Lue keskustelun säännöt.
Kadutteko lasten tekemistä,nyt rehellisesti?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kadun. Oikeastaan kaikki aika kuluu lasten asioiden hoitamiseen, kadehdin muutamia lapsettomia ystäviäni jotka matkustelevat ja opiskelevat uutta ammattia ja tuntuvat muutenkin nauttivat aikuisesta elämästään. Itsellä kaikki energia menee lasten kanssa, eikä samalla tavalla aikaa rentoutua tai tehdä omia mieluisia juttuja kuin ennen. Arki on muuttunut suorittamiseksi. Ei sitä oikein ymmärtänytkään kuinka paljon lapset vaativat, eikä se elämä ole vaaleanpunaista höttöä ja ruusuilla tanssimista niin kuin mainosten romantisoidut kuvat antavat ymmärtää. Rakastan kuitenkin lapsiani, ei siinä. Nyt kuitenkin valitsisin toisin.
Jos sä haluat opiskella uutta alaa tai matkustella niin sun pitää vain elää niukemmin (kuten ne lapsettomat ystäväsikin tekevät) ja järjestää rahoitus/hankkia siihen rahat. Et oikeasti voi syyttää lapsia siitä, ettei opiskelu tai matkustelu olisi mahdollista. Syy on oikeasti sinussa.
Lapsettoman ihmisen kommentti? Opiskelu lasten kanssa on ihan eri juttu kuin ilman lapsia, varsinkin yksinhuoltajana. Vapaata aikaa ei yksinkertaisesti ole. Opiskeluun tarvitaan ennen kaikkea aikaa. Itselläni on vapaata aikaa klo. 21-22. Yökin toki, mutta kun untakin tuntuu tarvitsevan. Ei tuossa kovin ihmeellistä opiskella.
Eri
Ei lapset estä opiskelua, eiväthän ne estä työntekoakaan. Tietenkin lapsia on erilaisia, helppoja ja vaikeita. Mutta palstaa kun lukee ihmettelee oliko joku supervanhempi kun opiskeli ja teki töitä lasten ollessa pieniä. Ei ollut supervanhempi, ihan tavallinen. Katsokaa nykyisiä johtavassa asemassa olevia ihmisiä omalla alallanne, lähes kaikilla, niin miehillä kuin naisilla on lapsia.
En ole koskaan katunut lasten tekemistä vaippa-aikojen jälkeen. Tuolloin pahimmassa univajeessa molempien sairastaessa varmasti kävi mielessä, että helpommalla olisi päässyt ilman lapsia elämässä. Meillä ei ollut juurikaan turvaverkkoa ympärillä ja mies matkusti työn vuoksi paljon. Mutta selvittiin. Ja jokaista valvottua yötä kohden sai hienoja päiviä, iloa ja naurua lapsista. Nyt ovat jo aikuisia, ja vieläkin hyvin tärkeitä elämässä, soitellaan ja tavataan säännöllisesti. Heidän kauttaan ymmärtää maailmaa ihan toisin kuin jos tuota suoraa kontaktia nuoremman sukupolven elämään ei olisi. Tuo kannattaa pitää mielessä: johtavassa asemassa olevilla, niin poliitikoilla kuin muilla muiden asioista päättävillä kannattaisi olla lapsia, kykenevät paremmin tajuamaan nuorempien sukupolvien ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Parisuhde (tai oikeastaan mikä tahansa suhde) on helppoa kun ei ole hankalia aikoja tai vaikeita asioita. Lasten syntymän myötä suhde joutuu koetukselle (väsymys, vastuu, roolit ja työnjako, joustaminen) ja siinä punnitaan millainen ihminen on oikeasti, pystyykö olemaan kypsä aikuinen vai jääkö keskenkasvuiseksi. Myös rakkaus punnitaan: joustanko toisen puolesta, tuenko ja ymmärränkö, otanko vastuun omista teoistani ja sanoistani. Parisuhde kestää vanhemmuuden koetuksen tai sitten ei. Joka tapauksessa toisen tuntee sitten paljon paremmin: hänen todellisen luonteensa, arvomaailman sekä kuinka paljon arvostaa ja kunnioittaa kumppaniansa. Moni voi yllättyä ja yllättyykin (vaikka asioista olisi puhuttu ja sovittu etukäteen). Sellaista se on.
