Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusi kumppani ei halua nähdä aina kun mahdollista
03.11.2022 |
Eli molemmilla oma elämä ja näemme pari kertaa viikossa, joskus useammin. Silloin tällöin on päiviä, joina ei olisi muuta pakollista kummallakaan, mutta hän ei haluakaan nähdä. Lepää tai tekee kotitöitä tms.
Ihan ymmärrettävää, mutta kuitenkin pistää miettimään. Itse kun haluaisin olla jokaisen liikenevän hetken hänen kanssaan. Tulee mieleen, että ovatkohan tunteemme eri tasolla. Harmittaa ja pelottaa mihin suuntaan jatkossa.
Onko muilla ollut samaa ja miten on käynyt? Onko esim. kuitenkin muutettu yhteen jossain vaiheessa?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Minä lähdin. Kaipaan itse elämänkumppania, en tapailukaveria.
Tämä. Ap:ssa ei ole vikaa, kuten ei ole vikaa tapailukumppanissakaan, tarpeet eivät vain nyt kohtaa. Tämä on sellainen tilanne jossa jompikumpi joutuu joustamaan. Yleensä se on aina nainen, joka koittaa tehdä myönnytyksiä miehelle ja ajattelee olevansa ripustautuva, jos kaipaa intohimoisempaa yhdessäoloa, mutta ei sen niin tarvi olla. Ole ap uskollinen itsellesi ja sille mitä kaipaat, älä tee kompromisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan mikä vaihe on meneillään. Tiedostan että seuraava maalailu on aika sterotyyppistä.
Jos on ihan alkuvaiheen tutustumista, niin sitten treffit ehkä kerta viikkoon on ok, sitten kun alkaa tuntua että kiinnostuu ja ihastuu niin haluaa nähdä useammin mutta edelleen se ihminen on aika erillinen siitä arjesta. Joillakinhan tätä vaihetta voi kestää pitkäänkin ja jotkut myös jäävät tähän vaiheeseen eli elävät etäsuhteessa, jossa nähdään vaikka kerran viikossa, ehkä soitellaan tai laitetaan viestejä mutta ei välttämättä. Syitä siihen on yhtä monta kuin tapaustakin. Jokuhan nimenomaan voi haluta tällaisen suhteen missä on sitä omaa tilaa ja arkea. Arvelen että osalle se voi olla ihan aito, lämmin, sitoutunut ja rakastava parisuhde mutta jollekin se voi olla että ottaa vaan kermat päältä eli käy kerran pari viikossa paneen tai pyytää joskus jonnekin seuraksi kun on tylsää -> eli ihan vaan panosuhde. Jotku miehet haluu näitä, kyllä varmaan naisetkin.
Itse ajattelen, että odottaisin suhteen etenevän tai muuttuvan tuosta niin että tulee sellainen intensiivisempi rakastumisen vaihe missä se oman tilan ja ajan tarve tilapäisesti unohtuu niiltä introverteiltakin tyypeiltä. Että ihastuksessaan ja himossaan ja kaipuussaan rukkaa elämäänsä sen rakastumisensa kohteen mukaan ja koittaa järjestellä aikaa näkemiselle. Mutta rakastuneenakin on hyvä olla välillä erillään ja tehdä omia arjen asioita.
Ehkä ratkaisevaa on se, että miltä se tyyppi vaikuttaa, onko ihastuneen oloinen ja innokas kun nähdään. Ei varmaan oo oikeaa ja väärää, koska ihmiset on niin kovin erilaisia ja kyse on siinä et ootteko kaks liian erilaista ihmistä. Jos ei puhu samaa kieltä niin aika hankalaa.
Itse erosin ihmisestä, joka oli tosi pidättyväinen, ei puhunut tunteista eikä tunnistanut niitä, ei ilmaissut ihastumista juuri mitenkään olemuksellaan. Halusi kylläkin arjessa olla yhdessä, mutta koin koko ajan jääväni jostain paitsi. Nyt hän on enemmän itsensä kaltaisen insinöörin kanssa yhdessä. Joillekin parisuhde on sellaista järkiperustaisesti solmittua, ei niin tunnepitoista.
Miten lapsi on laitettava kumppanin edelle?
