Uusi kumppani ei halua nähdä aina kun mahdollista

Vierailija kirjoitti:

Aina puhutaan siitä alkuhuumasta. Ei sellaista välttämättä ole. Toiseen voi kiintyä, ihastua ja rakastua hitaasti. Ja tämä voi olla suhteen kannalta jopa parempi vaihtoehto, koska silloin toiseen tutustuu paremmin eikä sen alkuhuuman loputtua tulekkaan esiin niitä ärsyttäviä piirteitä, jotka alkuhuuma on peittänyt alleen. Vaan siihen ihmiseen tutustuu alusta alkaen jo kokonaan. Ei se huuman puute tarkoita yhtään mitään, jos toista haluaa silti tavata.

Voi olla rauhallinen, turvallinen ja tuttu olo. Toinen viehättää fyysisesti ja toisesta kiihottuu.

Itse olen tälläisessä suhteessa ollut kohta 4kk. Nähdään 1-2x/vko. Ei ole tapahtunut mitään salamarakastumista tai hullua ihastumisen huumaa. Vaan pikkuhiljaa olen kiintynyt mieheen ja hän on aivan ihana. Tunnen häntä kohtaan syvää ihastusta tai jopa rakkautta. Mutta en ole mitenkään huumaantunut hänestä.

Toki haluaisin joskus nähdä enemmän ja toivon että pikkuhiljaa suhde kehittyy ja syvenee. Ei silti jokapäivä tarvitse nähdä.

Mielestäni jos missään kohdassa ei ole sitä alkuhuumaa se on sitten lähes kaverisuhde. Ei siinä mitään vikaa ole mutta...

Olen jo seurusteluni seurustellut mutta piti tulla kommentoimaan. Kaikista kumppaneistani se, jolle riitti että nähdään kerran-kaksi viikossa vaikka asuttiin melko lähekkäin samalla paikkakunnalla, oli se petturi ja teeskentelijä.

En halunnut uskoa sitä vaikka se oli aivan selvää. Intohimoinen rakastumisvaihe ei todellakaan mene niin, että toinen kituu ikävässä kotona kun toisella on ties mitä kavereiden tapaamisia. Ei, silloin vehdataan jommankumman luona, lojutaan yhdessä tuntikausia, jutellaan maat ja taivaat ja tilataan vaikka ruokaa ellei kokata. Muun muassa.

Kuviossa on totta kai töitä, muita läheisiä ja harrastuksia & ystäviä mutta kaikkein tärkein on se yhdessäolo. Jos tätä tunnetta ei ole molemmilla, ei tule onnistumaan.

Rakkaussuhde EI ole rakkaussuhde jos toinen kärsii. Niin se vain on.

Vierailija kirjoitti:

Minä pystyn ymmärtämään, että joku haluaa nähdä koko ajan ja että toinen on samassa tilassa vaikkei varsinaisesti tehdäkään mitään.

Miten se on joillekin niin vaikea ymmärtää, että kaikki ei kuitenkaan halua tuota samaa, vaan toisille meistä on nautinto laittaa joskus villasukat jalkaan ja viltti ylle, laittaa itse valittu leffa pyörimään ja katsoa itse valittujen (ei jaettujen) herkkujen kanssa ilman että joku pyörii likellä? Tai herätä aikaisin aamulla itsekseen, juoda rauhassa kahvi lehteä lukien ja lähteä auringonnousuun lenkille ihan omien ajatustensa kanssa? Vaikka miten tykkäisi ja rakastaisi niin silti haluaa olla joskus ihan _yksin_? Ei tämä aika ole "silleiollumitään" aikaa, se on yksin oleiluun pyhitettyä aikaa.

Ylipäätään ihminen joka aloittaa argumentin "eikös kaikki" ei olisi mua varten.

Totta. Tuntuu vaan, että nykyään tosi moni on jossain oudossa säätö/tapailusuhteessa ihmisen kanssa joka on itselle aivan vääränlainen. Silti ollaan valmiita odottamaan, toivomaan, joustamaan ja vaikka menemään solmuun jotta se luonteeltaan/tavoiltaan/haluiltaan jne erilainen kumppani vaan joskus haluaisikin samaa mitä itse suhteelta haluaa. 

