Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Otanko kihlasormuksen pois sormesta- 10 vuotta kihloissa..Onko mitään toivoa enää?
07.11.2022 |
Alan olla lopen kyllästynyt tähän tilanteeseen. Ollaan avomiehen kanssa oltu kihloissa pian 10 vuotta. Olen monta kertaa kysynyt naimisiin menosta, mutta mieheltä ei saa oikeen mitään vastausta asiaan.
Tuntui turhauttavalta, kun 10 vuotta mennyt ja lapsiakin on eikä naimisiin menosta mies koskaan puhu oma-aloitteisesti.
Tekisi mieli ottaa sormus pois sormesta. Turhauttaa niin paljon.
En aio enää kysellä koko asiasta avomieheltä. Tuntuu, että toivo on mennyt naimisiin menon suhteen.
Ystävät ja tuttavat ovat naimisissa. Monet ihmettelevät tilannettamme.
Onko parempi ottaa koko sormus pois sormesta?
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Ennen perinteisesti ajateltiin, että kihlauksen sovelias kesto on kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Jos venyi tämän pidemmäksi, niin mies oli rikkonut lupauksensa eikä ollutkaan menossa naimisiin vakavin aikomuksin. Vähän myöhemmin kai tuli ajatus, että vuoden sisällä kihlautumisesta kuuluisi mennä naimisiin, ja yleensä tätä on ainakin minunkin lähipiirissäni noudatettu. Yleensä niin, että kun mennään kihloihin niin seuraavana kesänä on häät.
Mutta nykyään tuntuu tuosta kihlautumisestakin tullut ainakin joillekin vähän kuin joku "seurustelun vakavampi aste", että ajatellaan vain että ollaan nyt sitoutuneemmin seurustelusuhteessa. Näinhän ei oikeasti määritelmän mukaan ole, vaan kihlaus on nimenomaan aie ja lupaus naimisiinmenosta. Sen takia en itse ainakaan ymmärrä, minkä takia pitää sitten mennä "kihloihin", jos ei tosiaan ole lähiaikoina (tai koskaan) naimisiin menossa... Olisi sitten ihan vaan rehellisesti avoliitossa ilman kihloja. Jos itse menen kihloihin, niin tosiaan oletan että mies menee sitten vuoden sisällä kanssani naimisiin. Tai jos näi ei käy, niin mies on osoittanut ettei olekaan vakavissaan kanssani ja tulee väistämättä ero. Kyllä miehen pitää tietää mitä haluaa, eikä epäröidä tuollaisissa asioissa.
Me emme mieheni kanssa ole naimisissa tai kihloissa, mutta meillä on molemmilla sormukset nimettömissämme. Mikä tässä siis niin kuin on se onglema?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää mennä naimisiin? Mm Baba Lybeck on ollut yli 30 vuotta avoliitossa, eikä koe että pitäisi mennä naimisiin. Toinen periaate, josta ei luovu on se että ovat asuneet vuokralla aina.
Ei tarvitse mennä naimisiin, mutta silloin ei ole tarvetta kihloihinkaan. Meidän ystäväpariskunta on ollut 12 vuotta yhdessä, on 2 lastakin, enkä usko että koskaan avioituvat, eivätkä tarvitse mitään leikkisormuksia näyttääkseen muille olevansa parisuhteessa.
Ei sormuksella ole kihloissa tai naimisissaolon kannalta mitään merkitystä :D Mikä on leikkisormus? Semmoinen jonka saa suklaamunasta? :D
Mä jäin odottelemaan luvattua naimisiin menoa vuosikausiksi. Parhaat vuodet meni odotellessa ja viihdyttiin niinkin. Kun otin sitten puheeksi "kun tässä kumminkin yhdessä aiotaan olla ja tykätään toisistamme", niin sainkin ehdotukseeni rukkaset.
Saamani vastaus oli niin suuri järkytys, etten ole toipunut vieläkään. Erostamme on niin ikään jo vuosia. Hän on toisaalla naimisissa, löysi heti ihmisen, jonka kanssa halusi avioitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen perinteisesti ajateltiin, että kihlauksen sovelias kesto on kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Jos venyi tämän pidemmäksi, niin mies oli rikkonut lupauksensa eikä ollutkaan menossa naimisiin vakavin aikomuksin. Vähän myöhemmin kai tuli ajatus, että vuoden sisällä kihlautumisesta kuuluisi mennä naimisiin, ja yleensä tätä on ainakin minunkin lähipiirissäni noudatettu. Yleensä niin, että kun mennään kihloihin niin seuraavana kesänä on häät.
