Millaisia toistuvia tilanteita koette unissa?
Mulla on usein sellaisia painostavia tilanteita, että menen jonkin ihmisen kotiin ilman lupaa, siis olen siellä salaa. Toinen on tää perinteinen "alasti väärässä paikassa". Mutta se ei ole sellainen, että huomaan yhtäkkiä olevani alasti, vaan että olen alasti, ja jossain vaiheessa se alkaa tuntua kiusalliselta siinä seurassa. Joskus myös niin, että istun vessanpöntöllä ihmisten nähden. Se ikään kuin kuuluu asiaan (pönttö on sellaisessa paikassa), mutta on kiusallista.
Viimeksi näkeväni painostava uni oli juuri sellainen, että olin jonkun asunnossa luvatta. Tilanne ratkesi poikkeuksellisesti hyvässä hengessä.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin työskentelin isossa yhteispäivystyksessä, ja se päivystyksen potilaslista selvästi muuttui osaksi alitajuntaani. Huomasin sen monta kertaa sellaisessa torkkumisvaiheessa, kun luulee vielä ajattelevansa selkeästi mutta oikeasti se ajatusten punainen lanka on jo hajonnut. Silloin näin monesti sen potilaslistan ja muka sen kautta hahmotin jotain että pitääkö jo nousta suihkuun vai voiko vielä nukkua tms.
Nyt kun olen vaihtanut työpaikkaa, näen ajoittain yhä kauhu-unia päivystyksestä. Olen yleensä lupautunut poikkeuksellisesti tekemään vielä yhden päivystysvuoron, ja sitten päädynkin tekemään ihan jotain muuta, pahimmillaan toiselle puolelle kaupunkia. Tunnit kuluu, tiedän olevani ainoa päivystäjä ja että päivystyksen täytyy jo pullistella potilaita, joita kukaan ei tutki eikä hoida.
Joskus myös pääsen poikkeuksellisesti ihan potilastyöhön asti. Joku yö jokainen potilas päätyi elvytykseen, mikä oli jopa hauskaa lopussa, kun oli jo muuttunut niin rutiiniksi. Yleensä aina kun unissani päivystyspotilaita näen, he ovat hirveän vanhoja ja huonossa kunnossa - oikeassa elämässä ei tarvitsisi edes stressata kun heidät rajattaisiin raskaiden hoitojen ulkopuolelle, mutta unessa en ikinä muista, että näin kannattaisi tehdä, ja olen todella huolissani että mitä teen jos heidän vointinsa romahtaa.
Jokainen potilas päätyi elvytykseen.......
Todellakin varmaan lääkärin painajainen
Samoja unia, lentämistä, vessan etsimistä, uusia huoneita talossa, hampaiden irtoamista ym.
Paljon autounia viimeaikoina:
Auto ei toimi käynnistyksen jälkeen normaalisti ennen kuin moottori on lämmennyt, jarru ei toimi ja joutuu heittelemään käsijarrukäännöksiä tms. että saa pysähtymään ja silti törmäilen.
Auto hävinnyt parkkipaikalta, varastettu vaikka laitan siihen ylimääräisen rattilukon. Kerran se löytyi jostain kuusenoksasta roikkumassa, jonne varkaat olivat sen hilanneet. Muissakin kuusissa roikkui autoja. Varkaat lähestyivät autoa, ja pakenin lumiseen metsään ja yritin maastoutua heiltä piiloon, koska olivat hengenvaarallisia.
Tai olen parkkeerannut auton jonnekin kaupungille mutta lähtiessä en muista yhtään mihin parkkipaikkaan sen jätin, kymmeniä vaihtoehtoja ja säntäilen hädissäni ympäri kaupunkia sitä etsimässä. Joskus olen jättänyt johonkin halliin jossa saa olla vain klo 18 asti, ja minuutinkin ylittävät on hinattu kaupungin varastolle, josta ne joutuu itse hakemaan ja lunastamaan. Vähän väliä joutunut hakemaan.
Myös laukku kadonnut useita kertoja kaupungilla asioidessa, avaimet, rahat, kännykkä, koko omaisuus hävinnyt. Sitten yritän muistella missä olen kulkenut ja käydä etsimässä.
Todella toden tuntuisia unia, varsinkin nuo missä hampaat irtoo. Herätessä paniikissa varovasti tunnustelee suuta ja helpottuu kun hampaat paikallaan.
