Millaisia toistuvia tilanteita koette unissa?
Mulla on usein sellaisia painostavia tilanteita, että menen jonkin ihmisen kotiin ilman lupaa, siis olen siellä salaa. Toinen on tää perinteinen "alasti väärässä paikassa". Mutta se ei ole sellainen, että huomaan yhtäkkiä olevani alasti, vaan että olen alasti, ja jossain vaiheessa se alkaa tuntua kiusalliselta siinä seurassa. Joskus myös niin, että istun vessanpöntöllä ihmisten nähden. Se ikään kuin kuuluu asiaan (pönttö on sellaisessa paikassa), mutta on kiusallista.
Viimeksi näkeväni painostava uni oli juuri sellainen, että olin jonkun asunnossa luvatta. Tilanne ratkesi poikkeuksellisesti hyvässä hengessä.
Kommentit (911)
Usein olen lähdössä matkalle ja kentällä pitäisi olla tunnin kuluttua ja olen edelleen kotona enkä ole pakannut. Toinen on että yritän soittaa tai laittaa viestiä mutta se ei onnistu mitenkään.
Näen usein unta, että olen edellisessä asunnossani ja joku tulee ovelle häiriköimään/pyrkimään sisään. Minulla oli kyseisessä paikassa oikeasti häiriköivä alkoholistinaapuri, mutta hän ei esiinny unissa, ja tilanteet ovat uhkaavia.
Vieraita taas tulossa tai ovat jo paikalla. Aina astiat loppuu kesken. Yrittää ja yrittää laittaa tarjottavaa. Eihän se valmistu millään. Sekasta on. Siitä ne paikalle tulleet ihmiset pikkuhiljaa häipyvät, ihan kuin hienotunteisesti liukenisivat johonkin. No hyvä. Olipas kauheeta paniikkia mulla ja tyytymättömyyttä itseeni. Huoh. Sehän olikin unta. Onneksi.
Kun menen unessa yleiseen vessaan niin ne on aina ihan hirveässä kunnossa, lattiat tulvii virtsaa ja pöntöt ovat saastaisia.
Kaksi vakiojuttua: 1. olen opiskelija, ja pitäisi valmistua muutaman kuukauden päästä, ja älyän yhtäkkiä, että kursseja puuttuu vielä hirveä läjä. 2. käytän nuuskaa. Hassua, että molemmilla on todellisuustausta, mutta oikeasti sain opintoni päätökseen 28 vuotta sitten (kyllä, kamalan loppuspurtin jouduin ottamaan) ja nuuskaa olen käyttänyt viimeksi 31 vuotta sitten (olin kyllä pahasti riippuvainen). Jostain syystä nuo sen aikaiset ongelmat yhä toistuvat unissani, ei jatkuvasti, mutta monta kertaa vuodessa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Bussit. Bussista myöhästyminen, bussi ei tule, tai bussilinja on lakkautettu.
Ovet. Ovi ei pysy lukittuna, vaikka yrittäisin pitää sitä kiinni kynsin ja hampain, ja toisella puolella oleva pääsee sisään.
Vessat. Vessa on varattuna, tai niin likainen, tai niin näkyvillä, että sitä ei voi käyttää.
Tuosta tulee mieleen, että (bussi): asioille ei voi mitään, asiat eivät tapahdu odotetusti, on olosuhteiden armoilla, (ovi): ihminen on suojaton ja herkkä ympäristön vaikutuksille, ei pysty pitämään rajojaan, (vessat): sisäinen likaisuuden tunne, joka loogisesti syntynee kahdesta edellä mainitusta. Kuulostaa naisen unilta.
N
Vierailija kirjoitti:
Bussit. Bussista myöhästyminen, bussi ei tule, tai bussilinja on lakkautettu.
Ovet. Ovi ei pysy lukittuna, vaikka yrittäisin pitää sitä kiinni kynsin ja hampain, ja toisella puolella oleva pääsee sisään.
Vessat. Vessa on varattuna, tai niin likainen, tai niin näkyvillä, että sitä ei voi käyttää.
Bussi kuvaa tiettyä lyhyttä vaihetta elämässäsi. Myöhästyminen kertoo ruumillisesta väsymyksestä ja pettymyksistä tai et pysty suhteuttamaan suunnitelmiasi todellisuuteen. Oven kautta kuljetaan minuutesitaloon. Ovi on myös sukupuolisen vastaanottavaisuuden symboli. Oven telkeäminen on liiallista itsesuojelun tarvetta. Jos ei pääse tarpeilleen se tarkoittaa ettet saa tahtoasi lävitse jossain asiassa. Ulostaminen on oman tahdon ilmaisu.
Vierailija kirjoitti:
Usein olen lähdössä matkalle ja kentällä pitäisi olla tunnin kuluttua ja olen edelleen kotona enkä ole pakannut. Toinen on että yritän soittaa tai laittaa viestiä mutta se ei onnistu mitenkään.
jos ei ehdi koneeseen se voi viitata pelkoon ettei etene urallaan tai jossain muussa elämäntilanteessa. Puhelin: yhteyden ottamista tajuttomaan,muussa tapauksessa yhteyden tarvetta,jopa yhdyntätoivetta.
