Lue keskustelun säännöt.
Miksi suurin osa ihmisistä vähättelee tuurin merkitystä elämässä?
Kommentit (864)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisille annetaan jo ennen syntymää ne eväät, joilla on pärjättävä. Tarkoitan nyt lähinnä geenejä, vaikka toki tunnustan, ettei uuden elämän alku pelkästä sattumasta kiinni taida olla.
Siskollani on 3 lasta, joista kahdella nuoremmalla on nepsy-haasteita. Toisella heistä lisäksi ahdistuneisuushäiriö. Muistan sen hetken, kun tajusin heitä viikonlopun yli hoitaessani, että nyt on kyllä niin isot haasteet elämässä edessä, että toivottavasti saavat paljon tukea. En halua kertoa julkisella palstalla kovin tarkasti, mutta jos esikouluikäinen lapsi juoksee huutaen rappusia alas eikä ollenkaan ymmärrä, miten vaarallista se voi olla, hän on aidosti riski omalle turvallisuudelleen. Ahdistuskohtaukset ovat myös suorastaan pelottavaa katseltavaa, kun ne omat taidot auttaa tilanteessa ovat rajalliset.
Minä en usko lainkaan, että ihmisen haasteet tuurista kiinni, koska perintötekijät määrittää pitkälti meidän tulevaisuuden. Ei meistä kukaan tiedä tarkasti, mitä me jaamme jälkeläisille. Jollain suvulla on paljon mielenterveyden haasteita, toisessa suvussa riippuvuussairaudet korostuu (aivot hakevat mielihyvää ja jäävät keskimääräistä nopeammin riippuvaiseksi). Omassa suvussani löytyy sekä syöpää että sydän- ja verisuonitauteja, esim. isän sydän repesi alle 50-vuotiaana yllättäen ja hänen isänsä kävi kolmessa ohitusleikkauksessa, enkä voi tietää, onko minulla riskitekijöitä vai ei tai siirränkö niitä omiin lapsiini.
Hyvin sanottu, että eväät on jo ennen syntymää geenien muodossa. Mä oon melko paljon miettinyt jossain vaiheessa, miksi mulla on ollut tuuria elämässä ja mun veljeni syntyi kehitysvammaisena. Nuorena koin ihan syyllisyyttäkin, kun mä voin vaan lähteä kavereiden kanssa diskoon tai seurustella tai käydä lukiota, hankkia ammatin ja omia lapsia. Ei mun veli ole voinut tehdä niitä samoja asioita. Nuorempana mä ajattelin, että tuurista kiinni. Nyt aikuisena mä oon miettinyt, että hänen elämällä on tärkeä tarkoitus. Hän on opettanut esim. läheisilleen kärsivällisyyttä, empatiankykyä, toisen huomioon ottamista, lempeyttä, kykyä pysähtyä katsomaan jotain kaunista esim. lumihiutaleita. Jos häntä ei olis, mä en olis tämä ihminen, joka olen. Mun mielestä se ei oo tuuria. Mä olen tarvinnut hänet että kasvaisin onnelliseksi ja hän on tarvinnut mua, koska mä rakastan häntä maailman eniten.
Niin ja voihan se kehitysvammainenkin olla onnellinen, onko se silloin loppujenlopuksi niin huonoa tuuria syntyä kehitysvammaiseksi jos kuitenkin pystyy elämään onnellisen elämän ja löytämään ilonsa vaikkapa juuri niistä lumihiutaleista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On alueita, missä talot ei kelpaa kellekään vaikka suunnilleen ilmaiseksi saisi. Miksi kukaan ostaisi taloa jostain Suomussalmen peräkylältä, missä saattaa asua alle viisi ihmistä ja nekin viisi vain siksi, koska kukaan ei halua taloa. Mullakin on perintöosuus talosta ja en halua siitä mitään, haluaisin vain päästä siitä eroon. En kyllä asu siellä. Jos veli menehtyy ensin, annan sen vain märäntyä pystyyn jos kukaan ei ota tontin hinnalla. Katkaisen sähköt ja vedet, mutta maksan mitä pitää ja käyn poimimassa marjat ja ja omenat syksyisin. Se on alueella, mihin kukaan lapsistani tai minä ei koskaan tule muuttamaan.
Kun on käynyt säkä.niin on päätynyt onnensa sepäksi. Todellisuudessa kohtaloonsa ei voi vaikuttaa. Valtaosa kansaa on tyhmää ja pahaa.
Vierailija kirjoitti:
näin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
näin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joku valittaa huonoa tuuria ja ettei elämä mene niin kun haluaa jne.... niin usein rynnätään syyttämään ettei oteta vastuuta omasta elämästä jne..
jos vaan olet se ns "kovan onnen lapsi" niin sitten olet.