Vierailija kirjoitti:
En, vaikka erosin heidän isästään. Elämäni parasta aikaa oli se kun lapset asuivat kotona. Nyt ovat hyvin menestyviä aikuisia joilla on perheet, uudet isot talot ja hyvät urat. Nyt onnea eläkeläisen elämään tuovat kolme ihanaa lastenlastani. Kun heitä katson tajuan mitä tarkoittaa elämän jatkuminen. Kun kuolen jotain minusta jää elämään sukupolvien ketjussa.[/quote
Paino sanoilla uudet isot talot ja jotain minusta jää elämään.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Parisuhde (tai oikeastaan mikä tahansa suhde) on helppoa kun ei ole hankalia aikoja tai vaikeita asioita. Lasten syntymän myötä suhde joutuu koetukselle (väsymys, vastuu, roolit ja työnjako, joustaminen) ja siinä punnitaan millainen ihminen on oikeasti, pystyykö olemaan kypsä aikuinen vai jääkö keskenkasvuiseksi. Myös rakkaus punnitaan: joustanko toisen puolesta, tuenko ja ymmärränkö, otanko vastuun omista teoistani ja sanoistani. Parisuhde kestää vanhemmuuden koetuksen tai sitten ei. Joka tapauksessa toisen tuntee sitten paljon paremmin: hänen todellisen luonteensa, arvomaailman sekä kuinka paljon arvostaa ja kunnioittaa kumppaniansa. Moni voi yllättyä ja yllättyykin (vaikka asioista olisi puhuttu ja sovittu etukäteen). Sellaista se on.
Näinpä. Tuossa joutuu oikeasti testaamaan kyetäänkö toimimaan yhdessä kun on hankalaa. Pikkulapsiaika on kuitenkin peruspositiivinen haaste, lapset kasvavat, elämä helpottuu. Mutta ihan hyvä haaste. Sillä ikävämpiä haasteita tulee kaikille pareille varmasti eteen elämän myötä: kasvetaan eri suuntiin, tulee sairauksia, kuolemia, työttömyyttä, onnettomuuksia... Tavallaan parempi, että ne nuorena solmitut suhteet joutuu koetukselle jo kertaalleen ennen noita haasteita, kerkeää erota ja etsiä kumppanin jonka kanssa ottaa nuo elämän isommat iskut yhdessä vastaan.
Kolme lasta ja maailman parasta aikaa. Usein kerronkin sen lapsille kuinka ovat parasta mitä elämä voi tarjota. Toki raskasta on välillä ollut kun miehellä reissutyö, mutta ihan parasta silti.
Vanhin on vielä muutaman vuoden kotona ennen kuin lentää pesästä ja nuorin vielä ihanan pieni niin tätä ihanuutta jatkuu vielä onneksi pitkään, vaikka tietysti samalla myös haikeaa kun tietää kuinka nopeasti aika menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä etten miettinyt syvällisemmin mitä lapsensaaminen minun kohdallani merkitsee ja kuinka paljon se vaatii. En osannut ennakoida että traumataustani alkaisi uudelleen oireilla raskaus- ja vauva-aikana. Sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja koko elämä romuttui. Olen kokenut vanhemmuuden raskaana ja vaativana vaikka hyviäkin hetkiä on ollut.
Taustastani ja omasta vaillejäämisestäni johtuen minun olisi pitänyt keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiini. Nyt minun on pitänyt keskittyä lapseen ja hänen hyvinvointiinsa. Sitähän vanhemmuus on ja niin sen kuuluukin olla että lapsen tarpeet tulevat ensin. En vain tajunnut kuinka vaativana ja raskaana sen tulisin kokemaan. Olen joutunut antamaan itsestäni yli sen mitä minulla olisi ollut varaa antaa. Sellaista mitä en ole itse koskaan saanut.
Mikään tässä ei tietenkään ole lapsen vika ja hoidan tämän ainokaiseni parhaan kykyni mukaan. Mutta jos saisin valita uudelleen en tekisi lasta, niin raskasta tämä on ollut. Ehkä joku samanlaisen taustan omaava ymmärtää mistä puhun.
Jos saisin palata ajassa taaksepäin, en tekisi lapsia. En suunnitellut lapsia ja olin köyhä. Häpesin raskauksiani, eikä minua niistä kukaan onnitellut. Synnytyksiin ei siihen aikaan saanut kivunlievitystä ja ne oli hirveitä, pelkäsin kuolevani, niistä jäi traumoja jotka tulivat uniin yli 20 vuoden ajan. Ei ollut mitään tukiverkkoa läheisistä. Nuoruuden voimat kului arjesta selviytymiseen.
En voi sanoa, että olisin nauttinut äitiydestäni, mutta silti rakastin lapsiani ja omistauduin täysillä perhe-elämään. Elämäntapani ovat aina olleet raittit ja halusin antaa heille turvallisen lapsuuden.
Lapset on jo aikuisia. En tiedä onko meillä ollut mitään selviä riitojakaan, mutta he muistuttavat usein että olen ollut huono äiti. He eivät halua muistaa eikä pitää yhteyksiä edes äitienpäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun pääsis takaisin siihen hetkeen naisen kysyessä josko laitettais hynttyyt yhteen - vastaus olisi "tää oli tässä" eikä "no joo, katsotaan mitä tuleman pitää"
25 vuotta myöhemmin on ymmårtänyt olleensa naiselle vain ja ainoastaan keino päästä käsiksi keskiluokkaiseen elämään eikä mitään muuta.
