Uusi kumppani ei halua nähdä aina kun mahdollista

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin jonkin aikaa. Kumpikin yli 40-vuotiaita ja molemmilla lapsia. Ensin nähtiin ekan vuoden ajan keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ja olin hyvin onnellinen tuosta. Sen jälkeen näkeminen harveni kertaan kuukaudessa ja minulle tuo oli liian vähän. Määrää olennaisempaa on kuitenkin se millainen sun rooli toisen elämässä on. Jos koet, että olet tärkeä toiselle tai pikemminkin niin, että koet olevasi yhtä tärkeä kumppanille kuin kumppani on sinulle niin suhde voi toimia. Itse koin, että olen se kumppanin vapaa-ajan suunnitelma C, D tai F, kun hän oli minulle se A heti lapsien jälkeen. Pystyn tarjoamaan kumppanilleni turvaa siitä, että hänellä on paikka elämässäni ja kun minulla on vapaa-aikaa, minä olen saatavilla. Minä en voinut elää sen turvattomuuden kanssa, että minä pidän kalenteriani auki hänelle ja hän puolestaan etsii sisältöä siihen ja mikäli sitä ei löydy, saatan olla ohjelmassa. En tiedä, miten paljon kaipaat turvaa ja vastavuoroisuutta, mutta ne ovat niitä asioita, mitä minä etsin.

M45

Hyvin kuvattu. Juurikin turvaa ja vastavuoroisuutta etsin. Täytynee seurata mihin suuntaan kehittyy. Ja keskustella.

Ap

Ehkä voitte sopia, että niinä päivinä milloin ette näe, laitatte kuitenkin viestejä ja soitatte, kerrotte jotain päivästänne, toivotatte hyvät yöt.

En tarkoita kerran tunnissa viestipommitusta, se tuntuu myös ahdistavalta ja kontrolloivalta.

Vierailija kirjoitti:

"Itse kun haluaisin olla jokaisen liikenevän hetken hänen kanssaan."

Jos joku suhteellisen uusi seurustelukumppani haluaisi olla jokaisen liikenevän hetken kanssani, katkaisisin suhteen välittömästi.

Jep. Todellinen Red flag. Ripustautua jolla ei ole mitään virkaa kuin roikkuminen.

No ei kai monet aikuiset ihmiset enää sellaista halua. Mä tapasin aviomieheni kun olin jo päälle nelikymppinen. Olin asunut 16 vuotta yksin ja oppinut nauttimaan yksinolosta. Vaikka rakastuin mieheen ensi näkemältä, en todellakaan halunnut olla heti kaikkea liikenevää aikaa yhdessä. Myös yksinolo ja oma aika olivat minulle rakkaita, ja vaati oikeastaan aika pitkääkin totuttelua että pystyi mitään yhdessä asumista edes harkitsemaan (ja tosissani harkitsin myös sitä, että ehkä en enää koskaan pysty miehen kanssa yhdessä asumiseen vaan voitaisiin pitää viikonlopputapailun tasolla loppu ikä vaikka oltaisiin naimisissa). Nykyään asutaan yhdessä, muutimme 4 v jälkeen, mutta edelleen minulla on oman tilan ja ajan tarpeeni, mutta kaksikerroksinen asunto mahdollistaa sen aika hyvin että saa olla itsekseen kun haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska ne kotityöt sitten pitäisi tehdä? Ja vanhaa äitiä nähdä? Ja katsoa joskus Netflixistä sitä sarjaa, joka ei kiinnosta ketään muuta? Tarkoitatko, että hänellä ei saisi olla mitään muuta elämää kuin sinä.

Olen myös ihminen, joka tarvitsee ihan omaakin aikaa. En enää ikinä ryhdy suhteeseen, jossa minun pitää aina olla vain muiden käytettävissä, ilman omaa aikaa, tilaa ja harrastuksia.