Onko oma syy, että:
- mökille murtaudutaan ja se vielä sotketaan ja hajotetaan. Olen raatanut 20v tajunnan rajamailla jotta sain hankittua aina kaipaamani pienen mökin jossa voin rentoutua. - oliko vain huono tuuri
- Se on oma syy että jätin oven raolleen ja kissa karkasi. Oliko oma syyni että naapuri ajoi sen päälle ja se kuoli kituen? - vai oliko vaan huono tuuri taas.
- Ystävä on elänyt varsin terveellisesti, iloinen ja auttavainen kiva ihminen - sai syövän johon kuoli pitkään kitumalla - oma syy vai paska tuuri?
- Sain vittumaisen hullun sadistinarsisti esimiehen joka nujertaa alaisiaan lämpimikseen jotta saa itselleen jotain sairasta tyydytystä - oliko oma syy vai paska tuuri?
- jääkaappi/pakastin hajosi 2 v ihan normaalin käytön jälkeen ja kaikki pilalle - oliko oma syy vai vaan huono tuuri?
- Olen tehnyt työni hyvin, ikinä ei ole tullut mitään sanomista, olen pidetty työpaikalla. Firmalla menee huonosti, väkeä pitää vähentää ja osa toiminnoista lopetetaan kokonaan, saan yt:ssä potkut - oma syy vai kehno tuuri?
Menestyville ihmisillekin tapahtuu vastoinkäymisiä. Moniin vastoinkäymisiin voi kuitenkin varautua (esim. rahalla ja vakuutuksin) tai huonosta työpaikasta voi ottaa lopputilin ja niitä mille ei itse mitään voi, ei kannata jäädä märehtimään ja määrittää niiden perusteella koko loppuelämää.
Huonosta työpaikasta voi ottaa lopputilin... Etkö näe miten etuoikeutetun ihmisen näkemys tuo on? Köyhä ottaa lopputilin yleensä vain jos on saanut toisen työpaikan. Ja se voi viedä jopa vuosia.
Eikä kaikki saa vakuutuksia. Ei edes kotivakuutusta. Kaikilla ei ole samoja!mahdollisuuksia.
Ja se, että ei saa kotivakuutuksia on ilmeisesti ollut vaan huonoa tuuria ja niillä jotka saa on käynyt hyvä tuuri.
Kyllä ainakin siinä tapauksessa, jos vanhemmat ovat tehneet lapsestaan luottotiedottoman ottamalla lainoja alaikäisen nimiin. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Kaikki ei ole yksilön omissa käsissä.
Ei se luottotiedottomuus kauaa kestä. Enkä usko, että siinä ajassa tällaisista oloista tullut ostaa itselleen kesämökin, joka ryöstetään (kuten esimerkissä oli, johon vastasin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnpaikan saaminen on tuuria.
Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.
- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus
- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.
- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.
- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)
Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin.
Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.
Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.
Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.
Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.
Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat?
En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.
Ei kaikille se sisäinen rauha tule uskosta Jumalaan tai yliluonnolliseen. Joillekin se sisäinen rauha voi tulla vaikka itselle merkityksellisestä työstä, puutarhanhoidosta ja ihmisuhteista, joihin mielestäni kyllä itse voi vaikuttaa. Perhettään toki ei voi valita, mutta esim. aviopuolison ja ystävät voi.
Eipä nyt liioitella valintojen suhteen. Aviopuolison voi valita rajallisista vaihtoehdoista. Suht ruma nainen harvoin voi itse valita kymmenistä vaihtoehdoista. Se on otettava se jonka sattuu saamaan tai oltava ilman puolisoa. Tietysti tuo oli liioiteltu esimerkki.
Eikä se aviopuoliso pysy samana 50 vuotta. Ei suinkaan. Ensimmäiset 10-20 vuotta se voi olla ihan kunnollinen ja sitten alkaa juosta vieraissa tai ryypätä tai sairastuu masennukseen. Sitten uusi valinta, jatkaako yhdessä vai jättääkö.
Kokemuksesta voin kertoa, että mielenrauhaa ei kannata odottaa ihmissuhteista. Masentunut ihminen on todella masentavaa seuraa ja voi olla ilkeä puheissaan, lyttää kumppanin itsetunnon ja saa voimaan huonosti. Ystäviinkään ei rajattomasti pysty vaikuttamaan. Ainakin tällaisen kohta viisikymppisen naisen näkökulmasta ystävät voi olla epäreiluja, ne voi pettää, ne voi jättää, niillä voi olla vaikeaa tai ne alkaa karttaa. Hyvä jos jollain ei näitä ongelmia, mutta ihmiset voi muuttua niin paljon iän myötä, ettet enää tunnista samaksi ihmiseksi sitä lukioaikaista parasta kaveria tai kuulet parhaasta ystävästä kuulumiset toiselta puolelta maapalloa kerran vuodessa. Ja kun ikää tulee lisää, uusien luotettavien ystävien löytäminen valitettavasti vaikeutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan kaikki jo syntyessä tuurilla synnytty just suomalaisiksi. Ei multa ainakaan kysytty, että Somaliaan, Suomeen vai Ukrainaan?
