Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Kiitos taas vastauksesta. Kuvittelen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja minullekin kosketus on hyvin tärkeä asia. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä seksiin asti, jotta tiedän miltä se kenenkin kanssa tuntuisi. Varmasti on niin, että karsin potentiaalisten kumppanien joukosta epäsopivat pois tällä perusteella, ihan kuten sinäkin, vaikka en seksiä harrastakaan nopeasti.

Vielä haluaisin kysyä tällaista asiaa: harrastatko nettideittailua ja käytkö treffeillä useiden ihmisten kanssa ns. ristiin? Ja menetkö siis sänkyyn useamman kanssa siinä vaiheessa kun on vielä monta tapailukumppania kehissä, etkä tunne heistä ketään niin hyvin että tietäisit tuleeko siitä suhdetta vai ei? Jos kyllä, niin tuntuuko tällainen ihan mahdolliselta hallita emotionaalisesti? 

En harrasta nettideittailua tai ylipäänsä tuntemattomien deittailua, enkä useamman ihmisen deittailua kerrallaan. Pääasiassa ihastun ennestään tuttuihin miehiin ja deittailen vain miehiä joihin olen ihastunut. En myöskään ihastu useampaan samaan aikaan. Kun sinkkuuden pitkittyessä takana on yli 6-12 kk selibaatti ja alan olla hirveässä puutteessa, saatan iskeä yhden yön jutun ja joskus tällaisesta kehittyy suhde. Niissäkin ihastun kuitenkin nopeasti tai juttu päättyy. Ahdistun ajatuksesta, että toinen on ihastuneempi minuun kuin minä häneen, joten olen käytännössä aina itse se ihastuneempi osapuoli tai panikoin ja lopetan koko jutun kesken. Tähän se nopea seksiin eteneminenkin liittyy. Ahdistun ajatuksesta, että joudun antamaan toiselle pakit, joten tarvitsen tietyn varmuuden omista tunteista jotta voin antaa toisen ihastua. Ja se varmuus vaatii minulla jostain syystä sen että seksiä on harrastettu.

Yleensä en koe nopeaa seksiin etenemistä satuttavaksi vaikka juttu päättyisi toisen aloitteesta, koska aloitan seksin niin nopeasti ettei vahvaa emotionaalista sidosta ole ehtinyt tulla. En koe kevyttä seksiä rikkovaksi sillä tavalla kuin jotkut muut. Sen sijaan kahdesti on käynyt niin, että olen harrastanut ennestään tutun ihmisen kanssa yhden yön seksiä, salamarakastunut kertaheitolla ja särkenyt itseni aika pahasti. Ensimmäinen oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Jälkimmäistä en osaa pitää virheenä, koska tilanne oli sellainen että tarvitsin kontaktin omiin tunteisiini, vaikka lopputulema olikin sitten se että tunteet kirkastuivat minulla eri suuntaan kuin hänellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

En ole kommentoimasi, mutta olet ilmeisesti sama, jolle jo aikaisemmin esitin arvauksen, että ehkä syy on yksinkertaisesti se, että edes mietit jotain miestä potentiaalisena (kielsit kuitenkin lähteväsi treffeille matalalla kynnyksellä), joka ei sitä itsellesi ole ja selität sen avulla ongelmaasi pariutumisessa. 

Minusta se ei ole ongelma, ettei kiinnostu kaikista, vaan se on normaalia. Ongelmasi on jokin muu, kuten on niilläkin miehillä, jotka täällä valittavat, että heistä kiinnostuneet naiset eivät ole puoleensavetäviä. Eli se on harmillista, mutta ei kuitenkaan pariutumisen ongelman perimmäinen syy, vaan pintakuohua, joka peittää alleen sen mistä oikeasti on kyse psykodynaamisesta näkökulmasta. (Ja sillä en tarkoita, että itsestä pitää löytyä jokin vika tai virheasetus, vaan tarkoitan itseymmärrystä, joka vapauttaa energiaa.)

Oman mielen perusasetuksia on vain hyvin, hyvin vaikea (mahdoton) löytää omin avuin, koska puolustusmekanismit ovat kasvaneet meihin kiinni kuin haarniskat. Muiden apua ja näkökulmia tarvitaan, pitempi psykoterapia niistä tietysti merkittävin. Itsekin olen käynyt, en siksi, että olisi masennusta tai muuta mielenterveyshäiriötä, vaan itseymmärryksen takia ja eräästä muusta syystä. Pitkä psykoterapia tarvitaan sen vuoksi, että kyse on varhaisista tavoista olla kontaktissa (objektisuhteista). Lyhyemmät terapiat palauttavat kyllä pinnallisen toimintakyvyn ja rationaalisia selviytymiskeinoja. 

Siis ehdotat minulle psykoterapiaa, koska kiinnostukset eivät ole kohdanneet miesten kanssa? Tämän täytyy olla provo.

Tiedän että itsetuntooni ovat vaikuttaneet todella negatiivisesti ns. vääränlaisen miesten kiinnostuksenosoitukset, joita on ollut elämäni aikana liian paljon. Olen joskus kirjaimellisesti itkenyt sitä että olenko oikeasti niin ruma ja ällöttävä, että taas sellainen mies kuvittelee saavansa minut. Olen kateellinen ihmisille joita ei koskaan ole lähestynyt kukaan, kun minä saan kimppuuni jatkuvasti ties millaisia inhotuksia.

Aion lähitulevaisuudessa kokeilla vuosien tauon jälkeen tinderin lataamista. Näen sen kohdallani psykoterapiaa toimivampana ratkaisuna. Jostain kumman syystä siellä saan kiinnostuksenosoituksia sellaisilta miehiltä kuin haluan.

Huhhuh... Itsetunto on tosiaankin hauraalla pohjalla, jos siihen vaikuttaa se, että vääränläiset miehet kiinnostuvat sinusta. Sitä ei voi mitenkään kontrolloida ketkä kiinnostuvat kenestäkin ja jokaisella ihmisellä on lupa kiinnostua ihan kenestä vaan. Onpa todella omituinen ajatusmaailma, että onpa kamalaa kun joku ruma mies kuvittelee (ei välttämättä edes kuvittele, tämä on sinun tulkintasi vain) saavasi sinut. Mies voi olla kiinnostunut eikä kuvittele yhtään mitään ja silti kokeilee kepillä jäätä, koska mitä hävittävää hänellä on? Ihan normaalia toimintaa.

Enpä usko että kukaan lähestyy ihmistä, josta ajattelee ettei ole mahdollisuuksia. Nämä lähestyivät minua ja se kertoo siitä, että näkivät minun olevan jotenkin samassa sarjassa heidän kanssaan. Olen melko varma että kuka tahansa alkaa miettiä, millaisena muut hänet oikein näkevät, jos toinen toistaan vastenmielisemmät ihmiset uskaltautuvat tulla pokaamaan.

Vähän minua lohduttaa se tieto, että isoäidilläni oli aikanaan sama ongelma. Hänen ei tarvinnut kuin kaupassa käydä ja heti oli joku epämiellyttävä heppu tyrkyttämässä hänelle itseään. Hän oli nuorempana hyvin samannäköinen kuin minä.

Kuulostaa vähän vääristyneeltä, kun puhut miehistä "toinen toistaan vastenmielisimpinä" olioina... Ellei sitten joku hampaaton alkkis-porukka aina vuoron perään vainoa sinua.

Miksi näet niin monet niin kamalina? 

En varmasti näkisikään heitä vastenmielisenä, jos vain kävelisivät kadulla vastaan osoittamatta minkäänlaista kiinnostusta minuun. Tuskin edes huomaisin, korkeintaan katsoisin neutraalisti. Se vastenmielisyyden kokemus syntyy siinä hetkessä, kun kyseinen ihminen ilmaisee olevansa seksuaalisesti/romanttisesti kiinnostunut minusta. Siinä kohtaa vasta arvioin häntä itse siitä näkökulmasta ja kun henkilö ei miellytä siinä mielessä, koen hänet vastenmieliseksi.

Miksi vastenmielisenä, miksi ei neutraalina? Aika vahva tunne sinulla, täysin vierasta ystävällisiä sanoja sanonutta kohtaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

En ole kommentoimasi, mutta olet ilmeisesti sama, jolle jo aikaisemmin esitin arvauksen, että ehkä syy on yksinkertaisesti se, että edes mietit jotain miestä potentiaalisena (kielsit kuitenkin lähteväsi treffeille matalalla kynnyksellä), joka ei sitä itsellesi ole ja selität sen avulla ongelmaasi pariutumisessa. 

Minusta se ei ole ongelma, ettei kiinnostu kaikista, vaan se on normaalia. Ongelmasi on jokin muu, kuten on niilläkin miehillä, jotka täällä valittavat, että heistä kiinnostuneet naiset eivät ole puoleensavetäviä. Eli se on harmillista, mutta ei kuitenkaan pariutumisen ongelman perimmäinen syy, vaan pintakuohua, joka peittää alleen sen mistä oikeasti on kyse psykodynaamisesta näkökulmasta. (Ja sillä en tarkoita, että itsestä pitää löytyä jokin vika tai virheasetus, vaan tarkoitan itseymmärrystä, joka vapauttaa energiaa.)

Oman mielen perusasetuksia on vain hyvin, hyvin vaikea (mahdoton) löytää omin avuin, koska puolustusmekanismit ovat kasvaneet meihin kiinni kuin haarniskat. Muiden apua ja näkökulmia tarvitaan, pitempi psykoterapia niistä tietysti merkittävin. Itsekin olen käynyt, en siksi, että olisi masennusta tai muuta mielenterveyshäiriötä, vaan itseymmärryksen takia ja eräästä muusta syystä. Pitkä psykoterapia tarvitaan sen vuoksi, että kyse on varhaisista tavoista olla kontaktissa (objektisuhteista). Lyhyemmät terapiat palauttavat kyllä pinnallisen toimintakyvyn ja rationaalisia selviytymiskeinoja. 

Siis ehdotat minulle psykoterapiaa, koska kiinnostukset eivät ole kohdanneet miesten kanssa? Tämän täytyy olla provo.

Tiedän että itsetuntooni ovat vaikuttaneet todella negatiivisesti ns. vääränlaisen miesten kiinnostuksenosoitukset, joita on ollut elämäni aikana liian paljon. Olen joskus kirjaimellisesti itkenyt sitä että olenko oikeasti niin ruma ja ällöttävä, että taas sellainen mies kuvittelee saavansa minut. Olen kateellinen ihmisille joita ei koskaan ole lähestynyt kukaan, kun minä saan kimppuuni jatkuvasti ties millaisia inhotuksia.

Aion lähitulevaisuudessa kokeilla vuosien tauon jälkeen tinderin lataamista. Näen sen kohdallani psykoterapiaa toimivampana ratkaisuna. Jostain kumman syystä siellä saan kiinnostuksenosoituksia sellaisilta miehiltä kuin haluan.

Olen eri, mutta näen psykoterapian tarvetta ihan jokaisella ihmisellä. Ei ole loukkaus ehdottaa, vaan tapa yrittää auttaa. Itseymmärrystä ei ole koskaan liikaa kenelläkään.

Kiinnostaa: missä tapaat näitä inhotuksia? Tiedoksi, että mies kokee itsensä 99%:sesti aina maailman kuninkaana ja parhaana saaliina kenelle tahansa.  Jos mietitään syvällisemmin, niin jokainen näistä inhotuksistakin on arvokas ihminen. Kertoo luonteestasi rumaa, että asetat itsesi paljon heidän yläpuolelleen. 

Useimmiten kohtaan heitä jossain arkisissa tilanteissa, yleisimmin kadulla kävellessä (joko lenkillä tai muuten). Viimeisin oli muutama viikko sitten kun olin lähdössä töistä kotiin ja avaamassa polkupyöräni lukkoa, niin random tyyppi tuli kyselemään miksei mulla ole sormusta.

