Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusi kumppani ei halua nähdä aina kun mahdollista
03.11.2022 |
Eli molemmilla oma elämä ja näemme pari kertaa viikossa, joskus useammin. Silloin tällöin on päiviä, joina ei olisi muuta pakollista kummallakaan, mutta hän ei haluakaan nähdä. Lepää tai tekee kotitöitä tms.
Ihan ymmärrettävää, mutta kuitenkin pistää miettimään. Itse kun haluaisin olla jokaisen liikenevän hetken hänen kanssaan. Tulee mieleen, että ovatkohan tunteemme eri tasolla. Harmittaa ja pelottaa mihin suuntaan jatkossa.
Onko muilla ollut samaa ja miten on käynyt? Onko esim. kuitenkin muutettu yhteen jossain vaiheessa?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lähdin. Kaipaan itse elämänkumppania, en tapailukaveria.
Samaa mieltä. Joko olette kertakaikkiaan liian erilaisia, tai sitten miehellä on ns. naisrinki. Ne lepopäivät on suomeksi: tapailen silloin toisia naisia. Hän arpoo - kenties pitkäänkin - kenet teistä valitsisi. Kukaan ei ole tarpeeksi sävähdyttävä joten pitää pitää pientä rinkiä. Sitten jos jonain päivänä SE OIKEA daami tulee kohdalle, rinki jää. Kyllä silloin nämä omat lepäilyehtoopäivät jäävät, eteenpäin mennään että humisee. Muutetaan yhteen, avioliitot, mahd. lapset ja muut!
Niin nähty. Muistelkaapa vain aiempia miesjuttujanne: jos mies on oikeasti hullaantunut, sen näkee, ja homma etenee.
Terveisin keski-ikäinen täti-ihminen
Toinen täti komppaa. Lisäksi sitä alkaa kummasti haistamaan ne varoitusmerkit jotka aiemmin/nuorempana jäi hoksaamatta.
Ja ne on just se syy, miksi sitä alkaa pohtia ja epäillä kaikenlaista. Vaisto ei varoittele turhaan joten niihin omiin tuntemuksiin pitää uskaltaa ja halutakin luottaa. Tuntuu aika oudoltakin että moni on valmis uskomaan toisen ihmiset puheet ja vakuuttelut, mutta ei uskalla luottaa omiin tuntemuksiinsa.
Kummalla onkaan suurempi tarve valehdella tai maalata musta valkoiseksi? Kumpi ajattelee ensisijaisesti sinun etuasi?
Takerrun vielä noihin imurointi/lepoehtoisiin. Onko mies silloin puhelimella tavoitettavissa? Voiko hänelle soittaa silloinkin? Vastaako viesteihin kuinka pian? Kuittaako viiveellä vain jotain "ok" tms, vai onko pidempiä viestejä/puheluita? Vai onko lepohetket niin pyhitettyjä että kännykkä on poissa, jopa kiinni? Ajan takaa sitä, että näillä jäisi kiinni mahdollisista toisista naisista.
Onko ihmeellisiä "poikien mökkiviikonloppuja" henkilöiden kanssa, joita et ole koskaan nähnyt?
Kun ihminen on sokaistumalla rakastunut, kyllä siinä jää hetkeksi kaverit vähemmälle huomiolle ja yhdessä halutaan viettää kaikki liikenevä aika. Kaverit ymmärtävät tämän. Ja tilanteesta riippuen, voidaan käydä porukalla siellä mökkeilemässä.
Näin nettitreffiaikana on todella yleistä pitää näitä mies/naisrinkejä. Tilanteeseen ajaudutaan juuri kun kukaan ei erityisesti sykähdytä mutta paremman puuttessa joku siinä on jota voi käydä höyläämässä. Kun todellinen löytö ilmestyy, se on menoa! Pölyvillakoirat kasvavat nurkissa sen jälkeen :)
Nuorempana oli kanssa näitä lepäilijöitä ja imuroijia. Eipä niistä mitään tullut. Kaikkeen sitä mukautuikin. Viisastuin sitten aika pian. Naisen on turha jallittaa jotakuta imuroijaa. Jos miestä ei kiinnosta, häntä ei kiinnosta.