Olen samaa mieltä. Itse olen myös suhteessa se, joka tarvitsee paljon ihan yksinäistä aikaa ja iso osa ajasta menee tällä hetkellä sen lisäksi iäkkäiden vanhempien auttamiseen. Kaikki eivät ole tätä ymmärtäneet.

Aiemmin olen koettanut myös väkisin mukautua kumppanien toiveisiin, mutta kun koti alkoi jäädä hoitamatta ja jouduin pesemään pyykkiä yömyöhällä, että olisi seuraavaksi päiväksi puhtaita vaatteita, niin tuli olo että onko tässä mitään järkeä.

Tietysti eri asia on, jos Ap:sta aidosti tuntuu, ettei kumppani halua viettää hänen kanssaan aikaa ja että muut menot ja oman ajan tarve ovat vain keksittyjä tekosyitä.

Toinen on esitapailuvaiheessa, toinen taas paita ja perse -suhteessa.

Minulla on intensiivinen työ, jossa olen vuorovaikutuksessa koko päivän. Sen jälkeen minulla on kaupassa käyntiä, ruoan laittoa, tiskiä, pyykkiä, kuntoilu, lasten ja vanhusten ja lemmikkien tarpeiden hoitaminen.

Miesystävän kanssa oleminen on myös kauhean intensiivistä, seksin lisäksi hänellä on koko ajalle paljon asiaa, koska hänen työnsä on puolestaan aika hiljaista, ja hänellä ei ole juurikaan ystäviä tai sukua lähellä.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

En voisi enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, jos minulla ei olisi tätä mahdollisuutta, esim olla tv- ja harrastushuone, ja tarvittaessa voin olla siellä vaikka koko päivän, ja mies vaikka autotallissa tai mökillä koko päivän

Parit, jotka ovat onnellisina olleet "aina yhdessä" 30 vuotta, ovat hyvin voineet viettää siitä kokonaisia päiviä eri kerroksissa, puhumatta toisilleen aamukahvin ja iltauutisten välissä. Toinen on voinut olla vaikka lapsen turnauksessa Vaasassa koko viikonlopun. Toinen voi olla lasten kanssa mökillä kokonaisen viikon, itsekin olen näin tehnyt, ja toinen jää kaupunkiin omaan rauhaan, töihin tai ei.

Ihmiset jotka ovat kuin paita ja peppu teini-iän jälkeen vaikuttavat lähinnä siltä, että heillä ei ole ihan kaikki kunnossa, vaan jompi kumpi on mahdollisesti kontrolloiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ne kotityöt sitten pitäisi tehdä? Ja vanhaa äitiä nähdä? Ja katsoa joskus Netflixistä sitä sarjaa, joka ei kiinnosta ketään muuta? Tarkoitatko, että hänellä ei saisi olla mitään muuta elämää kuin sinä.

Olen myös ihminen, joka tarvitsee ihan omaakin aikaa. En enää ikinä ryhdy suhteeseen, jossa minun pitää aina olla vain muiden käytettävissä, ilman omaa aikaa, tilaa ja harrastuksia.

Olen samaa mieltä. Itse olen myös suhteessa se, joka tarvitsee paljon ihan yksinäistä aikaa ja iso osa ajasta menee tällä hetkellä sen lisäksi iäkkäiden vanhempien auttamiseen. Kaikki eivät ole tätä ymmärtäneet.

Aiemmin olen koettanut myös väkisin mukautua kumppanien toiveisiin, mutta kun koti alkoi jäädä hoitamatta ja jouduin pesemään pyykkiä yömyöhällä, että olisi seuraavaksi päiväksi puhtaita vaatteita, niin tuli olo että onko tässä mitään järkeä.

Tietysti eri asia on, jos Ap:sta aidosti tuntuu, ettei kumppani halua viettää hänen kanssaan aikaa ja että muut menot ja oman ajan tarve ovat vain keksittyjä tekosyitä.

