sopivaa puolisoa!!! Yritä nyt hyvä ihminen tajuta, ettei kaikilla ole varaa valita. Ei mukavaa eikä vähemmän mukavaa. Tule sitten tänne pätemään kun olet yrittänyt deittailla tuloksetta vuosikausia. Ehkä tapailet jotain aivan ihanaa kumppania ja kuvittelet liikoja, koska joko hän on naimisissa tai kertoo yhtäkkiä, ettei ole yhtään sinusta kiinnostunut. Ei yhtään.

Minä tunnen miehen, joka on käynyt aikuisiällä Suomessa yhden ainoan kerran treffeillä. Kun ei kukaan suostu, ketään ei kiinnosta. Suurin osa ei kuulemma baarissa edes suostu juttelemaan. Hänellä oli jonkin aikaa ulkomailla morsian, mutta jotenkin kävi ilmi, että rahasta siinä oli kyse ja sillä naisella oli monta sulhasta eri maissa. Luotto ihmiseen tuollaisesta menee! Hän on ihan mukava ihminen, kun paremmin tutustuu. Tiettyjä piirteitä on, jotka saattavat ajaa joitakin pois luota.

Jos ihmisille ei tule ollenkaan deittejä niin sitten kannattaa miettiä mikä on se perimmäinen syy tähän.

Onko vika

-ulkonäössä: parturi, hammaslääkäri, kasvohoito, kuntosali, siistit vaatteet auttaa tähän

-keskustelutaidoissa: on kaikenmoisia kursseja joissa opetaan sosiaalisia taitoja,

-työttömyydessä ja rahattomuudessa: lähde opiskelemaan

-paikkakunnalla on vähän naisia: muuta muualle

jne. jne. 

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys, ahkeruus, pitkäjänteisyys ja korkea moraali ovat geneettisiä ominaisuuksia.

Jos on hyvät geenit, pärjää elämässä.

Ei pärjää, jos on huono onni. Sodassa vankileirillä voi nääntyä nälkään fiksu ja ahkerakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

Kukaan ei ole sanonut, että muutos on helppoa, mutta se on varmaa, että jos ei muuta omia toimitapojaan niin tulee jatkossakin saamaan hyvin samankaltaisia lopputuloksia kuin tälläkin hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys, ahkeruus, pitkäjänteisyys ja korkea moraali ovat geneettisiä ominaisuuksia.

Jos on hyvät geenit, pärjää elämässä.

Moraali ei ole ensisijaisesti geneettinen ominaisuus vaan ympäristön muovaama. Se mitä näet lapsuuden ja nuoruuden aikana vaikuttaa moraalin kehitykseen. Ihminen, joka elää ympäristössä, jossa vaikkapa rahan varastaminen on toisten mielestä oikein, todennäköisimmin omaksuu moraalikäsityksen, jossa se on Ok tai vähintäänkin harmaata aluetta. Ihminen, jolle valehdellaan paljon, usein jatkaa perinnettä. Pitää olla vahva yksilö omaksuakseen toisenlaisen tavan. Ihminen, jonka kaverit käyttävät nuorena paljon päihteitä, todennäköisemmin alkaa käyttää niitä itsekin. Tietysti riippuvuuden syntyyn vaikuttaa myös geenit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

Kukaan ei ole sanonut, että muutos on helppoa, mutta se on varmaa, että jos ei muuta omia toimitapojaan niin tulee jatkossakin saamaan hyvin samankaltaisia lopputuloksia kuin tälläkin hetkellä.

No ei pidä paikkaansa. Lähettämällä kymmeniä työpaikkahakemuksia saa todennäköisemmin työpaikan kuin hakemalla muutamaa paikkaa. Ihan on oma kokemus tämä.

Työnantajat eivät niin tarkasti katsele hakemuksia, joten kannattaa enemmän panostaa laatuun kuin määrään jos on kiireellisesti tarve löytää työpaikka. Selektiivisempää työnhakua voi harrastaa oman tilanteen ollessa parempi.

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuurilla suuri merkitys. Esim. yksi tuttavani on vaurastunut määrätietoisella työskentelyllä melkoisen varakkaaksi. Mutta onhan se ollut hänelle ihan tuuria, että hän on sattunut syntymään sellaiseen perheeseen, missä on vanhemmilla ollut niin paljon rahaa, että se on mahdollistanut hänelle suuren pääoman, millä aloittaa. 