Elämä on täynnänsä hyvää tuuria ja huonoa tuuria. Tyhmä on se joka ei sitä tiedosta.
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoinen keskustelu! Herättää paljon ajatuksia.
Mutta en lähtisi vertaamaan tuuria ja omaa ansiota vastakkaisina tekijöinä, joista vain toinen toteutuu. Tai että tuuri olisi aina joku ihmeellinen ansaitsematon onnenpotku. Tuuri voi olla myös yksi toteutunut skenaario erilaisista sattumanvaraisista vaihtoehdoista, joka sattui toteutumaan sillä kertaa. Joka tapauksessa joku skenaario toteutuu. Enkä usko että kenelläkään on siinä mielessä huonoa tuuria syntyjään, että jotenkin maagisesti huono tuuri kasautuisi juuri hänelle. Sen sijaan huonoa tuuria on syntyä huonoihin oloihin, jolloin eri skenaarioiden todennäköisyydet lähtökohtaisesti muuttuvat. Eli jos vaikka olet syntynyt köyhään perheeseen, sen odotusarvo että rikastut on lähtökohtaisesti tilastollisesti pienempi kuin jollain joka on syntynyt rikkaaseen perheeseen. Koska odotusarvo on huonompi, joudut KESKIMÄÄRÄISESTI tekemään huomattavasti enemmän töitä. Voi sinullekin silti osua vaikka lottopotti, mutta se on epätodennäköistä. Todennäköisesti joudut ponnistelemaan enemmän kuin rikkaampaan perheeseen syntynyt.
Työnhaussa on totta kai kysymys aina myös tuurista. Oikeastaan ihan aina, voihan sattua vaikka että siihen täydelliseen työpaikkaan johon olet täydellinen hakija, hakeekin joku maailmankuulu alallaan joka olisi saanut paikan pelkällä puhelinsoitolla. Mutta totta kai mitä useampaa työpaikkaa haet, sitä todennäköisempää on että lopulta tulet palkatuksi! Vaikka työpaikat arvottaisiin arpakoneella ja todennäköisyys tulla palkatuksi olisi 5%, tarpeeksi montaa työpaikkaa haettuasi olisi yli 50% todennäköisyys että olisit saanut paikan. Olenkin itse sitä mieltä että nykyinen työpaikkani on seurausta ahkerasta yrittämisestä ja että olen kohdannut huonoa tuuriakin. Olen hakenut nykyistä vähän houkuttelevampiin paikkoihin useita kertoja ja todella monta kertaa päässyt esim noin 50 hakijan joukosta top kakkoseen tai top kolmoseen. Tiedän olleeni todella hyvä kandidaatti kyseisiin hommiin, enkä vieläkään tiedä miksen lopulta tullut palkatuksi, kun kaikki meni muuten niin putkeen. Koen että myös huonoa tuuria, että sattui itseäni vielä paremmat hakijat (ja kerran ilmeisesti suhteilla yksi pääsi ohitseni vaikka olin pätevämpi). Tarpeeksi monta kertaa haettuani se tuuri lopulta osui kohdalle enkä jäänytkään toiseksi parhaaksi. Mutta jos en olisi sinnikkäästi jatkanut tuota prosessia mikä tuntui vievän kaiken energiani, niin olisin edelleen vanhassa työpaikassani missä en olisi ikinä näinkään pitkälle päässyt. Tarvitaan siis aina jonkinlaista tuuria tai onnea, mutta omilla teoilla on iso merkitys. Jos taas mennään tarpeeksi kauas asiassa, niin olisihan minulle voinut tulla vaikka kuolettava syöpä kesken hakuprosessin ja silloin työpaikkaan ei olisi omat teot enää auttaneet. Mutta en mielestäni voi silti ajatella että työpaikan saaminen oli pelkästä tuurista kiinni, kun en saanut syöpää.
Sehän tässä keskustelussa on erikoista, että osa yrittää inttää, että tuurilla ei ole mitään osuutta menestyksessä. "Omat ansiot"-puolueessa vedotaan jatkuvasti siihen, että kyllä jokainen menestyy, jos vain haluaa ja yrittää ahkerasti. Sama sakki väittää, että tuuriin vetoavat vain epäonnistujat. Jos noin olisi, maailmassa olisi pelkästään ihmisiä, joiden elämä on juuri sellaista kuin he itse haluavat. On unelmatyö hyvällä palkalla. Omistuksessa on täydellinen asunto täydellisellä paikalla. Puolisokin täydellinen ja lapsia on juuri toivottu määrä ja he ovat syntyneet juuri juuri silloin, kun on haluttu. Lapset ovat juuri niin täydellisiä kuin heidän haluaisi olevan.