Oman ajan tarpeen ymmärrän, mutta en tuota, että yhdessä vietetty aika ajaa pyykkäämään keskellä yötä. Siis ehkä sitä ei halua pestä pyykkiä ensimmäisillä tapaamiskerroilla, mutta kyllä minä ainakin parin kuukauden tapailun jälkeen kestän sen, että elämä ei ole pelkästään glamouria ja viihdettä. Jos yhdessäolo jää siitä kiinni, että naisella ei ole puhtaita vaatteita niin sen verran välitän kumppanistani, että pyykit voi tuoda mun luo, minä voin auttaa pyykkien kanssa tai voin katsoa telkkaria tai lukea kirjaa sen hetken, mitä pyykkien lajittelu ja ripustaminen kestää mikäli pyykkäys on jotenkin intiimi prosessi.

Puhutaan asioista oikeilla nimillä eikä mennä sinne likaisen lakanan taakse piiloon. Käytännönongelmiin löytyy aina ratkaisu niin kauan kuin ongelma on käytännönongelma eikä joku muu ongelma, joka esitetään käytännönongelmana kuten esimerkiksi sanotaan, että on likapyykkiä vaikka halutaan olla yksin. Tuossa käy niin, että toinen ratkaisee eri ongelmaa kuin toinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Itse kun haluaisin olla jokaisen liikenevän hetken hänen kanssaan."

Jos joku suhteellisen uusi seurustelukumppani haluaisi olla jokaisen liikenevän hetken kanssani, katkaisisin suhteen välittömästi.

Öööeikös tämä ole ihan tavallista silloin kun on oikeasti rakastunut ettei haluaisi olla erossa hetkeäkään?

Voi olla teineillä. Mutta todennäköisesti ei enää aikuisella jolla on elettyä elämääkin jo takana.

Aloin seurustelemaan toisella kierroksella 41-vuotiaana. Todellakin oltiin kaikki liikenevät hetket yhdessä. Eikä todellakaan tarvinnut miettiä, että kiinnostaakohan tuota toista mun seura tai jutut. Nyt parisuhdetta takana 10 vuotta ja yhdessä asutaan. Enää ei ole niin symbioottista, mutta edelleen puoliso on suosikki-ihmiseni, parasta mahdollista seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on intensiivinen työ, jossa olen vuorovaikutuksessa koko päivän. Sen jälkeen minulla on kaupassa käyntiä, ruoan laittoa, tiskiä, pyykkiä, kuntoilu, lasten ja vanhusten ja lemmikkien tarpeiden hoitaminen.

Miesystävän kanssa oleminen on myös kauhean intensiivistä, seksin lisäksi hänellä on koko ajalle paljon asiaa, koska hänen työnsä on puolestaan aika hiljaista, ja hänellä ei ole juurikaan ystäviä tai sukua lähellä.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

En voisi enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, jos minulla ei olisi tätä mahdollisuutta, esim olla tv- ja harrastushuone, ja tarvittaessa voin olla siellä vaikka koko päivän, ja mies vaikka autotallissa tai mökillä koko päivän

Parit, jotka ovat onnellisina olleet "aina yhdessä" 30 vuotta, ovat hyvin voineet viettää siitä kokonaisia päiviä eri kerroksissa, puhumatta toisilleen aamukahvin ja iltauutisten välissä. Toinen on voinut olla vaikka lapsen turnauksessa Vaasassa koko viikonlopun. Toinen voi olla lasten kanssa mökillä kokonaisen viikon, itsekin olen näin tehnyt, ja toinen jää kaupunkiin omaan rauhaan, töihin tai ei.

Ihmiset jotka ovat kuin paita ja peppu teini-iän jälkeen vaikuttavat lähinnä siltä, että heillä ei ole ihan kaikki kunnossa, vaan jompi kumpi on mahdollisesti kontrolloiva.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

Mä teen tuon yhdessä puolisoni kanssa. Itsekin kaipaan hiljaista rauhoittumisaikaa, mutta kai sitten olen onnekas, kun saan välillä olla ihan rauhassa hiljaa yhdessä kumppanini kanssa. Voidaan siis ihan hyvin makoilla yhdessä sohvalla kylki kyljessä ja katsoa hömppää samalla kumpikin kännykkäänsä selaillen. Usein myös nukahdan siihen mieheni kainaloon sohvalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ne kotityöt sitten pitäisi tehdä? Ja vanhaa äitiä nähdä? Ja katsoa joskus Netflixistä sitä sarjaa, joka ei kiinnosta ketään muuta? Tarkoitatko, että hänellä ei saisi olla mitään muuta elämää kuin sinä.

