Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

En ole ikinä tavannut tuollaista miestä, mutta äkkiseltään kuulostaa vähän samalta kuin nuo trollit täältä. Eli siinä on takana jonkinlainen tarve tehostaa itseään, omaa arvoaan ärsyttämällä ja käyttäytymällä epäsovinnaisesti. Macho-miestä esittävät voivat tietysti myös oikeasti olla vaarallisia ja tyhmiä (ettei se ole mitään esittämistä pelkästään), minkä vuoksi heistä ei olekaan minulle kokemusta kertynyt, ei edes ystävänä.

Joka tapauksessa ihmisen ulkonäkö ei minusta ole ikinä suhteen vetovoiman takana, vaan muut tekijät. Ei, vaikka kaikki kumppanit olisivat geneerisesti samannäköisiä. Itselläni on ollut samoin kuin miehelläni, mutta kuitenkin he ovat olleet erilaisia luonteeltaan. Joillakin ihmisillä maku pysyy samana, ja voit olla siinä oikeilla jäljillä, että he saattavat olla ulkonäkökeskeisempiä kuin muut. En kuitenkaan pidä sitä häiriön merkkinä. 

Mitä tulee siihen ovatko monet suhteet häiriön merkki, niin en oikeastaan lähde siitäkään, koska minusta se ei ole hyvä kulma ajatella asioita. Elämään mahtuu niin monenlaista enkä aseta monogaamista pitkää suhdetta kaiken yläpuolelle, vaikka itse sellaisessa elänkin. Voisin hyvin olla ikisinkku, koska olen nirso, ehdoton ja monessa muussakin asiassa häiriintyneempi kuin moni muu. Pitkä parisuhde voi syntyä myös hyvin häiriintyneen parisuhdedynamiikan seurauksena, joten senkään vuoksi sitä ei voi ideaaliksi asettaa.

Tämän miehen tapauksessa ei ole kysymys machoilusta, vaan hän ymmärtää itsekin asian ongelmaksi ja puhuu aiheesta sen mukaisesti. Hänen on vain hyvin vaikea päästää irti näistä fyysisiksi kokemistaan mieltymyksistä (tai tarkemmin ajatellen: vaikea saada kiinni siitä mitä niiden takana on - itsekään en usko että olisi pelkästään näistä kysymys). Minäkään en pidä monia suhteita merkkinä häiriöstä, mutta sitä kyllä jos kerta toisensa jälkeen päätyy suhteeseen, joka vahingoittaa omaa mielenterveyttä ja lisäksi omaa kykyä muodostaa jatkossa terveitä suhteita. Sama pätee totta kai siihenkin, jos on yhdessä pitkässä mutta vahingoittavassa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Kiitos taas vastauksesta. Kuvittelen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja minullekin kosketus on hyvin tärkeä asia. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä seksiin asti, jotta tiedän miltä se kenenkin kanssa tuntuisi. Varmasti on niin, että karsin potentiaalisten kumppanien joukosta epäsopivat pois tällä perusteella, ihan kuten sinäkin, vaikka en seksiä harrastakaan nopeasti.

Vielä haluaisin kysyä tällaista asiaa: harrastatko nettideittailua ja käytkö treffeillä useiden ihmisten kanssa ns. ristiin? Ja menetkö siis sänkyyn useamman kanssa siinä vaiheessa kun on vielä monta tapailukumppania kehissä, etkä tunne heistä ketään niin hyvin että tietäisit tuleeko siitä suhdetta vai ei? Jos kyllä, niin tuntuuko tällainen ihan mahdolliselta hallita emotionaalisesti? 

En harrasta nettideittailua tai ylipäänsä tuntemattomien deittailua, enkä useamman ihmisen deittailua kerrallaan. Pääasiassa ihastun ennestään tuttuihin miehiin ja deittailen vain miehiä joihin olen ihastunut. En myöskään ihastu useampaan samaan aikaan. Kun sinkkuuden pitkittyessä takana on yli 6-12 kk selibaatti ja alan olla hirveässä puutteessa, saatan iskeä yhden yön jutun ja joskus tällaisesta kehittyy suhde. Niissäkin ihastun kuitenkin nopeasti tai juttu päättyy. Ahdistun ajatuksesta, että toinen on ihastuneempi minuun kuin minä häneen, joten olen käytännössä aina itse se ihastuneempi osapuoli tai panikoin ja lopetan koko jutun kesken. Tähän se nopea seksiin eteneminenkin liittyy. Ahdistun ajatuksesta, että joudun antamaan toiselle pakit, joten tarvitsen tietyn varmuuden omista tunteista jotta voin antaa toisen ihastua. Ja se varmuus vaatii minulla jostain syystä sen että seksiä on harrastettu.

Yleensä en koe nopeaa seksiin etenemistä satuttavaksi vaikka juttu päättyisi toisen aloitteesta, koska aloitan seksin niin nopeasti ettei vahvaa emotionaalista sidosta ole ehtinyt tulla. En koe kevyttä seksiä rikkovaksi sillä tavalla kuin jotkut muut. Sen sijaan kahdesti on käynyt niin, että olen harrastanut ennestään tutun ihmisen kanssa yhden yön seksiä, salamarakastunut kertaheitolla ja särkenyt itseni aika pahasti. Ensimmäinen oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Jälkimmäistä en osaa pitää virheenä, koska tilanne oli sellainen että tarvitsin kontaktin omiin tunteisiini, vaikka lopputulema olikin sitten se että tunteet kirkastuivat minulla eri suuntaan kuin hänellä.

Onpa hyvää itseanalyysia! Ymmärrän nyt paljon paremmin suhtautumistasi.

Itse harrastan nettideittailua, mutta olen kuitenkin samanlainen kuin sinä, eli en yleensä ihastu mieheen, jota en ollenkaan tunne. Silloin kun olen ihastunut jo valmiiksi tuttuun mieheen, olen kyllä harrastanut seksiäkin saman tien. Silloin ne syyt miksi haluaisin edetä hitaammin (halu tutustua ensin) eivät päde.

Minua ei ahdista yksipuolinen ihastuminen suuntaan tai toiseen, koska kokemukseni mukaan se johtuu ihan vain siitä, että emme tunne toisiamme riittävän hyvin. Ongelma ratkeaa yleensä tutustumalla paremmin. Valitettavasti tämä ratkaisu ei ole aina mahdollinen silloin, kun ihastuja on se toinen osapuoli, jos tämä ei halua jatkaa tutustumista (ymmärrettävää toki). Se tilanne on omassa elämässäni ollut hankalin silloin, jos seksiä on jo ollut, ja se harmittaa minua sekä ihastuneen miehen puolesta (koska tilanne on hänelle kurja) että omasta puolestani (koska en voi jatkaa hyvin alkanutta seksuaalista yhteyttä, jonka koen aina lähtökohtaisesti arvokkaaksi). Koen siitä syystä helpommaksi tutustua ensin, ja kun tilanne vaikuttaa molemminpuolisesti vakaalta, mennä seksiin vasta sitten.

Minäkään en koe kevyttä seksiä rikkovaksi, tai sitä jos seksiä on ollut ja sitten juttu päättyykin. Sen kuitenkin koen rikkovaksi, jos mies johdattelee minut seksiin luomalla tahallisesti väärän kuvan itsestään. Silloinhan en ole itse voinut valita, minkälaisen ihmisen kanssa harrastan seksiä. Jos tämän valheellisen mielikuvan ja totuuden välinen ero on kovin suuri, se paljastuu minulle yleensä vaiheessa kun seksiin mennään. Jos mies esimerkiksi antaa ymmärtää olevansa rakastunut minuun, mutta onkin sängyssä kylmä ja itsekeskeinen, niin koen sen kyllä loukkaavana ja tilanne tuntuu hyväksikäytöltä. Olen onneksi vain kerran elämäni aikana joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Se tapahtui ennestään tuntemattoman miehen kanssa, johon en ollut tutustunut kunnolla vaan oletin vain asioita aiempien hyvien kokemuksieni perusteella.

Onko mielestäsi oikein sanottu, että nopea seksiin eteneminen on kohdallasi ainakin osittain suojamekanismi? Eli suojelet sillä itseäsi siltä tuskalta, jota tuntisit jos seksiä olisi vasta sitten kun olet jo ehtinyt rakastua, ja sitten suhde päättyisikin? Mitä mieltä olet siitä teoriasta, johon ainakin itse uskon, että seksi on rakastuneena erilaista vs. tilanne jossa tunteita ei vielä ole? 

Suojamekanismi ehkä kyllä, mutta ei tuolla kuvailemallasi tavalla. En pelkää sitä, että suhde päättyy seksin jälkeen minun jo rakastuttuani. Minulle ei ole oikeastaan koskaan käynyt niin. Nimenomaan toisinpäin, pelkään omien tunteideni loppuvan seksiin, ja tämä on tapahtunut muutaman kerran ja ollut kauhea tilanne. En kyllä koe, että olisin tuolloin ollut rakastunut. Pikemminkin ajattelen, että se omien tunteiden säilyminen tai loppuminen seksin jälkeen on juuri se, joka erottaa rakastumisen pelkästä illuusiosta. Tunteeni ovat pelkkää kuvitelmaa, kunnes seksi osoittaa onko siellä jotain todellista vai ei. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että seksi on rakastuneena erilaista kuin ilman tunteita. En tiedä, onko tällä kuitenkaan tekemistä sen kanssa onko odotettu vai ei. Silloin, kun seksi on alusta asti mukana kuvioissa, se muuntuu ajan kanssa kevyemmästä seksistä rakastumisseksiksi tunteiden syvetessä.

Tai no, tarkemmin ajateltuna ehkä siinä voi olla joku sellainen juttu, että vasta rakastuneena seksin aloittaminen tuntuisi liian paljolta, suoraan syvään päätyyn hyppäämiseltä. Jotenkin tuli mieleen tämä viimeisin tapaus, jossa vahingossa rakastuin ensin ja harrastin seksiä vasta sitten ja lopulta tulin torjutuksi. Se todella oli monella tavalla aivan liikaa. Mutta koska yleensä en rakastu ilman seksiä, ei näin normaalisti edes käy. Tässä oli tilanne, jossa olin ollut vuosia ihastunut ihmiseen enkä tiennyt oikein itsekään onko kyseiset tunteet todellisia vai pelkkää mielikuvaa jostain mitä ei ole olemassakaan. Olin jotenkin ennakkoon ajatellut saavani pakit. En osannut ollenkaan henkisesti varautua tilanteeseen, jossa toinen hetkeksi kiinnostuukin takaisin ja sitten perääntyy.

Toisaalta, jos ajatellaan että tästä olisi todella lähtenyt tulemaan jotain, niin en näe että seksin lykkääminen olisi ollut vaihtoehto. Tässä tullaan taas siihen omien tunteideni tunnistamiseen. En olisi ikinä voinut antaa kyseisen ihmisen ihastua minuun tietämättä, onko omat tunteeni todelliset. Ja sitä en taas olisi tiennyt ilman seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Kiitos taas vastauksesta. Kuvittelen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja minullekin kosketus on hyvin tärkeä asia. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä seksiin asti, jotta tiedän miltä se kenenkin kanssa tuntuisi. Varmasti on niin, että karsin potentiaalisten kumppanien joukosta epäsopivat pois tällä perusteella, ihan kuten sinäkin, vaikka en seksiä harrastakaan nopeasti.

Vielä haluaisin kysyä tällaista asiaa: harrastatko nettideittailua ja käytkö treffeillä useiden ihmisten kanssa ns. ristiin? Ja menetkö siis sänkyyn useamman kanssa siinä vaiheessa kun on vielä monta tapailukumppania kehissä, etkä tunne heistä ketään niin hyvin että tietäisit tuleeko siitä suhdetta vai ei? Jos kyllä, niin tuntuuko tällainen ihan mahdolliselta hallita emotionaalisesti? 

En harrasta nettideittailua tai ylipäänsä tuntemattomien deittailua, enkä useamman ihmisen deittailua kerrallaan. Pääasiassa ihastun ennestään tuttuihin miehiin ja deittailen vain miehiä joihin olen ihastunut. En myöskään ihastu useampaan samaan aikaan. Kun sinkkuuden pitkittyessä takana on yli 6-12 kk selibaatti ja alan olla hirveässä puutteessa, saatan iskeä yhden yön jutun ja joskus tällaisesta kehittyy suhde. Niissäkin ihastun kuitenkin nopeasti tai juttu päättyy. Ahdistun ajatuksesta, että toinen on ihastuneempi minuun kuin minä häneen, joten olen käytännössä aina itse se ihastuneempi osapuoli tai panikoin ja lopetan koko jutun kesken. Tähän se nopea seksiin eteneminenkin liittyy. Ahdistun ajatuksesta, että joudun antamaan toiselle pakit, joten tarvitsen tietyn varmuuden omista tunteista jotta voin antaa toisen ihastua. Ja se varmuus vaatii minulla jostain syystä sen että seksiä on harrastettu.

Yleensä en koe nopeaa seksiin etenemistä satuttavaksi vaikka juttu päättyisi toisen aloitteesta, koska aloitan seksin niin nopeasti ettei vahvaa emotionaalista sidosta ole ehtinyt tulla. En koe kevyttä seksiä rikkovaksi sillä tavalla kuin jotkut muut. Sen sijaan kahdesti on käynyt niin, että olen harrastanut ennestään tutun ihmisen kanssa yhden yön seksiä, salamarakastunut kertaheitolla ja särkenyt itseni aika pahasti. Ensimmäinen oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Jälkimmäistä en osaa pitää virheenä, koska tilanne oli sellainen että tarvitsin kontaktin omiin tunteisiini, vaikka lopputulema olikin sitten se että tunteet kirkastuivat minulla eri suuntaan kuin hänellä.

Jatkan nyt vielä kun jäin miettimään tuota viimeisintä tapausta, josta olen vielä toipumassa. Varmaan osa minusta kokee seksin turvallisemmaksi tavaksi hakea kontaktia ja yhteyttä kuin se että päästää toisen aidosti henkisesti lähelle. Mietin tuon tapauksen jälkeen, että paradoksaalisesti minä avaan jalat helpommin kuin sieluni. En tiedä olisiko lopputulos ollut eri jos olisin tehnyt toisinpäin. Varsinkin, kun ei se sulkeutuminen tuossa vaiheessa enää edes suojannut. Ihminen oli jo päässyt jonnekin niin syvälle ihon alle, ettei sitä jälkeä saanut enää pois. Mutta en silti osaa katua. En olisi saanut selvyyttä omiin tunteisiini ilman tuota.

