Miten olla itsevarma ilman esittämistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin yleensä toimii, että panostan hyvään ensivaikutelmaan. Siis hypetän ja hehkutan ja psyykkaan itseäni, yritän innostaa ja kannustaa päässäni kun menen johonkin uuteen tilanteeseen, kouluun tai työhön ja oon niin positiivisuus ja ystävällisyys edellä kuin voi. Sitten helpottaa, musta pidetään ainakin enemmän kuin jos menen tosi jännittyneenä ja välttelevänä tutustumaan uusiin ihmisiin. Joskus jos on vaikka pitkä loma välissä tai ei muuten näe noita ihmisiä, alkaa taas vähän jännittää ja vaatii itseltä ihan tuota hehkutusta ja hyviin asioihin keskittymistä niin saa hommat taas sujumaan. Sitten ei tarvitse esittää.

Hyvä muuten, kunhan ei mene yli. Tunnistin kuvauksestasi vaan ihmisen, joka vaikuttaa epäaidolta kaikessa hypetyksessään.

En tunnista itseäni tuosta enkä usko ollenkaan, että tuo näkyy ulospäin, mitä päässäni ajattelen vaikka ennen työhaastatteluun menoa. Vahvimmin itseni kannustamisesta muistona tulee mieleen kun vastavalmistuneena olin saanut uuden työpaikan ja olin tottakai vielä koeajalla. Tuli soitto, että pääsenkö yksin tuuraamaan toista työntekijää iltavuoroon vaikka en ollut vastaavassa paikassa ollut edes pyörähtänyt enkä todella tiennyt mitä olisi edessä. Täysin vieras paikka ja tehtävät. Tietysti ensin vähän säikähdin, mutta päätin kokeilla ja päässäni vain, että siellä puhelimen toisessa päässä on tosi mukavia ihmisiä ja kun kuuntelen vaan tarkkaan asiat niin pääsen jyvälle, kysyn jos en ymmärrä. Ja että voin varmasti soittaa jollekin jos tulee yrityksestä huolimatta hätätilanne enkä tiedä mitä tehdä, eihän se olisi mun syy ja ettei sellaista kannata edes etukäteen pelätä. Sitten painelin sinne, että ryhtiä pyttyyn ja ystävällinen leveä hymy naamalle, valmiina oppimaan homman ja kohtaamaan nuo ihmiset, jotka voivat luottaa muhun, että yritän parhaani enkä ole ihan huono. Ja mut otettiinkin todella ystävällisesti vastaan kun tulin motivoituneena paikalle, että aion yrittää parhaani ja sain pikaperehdytyksen ja lupasivat olla tavoitettavissa jos täytyy soittaa vuoron aikana. Vaikuttivat tosi mukavilta ja olivat jopa tehneet valmisteluja, että jotkin hommat olisivat helpompia. Kaikki meni hyvin ja tuntui, että tuo, että luottamus työkavereihin puolin ja toisin syntyi helposti vaikutti hyvin työilmapiiriin koko sen ajan mitä olin siellä ja ehkä sen jälkeen. Vaikka oikeasti pelotti tosi paljon kun ensin soitettiin.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ihmettelen miten aito itsevarmuus tarkoittaisi rahaa tai valtaa? Miksi ego tarvitsisi mitään pönkitystä mistään? Esim. itse tiesin että olin tietyssä töissä hyvä mutta ei se riittänyt kannattelemaan muuten vajavaista itseluottamusta. Se oli työminä mutta työminä oli vähän erilainen kuin se oikea minä siviilissä. 

En ole pystynyt millään keinolla parantamaan itseluottamustani. Vaikka kuinka tarkastelisi itseään niin en näe kuin suuria puutteita ja hyviä asioita on hyvin vähän. Olen vaan rehellinen itselleni.

Aito itsevarmuus ei tarvitse rahaa, valtaa tai pönkitystä. Se on pohjimmiltaan sitä että on tyytyväinen itseensä, ei siksi että voisi päteä, vaan siksi että riittää itselle. Tämä johtaa siihen että ei välitä siitä mitä muut ovat mieltä sinusta ja et tee asioita muiden odotusten mukaisesti, vaan omasta halusta. Aidosti itsevarman ei tarvitse todistella itseään muille, eikä häntä kyseinen toiminta edes kiinnosta, koska ei saa siitä mitään. Todellisuudessa se on todella harvinaista että itsevarmuudessa ei olisi tippaakaan luotua illuusiota.

