Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keskenmenon jälkeen mies ei halua yrittää
30.10.2022 |
Sain keskenmenon muutama kuukausi sitten. Myös mies oli surullinen, mutta tuntuu, että käsitteli asian nopeampaa kuin minä. Mies sanoi sen jälkeen, ettei tiedä haluaako enää yrittää ja on kuulemma heittänyt haaveet roskiin. Jos asiasta koittaa puhua, hän ei halua puhua edes ja väittää, että painostan häntä, vaikkei se ole tarkoitukseni. Haluaisin avointa keskustelua.
Tahtoisin vielä antaa uudelle yritykselle mahdollisuuden ja saada miehen puhumaan tunteistaan, mutta hän on sulkeutunut. Muutenkin huomaan, että keskenmenon jälkeen hän on puhunut vain työasioita ja välillä tuntuu, ettei perhe merkitse mitään.
Itse en voi jättää asiaa sopimatta, miksi ei enää yritettäisi, en oikein tiedä mitä hän haluaa. En kuulemma ota huomioon hänen haaveitaan ja tulevaisuuttaan,mutta tämä on ristiriidassa sen kanssa mitä aiemmin puhuimme.
Voiko tästä enää saada edes keskustelun aihetta. Onko vaihtoehdot lähteä suhteesta tai hyväksyä hiljaisesti, ettei lapsia enää tule ja ehkä myöhemmin katkeroitua
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä olisi parasta että mies kävisi juttelemassa ammattilaisella selvästi asia on jäänyt käsittelemättä. Jos mies ei halua työstää asiaa niin eroa, ei hän tule myöskään työstämään muita vaikeita asioita elämässä ja keskusteluyhteytenne alkaa katoamaan. Sinulla on oikeus tavoitella haavettasi lapsesta.
Tältä minustakin tuntuu. Keskenmenon jälkeen hän sanoi, että otetaan pieni aikalisä ja mietitään kaikki vaihtoehdot. Kuitenkaan hän ei halua puhua asiasta lainkaan. Mielestäni painostamista ei ole se, että olen kertonut olevani surullinen menetyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka pskana sinä olit keskenmenon jälkeen? Jos sen katsominen oli miehelle niin kipeää ja/tai stressaavaa, ettei tahdo nyt yrittää? Eikä ehkä osaa sanoa sitä siten ettet loukkaantuisi tai stressaantuisi itse, joutuisi olemaan varpaillasi että olisi ollut jotenkin sun syysi miten reagoit. On tottakai ollut raskasta sulle. Mä oon kyllä nainen, mutta en olisi halunnut heti yrittää uudestaan raskautta jos keskenmenon jälkeen toinen olisi ollut pitkään palasina. Jos tuleekin uudestaan raskaaksi niin se on aika pitkään sellaisessa pelossa elämistä. Jos tulit raskaaksi suht nopeasti kuitenkin niin ehkä voisi oikeasti pitääkin taukoa ihan vain, että pää kestää.
Mies traumatisoitui keskenmenosta tai käyttää sitä keppihevosena sille, että ei oikeasti halu lapsia ja on helpottunut. Odota hetki (muutama kuukausi) ja jos ei muutosta tapahdu tai mies hae apua, niin kannattaa miettiä olisiko jonkun muun kanssa se perhe mahdollinen?
Joko keskenmeno kolahti häneen rajummin kuin antoi ymmärtää tai sitten jotain muuta on tapahtunut sen jälkeen, esim. tullut ajatuksia, ettei haluakaan enää lasta tai on epävarma, että haluaako lapsia vai ei. Oliko kyse varhaisesta keskenmenosta? En nyt mitenkään yleistämällä yleistä, mutta ei kovin moni mies silloin vielä edes ymmärrä sitä kunnolla, että nainen on raskaana.
Miehesi on uudessa suhteessa
.