Mutta nykyään tuntuu tuosta kihlautumisestakin tullut ainakin joillekin vähän kuin joku "seurustelun vakavampi aste", että ajatellaan vain että ollaan nyt sitoutuneemmin seurustelusuhteessa. Näinhän ei oikeasti määritelmän mukaan ole, vaan kihlaus on nimenomaan aie ja lupaus naimisiinmenosta. Sen takia en itse ainakaan ymmärrä, minkä takia pitää sitten mennä "kihloihin", jos ei tosiaan ole lähiaikoina (tai koskaan) naimisiin menossa... Olisi sitten ihan vaan rehellisesti avoliitossa ilman kihloja. Jos itse menen kihloihin, niin tosiaan oletan että mies menee sitten vuoden sisällä kanssani naimisiin. Tai jos näi ei käy, niin mies on osoittanut ettei olekaan vakavissaan kanssani ja tulee väistämättä ero. Kyllä miehen pitää tietää mitä haluaa, eikä epäröidä tuollaisissa asioissa.
Me emme mieheni kanssa ole naimisissa tai kihloissa, mutta meillä on molemmilla sormukset nimettömissämme. Mikä tässä siis niin kuin on se onglema?
Ei mikään, jos kerran kumpaakaan ei tuollainen haittaa. Mutta siinä on ongelma, jos toiselle osapuolelle uskotellaan, että mennään perinteisesti kihloihin (eli ollaan menossa ihan oikeasti naimisiin) ja sitten ei oikeasti ole aikomustakaan, eikä suostuta edes puhumaan koko asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ennen perinteisesti ajateltiin, että kihlauksen sovelias kesto on kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Jos venyi tämän pidemmäksi, niin mies oli rikkonut lupauksensa eikä ollutkaan menossa naimisiin vakavin aikomuksin. Vähän myöhemmin kai tuli ajatus, että vuoden sisällä kihlautumisesta kuuluisi mennä naimisiin, ja yleensä tätä on ainakin minunkin lähipiirissäni noudatettu. Yleensä niin, että kun mennään kihloihin niin seuraavana kesänä on häät.
Mutta nykyään tuntuu tuosta kihlautumisestakin tullut ainakin joillekin vähän kuin joku "seurustelun vakavampi aste", että ajatellaan vain että ollaan nyt sitoutuneemmin seurustelusuhteessa. Näinhän ei oikeasti määritelmän mukaan ole, vaan kihlaus on nimenomaan aie ja lupaus naimisiinmenosta. Sen takia en itse ainakaan ymmärrä, minkä takia pitää sitten mennä "kihloihin", jos ei tosiaan ole lähiaikoina (tai koskaan) naimisiin menossa... Olisi sitten ihan vaan rehellisesti avoliitossa ilman kihloja. Jos itse menen kihloihin, niin tosiaan oletan että mies menee sitten vuoden sisällä kanssani naimisiin. Tai jos näi ei käy, niin mies on osoittanut ettei olekaan vakavissaan kanssani ja tulee väistämättä ero. Kyllä miehen pitää tietää mitä haluaa, eikä epäröidä tuollaisissa asioissa.
Sulla on tässä nyt ajatuksena että vain mies hankaa vastaan avioon menoa. Kihloihin voidaan mennä ihan yhteisestä sopimuksestakin ilman ajatustakaan avioliitosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että nykyään kihlausta pidetään vain jonain "kevyt-avioliittona", jota avoparit harjoittavat kun haluavat näyttää olevansa tosissaan suhteessaan. Saatetaan jopa puhua puolisosta, miehestä, vaimosta tms. vaikka oikeasti kyse olisi pelkästä tyttö/poikaystävästä joka asuu saman katon alla.