Seuraa vanhempia ihmisiä, siellä heitä on jos jossain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vain ohiksena mieleen, että miksi epävarmuus, arkuus, ujous ym. ärsyttävät joitakin ihmisiä niin paljon? Minä olen koko ikäni saanut kuulla moitteita siitä, että olen "aran" oloinen. Arvostelua on tullut silloinkin, kun omasta mielestäni olen ollut jopa melko rentoutunut. Miksi pitäisi olla itsevarma tai itsevarman oloinen?

Terve itsevarmuus herättää luottamusta. Esimerkiksi työyhteyksissä se on tosi tärkeää. Arka, ujo ja epävarma ihminen ei herätä luottamusta siitä, että hommat tulevat hoidetuksi.

Itsellä on kokemus päinvastaisesta, sekä palautteen että omien havaintojen kautta. Hyvin itsevarmasta ihmisestä saattaa tulla tunne, ettei välitä paneutua asiaan tai kykene kuuntelemaan aidosti. Sellainen neutraali on paras, mutta mielummin varovaisen kohtelias kuin varmuutta uhkuva tekijätyyppi. Toimii tämä jälkimmäinen paremmin, jos ei tarvitse tehdä lähtökohtaisesti yhteistyötä tai ole hirveästi vastuuta. Ihmisenä ihmiselle herättää luottamusta. Asiakaspalvelua, tekijänä ja asiakkaana.

En oikein tykkää käsitteestä itsevarmuus sillä siitä saa herkästi kuvan arrogantista omahyväisestä ihimsestä mistä ei toki ole kyse.

Itselläni itsevarmuus on oman itseni hyväksymistä. Sen hyväksymistä että mokaan menettämättä kasvojani, osaan ja uskallan nauraa itselleni. En ota itseäni liian juhlallisesti, samanlainen tallaaja olen kuin kaikki muutkin, en tippaakaan huonompi mutta en parempikaan. En kenenkään ala- enkä yläpuolella.

Kestän sen että minusta ei läheskään kaikki pidä. En minäkään pidä kaikista. Kuitenkin pyrin tulemaan neutraalilla tavalla toimeen kaikkien kanssa kuitenkaan antamatta kävelemästä ylitseni.

Itse arvostus, terve sellainen on mielestäni parempi ilmaisu.  En ole aina ollut sinut itseni kanssa, mutta olen kasvanut siihen. Nuoruuteen kuuluu ilman muuta epävarmuus koska elämänkokemusta ei vielä ole ja oman itsensä etsiminen kesken.  Kuitenkin itsensä hyväksymistä ja rauhassa levätä oman itsenään voi kehittää ja oppia. 

Myös se, että uskaltaa ja kykenee elämään myös yksin, oman itsensä varassa ilman pönkittävää kainalosauvaa missään muodossa kuuluu hyvään itsetuntoon. Se, että ei epätoivoisesti roiku toisessa ja romahda ja luhistu jos se pönkkä katoaa elämästä. Toisen varaan rakennettu varmuus on tuuleen kylvämistä. Omasta itsestä, sisältä se tulee. Silloin voi elää täyspainoisesti iloineen ja suruineen ja vastoinkäymisineen ja mitä elämä nyt kulloinkin eteen tuo.

Esittää ei missään nimessä pidä, se näkyy läpi.

Tuo oli hyvä kirjoitus ^, kiitos!

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

En osaa sanoa, tunnen henkilön joka ei ole sen verran kuin tunnen, erityisen välkky.  Mutta hän antaa aina toisen puhua, täten "voittaa" ilman esittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

Tässä sekoittuu ulkoinen asema ja itsetunto. Toki pettymykset voivat itseluottamukseen hetkellisesti vaikuttaa, mutta aito itsevarmuus ei juuri riipukaan muiden sinulle antamasta arvosta. Olet se sama ihminen, riippumatta siitä kuinka muut sinut näkevät ja tiedät tämän itse. Eivätkä ulkoiset seikat sitä horjuta.

Vierailija kirjoitti:

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

Käännetään tämä vielä ympäri, että on ihminen jolla on ulkonäkö, raha ja pois otetaan itsevarmuus, niin todennäköisesti löydämme enemmän aikaamme sopivia ihmisiä joita korostetusti hallitsevat narsistiset piirteet.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan somekulttuuri ja kuolautuminen ruokkii huonoa itsetuntoa. Ihmiset on liikaa yksin tai omissa kuppikunnissaan.