Kummallista kyllä maailmassa on todella paljon ihmisiä, jotka haluavat asua slummissa, sairastaa vakavia sairauksia, olla köyhiä ja työttömiä. Osa ilmeisesti oikeasti haluaa asua sotatoimialueella, mutta pakkohan se on uskoa, että osa ihmisistä haluaa elää noin, koska kaikki on vain omasta halusta ja ahkeruudesta kiinni. No, ei ole ja mitä nopeammin sen ymmärtää, sitä parempi sekä itselle että ympäristölle.
Tämän keskustelun "tuuri-puolueessa" ei juuri kukaan yritä väittää, että vain onni ratkaisisi. Useimmat sanovat, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa ja parantaa paljonkin hyvän onnen todennäköisyyttä, mutta pelkkä oma toiminta ei välttämättä riitä, jos lähtökohdat ovat huonot tai kohdalle osuu peräkkäisiä epäonnisia tapahtumia. Hyvät lähtökohdat elämälleen saanut ihminen ei putoa muutaman vastoinkäymisen takia pohjalle, mutta huonoista lähtökohdista elämänsä aloittaneelle jo yksi epäonninen tapahtuma voi romahduttamaan elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki elämä on osaltaan myös sattumista kiinni, mutta kaikkea ei voi mitenkään laittaa sattuman piikkiin. Sattumat voivat määritellä yksittäisiä asioita elämässä, mutta pitkän linjan suuntaus on yksilön omista valinnoista kiinni. Sairaudet ja onnettomuudet tietty ovat sitten asia erikseen, niillä voi olla isoja vaikutuksia eikä niille itse voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Itse ei siis tarvitse tehdä mitään, koska kaikki on tuurista ja sattumasta kiinni? Vieras ajatus.
Tulkitset oudosti aloitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnpaikan saaminen on tuuria.
Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.
- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus
- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.
- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.
- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)
Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin.
Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.
Oikea pessimisti ei hakisi edes ensimmäistä kertaa. Eikä uudelleen ja uudelleen hakeminen auta sitä optimistiakaan millään tavalla, jos kerrasta toiseen hän on aina vain se toiseksi tai kolmanneksi paras. Optimisteja lienevät nekin, joka hakevat lääkikseen tai jollekin taidealalle vuodesta toiseen aina siinä toivossa, että tällä kertaa opiskelupaikka irtoaa, vaikka parhaimmillaankin tulos on ollut vain varasijan varasija. Samaan aikaan joku toinen onnistuu ensimmäisellä hakuyrityksellä, huomaa puoli vuotta opiskeltuaan, että on väärällä alalla ja hakee toiselle yhtä vaikealle alalle ja pääsee sinnekin ensimmäisellä yrityksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoinen keskustelu! Herättää paljon ajatuksia.
Mutta en lähtisi vertaamaan tuuria ja omaa ansiota vastakkaisina tekijöinä, joista vain toinen toteutuu. Tai että tuuri olisi aina joku ihmeellinen ansaitsematon onnenpotku. Tuuri voi olla myös yksi toteutunut skenaario erilaisista sattumanvaraisista vaihtoehdoista, joka sattui toteutumaan sillä kertaa. Joka tapauksessa joku skenaario toteutuu. Enkä usko että kenelläkään on siinä mielessä huonoa tuuria syntyjään, että jotenkin maagisesti huono tuuri kasautuisi juuri hänelle. Sen sijaan huonoa tuuria on syntyä huonoihin oloihin, jolloin eri skenaarioiden todennäköisyydet lähtökohtaisesti muuttuvat. Eli jos vaikka olet syntynyt köyhään perheeseen, sen odotusarvo että rikastut on lähtökohtaisesti tilastollisesti pienempi kuin jollain joka on syntynyt rikkaaseen perheeseen. Koska odotusarvo on huonompi, joudut KESKIMÄÄRÄISESTI tekemään huomattavasti enemmän töitä. Voi sinullekin silti osua vaikka lottopotti, mutta se on epätodennäköistä. Todennäköisesti joudut ponnistelemaan enemmän kuin rikkaampaan perheeseen syntynyt.