Ehditkin jo vastata samalla kun kirjoittelin kysymystä tästä aiheesta. :D

Kuulostaa hyvältä että tuo kokemuksesi toi sinua paremmin kosketuksiin tunteidesi kanssa! Minulle kävi samoin siinä tilanteessa, jossa jouduin hyväksikäytetyksi, koska totesin jälkikäteen että en ollut tutustunut henkilöön kunnolla ja annoin itseni kuvitella vähän liian vapaasti minkälainen ihminen onkaan kyseessä, mitä toki vielä edesauttoi se hänen tietoinen harhaanjohtamisensa (hän on sittemmin sen itsekin myöntänyt). Opin siis paremmin hahmottamaan todellisuuden ja omien mielikuvieni välistä eroa, ja se on auttanut muodostamaan hyviä ihmissuhteita myöhemmin.

Voin ymmärtää tuon "jalat auki ennen sielua" -tekniikan logiikan. Minulla on yleensä melko vahva luotto siihen, että kun tutustun toiseen rauhassa ja annan asioille tilaa kehittyä luonnollisesti, ja jos tällä tavalla päädytään molemminpuoliseen rakastumiseen, niin se rakkaus on äärimmäisen todennäköisesti kestävää. Minulla ei siis ole sellaista pelkoa, että seksin jälkeen suhde sitten loppuisikin. Jos kuvittelen että tämä varmuus/luottamus puuttuisi, niin silloinhan tosiaan olisi järkevää mennä sänkyyn mahdollisimman nopeasti, koska seksi ilman tunteita johtaa lievempään vahinkoon erotilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen tässä yhtä nuoruuden juttua. Kyllähän hän tuotti orgasmeja, vaikkei edetty yhdyntään ja minä koskettelin häntä sen mitä pystyin. Olen aika varma, että seksi olisi ollut ainakin mulle hyvää, koska yhdessäolo oli ollut niin täydellistä esileikkiä.

Ei sen odottelun tarvitse olla pelkkää juttelua vaan tutustumista toisen fysiikkaan, tempoon, kosketukseen ja luonteiden ja tulevaisuudentoiveiden yhteensopivuuden tarkastelua.

Minä taas en ymmärrä, mikä tässä on ylipäänsä se motivaatio lykätä nimenomaan yhdyntää jos kaikkea muuta kerran tehdään? Itsellä seksuaalisuuteen liittyy toive yhteensopivuuteen sekä libidojen että arvojen suhteen. Henkilö, joka kokee seksin lykkäämisen itseisarvona ei jaa maailmankuvaani. Sikäli tuntuu nurinkuriselta lukea sivukaupalla perusteluja, miten hyvinkin himokkaat ihmiset voivat haluta pidättäytyä. Juu varmasti. Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle.

Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että syy odottaa voi olla ihan muuta kuin seksin pitäminen pahana ja likaisena? Minulla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Viimeksi kun menin ensitapaamisella miehen kanssa sänkyyn, kävi seuraavaa:

Mies ihastui minuun tulenpalavasti (kehui mm. mutkatonta suhtautumistani seksiin..). Jatkoimme tapailua ja seksin harrastamista. Tutustuttuamme paremmin, totesin että en halua parisuhdetta ja mitä luultavimmin en tule koskaan ihastumaan häneen romanttisesti. Jatkoimme tapailua panosuhteena - mies siis erikseen sanoi tämän olevan hänelle ok. Sitten mies alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti ja vaativasti, ja odottaa minulta asioita jotka kuuluisivat parisuhteeseen. Juttelimme asiasta ja kävi ilmi että mies ei lainkaan ymmärtänyt miksi emme voisi kuitenkin olla suhteessa, olihan hän niin valtavan ihastunut ja minä olisin hänelle täydellinen kumppani (todellisuudessa hän oli ihastunut enemmän omaan mielikuvaansa minusta kuin todelliseen persoonallisuuteeni). Lopetin tapailun ja jälkikäteen mies kertoi minun särkeneen hänen sydämensä.

Seksi on minusta parhaimmillaan silloin kun sitä on harrastettu yhteensopivan ihmisen kanssa jonkin aikaa. Yhden illan juttuja en tästä syystä harrasta. Koska pidän seksistä valtavasti ja haluan sen olevan mahdollisimman tyydyttävää, valitsen seksikumppanikseni mieluiten ihmisen, jonka kanssa voin suurella todennäköisyydellä jatkaa sen harrastamista mahdollisimman pitkään. Mieleltään vakaan ja sellaisen, joka tuntee itsensä ja ymmärtää miten oman mielen mekanismit toimivat. Tämän asian arvioiminen ei onnistu luotettavasti ensitapaamisella eikä vielä seuraavallakaan. Paremman tutustumisen jälkeen olen tähän mennessä aina pystynyt arvioimaan oikein.

Mitä väliä sillä syyllä lopulta edes on? En oikein ymmärrä koko tätä keskustelujuonnetta, että joku kertoo miksi haluaa ihmisen joka ei koe tarvetta pitkittää seksin aloitusta, ja aina siihen pitää tulla jonkun jänkkäämään vastaan että minäkin olen hurjan himokas ja halukas ja silti en harrasta heti seksiä. Ihan rauhassa saat olla vaikka seksin ylijumalatar for all I care. Joku saa haluta ihmisen, joka ei koe tarvetta itseisarvona lykätä seksiä. Piste. Se on ihan sallittu toive, eikä sitä tarvitse kenenkään ottaa loukkauksena.

Totta kai jokainen saa valita omien toiveidensa mukaan!

Mutta toisten määritteleminen lähtökohtaisesti viallisiksi, jos he valitsevat eri tavalla, ei ole ok. Tässä esimerkki tällaisesta määrittelystä: "Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle." Tässä annetaan ymmärtää että jokainen, joka haluaa edetä hitaammin, näkee seksin pahana ja likaisena eikä suhtaudu mutkattomasti ja luonnollisesti.

Tiedän useamman naisen, joille on muodostunut tarve toimia omaa luonnollista tyyliään vastaan, oman nautinnon kustannuksella, koska he ovat oppineet pitämään omia tarpeitaan vääränlaisuutena ja frigidiytenä, kun osa ihmisistä nostaa omaa seksuaalista tyyliään jalustalle ja luo kuvaa että muut tyylit ovat ongelmallisia. Tämä on ihan yhtä ikävä ilmiö kuin 'slut shaming', jossa seksistä nauttiminen määritellään pahaksi ja mielenvikaisuuden merkiksi. Siksi näihin tulee vastaesimerkkejä, joissa pyritään osoittamaan ko. väite vääräksi - ei siksi että juuri sinun haluttaisiin muokkaavan omia kumppaniin liittyviä toiveitasi.

Minä ajattelisin, että useimmilla ihmisillä on taipumus nostaa se oma tyyli tavalla tai toisella jalustalle. Siksihän se on omaksi tyyliksi valikoitunutkin, kun se koetaan hyväksi ja toimivaksi. Silloin siihen liitetään hyviä ominaisuuksia ja kyllä, vastakkaiseen toimintatapaan saatetaan liittää vähän huonompia. Ihan samalla tavalla tätä tekee ne odottamista kannattavatkin. En nyt oikeastaan edes tiedä, miksi omista kumppanihaaveista pitäisi puhua täysin neutraalisti. Harva ne asiat varmaan täysin neutraalina kokee.

Varmaan ymmärrät kuitenkin eron omista toiveista puhumisen ja sheimaamisen välillä? 

"Minulle toimii parhaiten asia X" vs. "Asian Y tekijät ovat mielenvikaisia". Huomautan kyllä sheimaamisesta yhtä lailla silloin jos näen hitaan etenemisen puolestapuhujan tekevän sitä. Nykyään vain tuntuu olevan paljon yleisempää tämä hillittömyyden tavoittelu, jossa kaikenlainen itsehillintä nähdään lähtökohtaisesti viallisena.

Ymmärrän. Ja minusta tekstissä ei sheimattu ketään. Siinä toki oli esitetty näkemys, millaisia hyviä puolia saattaa olla niillä ihmisillä jotka eivät koe tarvetta odottaa. Joku syyhän niihin preferensseihin aina on. Yleensä se, että niihin preferoitaviin asioihin liitetään omassa maailmankuvassa myönteisiä piirteitä ja/tai vastakkaiseen toimintatapaan taas kielteisiä. Jos joku ajattelee, että seksiin mutkattomasti suhtautuva ihminen ei todennäköisesti koe tarvetta lykätä sitä kovin pitkään, niin hänellä on täysi oikeus ajatella niin.

Rasisteillakin on täysi oikeus ajatella miten ajattelee. Ja minulla on oikeus huomauttaa rasistisiin kommentteihin että ei ollut ihan ok kommentti. 

Nopeasti seksiin etenevien kumppaniehdokkaiden suosimisen vertaaminen rasismiin on kyllä jo melkoinen pohjanoteeraus.

Puhun eri tavalla etenevien parjaamisesta, en siitä että itse suosii jotain tiettyä tyyliä.

Ei se ole mitään parjaamista, että suosii tiettyä tyyliä siksi, että kokee näillä ihmisillä olevan keskimäärin useammin tiettyjä positiivisia ominaisuuksia.

Edelleenkin, en kritisoi sitä suosimista, vaan sitä miten asiasta puhutaan.

Haluan älykkään kumppanin, koska keskiälyiset ihmiset ovat tylsiä turvenuijia.

Haluan valkoihoisen kumppanin, koska tummaihoiset ovat heikkoälyisiä.

Haluan suurkaupungissa varttuneen kumppanin, koska maalla varttuneet ovat juntteja.

Jne.

Ihmisellä saa olla kaikenlaisia preferenssejä kumppanin suhteen, ja syyt niille preferensseille saavat olla ennakkoluuloihin perustuvia. On silti huonoa käytöstä tuoda esiin tällainen syy faktamuodossa. Fiksumpi ihminen ottaa vastuun omista ennakkoluuloistaan ja sanoo esim. "...koska minulla on huonoja kokemuksia maalla kasvaneista". 

Mutta kun sinä jankutat sivutolkulla ihmiselle, joka ei ole solvannut ketään tylsäksi, heikkoälyiseksi tai huonoksi. Tuo on nyt jotain ihan omaa projektiotasi.

Keskustelussa on puolusteltu frigidiksi solvaamista, minä kritisoin tätä puolustelua.

En voi tietää kenen henkilön kanssa milloinkin keskustelen, mutta ihmettelen miten kukaan voi tällaisessa asiassa asettua puolustuskannalle. Kumppaninsa voi valita juuri niillä perusteilla kuin tahtoo esittämättä solvauksia niiden suuntaan, jotka ovat syystä tai toisesta erilaisia kuin itse.

Luin koko alaketjun, enkä löydä kyllä frigidiksi solvaamista täältä. Puhuttiin luonnollisesta ja mutkattomasta suhtautumisesta seksiin, ja ettei sitä nähdä likaisena tai pelottavana asiana. Todennäköisemmin tällainen ihminen ei koe tarvetta odottaa hirveän pitkään, ja nopeasti eteneviin keskittyminen on tällaista kumppania etsiville ihan pätevä pariutumisstrategia. Kovin pitkään odottavilla on yleensä siihen joku syy. Joko matala libido, seksiin liittyvät negatiiviset mielleyhtymät (esim hyväksikäytön pelko) tai ideologinen syy. Sitä näkemystä voin kyllä puolustaa. Mutta en kyllä ole haukkunut ketään. Jos joku muu on, niin ehkä pitäisi vastata sellaiseen kommenttiin jossa näin on tehty?

Tässä se solvaava kommentti, johon alun perin vastasin: https://www.vauva.fi/comment/60737963#comment-60737963

Lukemassasi alaketjussa ei ole varsinaista solvausta, mutta kuitenkin annetaan ymmärtää ettei ihmisellä voi olla muuta syytä edetä hitaasti kuin luonnoton ja mutkallinen suhtautuminen seksiin. Eli sama asia ilmaistuna poliittisesti korrektimmin, mutta edelleen oman ennakkoluulon esittämistä faktana. Tuossa tapauksessa voi varmasti olla kysymys ihan vain huolimattomasta kielenkäytöstä.

No tämä "annetaan ymmärtää" taas on subjektiivista tulkintaa. Noinhan tuolla ei sanottu. Vaan kuvailtiin, että jotkut etsii seksiin mutkattomasti ja luonnollisesti suhtautuvaa ihmistä joka ei näe seksissä mitään pahaa tai likaista. Jos minä etsin kumppania kuntosalilta koska tykkään liikunnallisista ihmisistä, niin se ei tarkoita sitä että olisin haukkunut kaikki kuntosalikortittomat ihmiset sohvaperunoiksi. Se tarkoittaa sitä, että jotkut ihmiset preferoivat ominaisuutta x, koska pitävät sitä merkkinä siitä että kyseisellä ihmisellä todennäköisemmin on tavoiteltava ominaisuus y. Tässä tapauksessa osa ihmisistä etsii kumppania, joka haluaa edetä nopeasti seksiin, koska ajattelee sellaisen kumppanin olevan todennäköisimmin seksuaalisesti samalla aaltopituudella. Odottelijat saa ihan rauhassa odotella keskenään. Ei minulla mitään heitä vastaan ole. Ovatpahan vaan suurella todennäköisyydellä joko arvoiltaan tai libidoltaan epäsopivia kumppaneita minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Kiitos taas vastauksesta. Kuvittelen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja minullekin kosketus on hyvin tärkeä asia. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä seksiin asti, jotta tiedän miltä se kenenkin kanssa tuntuisi. Varmasti on niin, että karsin potentiaalisten kumppanien joukosta epäsopivat pois tällä perusteella, ihan kuten sinäkin, vaikka en seksiä harrastakaan nopeasti.

Vielä haluaisin kysyä tällaista asiaa: harrastatko nettideittailua ja käytkö treffeillä useiden ihmisten kanssa ns. ristiin? Ja menetkö siis sänkyyn useamman kanssa siinä vaiheessa kun on vielä monta tapailukumppania kehissä, etkä tunne heistä ketään niin hyvin että tietäisit tuleeko siitä suhdetta vai ei? Jos kyllä, niin tuntuuko tällainen ihan mahdolliselta hallita emotionaalisesti? 