Hampaiden tippuminen on ollut unissani mukana vuosien ajan. Seksiä myös harrastan usein, vaikka olen ollut selibaatissa nyt kaksi vuotta. Joskus myös etsin vessaan kauhean hädän alaisena, mutta kun vihdoin pääsen pissalle, alan unessani pohtia, että näenkö unta, jonka jälkeen hätkähdän hereille ja pitää mennä ihan oikeasti vessaan.
Vierailija kirjoitti:
Hampaiden tippuminen on ollut unissani mukana vuosien ajan. Seksiä myös harrastan usein, vaikka olen ollut selibaatissa nyt kaksi vuotta. Joskus myös etsin vessaan kauhean hädän alaisena, mutta kun vihdoin pääsen pissalle, alan unessani pohtia, että näenkö unta, jonka jälkeen hätkähdän hereille ja pitää mennä ihan oikeasti vessaan.
Mulla on sama, mutta saatan herätä mielestäni monta kertaa ja olenkin yhä vaan unessa. Se on tosi tuskastuttavaa ja voi toistua viisikin kertaa, ennen kuin oikeasti herään. Aina luulen olevani hereillä ja joskus yritin koskettaa esineitä, puu tuntui käteen puulta ja lasi lasilta, mutta silti se oli unta. Todella turhauttavaa.
monesti tosiaan unessa laitteet on epäluotettavia- mulla ei valot toimi, varsinkaan pelottavissa kohdissa, auto voi kesken ajamista muuttua ihme hökötykseksi , kännykän numerot ja kirjaimet ihan outoja, kaikkea sellaista.
Vessaunia mullakin paljon eli hätä ja pitää löytää vessa, mutta jos löytyy onkin törkyinen ja paikat täynnä sitä itseään ja tulee epämukava olo kun täytyy tuollaisen törkyn keskellä tarpeensa tehdä ja joskus noita autouniakin, että ajan autoa. Olen tosielämässä kortiton.
Yksi kanssa mikä toistui monesti ala-asteikäisenä. Synnyinkaupungissani on pieni lampi, kutsutaan sorsalammeksi kun noita paljon siellä ja lapsena käytiin monesti kaveriporukalla tai äidin kanssa niitä ruokkimassa leivänpaloilla. Lapsuuden toistuvassa unessa tuon lammen rantaan oli rakennettu kasino/pelihalli ja muuta kovin mullistavaa ei unessa tapahtunut. Menin vaan sinne aina eri pelejä pelaamaan.
Näen joskus unia kuolleista mutta harvemmin, mm. sukulaisen mies oli jälleen uudestaan nuori ja saman näköinen kuin nuorena, hän ilmoitti ettei ole kuollut ja tykkää pelata playstation pelejä koko ajan ystävänsä kanssa, ilmeisesti se hänen ystävänsä oli myös taivaassa pelaamassa. Sitten kun heräsin jäi sellainen tunne että hänellä oli kaikki hyvin vihdoin, olin huolestunut että hänellä olisi ollut huono elämä mutta hänellä olikin kaikki hyvin. Joskus tiettyinä aikoina näen unia myös kuolleesta sukulaisesta, mutta ne ovat sellaisia kuin hän oli: levoton, levoton olemus ja levotonta liikkumista. Isovanhempani eivät ole ainakaan vielä vierailleet unissani.
Ennen hampaiden hoidattamista kuntoon näin toistuvasti unta, että hampaat vain yksinkertaisesti hajoavat semmoiseksi mustaksi jauhoksi suussa. Sitä toistui tosiaan kunnes sain hampaat hoidatettua ja huomasin, että ne olivatkin suhteellisen hyvässä kunnossa. Sitä jotenkin vain alitajuisesti ajatteli toisin.
Lentounista toistuu sellainen versio, että lähden hyppimällä liikenteeseen ja joka hypyllä hyppään korkeammalle, kunnes tajuan, että jos tästä nyt tullaan maahan, niin se taitaa olla henki pois ja herään siihen.
Ja jos aamulla on tiedossa aikainen ja tärkeä lähtö jonnekin, niin näen useita heräämisunia, jossa meinaan myöhästyä tai olen jo auttamattomasti myöhässä. Ja ne ovat peijoonin realistisia unia, joista muka herään seuraavaan uneen.
Yritän soittaa hätäkeskukseen mutta siellä tuuttaa varattua tai kuuluu hissimusiikkia tai joku äänite "kaikki hätäkeskuspäivystäjämme ovat juuri nyt varattuina". Viime yönä sentään oli tajuissaan oleva ei näkyvästi verta vuotava uhri, mutta sit jos pitäisi samaan aikaan elvyttää tai joku vuotaa kuiviin niin onhan tuo vähän ikävää.