En tiedä onko tällainen kumppani sitten ulkoisesti omaan makuun ihan 5/5 jonka vuoksi sitten on valmis vaikka uhraamaan oman mielenterveytensä tuollaisessa säätösuhteessa roikkuessaan. Vai onko tällainen kumppani sellainen jollainen itsekin haluaisi kovasti olla, mutta se oikea minä ei suostu väistymään ajatuksista vaan vaatii sellaista jota kyseinen kumppani ei voi antaa eikä se oma ihanneminäkään vaatisi..

Monihan tuntuu myös ajattelevan, että nykyään jokainen kuuluu olla valmis tosi nopeasti viemään suhde intiimille tasolle ja että jos toinen/molemmat ei sitä yritä niin silloin ei seksi edes kiinnosta. Moni mennee asioiden edelle ihan vaan siksi, että "niin kuuluu tehdä" vaikka siinä vaiheessa haluaisi vielä vain tutustua ihan juttelemalla ja läheisyydeksi riittää halaaminen tai kädestä kiinni pitäminen. Toisille tuo taas on aivan liian pliisua ja teiniä ja nämä kyllä jaksaa uhota kuinka seksi ei nyt ole tosiaan mikään big deal ja kuinka aikuisena sitä pitää voida panna vaikka ekoilla treffeillä jos siltä tuntuu. Niinpä. Tosin vaan kaikista ei tosiaankaan tunnu siltä ekoilla eikä tunnu edes viidensilläkään treffeillä ja se on aivan ok. Hitaasti hyvä tulee.

Lisäksi nykyään on jotenkin muodissa se, että mikään ei saisi tuntua miltään eikä varsinkaan sitä ainakaan saa sanoa, että toinen miellyttää hurjasti. Ihan kuin kaikkien pitäisi yrittää kilpaa vetää sitä typerää kylmää-kuumaa-leikkiä ja olla se joka määrää missä mennään ja milloin. Suhteet on kuin jotain jatkuvaa nokittelua tai toisen hyvän fiiliksen latistamista varten. Silti seksiä ja muitakin parisuhteen etuja pitäisi olla saatavilla alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.

Meillä mies tarvitsi alussa tosi paljon enemmän omaa aikaa kuin minä. Itse olisin halunut nähdä aina kun mahdollista, miehelle riitti kerran viikossa. Itsellänikin oli aluksi tän takia tosi epävarma olo ja mietin onko tunteet täysin yksipuolisia. Juteltiin tästä monesti miehen kanssa ja vakuutteli että haluaa kyllä olla mun kanssa, mutta tarvitsee vaan aikaa. Oli niin tottunut olemaan yksin, että ei oikein tiennyt miten suhteessa ollaan. Pikkuhiljaa mies alkoi viettää myös viikonloput ja lomat mun luona ja nyt ollaankin oltu kokoajan yhdessä niin paljon että aloin jo itsekin haluta vähän omaakin aikaa. Joten tänään mies meni töiden jälkeen kotiinsa ja tulee taas launataina takaisin luokseni. Meillä on nyt vähän päälle vuosi seurustelua takana ja uskon kyllä että  tulevaisuudessa muutamme myös yhteen asumaan, mutta ei varmasti vielä ihan lähiaikoina.

Vierailija kirjoitti:

Minä pystyn ymmärtämään, että joku haluaa nähdä koko ajan ja että toinen on samassa tilassa vaikkei varsinaisesti tehdäkään mitään.

Miten se on joillekin niin vaikea ymmärtää, että kaikki ei kuitenkaan halua tuota samaa, vaan toisille meistä on nautinto laittaa joskus villasukat jalkaan ja viltti ylle, laittaa itse valittu leffa pyörimään ja katsoa itse valittujen (ei jaettujen) herkkujen kanssa ilman että joku pyörii likellä? Tai herätä aikaisin aamulla itsekseen, juoda rauhassa kahvi lehteä lukien ja lähteä auringonnousuun lenkille ihan omien ajatustensa kanssa? Vaikka miten tykkäisi ja rakastaisi niin silti haluaa olla joskus ihan _yksin_? Ei tämä aika ole "silleiollumitään" aikaa, se on yksin oleiluun pyhitettyä aikaa.

Ylipäätään ihminen joka aloittaa argumentin "eikös kaikki" ei olisi mua varten.