Tervisin se sama keski-ikäinen täti-ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mullekin tulis hylätty olo, jos kumppani valitsee ennemmin telkkarin katselun itsekseen kuin mun kanssa olemisen.
Sitten se on sulle väärä kumppani.
No mitä sillä kumppanilla sitten tekee jos häntä kiinnostaa enempi tv kuin sinä?
Toki kulujen tasaaja ja kotitöiden teko. Jos yhdessä asutaan. Ja tietty s..xi.
sivusta, mutta eihän ap ole puhunut mitään rakkaudesta, vaan että he tapailevat. voihan se olla vasta ihastuksen asteella ja kehittymässä rakkaudeksi.
Vaikuttaa siltä, että uusi kumppanisi ei ole kovinkaan hullaantunut sinuun. Kunhan hän sitten tapaa sen oikean ja hullaantuu niin tämmöinen järkisuhde tuppaa jäämään kakkoseksi.
Sinkkuna olen tottunut omaan aikaan ja lisäksi täyttänyt kalenteriani harrastuksilla. Mahdollisessa parisuhteessa olisi sitten asioiden aikatauluttamisesta kyse. Seuran treenit on tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan, työt pitää hoitaa ja lapset minulla vuoroviikoin. Välillä myös haluan olla vain yksin kotona ilman erillistä ohjelmaa. Tiedostankin, etten nykyisellään ole kovin parisuhdematskua joten en seuraa mistään haekaan. Katsotaan sitten jos joku ilmestyy yllättäen elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lle kysymys, kuinka nuori olet?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta kaksi uusioperhettä kokeneena, mikään ei mene lasten edelle. Jos uutta miestä häiritsee jonkun nukutusrituaalit tai kahdenkeskinen aika äidin kanssa, niin silloin parisuhteet on parempi laittaa tauolle, kunnes lapset on muuttaneet omilleen.
Nyt ei puhuta pakollisista, ennalta arvattavista jutuista, kuten nukutusrituaalit.
Vaan tilanteesta jossa esim. toisen lapsi, 15v, komentaa äitiään tuosta noin vain viemään hetken mielijohteesta Aleksille kotibileisiin 5 kilsan päähän lauantai-iltana, kun äippä on uuden miehensä kanssa varannut operettiliput lähikaupunkiin. Tässä tilanteessa äipän tulee sanoa pojalleen jotta menepä dösällä ihan itse, menen Markun kanssa operettiin, liput varattu 4 kk sitten ja tämä ollut kotikalenterissa saman ajan. Asiasta on mainittu moneen kertaan.
Näissä tilanteissa kun operettiliput revitään ja äippä lähtee kuskaamaan lauantai-iltana poikaa kaverilleen, tuhotaan uusiosuhde. Ja pilataan lapsen kasvatus. Tämä on sitä pahimman luokan mammarointia "Lapset tulevat aina ensin. Niin.".
Mitäpä siinä miehellä sitten enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä hiukan samanlaisia pohdintoja.
Ollaan 50 v pari, tuore pari.
Molemmat haluaa kyllä nähdä paljon, mutta työt ja muut velvoitteethan vie oman osansa pakostakin. Haluaisihan sitä olla toisen kainalossa 24/7/365, mutta eihän elämä ikävä kyllä siihen ihan mahista anna. Pitää siis oppia kärvistelemään.. ja kun ensihuuma on ohi, ehkä tilanne tyyntyy tunteiden osalta. Paskamaista olla rakastunut.... :D
Minä pystyn ymmärtämään, että joku haluaa nähdä koko ajan ja että toinen on samassa tilassa vaikkei varsinaisesti tehdäkään mitään.