Noista kännykkäunista toistuu sellainen, että näen taivaalla jonkin hienon valoilmiön ja yritän ottaa siitä kuvaa, mutta kännykän kamera ei vain ota toimiakseen tai tarkentaakseen ja ilmiö menee ohi ja olen erittäin tuohtunut tilanteesta. Yleensä herään tuollaisesta unesta valmiiksi pahalla päällä.
Seksiunia haluaisin nähdä enemmänkin, mutta ne harvat joita näen, päättyvät aina johonkin ällöttävään havaintoon kumppanista.
Kaipaavia unia exästäni vaikka erosimme jo vuosikymmeniä sitten. Valveilla ollessa en juuri mieti, mutta unissa pyörii tosi usein. Liittyneekö siihen että elän yksin ja kaipaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta mikä joskus oli.
Semmosta kans on, että tietää näkevänsä unta ja todistaa unessa tapaamilleen tutuille tekemällä jotain ihmetemppuja- vaikkapa lentää pikkuisen verran. Nää tutut sitten suhtautuvat että : no eihän tuo mitään vaikka mitä ihmeitä tekis. Raivostuttavaa!
Selkounista: joskus toisinaan vain tajuaa näkevänsä unta mutta mulla yleensä tulee herättyä melkein heti vaikka tahtoisin tarkkailla unimaisemia. Miksiköhän? Ennen varmistin että olen unessa puraisemalla tosi lujasti sormeani- tuntui vain vähän painetta josta tiesi että unessa ollaan. Mutta minkä mukaan tulee selkounia ja minkä mukaan taas tavis- tai ihan sekopääunia, niin enpä tiiä.
tuosta että näkee unta että herää- mulla kans, ja unilogiikan mukaan vaikka heräis eiffelintornin huipulta niin se tuntu ihan ok:lta jaei epäilytä yhtään. Ja tosiaan voi monta kertaa herätä unessa niin että alkaa tuntua tosi sekopäiseltä jo.
Olen jossain vieraassa paikassa ja yhtäkkiä tajuan, että olen jättänyt olkalaukkuni jonnekin, siellä ovat rahat, puhelin jne. Tai sitten niin kuin viimeksi olen lähdössä pois sieltä jostain ja minulla ei ole kenkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedättehän että nämä unienselittäjät ja tulkitsijat ja diagnosoijat ovat pseudotieteellisiä eli hatusta vedettyä?
Ei kun me kaikki luullaan, että ne on timantikovaa tiedettä ja täyttä totta.
kyllä osa uskoo näihin, ja koska tosiaan itse aina "unohtavat" mainita niin ajattelin että minä voisin.
Tyttären kuolemasta, kusposta, miehestä, lasten menetyksestä ja muutamasta ns auttajasta.
Aika usein jos herään kesken unieni ja olen yhä tosi väsynyt ja jatkan nukkumista tulee nähtyä unta että herään, nousen ylös sängystäni, asuntoni on täysin samanlainen kuin mitä se normaalistikin on mutta valot eivät toimi. Joskus unessa on hämärää, joskus se tapahtuu päivällä. Tiedän että asuntooni on tunkeutunut kaksi henkilöä. Saatan huudahtaa että "tiedän että olette täällä" tai "tulkaa esiin tiedän että täällä on joku" jne.
En koskaan muista herättyäni miltä henkilöt näyttävät mutta tiedän että ovat aina ne samat henkilöt, yleensä yrittävät kaapata minut eri tavoilla. Viimeksi muutama yö takaperin ajoivat minut keittiöön hellani eteen ja huumasivat minut jollain aineella. Heräsin kun alkoivat kantaa minua pois asunnostani.
Joskus jos sen unesta heräämisen jälkeen nukahdan uudestaan, saatan taas nähdä unta jossa herään sängystäni, nousen ylös, ja tiedän että asunnossani on kaksi henkilöä. Uni siis tavallaan "alkaa alusta" paitsi että tapahtumat saattavat mennä eritavalla, keittiön sijaan henkilöt saattavatkin saada minut nalkkiin olohuoneeseeni.
Oli ehkä vähän sekavasti selitetty kun en oikein keksi miten nuo unet selittäisi, mutta toivottavasti tuosta sai edes jotain selkoa.
Usein unessa löydän koruja, yleensä sormuksia. Joskus yritän ajaa autolla mahdottomissa paikoissa, vaikka jyrkkää ksllioseinää ylös.
Tämä oli kyllä ristiriitainen että purskahdin nauramaan.