Jos lapsi kärsii siitä, että hänen tarpeita ei huomioida, koska pitää laittaa mies edelle.
Mies ei esim siedä melua, joten lapsen pitää olla hiljaa, ei saa kutsua kavereita kotiin. Mies haluaa illalla ja yöllä seksiaikaa, joten jos lapsi herää yöllä painajaiseen, hän ei saa tulla viereen nukkumaan.
Mies haluaa kahdenkeskistä lomaa, joten hän hommaa ulkomaanmatkan vain aikuisille, lapsellehan se olisi turhaa ja kallista.
Mies haluaa että kotona voi harrastaa lapsen poissa ollessa seksiä missä vaan, joten lapsi ei saa tulla kotiin isäviikolla.
Tokihan yksittäin nämä asiat ei ole kohtuuttomia.
Mutta kyllähän ne voi alkaa sitten kasaantua.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voitte sopia, että niinä päivinä milloin ette näe, laitatte kuitenkin viestejä ja soitatte, kerrotte jotain päivästänne, toivotatte hyvät yöt.
En tarkoita kerran tunnissa viestipommitusta, se tuntuu myös ahdistavalta ja kontrolloivalta.
No mutta kyllähän tuokin nyt on melkoista väkisin vääntämistä jos asia ei ole molemmille luontevaa ja tarpeellista.
Sitten se toinen pistää jonkun pusipusi-viestin vain siksi että toinen odottaa sellaisen saavansa. Kunnes ei enää muista laittaa..
Jotenkin sitä vaan näissä kaikissa pitäisi olla samalla sivulla ihan luonnostaan, mutta tuntuu näitä tapailun aloitus-juttuja lukiessa siltä että ihmiset on melko epätoivoisenkin halukkaita parisuhteeseen. Sitten sitä siedetään kaikenlaista, luovutaan omista toiveista ja yritetään aivan väärienkin ihmisten kanssa saada juttua toimimaan/etenemään vaikka toinen ei selvästikään esim kaipaa samalla tavalla läheisyyttä kuin itse. Tai kenties haluaa koko parisuhteelta aivan muuta kuin itse. Näistä ei myöskään tunnuta uskallettavan puhua vaan toivotaan ja oletetaan kaikenlaista, koska koko juttuhan voi olla sitten siinä jos jotain toiveita alkaa esittämään.
Ei sitä just omaa peilikuvaa pidä tietenkään odottaakaan tapaavansa, mutta melko perustavanlaatuisissakin näkemyseroissa sitä ollaan valmiita silti yrittämään että josko tämä tästä muuttuisi itselle(kin) ihanaksi ja toinen alkaisikin haluamaan samoja asioita joita vaille vielä siinä suhteessa jää.
Ei pitäisi ikinä tyytyä, että kunhan on nyt vaan joku joka on suunnilleen edes sinnepäin ja ajatella että kyllä se vielä muuttuu itselle sopivammaksi.
Miten tämä nykymeno vaikuttaakin niin nurinkuriselta? Toista pitää tietenkin tapailla tyyliin joku vuosi ja hyvin rennosti ja kepeästi, että voi edes kuvitella jonkinlaista tunnetta tulleen mukaan ja uutta tyyppiä ei tietenkään pidä edes kuvitella esittelevänsä edes kavereille, saati sitten sukulaisille ennen kuin on tunnettu ainakin vuosi.
Mitään kiirettä ei pidä pitää koska mihin on kiire?
Sen sijaan seksi pitää kyllä aloittaa liki heti ja vaikka ei vielä tunnetakaan eikä vielä ole minkäänlaisia tunteitakaan toista kohtaan vaan ainoastaan panettaa.
Mikä voisikaan mennä pieleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi on laitettava kumppanin edelle?
Jos lapsi kärsii siitä, että hänen tarpeita ei huomioida, koska pitää laittaa mies edelle.Mies ei esim siedä melua, joten lapsen pitää olla hiljaa, ei saa kutsua kavereita kotiin. Mies haluaa illalla ja yöllä seksiaikaa, joten jos lapsi herää yöllä painajaiseen, hän ei saa tulla viereen nukkumaan.