Olen myös ihminen, joka tarvitsee ihan omaakin aikaa. En enää ikinä ryhdy suhteeseen, jossa minun pitää aina olla vain muiden käytettävissä, ilman omaa aikaa, tilaa ja harrastuksia.

Olen samaa mieltä. Itse olen myös suhteessa se, joka tarvitsee paljon ihan yksinäistä aikaa ja iso osa ajasta menee tällä hetkellä sen lisäksi iäkkäiden vanhempien auttamiseen. Kaikki eivät ole tätä ymmärtäneet.

Aiemmin olen koettanut myös väkisin mukautua kumppanien toiveisiin, mutta kun koti alkoi jäädä hoitamatta ja jouduin pesemään pyykkiä yömyöhällä, että olisi seuraavaksi päiväksi puhtaita vaatteita, niin tuli olo että onko tässä mitään järkeä.

Tietysti eri asia on, jos Ap:sta aidosti tuntuu, ettei kumppani halua viettää hänen kanssaan aikaa ja että muut menot ja oman ajan tarve ovat vain keksittyjä tekosyitä.

Oman ajan tarpeen ymmärrän, mutta en tuota, että yhdessä vietetty aika ajaa pyykkäämään keskellä yötä. Siis ehkä sitä ei halua pestä pyykkiä ensimmäisillä tapaamiskerroilla, mutta kyllä minä ainakin parin kuukauden tapailun jälkeen kestän sen, että elämä ei ole pelkästään glamouria ja viihdettä. Jos yhdessäolo jää siitä kiinni, että naisella ei ole puhtaita vaatteita niin sen verran välitän kumppanistani, että pyykit voi tuoda mun luo, minä voin auttaa pyykkien kanssa tai voin katsoa telkkaria tai lukea kirjaa sen hetken, mitä pyykkien lajittelu ja ripustaminen kestää mikäli pyykkäys on jotenkin intiimi prosessi.

Puhutaan asioista oikeilla nimillä eikä mennä sinne likaisen lakanan taakse piiloon. Käytännönongelmiin löytyy aina ratkaisu niin kauan kuin ongelma on käytännönongelma eikä joku muu ongelma, joka esitetään käytännönongelmana kuten esimerkiksi sanotaan, että on likapyykkiä vaikka halutaan olla yksin. Tuossa käy niin, että toinen ratkaisee eri ongelmaa kuin toinen.

Siitä tässä varmaan keskustellaankin.

Esim minä olin valmis olemaan aika paljonkin yhdessä miehen kanssa. Ruuanlaitto alkoi kuitenkin kokonaan langeta minulle. Tiskikoneen täytön hän sen sijaan teki tarkasti uudelleen sen jälkeen, kun olin sen tehnyt. Kun oli puhetta, että hän on tietokoneella ja minä katson tv;stä omaa ohjelmaa tai luen kirjaa, hän kuitenkin koko ajan huuteli minulle sieltä kaikkia kommentteja ja kysymyksiä, vaikka sanoin tästä toistuvasti. Hän muisti sen noin viisi minuuttia, ja huuteli taas.

Ei siitä tullut yhtään mitään. Nyt näemme pari kertaa viikossa, ja minä keskityn kokonaan häneen. Muuten meillä on omat kodit ja tiskikoneet, ja minä katson ohjelmiani kun olen omassa kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on intensiivinen työ, jossa olen vuorovaikutuksessa koko päivän. Sen jälkeen minulla on kaupassa käyntiä, ruoan laittoa, tiskiä, pyykkiä, kuntoilu, lasten ja vanhusten ja lemmikkien tarpeiden hoitaminen.