Miten se on joillekin niin vaikea ymmärtää, että kaikki ei kuitenkaan halua tuota samaa, vaan toisille meistä on nautinto laittaa joskus villasukat jalkaan ja viltti ylle, laittaa itse valittu leffa pyörimään ja katsoa itse valittujen (ei jaettujen) herkkujen kanssa ilman että joku pyörii likellä? Tai herätä aikaisin aamulla itsekseen, juoda rauhassa kahvi lehteä lukien ja lähteä auringonnousuun lenkille ihan omien ajatustensa kanssa? Vaikka miten tykkäisi ja rakastaisi niin silti haluaa olla joskus ihan _yksin_? Ei tämä aika ole "silleiollumitään" aikaa, se on yksin oleiluun pyhitettyä aikaa.
Ylipäätään ihminen joka aloittaa argumentin "eikös kaikki" ei olisi mua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavataan miesystävän kanssa päivittäin, mutta usein vasta illalla. Kumpikin tykätään omasta ajasta, enkä ole mustasukkainen, vaikka mies istuisi kotonaan seinää tuijottamassa, jos se on tärkeää hänelle. Onneksi olen itsekin introvertti, niin voin ymmärtää häntä. En jaksaisi olla tekemisissä jatkuvasti yhtään kenenkään kanssa ja kun mulla on vielä lapset kotona, niin heistäkin on seuraa. Välillä myös iäkäs isäni käy tuossa jutustelemassa ja silloin tällöin tuntuu, että näissäkin ihmissuhteissa on liikaa mulle. Tosin isän ja lasten kanssa keskustelu ei ole vastavuoroista, joten toki se rasittaa.
Aina puhutaan siitä alkuhuumasta. Ei sellaista välttämättä ole. Toiseen voi kiintyä, ihastua ja rakastua hitaasti. Ja tämä voi olla suhteen kannalta jopa parempi vaihtoehto, koska silloin toiseen tutustuu paremmin eikä sen alkuhuuman loputtua tulekkaan esiin niitä ärsyttäviä piirteitä, jotka alkuhuuma on peittänyt alleen. Vaan siihen ihmiseen tutustuu alusta alkaen jo kokonaan. Ei se huuman puute tarkoita yhtään mitään, jos toista haluaa silti tavata.
Voi olla rauhallinen, turvallinen ja tuttu olo. Toinen viehättää fyysisesti ja toisesta kiihottuu.
Itse olen tälläisessä suhteessa ollut kohta 4kk. Nähdään 1-2x/vko. Ei ole tapahtunut mitään salamarakastumista tai hullua ihastumisen huumaa. Vaan pikkuhiljaa olen kiintynyt mieheen ja hän on aivan ihana. Tunnen häntä kohtaan syvää ihastusta tai jopa rakkautta. Mutta en ole mitenkään huumaantunut hänestä.
Toki haluaisin joskus nähdä enemmän ja toivon että pikkuhiljaa suhde kehittyy ja syvenee. Ei silti jokapäivä tarvitse nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lähdin. Kaipaan itse elämänkumppania, en tapailukaveria.
Samaa mieltä. Joko olette kertakaikkiaan liian erilaisia, tai sitten miehellä on ns. naisrinki. Ne lepopäivät on suomeksi: tapailen silloin toisia naisia. Hän arpoo - kenties pitkäänkin - kenet teistä valitsisi. Kukaan ei ole tarpeeksi sävähdyttävä joten pitää pitää pientä rinkiä. Sitten jos jonain päivänä SE OIKEA daami tulee kohdalle, rinki jää. Kyllä silloin nämä omat lepäilyehtoopäivät jäävät, eteenpäin mennään että humisee. Muutetaan yhteen, avioliitot, mahd. lapset ja muut!
Niin nähty. Muistelkaapa vain aiempia miesjuttujanne: jos mies on oikeasti hullaantunut, sen näkee, ja homma etenee.
