Millaisia toistuvia tilanteita koette unissa?
Mulla on usein sellaisia painostavia tilanteita, että menen jonkin ihmisen kotiin ilman lupaa, siis olen siellä salaa. Toinen on tää perinteinen "alasti väärässä paikassa". Mutta se ei ole sellainen, että huomaan yhtäkkiä olevani alasti, vaan että olen alasti, ja jossain vaiheessa se alkaa tuntua kiusalliselta siinä seurassa. Joskus myös niin, että istun vessanpöntöllä ihmisten nähden. Se ikään kuin kuuluu asiaan (pönttö on sellaisessa paikassa), mutta on kiusallista.
Viimeksi näkeväni painostava uni oli juuri sellainen, että olin jonkun asunnossa luvatta. Tilanne ratkesi poikkeuksellisesti hyvässä hengessä.
Kommentit (911)
Olen putoavassa hississä. Osaan lentää. Etsin vessaa, mutta kaikki ovat tavalla tai toisella käyttökelvottomia. Luen joko nykyiseen tai aikaisempaan työhöni liittyvää tekstiä, mutten ymmärrä siitä mitään. Olenkin saanut sellaisen hyvän viran, jota tosielämässä turhaan hain. Muutan entiseen kotiin tai ainakin käyn siellä. Ilmenee, että ylioppilaskokeesta tai opinnoista puuttuu jokin suoritus, jota menen tekemään, vaikka tajuan sen turhaksi. Meillä onkin enemmän kissoja kuin tosielämän kaksi. Tapaan kuolleen isäni. Joudun sotaan ja siinä sotilasarvoni vuoksi johtamaan joukkoa, vaikken olisi siihen lainkaan kykenevä.
Kauhea vessahätä, mutta löydän vain vessoja, jotka on ihan järkyttävän saastaisia, ei voi käyttää.
Toinen versio: löydän vessan ja kun olen siinä istumassa, huomaankin että yksi seinä puuttuu ja ulkopuolella valtavasti ihmisiä töllistelemässä.
Kai tämä kertoo jotain minusta, en tiedä mitä.
Nuorempana näin usein unia, joissa törmäsin paikkoihin, joissa oli valtavia kenkäröykkiöitä. Ne kengät oli ikivanhoja, koppuraisia, haisevia ja likaisia. En päässyt niiden ohitse kun ne sulki mun tien.
Kun kävin läpi raskasta avioeroprosessia, näin unia, joissa tarvoin ihan suoranaisessa paskassa, yritin päästä eteenpäin. Yhtenä ahdistavana yönä näin unen, missä toinen käteni oli tippumassa irti. Vaikka kuinka asettelin sitä paikoilleen, se vain jatkoi irtoamistaan. Yritin tuskissani kannatella sitä ja estää katkeamasta, nahka sen laajenevan haavan ympärillä oli jo sellaista kuivaa ja kellertävää ja näin luita ja suonia, jotka repeili poikki. Sitten näin siellä käden sisällä hampaat, jotka pureskeli sitä kättä poikki.
Olen kulkemassa tietä, ilmeisesti korkealle sillalle. Pysyttelen reunoissa jotta pysyn tiellä.
Heräsin uneen kun joku syytti jostain ja olin sanomassa tuo ei ole totta. Jälkeenpäin ymmärsin että juuri tuo keskustelu oli käyty lähistöllä.
Olin lapsena syntipukki. Silloinkin aina selitin etten ole syypää mutta ei kuunneltu.
Nuo vessaunet ovat merkillisiä siinä mielessä, että luulisi pissanneensa tms sänkyyn, mutta ei.
Näin joskus saman unen monena yönä. Asiasta aikaa n. 50 vuotta, olin peltotöissä. Siellä emäntä huusi koko ajan. Ärsytin häntä koska en tykännyt huudosta. Palkan hän maksoi samoin kuin muille, se oli siihen aikaan jopa hyvä.
Unessa olen siellä aikuisena, oikein ajattelen etten tee mitään väärin, mutta hän huutaa silti. Ja että se pelto on entisen naapurini pihassa.
Olen nähnyt tämän unen kymmeniä kertoja elämäni aikana.
Menen valkoiseen hohdokkaaseen kartanoon, joka on kaksikerroksinen. Molemmat kerrokset koostuvat pitkistä käytävistä, jotka ovat täynnä ovia. Jotkut ovet ovat kiinni, jotkut auki. Sisustuksesta tulee mieleen jonkinlainen barokkiajan kuninkaallinen hovi, todella prameaa, hienoa, mahtipontista ja historiallista. Joissain unissa mukanani on opas, joissain olen yksin. Tehtävänäni on vain katsella huoneisiin. Opas sanoo, että kaikkiin huoneisiin pääsen, paitsi en siihen yläkerroksen huoneeseen, johon vie suuret vaaleat kaksoisovet. Sen ovet ja sisältö pysyy minulta salattuna jokaisessa unessa, mutta palan halusta tietää, mitä siellä on. Huone vetää puoleensa kuin magneetti.