Miesystävän kanssa oleminen on myös kauhean intensiivistä, seksin lisäksi hänellä on koko ajalle paljon asiaa, koska hänen työnsä on puolestaan aika hiljaista, ja hänellä ei ole juurikaan ystäviä tai sukua lähellä.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

En voisi enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, jos minulla ei olisi tätä mahdollisuutta, esim olla tv- ja harrastushuone, ja tarvittaessa voin olla siellä vaikka koko päivän, ja mies vaikka autotallissa tai mökillä koko päivän

Parit, jotka ovat onnellisina olleet "aina yhdessä" 30 vuotta, ovat hyvin voineet viettää siitä kokonaisia päiviä eri kerroksissa, puhumatta toisilleen aamukahvin ja iltauutisten välissä. Toinen on voinut olla vaikka lapsen turnauksessa Vaasassa koko viikonlopun. Toinen voi olla lasten kanssa mökillä kokonaisen viikon, itsekin olen näin tehnyt, ja toinen jää kaupunkiin omaan rauhaan, töihin tai ei.

Ihmiset jotka ovat kuin paita ja peppu teini-iän jälkeen vaikuttavat lähinnä siltä, että heillä ei ole ihan kaikki kunnossa, vaan jompi kumpi on mahdollisesti kontrolloiva.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

Mä teen tuon yhdessä puolisoni kanssa. Itsekin kaipaan hiljaista rauhoittumisaikaa, mutta kai sitten olen onnekas, kun saan välillä olla ihan rauhassa hiljaa yhdessä kumppanini kanssa. Voidaan siis ihan hyvin makoilla yhdessä sohvalla kylki kyljessä ja katsoa hömppää samalla kumpikin kännykkäänsä selaillen. Usein myös nukahdan siihen mieheni kainaloon sohvalle.

Meillä mies ei pysty olla yhdessä mutta hiljaa.

No kumpikinhan määrittelee ihan itse mikä on sitä "liikenevää aikaa". Itsekään en voisi _enkä haluaisi_ olla uuden (tai vanhemman) kumppanin kanssa jokaista hetkeä vapaa-ajasta vaan haluan tehdä muutakin kuin käydä töissä ja olla kumppanin kanssa.

Tosin en voisi edes ajatella kumppania jolla ei olisi osin samoja kiinnostuksen kohteita/harrastuksia eli yhdessä vietetyn ajan täytyy sisältää muutakin kuin vain leffailtaa sohvalla tai pelkkää panemista. Eikä se yhteinen aika kyllä tarkoita sitten sitäkään, että jompikumpi kulkee toisen matkassa kuin varjo (vahtimassa) ja istuu mukana niin kaverin luona kahvilla kuin katsoo vierestä kun toinen vaihtaa autoon renkaita..

Toki ymmärrän sen alkavan kaihertamaan, jos toinen priorisoi käytännössä aivan kaiken sen yhdessä olon edelle ja peruu yhteisiä suunnitelmia/menoja vartin varoitusajalla. Siinä tuntee nopsasti olevansa vain jokin hätävara, joka kelpaa kun ei tosiaan ole mitään muuta tekemistä ja että se yhdessäolo on toiselle ennemminkin vastenmielistä kuin tärkeää. Toki panemassa kerkiää kyllä käydä..

Ja jos itse ei halua vain sitä seksiä ja/tai olla pelkkä hätävara niin sitten tuollainen kumppani pitää pistää kiertoon. Ei toista voi pakottaa viettämään aikaa yhdessä. Itseasiassa kyllä koko ajatuskin puistattaa että toinen olisi siinä vain siksi, että sen on pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Itse kun haluaisin olla jokaisen liikenevän hetken hänen kanssaan."

Jos joku suhteellisen uusi seurustelukumppani haluaisi olla jokaisen liikenevän hetken kanssani, katkaisisin suhteen välittömästi.