Tällaisia vastaavia esimerkkejä olisi vaikka kuinka kerrottavana. Ei se sairastuminen, läheisen kuolema tai muu ikävä katastrofi ole mikään oma valinta, vaan huonoa tuuria ja usein tuntuu vielä, että ikävät asiat kasaantuvat, ja monille ei tapahdu kuin normaaleja vastoinkäymisiä elämän aikana.

Kaikki nuo mainitsemasi asiat on ennakkoon yksilön polulle määrätty eikä mitään epämääräistä tuuria. Meitä koetellaan vaikeuksilla ja toisaalta palkitaan onnistumisella ja onnellisilla tapahtumilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

No jotkut ottaa sen toiseks tai kolmanneks parhaan ja sit varmaan esitetään osa elämästä...kun halutaan puoliso...ei moni hevillä ees eroa,syistä joita en jaksa luetella.....ei hyvää niin vaan löydä ja se on tosiaan tuurissaan jos löytyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

Kukaan ei ole sanonut, että muutos on helppoa, mutta se on varmaa, että jos ei muuta omia toimitapojaan niin tulee jatkossakin saamaan hyvin samankaltaisia lopputuloksia kuin tälläkin hetkellä.

No ei pidä paikkaansa. Lähettämällä kymmeniä työpaikkahakemuksia saa todennäköisemmin työpaikan kuin hakemalla muutamaa paikkaa. Ihan on oma kokemus tämä.

Työnantajat eivät niin tarkasti katsele hakemuksia, joten kannattaa enemmän panostaa laatuun kuin määrään jos on kiireellisesti tarve löytää työpaikka. Selektiivisempää työnhakua voi harrastaa oman tilanteen ollessa parempi.

Miten sun työnhakusi liittyy millään tavalla kumppaniin löytämiseen? Tajuutko sä yhtään miten moni ihminen Suomessa on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyden tai vammaisuuden takia? Tajuutko sä yhtään että jos joku ei pysty kokopäivätyöhön tai edes mihinkään työhön, niin noi sun besserwisseröinnit työn hausta vaan loukkaa.

on se tuuria kun minäkin koulut kesken jättänyt pääsin palstalle vaavoojaksi kummi setä palkkasi palkka tuella. liityin vihreisiin on mulla demarienkin kortti tiä vaikka ministeriksi pääsisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnpaikan saaminen on tuuria. 

Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.

- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus

- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.

- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.

- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)

Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin. 

Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.

Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.

Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.

Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.

Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat? 

En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.

Siis millä lailla ei ole tuuria se, että mihin tai minkälaiseen perheeseen syntyy?

Kuka on päässyt valitsemaan itse että mihin syntyy?

Entä mitä ne on tehneet sen eteen, että on saaneet syntyä juuri siihen perheeseen?

En ole sama, mutta ihminen syntyy isän siittiösolusta ja äidin munasolusta. Ei se mitään tuuria ole, mistä solusta saa alkunsa. Ei tietenkään voi valita mihin perheeseen syntyy. Valinnan ovat tietoisesti tai tiedostamattaan tehneet äiti ja isä.

Eli tuuria, muiden ihmisten toimien ja sattuman summaa, mihin ei itse ole voinut vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

Kukaan ei ole sanonut, että muutos on helppoa, mutta se on varmaa, että jos ei muuta omia toimitapojaan niin tulee jatkossakin saamaan hyvin samankaltaisia lopputuloksia kuin tälläkin hetkellä.

No ei pidä paikkaansa. Lähettämällä kymmeniä työpaikkahakemuksia saa todennäköisemmin työpaikan kuin hakemalla muutamaa paikkaa. Ihan on oma kokemus tämä.

Työnantajat eivät niin tarkasti katsele hakemuksia, joten kannattaa enemmän panostaa laatuun kuin määrään jos on kiireellisesti tarve löytää työpaikka. Selektiivisempää työnhakua voi harrastaa oman tilanteen ollessa parempi.

Miten sun työnhakusi liittyy millään tavalla kumppaniin löytämiseen? Tajuutko sä yhtään miten moni ihminen Suomessa on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyden tai vammaisuuden takia? Tajuutko sä yhtään että jos joku ei pysty kokopäivätyöhön tai edes mihinkään työhön, niin noi sun besserwisseröinnit työn hausta vaan loukkaa.