Aikuisena ihmisenä en syyttäisi somea. Kyllä me kaikki jo tiedetään, että somessa esitetään yksi näkökulma asioihin ja meillä on ympärillämme ihan oikeita ihmisiä ja läheisiä ja siten tiedämme, että elämä on paljon monimutkaisempaa ja -muotoisempaa kuin mitä some näyttää. Jos joku ei vielä tiennyt, niin someen laitettu sisältö on etukäteen mietittyä ja monet käyttää myös erilaisia filttereitä ja muuta vääristelyä. Meidän vain täytyy kasvaa aikuisiksi tämän somen kanssa ja katsottava sen puhelimenruudun ulkopuolellekin.

Sanoisin että se mitä ap etsii, ei ole näkösällä.

Vierailija kirjoitti:

Tuli vain ohiksena mieleen, että miksi epävarmuus, arkuus, ujous ym. ärsyttävät joitakin ihmisiä niin paljon? Minä olen koko ikäni saanut kuulla moitteita siitä, että olen "aran" oloinen. Arvostelua on tullut silloinkin, kun omasta mielestäni olen ollut jopa melko rentoutunut. Miksi pitäisi olla itsevarma tai itsevarman oloinen?

En tiedä miksi, mutta totta tosiaan sellainen säikky, arka ja uivelo ihminen on jotenkin perin juurin ärsyttävä. Vaikka kenen onnesta se sitten on pois jos joku on sellainen ... en tiedä!

Vierailija kirjoitti:

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

Kyllä, itseään tulee rakastaa ehdoitta. Se on kestävän itsetunnon ja elämän edellytys. On keskenkasvuista rakentaa oma itse itsensä ulkopuolisiin asioihin. Silloin ihminen on hyvin haavoittuva. Olosuhteet ja tilanteet muuttuvat aina, se väistämätöntä elämässä. Jos tärkein ihmissuhde eli suhde itseensä on kunnossa, elämä on helpompaa, monin tavoin ja ihminen sopeutuu erilaisiin tilanteisiin paremmin. Ja on kivempaa myös. 

Minä en osaa ollenkaan esittää. Olen hyväksynyt, että olen toisinaan hiljainen, ujo ja arka. Enää en välitä siitä vaikka se ärsyttäisi. Uskon, että nimenomaan ne oikeat ihmiset ovat lähelläni, olen sitten millainen hyvänsä. Jos saisin sosiaalisia kontakteja esittämälläni roolilla, katoaisivatko lähelle haalimani ihmiset, kun olisinkin oma itseni? 

Tuleeko tämä jostain Amerikasta tämä tietynlainen sosiaalisuus-ja itsevarmuusnormi? Nykyään tuntuu, että kaikkien pitäisi olla kovaäänisiä, itsevarmoja ja jollain lailla jopa kovia. Mutta miksi? Tykkään itse empaattisista, herkistä, toisille tilaa antavista ihmisistä.

Alkuperäiselle sanoisin, älä ala esittää rooleja. Saatat väsyttää itsesi. Jossain kuoren alla on kuitenkin se epävarma, ujo sinä. Entä jos aloitat hyväksymällä itsesi, sellaisena kuin olet. Maailma tarvitsee niin monenlaisia ihmisiä. Hiljaisia, kovaäänisiä, ratkaisijoita, tuumiskelijoita.  Olet arvokas ja ihana kun olet juuri sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan somekulttuuri ja kuolautuminen ruokkii huonoa itsetuntoa. Ihmiset on liikaa yksin tai omissa kuppikunnissaan.

Aikuisena ihmisenä en syyttäisi somea. Kyllä me kaikki jo tiedetään, että somessa esitetään yksi näkökulma asioihin ja meillä on ympärillämme ihan oikeita ihmisiä ja läheisiä ja siten tiedämme, että elämä on paljon monimutkaisempaa ja -muotoisempaa kuin mitä some näyttää. Jos joku ei vielä tiennyt, niin someen laitettu sisältö on etukäteen mietittyä ja monet käyttää myös erilaisia filttereitä ja muuta vääristelyä. Meidän vain täytyy kasvaa aikuisiksi tämän somen kanssa ja katsottava sen puhelimenruudun ulkopuolellekin.