En kadu. Parisuhde meni, mutta joutikin mennä. Ilman lapsia en olisi ehkä saanut selville miehen totaalista itsekkyyttä niin nopeasti. Ei kuitenkaan heti suhteen alkuun lapsia saatu, mutta isäksi tultuaan tuo itsekkyys oikein korostui. Ja lapset on ihan parhaita, isästään huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolme lasta ja maailman parasta aikaa. Usein kerronkin sen lapsille kuinka ovat parasta mitä elämä voi tarjota. Toki raskasta on välillä ollut kun miehellä reissutyö, mutta ihan parasta silti.
Vanhin on vielä muutaman vuoden kotona ennen kuin lentää pesästä ja nuorin vielä ihanan pieni niin tätä ihanuutta jatkuu vielä onneksi pitkään, vaikka tietysti samalla myös haikeaa kun tietää kuinka nopeasti aika menee.
Miksi tätä pitää alapeukuttaa? Koska oma elämä ei mennyt samoin tai omat kokemukset lapsista eivät ole olleet samanlaisia?
Lapsien tekeminen ex-vaimon kansaa kaduttaa ja todella paljon. Maailman huonoin vaimo ja äiti. Lapset joutuvat kärsimään hänestä loppuelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu, ovat parasta elämässäni. Sen sijaan kadun rehellisesti sitä, että valitsin exäni puolisokseni ja vanhemmaksi lapsilleni. Mikä on tietenkin ristiriidassa sen kanssa, että hänen kanssaan sain nuo minulle maailman rakkaimmat lapset.
Jos voisin päättää uudestaan niin en tekisi yhtään. Maailma on törkeä paikka.
Lapset ovat parasta mitä mieheni kanssa olemme saaneet aikaan ja rakkaita. Mutta tosiaan jos voisin vielä muuttaa asian niin en tekisi yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu, vaikka kieltämättä rankkaa on ollut pienten lasten kanssa. Lapset tuovat kuitenkin elämään sisältöä ja uskomatonta pohjatonta rakkautta. Lapset ovat myös pakottaneet kasvamaan ihmisenä. Ilman lapsia elämä tuntui merkityksettömältä vaikka ennen lapsia oli työ, parisuhde ja harrastuksia yms.
Vierailija kirjoitti:
En oo katunut.
Hetkeäkään en ole katunut elämäni ihanimpia tapauksia, lapsiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellenikin tuli ero ja sitä enemmän tuntuu että lapset on suunnilleen ainoa asia miksi mennyt elämä ei tunnu aivan turhalta. Muuten tuntuisi että se koko 20 vuotta sen miehen kanssa oli hukkaan heitettyä. Lisäksi eron jälkeen on ollut pakko jaksaa ja jatkaa elämää, eikä ole tarvinnut olla yksin. Lapset tekee kaikesta merkityksellisempää.
Minulla on juuri päinvastainen kokemus.
Parhaat vuoteni menivät hukkaan koti- ja perheleikeissä.
Ehkä juurisyy on että puoliso halusi niitä lapsia enemmän ja emme olleet oikein samoilla yhteisillä taajuuksilla monien muidenkaan asioiden suhteen.
Karmea reissu. Mun ainoa elämä meni nyt näin.
Missä leikeissä? Ei ihme jos tuli ero, jos se oli sinulle leikkiä. Eiköhän se muulle perheelle ollut ihan oikeaa elämää.
Leikeissä siinä mielessä kuin ihminen, joka tajuaa tekevänsä jotain itselleen merkityksetöntä, mutta puuhailee kuitenkin mukana koska niin kuuluu tehdä.
Falskia näyttelemistä.
En kadu. Syntymä on kuolemantuomio.
Tekisin koska tahansa saman valinnan tehdä lisää matkustajia väistämättä törmäävään junaan. Matkalla ennen törmäystä rakkaani voivat vaikka jutella muille matkustajille, jos muut matkustajat haluavat jutella.
Vähän. Tuli erityislapsi. Tiedän kuitenkin että olisin onneton lapsettoman, joten näin on parempi. Ja todennäköisesti joskus helpottaa vielä.
Kyllä miesten on syytä miettiä tarkkaan lähteekö prismaperheilyyn. Pakkotyötä vuosikausiksi vähillä unilla. Nyky hinnoilla palkka menee kuluihin kun kaikki niin kallista. Eli ei aikaa ei rahaa omiin juttuihin. Harvemmin on miesten unelma hommaa kiljuvan kapalon kantelu.