Työnhaku ja parinhaku eivät merkittävästi eroa toisistaan. Mitä enemmän määrällisesti yrität, sitä todennäköisemmin jossain vaiheessa lyöt itsesi läpi. Kotoa ei ketään tulla hakemaan töihin eikä riiaamaan. Itsestään on lyötävä rumpua tosissaan, jos haluaa saada jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

No jotkut ottaa sen toiseks tai kolmanneks parhaan ja sit varmaan esitetään osa elämästä...kun halutaan puoliso...ei moni hevillä ees eroa,syistä joita en jaksa luetella.....ei hyvää niin vaan löydä ja se on tosiaan tuurissaan jos löytyy

Noin just. Järkipuhetta. Jotkut ei löydä ensimmäistäkään kumppania ja jotkut tyytyy toiseks tai kolmanneks parhaaseen vaihtoehtoon. Jotkut jaksaa rinnalla läpi vaikeiden aikojen eikä ota heti eroa kun eka hankala paikka tulee eteen. Jos mä joskus sairastun vakavasti, kyllä mä ainakin toivon, että mun kumppani jaksaa tukea mua eikä lähde heti etsimään parempaa jostain. Joistain ei tule ikinä äitiä tai isää, vaikka ne haluais ja toisista tulee, vaikka ne ei haluais.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

Kukaan ei ole sanonut, että muutos on helppoa, mutta se on varmaa, että jos ei muuta omia toimitapojaan niin tulee jatkossakin saamaan hyvin samankaltaisia lopputuloksia kuin tälläkin hetkellä.

No ei pidä paikkaansa. Lähettämällä kymmeniä työpaikkahakemuksia saa todennäköisemmin työpaikan kuin hakemalla muutamaa paikkaa. Ihan on oma kokemus tämä.

Työnantajat eivät niin tarkasti katsele hakemuksia, joten kannattaa enemmän panostaa laatuun kuin määrään jos on kiireellisesti tarve löytää työpaikka. Selektiivisempää työnhakua voi harrastaa oman tilanteen ollessa parempi.

Miten sun työnhakusi liittyy millään tavalla kumppaniin löytämiseen? Tajuutko sä yhtään miten moni ihminen Suomessa on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyden tai vammaisuuden takia? Tajuutko sä yhtään että jos joku ei pysty kokopäivätyöhön tai edes mihinkään työhön, niin noi sun besserwisseröinnit työn hausta vaan loukkaa.

Työnhaku ja parinhaku eivät merkittävästi eroa toisistaan. Mitä enemmän määrällisesti yrität, sitä todennäköisemmin jossain vaiheessa lyöt itsesi läpi. Kotoa ei ketään tulla hakemaan töihin eikä riiaamaan. Itsestään on lyötävä rumpua tosissaan, jos haluaa saada jotakin.

Olo on silloin yleensä moneen kertaan vastenmielisen tyrkky, mutta monesti jossain vaiheessa jutut alkavat järjestyä, kun vain jaksaa sisulla painaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnpaikan saaminen on tuuria. 

Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.

- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus

- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.

- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.

- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)

Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin. 

Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.

Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.

Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.

Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.

Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat? 

En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.

Ei kaikille se sisäinen rauha tule uskosta Jumalaan tai yliluonnolliseen. Joillekin se sisäinen rauha voi tulla vaikka itselle merkityksellisestä työstä, puutarhanhoidosta ja ihmisuhteista, joihin mielestäni kyllä itse voi vaikuttaa. Perhettään toki ei voi valita, mutta esim. aviopuolison ja ystävät voi.

Eipä nyt liioitella valintojen suhteen. Aviopuolison voi valita rajallisista vaihtoehdoista. Suht ruma nainen harvoin voi itse valita kymmenistä vaihtoehdoista. Se on otettava se jonka sattuu saamaan tai oltava ilman puolisoa. Tietysti tuo oli liioiteltu esimerkki.

Eikä se aviopuoliso pysy samana 50 vuotta. Ei suinkaan. Ensimmäiset 10-20 vuotta se voi olla ihan kunnollinen ja sitten alkaa juosta vieraissa tai ryypätä tai sairastuu masennukseen. Sitten uusi valinta, jatkaako yhdessä vai jättääkö.

Kokemuksesta voin kertoa, että mielenrauhaa ei kannata odottaa ihmissuhteista. Masentunut ihminen on todella masentavaa seuraa ja voi olla ilkeä puheissaan, lyttää kumppanin itsetunnon ja saa voimaan huonosti. Ystäviinkään ei rajattomasti pysty vaikuttamaan. Ainakin tällaisen kohta viisikymppisen naisen näkökulmasta ystävät voi olla epäreiluja, ne voi pettää, ne voi jättää, niillä voi olla vaikeaa tai ne alkaa karttaa. Hyvä jos jollain ei näitä ongelmia, mutta ihmiset voi muuttua niin paljon iän myötä, ettet enää tunnista samaksi ihmiseksi sitä lukioaikaista parasta kaveria tai kuulet parhaasta ystävästä kuulumiset toiselta puolelta maapalloa kerran vuodessa. Ja kun ikää tulee lisää, uusien luotettavien ystävien löytäminen valitettavasti vaikeutuu.