Mies haluaa kahdenkeskistä lomaa, joten hän hommaa ulkomaanmatkan vain aikuisille, lapsellehan se olisi turhaa ja kallista.
Mies haluaa että kotona voi harrastaa lapsen poissa ollessa seksiä missä vaan, joten lapsi ei saa tulla kotiin isäviikolla.Tokihan yksittäin nämä asiat ei ole kohtuuttomia.
Mutta kyllähän ne voi alkaa sitten kasaantua.
Meidän äitimme rakastui sokeasti uuteen mieheen niin, että lapset unohtuivat kokonaan. Ei arkena tehnyt kuin pakolliset ja kaipaili iltaisin miesystäväänsä. Ei huomannut olla kartalla mistään, koulukiusaamisista tai muusta. Viikonloput vei meidät alkoholisti-isällemme vaikkei hänen luokseen olisi oikeasti voinut lapsia viedä. Siellä sitten pärjäiltiin juoppohullun kanssa kun äiti oli löytänyt itselleen jotain parempaa.
Onhan tämä toki aika kärjistettyä, mutta todellakin vanhempi on vastuussa lapsistaan ja alaikäisten lasten pitäisi mielestäni olla ensimmäinen prioriteetti. Tässäkin tapauksessa olisi mielestäni nähty onko kyse tosirakkaudesta. Jos uusi kumppani ei lapsia hyväksy ja lähtee niin rakastiko edes oikeasti?
Jos pitää yhtään varoa näyttämästä tunteitaan ettei toinen rasitu ette ole sopivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.
M45
Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.
Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa.
Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu.
Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta. Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä.
Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle!
Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?
Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?
Joulujuhla harvemmin tulee yllätyksenä, joten ei ole validi tähän.
Toisessa kohdassa lasta lohdutettaisiin ja sitten lähdettäisiin treffeille, toki lapselle kertoen, että jutellaan myöhemmin lisää kunnolla. Ja sitten oikeasti myös palattaisiin asiaan.
Esimerkkejä omasta elämästäni kymmenen uusperhevuoden kokemuksella, molemmilla lapsia, ei yhteisiä:
-Lapsi/ex halusi vaihtaa viikkoja. Tähän ei suostuta, ellei myös toisen osapuolen lasten viikonvaihto onnistu, jotta saadaan välillä lapsetonta aikaakin. Meillä tämä vaihto onnistui, mutta sitä ei luvattu exälle ja lapselle ennen kuin oli neuvoteltu muiden asianosaisten kanssa.
-Teini ei halunnut mennä toiselle vanhemmalle viikonlopuksi. Tämä sopi etävanhemmalle. Lähivanhempi (minä) menee suunnitellusti konserttiin miehensä kanssa. Jos olisi pienempi lapsi, hommaisin lapsenvahdin.
-Lapsi lähtee reissuun etävanhemman kanssa. Etävanhemman luona on lapsen lemmikki. Etävanhempi pyytää exäänsä (lähiä siis) hoitamaan lemmikkiä loman ajan. Hoitaminen peruisi lähivanhemman jo sovitun menon. Lemmikille etsitään siis muu hoitaja, vaikka olisi kuinka lapsen lemmikki.
-Lapsen toinen vanhempi sairastuu eikä pääse viemään lasta harrastukseen. Toisella vanhemmalla on sovittua menoa. Lapsi jättää harrastuksen sillä viikolla väliin. Ei ole oikeasti iso juttu, jos ei joka kerran pääse, jos ei nyt ole ihan spesiaali kerta silloin.
-Lapsi haluaa ruokaa x. On sovittu, että vanhemman nais-/miesystävä tulee syömään juuri sinä päivänä. Hän on allerginen ruualle x. Sitä ei siis lapsen toiveesta huolimatta tehdä juuri silloin.
Luin nyt tuon jouluketjun. Meillä lapset eivät päätä kenen kanssa seurustelen/en seurustele. Itse asiassa suhteemme alussa mieheni lapset olisivat halunneet viettää joulun isänsä ja äitinsä kanssa. Minä totesin miehelle, että fine, itse tähtään pidemmällä tähtäimellä uusperheeseen, jossa joulut vietetään tämän meidän uusperheen kesken. Että en halua suhteeseen, jossa entinen perhe menee juhlapäivinä edelle. Että sekin on ihan yhtä hyvä tapa, mutta itse en sellaista suhteessani halua. Ja kas, olemme jo kymmenen vuotta viettäneet joulua omalla (uus)perheellämme ja miehen lapsetkin sopeutuivat hyvin.
