Miten olla itsevarma ilman esittämistä?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista.

Vähän tuntuu, että kaikki kaatuu samaan aikaan päälle. Poikaystävä jätti, työpaikasta lomautus ja varmaan kohta irtisanominen, paras ystävänikin muuttui kylmäksi. Onneksi tapasin kivan miehen, hän antaa minulle itsevarmuutta pelkällä läsnäolollaan.

AP

Alapeukutin, koska oikea itsevarmuus ei tule muista ihmisistä, vaan sinusta itsestäsi. Jos olisit oikeasti itsevarma, sitä ei horjuttaisi edes se jos nykyinen kiva miehesikin jättäisi sinut yllättäen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en osaa ollenkaan esittää. Olen hyväksynyt, että olen toisinaan hiljainen, ujo ja arka. Enää en välitä siitä vaikka se ärsyttäisi. Uskon, että nimenomaan ne oikeat ihmiset ovat lähelläni, olen sitten millainen hyvänsä. Jos saisin sosiaalisia kontakteja esittämälläni roolilla, katoaisivatko lähelle haalimani ihmiset, kun olisinkin oma itseni? 

Tuleeko tämä jostain Amerikasta tämä tietynlainen sosiaalisuus-ja itsevarmuusnormi? Nykyään tuntuu, että kaikkien pitäisi olla kovaäänisiä, itsevarmoja ja jollain lailla jopa kovia. Mutta miksi? Tykkään itse empaattisista, herkistä, toisille tilaa antavista ihmisistä.

Alkuperäiselle sanoisin, älä ala esittää rooleja. Saatat väsyttää itsesi. Jossain kuoren alla on kuitenkin se epävarma, ujo sinä. Entä jos aloitat hyväksymällä itsesi, sellaisena kuin olet. Maailma tarvitsee niin monenlaisia ihmisiä. Hiljaisia, kovaäänisiä, ratkaisijoita, tuumiskelijoita.  Olet arvokas ja ihana kun olet juuri sinä.

Minusta taas itsevarmuus on juuri sitä, että uskoo pärjääväänsä ja olevansa ihan ok, seurassa tai yksin. Ei siis liitonnainen äänekkyyteen tai ekstroversioon, vaan siihen ettå luottaa omaan arviointikykyynsä ja pystyy tuomaan ajatuksensa ilmi silloin, kun sen näkee aidosti tarpeelliseksi (mikä ei välttämättä tarvitse olla usein).

Epävarmana en siis automaattisesti pidä hiljaista tai vetäytyvää, jopa ujoakaan ihmistä, vaan henkilöä joka mukautuu oman persoonansa kustannuksellakin ja arvioi tekemistään ja olemistaan muiden silmin omiensa sijasta. Eli sinua en mm kommenttisi perusteella pitäisi epävarmana.

Ihminen on jo silloin itsevarma, kun hänen ei tarvitse miettiä, että miten esittäisi ja näyttäisi itsevarmalta.

Muualta poimittua:

"Hyvä itsetunto ei ole

Samaa kuin itsevarma esiintyminen tai ulkoinen menestyminen. Pelkkää itsevarmuutta ja itsensä näkemistä ainoastaan myönteisessä valossa. Sosiaalista rohkeutta, sillä myös ujolla tai syrjäänvetäytyvällä ihmisellä voi olla hyvä itsetunto.

Mitä eroa on Itsetunnolla ja itseluottamuksella?

Itsetunto on siis sitä, kuinka arvokkaiksi itsemme tunnemme ilman mitään suorituksia. Itseluottamus taas kertoo siitä, mihin kaikkeen uskomme pystyvämme. Jokainen haluaa varmasti raudanlujan itseluottamuksen."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleekin tuosta mieleen että moni siis rakentaa itsetuntonsa ehkä sellaisen ulkoisen varaan. Kun se asia otetaan pois eli ulkonäkö, raha tai työ niin mitä jäljelle jää? Eli silloin pitäisi jäädä kuitenkin terve itsetunto jäljelle. Ja moni ongelma juontuu siitä ettei sitä tervettä itsetuntoa jää jäljelle jos esim. menettää työnsä. 