En harrasta nettideittailua tai ylipäänsä tuntemattomien deittailua, enkä useamman ihmisen deittailua kerrallaan. Pääasiassa ihastun ennestään tuttuihin miehiin ja deittailen vain miehiä joihin olen ihastunut. En myöskään ihastu useampaan samaan aikaan. Kun sinkkuuden pitkittyessä takana on yli 6-12 kk selibaatti ja alan olla hirveässä puutteessa, saatan iskeä yhden yön jutun ja joskus tällaisesta kehittyy suhde. Niissäkin ihastun kuitenkin nopeasti tai juttu päättyy. Ahdistun ajatuksesta, että toinen on ihastuneempi minuun kuin minä häneen, joten olen käytännössä aina itse se ihastuneempi osapuoli tai panikoin ja lopetan koko jutun kesken. Tähän se nopea seksiin eteneminenkin liittyy. Ahdistun ajatuksesta, että joudun antamaan toiselle pakit, joten tarvitsen tietyn varmuuden omista tunteista jotta voin antaa toisen ihastua. Ja se varmuus vaatii minulla jostain syystä sen että seksiä on harrastettu.

Yleensä en koe nopeaa seksiin etenemistä satuttavaksi vaikka juttu päättyisi toisen aloitteesta, koska aloitan seksin niin nopeasti ettei vahvaa emotionaalista sidosta ole ehtinyt tulla. En koe kevyttä seksiä rikkovaksi sillä tavalla kuin jotkut muut. Sen sijaan kahdesti on käynyt niin, että olen harrastanut ennestään tutun ihmisen kanssa yhden yön seksiä, salamarakastunut kertaheitolla ja särkenyt itseni aika pahasti. Ensimmäinen oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Jälkimmäistä en osaa pitää virheenä, koska tilanne oli sellainen että tarvitsin kontaktin omiin tunteisiini, vaikka lopputulema olikin sitten se että tunteet kirkastuivat minulla eri suuntaan kuin hänellä.

Onpa hyvää itseanalyysia! Ymmärrän nyt paljon paremmin suhtautumistasi.

Itse harrastan nettideittailua, mutta olen kuitenkin samanlainen kuin sinä, eli en yleensä ihastu mieheen, jota en ollenkaan tunne. Silloin kun olen ihastunut jo valmiiksi tuttuun mieheen, olen kyllä harrastanut seksiäkin saman tien. Silloin ne syyt miksi haluaisin edetä hitaammin (halu tutustua ensin) eivät päde.

Minua ei ahdista yksipuolinen ihastuminen suuntaan tai toiseen, koska kokemukseni mukaan se johtuu ihan vain siitä, että emme tunne toisiamme riittävän hyvin. Ongelma ratkeaa yleensä tutustumalla paremmin. Valitettavasti tämä ratkaisu ei ole aina mahdollinen silloin, kun ihastuja on se toinen osapuoli, jos tämä ei halua jatkaa tutustumista (ymmärrettävää toki). Se tilanne on omassa elämässäni ollut hankalin silloin, jos seksiä on jo ollut, ja se harmittaa minua sekä ihastuneen miehen puolesta (koska tilanne on hänelle kurja) että omasta puolestani (koska en voi jatkaa hyvin alkanutta seksuaalista yhteyttä, jonka koen aina lähtökohtaisesti arvokkaaksi). Koen siitä syystä helpommaksi tutustua ensin, ja kun tilanne vaikuttaa molemminpuolisesti vakaalta, mennä seksiin vasta sitten.

Minäkään en koe kevyttä seksiä rikkovaksi, tai sitä jos seksiä on ollut ja sitten juttu päättyykin. Sen kuitenkin koen rikkovaksi, jos mies johdattelee minut seksiin luomalla tahallisesti väärän kuvan itsestään. Silloinhan en ole itse voinut valita, minkälaisen ihmisen kanssa harrastan seksiä. Jos tämän valheellisen mielikuvan ja totuuden välinen ero on kovin suuri, se paljastuu minulle yleensä vaiheessa kun seksiin mennään. Jos mies esimerkiksi antaa ymmärtää olevansa rakastunut minuun, mutta onkin sängyssä kylmä ja itsekeskeinen, niin koen sen kyllä loukkaavana ja tilanne tuntuu hyväksikäytöltä. Olen onneksi vain kerran elämäni aikana joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Se tapahtui ennestään tuntemattoman miehen kanssa, johon en ollut tutustunut kunnolla vaan oletin vain asioita aiempien hyvien kokemuksieni perusteella.

Onko mielestäsi oikein sanottu, että nopea seksiin eteneminen on kohdallasi ainakin osittain suojamekanismi? Eli suojelet sillä itseäsi siltä tuskalta, jota tuntisit jos seksiä olisi vasta sitten kun olet jo ehtinyt rakastua, ja sitten suhde päättyisikin? Mitä mieltä olet siitä teoriasta, johon ainakin itse uskon, että seksi on rakastuneena erilaista vs. tilanne jossa tunteita ei vielä ole? 

Suojamekanismi ehkä kyllä, mutta ei tuolla kuvailemallasi tavalla. En pelkää sitä, että suhde päättyy seksin jälkeen minun jo rakastuttuani. Minulle ei ole oikeastaan koskaan käynyt niin. Nimenomaan toisinpäin, pelkään omien tunteideni loppuvan seksiin, ja tämä on tapahtunut muutaman kerran ja ollut kauhea tilanne. En kyllä koe, että olisin tuolloin ollut rakastunut. Pikemminkin ajattelen, että se omien tunteiden säilyminen tai loppuminen seksin jälkeen on juuri se, joka erottaa rakastumisen pelkästä illuusiosta. Tunteeni ovat pelkkää kuvitelmaa, kunnes seksi osoittaa onko siellä jotain todellista vai ei. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että seksi on rakastuneena erilaista kuin ilman tunteita. En tiedä, onko tällä kuitenkaan tekemistä sen kanssa onko odotettu vai ei. Silloin, kun seksi on alusta asti mukana kuvioissa, se muuntuu ajan kanssa kevyemmästä seksistä rakastumisseksiksi tunteiden syvetessä.

Tai no, tarkemmin ajateltuna ehkä siinä voi olla joku sellainen juttu, että vasta rakastuneena seksin aloittaminen tuntuisi liian paljolta, suoraan syvään päätyyn hyppäämiseltä. Jotenkin tuli mieleen tämä viimeisin tapaus, jossa vahingossa rakastuin ensin ja harrastin seksiä vasta sitten ja lopulta tulin torjutuksi. Se todella oli monella tavalla aivan liikaa. Mutta koska yleensä en rakastu ilman seksiä, ei näin normaalisti edes käy. Tässä oli tilanne, jossa olin ollut vuosia ihastunut ihmiseen enkä tiennyt oikein itsekään onko kyseiset tunteet todellisia vai pelkkää mielikuvaa jostain mitä ei ole olemassakaan. Olin jotenkin ennakkoon ajatellut saavani pakit. En osannut ollenkaan henkisesti varautua tilanteeseen, jossa toinen hetkeksi kiinnostuukin takaisin ja sitten perääntyy.

Toisaalta, jos ajatellaan että tästä olisi todella lähtenyt tulemaan jotain, niin en näe että seksin lykkääminen olisi ollut vaihtoehto. Tässä tullaan taas siihen omien tunteideni tunnistamiseen. En olisi ikinä voinut antaa kyseisen ihmisen ihastua minuun tietämättä, onko omat tunteeni todelliset. Ja sitä en taas olisi tiennyt ilman seksiä.

Onhan tuo kieltämättä ikävä tilanne, jos miehellä on tunteita ja omasi loppuvat seksiin. Onko näissä tilanteissa mukana sellaisiakin, joissa olette ensin tutustuneet rauhassa? Tai siis, itse asiassa taisit tuossa kuvaillakin yhden tällaisen tilanteen (siinä siis miehen tunteet loppuivat). Onko sellaistakin käynyt, että olisit odottanut seksin aloittamista ja tutustunut mieheen hyvin, sitten aloittanut seksin kun se edelleen on tuntunut hyvältä idealta, ja sitten sinun tunteesi olisivat lopahtaneet?

Koska en ollenkaan tunne sinua vaan ajattelen asioita omasta näkökulmastani, minusta ei tunnu kovinkaan yllättävältä että seksi lähes tuntemattoman ihmisen kanssa aiheuttaa helposti orastavien tunteiden kuolemisen. Minulle voisi varmasti käydä noin, mutta syy ei olisi siinä seksissä vaan siinä että en vielä tunne ko. ihmistä. Seksi tekee tilanteesta emotionaalisesti vakavamman ja aiheuttaa alitajuista painetta tehdä valinta akselilla kyllä tai ei. Jos et ole oikeasti valmis tekemään tätä valintaa, koska ette tunne vielä kovin hyvin, on ymmärrettävää että valinta kallistuu automaattisesti sinne ei-sektorille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen tässä yhtä nuoruuden juttua. Kyllähän hän tuotti orgasmeja, vaikkei edetty yhdyntään ja minä koskettelin häntä sen mitä pystyin. Olen aika varma, että seksi olisi ollut ainakin mulle hyvää, koska yhdessäolo oli ollut niin täydellistä esileikkiä.

Ei sen odottelun tarvitse olla pelkkää juttelua vaan tutustumista toisen fysiikkaan, tempoon, kosketukseen ja luonteiden ja tulevaisuudentoiveiden yhteensopivuuden tarkastelua.

Minä taas en ymmärrä, mikä tässä on ylipäänsä se motivaatio lykätä nimenomaan yhdyntää jos kaikkea muuta kerran tehdään? Itsellä seksuaalisuuteen liittyy toive yhteensopivuuteen sekä libidojen että arvojen suhteen. Henkilö, joka kokee seksin lykkäämisen itseisarvona ei jaa maailmankuvaani. Sikäli tuntuu nurinkuriselta lukea sivukaupalla perusteluja, miten hyvinkin himokkaat ihmiset voivat haluta pidättäytyä. Juu varmasti. Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle.

Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että syy odottaa voi olla ihan muuta kuin seksin pitäminen pahana ja likaisena? Minulla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Viimeksi kun menin ensitapaamisella miehen kanssa sänkyyn, kävi seuraavaa:

Mies ihastui minuun tulenpalavasti (kehui mm. mutkatonta suhtautumistani seksiin..). Jatkoimme tapailua ja seksin harrastamista. Tutustuttuamme paremmin, totesin että en halua parisuhdetta ja mitä luultavimmin en tule koskaan ihastumaan häneen romanttisesti. Jatkoimme tapailua panosuhteena - mies siis erikseen sanoi tämän olevan hänelle ok. Sitten mies alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti ja vaativasti, ja odottaa minulta asioita jotka kuuluisivat parisuhteeseen. Juttelimme asiasta ja kävi ilmi että mies ei lainkaan ymmärtänyt miksi emme voisi kuitenkin olla suhteessa, olihan hän niin valtavan ihastunut ja minä olisin hänelle täydellinen kumppani (todellisuudessa hän oli ihastunut enemmän omaan mielikuvaansa minusta kuin todelliseen persoonallisuuteeni). Lopetin tapailun ja jälkikäteen mies kertoi minun särkeneen hänen sydämensä.

Seksi on minusta parhaimmillaan silloin kun sitä on harrastettu yhteensopivan ihmisen kanssa jonkin aikaa. Yhden illan juttuja en tästä syystä harrasta. Koska pidän seksistä valtavasti ja haluan sen olevan mahdollisimman tyydyttävää, valitsen seksikumppanikseni mieluiten ihmisen, jonka kanssa voin suurella todennäköisyydellä jatkaa sen harrastamista mahdollisimman pitkään. Mieleltään vakaan ja sellaisen, joka tuntee itsensä ja ymmärtää miten oman mielen mekanismit toimivat. Tämän asian arvioiminen ei onnistu luotettavasti ensitapaamisella eikä vielä seuraavallakaan. Paremman tutustumisen jälkeen olen tähän mennessä aina pystynyt arvioimaan oikein.

Mitä väliä sillä syyllä lopulta edes on? En oikein ymmärrä koko tätä keskustelujuonnetta, että joku kertoo miksi haluaa ihmisen joka ei koe tarvetta pitkittää seksin aloitusta, ja aina siihen pitää tulla jonkun jänkkäämään vastaan että minäkin olen hurjan himokas ja halukas ja silti en harrasta heti seksiä. Ihan rauhassa saat olla vaikka seksin ylijumalatar for all I care. Joku saa haluta ihmisen, joka ei koe tarvetta itseisarvona lykätä seksiä. Piste. Se on ihan sallittu toive, eikä sitä tarvitse kenenkään ottaa loukkauksena.

Totta kai jokainen saa valita omien toiveidensa mukaan!

Mutta toisten määritteleminen lähtökohtaisesti viallisiksi, jos he valitsevat eri tavalla, ei ole ok. Tässä esimerkki tällaisesta määrittelystä: "Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle." Tässä annetaan ymmärtää että jokainen, joka haluaa edetä hitaammin, näkee seksin pahana ja likaisena eikä suhtaudu mutkattomasti ja luonnollisesti.

Tiedän useamman naisen, joille on muodostunut tarve toimia omaa luonnollista tyyliään vastaan, oman nautinnon kustannuksella, koska he ovat oppineet pitämään omia tarpeitaan vääränlaisuutena ja frigidiytenä, kun osa ihmisistä nostaa omaa seksuaalista tyyliään jalustalle ja luo kuvaa että muut tyylit ovat ongelmallisia. Tämä on ihan yhtä ikävä ilmiö kuin 'slut shaming', jossa seksistä nauttiminen määritellään pahaksi ja mielenvikaisuuden merkiksi. Siksi näihin tulee vastaesimerkkejä, joissa pyritään osoittamaan ko. väite vääräksi - ei siksi että juuri sinun haluttaisiin muokkaavan omia kumppaniin liittyviä toiveitasi.

Minä ajattelisin, että useimmilla ihmisillä on taipumus nostaa se oma tyyli tavalla tai toisella jalustalle. Siksihän se on omaksi tyyliksi valikoitunutkin, kun se koetaan hyväksi ja toimivaksi. Silloin siihen liitetään hyviä ominaisuuksia ja kyllä, vastakkaiseen toimintatapaan saatetaan liittää vähän huonompia. Ihan samalla tavalla tätä tekee ne odottamista kannattavatkin. En nyt oikeastaan edes tiedä, miksi omista kumppanihaaveista pitäisi puhua täysin neutraalisti. Harva ne asiat varmaan täysin neutraalina kokee.