Oikeasti kihlaus tarkoittaa sitä, että on sovittu naimisiinmenosta eikä kihla-ajan kuuluisi kestää kovinkaan pitkään (max. vuoden).Tämä. Sellaista kun "avopuoliso" tai "avovaimo" ei ole olemassakaan, se on seurustelukumppani tai tyttö-/poikaystävä, joka asuu samassa osoitteessa. Eli ei kämppäkaveria kummempi.
Jos halutaan puhua vaimosta ja puolisosta, niin silloin mennään naimisiin. Jos ei mennä, niin sitten ei puhuta. Antaa aivan yhtä väärän kuvan kuin se yksi tampio, joka piti kahta sormusta vaikka ei ollut naimisissa eli valehteli tarkoituksella.
On se kumma miten vaikeaa ihmisten on nykyään olla edes alkeellisesti rehellisiä.
Mitäs kun avopari on yhteiskunnankin silmissä nimenomaan avopari viiden yhdessä asutun vuoden ja/tai yhteisen lapsen jälkeen? Ja Kelan silmissä heti alusta alkaen, jos saa tukia.
https://www.suomi.fi/kansalaiselle/parisuhde-ja-perhe/parisuhde/opas/ti…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen perinteisesti ajateltiin, että kihlauksen sovelias kesto on kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Jos venyi tämän pidemmäksi, niin mies oli rikkonut lupauksensa eikä ollutkaan menossa naimisiin vakavin aikomuksin. Vähän myöhemmin kai tuli ajatus, että vuoden sisällä kihlautumisesta kuuluisi mennä naimisiin, ja yleensä tätä on ainakin minunkin lähipiirissäni noudatettu. Yleensä niin, että kun mennään kihloihin niin seuraavana kesänä on häät.
Mutta nykyään tuntuu tuosta kihlautumisestakin tullut ainakin joillekin vähän kuin joku "seurustelun vakavampi aste", että ajatellaan vain että ollaan nyt sitoutuneemmin seurustelusuhteessa. Näinhän ei oikeasti määritelmän mukaan ole, vaan kihlaus on nimenomaan aie ja lupaus naimisiinmenosta. Sen takia en itse ainakaan ymmärrä, minkä takia pitää sitten mennä "kihloihin", jos ei tosiaan ole lähiaikoina (tai koskaan) naimisiin menossa... Olisi sitten ihan vaan rehellisesti avoliitossa ilman kihloja. Jos itse menen kihloihin, niin tosiaan oletan että mies menee sitten vuoden sisällä kanssani naimisiin. Tai jos näi ei käy, niin mies on osoittanut ettei olekaan vakavissaan kanssani ja tulee väistämättä ero. Kyllä miehen pitää tietää mitä haluaa, eikä epäröidä tuollaisissa asioissa.
Sulla on tässä nyt ajatuksena että vain mies hankaa vastaan avioon menoa. Kihloihin voidaan mennä ihan yhteisestä sopimuksestakin ilman ajatustakaan avioliitosta.
No eikä voida, koska kihlaus on nimenomaan laissakin määritelty lupaus avioliitosta. Muutahan laki ei kihlauksesta enää sano, kuin että se on kahden ihmisen välinen sopimus avioliitosta. Toki voidaan sitoutua ja sormuksia pitää ilmankin avioliittoaikeita, mutta silloin kyseessä ei ole kihlaus eikä pidä puhua että ollaan kihloissa. Tuollainen vaan hämärtää koko kihlautumisen käsitettä ja hämmentää muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kosi sitä? Jos vastaa ei niin sitten tietää jatkaa matkaa.
Oma sukulaiseni on kihloissa ollut vuosikymmeniä. Veikkaan ettei halua naimisiin, koska haluaa pitää perinnön omilla lapsillaan ja ukolla ennestään lapsia. Arvostan näin sukulaisen vinkkelistä, yhdessä olemme suvun maita ja taloa koittaneet pitää suvussa pysyvänä samalla kun osa suvusta myy ulkopuolisille (eivät halua myydä sukulaisille, syytä emme tiedä).
Perinnöllä ei ole kyllä naimisiinmenon kanssa mitään tekemistä, se on nyt ihan jonkun väärin ymmärtämä asia. Minä olen naimisissa ja teetin avioehdon, joka on voimassa myös kuollessa. Eli minun omaisuuteni menee lapselleni. Miehen omaisuus menee hänen lapsilleen.