Kyllä, itseään tulee rakastaa ehdoitta. Se on kestävän itsetunnon ja elämän edellytys. On keskenkasvuista rakentaa oma itse itsensä ulkopuolisiin asioihin. Silloin ihminen on hyvin haavoittuva. Olosuhteet ja tilanteet muuttuvat aina, se väistämätöntä elämässä. Jos tärkein ihmissuhde eli suhde itseensä on kunnossa, elämä on helpompaa, monin tavoin ja ihminen sopeutuu erilaisiin tilanteisiin paremmin. Ja on kivempaa myös. 

Tämän tämmöinen "itsensä rakastaminen" on aivan täyttä kuraa, pöhköä jenkkihömppää.

Huomaan, että sinulla on oma prosessi vielä kesken. Voimia. 

Hahaa! Tarkoitin tätä termiä "itsensä rakastaminen". Itserakkaus on negatiivinen asia suomen kielessä ja suomalaisessa kulttuurissa. Englannin "love" on hyvin erilainen sana kuin suomen "rakastaa".

Itsensä hyväksymistä ja tervettä itsetuntoa vastaan minulla ei ole mitään tietenkään.

Ehkä sen "ole oma itsesi" sijasta voisi sanoa, että ole rauhallinen ja rehellinen. Et voi olla itsevarma jos esität, koska roolilla ei ole vankkaa pohjaa.

Ennen jotain jännittävää tilannetta, sano itsellesi, että se ei kestä kauaa. Mietit mitä oikeasti ajattelet asioista, ja puhut totuudenmukaisesti, tai jos erimielisyys on ongelma, hymyilet rauhallisesti (voit ajatella mielessäsi että "enpä nyt tiedä tuosta"). Ihan hyvin voi katsoa silmiin ja sanoa, että vähän jännittää. Voi kysyä jos ei tiedä jotain, mikään ei ole typerämpää kuin esittää tietävänsä. Koita muistaa, että muutkin ovat vain ihmisiä.

Itse olen vähän ujo, ja hitaasti lämpeävä, mutta silti rauhallisuuden ja sanavalmiuden takia on myös sanottu itsevarmaksi.

Unohda itsesi ja keskity jokaisessa tilanteessa pelkästään käsillä olevaan asiaan. Se on tärkeämpi kuin sinä ja se, mitä kuvittelet muiden sinusta ajattelevan. Asiat asioina ja aapee kulkee siinä sitten mukana. Kyllä sinä asioita osaat ratkaista ja niistä selvitä.

Ikä ja kokemus tuo varmuutta, myös itsevarmuutta. Kannattaa siis mennä, tehdä ja kokeilla erilaisia asioita, saa kokemusta siitä, että pystyy ja onnistuu. Tämän huomasin jo nuorena, ja pyrin kartuttamaan kokemusta, jotta varmuutta tuli lisää erilaisissa asioissa. Muut ihmiset myös normaalisti ymmärtävät, että nuorempi ja kokemattomampi on epävarmempi, ja tasapainoiselle ja kypsälle ihmiselle tämä on ok (ei tule tarvetta jotenkin latistaa, vaan tukea ja kannustaa epävarmempaa).

Pidän itseäni terveen itsevarmana ihmisenä. Niinpä uskallan myös näyttää epäröintini ja epävarmuuteni. En millään tapaa yritä "esittää itsevarmaa" 24/7. Usein päinvastoin alennan statustani ja "esitän" epävarmempaa, jos se auttaa kommunikaatiossa toisen, epävarmemmin käyttäytyvän henkilön kanssa. Laitoin tuossa verbin "esittää" lainausmerkkeihin, sillä käytös tulee minulta luonnostaan. Vastaavasti taas "nostan statustani", jos tarpeen on.

Kukaan ei myöskään ole kaikissa tilanteissa itsevarma, ja itsevarmuus asettuu jatkumolle eli ei ole joko/tai-ominaisuus. Sama ihminen on toisessa tilanteessa itsevarma, ja toisessa, vieraammassa tilanteessa epävarmempi. Minulle se ainakin on ok. Näin nelikymppisenä toki on sitä alussa mainitsemaani kokemusta jo sen verran, ettei oman epävarmuuden huomaaminen hätkäytä. On myös tullut opeteltua erilaisia tekniikoita, esim. hengitystekniikka, jolla voi rauhoittaa itseään, jos vaikka esiintymistilanteen huomaa jännittävän.