Varmaan ymmärrät kuitenkin eron omista toiveista puhumisen ja sheimaamisen välillä? 

"Minulle toimii parhaiten asia X" vs. "Asian Y tekijät ovat mielenvikaisia". Huomautan kyllä sheimaamisesta yhtä lailla silloin jos näen hitaan etenemisen puolestapuhujan tekevän sitä. Nykyään vain tuntuu olevan paljon yleisempää tämä hillittömyyden tavoittelu, jossa kaikenlainen itsehillintä nähdään lähtökohtaisesti viallisena.

Ymmärrän. Ja minusta tekstissä ei sheimattu ketään. Siinä toki oli esitetty näkemys, millaisia hyviä puolia saattaa olla niillä ihmisillä jotka eivät koe tarvetta odottaa. Joku syyhän niihin preferensseihin aina on. Yleensä se, että niihin preferoitaviin asioihin liitetään omassa maailmankuvassa myönteisiä piirteitä ja/tai vastakkaiseen toimintatapaan taas kielteisiä. Jos joku ajattelee, että seksiin mutkattomasti suhtautuva ihminen ei todennäköisesti koe tarvetta lykätä sitä kovin pitkään, niin hänellä on täysi oikeus ajatella niin.

Rasisteillakin on täysi oikeus ajatella miten ajattelee. Ja minulla on oikeus huomauttaa rasistisiin kommentteihin että ei ollut ihan ok kommentti. 

Nopeasti seksiin etenevien kumppaniehdokkaiden suosimisen vertaaminen rasismiin on kyllä jo melkoinen pohjanoteeraus.

Puhun eri tavalla etenevien parjaamisesta, en siitä että itse suosii jotain tiettyä tyyliä.

Ei se ole mitään parjaamista, että suosii tiettyä tyyliä siksi, että kokee näillä ihmisillä olevan keskimäärin useammin tiettyjä positiivisia ominaisuuksia.

Edelleenkin, en kritisoi sitä suosimista, vaan sitä miten asiasta puhutaan.

Haluan älykkään kumppanin, koska keskiälyiset ihmiset ovat tylsiä turvenuijia.

Haluan valkoihoisen kumppanin, koska tummaihoiset ovat heikkoälyisiä.

Haluan suurkaupungissa varttuneen kumppanin, koska maalla varttuneet ovat juntteja.

Jne.

Ihmisellä saa olla kaikenlaisia preferenssejä kumppanin suhteen, ja syyt niille preferensseille saavat olla ennakkoluuloihin perustuvia. On silti huonoa käytöstä tuoda esiin tällainen syy faktamuodossa. Fiksumpi ihminen ottaa vastuun omista ennakkoluuloistaan ja sanoo esim. "...koska minulla on huonoja kokemuksia maalla kasvaneista". 

Mutta kun sinä jankutat sivutolkulla ihmiselle, joka ei ole solvannut ketään tylsäksi, heikkoälyiseksi tai huonoksi. Tuo on nyt jotain ihan omaa projektiotasi.

Keskustelussa on puolusteltu frigidiksi solvaamista, minä kritisoin tätä puolustelua.

En voi tietää kenen henkilön kanssa milloinkin keskustelen, mutta ihmettelen miten kukaan voi tällaisessa asiassa asettua puolustuskannalle. Kumppaninsa voi valita juuri niillä perusteilla kuin tahtoo esittämättä solvauksia niiden suuntaan, jotka ovat syystä tai toisesta erilaisia kuin itse.

Luin koko alaketjun, enkä löydä kyllä frigidiksi solvaamista täältä. Puhuttiin luonnollisesta ja mutkattomasta suhtautumisesta seksiin, ja ettei sitä nähdä likaisena tai pelottavana asiana. Todennäköisemmin tällainen ihminen ei koe tarvetta odottaa hirveän pitkään, ja nopeasti eteneviin keskittyminen on tällaista kumppania etsiville ihan pätevä pariutumisstrategia. Kovin pitkään odottavilla on yleensä siihen joku syy. Joko matala libido, seksiin liittyvät negatiiviset mielleyhtymät (esim hyväksikäytön pelko) tai ideologinen syy. Sitä näkemystä voin kyllä puolustaa. Mutta en kyllä ole haukkunut ketään. Jos joku muu on, niin ehkä pitäisi vastata sellaiseen kommenttiin jossa näin on tehty?

Tässä se solvaava kommentti, johon alun perin vastasin: https://www.vauva.fi/comment/60737963#comment-60737963

Lukemassasi alaketjussa ei ole varsinaista solvausta, mutta kuitenkin annetaan ymmärtää ettei ihmisellä voi olla muuta syytä edetä hitaasti kuin luonnoton ja mutkallinen suhtautuminen seksiin. Eli sama asia ilmaistuna poliittisesti korrektimmin, mutta edelleen oman ennakkoluulon esittämistä faktana. Tuossa tapauksessa voi varmasti olla kysymys ihan vain huolimattomasta kielenkäytöstä.

No tämä "annetaan ymmärtää" taas on subjektiivista tulkintaa. Noinhan tuolla ei sanottu. Vaan kuvailtiin, että jotkut etsii seksiin mutkattomasti ja luonnollisesti suhtautuvaa ihmistä joka ei näe seksissä mitään pahaa tai likaista. Jos minä etsin kumppania kuntosalilta koska tykkään liikunnallisista ihmisistä, niin se ei tarkoita sitä että olisin haukkunut kaikki kuntosalikortittomat ihmiset sohvaperunoiksi. Se tarkoittaa sitä, että jotkut ihmiset preferoivat ominaisuutta x, koska pitävät sitä merkkinä siitä että kyseisellä ihmisellä todennäköisemmin on tavoiteltava ominaisuus y. Tässä tapauksessa osa ihmisistä etsii kumppania, joka haluaa edetä nopeasti seksiin, koska ajattelee sellaisen kumppanin olevan todennäköisimmin seksuaalisesti samalla aaltopituudella. Odottelijat saa ihan rauhassa odotella keskenään. Ei minulla mitään heitä vastaan ole. Ovatpahan vaan suurella todennäköisyydellä joko arvoiltaan tai libidoltaan epäsopivia kumppaneita minulle.

Sinä et selvästi ymmärrä miksi sen sanotun asian voi objektiivisesti lukea niin, että ainoastaan nopeasti etenevillä on mutkaton suhtautuminen seksiin. Ei se mitään.

Ihmisillä on erilaisia tapoja käyttää kieltä, ja pidän aivan mahdollisena että kyseinen kommentoija ei oikeasti tarkoittanut sanoa noin. Minullekin sattuu joskus sitä että ilmaisen itseäni epätarkasti ja osa ymmärtää asian eri tavalla kuin tarkoitin. Silloin arvostan sitä että asiasta mainitaan. Muutenhan minulla ei olisi mahdollisuutta ymmärtää millainen kuva kielenkäytöstäni voi tulla, ja tarvittaessa tehdä haluamiani muutoksia.

Hyvää päivänjatkoa sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Kiitos taas vastauksesta. Kuvittelen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja minullekin kosketus on hyvin tärkeä asia. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä seksiin asti, jotta tiedän miltä se kenenkin kanssa tuntuisi. Varmasti on niin, että karsin potentiaalisten kumppanien joukosta epäsopivat pois tällä perusteella, ihan kuten sinäkin, vaikka en seksiä harrastakaan nopeasti.

Vielä haluaisin kysyä tällaista asiaa: harrastatko nettideittailua ja käytkö treffeillä useiden ihmisten kanssa ns. ristiin? Ja menetkö siis sänkyyn useamman kanssa siinä vaiheessa kun on vielä monta tapailukumppania kehissä, etkä tunne heistä ketään niin hyvin että tietäisit tuleeko siitä suhdetta vai ei? Jos kyllä, niin tuntuuko tällainen ihan mahdolliselta hallita emotionaalisesti? 

En harrasta nettideittailua tai ylipäänsä tuntemattomien deittailua, enkä useamman ihmisen deittailua kerrallaan. Pääasiassa ihastun ennestään tuttuihin miehiin ja deittailen vain miehiä joihin olen ihastunut. En myöskään ihastu useampaan samaan aikaan. Kun sinkkuuden pitkittyessä takana on yli 6-12 kk selibaatti ja alan olla hirveässä puutteessa, saatan iskeä yhden yön jutun ja joskus tällaisesta kehittyy suhde. Niissäkin ihastun kuitenkin nopeasti tai juttu päättyy. Ahdistun ajatuksesta, että toinen on ihastuneempi minuun kuin minä häneen, joten olen käytännössä aina itse se ihastuneempi osapuoli tai panikoin ja lopetan koko jutun kesken. Tähän se nopea seksiin eteneminenkin liittyy. Ahdistun ajatuksesta, että joudun antamaan toiselle pakit, joten tarvitsen tietyn varmuuden omista tunteista jotta voin antaa toisen ihastua. Ja se varmuus vaatii minulla jostain syystä sen että seksiä on harrastettu.

Yleensä en koe nopeaa seksiin etenemistä satuttavaksi vaikka juttu päättyisi toisen aloitteesta, koska aloitan seksin niin nopeasti ettei vahvaa emotionaalista sidosta ole ehtinyt tulla. En koe kevyttä seksiä rikkovaksi sillä tavalla kuin jotkut muut. Sen sijaan kahdesti on käynyt niin, että olen harrastanut ennestään tutun ihmisen kanssa yhden yön seksiä, salamarakastunut kertaheitolla ja särkenyt itseni aika pahasti. Ensimmäinen oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Jälkimmäistä en osaa pitää virheenä, koska tilanne oli sellainen että tarvitsin kontaktin omiin tunteisiini, vaikka lopputulema olikin sitten se että tunteet kirkastuivat minulla eri suuntaan kuin hänellä.

Onpa hyvää itseanalyysia! Ymmärrän nyt paljon paremmin suhtautumistasi.

Itse harrastan nettideittailua, mutta olen kuitenkin samanlainen kuin sinä, eli en yleensä ihastu mieheen, jota en ollenkaan tunne. Silloin kun olen ihastunut jo valmiiksi tuttuun mieheen, olen kyllä harrastanut seksiäkin saman tien. Silloin ne syyt miksi haluaisin edetä hitaammin (halu tutustua ensin) eivät päde.

Minua ei ahdista yksipuolinen ihastuminen suuntaan tai toiseen, koska kokemukseni mukaan se johtuu ihan vain siitä, että emme tunne toisiamme riittävän hyvin. Ongelma ratkeaa yleensä tutustumalla paremmin. Valitettavasti tämä ratkaisu ei ole aina mahdollinen silloin, kun ihastuja on se toinen osapuoli, jos tämä ei halua jatkaa tutustumista (ymmärrettävää toki). Se tilanne on omassa elämässäni ollut hankalin silloin, jos seksiä on jo ollut, ja se harmittaa minua sekä ihastuneen miehen puolesta (koska tilanne on hänelle kurja) että omasta puolestani (koska en voi jatkaa hyvin alkanutta seksuaalista yhteyttä, jonka koen aina lähtökohtaisesti arvokkaaksi). Koen siitä syystä helpommaksi tutustua ensin, ja kun tilanne vaikuttaa molemminpuolisesti vakaalta, mennä seksiin vasta sitten.

Minäkään en koe kevyttä seksiä rikkovaksi, tai sitä jos seksiä on ollut ja sitten juttu päättyykin. Sen kuitenkin koen rikkovaksi, jos mies johdattelee minut seksiin luomalla tahallisesti väärän kuvan itsestään. Silloinhan en ole itse voinut valita, minkälaisen ihmisen kanssa harrastan seksiä. Jos tämän valheellisen mielikuvan ja totuuden välinen ero on kovin suuri, se paljastuu minulle yleensä vaiheessa kun seksiin mennään. Jos mies esimerkiksi antaa ymmärtää olevansa rakastunut minuun, mutta onkin sängyssä kylmä ja itsekeskeinen, niin koen sen kyllä loukkaavana ja tilanne tuntuu hyväksikäytöltä. Olen onneksi vain kerran elämäni aikana joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Se tapahtui ennestään tuntemattoman miehen kanssa, johon en ollut tutustunut kunnolla vaan oletin vain asioita aiempien hyvien kokemuksieni perusteella.

Onko mielestäsi oikein sanottu, että nopea seksiin eteneminen on kohdallasi ainakin osittain suojamekanismi? Eli suojelet sillä itseäsi siltä tuskalta, jota tuntisit jos seksiä olisi vasta sitten kun olet jo ehtinyt rakastua, ja sitten suhde päättyisikin? Mitä mieltä olet siitä teoriasta, johon ainakin itse uskon, että seksi on rakastuneena erilaista vs. tilanne jossa tunteita ei vielä ole? 

Suojamekanismi ehkä kyllä, mutta ei tuolla kuvailemallasi tavalla. En pelkää sitä, että suhde päättyy seksin jälkeen minun jo rakastuttuani. Minulle ei ole oikeastaan koskaan käynyt niin. Nimenomaan toisinpäin, pelkään omien tunteideni loppuvan seksiin, ja tämä on tapahtunut muutaman kerran ja ollut kauhea tilanne. En kyllä koe, että olisin tuolloin ollut rakastunut. Pikemminkin ajattelen, että se omien tunteiden säilyminen tai loppuminen seksin jälkeen on juuri se, joka erottaa rakastumisen pelkästä illuusiosta. Tunteeni ovat pelkkää kuvitelmaa, kunnes seksi osoittaa onko siellä jotain todellista vai ei. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että seksi on rakastuneena erilaista kuin ilman tunteita. En tiedä, onko tällä kuitenkaan tekemistä sen kanssa onko odotettu vai ei. Silloin, kun seksi on alusta asti mukana kuvioissa, se muuntuu ajan kanssa kevyemmästä seksistä rakastumisseksiksi tunteiden syvetessä.

Tai no, tarkemmin ajateltuna ehkä siinä voi olla joku sellainen juttu, että vasta rakastuneena seksin aloittaminen tuntuisi liian paljolta, suoraan syvään päätyyn hyppäämiseltä. Jotenkin tuli mieleen tämä viimeisin tapaus, jossa vahingossa rakastuin ensin ja harrastin seksiä vasta sitten ja lopulta tulin torjutuksi. Se todella oli monella tavalla aivan liikaa. Mutta koska yleensä en rakastu ilman seksiä, ei näin normaalisti edes käy. Tässä oli tilanne, jossa olin ollut vuosia ihastunut ihmiseen enkä tiennyt oikein itsekään onko kyseiset tunteet todellisia vai pelkkää mielikuvaa jostain mitä ei ole olemassakaan. Olin jotenkin ennakkoon ajatellut saavani pakit. En osannut ollenkaan henkisesti varautua tilanteeseen, jossa toinen hetkeksi kiinnostuukin takaisin ja sitten perääntyy.