Ymmärrän ihan täysin, itsekin erakkoluonteena. Tämän takia ei tulisi mieleenikään yrittää tapailla ketään johon en tunne aivan mieletöntä vetoa. En ymmärrä vetelää jo valmiiksi väljähtynyttä deittailua ollenkaan. Mutta se on nykyään monilla tapana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusi kumppanisi on todennäköisesti sen verran introvertti että kaipaa myös omaa aikaa. Ja vaikka muuttaisitte yhteen niin kaipaisisi silloinkin. Jos alat sitä rajoittamaan niin hän ahdistuu ja häipyy elämästäsi.

Tämä. Terveeseen parisuhteeseen kuuluu myös oma aika. Sitä paitsi, jos lopetatte kasvamisen ihmisinä vain siksi että vietätte kaiken ajan yhdessä, kyllästytte toisiinne nopeammin. 

Siis mitä? Terveessä parisuhteessa nähdään 2 x viikossa?

Aika harvassa taitaa tuollaiset suhteet olla. Monet asuvat yhdessäkin, täytyykö silloin toisen olla poissa kotoa useampi päivä viikossa jotta molemmille jää sitä omaa aikaa?

En suostuisi tuollaiseen, ap. Jos mies on oikeasti rakastunut ja alkuhuumassa, hän tulee vaikka läpi harmaan kiven nähdäkseen sinut aina kun se on vähänkin mahdollista. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Olin joskus samanlaisessa suhteessa, mies kaipasi omaa aikaa ja nähtiin se max. kolme kertaa viikossa. Myöhemmin selvisi että kävi heiluttamassa vehjettään ympäri kaupunkia. Kai vaistosin sen jo silloin aiemmin, mutten halunnut ajatella koko asiaa vaan uskottelin itselleni että on hyvä olla erossakin.

Voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta on meitä miehiäkin joille "vehkeen heilutus" kolme kertaa viikossa riittää vallan hyvin. Ei siinä tarvitse koko ajan nyhjätä yhdessä. Suhdekin säilyy tuoreenpana kun on omaakin aikaa.

Itseasiassa just sun kaltaiset miehet, jotka kuitenkin omien sanojensa mukaan haluaa sen kunnon parisuhteen ja on ihan tosissaan jutussa mukana, on monen nykyongelman alkusyy ja ydin.

Harvemmalle naiselle kun sen kunnollisen, oikean parisuhteen kriteerit täyttyy sillä, että mies käy heiluttamassa vehjettään naisessa vaikka 3 x viikossa ja muuta yhdessäoloa parisuhde ei juurikaan sisällä.

Paria kaltaistasi kun tapailee, niin sitä alkaa soida varoituskellot ja mieleen hiipii epäilyksiä, kun seuraavakin mies vaikuttaa haluavan parisuhteelta vain lähinnä omaa aikaa ja säännöllistä vehkeen heilutusta naisessa.

Tuollainen on panosuhde. Parisuhde on ihan muuta.

Mä oon tullu jätetyksi vaikka kuinka monta kertaa just siks, etten halua olla koko ajan yhdessä vaan tarvitsen paljon omaa aikaa.

Onneksi löysin lopulta kaltaiseni miehen. 8 vuotta yhdessä, nähdään vain viikonloppuisin vaikka asutaan samalla kadulla. 

On ihanaa kun saa omaa tilaa ja ehtii vähän toista jo ikävöidäkin ja yhdessäolo on laatuaikaa. <3 

Mun introvertti puoliso oli tuollainen seurusteluaikaan. Ollaan nyt siitä huolimatta oltu yli 20 vuotta naimisissa ja asuttu saman katon alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

No ei ainakaan määrää kenen kanssa äiti saa seurustella. Tai saako ylipäätään. Tuosta uusioparin joukuketjusta tuli mieleen.

Huono merkki. Edellinen miesystävä teki tuota samaa, ikinä ei tuntunut olevan aikaa tai kiinnostusta nähdä. Autokauppojen huvikiertely meni mun näkemisen ohi. Erohan siitä tuli.

Nykyinen mies halus nähdä aina kun ehti ja viettää aikaa yhdessä. Ne kotityötkin voi tehdä siinä sivussa, harvalla sinkulla niitä nyt edes on hirveän paljon. Nykysen kanssa on nyt oltu yhdessä kohta 20v. 

Sanoisin, että kyllä sen tietää jos toista ei oikeasti kiinnosta. Seuraa vaistojasi. Rakastunut mies haluaa nähdä ja olla yhdessä. Oli se mies sitten minkä ikäinen tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.