Olen myös itse kasvanut uusperheessä. Isäpuoleni muutti meille, kun olin 8v. Onneksi äiti ei paljon asiaa kysellyt. Olisi kamalaa nyt aikuisena ymmärtää, että äitini onni olisi ollut minun käsissäni. Ei 8v lapsi ole valmis sellaisiin päätöksiin ja vastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voitte sopia, että niinä päivinä milloin ette näe, laitatte kuitenkin viestejä ja soitatte, kerrotte jotain päivästänne, toivotatte hyvät yöt.
En tarkoita kerran tunnissa viestipommitusta, se tuntuu myös ahdistavalta ja kontrolloivalta.
No mutta kyllähän tuokin nyt on melkoista väkisin vääntämistä jos asia ei ole molemmille luontevaa ja tarpeellista.
Sitten se toinen pistää jonkun pusipusi-viestin vain siksi että toinen odottaa sellaisen saavansa. Kunnes ei enää muista laittaa..
Jotenkin sitä vaan näissä kaikissa pitäisi olla samalla sivulla ihan luonnostaan, mutta tuntuu näitä tapailun aloitus-juttuja lukiessa siltä että ihmiset on melko epätoivoisenkin halukkaita parisuhteeseen. Sitten sitä siedetään kaikenlaista, luovutaan omista toiveista ja yritetään aivan väärienkin ihmisten kanssa saada juttua toimimaan/etenemään vaikka toinen ei selvästikään esim kaipaa samalla tavalla läheisyyttä kuin itse. Tai kenties haluaa koko parisuhteelta aivan muuta kuin itse. Näistä ei myöskään tunnuta uskallettavan puhua vaan toivotaan ja oletetaan kaikenlaista, koska koko juttuhan voi olla sitten siinä jos jotain toiveita alkaa esittämään.
Ei sitä just omaa peilikuvaa pidä tietenkään odottaakaan tapaavansa, mutta melko perustavanlaatuisissakin näkemyseroissa sitä ollaan valmiita silti yrittämään että josko tämä tästä muuttuisi itselle(kin) ihanaksi ja toinen alkaisikin haluamaan samoja asioita joita vaille vielä siinä suhteessa jää.
Ei pitäisi ikinä tyytyä, että kunhan on nyt vaan joku joka on suunnilleen edes sinnepäin ja ajatella että kyllä se vielä muuttuu itselle sopivammaksi.
Todella osuvasti sanottu! Kun sen oikean kanssa asiat kyllä sujuu riittävän luontevasti ilman että pitää väkisin vääntää ja koittaa muokata itseään ja tinkiä tarpeistaan ja toiveistaan. Pitää luottaa omaan intuitioon asiassa. Mutta niin, ihmiset tekohengittää pidemmän päälle elinkelvottomia suhteita ymmärtämällä ja joustamalla liian pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi kumppanisi on todennäköisesti sen verran introvertti että kaipaa myös omaa aikaa. Ja vaikka muuttaisitte yhteen niin kaipaisisi silloinkin. Jos alat sitä rajoittamaan niin hän ahdistuu ja häipyy elämästäsi.
Tämä. Terveeseen parisuhteeseen kuuluu myös oma aika. Sitä paitsi, jos lopetatte kasvamisen ihmisinä vain siksi että vietätte kaiken ajan yhdessä, kyllästytte toisiinne nopeammin.
Siis mitä? Terveessä parisuhteessa nähdään 2 x viikossa?
Aika harvassa taitaa tuollaiset suhteet olla. Monet asuvat yhdessäkin, täytyykö silloin toisen olla poissa kotoa useampi päivä viikossa jotta molemmille jää sitä omaa aikaa?