En aseta itseäni ihmisenä heidän yläpuolelleen, ja olen aina mahdollisimman kiva noissa kohtaamisissa. Mutta rehellisesti en voi välttyä kokemasta inhotusta siitä, että nämä ilmaisevat kiinnostuksensa. Negatiiviset tunteeni heräävät juuri siitä hetkestä.

En ole tuo kommentoimasi, mutta voisiko yksi osa asiaa olla se, että yksinkertaisesti asut alueella, jossa tapaa paljon tuollaisia miehiä, jotka tekevät paljon aloitteita naisille, monenlaisille. Tällaisia miehiä ovat esimerkiksi päihdeongelmaiset ja miehet, jotka tulevat toisenlaisesta kulttuurista. Liikut lisäksi auton sijasta pyörällä, ehkä myös, kävellen, joukkoliikennevälineissa eli ihmisten parissa ts. tapaat paljon ihmisiä, jolloin osa heistä väistämättä on tuon kaltaisia miehiä, joiden tapana on tehdä aloitteita paljon.

Toisaalta ei mielestäni ole kyse aloitteista välttämättä, vaan mies vain tahtoo jutella kauniin naisen kanssa, koska se piristää hänen päiväänsä. Se ei välttämättä ole mikään aloite seurusteluun, vaan ainostaan mies osoittaa, että olet ihana hänen mielestään ja jos siitä jotain kivaa seuraa, niin sekin on hänelle voitto. Eli ainakin sinä katsot häntä ja näet hänet, hän saa sinuun kontaktin ja hän voi nähdä sen vaikkapa harjoituksena. Tai ehkä joku kala joskus jää verkkoonkin tuolla menetelmällä, enhän minä tiedä.

Anyway, ehkä siis tulkitset tilannetta turhan raskaasti ja painavasti, ehkä siksi, että olet sinkku ja pohdit aloitteita, pariutumista yms. itse koko ajan. Jos olisit varattu, ajattelisit kevyesti, että aha, taasko yksi sulhanen tarjolla, voi sinua, ei nyt tule kauppoja. Eli et liittäisi sitä omaan arvoosi lainkaan etkä ahdistuisi siitä. 

Vielä yksi seikka tuli mieleen ahdistavuudesta eli se, että jos asut alueella missä tuota tapahtuu, niin ymmärrän hyvin sen ahdistavuuden, koska nuo voivat olla myös iso riesa. Itseäni lähti toissakesänä eräs mies pienellä paikkakunnalla kaupassa seuraamaan. Hän oli selkeästi hyvissä aikeissa ja keksi jutunjuurta, mutta jos olisin asunut tuolla paikkakunnalla (kävin ohikulkumatkalla kaupassa), niin olisin kyllä pelästynyt. Ei mitään mukavaa ole, jos naapurustossa oikein vilisee tällaisia. Onneksi asun alueella, missä toisen yksityisyyttä ja reviiriä kunnioitetaan. 

Samaa mieltä. Tuollaisen "missä sormus" voi nähdä ihan kevyenä harmittomana flirttinä, ja siihen voi vastatakin kujeilevasti, ilman että kumpikaan haluaa mitään sen enempää, pientä viatonta sananvaihtoa ihmisten kesken.

Miksi elämän pitäisi olla niin vakavaa? Jutellaan enemmän toisillemme kivasti!

En kertonut koko keskustelua, vain tuon avauslainin. Päädyin siis lopulta valehtelemaan hänelle että mulla on mies, koska hän vaikutti siltä, että mitään muuta keinoa eroon pääsemiseksi ei ole.

Oishan se tuota mukava naija napsutella, jonkun äijän körilään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

Ai, kyllä mä usein sanon miehelle, et mieluusti kuljen tuollaisen komistuksen vieressä :D Ihan tavis on oikeasti, mutta useimmiten hyvännäköinen omaan silmääni. Koen myös ylpeyttä kävellessäni komean poikani kanssa. Ja pidän itseäni syvällisenä, anti-pintaliitäjänä. Ei poissulje ylpeyden tunnetta omia rakkaitaan kohtaan jopa ulkonäön osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

En ole kommentoimasi, mutta olet ilmeisesti sama, jolle jo aikaisemmin esitin arvauksen, että ehkä syy on yksinkertaisesti se, että edes mietit jotain miestä potentiaalisena (kielsit kuitenkin lähteväsi treffeille matalalla kynnyksellä), joka ei sitä itsellesi ole ja selität sen avulla ongelmaasi pariutumisessa. 

Minusta se ei ole ongelma, ettei kiinnostu kaikista, vaan se on normaalia. Ongelmasi on jokin muu, kuten on niilläkin miehillä, jotka täällä valittavat, että heistä kiinnostuneet naiset eivät ole puoleensavetäviä. Eli se on harmillista, mutta ei kuitenkaan pariutumisen ongelman perimmäinen syy, vaan pintakuohua, joka peittää alleen sen mistä oikeasti on kyse psykodynaamisesta näkökulmasta. (Ja sillä en tarkoita, että itsestä pitää löytyä jokin vika tai virheasetus, vaan tarkoitan itseymmärrystä, joka vapauttaa energiaa.)

Oman mielen perusasetuksia on vain hyvin, hyvin vaikea (mahdoton) löytää omin avuin, koska puolustusmekanismit ovat kasvaneet meihin kiinni kuin haarniskat. Muiden apua ja näkökulmia tarvitaan, pitempi psykoterapia niistä tietysti merkittävin. Itsekin olen käynyt, en siksi, että olisi masennusta tai muuta mielenterveyshäiriötä, vaan itseymmärryksen takia ja eräästä muusta syystä. Pitkä psykoterapia tarvitaan sen vuoksi, että kyse on varhaisista tavoista olla kontaktissa (objektisuhteista). Lyhyemmät terapiat palauttavat kyllä pinnallisen toimintakyvyn ja rationaalisia selviytymiskeinoja. 

Siis ehdotat minulle psykoterapiaa, koska kiinnostukset eivät ole kohdanneet miesten kanssa? Tämän täytyy olla provo.

Tiedän että itsetuntooni ovat vaikuttaneet todella negatiivisesti ns. vääränlaisen miesten kiinnostuksenosoitukset, joita on ollut elämäni aikana liian paljon. Olen joskus kirjaimellisesti itkenyt sitä että olenko oikeasti niin ruma ja ällöttävä, että taas sellainen mies kuvittelee saavansa minut. Olen kateellinen ihmisille joita ei koskaan ole lähestynyt kukaan, kun minä saan kimppuuni jatkuvasti ties millaisia inhotuksia.

Aion lähitulevaisuudessa kokeilla vuosien tauon jälkeen tinderin lataamista. Näen sen kohdallani psykoterapiaa toimivampana ratkaisuna. Jostain kumman syystä siellä saan kiinnostuksenosoituksia sellaisilta miehiltä kuin haluan.

Huhhuh... Itsetunto on tosiaankin hauraalla pohjalla, jos siihen vaikuttaa se, että vääränläiset miehet kiinnostuvat sinusta. Sitä ei voi mitenkään kontrolloida ketkä kiinnostuvat kenestäkin ja jokaisella ihmisellä on lupa kiinnostua ihan kenestä vaan. Onpa todella omituinen ajatusmaailma, että onpa kamalaa kun joku ruma mies kuvittelee (ei välttämättä edes kuvittele, tämä on sinun tulkintasi vain) saavasi sinut. Mies voi olla kiinnostunut eikä kuvittele yhtään mitään ja silti kokeilee kepillä jäätä, koska mitä hävittävää hänellä on? Ihan normaalia toimintaa.

Enpä usko että kukaan lähestyy ihmistä, josta ajattelee ettei ole mahdollisuuksia. Nämä lähestyivät minua ja se kertoo siitä, että näkivät minun olevan jotenkin samassa sarjassa heidän kanssaan. Olen melko varma että kuka tahansa alkaa miettiä, millaisena muut hänet oikein näkevät, jos toinen toistaan vastenmielisemmät ihmiset uskaltautuvat tulla pokaamaan.

Vähän minua lohduttaa se tieto, että isoäidilläni oli aikanaan sama ongelma. Hänen ei tarvinnut kuin kaupassa käydä ja heti oli joku epämiellyttävä heppu tyrkyttämässä hänelle itseään. Hän oli nuorempana hyvin samannäköinen kuin minä.

Kuulostaa vähän vääristyneeltä, kun puhut miehistä "toinen toistaan vastenmielisimpinä" olioina... Ellei sitten joku hampaaton alkkis-porukka aina vuoron perään vainoa sinua.

Miksi näet niin monet niin kamalina? 

En varmasti näkisikään heitä vastenmielisenä, jos vain kävelisivät kadulla vastaan osoittamatta minkäänlaista kiinnostusta minuun. Tuskin edes huomaisin, korkeintaan katsoisin neutraalisti. Se vastenmielisyyden kokemus syntyy siinä hetkessä, kun kyseinen ihminen ilmaisee olevansa seksuaalisesti/romanttisesti kiinnostunut minusta. Siinä kohtaa vasta arvioin häntä itse siitä näkökulmasta ja kun henkilö ei miellytä siinä mielessä, koen hänet vastenmieliseksi.

Miksi vastenmielisenä, miksi ei neutraalina? Aika vahva tunne sinulla, täysin vierasta ystävällisiä sanoja sanonutta kohtaan...

Jaa, hyvä kysymys. En osaa vastata tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

En minäkään, mutta tämän miehen tapauksessa se ulkonäön painottaminen ajaa muiden ominaisuuksien edelle - erityisesti niiden ominaisuuksien, joita tarvittaisiin hyvään parisuhteeseen. Eikös se ole häiriön lähtökohtainen määritelmä, että ihmisen taipumus/tyyli/asenne johtaa hänen itsensä kannalta ei-toivottuun elämään?

Varmasti tällä miehellä on muitakin (syvempiä) vaikuttimia mieltymystensä taustalla, mutta minä puhun nyt niistä asioista joihin hän itse kertoo kiinnittävänsä huomiota / millä perusteilla hän kertoo lopettaneensa lupaavan tapailun. Siis asioista joista hän on itse tietoinen. Tässä on selkeä ero muihin ystäviini nähden. Muut puhuvat persoonallisuudesta, käytöksestä ja yhteensopivuudesta omien persoonallisuuspiirteiden kanssa, tämä mies puhuu ulkonäöstä ja "markkina-arvosta".

En ole ikinä tavannut tuollaista miestä, mutta äkkiseltään kuulostaa vähän samalta kuin nuo trollit täältä. Eli siinä on takana jonkinlainen tarve tehostaa itseään, omaa arvoaan ärsyttämällä ja käyttäytymällä epäsovinnaisesti. Macho-miestä esittävät voivat tietysti myös oikeasti olla vaarallisia ja tyhmiä (ettei se ole mitään esittämistä pelkästään), minkä vuoksi heistä ei olekaan minulle kokemusta kertynyt, ei edes ystävänä.

Joka tapauksessa ihmisen ulkonäkö ei minusta ole ikinä suhteen vetovoiman takana, vaan muut tekijät. Ei, vaikka kaikki kumppanit olisivat geneerisesti samannäköisiä. Itselläni on ollut samoin kuin miehelläni, mutta kuitenkin he ovat olleet erilaisia luonteeltaan. Joillakin ihmisillä maku pysyy samana, ja voit olla siinä oikeilla jäljillä, että he saattavat olla ulkonäkökeskeisempiä kuin muut. En kuitenkaan pidä sitä häiriön merkkinä. 