Jos hyvännäköinen kumppani on  kaikista tärkein asia sille rumalle naiselle niin sitten se ruma nainen voi mennä kauneusleikkaukseen jos ei usko muuten saavansa hyvännäköistä miestä. Eiköhän se yksi tärkeimmistä asioista kumppania valittaessa kuitenkin ole se, että kumppani on mukava ja ainakin sen pystyy jokainen valitsemaan ottaako kumppanikseen kivan henkilön. Itsekin olen menettänyt ystäviä vuosien myötä ilman sen kummempia syitä, mutta ajattelen niin että jos joku ei halua olla elämässäni olla niin hänen ei ole tarkoitettukaan siinä olla ja etsin seuraa suosiolla muualta.

Huomaan, että sinä et oikeasti ymmärrä, miten vaikeaa osalle ihmisistä on löytää sopivaa puolisoa!!! Yritä nyt hyvä ihminen tajuta, ettei kaikilla ole varaa valita. Ei mukavaa eikä vähemmän mukavaa. Tule sitten tänne pätemään kun olet yrittänyt deittailla tuloksetta vuosikausia. Ehkä tapailet jotain aivan ihanaa kumppania ja kuvittelet liikoja, koska joko hän on naimisissa tai kertoo yhtäkkiä, ettei ole yhtään sinusta kiinnostunut. Ei yhtään.

Minä tunnen miehen, joka on käynyt aikuisiällä Suomessa yhden ainoan kerran treffeillä. Kun ei kukaan suostu, ketään ei kiinnosta. Suurin osa ei kuulemma baarissa edes suostu juttelemaan. Hänellä oli jonkin aikaa ulkomailla morsian, mutta jotenkin kävi ilmi, että rahasta siinä oli kyse ja sillä naisella oli monta sulhasta eri maissa. Luotto ihmiseen tuollaisesta menee! Hän on ihan mukava ihminen, kun paremmin tutustuu. Tiettyjä piirteitä on, jotka saattavat ajaa joitakin pois luota.

Jos ihmisille ei tule ollenkaan deittejä niin sitten kannattaa miettiä mikä on se perimmäinen syy tähän.

Onko vika

-ulkonäössä: parturi, hammaslääkäri, kasvohoito, kuntosali, siistit vaatteet auttaa tähän

-keskustelutaidoissa: on kaikenmoisia kursseja joissa opetaan sosiaalisia taitoja,

-työttömyydessä ja rahattomuudessa: lähde opiskelemaan

-paikkakunnalla on vähän naisia: muuta muualle

jne. jne. 

Näillä voi parantaa mahdollisuuksiaan,mutta ihmisessä pitää olla 'sitä jotakin' joku viehättyy tyttärestä,toinen äidistä,rakkautta ei voi pakottaa..se voi tulla tai olla tulematta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?

Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.

Blaa blaa blaa. Mua ärsyttää näissä keskusteluissa sellainen besserwisseröinti, kun kaikki tiedetään. Tää asenne: Tee näin ja noin niin kyllä autuus koittaa. Mä kyllä tiedän, miten te kaikki Suomen masennusta sairastavat tai vammaiset tai adhd-tyypit löydätte just teille sopivan puolison. Te ette edes yritä. Tai toinen tyypillinen että masennus paranee kun laittaa huulipunaa ja iloisen mekon, kas noin ja hop kuntosalille ja kumppanin etsintään.

Kukaan ei ole sanonut, että muutos on helppoa, mutta se on varmaa, että jos ei muuta omia toimitapojaan niin tulee jatkossakin saamaan hyvin samankaltaisia lopputuloksia kuin tälläkin hetkellä.

No ei pidä paikkaansa. Lähettämällä kymmeniä työpaikkahakemuksia saa todennäköisemmin työpaikan kuin hakemalla muutamaa paikkaa. Ihan on oma kokemus tämä.

Työnantajat eivät niin tarkasti katsele hakemuksia, joten kannattaa enemmän panostaa laatuun kuin määrään jos on kiireellisesti tarve löytää työpaikka. Selektiivisempää työnhakua voi harrastaa oman tilanteen ollessa parempi.

Miten tämä liittyy viestiini? Jos toimitapasi on todettu toimivaksi niin silloinhan kaikki on hyvin.