Millaisia toistuvia tilanteita koette unissa?
Mulla on usein sellaisia painostavia tilanteita, että menen jonkin ihmisen kotiin ilman lupaa, siis olen siellä salaa. Toinen on tää perinteinen "alasti väärässä paikassa". Mutta se ei ole sellainen, että huomaan yhtäkkiä olevani alasti, vaan että olen alasti, ja jossain vaiheessa se alkaa tuntua kiusalliselta siinä seurassa. Joskus myös niin, että istun vessanpöntöllä ihmisten nähden. Se ikään kuin kuuluu asiaan (pönttö on sellaisessa paikassa), mutta on kiusallista.
Viimeksi näkeväni painostava uni oli juuri sellainen, että olin jonkun asunnossa luvatta. Tilanne ratkesi poikkeuksellisesti hyvässä hengessä.
Kommentit (911)
On jouluaatto, olen perheen luona, ja olen unohtanut ostaa lahjat. Minulla ei ole yhden yhtä lahjaa ja kaupat alkaa olla kiinni.
Joskus lähden näissä unissa kauppaan joka on vielä auki, epätoivoisesti etsimään lahjoja.
Ja näen näitä unia myös kesällä, eli ei ole vain joulun aikaan. En tajua, miksi tämä uni toistuu ja toistuu.
Olen jossain reissussa vanhempien kanssa. Äkkiä alan miettiä, jätinkö kissoille riittävästi ruokaa. Montako päivää olen ollut reissussa, mitä jos kissat on kuolleina kotona kun en jättänyt ruokaa? Sanon vanhemmille, että mun täytyy päästä kotiin hoitamaan kissoja, mutta heitä ei kiinnosta, sanovat vaan että ollaan nyt vielä pari päivää, älä hätäile. En itse aja autoa, joten tarvitsisin kyydin, muta kukaan sukulaisista ei suostu viemään minua juna-asemalle. Herään paniikissa, kissa vieressä nukkumassa.
Vierailija kirjoitti:
Monia niin saman tyylisiä.
1. Palaan vanhaan koti taloomme ja tajuan, että vuohet ovat unohtuneet muutossa sinne. Siellä ne seisovat tai makaavat korkean lantapatterin päällä vääntynein jäsenin , silmät pullottaen, kieli riippuen vaahtoisesta suusta, ilman kauroja ja vettä. Minä olen kauhuissani: miten olen voinut unohtaa ne ja mitä nyt teen? Yhtä ainutta kotieläintä ei ole minulla ollut, joka ei olisi päässyt mukaan tähän painostavaa uni-galleriaan.
2. Hiiviskelen salaa, ehkä jotain paossa tai jonnekin menossa, ihmisten kodeissa.
Kuljen komeroissa, ilmanvaihtoputkissa, hiirenkoloissa. Aina pelottaa ja jännittää, että jään kiinni. Vaatteita ei yleensä päällä yhtäkään.
3. Tämä on positiivinen. Kotoani, joka ei ole yhtään kotini kaltainen, mutta silti selvästi kotini, löytyy uusia, mielenkiintoisia huoneita. Minä olen innoissani, että täällähän on tämmöistäkin.
4. Klassikko. Joku on hukassa. Ruoka tai vauva tai avain. Minä etsin sitä vimmalla, miljöönä voi olla joku tehdas kiinteistö tai niinkuin pelin grafiikka. Aina selvitettyäni tien yhden esteen tai oven tai minkä tahansa läpi, edessä on uusia esteitä ja paniikki vaan kasvaa.
Tuo kolmas uni tarkoittaa, että löydät itsestäsi jotain uusia puolia, lahjakkuuksia tms.
Olen 36-vuotias nainen ja olen ollut nykyisen mieheni kanssa yhdeksän vuotta. Olemme naimisissa ja meillä on kaksi lasta. Kuitenkin, uniani häiriköi jatkuvasti ex-poikaystäväni lukioajoilta. Unessani en muista aviomieheni tai lasteni olemassaoloa ja pyrin saamaan itselleni ex-poikaystävän huomion, joka toisinaan kohtelee minua todella kylmästi ja toisinaan noteeraa minut mutta jää etäiseksi. Mistä ihmeestä tämä kertoo? Exäni jätti minut lukion jälkeen, mutta en tajua miksi hän palaa uniini koska en muuten häntä kaipaa tai ei edes kiinnosta mitä hän nykyisin tekee. Meillä oli jonkun kerran säätöä vielä parikymppisinä, mutta se oli ihan satunnaista.
Näen unta ydinsodasta noin kerran kuussa, unet alkoivat Ukrainan sodan alkamisen aikoihin. Unissa haluan jäädä kotiin ja kuolla, mutta toiset yrittävät saada minua lähtemään. Seison ikkunan edessä katsomassa, kun ydinase räjäyttää Tampereen palasiksi. Näissä unissa minulla on huoneisto ihan ylimmässä kerroksessa, vaikka oikeasti asun katutasossa.