Mitä tulee siihen ovatko monet suhteet häiriön merkki, niin en oikeastaan lähde siitäkään, koska minusta se ei ole hyvä kulma ajatella asioita. Elämään mahtuu niin monenlaista enkä aseta monogaamista pitkää suhdetta kaiken yläpuolelle, vaikka itse sellaisessa elänkin. Voisin hyvin olla ikisinkku, koska olen nirso, ehdoton ja monessa muussakin asiassa häiriintyneempi kuin moni muu. Pitkä parisuhde voi syntyä myös hyvin häiriintyneen parisuhdedynamiikan seurauksena, joten senkään vuoksi sitä ei voi ideaaliksi asettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen tässä yhtä nuoruuden juttua. Kyllähän hän tuotti orgasmeja, vaikkei edetty yhdyntään ja minä koskettelin häntä sen mitä pystyin. Olen aika varma, että seksi olisi ollut ainakin mulle hyvää, koska yhdessäolo oli ollut niin täydellistä esileikkiä.

Ei sen odottelun tarvitse olla pelkkää juttelua vaan tutustumista toisen fysiikkaan, tempoon, kosketukseen ja luonteiden ja tulevaisuudentoiveiden yhteensopivuuden tarkastelua.

Minä taas en ymmärrä, mikä tässä on ylipäänsä se motivaatio lykätä nimenomaan yhdyntää jos kaikkea muuta kerran tehdään? Itsellä seksuaalisuuteen liittyy toive yhteensopivuuteen sekä libidojen että arvojen suhteen. Henkilö, joka kokee seksin lykkäämisen itseisarvona ei jaa maailmankuvaani. Sikäli tuntuu nurinkuriselta lukea sivukaupalla perusteluja, miten hyvinkin himokkaat ihmiset voivat haluta pidättäytyä. Juu varmasti. Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle.

Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että syy odottaa voi olla ihan muuta kuin seksin pitäminen pahana ja likaisena? Minulla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Viimeksi kun menin ensitapaamisella miehen kanssa sänkyyn, kävi seuraavaa:

Mies ihastui minuun tulenpalavasti (kehui mm. mutkatonta suhtautumistani seksiin..). Jatkoimme tapailua ja seksin harrastamista. Tutustuttuamme paremmin, totesin että en halua parisuhdetta ja mitä luultavimmin en tule koskaan ihastumaan häneen romanttisesti. Jatkoimme tapailua panosuhteena - mies siis erikseen sanoi tämän olevan hänelle ok. Sitten mies alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti ja vaativasti, ja odottaa minulta asioita jotka kuuluisivat parisuhteeseen. Juttelimme asiasta ja kävi ilmi että mies ei lainkaan ymmärtänyt miksi emme voisi kuitenkin olla suhteessa, olihan hän niin valtavan ihastunut ja minä olisin hänelle täydellinen kumppani (todellisuudessa hän oli ihastunut enemmän omaan mielikuvaansa minusta kuin todelliseen persoonallisuuteeni). Lopetin tapailun ja jälkikäteen mies kertoi minun särkeneen hänen sydämensä.

Seksi on minusta parhaimmillaan silloin kun sitä on harrastettu yhteensopivan ihmisen kanssa jonkin aikaa. Yhden illan juttuja en tästä syystä harrasta. Koska pidän seksistä valtavasti ja haluan sen olevan mahdollisimman tyydyttävää, valitsen seksikumppanikseni mieluiten ihmisen, jonka kanssa voin suurella todennäköisyydellä jatkaa sen harrastamista mahdollisimman pitkään. Mieleltään vakaan ja sellaisen, joka tuntee itsensä ja ymmärtää miten oman mielen mekanismit toimivat. Tämän asian arvioiminen ei onnistu luotettavasti ensitapaamisella eikä vielä seuraavallakaan. Paremman tutustumisen jälkeen olen tähän mennessä aina pystynyt arvioimaan oikein.

Mitä väliä sillä syyllä lopulta edes on? En oikein ymmärrä koko tätä keskustelujuonnetta, että joku kertoo miksi haluaa ihmisen joka ei koe tarvetta pitkittää seksin aloitusta, ja aina siihen pitää tulla jonkun jänkkäämään vastaan että minäkin olen hurjan himokas ja halukas ja silti en harrasta heti seksiä. Ihan rauhassa saat olla vaikka seksin ylijumalatar for all I care. Joku saa haluta ihmisen, joka ei koe tarvetta itseisarvona lykätä seksiä. Piste. Se on ihan sallittu toive, eikä sitä tarvitse kenenkään ottaa loukkauksena.

Totta kai jokainen saa valita omien toiveidensa mukaan!

Mutta toisten määritteleminen lähtökohtaisesti viallisiksi, jos he valitsevat eri tavalla, ei ole ok. Tässä esimerkki tällaisesta määrittelystä: "Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle." Tässä annetaan ymmärtää että jokainen, joka haluaa edetä hitaammin, näkee seksin pahana ja likaisena eikä suhtaudu mutkattomasti ja luonnollisesti.

Tiedän useamman naisen, joille on muodostunut tarve toimia omaa luonnollista tyyliään vastaan, oman nautinnon kustannuksella, koska he ovat oppineet pitämään omia tarpeitaan vääränlaisuutena ja frigidiytenä, kun osa ihmisistä nostaa omaa seksuaalista tyyliään jalustalle ja luo kuvaa että muut tyylit ovat ongelmallisia. Tämä on ihan yhtä ikävä ilmiö kuin 'slut shaming', jossa seksistä nauttiminen määritellään pahaksi ja mielenvikaisuuden merkiksi. Siksi näihin tulee vastaesimerkkejä, joissa pyritään osoittamaan ko. väite vääräksi - ei siksi että juuri sinun haluttaisiin muokkaavan omia kumppaniin liittyviä toiveitasi.

Minä ajattelisin, että useimmilla ihmisillä on taipumus nostaa se oma tyyli tavalla tai toisella jalustalle. Siksihän se on omaksi tyyliksi valikoitunutkin, kun se koetaan hyväksi ja toimivaksi. Silloin siihen liitetään hyviä ominaisuuksia ja kyllä, vastakkaiseen toimintatapaan saatetaan liittää vähän huonompia. Ihan samalla tavalla tätä tekee ne odottamista kannattavatkin. En nyt oikeastaan edes tiedä, miksi omista kumppanihaaveista pitäisi puhua täysin neutraalisti. Harva ne asiat varmaan täysin neutraalina kokee.

Varmaan ymmärrät kuitenkin eron omista toiveista puhumisen ja sheimaamisen välillä? 

"Minulle toimii parhaiten asia X" vs. "Asian Y tekijät ovat mielenvikaisia". Huomautan kyllä sheimaamisesta yhtä lailla silloin jos näen hitaan etenemisen puolestapuhujan tekevän sitä. Nykyään vain tuntuu olevan paljon yleisempää tämä hillittömyyden tavoittelu, jossa kaikenlainen itsehillintä nähdään lähtökohtaisesti viallisena.

Ymmärrän. Ja minusta tekstissä ei sheimattu ketään. Siinä toki oli esitetty näkemys, millaisia hyviä puolia saattaa olla niillä ihmisillä jotka eivät koe tarvetta odottaa. Joku syyhän niihin preferensseihin aina on. Yleensä se, että niihin preferoitaviin asioihin liitetään omassa maailmankuvassa myönteisiä piirteitä ja/tai vastakkaiseen toimintatapaan taas kielteisiä. Jos joku ajattelee, että seksiin mutkattomasti suhtautuva ihminen ei todennäköisesti koe tarvetta lykätä sitä kovin pitkään, niin hänellä on täysi oikeus ajatella niin.

Rasisteillakin on täysi oikeus ajatella miten ajattelee. Ja minulla on oikeus huomauttaa rasistisiin kommentteihin että ei ollut ihan ok kommentti. 

Nopeasti seksiin etenevien kumppaniehdokkaiden suosimisen vertaaminen rasismiin on kyllä jo melkoinen pohjanoteeraus.

Puhun eri tavalla etenevien parjaamisesta, en siitä että itse suosii jotain tiettyä tyyliä.

Ei se ole mitään parjaamista, että suosii tiettyä tyyliä siksi, että kokee näillä ihmisillä olevan keskimäärin useammin tiettyjä positiivisia ominaisuuksia.

Edelleenkin, en kritisoi sitä suosimista, vaan sitä miten asiasta puhutaan.

Haluan älykkään kumppanin, koska keskiälyiset ihmiset ovat tylsiä turvenuijia.

Haluan valkoihoisen kumppanin, koska tummaihoiset ovat heikkoälyisiä.

Haluan suurkaupungissa varttuneen kumppanin, koska maalla varttuneet ovat juntteja.

Jne.

Ihmisellä saa olla kaikenlaisia preferenssejä kumppanin suhteen, ja syyt niille preferensseille saavat olla ennakkoluuloihin perustuvia. On silti huonoa käytöstä tuoda esiin tällainen syy faktamuodossa. Fiksumpi ihminen ottaa vastuun omista ennakkoluuloistaan ja sanoo esim. "...koska minulla on huonoja kokemuksia maalla kasvaneista". 

Mutta kun sinä jankutat sivutolkulla ihmiselle, joka ei ole solvannut ketään tylsäksi, heikkoälyiseksi tai huonoksi. Tuo on nyt jotain ihan omaa projektiotasi.

Keskustelussa on puolusteltu frigidiksi solvaamista, minä kritisoin tätä puolustelua.

En voi tietää kenen henkilön kanssa milloinkin keskustelen, mutta ihmettelen miten kukaan voi tällaisessa asiassa asettua puolustuskannalle. Kumppaninsa voi valita juuri niillä perusteilla kuin tahtoo esittämättä solvauksia niiden suuntaan, jotka ovat syystä tai toisesta erilaisia kuin itse.

Luin koko alaketjun, enkä löydä kyllä frigidiksi solvaamista täältä. Puhuttiin luonnollisesta ja mutkattomasta suhtautumisesta seksiin, ja ettei sitä nähdä likaisena tai pelottavana asiana. Todennäköisemmin tällainen ihminen ei koe tarvetta odottaa hirveän pitkään, ja nopeasti eteneviin keskittyminen on tällaista kumppania etsiville ihan pätevä pariutumisstrategia. Kovin pitkään odottavilla on yleensä siihen joku syy. Joko matala libido, seksiin liittyvät negatiiviset mielleyhtymät (esim hyväksikäytön pelko) tai ideologinen syy. Sitä näkemystä voin kyllä puolustaa. Mutta en kyllä ole haukkunut ketään. Jos joku muu on, niin ehkä pitäisi vastata sellaiseen kommenttiin jossa näin on tehty?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki ovat kokeneet sen, että ei saa sitä jonka haluaa. Nuorena vain yksi sai sen kauneimman/komeimman, opiskeluaikana vain yksi sain sen karismaattisimman, aikuisena vain yksi sai sen parhaan mies/vaimomatskun.

Onneksi realismi kasvaa vanhetessa ja jokaisella on oma makunsa. Ja tärkeintä, ihmiset ymmärtävät, että voi olla onnellinen vaikka ei saisi sitä ns kaikista parhainta. Joku voisi kutsua tätä rumasti tyytymiseksi, mutta luonnollisesti kyse ei ole tyytymistä vaan elämän ymmärtämisestä. Tässä vaiheessa suurin osa löytää sen oikean.

Ja sitten on ne, jotka joko jatkavat sen komeimman/kauneimman jahtaamista. Ja tietenkin ne surulliset, jotka eivät löydä ketään.

Ymmärrän ajatuksesi, onhan tässäkin pointtinsa. Silti olen sitä mieltä, et ei se naisilla ainakaan noin mene. En ole ollut ystävieni kanssa kiinnostunut samoista pojista, vaan meillä on ollut hyvinkin erilaiset miesmaut. 

Mutta onko miehillä noin, että kaikki haluavat vain sen yhden kaunottaren? Kieltämättä lapselliselta kuulostaa, olis kiinnostava tutkimusaihe. Ja kypsän ja terveen miehen merkki, et sitten kuitenkin löytää sen oman rouvan ja kokee onnea, vaikkei tämä olekaan se huippukaunotar.