Toisaalta, jos ajatellaan että tästä olisi todella lähtenyt tulemaan jotain, niin en näe että seksin lykkääminen olisi ollut vaihtoehto. Tässä tullaan taas siihen omien tunteideni tunnistamiseen. En olisi ikinä voinut antaa kyseisen ihmisen ihastua minuun tietämättä, onko omat tunteeni todelliset. Ja sitä en taas olisi tiennyt ilman seksiä.

Onhan tuo kieltämättä ikävä tilanne, jos miehellä on tunteita ja omasi loppuvat seksiin. Onko näissä tilanteissa mukana sellaisiakin, joissa olette ensin tutustuneet rauhassa? Tai siis, itse asiassa taisit tuossa kuvaillakin yhden tällaisen tilanteen (siinä siis miehen tunteet loppuivat). Onko sellaistakin käynyt, että olisit odottanut seksin aloittamista ja tutustunut mieheen hyvin, sitten aloittanut seksin kun se edelleen on tuntunut hyvältä idealta, ja sitten sinun tunteesi olisivat lopahtaneet?

Koska en ollenkaan tunne sinua vaan ajattelen asioita omasta näkökulmastani, minusta ei tunnu kovinkaan yllättävältä että seksi lähes tuntemattoman ihmisen kanssa aiheuttaa helposti orastavien tunteiden kuolemisen. Minulle voisi varmasti käydä noin, mutta syy ei olisi siinä seksissä vaan siinä että en vielä tunne ko. ihmistä. Seksi tekee tilanteesta emotionaalisesti vakavamman ja aiheuttaa alitajuista painetta tehdä valinta akselilla kyllä tai ei. Jos et ole oikeasti valmis tekemään tätä valintaa, koska ette tunne vielä kovin hyvin, on ymmärrettävää että valinta kallistuu automaattisesti sinne ei-sektorille.

Kun se hyvin varhain aloitettu seksi siis nimenomaan on se, joka toimii. Kaikki pidemmät suhteeni on alkaneet niin. Se, mikä ei toimi on odottaminen. Jos odotan, on olemassa suurempi riski että tunteet lopahtaa seksin jälkeen. Koska olen jotenkin luonut päässäni kuvan siitä miltä se tuntuu, eikä todellisuus vastaa välttämättä sitä kuvaa. Se ristiriita aiheuttaa pettymyksen ja tunteen, että en ole todella halunnutkaan kyseistä ihmistä vaan mielikuvaa. Vrt harrastan seksiä varhain, jolloin tällaista ristiriitaa ei tule. Tiedän koko ajan miltä henkilön kosketus tuntuu ja haluan sitä todellista kosketusta, en kuvitelmaa siitä miten hän saattaisi koskea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

En ole ikinä tavannut tuollaista miestä, mutta äkkiseltään kuulostaa vähän samalta kuin nuo trollit täältä. Eli siinä on takana jonkinlainen tarve tehostaa itseään, omaa arvoaan ärsyttämällä ja käyttäytymällä epäsovinnaisesti. Macho-miestä esittävät voivat tietysti myös oikeasti olla vaarallisia ja tyhmiä (ettei se ole mitään esittämistä pelkästään), minkä vuoksi heistä ei olekaan minulle kokemusta kertynyt, ei edes ystävänä.

Joka tapauksessa ihmisen ulkonäkö ei minusta ole ikinä suhteen vetovoiman takana, vaan muut tekijät. Ei, vaikka kaikki kumppanit olisivat geneerisesti samannäköisiä. Itselläni on ollut samoin kuin miehelläni, mutta kuitenkin he ovat olleet erilaisia luonteeltaan. Joillakin ihmisillä maku pysyy samana, ja voit olla siinä oikeilla jäljillä, että he saattavat olla ulkonäkökeskeisempiä kuin muut. En kuitenkaan pidä sitä häiriön merkkinä. 

Mitä tulee siihen ovatko monet suhteet häiriön merkki, niin en oikeastaan lähde siitäkään, koska minusta se ei ole hyvä kulma ajatella asioita. Elämään mahtuu niin monenlaista enkä aseta monogaamista pitkää suhdetta kaiken yläpuolelle, vaikka itse sellaisessa elänkin. Voisin hyvin olla ikisinkku, koska olen nirso, ehdoton ja monessa muussakin asiassa häiriintyneempi kuin moni muu. Pitkä parisuhde voi syntyä myös hyvin häiriintyneen parisuhdedynamiikan seurauksena, joten senkään vuoksi sitä ei voi ideaaliksi asettaa.

Tämän miehen tapauksessa ei ole kysymys machoilusta, vaan hän ymmärtää itsekin asian ongelmaksi ja puhuu aiheesta sen mukaisesti. Hänen on vain hyvin vaikea päästää irti näistä fyysisiksi kokemistaan mieltymyksistä (tai tarkemmin ajatellen: vaikea saada kiinni siitä mitä niiden takana on - itsekään en usko että olisi pelkästään näistä kysymys). Minäkään en pidä monia suhteita merkkinä häiriöstä, mutta sitä kyllä jos kerta toisensa jälkeen päätyy suhteeseen, joka vahingoittaa omaa mielenterveyttä ja lisäksi omaa kykyä muodostaa jatkossa terveitä suhteita. Sama pätee totta kai siihenkin, jos on yhdessä pitkässä mutta vahingoittavassa suhteessa.

Minä en ymmärrä miksi mielestäsi "ulkonäköfiksaatiosta" pitäisi päästä irti? Ulkonäön takanahan on seksuaalinen viehättyminen eikä preferensseistä kukaan voi luopua noin vain, koska ulkonäkö on kuitenkin seksuaalisen viehätysvoiman syntymisessä tärkeä asia.

Naisten ulkonäöllä ei liioin ole mitään tekemistä sen kanssa, että tämän miehen (ystäväsi) suhteet eivät toimi. Hän hakee naisia, jotka ovat sekä hyvännäköisiä että sopivia hänelle tyypilliseen parisuhdedynamiikkaan. Haemme partneria kiintymyssuhdemallimme mukaisesti eikä siitä ole apua, jos kumppanin ulkonäkö vaihtuu erilaiseksi (luultavasti päinvastoin), kun kiintymyssuhdemalli kuitenkin säilyy. Jos siis joku tapailun aluksi ei viehätä ulkonäön puolesta, niin en näe mitä apua siitä olisi suhteen jatkon suhteen, että hänen tapailuaan jatkaisi? Ei se ole tae paremmasta onnistumisesta kuin ulkoisesti viehättävän kanssa.

Sitäkään en tässä stoorissa ymmärrä, että jos ystäväsi tahtoo "mahdollisimman monen muun miehen ihaileman kauniin naisen" ja puhuu naisten "markkina-arvosta" (kuten kerroit tapahtuvan) niin se ei oikein stemmaa yhteen ongelman tiedostamisen kanssa. Ellei sitten ystäväsi ajattele kuten sinä tunnut ajattelevan, että vain kypsymättömät miehet omaavat ulkonäköpreferenssejä (liitit sellaisen teiniaikoihin, joille sinun tuntemasi aikuiset miehet naureskelevat) ja että kauniit naiset ovat pinnallisempia, kypsymättömämpiä tai jotenkin muuten henkisesti huonompaa parisuhdeainesta.

Jo aiemmin kirjoitin, että minun on vaikea ymmärtää sitä, että ulkonäöstä tehdään päätelmiä toisen luonteesta. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta se on ilmeisesti melko yleistä. 

Luin nuo erittelyt siitä mikä merkitys seksin aloittamisen ajankohdalla voi olla ja ajatukset menivät vähän solmuun, koska ne olivat niin monisyisiä, tilanneriippuvaisia motivaatioita. Seksillä mitataan ja punnitaan niin montaa asiaa, ettei ole ihmekään, että ajoituksesta (milloin se otetaan ohjelmaan) syntyy näkemyseroja. 

Ja voin kuvitella, että jos seksipartnerin käsitys ajoituksesta on erilainen kuin oma, se synnyttää myös ärtymystä - ja paljon enemmän. Siksi juuri naiset ovat närkästyneitä miehille, joiden mielestä seksiin nopeasti suostuva nainen on helppo (sekä positiivisessa (mutkaton) että negatiivisessa (löyhätapainen) merkityksessä). Seksi ei ole mitä tahansa toimintaa, vaikka olisi kuinka hauskaa ja harmitonta, se on kuitenkin raskas merkityksistä, jotka ovat hyvin yksilöllisiä.

Ja tuskinpa mies jaksaisi eritellä merkityksiä kuten tässä naiset tekevät. Ehkä sekin on biologiaa, sillä nainen kantaa seuraukset, jos vaikka ehkäisy pettää tai mies onkin vikatikki. Seksistä on niin moneksi.

Kyllä tasoteorioihin uskominen kertoo ihmisen luonteesta ja arvomaailmasta. Tasoteorioihin uskova ihminen katsoo ja panostaa enemmän ulkoisiin kuin sisäisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

En ole ikinä tavannut tuollaista miestä, mutta äkkiseltään kuulostaa vähän samalta kuin nuo trollit täältä. Eli siinä on takana jonkinlainen tarve tehostaa itseään, omaa arvoaan ärsyttämällä ja käyttäytymällä epäsovinnaisesti. Macho-miestä esittävät voivat tietysti myös oikeasti olla vaarallisia ja tyhmiä (ettei se ole mitään esittämistä pelkästään), minkä vuoksi heistä ei olekaan minulle kokemusta kertynyt, ei edes ystävänä.

Joka tapauksessa ihmisen ulkonäkö ei minusta ole ikinä suhteen vetovoiman takana, vaan muut tekijät. Ei, vaikka kaikki kumppanit olisivat geneerisesti samannäköisiä. Itselläni on ollut samoin kuin miehelläni, mutta kuitenkin he ovat olleet erilaisia luonteeltaan. Joillakin ihmisillä maku pysyy samana, ja voit olla siinä oikeilla jäljillä, että he saattavat olla ulkonäkökeskeisempiä kuin muut. En kuitenkaan pidä sitä häiriön merkkinä. 

Mitä tulee siihen ovatko monet suhteet häiriön merkki, niin en oikeastaan lähde siitäkään, koska minusta se ei ole hyvä kulma ajatella asioita. Elämään mahtuu niin monenlaista enkä aseta monogaamista pitkää suhdetta kaiken yläpuolelle, vaikka itse sellaisessa elänkin. Voisin hyvin olla ikisinkku, koska olen nirso, ehdoton ja monessa muussakin asiassa häiriintyneempi kuin moni muu. Pitkä parisuhde voi syntyä myös hyvin häiriintyneen parisuhdedynamiikan seurauksena, joten senkään vuoksi sitä ei voi ideaaliksi asettaa.

Tämän miehen tapauksessa ei ole kysymys machoilusta, vaan hän ymmärtää itsekin asian ongelmaksi ja puhuu aiheesta sen mukaisesti. Hänen on vain hyvin vaikea päästää irti näistä fyysisiksi kokemistaan mieltymyksistä (tai tarkemmin ajatellen: vaikea saada kiinni siitä mitä niiden takana on - itsekään en usko että olisi pelkästään näistä kysymys). Minäkään en pidä monia suhteita merkkinä häiriöstä, mutta sitä kyllä jos kerta toisensa jälkeen päätyy suhteeseen, joka vahingoittaa omaa mielenterveyttä ja lisäksi omaa kykyä muodostaa jatkossa terveitä suhteita. Sama pätee totta kai siihenkin, jos on yhdessä pitkässä mutta vahingoittavassa suhteessa.

Minä en ymmärrä miksi mielestäsi "ulkonäköfiksaatiosta" pitäisi päästä irti? Ulkonäön takanahan on seksuaalinen viehättyminen eikä preferensseistä kukaan voi luopua noin vain, koska ulkonäkö on kuitenkin seksuaalisen viehätysvoiman syntymisessä tärkeä asia.

Naisten ulkonäöllä ei liioin ole mitään tekemistä sen kanssa, että tämän miehen (ystäväsi) suhteet eivät toimi. Hän hakee naisia, jotka ovat sekä hyvännäköisiä että sopivia hänelle tyypilliseen parisuhdedynamiikkaan. Haemme partneria kiintymyssuhdemallimme mukaisesti eikä siitä ole apua, jos kumppanin ulkonäkö vaihtuu erilaiseksi (luultavasti päinvastoin), kun kiintymyssuhdemalli kuitenkin säilyy. Jos siis joku tapailun aluksi ei viehätä ulkonäön puolesta, niin en näe mitä apua siitä olisi suhteen jatkon suhteen, että hänen tapailuaan jatkaisi? Ei se ole tae paremmasta onnistumisesta kuin ulkoisesti viehättävän kanssa.

Sitäkään en tässä stoorissa ymmärrä, että jos ystäväsi tahtoo "mahdollisimman monen muun miehen ihaileman kauniin naisen" ja puhuu naisten "markkina-arvosta" (kuten kerroit tapahtuvan) niin se ei oikein stemmaa yhteen ongelman tiedostamisen kanssa. Ellei sitten ystäväsi ajattele kuten sinä tunnut ajattelevan, että vain kypsymättömät miehet omaavat ulkonäköpreferenssejä (liitit sellaisen teiniaikoihin, joille sinun tuntemasi aikuiset miehet naureskelevat) ja että kauniit naiset ovat pinnallisempia, kypsymättömämpiä tai jotenkin muuten henkisesti huonompaa parisuhdeainesta.

Jo aiemmin kirjoitin, että minun on vaikea ymmärtää sitä, että ulkonäöstä tehdään päätelmiä toisen luonteesta. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta se on ilmeisesti melko yleistä. 

Jep, tässä on nyt useampi asia joita et ymmärrä sillä tavoin kuin tarkoitan. 

Ulkonäköfiksaatiolla tarkoitan oikeasti haitallista fiksaatiota (kuvailin jo aiemmin miten haitta ilmenee käytännössä), en sitä että ulkonäkö ylipäänsä kiinnostaa tai siihen kiinnitetään huomiota yhtenä asiana muiden joukossa. 