Vierailija kirjoitti:
On jouluaatto, olen perheen luona, ja olen unohtanut ostaa lahjat. Minulla ei ole yhden yhtä lahjaa ja kaupat alkaa olla kiinni.
Joskus lähden näissä unissa kauppaan joka on vielä auki, epätoivoisesti etsimään lahjoja.
Ja näen näitä unia myös kesällä, eli ei ole vain joulun aikaan. En tajua, miksi tämä uni toistuu ja toistuu.
Minäkin olen nähnyt usein tällaisia unia. Yhtäkkiä huomaan että onkin jo jouluaatto. Huomaan että taas kävi näin, lahjat ostamatta ja koti koristelematta. Ärsyttää, ahdistaa ja kiukuttaa ja yritän epätoivoisesti kauppoihin mutta en onnistu hankkimaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Jään unissa usein jumiin hissiin, joka sekoaa täysin ja liikkuu ihan minne sattuu. Joskus sivusuunnassakin. Todella ahdistavaa.
Joo hissipainajaisia on mullakin ollut paljon. Hissi menee kauheeta kyytiä johonkin outoon paikkaan, ovet avautuu ja siellä on tyhjää. Enkä oo koskaan pitänyt hissejä mitenkään pelottavina
On kova pissahätä, mutta en löydä sopivaa vessaa. Löydän vessoja, joissa ei ole ovea, ovat julkisella paikalla, niin ahtaita etten mahdu sisälle, keskellä seinää jonne pitäisi kiivetä, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jään unissa usein jumiin hissiin, joka sekoaa täysin ja liikkuu ihan minne sattuu. Joskus sivusuunnassakin. Todella ahdistavaa.
Joo hissipainajaisia on mullakin ollut paljon. Hissi menee kauheeta kyytiä johonkin outoon paikkaan, ovet avautuu ja siellä on tyhjää. Enkä oo koskaan pitänyt hissejä mitenkään pelottavina
Mulla taas hissi ei pysähdy koskaan, vaan jatkaa menemistä ylös tai alas kunnes herään paniikissa.
Näin muuton aikoihin samaa karmeaa unta muutaman kerran.
Unessa asuin oudossa rakennuksessa, joka oli täynnä epäilyttäviä mahdollisesti rikollisia tyyppejä. Siellä tuntui myös jokin yliluonnollinen kauhea, jota en osaa selittää. Seinät olivat mustia ja tuntui, että aina kun kuljin hissillä asuntooni, käytävällä seisoskeli näitä pahaenteisiä tyyppejä. Koko tunnelma oli tosi painostava.
Kun muutin uuteen kämppään ja on mennyt mukavasti, unet ovat loppuneet. Ehkä muuton tuoma stressi jotenkin purkautui tuolla tavalla, tai sitten katselin liikaa kauhuleffoja.
Minulla oli lapsena monta vuotta joka yönä toistuva uni jossa olin maanalaisessa labyrintissä josta en löytänyt ulos. Siellä oli pimeää, ahtaat käytävät ja toisinaan ovia joita pelotti aukaista (ja ihan syystä). Kamalaa oli myös että jos yöllä heräsin ja uni katkesi niin se jatkui samamsta paikkaa sitten kun nukahdin. Luojan kiitos ne unet sitten aikanaan loppuivat mutta jotenkin alitajunnassa vieläkin tuntuu että siellä harhailen koska koskaan en niiden unien aikana onnistunut löytämään ulos. Tai kerran löysin mutta sitten huomasin että se oli sama paikka mistä olin mennyt sisään joten se oli väärin ja jouduin menemään itkien takaisin sinne maan alle.
Jauhan purkkaa ja se purkan määrä lisääntyy ja lisääntyy suussa ja aina kun syljen sitä pois, uutta tulee tilalle ja meinaan tukehtua.
Mulla on myös wc-käynnin hankaluus usein unissa: yritän etsiä vessaa, mutta aina niissä on jotain "vikaa", tulkitsen tämän niin, että alitajuntani yrittää kertoa ettei kannata pissiä (ettei tule sänkyyn) :D
Toinen on bussilla matkustaminen, mihin usein liittyy myös hankaluuksia: bussi on myöhässä, kulkee outoa reittiä, penkit ovat kummalliset, jne. En tiedä mistä tämä sitten kertoo.
Jostain syystä näen hyvin usein unta huvipuistoista, mikä sinänsä on ihan hauskaa.
Unissa pahoja tyyppejä yrittää tunkeutua sisään kotiin mutta ulko-ovea ei saa menemään lukkoon ja joudun vetämään sitä kiinni, kun sitä samaan aikaan vedetään auki ulkoapäin.