Eri vastaaja tässä. Olen itse nainen, mutta minulla on useita läheisiä miespuolisia ystäviä ja vastaan siltä pohjalta.

Ystävistäni vain yhdellä on sellainen ns. geneerinen naismaku, eli häntä viehättää eniten sellainen nainen, joka on mahdollisimman monen muun miehen mielestä kaunis ja haluttava. Muilla on toiveita ja mieltymyksiä, jotka voivat poiketa paljonkin yleisestä linjasta. Mielestäni silmiinpistävin ero on näiden miesten itsetunnossa. Tällä kaunottaria havittelevalla on selvästi hauraampi itsetunto kuin muilla. Se näkyy monella tavalla, mm. niin että hän pitää itseään ulkoisesti rumempana kuin onkaan (on oikeasti komea mies). Ilmeisesti kauniina pidetyn naisen seurassa liikkuminen on hänelle itsetuntoa kohottava kokemus, jota hän pyrkii kokemaan aina uudestaan. Hän hyväksyy kauniilta naiselta kaikenlaista myrkyllistä käytöstäkin, ja hänen parisuhteissaan toistuu muutama vahingolliset kaavat.

Muut ystävämieheni ovat itsetunnoltaan enemmän tai vähemmän terveitä, ja heillä on ihan yhtä vaihteleva maku naisten suhteen kuin naispuolisilla ystävilläni. Kumppanilta toivotaan ensisijaisesti tietynlaista persoonallisuutta, ei niinkään tiettyjä ulkonäköpiirteitä. Ulkonäköfiksaatioistakin heillä on kokemusta, mutta ne kokemukset ovat jääneet teini-ikään ja nykyään niille naureskellaan makeasti.

En ole kommentoimasi, mutta tuli mieleen, että ehkä tuon miehen perimmäinen syy valita puoliso ei kuitenkaan ole ulkonäkö, vaikka sinusta se saattaisi näyttää siltä. Ei siitä huolimatta, vaikka mies arvostaa kaunista naista, aina, miehet ovat ulkonäkökeskeisempiä kuin naiset, enemmistö ainakin.

Hieman hätkähdin, kun mies sanoi minulle aivan vähän aikaa sitten, että "olen niin ylpeä sinusta, kun olet niin kaunis". Kauneus on katsojan silmissä (olen 50+), mutta tuohon sisältyi myös se aspekti, että nainen on ihan normaalillekin miehelle ylpeydenaihe, jos hän on miehen mielestä kaunis ja muutenkin edustava. Oli jotenkin todella liikkistä, että hän näkee minut noin, aivan vilpittömästi kuvittelee, että olen muidenkin mielestä ihan noin edustava, että oikein ylpeyttä saa tuntea (olen ihan tavallinen).

En oikeastaan voi kuvitella naista, joka ajattelisi tai sanoisi noin, joten tässä ehkä on sukupuolten ja sukupuoliroolien välillä eroa. (Tällaisista eroista täällä usein väännetään eli kumpi sukupuolista on ulkonäkökeskeisempi ja millä tavalla.) 

Summa summarum, en pidä sitä minään häiriön merkkinä, jos mies haluaa itselleen kauniin naisen - niin kauniin kuin rahkeet riittävät ja tietenkin muut hyvät, itselle mieluisat ominaisuudet myös. Kyllä naisetkin painottavat ulkonäköä, vaikkeivat sitä myöntäisi. 

Ai, kyllä mä usein sanon miehelle, et mieluusti kuljen tuollaisen komistuksen vieressä :D Ihan tavis on oikeasti, mutta useimmiten hyvännäköinen omaan silmääni. Koen myös ylpeyttä kävellessäni komean poikani kanssa. Ja pidän itseäni syvällisenä, anti-pintaliitäjänä. Ei poissulje ylpeyden tunnetta omia rakkaitaan kohtaan jopa ulkonäön osalta.

Hyvä! Ehkä minunkin pitäisi sanoa noin miehelleni, ei vain ole koskaan tullut spontaanisti mieleen. Lasten kohdalla kyllä useinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

Miksi he kokivat sinut lottovoitoksi? Missä asioissa oli epäsuhtaa?

Ulkonäkö, itsestä huolehtiminen, käyttäytyminen ja koko persoona. Usein myös koulutustasossa on ollut epäsuhtaa, mutta se nyt ei varsinaisesti ole mikään ongelma.

Voit olla kaunis, puhdas ja hyväkäytöksinen, mutta luonne ja persoona valitettavasti vaikuttaa hieman epätasapainoiselta, pahoittelen.

Olet oikeassa, sitä se onkin. Yksi ongelma onkin ollut se, että mies on ollut tylsä ja tavallinen, vähän persoonattoman oloinen, kun taas itse en ole sellainen.

Tuntuisiko sinusta paremmalta ajatus suhde toisen hieman neurootikon kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

Miksi he kokivat sinut lottovoitoksi? Missä asioissa oli epäsuhtaa?

Ulkonäkö, itsestä huolehtiminen, käyttäytyminen ja koko persoona. Usein myös koulutustasossa on ollut epäsuhtaa, mutta se nyt ei varsinaisesti ole mikään ongelma.

Voit olla kaunis, puhdas ja hyväkäytöksinen, mutta luonne ja persoona valitettavasti vaikuttaa hieman epätasapainoiselta, pahoittelen.

Olet oikeassa, sitä se onkin. Yksi ongelma onkin ollut se, että mies on ollut tylsä ja tavallinen, vähän persoonattoman oloinen, kun taas itse en ole sellainen.

Tuntuisiko sinusta paremmalta ajatus suhde toisen hieman neurootikon kanssa? 

Piti jatkaa: eikö suhde tasapainottavan henkilön kanssa tuntuisi turvallisemmalta? Vai haetko jännitystä ennemminkin? Enkä siis pahalla, kiinnostuksella pohdin ja kysyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen tässä yhtä nuoruuden juttua. Kyllähän hän tuotti orgasmeja, vaikkei edetty yhdyntään ja minä koskettelin häntä sen mitä pystyin. Olen aika varma, että seksi olisi ollut ainakin mulle hyvää, koska yhdessäolo oli ollut niin täydellistä esileikkiä.

Ei sen odottelun tarvitse olla pelkkää juttelua vaan tutustumista toisen fysiikkaan, tempoon, kosketukseen ja luonteiden ja tulevaisuudentoiveiden yhteensopivuuden tarkastelua.

Minä taas en ymmärrä, mikä tässä on ylipäänsä se motivaatio lykätä nimenomaan yhdyntää jos kaikkea muuta kerran tehdään? Itsellä seksuaalisuuteen liittyy toive yhteensopivuuteen sekä libidojen että arvojen suhteen. Henkilö, joka kokee seksin lykkäämisen itseisarvona ei jaa maailmankuvaani. Sikäli tuntuu nurinkuriselta lukea sivukaupalla perusteluja, miten hyvinkin himokkaat ihmiset voivat haluta pidättäytyä. Juu varmasti. Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle.

Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että syy odottaa voi olla ihan muuta kuin seksin pitäminen pahana ja likaisena? Minulla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Viimeksi kun menin ensitapaamisella miehen kanssa sänkyyn, kävi seuraavaa:

Mies ihastui minuun tulenpalavasti (kehui mm. mutkatonta suhtautumistani seksiin..). Jatkoimme tapailua ja seksin harrastamista. Tutustuttuamme paremmin, totesin että en halua parisuhdetta ja mitä luultavimmin en tule koskaan ihastumaan häneen romanttisesti. Jatkoimme tapailua panosuhteena - mies siis erikseen sanoi tämän olevan hänelle ok. Sitten mies alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti ja vaativasti, ja odottaa minulta asioita jotka kuuluisivat parisuhteeseen. Juttelimme asiasta ja kävi ilmi että mies ei lainkaan ymmärtänyt miksi emme voisi kuitenkin olla suhteessa, olihan hän niin valtavan ihastunut ja minä olisin hänelle täydellinen kumppani (todellisuudessa hän oli ihastunut enemmän omaan mielikuvaansa minusta kuin todelliseen persoonallisuuteeni). Lopetin tapailun ja jälkikäteen mies kertoi minun särkeneen hänen sydämensä.

Seksi on minusta parhaimmillaan silloin kun sitä on harrastettu yhteensopivan ihmisen kanssa jonkin aikaa. Yhden illan juttuja en tästä syystä harrasta. Koska pidän seksistä valtavasti ja haluan sen olevan mahdollisimman tyydyttävää, valitsen seksikumppanikseni mieluiten ihmisen, jonka kanssa voin suurella todennäköisyydellä jatkaa sen harrastamista mahdollisimman pitkään. Mieleltään vakaan ja sellaisen, joka tuntee itsensä ja ymmärtää miten oman mielen mekanismit toimivat. Tämän asian arvioiminen ei onnistu luotettavasti ensitapaamisella eikä vielä seuraavallakaan. Paremman tutustumisen jälkeen olen tähän mennessä aina pystynyt arvioimaan oikein.

Mitä väliä sillä syyllä lopulta edes on? En oikein ymmärrä koko tätä keskustelujuonnetta, että joku kertoo miksi haluaa ihmisen joka ei koe tarvetta pitkittää seksin aloitusta, ja aina siihen pitää tulla jonkun jänkkäämään vastaan että minäkin olen hurjan himokas ja halukas ja silti en harrasta heti seksiä. Ihan rauhassa saat olla vaikka seksin ylijumalatar for all I care. Joku saa haluta ihmisen, joka ei koe tarvetta itseisarvona lykätä seksiä. Piste. Se on ihan sallittu toive, eikä sitä tarvitse kenenkään ottaa loukkauksena.

Totta kai jokainen saa valita omien toiveidensa mukaan!

Mutta toisten määritteleminen lähtökohtaisesti viallisiksi, jos he valitsevat eri tavalla, ei ole ok. Tässä esimerkki tällaisesta määrittelystä: "Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle." Tässä annetaan ymmärtää että jokainen, joka haluaa edetä hitaammin, näkee seksin pahana ja likaisena eikä suhtaudu mutkattomasti ja luonnollisesti.

Tiedän useamman naisen, joille on muodostunut tarve toimia omaa luonnollista tyyliään vastaan, oman nautinnon kustannuksella, koska he ovat oppineet pitämään omia tarpeitaan vääränlaisuutena ja frigidiytenä, kun osa ihmisistä nostaa omaa seksuaalista tyyliään jalustalle ja luo kuvaa että muut tyylit ovat ongelmallisia. Tämä on ihan yhtä ikävä ilmiö kuin 'slut shaming', jossa seksistä nauttiminen määritellään pahaksi ja mielenvikaisuuden merkiksi. Siksi näihin tulee vastaesimerkkejä, joissa pyritään osoittamaan ko. väite vääräksi - ei siksi että juuri sinun haluttaisiin muokkaavan omia kumppaniin liittyviä toiveitasi.

Minä ajattelisin, että useimmilla ihmisillä on taipumus nostaa se oma tyyli tavalla tai toisella jalustalle. Siksihän se on omaksi tyyliksi valikoitunutkin, kun se koetaan hyväksi ja toimivaksi. Silloin siihen liitetään hyviä ominaisuuksia ja kyllä, vastakkaiseen toimintatapaan saatetaan liittää vähän huonompia. Ihan samalla tavalla tätä tekee ne odottamista kannattavatkin. En nyt oikeastaan edes tiedä, miksi omista kumppanihaaveista pitäisi puhua täysin neutraalisti. Harva ne asiat varmaan täysin neutraalina kokee.

Varmaan ymmärrät kuitenkin eron omista toiveista puhumisen ja sheimaamisen välillä? 

"Minulle toimii parhaiten asia X" vs. "Asian Y tekijät ovat mielenvikaisia". Huomautan kyllä sheimaamisesta yhtä lailla silloin jos näen hitaan etenemisen puolestapuhujan tekevän sitä. Nykyään vain tuntuu olevan paljon yleisempää tämä hillittömyyden tavoittelu, jossa kaikenlainen itsehillintä nähdään lähtökohtaisesti viallisena.