Niin, kyse on osituksesta ja sen vuoksi taas ilman avioehtoa molempien koko omaisuus ei voi mennä lapsille ellette kuole samaan aikaan. Mutta senhän tiesitkin, kunhan yrität päteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä naisena kyllä ottaisin sormuksen pois. Jos on parisuhteessa niin minulle se tarkoitti naimisiin menoa. mieheni kosi minua 8 kk seurustelun jälkeen. Ollaan oltu naimisissa 12 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen perinteisesti ajateltiin, että kihlauksen sovelias kesto on kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Jos venyi tämän pidemmäksi, niin mies oli rikkonut lupauksensa eikä ollutkaan menossa naimisiin vakavin aikomuksin. Vähän myöhemmin kai tuli ajatus, että vuoden sisällä kihlautumisesta kuuluisi mennä naimisiin, ja yleensä tätä on ainakin minunkin lähipiirissäni noudatettu. Yleensä niin, että kun mennään kihloihin niin seuraavana kesänä on häät.
Mutta nykyään tuntuu tuosta kihlautumisestakin tullut ainakin joillekin vähän kuin joku "seurustelun vakavampi aste", että ajatellaan vain että ollaan nyt sitoutuneemmin seurustelusuhteessa. Näinhän ei oikeasti määritelmän mukaan ole, vaan kihlaus on nimenomaan aie ja lupaus naimisiinmenosta. Sen takia en itse ainakaan ymmärrä, minkä takia pitää sitten mennä "kihloihin", jos ei tosiaan ole lähiaikoina (tai koskaan) naimisiin menossa... Olisi sitten ihan vaan rehellisesti avoliitossa ilman kihloja. Jos itse menen kihloihin, niin tosiaan oletan että mies menee sitten vuoden sisällä kanssani naimisiin. Tai jos näi ei käy, niin mies on osoittanut ettei olekaan vakavissaan kanssani ja tulee väistämättä ero. Kyllä miehen pitää tietää mitä haluaa, eikä epäröidä tuollaisissa asioissa.
Sulla on tässä nyt ajatuksena että vain mies hankaa vastaan avioon menoa. Kihloihin voidaan mennä ihan yhteisestä sopimuksestakin ilman ajatustakaan avioliitosta.
No eikä voida, koska kihlaus on nimenomaan laissakin määritelty lupaus avioliitosta. Muutahan laki ei kihlauksesta enää sano, kuin että se on kahden ihmisen välinen sopimus avioliitosta. Toki voidaan sitoutua ja sormuksia pitää ilmankin avioliittoaikeita, mutta silloin kyseessä ei ole kihlaus eikä pidä puhua että ollaan kihloissa. Tuollainen vaan hämärtää koko kihlautumisen käsitettä ja hämmentää muita ihmisiä.
Niin ja mitä tästä vanhanaikaisen lain rikkomisesta seuraa? Ja tottakai voidaan puhua ja on puhuttukin vuosikymmeniä jo. Joten kysymys kuuluukin: miten sun elämäs on tästä hämmentynyt ja hämärtynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kosi sitä? Jos vastaa ei niin sitten tietää jatkaa matkaa.
Oma sukulaiseni on kihloissa ollut vuosikymmeniä. Veikkaan ettei halua naimisiin, koska haluaa pitää perinnön omilla lapsillaan ja ukolla ennestään lapsia. Arvostan näin sukulaisen vinkkelistä, yhdessä olemme suvun maita ja taloa koittaneet pitää suvussa pysyvänä samalla kun osa suvusta myy ulkopuolisille (eivät halua myydä sukulaisille, syytä emme tiedä).
Perinnöllä ei ole kyllä naimisiinmenon kanssa mitään tekemistä, se on nyt ihan jonkun väärin ymmärtämä asia. Minä olen naimisissa ja teetin avioehdon, joka on voimassa myös kuollessa. Eli minun omaisuuteni menee lapselleni. Miehen omaisuus menee hänen lapsilleen.
