Millaisia toistuvia tilanteita koette unissa?
Mulla on usein sellaisia painostavia tilanteita, että menen jonkin ihmisen kotiin ilman lupaa, siis olen siellä salaa. Toinen on tää perinteinen "alasti väärässä paikassa". Mutta se ei ole sellainen, että huomaan yhtäkkiä olevani alasti, vaan että olen alasti, ja jossain vaiheessa se alkaa tuntua kiusalliselta siinä seurassa. Joskus myös niin, että istun vessanpöntöllä ihmisten nähden. Se ikään kuin kuuluu asiaan (pönttö on sellaisessa paikassa), mutta on kiusallista.
Viimeksi näkeväni painostava uni oli juuri sellainen, että olin jonkun asunnossa luvatta. Tilanne ratkesi poikkeuksellisesti hyvässä hengessä.
Kommentit (911)
1) joudun suorittamaan varusmiespalveluksen toistamiseen ja teen kaikkeni, ettei kutsuntaviranomaisten virhe paljastu vaan pääsen toisenkin kerran aukkiin ja rukkiin
2) opintoni uhkaavat jäädä kesken, kun alussa suoritetut tentit vanhenevat toinen toisensa jälkeen enkä töiltäni ehdi suorittaa opintoja loppuun (vaikka unessakin teen nykyistä työtäni, johon olisi ollut mahdotonta päästä, jollen olisi valmistunut kauan sitten)
3) Suomessa käydessäni majoitun entiseen omistusasuntooni salaa uuden omistajan poissaollessa, unen mukaan haltuuni oli jäänyt kaupanteon jälkeen yksi kappale avaimia (Todellisuudessa jätin viimeisen avaimen tyhjään huoneistoon yövyttyäni patjalla myyntipäivää edeltäneen yön, muut avaimet olin antanut aikaisemmin välittäjälle myyntivaltakirjan mukana. Olin silloinkin vain käymässä Suomessa ja minun oli pakko lähteä paluumatkalle myyntipäivänä mutta ennen ostajan kanssa sovittua kaupanteon kellonaikaa.)
Ajan autoa, mutta jarrut ei toimi tai unohan miten ajaa
Myöhästyn töistä. Olen jossain "jumissa". Yritän kovasti mennä töihin, mutta tunteja vaan kuluu ja en jotenkin pääse aloittamaan. Aloitan työt monta tuntia myöhässä.
Itselläni toistuvimmat unet ovat aina heijastelleet jossain määrin stressitasoja. Näen hampaidenputomiasesta unia ja ötökkäinvaasiounia, mutta niitäkin yleisempää on pakkausunet. Niissä olen joko lähdössä reissuun tai muuttamassa, mutta se ei ole olennaisinta unessa. Tavaroiden määrä on loputon ja vaikka kuinka pakkaan, aina jostain ilmestyy lisää tavaraa. En osaa jättää pakkaamista, sillä pelkään menettäväni jotain tärkeää muuten.
Nuorempana näin yhdessä vaiheessa toistuvasti unia synnytyksestä ja raskaudesta. Yleensä unet olivat sellaisia, että lähipiiri tivasi minulta, että kuka lapseni isä on ja aina en osannut sitä sanoa tai halunnut siihen vastata.
Nykyisestä puolisostani näen lähinnä sellaisia menettämis- tai menettämispelkounia. Estän itseäni unissa flirttailemasta jollekin random unityypille tai jos unessa päädyn eroamaan puolisostani, kadun sitä jo unessa välittömästi ja herään aika paniikissa.
Vierailija kirjoitti:
Unessa pelkään että tulen raskaaksi / olen raskaana eikä pakotietä enää ole, kaikki on peruuttamatonta
T. Keski-ikäinen lady jolla lapsia
raskaus on uuden elämän toivon ja mahdollisuuksien enne. Koet että nämä ovat sinulta ohi jo.
Vierailija kirjoitti:
Joku pöllii jatkuvasti matkalaukkuni, kun käännän selkäni.
pelkäät että joku yrittää estää sinua solmimasta romanttista tai sukupuolista suhdetta. Voi kertoa että luulet jonkun sekaantuvan elämääsi. Saatat myös pelätä että joku yrittää estää sinua pääsemästä päämäärääsi. Matkalaukku on usein avioliiton vertauskuva.
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti unessa samassa työmaaruokalassa, jossa en valveilla ollessa ole koskaan käynyt. Osaan piirtää sen paperillekin.
ravintolassa ravinto on hinnoiteltu joten siitä uneksiminen tarkoittaa sukupuolista laskelmointia
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttanut jonnekin minulle ihan tuntemattomaan paikkaan ja lähden kotoa käymään kaupassa vaikka en tiedä missä se on ja sitten eksyn.
Olen kesämökillä, mikä vanhemmillani oli kun olin lapsi ja yleensä siellä on mukana joitain random sukulaisia ja tuttavia. Siellä sitten tehdään jotain, kuten syödään ja / tai käydään ongella.
Olen kaupassa tai kirpputorilla ja ostan kaikenlaista tavaraa, mihin minulla ei oikeasti ole rahaa tai mitä en tarvitse kuten kirjoja.
Jos unessa eksyy ei oikein tiedä tosielämässäkään mitä tehdä. Kun uneksija on valintatilanteessa hän voi nähdä unta kaupasta. Laskelmointia,asenteiden ja elämänarvojen arviointia.korkea hinta kertoo että asia tai henkilö ei ole saavutettavissa niin helposti kuin kuvittelit. Rahapula on ajan tai energian puutteen enne. Nuorten unissa myös seksuaalisen voiman menettämisen pelkoa.