Ymmärrän. Ja minusta tekstissä ei sheimattu ketään. Siinä toki oli esitetty näkemys, millaisia hyviä puolia saattaa olla niillä ihmisillä jotka eivät koe tarvetta odottaa. Joku syyhän niihin preferensseihin aina on. Yleensä se, että niihin preferoitaviin asioihin liitetään omassa maailmankuvassa myönteisiä piirteitä ja/tai vastakkaiseen toimintatapaan taas kielteisiä. Jos joku ajattelee, että seksiin mutkattomasti suhtautuva ihminen ei todennäköisesti koe tarvetta lykätä sitä kovin pitkään, niin hänellä on täysi oikeus ajatella niin.

Rasisteillakin on täysi oikeus ajatella miten ajattelee. Ja minulla on oikeus huomauttaa rasistisiin kommentteihin että ei ollut ihan ok kommentti. 

Nopeasti seksiin etenevien kumppaniehdokkaiden suosimisen vertaaminen rasismiin on kyllä jo melkoinen pohjanoteeraus.

Puhun eri tavalla etenevien parjaamisesta, en siitä että itse suosii jotain tiettyä tyyliä.

Ei se ole mitään parjaamista, että suosii tiettyä tyyliä siksi, että kokee näillä ihmisillä olevan keskimäärin useammin tiettyjä positiivisia ominaisuuksia.

Edelleenkin, en kritisoi sitä suosimista, vaan sitä miten asiasta puhutaan.

Haluan älykkään kumppanin, koska keskiälyiset ihmiset ovat tylsiä turvenuijia.

Haluan valkoihoisen kumppanin, koska tummaihoiset ovat heikkoälyisiä.

Haluan suurkaupungissa varttuneen kumppanin, koska maalla varttuneet ovat juntteja.

Jne.

Ihmisellä saa olla kaikenlaisia preferenssejä kumppanin suhteen, ja syyt niille preferensseille saavat olla ennakkoluuloihin perustuvia. On silti huonoa käytöstä tuoda esiin tällainen syy faktamuodossa. Fiksumpi ihminen ottaa vastuun omista ennakkoluuloistaan ja sanoo esim. "...koska minulla on huonoja kokemuksia maalla kasvaneista". 

Mutta kun sinä jankutat sivutolkulla ihmiselle, joka ei ole solvannut ketään tylsäksi, heikkoälyiseksi tai huonoksi. Tuo on nyt jotain ihan omaa projektiotasi.

Et nyt ymmärtänyt pointtia, sitten ei varmaan voi mitään.

eri joka ymmärsi

Juu, en kieltämättä ymmärrä että nähdään parjaamista siellä missä sitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

En ole kommentoimasi, mutta olet ilmeisesti sama, jolle jo aikaisemmin esitin arvauksen, että ehkä syy on yksinkertaisesti se, että edes mietit jotain miestä potentiaalisena (kielsit kuitenkin lähteväsi treffeille matalalla kynnyksellä), joka ei sitä itsellesi ole ja selität sen avulla ongelmaasi pariutumisessa. 

Minusta se ei ole ongelma, ettei kiinnostu kaikista, vaan se on normaalia. Ongelmasi on jokin muu, kuten on niilläkin miehillä, jotka täällä valittavat, että heistä kiinnostuneet naiset eivät ole puoleensavetäviä. Eli se on harmillista, mutta ei kuitenkaan pariutumisen ongelman perimmäinen syy, vaan pintakuohua, joka peittää alleen sen mistä oikeasti on kyse psykodynaamisesta näkökulmasta. (Ja sillä en tarkoita, että itsestä pitää löytyä jokin vika tai virheasetus, vaan tarkoitan itseymmärrystä, joka vapauttaa energiaa.)

Oman mielen perusasetuksia on vain hyvin, hyvin vaikea (mahdoton) löytää omin avuin, koska puolustusmekanismit ovat kasvaneet meihin kiinni kuin haarniskat. Muiden apua ja näkökulmia tarvitaan, pitempi psykoterapia niistä tietysti merkittävin. Itsekin olen käynyt, en siksi, että olisi masennusta tai muuta mielenterveyshäiriötä, vaan itseymmärryksen takia ja eräästä muusta syystä. Pitkä psykoterapia tarvitaan sen vuoksi, että kyse on varhaisista tavoista olla kontaktissa (objektisuhteista). Lyhyemmät terapiat palauttavat kyllä pinnallisen toimintakyvyn ja rationaalisia selviytymiskeinoja. 

Siis ehdotat minulle psykoterapiaa, koska kiinnostukset eivät ole kohdanneet miesten kanssa? Tämän täytyy olla provo.

Tiedän että itsetuntooni ovat vaikuttaneet todella negatiivisesti ns. vääränlaisen miesten kiinnostuksenosoitukset, joita on ollut elämäni aikana liian paljon. Olen joskus kirjaimellisesti itkenyt sitä että olenko oikeasti niin ruma ja ällöttävä, että taas sellainen mies kuvittelee saavansa minut. Olen kateellinen ihmisille joita ei koskaan ole lähestynyt kukaan, kun minä saan kimppuuni jatkuvasti ties millaisia inhotuksia.

Aion lähitulevaisuudessa kokeilla vuosien tauon jälkeen tinderin lataamista. Näen sen kohdallani psykoterapiaa toimivampana ratkaisuna. Jostain kumman syystä siellä saan kiinnostuksenosoituksia sellaisilta miehiltä kuin haluan.

Olen eri, mutta näen psykoterapian tarvetta ihan jokaisella ihmisellä. Ei ole loukkaus ehdottaa, vaan tapa yrittää auttaa. Itseymmärrystä ei ole koskaan liikaa kenelläkään.

Kiinnostaa: missä tapaat näitä inhotuksia? Tiedoksi, että mies kokee itsensä 99%:sesti aina maailman kuninkaana ja parhaana saaliina kenelle tahansa.  Jos mietitään syvällisemmin, niin jokainen näistä inhotuksistakin on arvokas ihminen. Kertoo luonteestasi rumaa, että asetat itsesi paljon heidän yläpuolelleen. 

Useimmiten kohtaan heitä jossain arkisissa tilanteissa, yleisimmin kadulla kävellessä (joko lenkillä tai muuten). Viimeisin oli muutama viikko sitten kun olin lähdössä töistä kotiin ja avaamassa polkupyöräni lukkoa, niin random tyyppi tuli kyselemään miksei mulla ole sormusta.

En aseta itseäni ihmisenä heidän yläpuolelleen, ja olen aina mahdollisimman kiva noissa kohtaamisissa. Mutta rehellisesti en voi välttyä kokemasta inhotusta siitä, että nämä ilmaisevat kiinnostuksensa. Negatiiviset tunteeni heräävät juuri siitä hetkestä.

En ole tuo kommentoimasi, mutta voisiko yksi osa asiaa olla se, että yksinkertaisesti asut alueella, jossa tapaa paljon tuollaisia miehiä, jotka tekevät paljon aloitteita naisille, monenlaisille. Tällaisia miehiä ovat esimerkiksi päihdeongelmaiset ja miehet, jotka tulevat toisenlaisesta kulttuurista. Liikut lisäksi auton sijasta pyörällä, ehkä myös, kävellen, joukkoliikennevälineissa eli ihmisten parissa ts. tapaat paljon ihmisiä, jolloin osa heistä väistämättä on tuon kaltaisia miehiä, joiden tapana on tehdä aloitteita paljon.

Toisaalta ei mielestäni ole kyse aloitteista välttämättä, vaan mies vain tahtoo jutella kauniin naisen kanssa, koska se piristää hänen päiväänsä. Se ei välttämättä ole mikään aloite seurusteluun, vaan ainostaan mies osoittaa, että olet ihana hänen mielestään ja jos siitä jotain kivaa seuraa, niin sekin on hänelle voitto. Eli ainakin sinä katsot häntä ja näet hänet, hän saa sinuun kontaktin ja hän voi nähdä sen vaikkapa harjoituksena. Tai ehkä joku kala joskus jää verkkoonkin tuolla menetelmällä, enhän minä tiedä.

Anyway, ehkä siis tulkitset tilannetta turhan raskaasti ja painavasti, ehkä siksi, että olet sinkku ja pohdit aloitteita, pariutumista yms. itse koko ajan. Jos olisit varattu, ajattelisit kevyesti, että aha, taasko yksi sulhanen tarjolla, voi sinua, ei nyt tule kauppoja. Eli et liittäisi sitä omaan arvoosi lainkaan etkä ahdistuisi siitä. 

Vielä yksi seikka tuli mieleen ahdistavuudesta eli se, että jos asut alueella missä tuota tapahtuu, niin ymmärrän hyvin sen ahdistavuuden, koska nuo voivat olla myös iso riesa. Itseäni lähti toissakesänä eräs mies pienellä paikkakunnalla kaupassa seuraamaan. Hän oli selkeästi hyvissä aikeissa ja keksi jutunjuurta, mutta jos olisin asunut tuolla paikkakunnalla (kävin ohikulkumatkalla kaupassa), niin olisin kyllä pelästynyt. Ei mitään mukavaa ole, jos naapurustossa oikein vilisee tällaisia. Onneksi asun alueella, missä toisen yksityisyyttä ja reviiriä kunnioitetaan. 

Asun kyllä alueella, jossa kohtaa paljon ihmisiä. Olen itsekin miettinyt että kävellen/pyörällä/julkisilla ja ennen kaikkea yksin liikkuminen on iso syy siihen, miksi niin monet ottavat kontaktia. Tiedän myös että poikkean jonkin verran ulkonäköni puolesta katukuvasta, joten herätän helposti huomion. Yllättävää kyllä juttelemaan tulevat miehet ovat poikkeuksetta kantasuomalaisia. Silloin kun ulkomaalaiset ottavat kontaktia, se on vislailua tai jotain huutelua, jossa tarkoituksena ei edes ole tehdä lähempää tuttavuutta.

Ikävä kyllä tuo sormuskeissi oli selvä pokausyritys, se tuli selväksi miehen seuraavista reploista. Varmasti osaisinkin suhtautua noihin enemmän huumorilla jos oikeasti olisin varattu, mutta tilanne on nyt tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

En ole kommentoimasi, mutta olet ilmeisesti sama, jolle jo aikaisemmin esitin arvauksen, että ehkä syy on yksinkertaisesti se, että edes mietit jotain miestä potentiaalisena (kielsit kuitenkin lähteväsi treffeille matalalla kynnyksellä), joka ei sitä itsellesi ole ja selität sen avulla ongelmaasi pariutumisessa. 

Minusta se ei ole ongelma, ettei kiinnostu kaikista, vaan se on normaalia. Ongelmasi on jokin muu, kuten on niilläkin miehillä, jotka täällä valittavat, että heistä kiinnostuneet naiset eivät ole puoleensavetäviä. Eli se on harmillista, mutta ei kuitenkaan pariutumisen ongelman perimmäinen syy, vaan pintakuohua, joka peittää alleen sen mistä oikeasti on kyse psykodynaamisesta näkökulmasta. (Ja sillä en tarkoita, että itsestä pitää löytyä jokin vika tai virheasetus, vaan tarkoitan itseymmärrystä, joka vapauttaa energiaa.)

Oman mielen perusasetuksia on vain hyvin, hyvin vaikea (mahdoton) löytää omin avuin, koska puolustusmekanismit ovat kasvaneet meihin kiinni kuin haarniskat. Muiden apua ja näkökulmia tarvitaan, pitempi psykoterapia niistä tietysti merkittävin. Itsekin olen käynyt, en siksi, että olisi masennusta tai muuta mielenterveyshäiriötä, vaan itseymmärryksen takia ja eräästä muusta syystä. Pitkä psykoterapia tarvitaan sen vuoksi, että kyse on varhaisista tavoista olla kontaktissa (objektisuhteista). Lyhyemmät terapiat palauttavat kyllä pinnallisen toimintakyvyn ja rationaalisia selviytymiskeinoja. 