Synnyin itsevarmaksi, anteeksi. Toki tilaanteethan vaihtelevat joten eihän se nyt toisaalta niin mene että aina on yhtä itsevarma kuitenkaan. Pitkälle luonnekysymys silti.

Et välitä, mitä muut sinusta ajattelevat. Ole oma aito itsesi, etkä pyri miellyttämään muita.

Ei silti tarvitse olla epä kunnioittava tai ilkeä muille.

Kaikki lähtee siit fiiliksest mitä sä fiilaat.

Siispä ratkaisu on, fiilaa olevasi itsevarma, röyhkeä, dominoiva.

Miten olla itsevarma ilman esittämistä ?

Hyvä kysymys.

Mutta jos hiukka tarkemmin ajattelee, niin mitä tuo "itsevarmuus" oikeastaan on ? Ja samoin myös tuon "esittämisen" kanssa; mitä se on ?

Saati sitten, että onko silloin ihminen ylipäänsä itsevarma jos hän esittää tai pystyykö edes olemaan itsevarma esittämisellä. Ei. Show on show. 

Luulen, että itsevarmuus on hiukka kuin pikkimiehen varmuus siitä, että missä jää kestää ja missä ei. Tietäessään missä jää on heikkoa, hän ei sinne mene. Katson samoin, myös asian olevan samoin, ainakin osin, ihmisen itsevarmuuden kanssa. Missä ole hyvä ja missä en. Itsevarmuus on yksinkertaisesti oman itsensä tuntemista.

Asia on vaan sikäli kinkkinen, ettei itsevarmuus ole ihan best nuorena, koska omat taidot on salassa. Ajan kanssa kun oma lahjakkuus selviää niin parantaahan se itsevarmuutta. 

Minusta itsevarmuus on paras niillä ihmisillä, jotka lukevat Raamattua. Tutkimuksissa on selvitetty asia.

Jos et ole luonnostasi itsevarma, niin sittenhän sinun täytyy vaan rsityää sellaista. Ei ole olemassa muita konsteja.

Mutta kun esität ja saat sitten onnistumisia. Kokemusta karttuu, niin tulet itsevarmemmaksi.

Itsevarmuus tulee kokemuksesta ja siitä että hallitsen tilanteen, niin töissä kuin vapaalla.

Siinäpä se, tervettä itsevarmuutta ei voi feikata vaan se rakentuu ihan vauvasta asti. Ja jos/kun se jää rakentumatta niin sitä vahinkoa ei voi korjata enää myöhemmin vaan itsetunnon kanssa on erilaisia ongelmia. Osalla isompia, osalla pienempiä.

Osahan kuvittelee peittävänsä sen oman olemattoman itsetuntonsa joutavalla lesottamisella ja/tai haalimalla tavaraa tai sen hienon auton. Tällaisten ihmisten seurassa harva aidosti viihtyy koska se terve itsevarmuus puuttuu ja se on korvautunut ylimielisellä omahyväisyydellä ja röyhkeydellä. 

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä se, tervettä itsevarmuutta ei voi feikata vaan se rakentuu ihan vauvasta asti. Ja jos/kun se jää rakentumatta niin sitä vahinkoa ei voi korjata enää myöhemmin vaan itsetunnon kanssa on erilaisia ongelmia. Osalla isompia, osalla pienempiä.

Osahan kuvittelee peittävänsä sen oman olemattoman itsetuntonsa joutavalla lesottamisella ja/tai haalimalla tavaraa tai sen hienon auton. Tällaisten ihmisten seurassa harva aidosti viihtyy koska se terve itsevarmuus puuttuu ja se on korvautunut ylimielisellä omahyväisyydellä ja röyhkeydellä. 

Tsot, tsot. Nyt ollaan poistamassa itseltä kaikki vastuu. Tervettä itsevarmuutta VOI ja PITÄÄ kehittää. Harmillisen moni ihminen nostaa kädet ilmaan kun on kyse itsestä ja harvinaisen moni syyttää siitä jotain muuta tahoa. On totta että ihmisillä on erilaisia lähtökohtia, mutta tämäKÄÄN asia ei ole mikään joko tai, vaan pitää sisällään laidasta laitaan erilaisia tilanteita. Jokainen on vastuussa itsestään ja itsensä kehittämisestä.