 No mutta eihän kukaan nyt jätä etukäteen ostettuja teatterilippuja käyttämättä muutenkaan vain siksi, että teini pitäisi heittää autolla muutaman kilometrin päähän kaverin bileisiin. Oli sitten kyseessä treffit tai vaikka ihan oma meno. Teinille taksirahaa, ja asia on sillä ratkaistu. Tämä esimerkki ei ollut muutenkaan kauhean hyvä, koska eihän se, jos menee etukäteen ostettuun esitykseen, tarkoita sitä, että lapsi tulisi vasta kakkosena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.

Ja nuo joulujuhlassa esiintymiset tiedetään viikkoja ennen. Täytyyhän niihin harjoitellakin. Ei sinne kylmiltään mennä mitään Tuhkimoa tai joulumuoria esittämään.

Mutta hyvinä teko syinä niitä on hyvä käyttää kenties, tossummille miehille. Näytetään miehen paikka kuviossa joka ei kasoinen ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

No ei ainakaan määrää kenen kanssa äiti saa seurustella. Tai saako ylipäätään. Tuosta uusioparin joukuketjusta tuli mieleen.

En olekaan lukenut sitä uusioparin jouluketjua, pitänee mennä lukemaan. Mutta eihän sekään, että äiti pitää päänsä ja seurustelee haluamansa ihmisen kanssa, tarkoita sitä, että suhde tulee ykkösenä ja lapset kakkosena.

Miten edes voisi olla mahdollista, että jollekin olisi uusi parisuhde tärkeämpi kuin omat lapset, tai että suhde menisi prioriteeteissa ykköseksi? Käytännössähän se tarkoittaisi, että jos syystä tai toisesta pitäisi valita jompi kumpi, valitsisi suhteen ja luopuisi lapsista. Mutta kuinka moni oikeasti tekisi niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.

Ja nuo joulujuhlassa esiintymiset tiedetään viikkoja ennen. Täytyyhän niihin harjoitellakin. Ei sinne kylmiltään mennä mitään Tuhkimoa tai joulumuoria esittämään.

Mutta hyvinä teko syinä niitä on hyvä käyttää kenties, tossummille miehille. Näytetään miehen paikka kuviossa joka ei kasoinen ole.

En oikein keksinyt ehkä kovin hyviä esimerkkejä, mutta kertokaa te sitten niitä parempia esimerkkejä - eli millä lailla käytännössä suhde menisi lasten edelle? Ja miksi sen pitäisi olla niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusi kumppanisi on todennäköisesti sen verran introvertti että kaipaa myös omaa aikaa. Ja vaikka muuttaisitte yhteen niin kaipaisisi silloinkin. Jos alat sitä rajoittamaan niin hän ahdistuu ja häipyy elämästäsi.

Tämä. Terveeseen parisuhteeseen kuuluu myös oma aika. Sitä paitsi, jos lopetatte kasvamisen ihmisinä vain siksi että vietätte kaiken ajan yhdessä, kyllästytte toisiinne nopeammin. 

Siis mitä? Terveessä parisuhteessa nähdään 2 x viikossa?

Aika harvassa taitaa tuollaiset suhteet olla. Monet asuvat yhdessäkin, täytyykö silloin toisen olla poissa kotoa useampi päivä viikossa jotta molemmille jää sitä omaa aikaa?

En suostuisi tuollaiseen, ap. Jos mies on oikeasti rakastunut ja alkuhuumassa, hän tulee vaikka läpi harmaan kiven nähdäkseen sinut aina kun se on vähänkin mahdollista. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Olin joskus samanlaisessa suhteessa, mies kaipasi omaa aikaa ja nähtiin se max. kolme kertaa viikossa. Myöhemmin selvisi että kävi heiluttamassa vehjettään ympäri kaupunkia. Kai vaistosin sen jo silloin aiemmin, mutten halunnut ajatella koko asiaa vaan uskottelin itselleni että on hyvä olla erossakin.

Voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta on meitä miehiäkin joille "vehkeen heilutus" kolme kertaa viikossa riittää vallan hyvin. Ei siinä tarvitse koko ajan nyhjätä yhdessä. Suhdekin säilyy tuoreenpana kun on omaakin aikaa.