Siis ehdotat minulle psykoterapiaa, koska kiinnostukset eivät ole kohdanneet miesten kanssa? Tämän täytyy olla provo.

Tiedän että itsetuntooni ovat vaikuttaneet todella negatiivisesti ns. vääränlaisen miesten kiinnostuksenosoitukset, joita on ollut elämäni aikana liian paljon. Olen joskus kirjaimellisesti itkenyt sitä että olenko oikeasti niin ruma ja ällöttävä, että taas sellainen mies kuvittelee saavansa minut. Olen kateellinen ihmisille joita ei koskaan ole lähestynyt kukaan, kun minä saan kimppuuni jatkuvasti ties millaisia inhotuksia.

Aion lähitulevaisuudessa kokeilla vuosien tauon jälkeen tinderin lataamista. Näen sen kohdallani psykoterapiaa toimivampana ratkaisuna. Jostain kumman syystä siellä saan kiinnostuksenosoituksia sellaisilta miehiltä kuin haluan.

Olen eri, mutta näen psykoterapian tarvetta ihan jokaisella ihmisellä. Ei ole loukkaus ehdottaa, vaan tapa yrittää auttaa. Itseymmärrystä ei ole koskaan liikaa kenelläkään.

Kiinnostaa: missä tapaat näitä inhotuksia? Tiedoksi, että mies kokee itsensä 99%:sesti aina maailman kuninkaana ja parhaana saaliina kenelle tahansa.  Jos mietitään syvällisemmin, niin jokainen näistä inhotuksistakin on arvokas ihminen. Kertoo luonteestasi rumaa, että asetat itsesi paljon heidän yläpuolelleen. 

Useimmiten kohtaan heitä jossain arkisissa tilanteissa, yleisimmin kadulla kävellessä (joko lenkillä tai muuten). Viimeisin oli muutama viikko sitten kun olin lähdössä töistä kotiin ja avaamassa polkupyöräni lukkoa, niin random tyyppi tuli kyselemään miksei mulla ole sormusta.

En aseta itseäni ihmisenä heidän yläpuolelleen, ja olen aina mahdollisimman kiva noissa kohtaamisissa. Mutta rehellisesti en voi välttyä kokemasta inhotusta siitä, että nämä ilmaisevat kiinnostuksensa. Negatiiviset tunteeni heräävät juuri siitä hetkestä.

En ole tuo kommentoimasi, mutta voisiko yksi osa asiaa olla se, että yksinkertaisesti asut alueella, jossa tapaa paljon tuollaisia miehiä, jotka tekevät paljon aloitteita naisille, monenlaisille. Tällaisia miehiä ovat esimerkiksi päihdeongelmaiset ja miehet, jotka tulevat toisenlaisesta kulttuurista. Liikut lisäksi auton sijasta pyörällä, ehkä myös, kävellen, joukkoliikennevälineissa eli ihmisten parissa ts. tapaat paljon ihmisiä, jolloin osa heistä väistämättä on tuon kaltaisia miehiä, joiden tapana on tehdä aloitteita paljon.

Toisaalta ei mielestäni ole kyse aloitteista välttämättä, vaan mies vain tahtoo jutella kauniin naisen kanssa, koska se piristää hänen päiväänsä. Se ei välttämättä ole mikään aloite seurusteluun, vaan ainostaan mies osoittaa, että olet ihana hänen mielestään ja jos siitä jotain kivaa seuraa, niin sekin on hänelle voitto. Eli ainakin sinä katsot häntä ja näet hänet, hän saa sinuun kontaktin ja hän voi nähdä sen vaikkapa harjoituksena. Tai ehkä joku kala joskus jää verkkoonkin tuolla menetelmällä, enhän minä tiedä.

Anyway, ehkä siis tulkitset tilannetta turhan raskaasti ja painavasti, ehkä siksi, että olet sinkku ja pohdit aloitteita, pariutumista yms. itse koko ajan. Jos olisit varattu, ajattelisit kevyesti, että aha, taasko yksi sulhanen tarjolla, voi sinua, ei nyt tule kauppoja. Eli et liittäisi sitä omaan arvoosi lainkaan etkä ahdistuisi siitä. 

Vielä yksi seikka tuli mieleen ahdistavuudesta eli se, että jos asut alueella missä tuota tapahtuu, niin ymmärrän hyvin sen ahdistavuuden, koska nuo voivat olla myös iso riesa. Itseäni lähti toissakesänä eräs mies pienellä paikkakunnalla kaupassa seuraamaan. Hän oli selkeästi hyvissä aikeissa ja keksi jutunjuurta, mutta jos olisin asunut tuolla paikkakunnalla (kävin ohikulkumatkalla kaupassa), niin olisin kyllä pelästynyt. Ei mitään mukavaa ole, jos naapurustossa oikein vilisee tällaisia. Onneksi asun alueella, missä toisen yksityisyyttä ja reviiriä kunnioitetaan. 

Samaa mieltä. Tuollaisen "missä sormus" voi nähdä ihan kevyenä harmittomana flirttinä, ja siihen voi vastatakin kujeilevasti, ilman että kumpikaan haluaa mitään sen enempää, pientä viatonta sananvaihtoa ihmisten kesken.

Miksi elämän pitäisi olla niin vakavaa? Jutellaan enemmän toisillemme kivasti!

En kertonut koko keskustelua, vain tuon avauslainin. Päädyin siis lopulta valehtelemaan hänelle että mulla on mies, koska hän vaikutti siltä, että mitään muuta keinoa eroon pääsemiseksi ei ole.

Ok, no tuo kuulostaakin jo ahdistavammalta, jos toinen takertuu.

No mun on ainakin helpompi kiinnostua niistä, jotka ei ole kiinnostunut musta. Voin sit päässäni kuvitella, että joo pystyn parisuhteeseen. Totuus on kuitenkin, että en pysty parisuhteen, koska se aiheuttaa suurta ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta, joten en uskalla välittää kenestäkään oikeasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Kiitos taas vastauksesta. Kuvittelen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja minullekin kosketus on hyvin tärkeä asia. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä seksiin asti, jotta tiedän miltä se kenenkin kanssa tuntuisi. Varmasti on niin, että karsin potentiaalisten kumppanien joukosta epäsopivat pois tällä perusteella, ihan kuten sinäkin, vaikka en seksiä harrastakaan nopeasti.

Vielä haluaisin kysyä tällaista asiaa: harrastatko nettideittailua ja käytkö treffeillä useiden ihmisten kanssa ns. ristiin? Ja menetkö siis sänkyyn useamman kanssa siinä vaiheessa kun on vielä monta tapailukumppania kehissä, etkä tunne heistä ketään niin hyvin että tietäisit tuleeko siitä suhdetta vai ei? Jos kyllä, niin tuntuuko tällainen ihan mahdolliselta hallita emotionaalisesti? 

En harrasta nettideittailua tai ylipäänsä tuntemattomien deittailua, enkä useamman ihmisen deittailua kerrallaan. Pääasiassa ihastun ennestään tuttuihin miehiin ja deittailen vain miehiä joihin olen ihastunut. En myöskään ihastu useampaan samaan aikaan. Kun sinkkuuden pitkittyessä takana on yli 6-12 kk selibaatti ja alan olla hirveässä puutteessa, saatan iskeä yhden yön jutun ja joskus tällaisesta kehittyy suhde. Niissäkin ihastun kuitenkin nopeasti tai juttu päättyy. Ahdistun ajatuksesta, että toinen on ihastuneempi minuun kuin minä häneen, joten olen käytännössä aina itse se ihastuneempi osapuoli tai panikoin ja lopetan koko jutun kesken. Tähän se nopea seksiin eteneminenkin liittyy. Ahdistun ajatuksesta, että joudun antamaan toiselle pakit, joten tarvitsen tietyn varmuuden omista tunteista jotta voin antaa toisen ihastua. Ja se varmuus vaatii minulla jostain syystä sen että seksiä on harrastettu.

Yleensä en koe nopeaa seksiin etenemistä satuttavaksi vaikka juttu päättyisi toisen aloitteesta, koska aloitan seksin niin nopeasti ettei vahvaa emotionaalista sidosta ole ehtinyt tulla. En koe kevyttä seksiä rikkovaksi sillä tavalla kuin jotkut muut. Sen sijaan kahdesti on käynyt niin, että olen harrastanut ennestään tutun ihmisen kanssa yhden yön seksiä, salamarakastunut kertaheitolla ja särkenyt itseni aika pahasti. Ensimmäinen oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Jälkimmäistä en osaa pitää virheenä, koska tilanne oli sellainen että tarvitsin kontaktin omiin tunteisiini, vaikka lopputulema olikin sitten se että tunteet kirkastuivat minulla eri suuntaan kuin hänellä.

Onpa hyvää itseanalyysia! Ymmärrän nyt paljon paremmin suhtautumistasi.

Itse harrastan nettideittailua, mutta olen kuitenkin samanlainen kuin sinä, eli en yleensä ihastu mieheen, jota en ollenkaan tunne. Silloin kun olen ihastunut jo valmiiksi tuttuun mieheen, olen kyllä harrastanut seksiäkin saman tien. Silloin ne syyt miksi haluaisin edetä hitaammin (halu tutustua ensin) eivät päde.

Minua ei ahdista yksipuolinen ihastuminen suuntaan tai toiseen, koska kokemukseni mukaan se johtuu ihan vain siitä, että emme tunne toisiamme riittävän hyvin. Ongelma ratkeaa yleensä tutustumalla paremmin. Valitettavasti tämä ratkaisu ei ole aina mahdollinen silloin, kun ihastuja on se toinen osapuoli, jos tämä ei halua jatkaa tutustumista (ymmärrettävää toki). Se tilanne on omassa elämässäni ollut hankalin silloin, jos seksiä on jo ollut, ja se harmittaa minua sekä ihastuneen miehen puolesta (koska tilanne on hänelle kurja) että omasta puolestani (koska en voi jatkaa hyvin alkanutta seksuaalista yhteyttä, jonka koen aina lähtökohtaisesti arvokkaaksi). Koen siitä syystä helpommaksi tutustua ensin, ja kun tilanne vaikuttaa molemminpuolisesti vakaalta, mennä seksiin vasta sitten.

Minäkään en koe kevyttä seksiä rikkovaksi, tai sitä jos seksiä on ollut ja sitten juttu päättyykin. Sen kuitenkin koen rikkovaksi, jos mies johdattelee minut seksiin luomalla tahallisesti väärän kuvan itsestään. Silloinhan en ole itse voinut valita, minkälaisen ihmisen kanssa harrastan seksiä. Jos tämän valheellisen mielikuvan ja totuuden välinen ero on kovin suuri, se paljastuu minulle yleensä vaiheessa kun seksiin mennään. Jos mies esimerkiksi antaa ymmärtää olevansa rakastunut minuun, mutta onkin sängyssä kylmä ja itsekeskeinen, niin koen sen kyllä loukkaavana ja tilanne tuntuu hyväksikäytöltä. Olen onneksi vain kerran elämäni aikana joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Se tapahtui ennestään tuntemattoman miehen kanssa, johon en ollut tutustunut kunnolla vaan oletin vain asioita aiempien hyvien kokemuksieni perusteella.