Näen unta,että olen valveilla,mutta kun herään,huomaankin nukkuneeni..
Olenkohan siksi aamuisin niin väsynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vieraita taas tulossa tai ovat jo paikalla. Aina astiat loppuu kesken. Yrittää ja yrittää laittaa tarjottavaa. Eihän se valmistu millään. Sekasta on. Siitä ne paikalle tulleet ihmiset pikkuhiljaa häipyvät, ihan kuin hienotunteisesti liukenisivat johonkin. No hyvä. Olipas kauheeta paniikkia mulla ja tyytymättömyyttä itseeni. Huoh. Sehän olikin unta. Onneksi.
tarjoaminen viittaa rakkauden tarjoamiseen,tunteiden tarjoamiseen.
Aina kun elämässä on liikaa epävarmuustekijöitä, näen painajaisia autosta. Se ei käynnisty, lopulta käynnistyy. Sitten ajon aikana joko jarrut tai ohjaus pettää. Useimmiten päädyn autoineni syöksymään vettä kohti, muutaman kerran rotkoon.
Tulkintaa ei tarvitse kaukaa hakea: en hallitse elämääni, se tiivistyy auton muotoon unissani. Ajan paljon ja nautin siitä. Auto on kuitenkin aika vaarallinen kapistus, saan hallinan tuntua ajamisesta. En kuitenkaan ole niitä, jotka aiheuttaa vaaratilanteita kaahailuillaan ja järjettömillä ohituksillaan, vaikka taitaa samaa hallinan tuntua heilläkin olla taustalla käytöksessään. Minulle on tärkeämpää päästä tavoitteeseeni, eli määränpäähän, matkasta nauttien.
Vierailija kirjoitti:
Taas sotaunia. Näen toistuvasti unta, että sota Euroopassa on laajentunut Suomeen ja Baltian maihin. Näissä unissa sota ei siis ole mitenkään keskiössä vaan saatan unessa touhuilla ihan sotaan liittymättömiä asioita, mutta samalla tiedän siellä unimaailmassa Suomen ja Baltian maiden olevan sodassa.
Mitenköhän tuostakin unesta pääsisi eroon, jos sellainen on. Ehkä pitäisi keksiä vinkkejä.
Pitäisi ehtiä johonkin tärkeään juttuun ajoissa, mutta ilmaantuu kaikenlaisia esteitä matkalla. Esim joku koe, työ, tms, mutta matkalla on tiet tulvan alla, ylipääsy vaatii toimet x y ja z, mutta niitä ei tietenkään voi tehdä suoraan tuosta vain, vaan johtaa jonnekin toiselle puolelle maailmaa ja koko ajan kello tikittää ja jotain kamalaa tapahtuu, jos en ole ajoissa paikalla
Näen usein koiria unissani. Joskus koira on kiltti ja antaa rapsuttaa, joskus pahassa stressissä se käy kiinni. Kipu tuntuu oikeasti kädessä.
Joskus taas näen unta vanhoista, jo vuosikymmeniä sitten kuolleista koirista. Ne ovat välillä hyvin surullisia unia, Joskus antavat voimaa. Saksanpaimenkoiramme kuoli kun olin kuusivuotias. Unessani se suojelee minua, nelikymppistä naista.
Nuo unet, joissa koira puree liittyvät enemmän niihin ihmisiin kene kanssa koira on. Epäilin kaverini luotettavuutta. Näin unta, jossa kaverini ulkoiluttama koira kävi päälle ja puri kovaa. Seuraavana päivänä totuus selvisi, tämä "kaveri" oli tehnyt ilkeän tempun, joka aiheutti luottamusongelmia vielä vuosia muissa suhteissa.
Harrastan seksiä jonkun kauniin naisen kanssa.
Herään kassit housuun tyhjentyneinä..
Olen monesti unessa samassa työmaaruokalassa, jossa en valveilla ollessa ole koskaan käynyt. Osaan piirtää sen paperillekin.
Pari toistuu usein.
Seuraan (ikkunasta), miten lentokone lentää tosi matalalla ja putoaa. Herään aina lentokoneen pudottua.
Toisessa unessa olen koululainen ja meillä on joku koe, mihin en ole lukenut. Joskus läksyjä tarkistetaan, enkä ole muistanut tehdä niitä. Etsin myös oikeaa luokkaa, en tiedä millä tunnilla pitäisi olla. Olen opettaja oikeasti, mutta unissa olen aina oppilas.
Olen juuri työntämässä iloviisaria römpsää kunnes huomaan olevani lepso.
Bussit. Bussista myöhästyminen, bussi ei tule, tai bussilinja on lakkautettu.
Ovet. Ovi ei pysy lukittuna, vaikka yrittäisin pitää sitä kiinni kynsin ja hampain, ja toisella puolella oleva pääsee sisään.
Vessat. Vessa on varattuna, tai niin likainen, tai niin näkyvillä, että sitä ei voi käyttää.