Työnhaussa on totta kai kysymys aina myös tuurista. Oikeastaan ihan aina, voihan sattua vaikka että siihen täydelliseen työpaikkaan johon olet täydellinen hakija, hakeekin joku maailmankuulu alallaan joka olisi saanut paikan pelkällä puhelinsoitolla. Mutta totta kai mitä useampaa työpaikkaa haet, sitä todennäköisempää on että lopulta tulet palkatuksi! Vaikka työpaikat arvottaisiin arpakoneella ja todennäköisyys tulla palkatuksi olisi 5%, tarpeeksi montaa työpaikkaa haettuasi olisi yli 50% todennäköisyys että olisit saanut paikan. Olenkin itse sitä mieltä että nykyinen työpaikkani on seurausta ahkerasta yrittämisestä ja että olen kohdannut huonoa tuuriakin. Olen hakenut nykyistä vähän houkuttelevampiin paikkoihin useita kertoja ja todella monta kertaa päässyt esim noin 50 hakijan joukosta top kakkoseen tai top kolmoseen. Tiedän olleeni todella hyvä kandidaatti kyseisiin hommiin, enkä vieläkään tiedä miksen lopulta tullut palkatuksi, kun kaikki meni muuten niin putkeen. Koen että myös huonoa tuuria, että sattui itseäni vielä paremmat hakijat (ja kerran ilmeisesti suhteilla yksi pääsi ohitseni vaikka olin pätevämpi). Tarpeeksi monta kertaa haettuani se tuuri lopulta osui kohdalle enkä jäänytkään toiseksi parhaaksi. Mutta jos en olisi sinnikkäästi jatkanut tuota prosessia mikä tuntui vievän kaiken energiani, niin olisin edelleen vanhassa työpaikassani missä en olisi ikinä näinkään pitkälle päässyt. Tarvitaan siis aina jonkinlaista tuuria tai onnea, mutta omilla teoilla on iso merkitys. Jos taas mennään tarpeeksi kauas asiassa, niin olisihan minulle voinut tulla vaikka kuolettava syöpä kesken hakuprosessin ja silloin työpaikkaan ei olisi omat teot enää auttaneet. Mutta en mielestäni voi silti ajatella että työpaikan saaminen oli pelkästä tuurista kiinni, kun en saanut syöpää.
Sehän tässä keskustelussa on erikoista, että osa yrittää inttää, että tuurilla ei ole mitään osuutta menestyksessä. "Omat ansiot"-puolueessa vedotaan jatkuvasti siihen, että kyllä jokainen menestyy, jos vain haluaa ja yrittää ahkerasti. Sama sakki väittää, että tuuriin vetoavat vain epäonnistujat. Jos noin olisi, maailmassa olisi pelkästään ihmisiä, joiden elämä on juuri sellaista kuin he itse haluavat. On unelmatyö hyvällä palkalla. Omistuksessa on täydellinen asunto täydellisellä paikalla. Puolisokin täydellinen ja lapsia on juuri toivottu määrä ja he ovat syntyneet juuri juuri silloin, kun on haluttu. Lapset ovat juuri niin täydellisiä kuin heidän haluaisi olevan.
Kummallista kyllä maailmassa on todella paljon ihmisiä, jotka haluavat asua slummissa, sairastaa vakavia sairauksia, olla köyhiä ja työttömiä. Osa ilmeisesti oikeasti haluaa asua sotatoimialueella, mutta pakkohan se on uskoa, että osa ihmisistä haluaa elää noin, koska kaikki on vain omasta halusta ja ahkeruudesta kiinni. No, ei ole ja mitä nopeammin sen ymmärtää, sitä parempi sekä itselle että ympäristölle.
Tämän keskustelun "tuuri-puolueessa" ei juuri kukaan yritä väittää, että vain onni ratkaisisi. Useimmat sanovat, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa ja parantaa paljonkin hyvän onnen todennäköisyyttä, mutta pelkkä oma toiminta ei välttämättä riitä, jos lähtökohdat ovat huonot tai kohdalle osuu peräkkäisiä epäonnisia tapahtumia. Hyvät lähtökohdat elämälleen saanut ihminen ei putoa muutaman vastoinkäymisen takia pohjalle, mutta huonoista lähtökohdista elämänsä aloittaneelle jo yksi epäonninen tapahtuma voi romahduttamaan elämän.
Elämä on ennalta määrätty. Sillä ei ole mitään tekemistä tuurin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, olin monta vuotta matalapalkka-alalla vuorotöissä jumissa, haaveena opiskelupaikka yliopistossa.
Luin yhtenä keväänä aivan järjettömän paljon, ja osasin pääsykoekirjat lähestulkoon ulkoa. No, opiskelupaikka ei silti avautunut vaikka sain hyvät pisteet ja pääsy oli todella lähellä. Huono tuuri.
Seuraavana vuonna pääsykokeissa sattui olemaan monta tärppikysymystä, vaikka en ollut lukenut yhtä paljon kuin edellisvuonna, olin niin pettynyt edellisvuoteen eikä enää ollut samanlaista boostia lukemiseen. Pääsin yliopistoon ja nyt olen vihdoin siinä "tavallisessa päivätyössä", ja elän täysin erilaista elämää mitä luultavasti eläisin, jos en olisi opiskelemaan lopulta päässyt. Mua kouraisee vatsasta välillä ajatus, jos minulle olisi käynyt samalla tavoin kuin edellisvuoden pääsykokeissa. Eli käytännössä ponnistelullani ei ensin ollut mitään merkitystä, ja olisin aivan hyvin voinut olla saamatta opiskelupaikkaa myös seuraavana vuonna ja olla edelleen matalapalkka-alalla tai en tiedä olisinko järjissäni, niin loppu olin vuorotöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnpaikan saaminen on tuuria.
Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.
- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus
- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.
- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.
- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)
Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin.
Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.
Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.
Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.
Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.
Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat?
En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.
Ei kaikille se sisäinen rauha tule uskosta Jumalaan tai yliluonnolliseen. Joillekin se sisäinen rauha voi tulla vaikka itselle merkityksellisestä työstä, puutarhanhoidosta ja ihmisuhteista, joihin mielestäni kyllä itse voi vaikuttaa. Perhettään toki ei voi valita, mutta esim. aviopuolison ja ystävät voi.
Eipä nyt liioitella valintojen suhteen. Aviopuolison voi valita rajallisista vaihtoehdoista. Suht ruma nainen harvoin voi itse valita kymmenistä vaihtoehdoista. Se on otettava se jonka sattuu saamaan tai oltava ilman puolisoa. Tietysti tuo oli liioiteltu esimerkki.
Eikä se aviopuoliso pysy samana 50 vuotta. Ei suinkaan. Ensimmäiset 10-20 vuotta se voi olla ihan kunnollinen ja sitten alkaa juosta vieraissa tai ryypätä tai sairastuu masennukseen. Sitten uusi valinta, jatkaako yhdessä vai jättääkö.
Kokemuksesta voin kertoa, että mielenrauhaa ei kannata odottaa ihmissuhteista. Masentunut ihminen on todella masentavaa seuraa ja voi olla ilkeä puheissaan, lyttää kumppanin itsetunnon ja saa voimaan huonosti. Ystäviinkään ei rajattomasti pysty vaikuttamaan. Ainakin tällaisen kohta viisikymppisen naisen näkökulmasta ystävät voi olla epäreiluja, ne voi pettää, ne voi jättää, niillä voi olla vaikeaa tai ne alkaa karttaa. Hyvä jos jollain ei näitä ongelmia, mutta ihmiset voi muuttua niin paljon iän myötä, ettet enää tunnista samaksi ihmiseksi sitä lukioaikaista parasta kaveria tai kuulet parhaasta ystävästä kuulumiset toiselta puolelta maapalloa kerran vuodessa. Ja kun ikää tulee lisää, uusien luotettavien ystävien löytäminen valitettavasti vaikeutuu.
Jos hyvännäköinen kumppani on kaikista tärkein asia sille rumalle naiselle niin sitten se ruma nainen voi mennä kauneusleikkaukseen jos ei usko muuten saavansa hyvännäköistä miestä. Eiköhän se yksi tärkeimmistä asioista kumppania valittaessa kuitenkin ole se, että kumppani on mukava ja ainakin sen pystyy jokainen valitsemaan ottaako kumppanikseen kivan henkilön. Itsekin olen menettänyt ystäviä vuosien myötä ilman sen kummempia syitä, mutta ajattelen niin että jos joku ei halua olla elämässäni olla niin hänen ei ole tarkoitettukaan siinä olla ja etsin seuraa suosiolla muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?
Et voi vaikuttaa kaikkeen mitä sinulle tapahtuu, mutta voit vaikuttaa siihen miten reagoit siihen mitä sinulle tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisille annetaan jo ennen syntymää ne eväät, joilla on pärjättävä. Tarkoitan nyt lähinnä geenejä, vaikka toki tunnustan, ettei uuden elämän alku pelkästä sattumasta kiinni taida olla.
Siskollani on 3 lasta, joista kahdella nuoremmalla on nepsy-haasteita. Toisella heistä lisäksi ahdistuneisuushäiriö. Muistan sen hetken, kun tajusin heitä viikonlopun yli hoitaessani, että nyt on kyllä niin isot haasteet elämässä edessä, että toivottavasti saavat paljon tukea. En halua kertoa julkisella palstalla kovin tarkasti, mutta jos esikouluikäinen lapsi juoksee huutaen rappusia alas eikä ollenkaan ymmärrä, miten vaarallista se voi olla, hän on aidosti riski omalle turvallisuudelleen. Ahdistuskohtaukset ovat myös suorastaan pelottavaa katseltavaa, kun ne omat taidot auttaa tilanteessa ovat rajalliset.
Minä en usko lainkaan, että ihmisen haasteet tuurista kiinni, koska perintötekijät määrittää pitkälti meidän tulevaisuuden. Ei meistä kukaan tiedä tarkasti, mitä me jaamme jälkeläisille. Jollain suvulla on paljon mielenterveyden haasteita, toisessa suvussa riippuvuussairaudet korostuu (aivot hakevat mielihyvää ja jäävät keskimääräistä nopeammin riippuvaiseksi). Omassa suvussani löytyy sekä syöpää että sydän- ja verisuonitauteja, esim. isän sydän repesi alle 50-vuotiaana yllättäen ja hänen isänsä kävi kolmessa ohitusleikkauksessa, enkä voi tietää, onko minulla riskitekijöitä vai ei tai siirränkö niitä omiin lapsiini.