Muissa huoneissa on jotain perheeseen ja sukuuni liittyvää. Kuolleita sukulaisia, esiäitejä ja isiä vuosisatojen takaa. Erään esi-isän kanssa istuin pienessä ahtaassa huoneessa ja hän poltteli jonkinlaista piipputupakkaa ja koko huone löyhkäsi karmivalta. Toisessa huoneessa olin kuolleen mummoni ja hänen äidin kanssa.
Jos joku osaa tulkita tämän unen, olisin todella kiitollinen. Aina odotan tätä unta ja aina yritän päästä sinne yläkerran huoneeseen heräten joka kerta pettymykseen.
Isäni kuoli heinäkuun alussa ja olen nähnyt sen jälkeen hänestä toistuvia unia, siis miltei joka yö nyt useamman kuukauden ajan. Unissa yleensä ajamme autolla, isällä on hänen punaruudullinen flanellipaita päällänsä. Tai sitten kellumme ihanassa, sinisessä, lämpimässä meressä, täyspukeissa, vierekkäin, ja nauramme.
Toistuva uni myös se, että ajan ruuhkassa vastakarvaan, ja autosta katoaa jarrut.
Tai luistelen järvellä ja jotta pääsen eteenpäin, pois jäältä, joudun kiipeämään luistimet jalassa pystysuoraa jääseinää ylöspäin.
Tai olen lentokoneessa joka nousee pystysuoraan taivaalle (kuin avaruusraketti).
Tai se että olen ostanut asunnon tosi halvalla jostain tosi ränsistyneestä talosta josta on mitä upein maisema isoista maisemaikkunoista.
Näitä samoja unia tänä vuonna, koko ajan. On ollut rankka vuosi.
Mitäköhän nämä tarkoittaa.
Tämä ei ollut toistuva, mutta tuota Indonesian tuhoisaa maanjäristystä vastaavana aamuyönä näin unta, jossa kokonainen talo sortui ja vajosi maahan suoraan edessäni. Jälkeenpäin kun luin uutisia illalla, huomasin että Indonesiassa oli tapahtunut tuo järistys noin tunti sen jälkeen kun olin herännyt unesta säikähtäen. Pitkään aikaan en ole yhtä kummallista sattumaa kokenut tai ylipäätään nähnyt unta, joka olisi säikäyttänyt pystyyn. Mummullani oli kyky nähdä enneunia. Voisiko se olla minullakin. Mietin vain, että miksi näin juuri tuosta järistyksestä.
Nämä ovat olleet mielenkiintoisia viestejä, yllättävän samankaltaisia unia on ihmisillä. Lähetin tänne jo aiemmin listaa toistuvista unistani, mutta mieleen tuli täydennettävää: Minäkin olen nähnyt unia muutosta uuteen asuntoon, joka onkin yllättävän iso. Sieltä löytyy uusia, käyttämättömiä huoneita ja saattaa olla kokonainen tyhjä varastokerros kellarissa. Ajattelen unessa, että kerrankin on tarpeeksi tilaa. Toinen toistuva aihe on joutuminen käymään armeija toiseen tai jopa kolmanteen kertaan. Tämä tapahtuu unessa täysin tietoisesti ja saatan unessa kertoa jollekulle, että olen ainoa suomalainen, joka on käynyt armeijan kolmeen kertaan. Tosielämässä armeijan käymisestä on yli 40 vuotta.
Ennen oli useinkin hampaanlähtöunia, mutta ei vähään aikaan.
Moni on kertonut autolla-ajounista, joihin liittyy vaikeuksia ajaa. Minulla on päinvastoin: tosielämässä en osaa ajaa autoa, mutta jos unessa ajan autoa, siinä ei ole mitään ongelmia.
Yllätys oli, kuinka moni on nähnyt unia hylätyistä lemmikeistä. Minulla ei ole ollut sellaisia, mutta toki sellaisia, joissa lemmikit aiheuttavat huolta, kuten kun kotoa löytyy (tosielämän) kissojemme lisäksi kokonaan uusia kissoja.
Taas sotaunia. Näen toistuvasti unta, että sota Euroopassa on laajentunut Suomeen ja Baltian maihin. Näissä unissa sota ei siis ole mitenkään keskiössä vaan saatan unessa touhuilla ihan sotaan liittymättömiä asioita, mutta samalla tiedän siellä unimaailmassa Suomen ja Baltian maiden olevan sodassa.
Mun unissa toistuu aika usein revontulet. En oo koskaan nähny kunnollisia revontulia, joten en tiedä mistä nämä unet johtuu. Toisinaan myös ihan tähtitaivas ja tähdenlennot tulevat uniin. Mutta lähes aina näissä revontuliunissa revontulet on oikein kunnolla värikkäät ja tanssivat taivaalla, yritän ottaa niistä kuvia.