Öööeikös tämä ole ihan tavallista silloin kun on oikeasti rakastunut ettei haluaisi olla erossa hetkeäkään?

Voi olla teineillä. Mutta todennäköisesti ei enää aikuisella jolla on elettyä elämääkin jo takana.

Aloin seurustelemaan toisella kierroksella 41-vuotiaana. Todellakin oltiin kaikki liikenevät hetket yhdessä. Eikä todellakaan tarvinnut miettiä, että kiinnostaakohan tuota toista mun seura tai jutut. Nyt parisuhdetta takana 10 vuotta ja yhdessä asutaan. Enää ei ole niin symbioottista, mutta edelleen puoliso on suosikki-ihmiseni, parasta mahdollista seuraa.

Tuollaista haluaisin. Mutta täällä on ollut hyviä kommentteja eri näkökulmista. Uskon kuitenkin, että välillämme on aitoja tunteita ja turvattomuuteni kumpuaa jostain muualta. Ehkä löydämme molemmille 100 % hyvän tavan olla yhdessä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on intensiivinen työ, jossa olen vuorovaikutuksessa koko päivän. Sen jälkeen minulla on kaupassa käyntiä, ruoan laittoa, tiskiä, pyykkiä, kuntoilu, lasten ja vanhusten ja lemmikkien tarpeiden hoitaminen.

Miesystävän kanssa oleminen on myös kauhean intensiivistä, seksin lisäksi hänellä on koko ajalle paljon asiaa, koska hänen työnsä on puolestaan aika hiljaista, ja hänellä ei ole juurikaan ystäviä tai sukua lähellä.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

En voisi enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, jos minulla ei olisi tätä mahdollisuutta, esim olla tv- ja harrastushuone, ja tarvittaessa voin olla siellä vaikka koko päivän, ja mies vaikka autotallissa tai mökillä koko päivän

Parit, jotka ovat onnellisina olleet "aina yhdessä" 30 vuotta, ovat hyvin voineet viettää siitä kokonaisia päiviä eri kerroksissa, puhumatta toisilleen aamukahvin ja iltauutisten välissä. Toinen on voinut olla vaikka lapsen turnauksessa Vaasassa koko viikonlopun. Toinen voi olla lasten kanssa mökillä kokonaisen viikon, itsekin olen näin tehnyt, ja toinen jää kaupunkiin omaan rauhaan, töihin tai ei.

Ihmiset jotka ovat kuin paita ja peppu teini-iän jälkeen vaikuttavat lähinnä siltä, että heillä ei ole ihan kaikki kunnossa, vaan jompi kumpi on mahdollisesti kontrolloiva.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

Mä teen tuon yhdessä puolisoni kanssa. Itsekin kaipaan hiljaista rauhoittumisaikaa, mutta kai sitten olen onnekas, kun saan välillä olla ihan rauhassa hiljaa yhdessä kumppanini kanssa. Voidaan siis ihan hyvin makoilla yhdessä sohvalla kylki kyljessä ja katsoa hömppää samalla kumpikin kännykkäänsä selaillen. Usein myös nukahdan siihen mieheni kainaloon sohvalle.

Meillä mies ei pysty olla yhdessä mutta hiljaa.

Toiset tosiaan pelkää sitä hiljaisuutta ja ilmeisesti kuvittelee, että se on täytettävä jollain joutavalla jatustamisella. Nämä hölösuut on vielä usein just niitä joille oikeista asioista puhuminen ja keskustelu ym on aivan mahdoton ajatus.

Itsellä yksi tärkeimmistä kriteereistä kumppanille on intro/ambiverttiyden lisäksi se, että seurassa on helppoa viihtyä vaikka kumpikaan ei sano yhtään mitään. Ihan kaikkea ei todellakaan tarvitse sanoittaa.

Joku supersuulas ja sosiaalinen ekstrovertti olisi kumppanina melkoinen rangaistus. Nuorena tuota(kaan) ei niin osannut ajatella vaan oli huomattavasti avomielisempi kumppanin suhteen ja sitä kuvitteli vaan, että vika on itsessä kun toisen jatkuva pajatus ja sinne-tänne-säntäily sai aikaan ärsyyntymistä. 