En tiedä, mitä tarkoitat "sydämen repeämisellä", sillä se ei kuulosta oikealta diagnoosilta. Tarkoitatko kenties jotain aortan repeämää tai vastaavaa? Kannattaa kysyä terveyskeskuksesta tai työterveyshuollosta, olisiko jotain seulontatutkimuksia, joilla riski voitaisiin selvittää. Samassa yhteydessä voidaan tehdä verikokeita, jotka nekin voivat kertoa riskitekijöistä. Kohonneille riskeille voidaan tehdä paljonkin, jos ne ovat tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnpaikan saaminen on tuuria.
Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.
- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus
- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.
- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.
- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)
Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin.
Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.
Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.
Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.
Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.
Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat?
En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.
Siis millä lailla ei ole tuuria se, että mihin tai minkälaiseen perheeseen syntyy?
Kuka on päässyt valitsemaan itse että mihin syntyy?
Entä mitä ne on tehneet sen eteen, että on saaneet syntyä juuri siihen perheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnpaikan saaminen on tuuria.
Olen samaa mieltä tästä, vaikka on siinä osa tietysti omaakin tekemistä ja osaamista.
- teen ja lähetän hyvän hakemuksen - oma osuus
- hakijoita on 20, se että minut edes kutsutaan haastatteluun on osittain tuuria koska taatusti tuossa joukossa on 10 muutakin potentiaalia hakijaa, osittain se on hyvän hakemukseni ansiota.
- käyn haastattelussa johon on kutsuttu 3 muuta potentiaalia.
- saan työpaikan - tuuria! (koska kuka tahansa noista kolmesta olisi voinut saada työn)
Optimisti: Pääsin työhaasteluun ja olin kolmen parhaan joukossa. Vaikka tällä kertaa en työtä saanutkaan, haastatteluun pääseminen todistaa, että työnantajat pitävät minua varteenotettavana ehdokkaana. Toki harmittaa, että en saanut työtä, mutta ainakin sain tästä hyvää haastattelukokemusta. Seuraavalla kerralla minua varmaan onnistaa paremmin.
Pessimisti: Pääsin työhaasteluun, mutta koska en ollu tarpeeksi hyvä tai toisilla oli parempi tuuri minua ei valittu. Ihan turha hakea mihinkään kun minua ei kuitenkaan valita kun aina on joku parempi.
Vai olisiko normaalia että on mielessä ihan kaikenlaisia ajatuksia, erityisesti jos työnhaku pitkittyy? Harva oikeasti pystyy lopettamaan työnhakia vaikka se haastavalta tuntuisikin.
Moni on koko elämänsä työssä, jota vihaa eikä edes yritä hakea uutta työpaikkaa.
Työ ei tuo onnea, raha ei tuo onnea, jos ihminen on sisäisesti tyhjä. Elämän merkityksen löytäminen ja sisäinen rauha on varmempi tie onneen kuin työ.
Vaikuttaako elämän merkityksen löytymiseen ja sisäiseen rauhaan sitten tuuri vai omat valinnat?
En ole sama, mutta miten tuohon tuuri vaikuttaa? Siis jos ajattelee, uskooko joku johonkin asiaan tai yliluonnolliseen tai henkeen tai mihin tahansa, niin enemmän kai se on kiinni siitä, päättääkö uskoa. Ja onko se edes mahdollista, onko aivot sellaiset, että ne siihen taipuvat. Se ei ole tuuria, mihin perheeseen ihminen syntyy tai millaiset geenit hän saa. Joku voi olla levoton, rauhaton etsijä koko ikänsä, koska hänellä on sellaiset ominaisuudet, että sisäinen rauha jää saavuttamatta. Tulee mieleen eräs edesmennyt mäkikotka, joka oli paljon julkisuudessa.
Ei kaikille se sisäinen rauha tule uskosta Jumalaan tai yliluonnolliseen. Joillekin se sisäinen rauha voi tulla vaikka itselle merkityksellisestä työstä, puutarhanhoidosta ja ihmisuhteista, joihin mielestäni kyllä itse voi vaikuttaa. Perhettään toki ei voi valita, mutta esim. aviopuolison ja ystävät voi.
Eipä nyt liioitella valintojen suhteen. Aviopuolison voi valita rajallisista vaihtoehdoista. Suht ruma nainen harvoin voi itse valita kymmenistä vaihtoehdoista. Se on otettava se jonka sattuu saamaan tai oltava ilman puolisoa. Tietysti tuo oli liioiteltu esimerkki.
Eikä se aviopuoliso pysy samana 50 vuotta. Ei suinkaan. Ensimmäiset 10-20 vuotta se voi olla ihan kunnollinen ja sitten alkaa juosta vieraissa tai ryypätä tai sairastuu masennukseen. Sitten uusi valinta, jatkaako yhdessä vai jättääkö.