Itseasiassa just sun kaltaiset miehet, jotka kuitenkin omien sanojensa mukaan haluaa sen kunnon parisuhteen ja on ihan tosissaan jutussa mukana, on monen nykyongelman alkusyy ja ydin.

Harvemmalle naiselle kun sen kunnollisen, oikean parisuhteen kriteerit täyttyy sillä, että mies käy heiluttamassa vehjettään naisessa vaikka 3 x viikossa ja muuta yhdessäoloa parisuhde ei juurikaan sisällä.

Paria kaltaistasi kun tapailee, niin sitä alkaa soida varoituskellot ja mieleen hiipii epäilyksiä, kun seuraavakin mies vaikuttaa haluavan parisuhteelta vain lähinnä omaa aikaa ja säännöllistä vehkeen heilutusta naisessa.

Tuollainen on panosuhde. Parisuhde on ihan muuta.

En tiedä mutta musta tuntuu että tuosta kolmesti viikossa vehkeen heiluttamisesta on tulossa palstan uusi klassikko. Jotenkin niin osuvasti ilmaistu pelkästä panosuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.

 No mutta eihän kukaan nyt jätä etukäteen ostettuja teatterilippuja käyttämättä muutenkaan vain siksi, että teini pitäisi heittää autolla muutaman kilometrin päähän kaverin bileisiin. Oli sitten kyseessä treffit tai vaikka ihan oma meno. Teinille taksirahaa, ja asia on sillä ratkaistu. Tämä esimerkki ei ollut muutenkaan kauhean hyvä, koska eihän se, jos menee etukäteen ostettuun esitykseen, tarkoita sitä, että lapsi tulisi vasta kakkosena. 

Taksiraha??!!

Hyvänen isä, menin täysin sanattomaksi! Bussilla mennään, jopa pyöräkin on keksitty.

Mutta että taksilla???!!

Koska kakarat on alkaneet kulkea nuorten kemuihin taksilla?

O tempora o mores.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

Olen eri enkä jaksa kirjoittaa konkreettista esimerkkiä mutta lyhyesti silloin kun teinillä on oikku ja sinne menemiseen pääsee ihan hyvin vaikka bussilla kuten joku tässä esitti. Ei tarkoitettu mitään tärkeitä lapsivaiheiden skippaamisia.

Ja nuo joulujuhlassa esiintymiset tiedetään viikkoja ennen. Täytyyhän niihin harjoitellakin. Ei sinne kylmiltään mennä mitään Tuhkimoa tai joulumuoria esittämään.

Mutta hyvinä teko syinä niitä on hyvä käyttää kenties, tossummille miehille. Näytetään miehen paikka kuviossa joka ei kasoinen ole.

En oikein keksinyt ehkä kovin hyviä esimerkkejä, mutta kertokaa te sitten niitä parempia esimerkkejä - eli millä lailla käytännössä suhde menisi lasten edelle? Ja miksi sen pitäisi olla niin?

Sovituista asioista pidetään kiinni. Niin aikuiset kuin lapset. Toki tulee sairastumisia jne mutta lyhykäisyydessään näin. Kukaan ei pompota ketään.

Uusioäitipuoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Muutoin samaa mieltä mutta uusiosuhteessa etenkin kyllä se puoliso on sijalla A. Lapset tulevat sitten. Ja nämä imuroinnit ja lennokkikerhot ja ompeluseurat sitten.

Uusiosuhteessa koko paletin kasassa pitävä voima on se parisuhde. Jos se alkaa ratkeilla liitoksistaan, se on ero. Uusiosuhteessa kun nämä lapset ovat eriyttävä, ei yhdistävä tekijä. Tämä on ihan asiantuntijatason tietoa, ei mitään mutu-mutinaa. 

Ja tätä ei pidä lukea väärin: tottakai lapset huolehditaan ja ikätasoisesti asiat handlataan mutta he eivät kiilaa ohi parisuhteen ja siinä sovittujen asioiden edelle. Aikuisten terve parisuhde on niiden lastenkin etu. 

Toki jos molemmat ovat sitä mieltä että lapsien päähänpistojen johdosta kaikki parisuhdejutut voidaan vetää vessasta alas, niin ei kai siinä mitään, mutta ohjenuorana tämä ei toimi. Pahimmillaan tämä jatkuu sittenkin kun lapset ovat jo lähes tai täysi-ikäisiä, he voivat pompottaa biovanhempaansa miten sattuu ja kaikki parisuhdejutut perutaan. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiäkin jotka näin sabotoivat biovanhempansa uusioparisuhdetta.  Joten asiassa kannattaa olla ajoissa hereillä. 