En suostuisi tuollaiseen, ap. Jos mies on oikeasti rakastunut ja alkuhuumassa, hän tulee vaikka läpi harmaan kiven nähdäkseen sinut aina kun se on vähänkin mahdollista. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Olin joskus samanlaisessa suhteessa, mies kaipasi omaa aikaa ja nähtiin se max. kolme kertaa viikossa. Myöhemmin selvisi että kävi heiluttamassa vehjettään ympäri kaupunkia. Kai vaistosin sen jo silloin aiemmin, mutten halunnut ajatella koko asiaa vaan uskottelin itselleni että on hyvä olla erossakin.
Voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta on meitä miehiäkin joille "vehkeen heilutus" kolme kertaa viikossa riittää vallan hyvin. Ei siinä tarvitse koko ajan nyhjätä yhdessä. Suhdekin säilyy tuoreenpana kun on omaakin aikaa.
Jos alussa pitää miettiä suhteen säilyttämistä tuoreena, niin taitaa kyseessä olla hieman väärä suhde. Muutenkin nämä suhteessa pitää olla omaa aikaa- jutut eivät siihen ihan alkuun päde, silloin jos ei olla täysin sekaisin toisesta niin ei olla koskaan. Hullaantunut ihminen tahtoo aivan varmasti nähdä aina kun vain töiltä ja harrastuksilta ja muilta pakollisilta menoiltaan pystyy.
No tämä juuri on huoleni ydin. Onko sitä todellista tunnetta siellä taustalla ollenkaan, vai vain tyytymistä ja järkeä.
Moni täällä tuntuu olevan sitä mieltä, että jotain vikaa tässä asetelmassa on. Lähellä on vain niin hyvä olla, etten kestä. Enkä itse haluaisi olla ns. turhaan erossa, ottaisin hänet seuraksi vaikka niihin kotitöihin. Voihan niitä yhdessäkin tehdä.
Onhan meitä erilaisia. Mutta itsekin olen introvertti eikä se tässä päde...
Ap
Sun on oakko miettiä teidän tilannetta, kun vaikkapa uusperhetilanteessa on tilanne täysin eri kuin kaksi sinkkua.
Oletteko te puhuneet näistä?
Tuohan se taitaa eniten ongelmia aiheuttaa kun nykyään niin monella sinkulla onkin jo lapsia edellisestä suhteesta.
Sitten kun tapaa uuden ihmisen niin siinäpä ei voikaan olla sillälailla tunteidensa vietävänä ja hullaantua toisesta kuten lapsettomana sinkkuna voi vaan on ne tietyt realiteetit jotka pitää priorisoida kaiken edelle. Toki siis ennenkin on ollut opiskelut, työ ym mutta nyt tuon kaiken lisäksi on vastuulla ja huolehdittavana pieniä ihmisiä joita ei voi laittaa "pitoon" vaikka viikoksi kun tekee mieli olla toisen kanssa 24/7. Ei vaikka kuinka mieli tekisin.
Ja varmasti tämä aiheuttaa ongelmia myös vaikka molemmilla olisi lapsia. Se ihastuminen kun tunteena muutu mihinkään ja etenkin sen alkuvaiheen vaan pitäisi päästä etenemään omaa tahtiaan ilman, että sitä jarruttelee se, tämä ja vielä tuokin.
Siinä sitten herkästi jää se kunnon roihu syttymättä kun tunteiden syntymistä/syventymistä tukahduttaa yhdellä jos toisellakin tavalla kun ei vaan voi olla siinä "kuplassa".
Tämän kun vielä yhdistää niihin aiempiin, ei niin onnistuneisiin tapailuihin ja parisuhteisiin niin eipä tuo enää ole ihmekään että mistään ei oikein enää tule sellaista kuin pitäisi eikä edes alkuvaiheessa ole niin lääpällään mitä pitäisi.
Mä kirjoitin ylempänä, että 41-vuotiaana toisella kierroksella oli hullaantuminen ja halusimme olla mahdollisimman paljon yhdessä.
Olemme kumpikin pitkästä liitosta eronneita ja kummallakin on lapsia. Silti sitä aikaa löytyi, kun tarpeeksi halusi. Useimmiten, kun vei lapsen vaihtopäivänä toiselle vanhemmalle, siitä ajoi suoraan toisen luo. Juurikin niin, että pyykit mukaan ennemmin kuin yksin niiden pesua kotona. Lasten mentyä nukkumaan soiteltiin ja viestiteltiin, jos oltiin eri paikoissa. Lapsiviikolla sovittiin lounastreffejä yms. Kummasti sitä yhteydenpitotapoja löytyi, kun löytyy tarpeeksi halua.