Kumpikaan meistä ei ajattele kauniiden naisten olevan persoonaltaan jotain tiettyä. Ongelma ei liity sellaiseen, vaan ihan siihen että tajuaa ja tiedostaa tapailukumppanin olevan persoonallisuudeltaan harvinaisen lupaava, mutta ei kerta kaikkiaan pääse yli siitä että hänellä on kasvoissaan muutamia pisamia, tai muu vastaava yksittäinen häiritsevä piirre. Ja tämä toistuu kymmeniä kertoja, vaikka henkilö kuitenkin kaipaa parisuhdetta eikä tuollaista aina uusien deittien jatkumoa. Osa tapauksista on toki vähemmän yhteensopivia ja silloin on muitakin syitä lopettaa tapailu, mutta on myös useampia sellaisia, joita vielä vuosienkin jälkeen haikeana muistellaan kun henkilö oli niin poikkeuksellisen mahtava ja kaikin tavoin mieleinen ihminen.

Voisin kirjoittaa laveastikin siitä mitä minun mielestäni tässä on taustalla, mutta se menisi ohi ketjun aiheesta enkä koe muutenkaan asialliseksi kirjoittaa ystäväni yksityisasioista niin yksityiskohtaisesti. Alkuperäisessä kommentissani oli tarkoitus vain vastata sille, joka halusi tietää onko miehille aina naisen ulkonäkö ratkaisevan tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tasoteorioihin uskominen kertoo ihmisen luonteesta ja arvomaailmasta. Tasoteorioihin uskova ihminen katsoo ja panostaa enemmän ulkoisiin kuin sisäisiin asioihin.

Tuo teoria kuvaa ulkoisten asioiden merkitystä, jotkut muut teoriat ja viitekehykset taas kuvaavat mielen sisäisiä asioita. Kun pariutumiseen liitetään liiketaloudellisia termejä (kuten markkina-arvo) niin kassakone alkaa kilistä kuten tiedämme muidenkin mieltä kiihottavien asioiden kohdalla tapahtuvan. Seksi, uskonto ja väkivalta myyvät, koska kaikilla on niistä jotain sanottavaa.

Teoriaan (=mallinnuksen) uskomisen perusteella ei kenestäkään voi sanoa paljoakaan, ideologian ja uskonnon kohdalla on toisin, koska niihin voi liittyä aivopesua ja psykologista vaikuttamista. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että myös tasoteoriaan liittyy tuollaista aivopesua, mutta en ole tutustunut riittävästi, että olisi asiasta mielipidettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

En ole ikinä tavannut tuollaista miestä, mutta äkkiseltään kuulostaa vähän samalta kuin nuo trollit täältä. Eli siinä on takana jonkinlainen tarve tehostaa itseään, omaa arvoaan ärsyttämällä ja käyttäytymällä epäsovinnaisesti. Macho-miestä esittävät voivat tietysti myös oikeasti olla vaarallisia ja tyhmiä (ettei se ole mitään esittämistä pelkästään), minkä vuoksi heistä ei olekaan minulle kokemusta kertynyt, ei edes ystävänä.

Joka tapauksessa ihmisen ulkonäkö ei minusta ole ikinä suhteen vetovoiman takana, vaan muut tekijät. Ei, vaikka kaikki kumppanit olisivat geneerisesti samannäköisiä. Itselläni on ollut samoin kuin miehelläni, mutta kuitenkin he ovat olleet erilaisia luonteeltaan. Joillakin ihmisillä maku pysyy samana, ja voit olla siinä oikeilla jäljillä, että he saattavat olla ulkonäkökeskeisempiä kuin muut. En kuitenkaan pidä sitä häiriön merkkinä. 

Mitä tulee siihen ovatko monet suhteet häiriön merkki, niin en oikeastaan lähde siitäkään, koska minusta se ei ole hyvä kulma ajatella asioita. Elämään mahtuu niin monenlaista enkä aseta monogaamista pitkää suhdetta kaiken yläpuolelle, vaikka itse sellaisessa elänkin. Voisin hyvin olla ikisinkku, koska olen nirso, ehdoton ja monessa muussakin asiassa häiriintyneempi kuin moni muu. Pitkä parisuhde voi syntyä myös hyvin häiriintyneen parisuhdedynamiikan seurauksena, joten senkään vuoksi sitä ei voi ideaaliksi asettaa.

Tämän miehen tapauksessa ei ole kysymys machoilusta, vaan hän ymmärtää itsekin asian ongelmaksi ja puhuu aiheesta sen mukaisesti. Hänen on vain hyvin vaikea päästää irti näistä fyysisiksi kokemistaan mieltymyksistä (tai tarkemmin ajatellen: vaikea saada kiinni siitä mitä niiden takana on - itsekään en usko että olisi pelkästään näistä kysymys). Minäkään en pidä monia suhteita merkkinä häiriöstä, mutta sitä kyllä jos kerta toisensa jälkeen päätyy suhteeseen, joka vahingoittaa omaa mielenterveyttä ja lisäksi omaa kykyä muodostaa jatkossa terveitä suhteita. Sama pätee totta kai siihenkin, jos on yhdessä pitkässä mutta vahingoittavassa suhteessa.

Minä en ymmärrä miksi mielestäsi "ulkonäköfiksaatiosta" pitäisi päästä irti? Ulkonäön takanahan on seksuaalinen viehättyminen eikä preferensseistä kukaan voi luopua noin vain, koska ulkonäkö on kuitenkin seksuaalisen viehätysvoiman syntymisessä tärkeä asia.

Naisten ulkonäöllä ei liioin ole mitään tekemistä sen kanssa, että tämän miehen (ystäväsi) suhteet eivät toimi. Hän hakee naisia, jotka ovat sekä hyvännäköisiä että sopivia hänelle tyypilliseen parisuhdedynamiikkaan. Haemme partneria kiintymyssuhdemallimme mukaisesti eikä siitä ole apua, jos kumppanin ulkonäkö vaihtuu erilaiseksi (luultavasti päinvastoin), kun kiintymyssuhdemalli kuitenkin säilyy. Jos siis joku tapailun aluksi ei viehätä ulkonäön puolesta, niin en näe mitä apua siitä olisi suhteen jatkon suhteen, että hänen tapailuaan jatkaisi? Ei se ole tae paremmasta onnistumisesta kuin ulkoisesti viehättävän kanssa.

Sitäkään en tässä stoorissa ymmärrä, että jos ystäväsi tahtoo "mahdollisimman monen muun miehen ihaileman kauniin naisen" ja puhuu naisten "markkina-arvosta" (kuten kerroit tapahtuvan) niin se ei oikein stemmaa yhteen ongelman tiedostamisen kanssa. Ellei sitten ystäväsi ajattele kuten sinä tunnut ajattelevan, että vain kypsymättömät miehet omaavat ulkonäköpreferenssejä (liitit sellaisen teiniaikoihin, joille sinun tuntemasi aikuiset miehet naureskelevat) ja että kauniit naiset ovat pinnallisempia, kypsymättömämpiä tai jotenkin muuten henkisesti huonompaa parisuhdeainesta.

Jo aiemmin kirjoitin, että minun on vaikea ymmärtää sitä, että ulkonäöstä tehdään päätelmiä toisen luonteesta. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta se on ilmeisesti melko yleistä. 

Jep, tässä on nyt useampi asia joita et ymmärrä sillä tavoin kuin tarkoitan. 

Ulkonäköfiksaatiolla tarkoitan oikeasti haitallista fiksaatiota (kuvailin jo aiemmin miten haitta ilmenee käytännössä), en sitä että ulkonäkö ylipäänsä kiinnostaa tai siihen kiinnitetään huomiota yhtenä asiana muiden joukossa. 

Kumpikaan meistä ei ajattele kauniiden naisten olevan persoonaltaan jotain tiettyä. Ongelma ei liity sellaiseen, vaan ihan siihen että tajuaa ja tiedostaa tapailukumppanin olevan persoonallisuudeltaan harvinaisen lupaava, mutta ei kerta kaikkiaan pääse yli siitä että hänellä on kasvoissaan muutamia pisamia, tai muu vastaava yksittäinen häiritsevä piirre. Ja tämä toistuu kymmeniä kertoja, vaikka henkilö kuitenkin kaipaa parisuhdetta eikä tuollaista aina uusien deittien jatkumoa. Osa tapauksista on toki vähemmän yhteensopivia ja silloin on muitakin syitä lopettaa tapailu, mutta on myös useampia sellaisia, joita vielä vuosienkin jälkeen haikeana muistellaan kun henkilö oli niin poikkeuksellisen mahtava ja kaikin tavoin mieleinen ihminen.

Voisin kirjoittaa laveastikin siitä mitä minun mielestäni tässä on taustalla, mutta se menisi ohi ketjun aiheesta enkä koe muutenkaan asialliseksi kirjoittaa ystäväni yksityisasioista niin yksityiskohtaisesti. Alkuperäisessä kommentissani oli tarkoitus vain vastata sille, joka halusi tietää onko miehille aina naisen ulkonäkö ratkaisevan tärkeää.

Itselläni on kyllä ollut aivan yhtä pieniä ja triviaaleja (pisamiin verrattavissa olevia) asioita, minkä vuoksi en voi ajatellakaan jotain miestä seksuaalisessa mielessä, mutta siitä huolimatta olen pariutunut helposti. Sillä ei mielestäni voi selittää yhtään mitään, senkään vuoksi, että ulkonäkö ei ole vain preferenssi, vaan myös karsiva tekijä, koska jokin ulkonäköpiirre voi todella on vastenmielinen sen vuoksi, että sen näköisen ihmisen on joskus kohdannut huonoissa merkeissä, mistä on jäänyt muistijälki.

Ulkonäkö kantaa merkityksiä, jotka ulottuvat syvälle, joten sitä ei voi pitää pinnallisena eikä sisäisyydestä erillisenä asiana. Ovathan esimerkiksi vauvan ensimmäinen näky äidin kasvot, silmät ja ilmeet. Kehollisuus, sen tyyli ja tunnelmat ovat yhteydessä myös piilotajuntaan. Tietyt ihmiset, heidän piirteensä, tuoksunsa, pukeutumistyylinsä, ruumiinrakenteensa ovat siis paljon enemmän kuin "yleisiä kauneusstandardeja" ja niihin liittyy myös fetissin omaisia kiintymyksiä tai suoranaisia fetissejä kuten suurimmalla osalla meistä on. 

Joten tältäkin pohjalta kyseenalaistan sen ajatuksen, että vika olisi ulkonäköasioiden aiheuttamissa esteissä ja boostereissa. Hellittäminen ulkonäköön liittyvissä mieltymyksissä ja inhokeissa ei auta mitään, vaan se mielestäni jopa voisi johtaa siihen, että suhteet toimivat vielä entistäkin huonommin (kaikki logiikka ja jatkuvuus puuttuu).  

Mutta tuskinpa me tässä ystäväsi ongelmia voidaan ratkaista, kiinnitti vain huomiota sen vuoksi, että täällä niin usein annetaan neuvo unohtaa ulkonäköön liittyvät asiat ja keskittymään sisäisiin asioihin, jos kumppanivalinnat menevät aina pieleen. En usko sekuntiakaan, että siitä olisi mitään apua kenellekään, koska asiat ovat valtavan paljon monimutkaisempia ja ennen kaikkea yksilöllisempiä. Ystäviä (hyviäkin) on myös tosi vaikea neuvoa, minkä vuoksi olen itse jättänyt kokonaan väliin, vaikka se välillä onkin vaatinut itsehillintää. Osallistuin tähän ketjuun alun perin sen takia, että yhdellä ystävälläni on otsikossa mainittu ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Luin nuo erittelyt siitä mikä merkitys seksin aloittamisen ajankohdalla voi olla ja ajatukset menivät vähän solmuun, koska ne olivat niin monisyisiä, tilanneriippuvaisia motivaatioita. Seksillä mitataan ja punnitaan niin montaa asiaa, ettei ole ihmekään, että ajoituksesta (milloin se otetaan ohjelmaan) syntyy näkemyseroja. 

Ja voin kuvitella, että jos seksipartnerin käsitys ajoituksesta on erilainen kuin oma, se synnyttää myös ärtymystä - ja paljon enemmän. Siksi juuri naiset ovat närkästyneitä miehille, joiden mielestä seksiin nopeasti suostuva nainen on helppo (sekä positiivisessa (mutkaton) että negatiivisessa (löyhätapainen) merkityksessä). Seksi ei ole mitä tahansa toimintaa, vaikka olisi kuinka hauskaa ja harmitonta, se on kuitenkin raskas merkityksistä, jotka ovat hyvin yksilöllisiä.

Ja tuskinpa mies jaksaisi eritellä merkityksiä kuten tässä naiset tekevät. Ehkä sekin on biologiaa, sillä nainen kantaa seuraukset, jos vaikka ehkäisy pettää tai mies onkin vikatikki. Seksistä on niin moneksi.

Kyllä jotkut miehetkin laittavat erilaisia merkityksiä seksille ja sille miten nopeasti siihen edetään. Jos on aiemmassa parisuhteessa kärsinyt kumppanin haluttomuudesta, voi olla hyvin herkkä kaikille merkeille estoisuudesta tai vähäisistä haluista - sekä todellisille merkeille että kuvitelluille. Jotkut miehet etsivät siksi naista, joka ei on valmis etenemään nopeasti. Jotkut taas pitävät odotuttamista pelinä ja testauksena, ja välttävät tämän vuoksi naisia jotka haluavat odottaa pitkään. Sitten taas on niitä, joiden mielestä liian nopeasti harjoitettu seksi on merkki naisen kevytkenkäisyydestä ja siitä, ettei tätä kannata valita vakavaan parisuhteeseen.

Ulkonäöstä puheenollen, minulle on aina ollut selvää, etten halua itselleni pitkää miestä. Se vaan tuntuisi siltä, että olemme epäsuhtaisia. Itse olen keskimittainen, 165 cm, eli en ihan hirveän lyhyt. Silti, pitkä mies ei vain tuntuisi omalta. Monet naisethan ilmeisesti haluavat nimenomaan pitkän miehen. Huomaan, että itse olen aina karsinut mielestäni liian pitkät miehet pois vaihtoehdoista, vaikka muuten olisivat miten mukavia ihmisiä. Jännä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin nuo erittelyt siitä mikä merkitys seksin aloittamisen ajankohdalla voi olla ja ajatukset menivät vähän solmuun, koska ne olivat niin monisyisiä, tilanneriippuvaisia motivaatioita. Seksillä mitataan ja punnitaan niin montaa asiaa, ettei ole ihmekään, että ajoituksesta (milloin se otetaan ohjelmaan) syntyy näkemyseroja. 