Laukkuni varastetaan.
Usein olen myös unissani matkoilla.
Olen unessa hyvin usein yksi ihan tietty eläin ja elän tietyllä, aina samalla alueella. Mitään erityistä niissä unissa ei ikinä tapahdu, elän olettaakseni aika lajityypillistä elämää niissä. En kehtaa sanoa mikä eläin, ettei tutut tunnista kun olen tästä joillekin puhunut. Näitä yhtenä ja samana eläimenä olemisia on minulla ollut niin kauan kuin muistan, jo lapsena. Tämä voi olla vähän outoa tai ainakaan muut tutut eivät näe tällaisia toistuvia unia.
Eksyn autolla ajaessa tutuissa paikoissa tai en saa autoa pysäytettyä. Herään juuri ennen kolaria.
Tulee nähtyä näitä ala-asteen käyminen uudestaan-unia. Viime yönä taas, tosin en ihan tarkkaan muista olinko unessa nyt aikuisena vai lapsena, ainakin koulukaverini olivat lapsia keitä unessa näin. Nyt oltiin liikuntatunnilla ja samat opettajat opetti kuin lapsuudessa vaikka kaikki nyttemmin jo eläkeläisiä. Nyt meidän 1-2 luokan opettajan kanssa hypeltiin trampoliinilla. :) Tunnin päätteeksi hän ohjasi meidät salissa olleen esiintymislavan taakse josta löytyi läjäpäin vanhoja VHS-kasetteja joihin oli nauhoitettu meidän kevät/joulujuhlat joka vuodelta. Minä innostuin ja kinusin nämä itselle, että saa digitoida ja laittaa vaikka Youtubeen, mulla todellisuudessakin on Youtubessa yksi kevätjuhla, tosin piilotettuna ettei julkisesti.
Kyllä tuo koulu aika usein mun unissa esiintyy, tosin olin koulukiusattu joten koin koviakin, mutta paljon on myös niitä kultaisia muistoja. Hieman nuorempana, olikohan noin lukioiässä näin kanssa koulusta unen, että keskellä kesää "murtauduin" kouluun, mutta en varastanut mitään. Tutkin vaan normaalisti paikkoja kuten opettajanhuoneen, ruokalan sekä luokkahuoneet.
Hankkikaa anja angelin ja leena larjangon Suuri suomalainen unikirja. Niitä löytyy kierrätyksistä ja kirppareiltakin useasti. On hyvä.
Usein palaan unessa koulunpenkille jollekin luokka-asteelle. Tosin pian huomaan että kyseessä on jokin yliopiston kurssi josta en tajua mitään, valmistuminen venyy jne. Oikeasti se huoli poistui yli vuosikymmen sitten. Muut opiskelijat ovat nuoria ja tuntemattomia, mutta joskus esim. lukiotovereita.
Koulusta puheen ollen, varsinkin yläasteen koulusta tulee uneksittua paljon koska se tuntui niin suurelle kompleksille silloin. Käytäviä tutkimalla päätyy usein esim. sairaalaan jne.
Sitten aika usein palaan maalle lapsuuden kotiin johon on jokin taho taas hyökkäämässä. Ei muuta kuin kivääri laulamaan silloin.
Yli 10 vuotta sitten eräs kavereista poistui oman käden kautta ja hän enemmän tai vähemmän meidän unissa ollut kun yksikin kaveri kertoo hänestä monesti unia nähneeni. Itse näin enemmän silloin poismenon jälkeen ja yksi uni jäi vahvasti mieleeni.
Unessa oltiin se meidän kaveriporukka, meitä oli semmoinen 4-5 kappaletta jotka tiivisti yhdessä oltiin silloin. Kuitenkin unessa oltiin rautatieasemalla laiturilla ja juteltiin niitä näitä ja raiteiden toisella puolella oli tiivis kuusimetsä. Tämä kaverimme kertoi, että on lähdössä pian pois ja antoi kunnon halit meille kaikille ja lähtee kävelemään sitä metsää kohti, mutta ennen kuin poistui sanoi vielä, että mä laitan teille jokaiselle tekstiviestin milloin hautajaisiin voi tulla. Hetken päästä unessa piippasi mun puhelin, oli todellisuudessa mun puhelimen herätyskello. Haikea, mutta hieno uni mistä pystyi oikein konkreettisesti aistimaan sen lähdön tunnelmilla ja että on lopullisten hyvästien aika.
Hei nyt tästä muistin! Olen nähnyt kauan sitten lapsen ollessa vauva, unen jossa isoisäni toi noin kolmevuotiaan lapsen ovelleni. Ainakin tulkitsin isoisäkseni, mutta hän seisoi ulkoportailla selin minuun. Tuli vahva tunne, että oli selin siksi ettei halunnut minun näkevän silmiään, ja samalla tiesin etten myöskään haluaisi niitä nähdä. Hyi hitto miten vieläkin puistattaa.