Yritän punnita itseäni, mutta vaaka pyörittää loputtomiin numeroita eikä pysähdy. Tai näyttää jotain ihan älytöntä, 10 kg tai 500 kg, joka ei voi olla oikein.
Oletan että nämä unet johtuvat syömishäiriöstäni, joka on kyllä mielessä myös päivällä koko ajan.
Muistin lisää unia (aiemmat s. 8 #145).
Mulla myös on toistunut tää että oonkin takaisin opiskelemassa ja en meinaa valmistua, vaikka valmistuin jo ajat sitten. Tosi ahdistavia unia.
Samoin olen nähnyt unia lemmikkien laiminlyönneistä, juuri siitä että olen unohtanut lemmikkien olemassaolon. Ihan hirveitä unia vaikka lemmikit löytyy yleensä ihan kunnossa, vaikka olisin unohtanut ne pariksi kuukaudeksi.
Teini-ikäisenä oli jakso jolloin hoidin huonosti hampaitani ja vältin hammaslääkärillä käyntiä pelon vuoksi. Tällöin näin unia hampaiden murenemisesta suuhun ja niiden putoamisesta. Nykyään hoidan hampaani paremmin enkä oikeastaan juuri näe näitä unia enää.
Unissa kun harrastan seksiä vaikka jonkun ihastuksen tai kuvitteellisen unihahmon kanssa homma keskeytyy aina jostain syystä - emme saa olla rauhassa, mies laukeaa heti ja jään itse ilman tai uni saattaa vaihtua kesken kaiken.
Lentämisunissa jotenkin pompin todella pitkiä matkoja, siis monia satoja metrejä radiomastojen korkeudella. Lentoasento on enemmän seisova kuin että olisin mahallaan, mutta välillä "lepautan" käsiäni laajasti sivulle noustakseni korkeammalle. Sitten taas laskeudun maahan ja otan maasta pomppaamalla vauhtia taas ylös.
Näissä unissa ei esiinny korkeanpaikan kammoni, mutta yleensä jokin on perässäni tai jahtaa minua. Yritän olla lentämättä liian korkealla ja pysytellä puiden ja rakennusten sivujen lähettyvillä piilossa etten tule nähdyksi.
Liikaa tavaraa matkassa -unet. Mulla on oikeassa elämässä valitettavasti tapana pakata iso laukku yhdenkin yön reissulle, osittain ihan tarpeesta. Toinen syy lienee kuitenkin että pakkaan ekstraa "kaiken varalta", kuten alusvaatteita niin kuin pelkäisin paskovani housuun vähän väliä :D
Olen saanut toisinaan naljailua tästä reilusti pakkaamisesta ja tämä on tullut uniin.
Monesti olen nousemassa junaan tai bussiin ja on kiire saada kaikki tavarat kyytiin, kasseja ja pusseja voi olla yli 10, ja silti aina jää tunne että unohtuiko jotain. Jos olen jäämässä vaikka junasta pois niin monesti osa tavaroista jää kyytiin koska juna lähtee ennen kuin ehdin viedä kaiken ulos.
Autolla ajaminen. Minulla on ajokorttia mutta ei omaa autoa ja ajan siis harvoin. Vähäisen ajamisen vuoksi olen vähän epävarma, mutta en nyt mitenkään erityisen huono kuski.
Unissa tämä epävarmuus korostuu - autoa on vaikea hallita, jarrut ei toimi kunnolla ja auto kiihdyttää kuin itsekseen, poukkoilen kaistojen välillä ja aiheutan vaaratilanteita. Näissä unissa pelkona aina on kolaroiminen ja vakava onnettomuus.
Nään unia aika paljon mut kaikissa on aina jotain ahdistavaa, asioita pielessä tai ovat täysiä painajaisia. Oon kateellinen teille jotka näette kivoja unia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huono matikassa. Unessa saatan saada jonkun oivalluksen, ja yhtäkkiä tajuan laskujen "jujun" täydellisesti. Lasken laskuja onnellisena, ja toivon että muistan herättyäni tän "jujun".
Saman tapainrn juttu että tajuan jotain tosi suurta, tyyliin rlämän tarkoituksen. Tässä kohtaa aina havahdun sen verran että tajuan, että asia pitäisi kirjata ylös että muistan sen hereillä. Aina vaan olen liian väsynyt, jatkan uniani ja toiveajattelen että tällä kertaa muistan kyllä asian.Sitten kun uni toistuu seuraavan kerran, jaksaisitko kirjoittaa muistiin sen elämän tarkoituksen ja kertoa sen meillekin? Kiitos!