Tunnen yhden yli 6-kymppisen äijän, joka postailee vähän väliä selfieitä, sellasia naamakuvia. Tulee mieleen että on tosi epävarma ukko.

Ei kannata ajatella että tilanteissa ollaan minä vastaan muut vaan että siinä on kumpikin osapuoli tekemässä sitä yhteistä kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden yli 6-kymppisen äijän, joka postailee vähän väliä selfieitä, sellasia naamakuvia. Tulee mieleen että on tosi epävarma ukko.

Aika moni postailee selffieitä. Useinhan naisten somekanavat täyttyy näistä selffieistä ja belffiesty ym. Haetaan hyväksyntää ulkoisten asioiden perusteella, joten kyllä se huonosta itsetunnosta kertoo, myös narsismista.

Vierailija kirjoitti:

Tuli vain ohiksena mieleen, että miksi epävarmuus, arkuus, ujous ym. ärsyttävät joitakin ihmisiä niin paljon? Minä olen koko ikäni saanut kuulla moitteita siitä, että olen "aran" oloinen. Arvostelua on tullut silloinkin, kun omasta mielestäni olen ollut jopa melko rentoutunut. Miksi pitäisi olla itsevarma tai itsevarman oloinen?

Hyvä kysymys. Olisiko samasta ilmiöstä kyse kuin eläinlaumoissa, missä arat yksilöt jää pahnanpohjimmaiseksi, saa vähiten ruokaa, ovat suurimmassa vaarassa (ensimmäiseksi suupalaksi napattavana joukon laitamilla) eikä pääse lisääntymään. Elämän luonne on aggressiivinen ja päällekäyvän röyhkeä ja vain vahvat selviytyy ja pääsee jatkamaan geenejään. Kaipa meidän aivojen sopukoissa on edelleen tämä sama sisäänrakennettu ominaisuus olemassa kuten muillakin lajeilla.

Täytyy myöntää että kyllä minuakin viehättää selvästi enemmän itsevarma aikuinen ihminen kuin arka. Arkuus on hetkittäin söpöä jossain huollettavaksi rinnastettavassa, esim. eläimessä tai pikkulapsessa. Mutta puolisoehdokkaassa... itsevarmasti tänne vaan kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin yleensä toimii, että panostan hyvään ensivaikutelmaan. Siis hypetän ja hehkutan ja psyykkaan itseäni, yritän innostaa ja kannustaa päässäni kun menen johonkin uuteen tilanteeseen, kouluun tai työhön ja oon niin positiivisuus ja ystävällisyys edellä kuin voi. Sitten helpottaa, musta pidetään ainakin enemmän kuin jos menen tosi jännittyneenä ja välttelevänä tutustumaan uusiin ihmisiin. Joskus jos on vaikka pitkä loma välissä tai ei muuten näe noita ihmisiä, alkaa taas vähän jännittää ja vaatii itseltä ihan tuota hehkutusta ja hyviin asioihin keskittymistä niin saa hommat taas sujumaan. Sitten ei tarvitse esittää.

Tätä ilmeisesti itsevarman ihmiset tekee oikeasti, koska itsevarma kaveri kertoi mulle samaa. Itse sen verran epävarma, ettei tommoinen toimi noin nopealla sykkeellä. Mutta uskoisin kyllä, että jos tekee pitempiaikaisen kuurin positiivista aivopesua, niin toi alkaisi uppoamaan kanssa.

Olet oikeassa. Aivot ovat joustavat ja ne hermoradat vahvistuu, mitä käyttää eniten ja vähiten käytetyt heikkenevät. Jos toivoo ajatusten juoksevan jollain tietyllä tavalla (ja tätä myöten vaikuttaa välittäjäaineisiinsa ja omaan fyysiseen oloonsa), pitää tehdä useita toistoja ja jumpata niitä ajatuksia menemään tiettyyn suuntaan. Ei se hetkessä tapahdu, mutta kuten sanoit niin ajan kanssa se alkaa uppoamaan.