On sillä paljonkin tekemistä perinnön kanssa. Esim me lapsettomana parina peritään toisemme nyt kun menimme naimisiin, ilman liittoa olisi mennyt sisaruksille tai jos testamentilla ois peritty toisemme niin ois maksettu massiiviset verot. Aviopuoliso maksaa veroja minimaalisesti peri sitten näin kuin me taikka osan testamentilla jos lapsia.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ota. Katso miten mies reagoi. Sano, että sormus on sinulle vain symboli lunastamattomasta lupauksesta. Lähde seuraavana viikonloppuna bilettämään tyttökavereittesi kanssa ilman sormusta, jätä mies huoltamaan lapsia.
Anteeksi nyt, mutta mun mielestä lapsille ei pidä kostaa aikuisten huonoja päätöksiä. Olet Ap itse valinnut lapset ilman avioliittoa. Lusikoi nyt vaan.
Miten tuossa lapsille kostetaan? Hehän ovat toisen vanhempansa huollossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kosi sitä? Jos vastaa ei niin sitten tietää jatkaa matkaa.
Oma sukulaiseni on kihloissa ollut vuosikymmeniä. Veikkaan ettei halua naimisiin, koska haluaa pitää perinnön omilla lapsillaan ja ukolla ennestään lapsia. Arvostan näin sukulaisen vinkkelistä, yhdessä olemme suvun maita ja taloa koittaneet pitää suvussa pysyvänä samalla kun osa suvusta myy ulkopuolisille (eivät halua myydä sukulaisille, syytä emme tiedä).
Perinnöllä ei ole kyllä naimisiinmenon kanssa mitään tekemistä, se on nyt ihan jonkun väärin ymmärtämä asia. Minä olen naimisissa ja teetin avioehdon, joka on voimassa myös kuollessa. Eli minun omaisuuteni menee lapselleni. Miehen omaisuus menee hänen lapsilleen.
On sillä paljonkin tekemistä perinnön kanssa. Esim me lapsettomana parina peritään toisemme nyt kun menimme naimisiin, ilman liittoa olisi mennyt sisaruksille tai jos testamentilla ois peritty toisemme niin ois maksettu massiiviset verot. Aviopuoliso maksaa veroja minimaalisesti peri sitten näin kuin me taikka osan testamentilla jos lapsia.
Tämä on yksi syy, miksi minä saatan haluta mennä naimisiin joskus. Minulla ei ole eikä tule olemaan omia lapsia. Tällä hetkellä minulla ei ole nettovarallisuutta, mutta pian olen maksanut velat pois ja sitten sitä alkaa kertymään. Siinä vaiheessa kun varallisuutta ja omaisuutta alkaa olla, niin on hyvä miettiä mitä haluaa niille tapahtuvan jos kuolen äkillisesti. En ole läheinen sukulaisteni kanssa, joten heille en haluamalla halua jättää mitään. Puolisolleni ehdottomasti haluan jättää omaisuuteni. Ja etenkin jos meillä jossain vaiheessa on asunto puoliksi, niin tottakai haluan puolikkaani menevän hänelle enkä kaipaa siihen yhtään sisarusta kuokkimaan. Testamentti toki on yksi ratkaisu, mutta silloin perintöverot ovat omaa luokkaansa.
Eihän tämä tosiaan ajankohtaista vielä ole, mutta yksi käytännön syy miksi haluan avioitua jos suhde on sellainen että joka tapauksessa aiotaan olla yhdessä ns loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka ovat vuosikausia kihloissa. Ikään kuin olisi suuri vaiva varata 15 min aika maistraattiin siviilivihkimistä varten.
Jos ap sun mies on muuttanut mielensä sen suhteen, ettei haluakaan naimisiin, niin sitten vaan puratte kihlauksen ihan yksinkertaisesti.
Miksi pitäisi purkaa kihlaus, jos suhde on ok mutta avioliitto ei vain kiinnosta.
Eihän he silloin enää kihloissa ole, jos kerran ei ole tarkoitus mennä naimisiin koskaan.
Totta kai ovat kihloissa, jos ovat ostaneet kihlat eikä niitä ole purettu/palautettu.