Sepä se. Ihan liian moni (mies) verhoaa sen, ettei oikeasti kiinnosta tai ei näe että suhteesta tulisi jotain tuohon "tarvitsen omaa aikaa" ja "on työkiireitä" koska naiselta/suhteesta saa varmasti aina halutessaan seksiä niin kauan kun antaa ymmärtää, että on kiinnostunut.
Miksi miehet ei voi olla rehellisiä? Miksi sen seksin takia valehdellaan? Etenkin kun on olemassa niitäkin naisia jotka haluaa vain se seksisuhteen eikä mitään muuta. Miksi tällainen nainen ei kelpaa seksisuhteeksi?
Yksikin tuollainen epärehellinen kumppani ja sen jälkeen sitä sitten epäilee herkästi jokaisen uudenkin kumppanin todellisia tarkoitusperiä, kun tämä alkaa toistelemaan kuinka "tarvitsee omaa aikaa" ja "töissäkin on kiirettä". Saati sitten jos tuo laulu on tullut kuultua useammankin suusta.
Vierailija kirjoitti:
Jos pitää yhtään varoa näyttämästä tunteitaan ettei toinen rasitu ette ole sopivat.
Niinpä. Jotenkin ihan pähkähullu koko tämä kuvio, että toiselle ei saa eikä pidä esittää minkäänlaisia toiveita parisuhteesta saati sitten mennä sanomaan, että mä muuten tykkään susta ja saatan jopa pian rakastaakin, koska toinenhan vaan ahdistuu ja säikähtää moisia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle sopii parhaiten seurustelusuhde, jossa molemmat asuu omissa asunnoissa ja tapailee 2-3 kertaa viikossa. Tarvitsen omaa aikaa, mutta myös toista jonka kanssa jakaa arkea ja viettää laatuaikaa yhdessä.
Samanhenkisen naisen löytäminen oli vaikeaa, koska ennemmin tai myöhemmin nainen on halunnut enemmän. Onneksi en ole suostunut, koska tiesin näiden suhteiden epäonnistuvan. Nykyinen suhde näyttää lupaavalta, koska tyttöystäväni haluaa juuri samanlaista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.
M45
Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.
Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa.
Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu.
Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta. Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä.
Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle!
Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?
Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?
Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.
No mutta eihän kukaan nyt jätä etukäteen ostettuja teatterilippuja käyttämättä muutenkaan vain siksi, että teini pitäisi heittää autolla muutaman kilometrin päähän kaverin bileisiin. Oli sitten kyseessä treffit tai vaikka ihan oma meno. Teinille taksirahaa, ja asia on sillä ratkaistu. Tämä esimerkki ei ollut muutenkaan kauhean hyvä, koska eihän se, jos menee etukäteen ostettuun esitykseen, tarkoita sitä, että lapsi tulisi vasta kakkosena.
Taksiraha??!!
Hyvänen isä, menin täysin sanattomaksi! Bussilla mennään, jopa pyöräkin on keksitty.Mutta että taksilla???!!
Koska kakarat on alkaneet kulkea nuorten kemuihin taksilla?
O tempora o mores.
No mun oletus oli, että sinne ei pääse bussilla ja siksi vaati kyytiä vanhemmalta. Kaikkiallahan ei bussit samalla lailla kulje kuin isoissa kaupungeissa. Mutta pointtini toki oli se, että ei missään tilanteessa tuollaisen kuskaamisen takia jätetä teatterilippuja käyttämättä, vaan teinille keksitään vaihtoehtoinen kulkemistapa - oli se sitten bussi tai taksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä tässä oleellista on se, tunteeko ap itsensä halutuksi ja rakastetuksi yhdessä ollessa.
Ilmeisesti ei ainakaan täysin, kun on tällaista epävarmuutta ilmassa, eli keskustelun paikka.
Tsemppiä! :)
No enpä minäkään ehtisi nähdä joka päivä.
Kerran kävin treffeillä miehen kanssa, joka kertoi: "mä olen sitten parisuhteessa sellainen, että mä haluan tavata joka päivä".