Terveisin keski-ikäinen täti-ihminen
Toinen täti komppaa. Lisäksi sitä alkaa kummasti haistamaan ne varoitusmerkit jotka aiemmin/nuorempana jäi hoksaamatta.
Ja ne on just se syy, miksi sitä alkaa pohtia ja epäillä kaikenlaista. Vaisto ei varoittele turhaan joten niihin omiin tuntemuksiin pitää uskaltaa ja halutakin luottaa. Tuntuu aika oudoltakin että moni on valmis uskomaan toisen ihmiset puheet ja vakuuttelut, mutta ei uskalla luottaa omiin tuntemuksiinsa.
Kummalla onkaan suurempi tarve valehdella tai maalata musta valkoiseksi? Kumpi ajattelee ensisijaisesti sinun etuasi?
Takerrun vielä noihin imurointi/lepoehtoisiin. Onko mies silloin puhelimella tavoitettavissa? Voiko hänelle soittaa silloinkin? Vastaako viesteihin kuinka pian? Kuittaako viiveellä vain jotain "ok" tms, vai onko pidempiä viestejä/puheluita? Vai onko lepohetket niin pyhitettyjä että kännykkä on poissa, jopa kiinni? Ajan takaa sitä, että näillä jäisi kiinni mahdollisista toisista naisista.
Onko ihmeellisiä "poikien mökkiviikonloppuja" henkilöiden kanssa, joita et ole koskaan nähnyt?
Kun ihminen on sokaistumalla rakastunut, kyllä siinä jää hetkeksi kaverit vähemmälle huomiolle ja yhdessä halutaan viettää kaikki liikenevä aika. Kaverit ymmärtävät tämän. Ja tilanteesta riippuen, voidaan käydä porukalla siellä mökkeilemässä.
Näin nettitreffiaikana on todella yleistä pitää näitä mies/naisrinkejä. Tilanteeseen ajaudutaan juuri kun kukaan ei erityisesti sykähdytä mutta paremman puuttessa joku siinä on jota voi käydä höyläämässä. Kun todellinen löytö ilmestyy, se on menoa! Pölyvillakoirat kasvavat nurkissa sen jälkeen :)
Nuorempana oli kanssa näitä lepäilijöitä ja imuroijia. Eipä niistä mitään tullut. Kaikkeen sitä mukautuikin. Viisastuin sitten aika pian. Naisen on turha jallittaa jotakuta imuroijaa. Jos miestä ei kiinnosta, häntä ei kiinnosta.
Tervisin se sama keski-ikäinen täti-ihminen
Kiitos ajatuksista/varoituksista.
En oikein jaksa uskoa toisiin naisiin. Tapaa toki kavereita, joita en ole tavannut (joitain olen) ja on ollut nettipalstoilla eli yhteystietoja/yhteydenpitoa muihin naisiin voisi teoriassa olla. Mutta ei ole jäänyt kiinni valehtelusta ja yleensä saa aina kiinni.
Voisin varmasti näinä "imurointi-iltoina" soittaa tai vaikka mennä avuksi, mutta koska ei itse ehdota, tulee tunne, että kaipaa omaa aikaa enkä halua tuppautua.
Ei siis tunnu siltä, että olisimme samalla intensiteetillä mukana. Ehkä en ole se todellinen löytö siis. Siitä epäilystähän tässä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
AP:lle kysymys, kuinka nuori olet?
Taisin jo vastatakin, etten enää niin nuori. Ymmärtääkseni keski-iän kynnyksen ylittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset ovat läheisriippuvaisia, toiset eivät.
Vierailija kirjoitti:
sivusta, mutta eihän ap ole puhunut mitään rakkaudesta, vaan että he tapailevat. voihan se olla vasta ihastuksen asteella ja kehittymässä rakkaudeksi.
No jos kaikki on jo alussa noin puolilämmintä niin ei se siitä roihuksi muutu koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Koska ne kotityöt sitten pitäisi tehdä? Ja vanhaa äitiä nähdä? Ja katsoa joskus Netflixistä sitä sarjaa, joka ei kiinnosta ketään muuta? Tarkoitatko, että hänellä ei saisi olla mitään muuta elämää kuin sinä.