Juuri näin. Jokainen voi kysyä itseltään mitä sieltä somesta saa? Kun postaat kuvan, niin mitä toivot tapahtuvan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

Kyllä, itseään tulee rakastaa ehdoitta. Se on kestävän itsetunnon ja elämän edellytys. On keskenkasvuista rakentaa oma itse itsensä ulkopuolisiin asioihin. Silloin ihminen on hyvin haavoittuva. Olosuhteet ja tilanteet muuttuvat aina, se väistämätöntä elämässä. Jos tärkein ihmissuhde eli suhde itseensä on kunnossa, elämä on helpompaa, monin tavoin ja ihminen sopeutuu erilaisiin tilanteisiin paremmin. Ja on kivempaa myös. 

Tämän tämmöinen "itsensä rakastaminen" on aivan täyttä kuraa, pöhköä jenkkihömppää.

Sanoisin, että elämässä loppujen lopuksi on helpointa ja miellyttävintä olla oma itsensä. Sellainen versio itsestä, jonka itsekin allekirjoittaa. Itsemyötätunnolla on hyvä lähteä rakentamaan. Tällöin ei tarvitse esittää mitään ja voit olla itsevarma. Vaatii monilta kovastikin työstöä, sellaista se elämä on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

Kyllä, itseään tulee rakastaa ehdoitta. Se on kestävän itsetunnon ja elämän edellytys. On keskenkasvuista rakentaa oma itse itsensä ulkopuolisiin asioihin. Silloin ihminen on hyvin haavoittuva. Olosuhteet ja tilanteet muuttuvat aina, se väistämätöntä elämässä. Jos tärkein ihmissuhde eli suhde itseensä on kunnossa, elämä on helpompaa, monin tavoin ja ihminen sopeutuu erilaisiin tilanteisiin paremmin. Ja on kivempaa myös. 

Tämän tämmöinen "itsensä rakastaminen" on aivan täyttä kuraa, pöhköä jenkkihömppää.

Huomaan, että sinulla on oma prosessi vielä kesken. Voimia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vain ohiksena mieleen, että miksi epävarmuus, arkuus, ujous ym. ärsyttävät joitakin ihmisiä niin paljon? Minä olen koko ikäni saanut kuulla moitteita siitä, että olen "aran" oloinen. Arvostelua on tullut silloinkin, kun omasta mielestäni olen ollut jopa melko rentoutunut. Miksi pitäisi olla itsevarma tai itsevarman oloinen?

En tiedä miksi, mutta totta tosiaan sellainen säikky, arka ja uivelo ihminen on jotenkin perin juurin ärsyttävä. Vaikka kenen onnesta se sitten on pois jos joku on sellainen ... en tiedä!

Musta ei ole. Jos verrataan päälleliimattua roolia esittävään urpoon, niin ei todellakaan. Yleensä se urpon rooli vaatii myös jotain muilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

Kyllä, itseään tulee rakastaa ehdoitta. Se on kestävän itsetunnon ja elämän edellytys. On keskenkasvuista rakentaa oma itse itsensä ulkopuolisiin asioihin. Silloin ihminen on hyvin haavoittuva. Olosuhteet ja tilanteet muuttuvat aina, se väistämätöntä elämässä. Jos tärkein ihmissuhde eli suhde itseensä on kunnossa, elämä on helpompaa, monin tavoin ja ihminen sopeutuu erilaisiin tilanteisiin paremmin. Ja on kivempaa myös. 

Tämän tämmöinen "itsensä rakastaminen" on aivan täyttä kuraa, pöhköä jenkkihömppää.

Olen eri ja hyvi rujo mies. Ehkä ne ovat vain sanoja, mitä et siedä. Tällä rakkaudella itseään kohtaan tarkoitetaan monia asioita. Se voi olla vaikka muutama saunakalja, jos se hetki saunassa sitä vaatii ja auttaa palautumaan ja ajattelemaan. Ei tässä ole oikeita tai vääriä tapoja, aivan kun ei ole oikeita ja vääriä ihmisiä. Miehiset mallit on aivan yhtä hyviä kuin muutkin jos ne palvelee tarkoitusta, eivätkä muut ihmiset kärsi. Se mikä sua auttaa on sun arvioitavissa, millä voit tehdä itselle kestävästi paremman olon. Pikapalkinnot, kuten perseiden juominen ei lähtökohtaisesti toimi, vaan ne lopulta ottavat enemmän kuin antavat.