Onko mielestäsi oikein sanottu, että nopea seksiin eteneminen on kohdallasi ainakin osittain suojamekanismi? Eli suojelet sillä itseäsi siltä tuskalta, jota tuntisit jos seksiä olisi vasta sitten kun olet jo ehtinyt rakastua, ja sitten suhde päättyisikin? Mitä mieltä olet siitä teoriasta, johon ainakin itse uskon, että seksi on rakastuneena erilaista vs. tilanne jossa tunteita ei vielä ole? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

En minäkään ajattele seksiä ihan suoranaisesti koeajona, eikä sen tarvitse olla täydellistä, koska ei tunneta kovin hyvin, seksihän kehittyy vasta myöhemmin täydellisemmäksi. Se on kuitenkin olennainen osa sitä tietoa jonka tarvitsen ennen kun tiedän kannattaako suhteeseen panostaa sen enempää. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miehisenä koettua ajattelua seksin viivyttämisestä, vaikka nainen olenkin.

Täällä toinen nainen joka ajattelee samoin. Minä en oikeastaan edes pysty sitoutumaan henkisellä tasolla suhteen edistämiseen ennenkuin on harrastettu seksiä. Minulle on joskus käynyt niin, ettei se toisen kosketus sitten kuitenkaan tunnu oikealta ja orastanut ihastus lopahtaakin seksiin. Se on hirveän kurja tilanne molemmille osapuolille. En halua päästää toista ihastumaan ennenkuin olen varma siitä, että seksi toimii.

Uskon, että näin voi olla osalla ihmisistä. Itselläni on aivan erilaiset kokemukset. Aina kun olen tutustunut toiseen rauhassa ja siltä pohjalta ihastunut, myös seksi on ollut nautinnollista ja hienoa (joko alusta asti tai kehittynyt sellaiseksi ajan kanssa). Jos taas olen lähtenyt soitellen sotaan, tulokset ovat olleet vaihtelevia. Yhden tällaisen miehen kanssa seksi toimi kyllä, mutta parisuhdetta en voinut ajatella ollenkaan, mikä paljastui kun tutustuimme paremmin. Ei sekään hauska tilanne ole!

Kuten jo aiemmin sanoinkin, lienee parasta että jokainen tutustuu itseensä ja siihen mikä itselle toimii, ja pyrkii löytämään kumppanin jolle toimii sama tyyli. Minä olen ollut siinä mielessä kai onnekas, että ei ole ollut vaikeuksia löytää kiinnostavia ja viehättäviä miehiä, joille hidas eteneminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma.

Minulla onkin taustalla kirjava valikoima kiintymyssuhdehäiriöitä, hylkäämistraumoja, luottamusongelmia, sitoutumispelkoa sun muita peikkoja vaikuttamassa tähänkin asiaan. Mutta tämä on toiminut minulle sikäli kuin joku on ylipäänsä toiminut. Kaikki pisimmät ja lupaavimmat suhteeni ovat alkaneet seksillä. Vrt niistä, joissa on odotettu pidempään ei ole tullut mitään.

Mielenkiintoista. Minulla on läheinen ystävä, jolla on vastaavaa historiaa kuin sinulla, jonka kanssa olemme paljon puhuneet otsikon aiheesta (siksi tulin tätä keskustelua selaamaankin). Hän on myös kanssasi samoilla linjoilla tuon seksin aloittamisen suhteen. Itselläni on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja sen mukainen parisuhdehistoria. 

Onko sinun mielestäsi helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa olet harrastanut (hyvää) seksiä? Voisiko se vaikuttaa suhteen onnistumiseen?

Ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että minun olisi seksin jälkeen helpompi luottaa toiseen. Vaan että minun on jotenkin helpompi luottaa omiin tunteisiini. Seksi selkiyttää minulle jotenkin sitä mitä haluan kyseiseltä ihmiseltä. Vasta seksin jälkeen uskallan edes jollain tasolla luvata, että olen kiinnostunut vielä huomennakin. Että tunteeni on ainakin jossain määrin todellisia. Ennen seksiä koen, että intohimo perustuu pitkälti mielikuviin toisesta ihmisestä ja siitä miten hän koskee, eikä ne välttämättä vastaa ollenkaan todellisuuttaan. Seksin jälkeen en enää himoitse mielikuvaa vaan todellista ihmistä. Jotenkin näin sen koen.

Kiitos selostuksesta! Entä jos seksi jonkun kanssa ei ole hyvää? Lopetatko jutun nopeasti vai annatko seksille mahdollisuuden kehittyä paremmaksi?

Aika nopeasti yleensä lopetan. Mutta ei kyse ole niinkään siitä, onko seksi teknisesti hyvää vai ei. Vaan siitä tuntuuko toisen ihmisen kosketus jotenkin oikealta. Luontevalta. Omalta. On ollut kertoja, jolloin itse seksi on varmaan ollut objektiivisesti korkeintaan keskinkertaista mutta kosketus silti oikea. Ja kertoja, kun olen saanut orgasmin henkilön kanssa jonka kosketus on tuntunut silti jotenkin väärältä.

Kiitos taas vastauksesta. Kuvittelen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja minullekin kosketus on hyvin tärkeä asia. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä seksiin asti, jotta tiedän miltä se kenenkin kanssa tuntuisi. Varmasti on niin, että karsin potentiaalisten kumppanien joukosta epäsopivat pois tällä perusteella, ihan kuten sinäkin, vaikka en seksiä harrastakaan nopeasti.

Vielä haluaisin kysyä tällaista asiaa: harrastatko nettideittailua ja käytkö treffeillä useiden ihmisten kanssa ns. ristiin? Ja menetkö siis sänkyyn useamman kanssa siinä vaiheessa kun on vielä monta tapailukumppania kehissä, etkä tunne heistä ketään niin hyvin että tietäisit tuleeko siitä suhdetta vai ei? Jos kyllä, niin tuntuuko tällainen ihan mahdolliselta hallita emotionaalisesti? 

En harrasta nettideittailua tai ylipäänsä tuntemattomien deittailua, enkä useamman ihmisen deittailua kerrallaan. Pääasiassa ihastun ennestään tuttuihin miehiin ja deittailen vain miehiä joihin olen ihastunut. En myöskään ihastu useampaan samaan aikaan. Kun sinkkuuden pitkittyessä takana on yli 6-12 kk selibaatti ja alan olla hirveässä puutteessa, saatan iskeä yhden yön jutun ja joskus tällaisesta kehittyy suhde. Niissäkin ihastun kuitenkin nopeasti tai juttu päättyy. Ahdistun ajatuksesta, että toinen on ihastuneempi minuun kuin minä häneen, joten olen käytännössä aina itse se ihastuneempi osapuoli tai panikoin ja lopetan koko jutun kesken. Tähän se nopea seksiin eteneminenkin liittyy. Ahdistun ajatuksesta, että joudun antamaan toiselle pakit, joten tarvitsen tietyn varmuuden omista tunteista jotta voin antaa toisen ihastua. Ja se varmuus vaatii minulla jostain syystä sen että seksiä on harrastettu.

Yleensä en koe nopeaa seksiin etenemistä satuttavaksi vaikka juttu päättyisi toisen aloitteesta, koska aloitan seksin niin nopeasti ettei vahvaa emotionaalista sidosta ole ehtinyt tulla. En koe kevyttä seksiä rikkovaksi sillä tavalla kuin jotkut muut. Sen sijaan kahdesti on käynyt niin, että olen harrastanut ennestään tutun ihmisen kanssa yhden yön seksiä, salamarakastunut kertaheitolla ja särkenyt itseni aika pahasti. Ensimmäinen oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Jälkimmäistä en osaa pitää virheenä, koska tilanne oli sellainen että tarvitsin kontaktin omiin tunteisiini, vaikka lopputulema olikin sitten se että tunteet kirkastuivat minulla eri suuntaan kuin hänellä.

Jatkan nyt vielä kun jäin miettimään tuota viimeisintä tapausta, josta olen vielä toipumassa. Varmaan osa minusta kokee seksin turvallisemmaksi tavaksi hakea kontaktia ja yhteyttä kuin se että päästää toisen aidosti henkisesti lähelle. Mietin tuon tapauksen jälkeen, että paradoksaalisesti minä avaan jalat helpommin kuin sieluni. En tiedä olisiko lopputulos ollut eri jos olisin tehnyt toisinpäin. Varsinkin, kun ei se sulkeutuminen tuossa vaiheessa enää edes suojannut. Ihminen oli jo päässyt jonnekin niin syvälle ihon alle, ettei sitä jälkeä saanut enää pois. Mutta en silti osaa katua. En olisi saanut selvyyttä omiin tunteisiini ilman tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tottunut siihen että miehet kiinnostuvat. Jos menen treffeille, on lähes satavarmaa, että mies ihastuu, haluaa tavata uudestaan ja on aktiivinen minun suuntaani.
Liika helppous kuitenkin tekee miehestä luotaantyöntävän. Mies, joka ei heti ole sulaa vahaa, on tavoittelemisen arvoinen.

Et siis oikeastaan halua mitään suhdetta vaan vain deittailupelejä? Jos haluaisit suhteen niin olisi vain positiivista jos toinen on "helppo" ja sinusta kovin kiinnostunut.

Haluan, mutta en sellaisen kanssa, jonka tiedän saavani heti sormia napsauttamalla. Pitää olla pieni epävarmuus miehen kiinnostuksen suhteen.

Eli siis haluat jännitystä ja peliä enmmän kuin suhdetta.

En sanoisi niinkään. Haluan että molemmat ovat ikään kuin samalla viivalla, eli kummallekin se toinen ihminen on yhtä lailla "saavutus". En halua suhdetta jossa olen itse miehelle saavutus mutta mies ei ole minulle, ja olen suhteessa näin ollen ns. niskan päällä. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?

Mitä jatkoa tuollaiselle suhteelle voi odottaa, jos kaikki tähtää vain suhteen saavuttamiseen. Jos itse suhde sitten jääkin tyhjäksi.

Ihan kuin jengi ymmärtäisi tahallaan väärin kommenttini. Nimenomaan en näe suhdetta itsessään mitenkää tavoittelemisen arvoisena asiana. Pointtina oli että molempien pitäisi kokea yhtä lailla, että toinen ihminen on itselle lottovoitto (käytetään nyt tätä sanaa jos asia avautuisi paremmin), silloin suhteessa on jotain järkeä.

Olen eri, mutta minustakin suhteessa molempien pitää olla toisilleen se lottovoitto. Mutta ihmettelen ajatusta, ettei liian "helppo" voi olla lottovoitto. Minusta ideaali on se, että molemmat on niin poskettoman rakastuneita että homma on alusta asti ihan selvä. Kukaan ei ole haastava tai vaikea vaan molemmat tietää mitä haluaa. Jotenkin nurinkurinen ajatus, että se että toinen tietää mitä haluaa olisi miinus.

Itselläkin kyllä taipumusta haluta niitä joita en voi saada, mutta ilmeisesti eri syistä. Minä koen, että se on nimenomaan se terveen ja tasapainoisen suhteen peruslähtökohta, että toisesta tykkää sitä enemmän mitä enemmän se osoittaa kiinnostusta - ei toisinpäin. Niin kauan kuin etsii haasteita, eli pohjimmiltaan toisen välinpitämättömyys vetää puoleensa ja kiintymys karkottaa, ei mistään parisuhteesta voikaan tulla mitään.

Tuohan se olisikin ihanteellinen tilanne että kokisi, että se helppo olisi itselle lottovoitto. Mutta minulla ei koskaan ole ollut näin. Nämä minusta hullaantuneet liian helpot ovat olleet itselleni kaikkea muuta, eikä heissä ole ollut usein yhtäkään ominaisuutta, jota mieheltä haluan. Ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi he kokivat minut lottovoitoksi. Itsekin tiedän että olisin ollut heille sellainen, monellakin tavalla. Kontrasti minun ja näiden miesten välillä oli todella räikeä.

En tiedä tuleeko koskaan vastaan sellaista, jonka kanssa tunteet kohtaavat, mutta mitään kompromisseja en ala tekemään.

Miksi he kokivat sinut lottovoitoksi? Missä asioissa oli epäsuhtaa?

Ulkonäkö, itsestä huolehtiminen, käyttäytyminen ja koko persoona. Usein myös koulutustasossa on ollut epäsuhtaa, mutta se nyt ei varsinaisesti ole mikään ongelma.