Olet tukahduttava, ap. Anna tilaa toiselle. Noin saat sen kohta muuten karkotettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on intensiivinen työ, jossa olen vuorovaikutuksessa koko päivän. Sen jälkeen minulla on kaupassa käyntiä, ruoan laittoa, tiskiä, pyykkiä, kuntoilu, lasten ja vanhusten ja lemmikkien tarpeiden hoitaminen.

Miesystävän kanssa oleminen on myös kauhean intensiivistä, seksin lisäksi hänellä on koko ajalle paljon asiaa, koska hänen työnsä on puolestaan aika hiljaista, ja hänellä ei ole juurikaan ystäviä tai sukua lähellä.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

En voisi enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, jos minulla ei olisi tätä mahdollisuutta, esim olla tv- ja harrastushuone, ja tarvittaessa voin olla siellä vaikka koko päivän, ja mies vaikka autotallissa tai mökillä koko päivän

Parit, jotka ovat onnellisina olleet "aina yhdessä" 30 vuotta, ovat hyvin voineet viettää siitä kokonaisia päiviä eri kerroksissa, puhumatta toisilleen aamukahvin ja iltauutisten välissä. Toinen on voinut olla vaikka lapsen turnauksessa Vaasassa koko viikonlopun. Toinen voi olla lasten kanssa mökillä kokonaisen viikon, itsekin olen näin tehnyt, ja toinen jää kaupunkiin omaan rauhaan, töihin tai ei.

Ihmiset jotka ovat kuin paita ja peppu teini-iän jälkeen vaikuttavat lähinnä siltä, että heillä ei ole ihan kaikki kunnossa, vaan jompi kumpi on mahdollisesti kontrolloiva.

Kaiken tämän päälle minä tarvitsen joka viikko aikaa ihan itselleni. Sellaista aikaa, jossa en kuuntele tai palvele kenenkään muun tarpeita. Jossa voin olla omissa ajatuksissani, katsoa hömppää tai vain selata somea, vaikka nukahtaa sohvalle.

Mä teen tuon yhdessä puolisoni kanssa. Itsekin kaipaan hiljaista rauhoittumisaikaa, mutta kai sitten olen onnekas, kun saan välillä olla ihan rauhassa hiljaa yhdessä kumppanini kanssa. Voidaan siis ihan hyvin makoilla yhdessä sohvalla kylki kyljessä ja katsoa hömppää samalla kumpikin kännykkäänsä selaillen. Usein myös nukahdan siihen mieheni kainaloon sohvalle.

Olet oikeasti jopa poikkeuksellisen onnekas. Tuollainen läheisyys olisi just sitä parasta, mutta kohdalle ei ole osunut ikinä kumppania jolle tuollainen olisi ollut itselleenkin tärkeää.

Jos tuossa ei toisen suu käy kuin jollain runebergillä niin sitten alkaa se ärsyttävä ja ei tippaakaan kiihottava, muka-närkästynyt "seksipuhe" kuinka sä herätit pikkuveikan ja mulla jöpöttää ja eksä vois ja ihan vähän vaan ja ota se ees suuhun tai pidä sitä hyvänä..

Ja tämä vaikka suhteessa ihan oikeasti olisi sitä seksiäkin yllin kyllin. Tuollainen läheisyys ei myöskään onnistu seksin jälkeen, koska justhan me pantiin ja ooksä joku nymfo ja eikö sulle mikään riitä..

Vierailija kirjoitti:

Uusi kumppanisi on todennäköisesti sen verran introvertti.

Minä taas veikkaan, että se on impotentti.

Olen 52v ja rakastuneena edelleen haluan viettää alkuhuumassa niin paljon aikaa yhdessä kuin vain mahdollista. Töissä käyminen on jo sitä omaa aikaa ja riittää minulle hyvin.