Et ole vielä oppinut että av-mamma on kaikkein paras määrittelemään muiden suhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen perinteisesti ajateltiin, että kihlauksen sovelias kesto on kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Jos venyi tämän pidemmäksi, niin mies oli rikkonut lupauksensa eikä ollutkaan menossa naimisiin vakavin aikomuksin. Vähän myöhemmin kai tuli ajatus, että vuoden sisällä kihlautumisesta kuuluisi mennä naimisiin, ja yleensä tätä on ainakin minunkin lähipiirissäni noudatettu. Yleensä niin, että kun mennään kihloihin niin seuraavana kesänä on häät.
Mutta nykyään tuntuu tuosta kihlautumisestakin tullut ainakin joillekin vähän kuin joku "seurustelun vakavampi aste", että ajatellaan vain että ollaan nyt sitoutuneemmin seurustelusuhteessa. Näinhän ei oikeasti määritelmän mukaan ole, vaan kihlaus on nimenomaan aie ja lupaus naimisiinmenosta. Sen takia en itse ainakaan ymmärrä, minkä takia pitää sitten mennä "kihloihin", jos ei tosiaan ole lähiaikoina (tai koskaan) naimisiin menossa... Olisi sitten ihan vaan rehellisesti avoliitossa ilman kihloja. Jos itse menen kihloihin, niin tosiaan oletan että mies menee sitten vuoden sisällä kanssani naimisiin. Tai jos näi ei käy, niin mies on osoittanut ettei olekaan vakavissaan kanssani ja tulee väistämättä ero. Kyllä miehen pitää tietää mitä haluaa, eikä epäröidä tuollaisissa asioissa.
Sulla on tässä nyt ajatuksena että vain mies hankaa vastaan avioon menoa. Kihloihin voidaan mennä ihan yhteisestä sopimuksestakin ilman ajatustakaan avioliitosta.
No eikä voida, koska kihlaus on nimenomaan laissakin määritelty lupaus avioliitosta. Muutahan laki ei kihlauksesta enää sano, kuin että se on kahden ihmisen välinen sopimus avioliitosta. Toki voidaan sitoutua ja sormuksia pitää ilmankin avioliittoaikeita, mutta silloin kyseessä ei ole kihlaus eikä pidä puhua että ollaan kihloissa. Tuollainen vaan hämärtää koko kihlautumisen käsitettä ja hämmentää muita ihmisiä.
Avioliittolaissa säädetään, että kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. Avioliittoaikeet siis aiheuttavat automaattisesti myös kihlaliiton, mutta se voidaan kyllä solmia muutenkin. Itse olen ollut parikin kertaa kihloissa ilman avioliittoa tai muitakaan uskontoon liittyviä taka-ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä jätä asiaa miehen varaan. Miksi sä jätät toiselle kaiken päätösvallan ja sitten odotat ja odotat. Ilmoita että ensi kesänä mennään sitten naimisiin, sä alat järjestää häitä ja miehellä on vuodenvaihteeseen asti aikaa kertoa mielipiteensä. Jos ei kiinnosta, sä otat sormuksen pois ja lähdet etsimään sitä joka haluaa sut.
Naiset on suorastaan nössöjä näissä asioissa. Elämä menee turhaan odottaessa kun ei osata vaatia.
Tiedän koska olen itsekin nainen mutta oppinut elämästä jotain.
Ai naiset on nössöjä tässä asiassa? Kyllä mies on nössö jos ei kosi ja saa tuota asiaa hoidettua.
Naiset on sitten raskaana, synnyttää, imettää ja kasvattaa yhteiset lapset. Toki toivottavasti mies osallistuu kasvatukseen ja hoitoon 50/50. Mutta että naisten pitää ihan kosiakin vielä. Huh tuommoinen lapanen ukko pellolle ja äkkiä.
Ei olis mulla näin naisena romanttisia tunteita miestä kohtaan, jota pitäis itse kosia. Ajattelisin, että ei vaan ole kiinnostunut ja pitäisin itseäni sinkkuna tietyn ajan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä jätä asiaa miehen varaan. Miksi sä jätät toiselle kaiken päätösvallan ja sitten odotat ja odotat. Ilmoita että ensi kesänä mennään sitten naimisiin, sä alat järjestää häitä ja miehellä on vuodenvaihteeseen asti aikaa kertoa mielipiteensä. Jos ei kiinnosta, sä otat sormuksen pois ja lähdet etsimään sitä joka haluaa sut.