Olen myös ihminen, joka tarvitsee ihan omaakin aikaa. En enää ikinä ryhdy suhteeseen, jossa minun pitää aina olla vain muiden käytettävissä, ilman omaa aikaa, tilaa ja harrastuksia.
Olen samaa mieltä, mutta kyllä suhteen alussa pitää mielestäni olla tietynlainen huuma ja halu olla yhdessä aika paljon. Tai muuten se on vähän sellainen jäähtynyt puuro jo alusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.
M45
Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.
Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa.
Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu.
Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta. Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä.
Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle!
Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?
Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi kumppanisi on todennäköisesti sen verran introvertti että kaipaa myös omaa aikaa. Ja vaikka muuttaisitte yhteen niin kaipaisisi silloinkin. Jos alat sitä rajoittamaan niin hän ahdistuu ja häipyy elämästäsi.
Tämä. Terveeseen parisuhteeseen kuuluu myös oma aika. Sitä paitsi, jos lopetatte kasvamisen ihmisinä vain siksi että vietätte kaiken ajan yhdessä, kyllästytte toisiinne nopeammin.
Siis mitä? Terveessä parisuhteessa nähdään 2 x viikossa?
Aika harvassa taitaa tuollaiset suhteet olla. Monet asuvat yhdessäkin, täytyykö silloin toisen olla poissa kotoa useampi päivä viikossa jotta molemmille jää sitä omaa aikaa?
En suostuisi tuollaiseen, ap. Jos mies on oikeasti rakastunut ja alkuhuumassa, hän tulee vaikka läpi harmaan kiven nähdäkseen sinut aina kun se on vähänkin mahdollista. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Olin joskus samanlaisessa suhteessa, mies kaipasi omaa aikaa ja nähtiin se max. kolme kertaa viikossa. Myöhemmin selvisi että kävi heiluttamassa vehjettään ympäri kaupunkia. Kai vaistosin sen jo silloin aiemmin, mutten halunnut ajatella koko asiaa vaan uskottelin itselleni että on hyvä olla erossakin.
Voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta on meitä miehiäkin joille "vehkeen heilutus" kolme kertaa viikossa riittää vallan hyvin. Ei siinä tarvitse koko ajan nyhjätä yhdessä. Suhdekin säilyy tuoreenpana kun on omaakin aikaa.
Jos mies haluaa olla omissa oloissaan, ei se todellakaan tarkoita että hänellä olisi samanaikaisesti mielessä useita naisia. Semmoinen luova yksinolo mahdollistaa keskittymiseen tiettyihin harrastuksiin ja välttää samalla sen että päätyisi vain toistelemaan samoja juttuja, jotka alkaisivat kuulosta ns. puujalkavitseiltä. Osa riittää tietty yhteinen laatuaika kuten elokuvailta tai syöminen hyvässä ravintolassa ja muuten molemmat asuvat omissa asunnoissaan.
Alue: Aihe vapaa
Mä kirjoitin ylempänä, että 41-vuotiaana toisella kierroksella oli hullaantuminen ja halusimme olla mahdollisimman paljon yhdessä.
Olemme kumpikin pitkästä liitosta eronneita ja kummallakin on lapsia. Silti sitä aikaa löytyi, kun tarpeeksi halusi. Useimmiten, kun vei lapsen vaihtopäivänä toiselle vanhemmalle, siitä ajoi suoraan toisen luo. Juurikin niin, että pyykit mukaan ennemmin kuin yksin niiden pesua kotona. Lasten mentyä nukkumaan soiteltiin ja viestiteltiin, jos oltiin eri paikoissa. Lapsiviikolla sovittiin lounastreffejä yms. Kummasti sitä yhteydenpitotapoja löytyi, kun löytyy tarpeeksi halua.