Ja toki jos kevyt tapailusuhde, asioilla ei kai niin väliä mutta ymmärsin ap:n kirjoituksesta että haetaan vakavaa parisuhdetta, ei vain kevyttä tapailua. Onko miehellä lapsia ja jos niin minkä ikäisiä? Mutta sekään ei selitä näitä imurointi-iltoja. Kyllä se imurointi siellä odottaa. Ja näitä voidaan tehdä yhdessäkin, mikäs sen mukavampaa, kun vuoroin toistensa kodeissa tehdä kotitöitä ja hyvä ruoka ja sauna päälle! 

Mitä tuo tummennettu osuus käytännösä tarkoittaa? Sitäkö, että kun on sovittu treffit, ja yhtäkkiä tuleekin päällekkäisenä menona lapsen harrastuksen joulujuhla, jossa hän esiintyy, niin treffejä ei siirretä, vaan lapselle sanotaan, että äiti/isi ei nyt pääse sun esitykseen kun äidillä/isillä on parisuhdeaikaa? Tai jos on treffit sovittuna ja juuri ennen treffejä lapsi tulee itkien kotiin ja alkaa kertoa kokemastaan kiusaamisesta tai vaikka varhaismurrosiän ihastus- tai kaverihuolistaan, niin sanotaanko lapselle, että "soita jollekin muulle, äidin/isin täytyy nyt mennä treffeille" - vai soitetaanko treffikumppanille, että lapsi tarvitsee nyt vanhemman tukea, että siirretäänkö treffejä tunnilla tai kahdella?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, millä lailla kumppanin siis pitäisi mennä lasten edelle?

Joulujuhla harvemmin tulee yllätyksenä, joten ei ole validi tähän.

Toisessa kohdassa lasta lohdutettaisiin ja sitten lähdettäisiin treffeille, toki lapselle kertoen, että jutellaan myöhemmin lisää kunnolla. Ja sitten oikeasti myös palattaisiin asiaan.

Esimerkkejä omasta elämästäni kymmenen uusperhevuoden kokemuksella, molemmilla lapsia, ei yhteisiä:

-Lapsi/ex halusi vaihtaa viikkoja. Tähän ei suostuta, ellei myös toisen osapuolen lasten viikonvaihto onnistu, jotta saadaan välillä lapsetonta aikaakin. Meillä tämä vaihto onnistui, mutta sitä ei luvattu exälle ja lapselle ennen kuin oli neuvoteltu muiden asianosaisten kanssa.

-Teini ei halunnut mennä toiselle vanhemmalle viikonlopuksi. Tämä sopi etävanhemmalle. Lähivanhempi (minä) menee suunnitellusti konserttiin miehensä kanssa. Jos olisi pienempi lapsi, hommaisin lapsenvahdin.

-Lapsi lähtee reissuun etävanhemman kanssa. Etävanhemman luona on lapsen lemmikki. Etävanhempi pyytää exäänsä (lähiä siis) hoitamaan lemmikkiä loman ajan. Hoitaminen peruisi lähivanhemman jo sovitun menon. Lemmikille etsitään siis muu hoitaja, vaikka olisi kuinka lapsen lemmikki.

-Lapsen toinen vanhempi sairastuu eikä pääse viemään lasta harrastukseen. Toisella vanhemmalla on sovittua menoa. Lapsi jättää harrastuksen sillä viikolla väliin. Ei ole oikeasti iso juttu, jos ei joka kerran pääse, jos ei nyt ole ihan spesiaali kerta silloin.

-Lapsi haluaa ruokaa x. On sovittu, että vanhemman nais-/miesystävä tulee syömään juuri sinä päivänä. Hän on allerginen ruualle x. Sitä ei siis lapsen toiveesta huolimatta tehdä juuri silloin.

Moni ihminen kaipaa omaa aikaa. Ja kaikkea ei voi tehdä yhdessä mm. lukeminen.

Mun yli 17 vuoden liiton salaisuus taitaa olla mies, joka ymmärtää, että kaipaan omaa aikaa ja yksin oloa.