Kokemuksesta voin kertoa, että mielenrauhaa ei kannata odottaa ihmissuhteista. Masentunut ihminen on todella masentavaa seuraa ja voi olla ilkeä puheissaan, lyttää kumppanin itsetunnon ja saa voimaan huonosti. Ystäviinkään ei rajattomasti pysty vaikuttamaan. Ainakin tällaisen kohta viisikymppisen naisen näkökulmasta ystävät voi olla epäreiluja, ne voi pettää, ne voi jättää, niillä voi olla vaikeaa tai ne alkaa karttaa. Hyvä jos jollain ei näitä ongelmia, mutta ihmiset voi muuttua niin paljon iän myötä, ettet enää tunnista samaksi ihmiseksi sitä lukioaikaista parasta kaveria tai kuulet parhaasta ystävästä kuulumiset toiselta puolelta maapalloa kerran vuodessa. Ja kun ikää tulee lisää, uusien luotettavien ystävien löytäminen valitettavasti vaikeutuu.
Jos hyvännäköinen kumppani on kaikista tärkein asia sille rumalle naiselle niin sitten se ruma nainen voi mennä kauneusleikkaukseen jos ei usko muuten saavansa hyvännäköistä miestä. Eiköhän se yksi tärkeimmistä asioista kumppania valittaessa kuitenkin ole se, että kumppani on mukava ja ainakin sen pystyy jokainen valitsemaan ottaako kumppanikseen kivan henkilön. Itsekin olen menettänyt ystäviä vuosien myötä ilman sen kummempia syitä, mutta ajattelen niin että jos joku ei halua olla elämässäni olla niin hänen ei ole tarkoitettukaan siinä olla ja etsin seuraa suosiolla muualta.
Huomaan, että sinä et oikeasti ymmärrä, miten vaikeaa osalle ihmisistä on löytää sopivaa puolisoa!!! Yritä nyt hyvä ihminen tajuta, ettei kaikilla ole varaa valita. Ei mukavaa eikä vähemmän mukavaa. Tule sitten tänne pätemään kun olet yrittänyt deittailla tuloksetta vuosikausia. Ehkä tapailet jotain aivan ihanaa kumppania ja kuvittelet liikoja, koska joko hän on naimisissa tai kertoo yhtäkkiä, ettei ole yhtään sinusta kiinnostunut. Ei yhtään.
Minä tunnen miehen, joka on käynyt aikuisiällä Suomessa yhden ainoan kerran treffeillä. Kun ei kukaan suostu, ketään ei kiinnosta. Suurin osa ei kuulemma baarissa edes suostu juttelemaan. Hänellä oli jonkin aikaa ulkomailla morsian, mutta jotenkin kävi ilmi, että rahasta siinä oli kyse ja sillä naisella oli monta sulhasta eri maissa. Luotto ihmiseen tuollaisesta menee! Hän on ihan mukava ihminen, kun paremmin tutustuu. Tiettyjä piirteitä on, jotka saattavat ajaa joitakin pois luota.
Vierailija kirjoitti:
Te omien valinnanmahdollisuuksien toitottajat, kertokaa, mistä löydän puolison, jonka kanssa voin perustaa kodin ja saada terveitä lapsia? Aikaa ei ole paljon, koska biologinen kelloni tikittää. Edellinen avoliitto kesti 6 vuotta, mutta mies ei halunnut lapsia. Eipä hän halunnut mitään muutakaan, paitsi että minä teen kotityöt, laitan ruuat ja keikistelen pienissä vaatteissa ja mielellään vielä antaisin hänelle luvan käydä vieraissa sängyissä. Tuollaista liittoa ei enää minulle, kiitos. Pitäisikö tässä lähteä rasvaimuun ja naamankorjausleikkauksiin, pepun kohotukseen ja vielä mielellään ammatinvaihtoonkin, että alkaisin kiinnostaa useita miehiä, jotka haluaisivat ehkä perustaa perheen kanssani?
Sinua sen enempää syyllistämättä oma valintasi oli kuitenkin viettää 6 vuotta liitossa miehen kanssa, jolle teet kotityöt, laitat ruuat ja keikistelet pienissä vaatteissa ja hän vielä haluaa pettää eikä halua lapsia niin kuin sinä? Nyt laitat kumppanin etsimisen etusijalle elämässäsi, ilmottaudut deittisivustoille ja ilmoitat selkeästi että etsit vakavaa suhdetta ja haluat perustaa perheen, kysyt ystäviltäsi tuntevatko he ketään, joka voisi olla hyvä kumppaniehdokas sinulle, alat käymään eri tapahtumissa missä voit tutustua miehiin jne. Luopuisin kuitenkin tuosta asenteesta, että pitää käydä rasvaimuissa, korjausleikkauksissa ja vielä ammattiakin vielä muuttaa, sillä tuolla lailla vedät puoleesi vaan lisää vääränlaisia miehiä, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä mistä eksäsikin.
Puhu vain omasta puolestasi. On kehittymätöntä ajatella kärsimyksen olevan aina pelkästään ihmisen omaa syytä.