Olen y hdynnässä. Herään lantiotyöntöihin.
Mä näen ihan hirveän paljon unia. Joskus tuntuu aamulla herätessä ihan väsyneeltä, kun on koko yön ravannut jotain murhaajaa pakoon, tai muuten vain riehunut. Toistuvia uniani ovat: olen sukeltamassa, mutta kun haluan nousta takaisin pintaan, olenkin tosi syvällä, enkä jaksa pidättää enää hengitystä. Tai sitten olen uimassa ja haluaisin sukeltaa, mutten pääse veden alle, siinä tuntuu olevan jonkinlainen kalvo. Usein unissani pakenen murhaajia, myöhästyn häistäni, olen hississä eikä oma kerrokseni tule ikinä, olen älyttömän korkealla enkä tiedä, miten sieltä pääsisi ehyenä alas. Onneksi minulla on myös mukavia toistuvia unia; aika usein näen unta, että harrastan seksiä mieheni kanssa. Herään sitten siihen, kun saan oikeasti orgasmin. Hassua kyllä, vaikka laukeaminen on tapahtunut, tuon unen jälkeen haluaa lisää ja pitää herättää mies.
Seksiä exän kanssa aivan liian usein tälläisiä unia. Enkä edes voisi kuvitella enää koskaan että palattaisiin yhteen sille oli syynsä että erottiin.
Näin unta, että löysin salkkarien
Evan ja mieheni harrastamassa seksiä jossain huoneessa ja ryntäsin suoraan kuristamaan ja lyömään tätä suttura Eevaa, on se niin ällöttävä akka, että tulee jo uniinki...
Vierailija kirjoitti:
Olen y hdynnässä. Herään lantiotyöntöihin.
yhdyntä on rakkauden toive. Yhdynnän keskeytyminen tarkoittaa estoja ja rajoituksia. Jos yhdyntä tapahtuu vastoin tahtoasi et ole kypsä sukupuolisiin suhteisiin
Olen eläkkeellä oleva sair.hoit. Usein olen unissani sairaalassa.
Olen joutunut takaisin kouluun. En löydä luokkaa. Pitäisi kirjoittaa muistiinpanoja, mutta en näe tekstiä taululla, en pysty kirjoittamaan, en pysy mukana. En tunne ketään muita luokassa olijoita. Murehdin ylimääräisiä poissaoloja. Minulla on jostain syystä mukana muuttokuorma ylimääräisiä tavaroita, jotka pitäisi pakata johonkin. Päivän päätteeksi polkupyöräni on varastettu.
Tiheässä mäntymetsässä liidän korkeasta männyn latvasta toiseen ja katselen alas lumivalkeaan maahan.
Vierailija kirjoitti:
Olen eläkkeellä oleva sair.hoit. Usein olen unissani sairaalassa.
unet liittyvät usein työpaikkoihin ilman että niillä on sen kummempaa merkitystä. Voi olla myös kyse siitä että on huolestunut terveydentilastaan tai pelkää kuolemaa. Symbolisella tasolla uni sairaalasta voi tarkoittaa ettei ole valmis elämän haasteisiin,toivoo toisen hellyyttä ja huolenpitoa
Jossain vaiheessa kävin unissani entisessä asunnossa. Joskus jopa yövyin siellä. Salaa vuokraisännältä tietysti. Tämä uni toistui usein.
Talo oli vanha mökki, ulko-ovi ei oikeastikaan aina lukkiutunut kunnolla. On jo poltettu maan tasalle, paikalla on uusi talo.
Nuorena näin toistuvasti unta, että olin eksynyt labyrinttiin ja jokin paha oli tavoittamaisillaan minut. Olin paniikissa ja juoksin poispäin sen hengityksestä näin valoa ja luulin olevani pelastunut. Siinä hetkessä peto tarttui minuun olkapäästä ja sillä oli terävät kynnet. Hiki virtasi noroina ja muistan sen valtavan pettymyksen tunteen... Siihen heräsin. Pyjama hiestä märkänä. Uni loppui kun eräs henkilö kuoli, enkä sen jälkeen nähnyt enää sitä unta.
Joku tai minä kuolen.Usein väkivaltaisesti. Yhtenä yönä zombit syö jonkun elävältä toisena saatan itse saada morasta kylkeen. Vähille jää unet kun ei ole kivoja unia.
Nykyään näen hirveitä painajaisia siitä, että fassareiden perskokkarehallitus orjuuttaa köyhät ja kurjimmat suomalaiset. Näkäkuolemistakin tulee arkipäivää ja maksukyvyttömät annetaan kuolla tauteihinsa.
Monesti olen nähnyt seuraavan unen: Menen johonkin hissiin, olen yksin. Hissi lähtee nousemaan ja ihmeellisesti lähtee sitten kaartelemaan ja kiihdyttelemään ja vaihtaa suuntaa ennustamattomasti. Matka kestää loputtomasti, ehkä pari kertaa se on päässyt unessa ovelle asti ja pääsen kyydistä. Ja unessa olen kauhuissani. En silti herää, ei ole varsinainen painajainen. Enkä hereillä ollessa pelkää hissejä ollenkaan. Mistähän tämäkin kertoo 😄