Ja voin kuvitella, että jos seksipartnerin käsitys ajoituksesta on erilainen kuin oma, se synnyttää myös ärtymystä - ja paljon enemmän. Siksi juuri naiset ovat närkästyneitä miehille, joiden mielestä seksiin nopeasti suostuva nainen on helppo (sekä positiivisessa (mutkaton) että negatiivisessa (löyhätapainen) merkityksessä). Seksi ei ole mitä tahansa toimintaa, vaikka olisi kuinka hauskaa ja harmitonta, se on kuitenkin raskas merkityksistä, jotka ovat hyvin yksilöllisiä.

Ja tuskinpa mies jaksaisi eritellä merkityksiä kuten tässä naiset tekevät. Ehkä sekin on biologiaa, sillä nainen kantaa seuraukset, jos vaikka ehkäisy pettää tai mies onkin vikatikki. Seksistä on niin moneksi.

Kyllä jotkut miehetkin laittavat erilaisia merkityksiä seksille ja sille miten nopeasti siihen edetään. Jos on aiemmassa parisuhteessa kärsinyt kumppanin haluttomuudesta, voi olla hyvin herkkä kaikille merkeille estoisuudesta tai vähäisistä haluista - sekä todellisille merkeille että kuvitelluille. Jotkut miehet etsivät siksi naista, joka ei on valmis etenemään nopeasti. Jotkut taas pitävät odotuttamista pelinä ja testauksena, ja välttävät tämän vuoksi naisia jotka haluavat odottaa pitkään. Sitten taas on niitä, joiden mielestä liian nopeasti harjoitettu seksi on merkki naisen kevytkenkäisyydestä ja siitä, ettei tätä kannata valita vakavaan parisuhteeseen.

Totta, mutta tässä ketjussa erittelivät vain naiset. Miehillä on myös pelkoja, odotuksia ja tuumailuja samaan asiaan liittyen, mutta ehkä hiukan käytännöllisempiä (kuten esimerkkisikin ovat). Mies ehkä ajattelee seksiä aina enemmän mahdollisuuksien kuin riskien näkökulmasta, tällainen tuntuma ainakin itselläni naisena on.

Siihen viittasinkin, että on ärsyttävää (minusta ja luulen, että monista muistakin naisista) kun miehet tulkitsevat tuota "helppoutta" niin yksioikoisesti ainoastaan omasta näkökulmastaan. Aiemmin ketjussahan joku mies sai tästä höykytystä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

En ole ikinä tavannut tuollaista miestä, mutta äkkiseltään kuulostaa vähän samalta kuin nuo trollit täältä. Eli siinä on takana jonkinlainen tarve tehostaa itseään, omaa arvoaan ärsyttämällä ja käyttäytymällä epäsovinnaisesti. Macho-miestä esittävät voivat tietysti myös oikeasti olla vaarallisia ja tyhmiä (ettei se ole mitään esittämistä pelkästään), minkä vuoksi heistä ei olekaan minulle kokemusta kertynyt, ei edes ystävänä.

Joka tapauksessa ihmisen ulkonäkö ei minusta ole ikinä suhteen vetovoiman takana, vaan muut tekijät. Ei, vaikka kaikki kumppanit olisivat geneerisesti samannäköisiä. Itselläni on ollut samoin kuin miehelläni, mutta kuitenkin he ovat olleet erilaisia luonteeltaan. Joillakin ihmisillä maku pysyy samana, ja voit olla siinä oikeilla jäljillä, että he saattavat olla ulkonäkökeskeisempiä kuin muut. En kuitenkaan pidä sitä häiriön merkkinä. 

Mitä tulee siihen ovatko monet suhteet häiriön merkki, niin en oikeastaan lähde siitäkään, koska minusta se ei ole hyvä kulma ajatella asioita. Elämään mahtuu niin monenlaista enkä aseta monogaamista pitkää suhdetta kaiken yläpuolelle, vaikka itse sellaisessa elänkin. Voisin hyvin olla ikisinkku, koska olen nirso, ehdoton ja monessa muussakin asiassa häiriintyneempi kuin moni muu. Pitkä parisuhde voi syntyä myös hyvin häiriintyneen parisuhdedynamiikan seurauksena, joten senkään vuoksi sitä ei voi ideaaliksi asettaa.

Tämän miehen tapauksessa ei ole kysymys machoilusta, vaan hän ymmärtää itsekin asian ongelmaksi ja puhuu aiheesta sen mukaisesti. Hänen on vain hyvin vaikea päästää irti näistä fyysisiksi kokemistaan mieltymyksistä (tai tarkemmin ajatellen: vaikea saada kiinni siitä mitä niiden takana on - itsekään en usko että olisi pelkästään näistä kysymys). Minäkään en pidä monia suhteita merkkinä häiriöstä, mutta sitä kyllä jos kerta toisensa jälkeen päätyy suhteeseen, joka vahingoittaa omaa mielenterveyttä ja lisäksi omaa kykyä muodostaa jatkossa terveitä suhteita. Sama pätee totta kai siihenkin, jos on yhdessä pitkässä mutta vahingoittavassa suhteessa.

Minä en ymmärrä miksi mielestäsi "ulkonäköfiksaatiosta" pitäisi päästä irti? Ulkonäön takanahan on seksuaalinen viehättyminen eikä preferensseistä kukaan voi luopua noin vain, koska ulkonäkö on kuitenkin seksuaalisen viehätysvoiman syntymisessä tärkeä asia.

Naisten ulkonäöllä ei liioin ole mitään tekemistä sen kanssa, että tämän miehen (ystäväsi) suhteet eivät toimi. Hän hakee naisia, jotka ovat sekä hyvännäköisiä että sopivia hänelle tyypilliseen parisuhdedynamiikkaan. Haemme partneria kiintymyssuhdemallimme mukaisesti eikä siitä ole apua, jos kumppanin ulkonäkö vaihtuu erilaiseksi (luultavasti päinvastoin), kun kiintymyssuhdemalli kuitenkin säilyy. Jos siis joku tapailun aluksi ei viehätä ulkonäön puolesta, niin en näe mitä apua siitä olisi suhteen jatkon suhteen, että hänen tapailuaan jatkaisi? Ei se ole tae paremmasta onnistumisesta kuin ulkoisesti viehättävän kanssa.

Sitäkään en tässä stoorissa ymmärrä, että jos ystäväsi tahtoo "mahdollisimman monen muun miehen ihaileman kauniin naisen" ja puhuu naisten "markkina-arvosta" (kuten kerroit tapahtuvan) niin se ei oikein stemmaa yhteen ongelman tiedostamisen kanssa. Ellei sitten ystäväsi ajattele kuten sinä tunnut ajattelevan, että vain kypsymättömät miehet omaavat ulkonäköpreferenssejä (liitit sellaisen teiniaikoihin, joille sinun tuntemasi aikuiset miehet naureskelevat) ja että kauniit naiset ovat pinnallisempia, kypsymättömämpiä tai jotenkin muuten henkisesti huonompaa parisuhdeainesta.

Jo aiemmin kirjoitin, että minun on vaikea ymmärtää sitä, että ulkonäöstä tehdään päätelmiä toisen luonteesta. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta se on ilmeisesti melko yleistä. 

Jep, tässä on nyt useampi asia joita et ymmärrä sillä tavoin kuin tarkoitan. 

Ulkonäköfiksaatiolla tarkoitan oikeasti haitallista fiksaatiota (kuvailin jo aiemmin miten haitta ilmenee käytännössä), en sitä että ulkonäkö ylipäänsä kiinnostaa tai siihen kiinnitetään huomiota yhtenä asiana muiden joukossa. 

Kumpikaan meistä ei ajattele kauniiden naisten olevan persoonaltaan jotain tiettyä. Ongelma ei liity sellaiseen, vaan ihan siihen että tajuaa ja tiedostaa tapailukumppanin olevan persoonallisuudeltaan harvinaisen lupaava, mutta ei kerta kaikkiaan pääse yli siitä että hänellä on kasvoissaan muutamia pisamia, tai muu vastaava yksittäinen häiritsevä piirre. Ja tämä toistuu kymmeniä kertoja, vaikka henkilö kuitenkin kaipaa parisuhdetta eikä tuollaista aina uusien deittien jatkumoa. Osa tapauksista on toki vähemmän yhteensopivia ja silloin on muitakin syitä lopettaa tapailu, mutta on myös useampia sellaisia, joita vielä vuosienkin jälkeen haikeana muistellaan kun henkilö oli niin poikkeuksellisen mahtava ja kaikin tavoin mieleinen ihminen.

Voisin kirjoittaa laveastikin siitä mitä minun mielestäni tässä on taustalla, mutta se menisi ohi ketjun aiheesta enkä koe muutenkaan asialliseksi kirjoittaa ystäväni yksityisasioista niin yksityiskohtaisesti. Alkuperäisessä kommentissani oli tarkoitus vain vastata sille, joka halusi tietää onko miehille aina naisen ulkonäkö ratkaisevan tärkeää.

Itselläni on kyllä ollut aivan yhtä pieniä ja triviaaleja (pisamiin verrattavissa olevia) asioita, minkä vuoksi en voi ajatellakaan jotain miestä seksuaalisessa mielessä, mutta siitä huolimatta olen pariutunut helposti. Sillä ei mielestäni voi selittää yhtään mitään, senkään vuoksi, että ulkonäkö ei ole vain preferenssi, vaan myös karsiva tekijä, koska jokin ulkonäköpiirre voi todella on vastenmielinen sen vuoksi, että sen näköisen ihmisen on joskus kohdannut huonoissa merkeissä, mistä on jäänyt muistijälki.

Ulkonäkö kantaa merkityksiä, jotka ulottuvat syvälle, joten sitä ei voi pitää pinnallisena eikä sisäisyydestä erillisenä asiana. Ovathan esimerkiksi vauvan ensimmäinen näky äidin kasvot, silmät ja ilmeet. Kehollisuus, sen tyyli ja tunnelmat ovat yhteydessä myös piilotajuntaan. Tietyt ihmiset, heidän piirteensä, tuoksunsa, pukeutumistyylinsä, ruumiinrakenteensa ovat siis paljon enemmän kuin "yleisiä kauneusstandardeja" ja niihin liittyy myös fetissin omaisia kiintymyksiä tai suoranaisia fetissejä kuten suurimmalla osalla meistä on. 

Joten tältäkin pohjalta kyseenalaistan sen ajatuksen, että vika olisi ulkonäköasioiden aiheuttamissa esteissä ja boostereissa. Hellittäminen ulkonäköön liittyvissä mieltymyksissä ja inhokeissa ei auta mitään, vaan se mielestäni jopa voisi johtaa siihen, että suhteet toimivat vielä entistäkin huonommin (kaikki logiikka ja jatkuvuus puuttuu).  

Mutta tuskinpa me tässä ystäväsi ongelmia voidaan ratkaista, kiinnitti vain huomiota sen vuoksi, että täällä niin usein annetaan neuvo unohtaa ulkonäköön liittyvät asiat ja keskittymään sisäisiin asioihin, jos kumppanivalinnat menevät aina pieleen. En usko sekuntiakaan, että siitä olisi mitään apua kenellekään, koska asiat ovat valtavan paljon monimutkaisempia ja ennen kaikkea yksilöllisempiä. Ystäviä (hyviäkin) on myös tosi vaikea neuvoa, minkä vuoksi olen itse jättänyt kokonaan väliin, vaikka se välillä onkin vaatinut itsehillintää. Osallistuin tähän ketjuun alun perin sen takia, että yhdellä ystävälläni on otsikossa mainittu ongelma.

Puhumme niin valtavan paljon ristiin, että en vaivaudu korjaamaan väärinkäsityksiä tästä tulkinnasta. Olisimme palstalla vielä viikonkin päästä jankkaamassa ulkopuolisen ihmisen asioista. 

Yleisemmällä tasolla puhuen, olen eri mieltä tuosta uskomuksestasi etteikö osalle ihmisistä voisi olla hyödyllistä keskittyä muuhun kuin treffikumppanin/seurustelukumppanin ulkonäköön. Joskus tällainen fokusoituminen ulkoisiin piirteisiin on keino välttyä kohtaamasta niitä sisäisiä vaikuttimia, joiden kanssa työskentely veisi ihmistä eteenpäin, kohti autenttista minää. Ei tietenkään aina, mutta tällaisia tapauksia tiedetään olevan, ja huomion suuntaaminen omaan sisäiseen todellisuuteen tiedetään niissä tapauksissa hyödylliseksi.

Tiedän mm. ihmisiä joilla on turvaton kiintymyssuhdetyyli, ja asian järjestelmällinen työstäminen on tuonut aidon muutoksen siihen, minkälaisista kumppaniehdokkaista viehättyy. Ei ole mitenkään poikkeuksellista että tällainen työskentely myös siirtää omien mieltymysten painopistettä pois ulkoisista piirteistä ja enemmän kohti sisäisiä ominaisuuksia. Ei välttämättä kaikilla ja kaikissa tilanteissa, mutta en lähtisi tätä asiaa silti vähättelemäänkään.

Nuo joidenkin ihmisten kertomat kokemukset eri ihmisten kanssa harrastetusta seksistä kuulostavat jotenkin tosi monimutkaisilta ja hienosyisiltä asioilta tunteiden näkökulmasta. Itse en haluaisi harrastaa seksiä monien eri ihmisten kanssa. Siinä keräisi valtavan määrän erilaisia tunnekokemuksia eri ihmisten kanssa. Pääni menisi varmaan ihan sekaisin kaikesta siitä tunnekuormasta. Ymmärrän kuitenkin niiden ihmisten ajatusmaailmaa, jotka tekevät niin.