Eräs henkilö näki unen jossa elämän tarkoitus selvisi. Hän heräsi ja kirjoitti sen heti lehtiöön ettei se unohtuisi. Sitten hän nousi ja keitti kahvit ja fiilisteli elämän tarkoituksen löytymistä. Koko ihmiskunnan ongelmat ratkaistu kertaheitolla! Ei enää ihmettelyä, epävarmuutta eikä ongelmia! Uskomatonta ettei sitä kukaan ennen ollut tajunnut, ja se oli vielä niin yksinkertainenkin totuus! Hän oli nyt tässä yöllä nukkuessaan ratkaissut kaiken! Kahvin jälkeen hän meni katsomaan lehtiötä, siellä hänellä on nyt tallessa ihmiskunnan suurin aarre joka tulee muuttamaan kaiken. Siellä luki: "Kaikkihan me olemme vain siipirattaita."
Itselläni on yksi todella persoonallinen toistuvien unien teema. Se teema on Helsingin Kalasataman alue. Joskus 80-luvulla aloin nähdä unia, jossa asuin Kalasatamassa, nimenomaan uudessa kerrostalossa aivan meren rannalla. Toinen variaatio oli, että opiskelen Kalasatamassa olevassa oppilaitoksessa tai teen töitä siellä olevassa työpaikassa. Työ liittyy IT-alaan eikä kalan savustukseen tai pakkaamiseen. Helsinkiläiset tietävät, että Kalasatamassa oli 80-luvulla nimenomaan kalasatama ja jotain konttaineri pinoja. Myös näin unia kaasukelloissa olevasta ihmisten toiminnasta, joka ei liittynyt kaasun varastointiin vaan työhön.
Tämä unien teema laajentui 2000-luvulle mentäessä terassitaloissa asumiseen. Myöhemmin teema on laajentunut toistuvasti Kalasatamassa olevassa Nepalilaisessa syömiseen . Viimeisin käänne oli jossakin kylpylän tapaisessa vierailu.
En väitä näitä paranormaaleiksi enneuniksi. Pikemmin kiintoisaa on toistuvuus.ja suuri määrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huono matikassa. Unessa saatan saada jonkun oivalluksen, ja yhtäkkiä tajuan laskujen "jujun" täydellisesti. Lasken laskuja onnellisena, ja toivon että muistan herättyäni tän "jujun".
Saman tapainrn juttu että tajuan jotain tosi suurta, tyyliin rlämän tarkoituksen. Tässä kohtaa aina havahdun sen verran että tajuan, että asia pitäisi kirjata ylös että muistan sen hereillä. Aina vaan olen liian väsynyt, jatkan uniani ja toiveajattelen että tällä kertaa muistan kyllä asian.Sitten kun uni toistuu seuraavan kerran, jaksaisitko kirjoittaa muistiin sen elämän tarkoituksen ja kertoa sen meillekin? Kiitos!
Eräs henkilö näki unen jossa elämän tarkoitus selvisi. Hän heräsi ja kirjoitti sen heti lehtiöön ettei se unohtuisi. Sitten hän nousi ja keitti kahvit ja fiilisteli elämän tarkoituksen löytymistä. Koko ihmiskunnan ongelmat ratkaistu kertaheitolla! Ei enää ihmettelyä, epävarmuutta eikä ongelmia! Uskomatonta ettei sitä kukaan ennen ollut tajunnut, ja se oli vielä niin yksinkertainenkin totuus! Hän oli nyt tässä yöllä nukkuessaan ratkaissut kaiken! Kahvin jälkeen hän meni katsomaan lehtiötä, siellä hänellä on nyt tallessa ihmiskunnan suurin aarre joka tulee muuttamaan kaiken. Siellä luki: "Kaikkihan me olemme vain siipirattaita."
Mainio tarina!
Olin joskus kolmekymmentä vuotta sitten kirjoittanut muistiin näkemiäni unia. Eräässä unistani joku juuri ylioppilaaksi kirjoittanut nuori tuli kysymään minulta, mikä on elämän tarkoitus. Yritin unessa olla vitsikäs, joten vastasin: "Elämän tarkoitus on päästä ulkomaille ostamaan halpaa viinaa."
Purskahdin nauruun, kun löysin vähän aikaa sitten muistiinpanoni tuosta jo unohtamastani unesta ja luin tuon lauseeni elämän tarkoituksesta.
Unissa harrastan s3ksiä "vihamiesteni" kanssa. Siis sellaisten ihmisten, joita pidän ärsyttävinä tai hankalina. Esimerkiksi kauhea esimies, häiriintynyt naapuri ym.
Olin keittiöpsykologina tulkinnut sen niin, että alitajuntani haluaa jollain tavalla tehdä sovinnon näiden hankalien ihmisten tai tunteiden kanssa. Tosin mulle riittäisi että näissä unissa ihan vaikka kättelisin niiden kanssa...