Naiset on suorastaan nössöjä näissä asioissa. Elämä menee turhaan odottaessa kun ei osata vaatia.
Tiedän koska olen itsekin nainen mutta oppinut elämästä jotain.Ai naiset on nössöjä tässä asiassa? Kyllä mies on nössö jos ei kosi ja saa tuota asiaa hoidettua.
Naiset on sitten raskaana, synnyttää, imettää ja kasvattaa yhteiset lapset. Toki toivottavasti mies osallistuu kasvatukseen ja hoitoon 50/50. Mutta että naisten pitää ihan kosiakin vielä. Huh tuommoinen lapanen ukko pellolle ja äkkiä.
Ei olis mulla näin naisena romanttisia tunteita miestä kohtaan, jota pitäis itse kosia. Ajattelisin, että ei vaan ole kiinnostunut ja pitäisin itseäni sinkkuna tietyn ajan jälkeen.
Vain luuserimiehet menee avioon, onneksi kuitenkin maksavat sitten siitä virheestään ja oppivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kosi sitä? Jos vastaa ei niin sitten tietää jatkaa matkaa.
Oma sukulaiseni on kihloissa ollut vuosikymmeniä. Veikkaan ettei halua naimisiin, koska haluaa pitää perinnön omilla lapsillaan ja ukolla ennestään lapsia. Arvostan näin sukulaisen vinkkelistä, yhdessä olemme suvun maita ja taloa koittaneet pitää suvussa pysyvänä samalla kun osa suvusta myy ulkopuolisille (eivät halua myydä sukulaisille, syytä emme tiedä).
Perinnöllä ei ole kyllä naimisiinmenon kanssa mitään tekemistä, se on nyt ihan jonkun väärin ymmärtämä asia. Minä olen naimisissa ja teetin avioehdon, joka on voimassa myös kuollessa. Eli minun omaisuuteni menee lapselleni. Miehen omaisuus menee hänen lapsilleen.
On sillä paljonkin tekemistä perinnön kanssa. Esim me lapsettomana parina peritään toisemme nyt kun menimme naimisiin, ilman liittoa olisi mennyt sisaruksille tai jos testamentilla ois peritty toisemme niin ois maksettu massiiviset verot. Aviopuoliso maksaa veroja minimaalisesti peri sitten näin kuin me taikka osan testamentilla jos lapsia.
Tämä on yksi syy, miksi minä saatan haluta mennä naimisiin joskus. Minulla ei ole eikä tule olemaan omia lapsia. Tällä hetkellä minulla ei ole nettovarallisuutta, mutta pian olen maksanut velat pois ja sitten sitä alkaa kertymään. Siinä vaiheessa kun varallisuutta ja omaisuutta alkaa olla, niin on hyvä miettiä mitä haluaa niille tapahtuvan jos kuolen äkillisesti. En ole läheinen sukulaisteni kanssa, joten heille en haluamalla halua jättää mitään. Puolisolleni ehdottomasti haluan jättää omaisuuteni. Ja etenkin jos meillä jossain vaiheessa on asunto puoliksi, niin tottakai haluan puolikkaani menevän hänelle enkä kaipaa siihen yhtään sisarusta kuokkimaan. Testamentti toki on yksi ratkaisu, mutta silloin perintöverot ovat omaa luokkaansa.
Eihän tämä tosiaan ajankohtaista vielä ole, mutta yksi käytännön syy miksi haluan avioitua jos suhde on sellainen että joka tapauksessa aiotaan olla yhdessä ns loppuun asti.
Kommentoinkin jo tuonne aiemmin ja lainasin verosäädöstä. Meillä kummallakin on lapsia. Toisella on varallisuutta huomattavasti ja haluaa testamentilla turvata toisen asemaa. Avioliitolla haluamme kertoa toisillemme sitoutumisen. 'Perinnönjättäjä' on mielestään maksanut kyllin veroja ansaitessaan varallisuutensa.
Alue: Aihe vapaa
Älä viitsi alkaa trollaamaan kun sulle on sleitetty jo useita sivuja sitten että avopuoliso on ihan laillinen termi siinä missä aviopuolisokin.