Hän ei sitten varmaan voi alkaa seurustella vuorotyötä tekevän tai pitkän matkan päässä asuvan naisen kanssa.
Seeking.com
Perustuu just tollaseen tapailuun jossa nähdään silloin kun molemmille sopii. Vaikuttaa siltä ettei sulle välttämättä edes sovi kiinteä parisuhde.
Christiiina kirjoitti:
No enpä minäkään ehtisi nähdä joka päivä.
Kerran kävin treffeillä miehen kanssa, joka kertoi: "mä olen sitten parisuhteessa sellainen, että mä haluan tavata joka päivä".
Hän ei sitten varmaan voi alkaa seurustella vuorotyötä tekevän tai pitkän matkan päässä asuvan naisen kanssa.
Minäkin olen sellainen, että haluan nähdä joka päivä. Eli etäsuhde, reissutyötä tai vuorotyötä tekevä on ehdoton turn off. Samoin sellaiset, jolla paljon aikaa vievä harrastus (metsästys, golf, triatlon, tms) tai pienet lapset viikko-viikosysteemillä.
Itsellä juuri sama tilanne....
Yritin käydä keskustelua aiheesta mitä teemme kun minun läheisyyden tarpeeni ja hänen etäisyyden tarpeensa sattuvat samaan viikonloppuun. Hän väisti koko kysymyksen ja on valmis jatkamaan "itse määrittämällään" tavalla suhdetta.
Tämä mies ei osaa ruokkia läheisyyttä etäämmältä soittelemalla ja viestittelyillä. Aina ei tarvitse nyhjätä samalla sohvalla ja läheinen ja rakastava suhde on mahdollista myös vaikka olisi fyysistä välimatkaa.
Olen kuullut myös tuon imurointi selityksen...siis olen hänen arvojärjestyksessään numero 9. Heti imuroinnin jälkeen.
Tässä kuviossa minulla ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa suhde, koska haluamme eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.
M45
Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.
Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa.
Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu.
Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta. Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä.
Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle!
Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?
Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?
Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.
No mutta eihän kukaan nyt jätä etukäteen ostettuja teatterilippuja käyttämättä muutenkaan vain siksi, että teini pitäisi heittää autolla muutaman kilometrin päähän kaverin bileisiin. Oli sitten kyseessä treffit tai vaikka ihan oma meno. Teinille taksirahaa, ja asia on sillä ratkaistu. Tämä esimerkki ei ollut muutenkaan kauhean hyvä, koska eihän se, jos menee etukäteen ostettuun esitykseen, tarkoita sitä, että lapsi tulisi vasta kakkosena.
Taksiraha??!!
Hyvänen isä, menin täysin sanattomaksi! Bussilla mennään, jopa pyöräkin on keksitty.Mutta että taksilla???!!
Koska kakarat on alkaneet kulkea nuorten kemuihin taksilla?
O tempora o mores.
No mun oletus oli, että sinne ei pääse bussilla ja siksi vaati kyytiä vanhemmalta. Kaikkiallahan ei bussit samalla lailla kulje kuin isoissa kaupungeissa. Mutta pointtini toki oli se, että ei missään tilanteessa tuollaisen kuskaamisen takia jätetä teatterilippuja käyttämättä, vaan teinille keksitään vaihtoehtoinen kulkemistapa - oli se sitten bussi tai taksi.
Tuohon bussi caseen vielä. Jos äiti on valinnut asua niin "skutsissa", ettei julkinen toimi, täytyy arjen hallinnan tähden organisoida elämä sen mukaan. Ei mene niin että joku saa päähänsä jotain ja mittarilla ajetaan pitkin seutuja. Tai äiti kahlitsisi itsensä lasten kuskivalmiuteen joka ilta/vklp koska lapsi voi keksiä haluta jotain. Ei voisi sauna oluttakaan ottaa kun voi iskeä kuskinnakki.
Mikään mies tuohon kuvioon ei mahdu, äitin elämä olisi mitoitettu palvelemaan lasten joka toive joka tulee puun takaa. Jos heitä on siihen opetettu.
Meni vähän ohi aiheesta.
Alue: Aihe vapaa
No näinhän juuri sanoin??