Aloitin mieheni kanssa varsinaisen seksin vasta avioliitossa ja odotukset olivat korkealla. Todellisuus on ollut pettymys. En silti pystyisi enkä haluaisi vaihtaa uuteen suhteeseen enkä usko siihen, että vaikka jonkun toisen ihmisen kanssa olisi parempi seksuaalinen yhteys, että tulisin onnellisemmaksi. Nykyisen elämän, perheen ja kaiken hyvän hajottaminen olisi liian kallis hinta. En olisi myöskään tehnyt niin, että olisin aloittanut seksin harrastamisen mieheni kanssa aikaisemmin, todennut sen huonoksi ja jättänyt mieheni sen takia. Olen toiminut oman maailmankuvani mukaisesti ja tässä on käynyt näin. Elän sen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

En ole ikinä tavannut tuollaista miestä, mutta äkkiseltään kuulostaa vähän samalta kuin nuo trollit täältä. Eli siinä on takana jonkinlainen tarve tehostaa itseään, omaa arvoaan ärsyttämällä ja käyttäytymällä epäsovinnaisesti. Macho-miestä esittävät voivat tietysti myös oikeasti olla vaarallisia ja tyhmiä (ettei se ole mitään esittämistä pelkästään), minkä vuoksi heistä ei olekaan minulle kokemusta kertynyt, ei edes ystävänä.

Joka tapauksessa ihmisen ulkonäkö ei minusta ole ikinä suhteen vetovoiman takana, vaan muut tekijät. Ei, vaikka kaikki kumppanit olisivat geneerisesti samannäköisiä. Itselläni on ollut samoin kuin miehelläni, mutta kuitenkin he ovat olleet erilaisia luonteeltaan. Joillakin ihmisillä maku pysyy samana, ja voit olla siinä oikeilla jäljillä, että he saattavat olla ulkonäkökeskeisempiä kuin muut. En kuitenkaan pidä sitä häiriön merkkinä. 

Mitä tulee siihen ovatko monet suhteet häiriön merkki, niin en oikeastaan lähde siitäkään, koska minusta se ei ole hyvä kulma ajatella asioita. Elämään mahtuu niin monenlaista enkä aseta monogaamista pitkää suhdetta kaiken yläpuolelle, vaikka itse sellaisessa elänkin. Voisin hyvin olla ikisinkku, koska olen nirso, ehdoton ja monessa muussakin asiassa häiriintyneempi kuin moni muu. Pitkä parisuhde voi syntyä myös hyvin häiriintyneen parisuhdedynamiikan seurauksena, joten senkään vuoksi sitä ei voi ideaaliksi asettaa.

Tämän miehen tapauksessa ei ole kysymys machoilusta, vaan hän ymmärtää itsekin asian ongelmaksi ja puhuu aiheesta sen mukaisesti. Hänen on vain hyvin vaikea päästää irti näistä fyysisiksi kokemistaan mieltymyksistä (tai tarkemmin ajatellen: vaikea saada kiinni siitä mitä niiden takana on - itsekään en usko että olisi pelkästään näistä kysymys). Minäkään en pidä monia suhteita merkkinä häiriöstä, mutta sitä kyllä jos kerta toisensa jälkeen päätyy suhteeseen, joka vahingoittaa omaa mielenterveyttä ja lisäksi omaa kykyä muodostaa jatkossa terveitä suhteita. Sama pätee totta kai siihenkin, jos on yhdessä pitkässä mutta vahingoittavassa suhteessa.

Minä en ymmärrä miksi mielestäsi "ulkonäköfiksaatiosta" pitäisi päästä irti? Ulkonäön takanahan on seksuaalinen viehättyminen eikä preferensseistä kukaan voi luopua noin vain, koska ulkonäkö on kuitenkin seksuaalisen viehätysvoiman syntymisessä tärkeä asia.

Naisten ulkonäöllä ei liioin ole mitään tekemistä sen kanssa, että tämän miehen (ystäväsi) suhteet eivät toimi. Hän hakee naisia, jotka ovat sekä hyvännäköisiä että sopivia hänelle tyypilliseen parisuhdedynamiikkaan. Haemme partneria kiintymyssuhdemallimme mukaisesti eikä siitä ole apua, jos kumppanin ulkonäkö vaihtuu erilaiseksi (luultavasti päinvastoin), kun kiintymyssuhdemalli kuitenkin säilyy. Jos siis joku tapailun aluksi ei viehätä ulkonäön puolesta, niin en näe mitä apua siitä olisi suhteen jatkon suhteen, että hänen tapailuaan jatkaisi? Ei se ole tae paremmasta onnistumisesta kuin ulkoisesti viehättävän kanssa.

Sitäkään en tässä stoorissa ymmärrä, että jos ystäväsi tahtoo "mahdollisimman monen muun miehen ihaileman kauniin naisen" ja puhuu naisten "markkina-arvosta" (kuten kerroit tapahtuvan) niin se ei oikein stemmaa yhteen ongelman tiedostamisen kanssa. Ellei sitten ystäväsi ajattele kuten sinä tunnut ajattelevan, että vain kypsymättömät miehet omaavat ulkonäköpreferenssejä (liitit sellaisen teiniaikoihin, joille sinun tuntemasi aikuiset miehet naureskelevat) ja että kauniit naiset ovat pinnallisempia, kypsymättömämpiä tai jotenkin muuten henkisesti huonompaa parisuhdeainesta.

Jo aiemmin kirjoitin, että minun on vaikea ymmärtää sitä, että ulkonäöstä tehdään päätelmiä toisen luonteesta. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta se on ilmeisesti melko yleistä. 

Jep, tässä on nyt useampi asia joita et ymmärrä sillä tavoin kuin tarkoitan. 

Ulkonäköfiksaatiolla tarkoitan oikeasti haitallista fiksaatiota (kuvailin jo aiemmin miten haitta ilmenee käytännössä), en sitä että ulkonäkö ylipäänsä kiinnostaa tai siihen kiinnitetään huomiota yhtenä asiana muiden joukossa. 

Kumpikaan meistä ei ajattele kauniiden naisten olevan persoonaltaan jotain tiettyä. Ongelma ei liity sellaiseen, vaan ihan siihen että tajuaa ja tiedostaa tapailukumppanin olevan persoonallisuudeltaan harvinaisen lupaava, mutta ei kerta kaikkiaan pääse yli siitä että hänellä on kasvoissaan muutamia pisamia, tai muu vastaava yksittäinen häiritsevä piirre. Ja tämä toistuu kymmeniä kertoja, vaikka henkilö kuitenkin kaipaa parisuhdetta eikä tuollaista aina uusien deittien jatkumoa. Osa tapauksista on toki vähemmän yhteensopivia ja silloin on muitakin syitä lopettaa tapailu, mutta on myös useampia sellaisia, joita vielä vuosienkin jälkeen haikeana muistellaan kun henkilö oli niin poikkeuksellisen mahtava ja kaikin tavoin mieleinen ihminen.

Voisin kirjoittaa laveastikin siitä mitä minun mielestäni tässä on taustalla, mutta se menisi ohi ketjun aiheesta enkä koe muutenkaan asialliseksi kirjoittaa ystäväni yksityisasioista niin yksityiskohtaisesti. Alkuperäisessä kommentissani oli tarkoitus vain vastata sille, joka halusi tietää onko miehille aina naisen ulkonäkö ratkaisevan tärkeää.

Itselläni on kyllä ollut aivan yhtä pieniä ja triviaaleja (pisamiin verrattavissa olevia) asioita, minkä vuoksi en voi ajatellakaan jotain miestä seksuaalisessa mielessä, mutta siitä huolimatta olen pariutunut helposti. Sillä ei mielestäni voi selittää yhtään mitään, senkään vuoksi, että ulkonäkö ei ole vain preferenssi, vaan myös karsiva tekijä, koska jokin ulkonäköpiirre voi todella on vastenmielinen sen vuoksi, että sen näköisen ihmisen on joskus kohdannut huonoissa merkeissä, mistä on jäänyt muistijälki.

Ulkonäkö kantaa merkityksiä, jotka ulottuvat syvälle, joten sitä ei voi pitää pinnallisena eikä sisäisyydestä erillisenä asiana. Ovathan esimerkiksi vauvan ensimmäinen näky äidin kasvot, silmät ja ilmeet. Kehollisuus, sen tyyli ja tunnelmat ovat yhteydessä myös piilotajuntaan. Tietyt ihmiset, heidän piirteensä, tuoksunsa, pukeutumistyylinsä, ruumiinrakenteensa ovat siis paljon enemmän kuin "yleisiä kauneusstandardeja" ja niihin liittyy myös fetissin omaisia kiintymyksiä tai suoranaisia fetissejä kuten suurimmalla osalla meistä on. 

Joten tältäkin pohjalta kyseenalaistan sen ajatuksen, että vika olisi ulkonäköasioiden aiheuttamissa esteissä ja boostereissa. Hellittäminen ulkonäköön liittyvissä mieltymyksissä ja inhokeissa ei auta mitään, vaan se mielestäni jopa voisi johtaa siihen, että suhteet toimivat vielä entistäkin huonommin (kaikki logiikka ja jatkuvuus puuttuu).  

Mutta tuskinpa me tässä ystäväsi ongelmia voidaan ratkaista, kiinnitti vain huomiota sen vuoksi, että täällä niin usein annetaan neuvo unohtaa ulkonäköön liittyvät asiat ja keskittymään sisäisiin asioihin, jos kumppanivalinnat menevät aina pieleen. En usko sekuntiakaan, että siitä olisi mitään apua kenellekään, koska asiat ovat valtavan paljon monimutkaisempia ja ennen kaikkea yksilöllisempiä. Ystäviä (hyviäkin) on myös tosi vaikea neuvoa, minkä vuoksi olen itse jättänyt kokonaan väliin, vaikka se välillä onkin vaatinut itsehillintää. Osallistuin tähän ketjuun alun perin sen takia, että yhdellä ystävälläni on otsikossa mainittu ongelma.

Puhumme niin valtavan paljon ristiin, että en vaivaudu korjaamaan väärinkäsityksiä tästä tulkinnasta. Olisimme palstalla vielä viikonkin päästä jankkaamassa ulkopuolisen ihmisen asioista. 

Yleisemmällä tasolla puhuen, olen eri mieltä tuosta uskomuksestasi etteikö osalle ihmisistä voisi olla hyödyllistä keskittyä muuhun kuin treffikumppanin/seurustelukumppanin ulkonäköön. Joskus tällainen fokusoituminen ulkoisiin piirteisiin on keino välttyä kohtaamasta niitä sisäisiä vaikuttimia, joiden kanssa työskentely veisi ihmistä eteenpäin, kohti autenttista minää. Ei tietenkään aina, mutta tällaisia tapauksia tiedetään olevan, ja huomion suuntaaminen omaan sisäiseen todellisuuteen tiedetään niissä tapauksissa hyödylliseksi.

Tiedän mm. ihmisiä joilla on turvaton kiintymyssuhdetyyli, ja asian järjestelmällinen työstäminen on tuonut aidon muutoksen siihen, minkälaisista kumppaniehdokkaista viehättyy. Ei ole mitenkään poikkeuksellista että tällainen työskentely myös siirtää omien mieltymysten painopistettä pois ulkoisista piirteistä ja enemmän kohti sisäisiä ominaisuuksia. Ei välttämättä kaikilla ja kaikissa tilanteissa, mutta en lähtisi tätä asiaa silti vähättelemäänkään.

Meillä tosiaan on hyvin erilaiset näkökulmat moneen asiaan, mutta muutama asia vielä.

Ainakaan psykoterapian näkökulmasta ei voi lähteä siitä, että joku ulkopuolinen määrittää tavoitteen, johon ihminen pyrkii (= aito muutos siihen, millaisista kumppaniehdokkaista viehättyy). Tavoite kuulostaa enemmän deittivalmennukselta tai muulta vastaavalta self helpiltä simppeleine ratkaisuineen. Eivätkä nuo ulkoiset asiat todella ole sisäisistä erillisiä, vaan monin tavoin lomittain, ristikkäin ja sotkussa niin kuin jo kuvasin. Sen vuoksi psykoterapeutti purkaisi, kääntelisi ja kokoaisi tuollaisen tavoitteen kuin rubikin kuution saadakseen tietää mitä kaikkea se oikeasti sisältää, jos joku asiakas sen tavoitteekseen itse ottaisi.

Minua häiritsi ajatustavassasi esiintyvä kaksinapaisuus (ulkoiset - sisäiset asiat) ja yksinkertaisuus (tee näin, niin asiat paranevat) myös sen vuoksi, että en näe elämää niin, kaksinapaisena ja yksinkertaisten ratkaisujen varaan perustuvana. En myöskään näe sinkkua ihmisenä, jonka tulee muuttua suhteen saadakseen. Aiemminkin tästä oli jo puhetta, että itsetuntemus on mielestäni kokonaan eri asiaa. Yksilölliset ja sellaisina monimutkaiset ja ristiriitaiset kokemukset eivät oikein taivu simppeleihin ratkaisuihin ilman väkivaltaa. Yksinkertaisten ratkaisujen sijasta ennemmin tarjoaisin monia erilaisia näkökulmia ja etenkin kysymyksiä, joiden avulla ihminen hahmottaa itse sitä mistä kaikesta hänen asioissaan voisi olla kysymys.

Kokisin loukkaavana, jos minun tapaani nähdä jokin kumppaniehdokas alettaisiin arvottaa ja nähdä ongelmana ja varmaan sen vuoksi myös tähän tartuinkin, koska minulla on paljonkin kuvatunlaisia ulkonäköfiksaatioita. Eivät ne sinänsä ole ongelmallisia eikä niistä tarvitse päästä eroon tai muuttua. Toisaalta itsellenikin on tuttua se, että on kovin houkuttelevaa tarjota ystävälle sitä omaa simppeliä selitystä ja ratkaisua ongelmaan oman elämän ja arvojen pohjalta. Se on inhimillistä, mutta ei ystävyydelle välttämättä hyväksi, koska silloin astutaan liian pitkälle toisen reviirille. 

Tässä keskustelussa ei ole tullut vastaan yhtään sellaista tekstiä tai kokemusta, jonka olisin nähnyt muistuttavan ystäväni tilannetta. Sekin kertoo, että monet samaltakin kuulostavat ongelmat ovat kuitenkin kokijalleen ihan erilaisia tunnesisältönsä ja historiansa puolesta.

Aloituksesta tulee mieleen exä, joka nyt valittelee ettei seksi seukkunaikkosten kanssa kiinnosta ja kuulemma rasittavaa kun ne haluaa seksiä jatkuvasti. Meillä ongelma taas oli se, että minä en käynnistynyt seksuaalisesti, kun taas hän olisi halunnut olla vauhdikkaasti kuksimassa ja se seksittömyys oli hänelle valtava ongelma. Joten päätin päättää jutun, ajatellen että etsiköön sitten minua himokkaamman. Ilmeisesti se joku saavuttamaton jäi kuitenkin nyt kovin mieleen pyörimään, kun ei näytäkään enää seksi maistuvan.