Voit olla kaunis, puhdas ja hyväkäytöksinen, mutta luonne ja persoona valitettavasti vaikuttaa hieman epätasapainoiselta, pahoittelen.

Olet oikeassa, sitä se onkin. Yksi ongelma onkin ollut se, että mies on ollut tylsä ja tavallinen, vähän persoonattoman oloinen, kun taas itse en ole sellainen.

Tuntuisiko sinusta paremmalta ajatus suhde toisen hieman neurootikon kanssa? 

Piti jatkaa: eikö suhde tasapainottavan henkilön kanssa tuntuisi turvallisemmalta? Vai haetko jännitystä ennemminkin? Enkä siis pahalla, kiinnostuksella pohdin ja kysyn.

Varmasti tuntuisi turvallisemmalta, mutta en yleensä kiinnostu tämän tyyppisistä ihmisistä. Ainakaan mitenkään tarkoituksella on hae jännitystä elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen tässä yhtä nuoruuden juttua. Kyllähän hän tuotti orgasmeja, vaikkei edetty yhdyntään ja minä koskettelin häntä sen mitä pystyin. Olen aika varma, että seksi olisi ollut ainakin mulle hyvää, koska yhdessäolo oli ollut niin täydellistä esileikkiä.

Ei sen odottelun tarvitse olla pelkkää juttelua vaan tutustumista toisen fysiikkaan, tempoon, kosketukseen ja luonteiden ja tulevaisuudentoiveiden yhteensopivuuden tarkastelua.

Minä taas en ymmärrä, mikä tässä on ylipäänsä se motivaatio lykätä nimenomaan yhdyntää jos kaikkea muuta kerran tehdään? Itsellä seksuaalisuuteen liittyy toive yhteensopivuuteen sekä libidojen että arvojen suhteen. Henkilö, joka kokee seksin lykkäämisen itseisarvona ei jaa maailmankuvaani. Sikäli tuntuu nurinkuriselta lukea sivukaupalla perusteluja, miten hyvinkin himokkaat ihmiset voivat haluta pidättäytyä. Juu varmasti. Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle.

Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että syy odottaa voi olla ihan muuta kuin seksin pitäminen pahana ja likaisena? Minulla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Viimeksi kun menin ensitapaamisella miehen kanssa sänkyyn, kävi seuraavaa:

Mies ihastui minuun tulenpalavasti (kehui mm. mutkatonta suhtautumistani seksiin..). Jatkoimme tapailua ja seksin harrastamista. Tutustuttuamme paremmin, totesin että en halua parisuhdetta ja mitä luultavimmin en tule koskaan ihastumaan häneen romanttisesti. Jatkoimme tapailua panosuhteena - mies siis erikseen sanoi tämän olevan hänelle ok. Sitten mies alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti ja vaativasti, ja odottaa minulta asioita jotka kuuluisivat parisuhteeseen. Juttelimme asiasta ja kävi ilmi että mies ei lainkaan ymmärtänyt miksi emme voisi kuitenkin olla suhteessa, olihan hän niin valtavan ihastunut ja minä olisin hänelle täydellinen kumppani (todellisuudessa hän oli ihastunut enemmän omaan mielikuvaansa minusta kuin todelliseen persoonallisuuteeni). Lopetin tapailun ja jälkikäteen mies kertoi minun särkeneen hänen sydämensä.

Seksi on minusta parhaimmillaan silloin kun sitä on harrastettu yhteensopivan ihmisen kanssa jonkin aikaa. Yhden illan juttuja en tästä syystä harrasta. Koska pidän seksistä valtavasti ja haluan sen olevan mahdollisimman tyydyttävää, valitsen seksikumppanikseni mieluiten ihmisen, jonka kanssa voin suurella todennäköisyydellä jatkaa sen harrastamista mahdollisimman pitkään. Mieleltään vakaan ja sellaisen, joka tuntee itsensä ja ymmärtää miten oman mielen mekanismit toimivat. Tämän asian arvioiminen ei onnistu luotettavasti ensitapaamisella eikä vielä seuraavallakaan. Paremman tutustumisen jälkeen olen tähän mennessä aina pystynyt arvioimaan oikein.

Mitä väliä sillä syyllä lopulta edes on? En oikein ymmärrä koko tätä keskustelujuonnetta, että joku kertoo miksi haluaa ihmisen joka ei koe tarvetta pitkittää seksin aloitusta, ja aina siihen pitää tulla jonkun jänkkäämään vastaan että minäkin olen hurjan himokas ja halukas ja silti en harrasta heti seksiä. Ihan rauhassa saat olla vaikka seksin ylijumalatar for all I care. Joku saa haluta ihmisen, joka ei koe tarvetta itseisarvona lykätä seksiä. Piste. Se on ihan sallittu toive, eikä sitä tarvitse kenenkään ottaa loukkauksena.

Totta kai jokainen saa valita omien toiveidensa mukaan!

Mutta toisten määritteleminen lähtökohtaisesti viallisiksi, jos he valitsevat eri tavalla, ei ole ok. Tässä esimerkki tällaisesta määrittelystä: "Mutta osa meistä etsii ihmistä, jolla on mutkaton ja luonnollinen suhtautuminen seksiin. Se ei ole jotain pahaa ja likaista josta menee rikki. Siis ihmistä, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä odottaa kun oikea ihminen osuu kohdalle." Tässä annetaan ymmärtää että jokainen, joka haluaa edetä hitaammin, näkee seksin pahana ja likaisena eikä suhtaudu mutkattomasti ja luonnollisesti.

Tiedän useamman naisen, joille on muodostunut tarve toimia omaa luonnollista tyyliään vastaan, oman nautinnon kustannuksella, koska he ovat oppineet pitämään omia tarpeitaan vääränlaisuutena ja frigidiytenä, kun osa ihmisistä nostaa omaa seksuaalista tyyliään jalustalle ja luo kuvaa että muut tyylit ovat ongelmallisia. Tämä on ihan yhtä ikävä ilmiö kuin 'slut shaming', jossa seksistä nauttiminen määritellään pahaksi ja mielenvikaisuuden merkiksi. Siksi näihin tulee vastaesimerkkejä, joissa pyritään osoittamaan ko. väite vääräksi - ei siksi että juuri sinun haluttaisiin muokkaavan omia kumppaniin liittyviä toiveitasi.

Minä ajattelisin, että useimmilla ihmisillä on taipumus nostaa se oma tyyli tavalla tai toisella jalustalle. Siksihän se on omaksi tyyliksi valikoitunutkin, kun se koetaan hyväksi ja toimivaksi. Silloin siihen liitetään hyviä ominaisuuksia ja kyllä, vastakkaiseen toimintatapaan saatetaan liittää vähän huonompia. Ihan samalla tavalla tätä tekee ne odottamista kannattavatkin. En nyt oikeastaan edes tiedä, miksi omista kumppanihaaveista pitäisi puhua täysin neutraalisti. Harva ne asiat varmaan täysin neutraalina kokee.

Varmaan ymmärrät kuitenkin eron omista toiveista puhumisen ja sheimaamisen välillä? 

"Minulle toimii parhaiten asia X" vs. "Asian Y tekijät ovat mielenvikaisia". Huomautan kyllä sheimaamisesta yhtä lailla silloin jos näen hitaan etenemisen puolestapuhujan tekevän sitä. Nykyään vain tuntuu olevan paljon yleisempää tämä hillittömyyden tavoittelu, jossa kaikenlainen itsehillintä nähdään lähtökohtaisesti viallisena.

Ymmärrän. Ja minusta tekstissä ei sheimattu ketään. Siinä toki oli esitetty näkemys, millaisia hyviä puolia saattaa olla niillä ihmisillä jotka eivät koe tarvetta odottaa. Joku syyhän niihin preferensseihin aina on. Yleensä se, että niihin preferoitaviin asioihin liitetään omassa maailmankuvassa myönteisiä piirteitä ja/tai vastakkaiseen toimintatapaan taas kielteisiä. Jos joku ajattelee, että seksiin mutkattomasti suhtautuva ihminen ei todennäköisesti koe tarvetta lykätä sitä kovin pitkään, niin hänellä on täysi oikeus ajatella niin.

Rasisteillakin on täysi oikeus ajatella miten ajattelee. Ja minulla on oikeus huomauttaa rasistisiin kommentteihin että ei ollut ihan ok kommentti. 

Nopeasti seksiin etenevien kumppaniehdokkaiden suosimisen vertaaminen rasismiin on kyllä jo melkoinen pohjanoteeraus.

Puhun eri tavalla etenevien parjaamisesta, en siitä että itse suosii jotain tiettyä tyyliä.

Ei se ole mitään parjaamista, että suosii tiettyä tyyliä siksi, että kokee näillä ihmisillä olevan keskimäärin useammin tiettyjä positiivisia ominaisuuksia.

Edelleenkin, en kritisoi sitä suosimista, vaan sitä miten asiasta puhutaan.

Haluan älykkään kumppanin, koska keskiälyiset ihmiset ovat tylsiä turvenuijia.

Haluan valkoihoisen kumppanin, koska tummaihoiset ovat heikkoälyisiä.

Haluan suurkaupungissa varttuneen kumppanin, koska maalla varttuneet ovat juntteja.

Jne.

Ihmisellä saa olla kaikenlaisia preferenssejä kumppanin suhteen, ja syyt niille preferensseille saavat olla ennakkoluuloihin perustuvia. On silti huonoa käytöstä tuoda esiin tällainen syy faktamuodossa. Fiksumpi ihminen ottaa vastuun omista ennakkoluuloistaan ja sanoo esim. "...koska minulla on huonoja kokemuksia maalla kasvaneista". 

Mutta kun sinä jankutat sivutolkulla ihmiselle, joka ei ole solvannut ketään tylsäksi, heikkoälyiseksi tai huonoksi. Tuo on nyt jotain ihan omaa projektiotasi.

Keskustelussa on puolusteltu frigidiksi solvaamista, minä kritisoin tätä puolustelua.

En voi tietää kenen henkilön kanssa milloinkin keskustelen, mutta ihmettelen miten kukaan voi tällaisessa asiassa asettua puolustuskannalle. Kumppaninsa voi valita juuri niillä perusteilla kuin tahtoo esittämättä solvauksia niiden suuntaan, jotka ovat syystä tai toisesta erilaisia kuin itse.

Luin koko alaketjun, enkä löydä kyllä frigidiksi solvaamista täältä. Puhuttiin luonnollisesta ja mutkattomasta suhtautumisesta seksiin, ja ettei sitä nähdä likaisena tai pelottavana asiana. Todennäköisemmin tällainen ihminen ei koe tarvetta odottaa hirveän pitkään, ja nopeasti eteneviin keskittyminen on tällaista kumppania etsiville ihan pätevä pariutumisstrategia. Kovin pitkään odottavilla on yleensä siihen joku syy. Joko matala libido, seksiin liittyvät negatiiviset mielleyhtymät (esim hyväksikäytön pelko) tai ideologinen syy. Sitä näkemystä voin kyllä puolustaa. Mutta en kyllä ole haukkunut ketään. Jos joku muu on, niin ehkä pitäisi vastata sellaiseen kommenttiin jossa näin on tehty?

Tässä se solvaava kommentti, johon alun perin vastasin: https://www.vauva.fi/comment/60737963#comment-60737963

Lukemassasi alaketjussa ei ole varsinaista solvausta, mutta kuitenkin annetaan ymmärtää ettei ihmisellä voi olla muuta syytä edetä hitaasti kuin luonnoton ja mutkallinen suhtautuminen seksiin. Eli sama asia ilmaistuna poliittisesti korrektimmin, mutta edelleen oman ennakkoluulon esittämistä faktana. Tuossa tapauksessa voi varmasti olla kysymys ihan vain huolimattomasta kielenkäytöstä.