Avaa silmät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pskana sinä olit keskenmenon jälkeen? Jos sen katsominen oli miehelle niin kipeää ja/tai stressaavaa, ettei tahdo nyt yrittää? Eikä ehkä osaa sanoa sitä siten ettet loukkaantuisi tai stressaantuisi itse, joutuisi olemaan varpaillasi että olisi ollut jotenkin sun syysi miten reagoit. On tottakai ollut raskasta sulle. Mä oon kyllä nainen, mutta en olisi halunnut heti yrittää uudestaan raskautta jos keskenmenon jälkeen toinen olisi ollut pitkään palasina. Jos tuleekin uudestaan raskaaksi niin se on aika pitkään sellaisessa pelossa elämistä. Jos tulit raskaaksi suht nopeasti kuitenkin niin ehkä voisi oikeasti pitääkin taukoa ihan vain, että pää kestää.
No huonommassa kunnossa henkisesti olin muutaman viikon, elämä oli sumua sillä aikaa. Nyt kuitenkin jo avoimin mielin.
Olen miehelle koittanut sanoa, ettei yrityksestä tarvitsisi tehdä mitään "pakkopullaa". Vaan enemmänkin meiningillä tulee jos tulee. Osaan olla stressaamatta jo tässä kohtaa
Ei oo aikaa itkeä ja siirtää jos lapsen vielä haluatte
.
Koko ajan kehosi vanhenee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan. Myös miehesi on menettänyt lapsensa ja haaveensa. Lisäksi on voinut kokea raskaana puolison tukemisen asiassa. Anna hänelle aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Joko keskenmeno kolahti häneen rajummin kuin antoi ymmärtää tai sitten jotain muuta on tapahtunut sen jälkeen, esim. tullut ajatuksia, ettei haluakaan enää lasta tai on epävarma, että haluaako lapsia vai ei. Oliko kyse varhaisesta keskenmenosta? En nyt mitenkään yleistämällä yleistä, mutta ei kovin moni mies silloin vielä edes ymmärrä sitä kunnolla, että nainen on raskaana.
Kyllä oli aika varhaisesta keskenmenosta kyse, mutta Harmillisesti selvisi vasta viikon 12 ultrassa jonne menimme yhdessä. Miehelle on ollut varmasti raskasta seurata vierestä, kun itse koin myös sen fyysisen puolen , ja tuli käyntejä sairaalaan sen vuoksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, noh, sellainen vielä, että jos tilanne tosiaan olisi siinä pisteessä, että nainen vauva-foorumeilla miettisi että pitäiskö tässä nyt alkaa miettiä jotain muuta miestä lapsen isäksi niin siinä vaiheessa tahtoisin pitää piiiiiiitkään taukoa raskauden yrittämisestä. Jos olisin mies. Menee kai siinä vähän fiilis yrittää jos se isä saisi olla vaikka joku muukin. /3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan. Myös miehesi on menettänyt lapsensa ja haaveensa. Lisäksi on voinut kokea raskaana puolison tukemisen asiassa. Anna hänelle aikaa.
Tottakai, mutta jos mies itse ehdottaa aikalisää joka jo umpeutui, niin mielestäni asiasta kuuluu vielä puhua yhdessä. Nyt asia on haudattu maton alle, eikä oikein löydy keinoja ottaa edes asiaa puheeksi.
Jonain päivänä hän kysyi, olenko onnellinen? Vastasin, että tällä hetkellä olen. Mielestäni se ei kuitenkaan poista keskustelun aihetta siitä, tuleeko vielä lapsia
Jälkiviisaus on helppoa, mutta tässä vain omasta elämästä yli 20 v sitten vähän samanlaista kokemusta.
Mies oli ensin se, joka aloitti lapsihaaveilut ja yrittämisestä puhumisen. Raskaus alkoi nopeasti, mutta meni viikolla 12 kesken. Olin rikki ja haittasi se, ettei mies halunnut asiaa mitenkään käsitellä, ei edes osoittaa oikein myötätuntoa minulle. Riideltiinkin asiasta. Ja tässä se jälkiviisaus: olisi pitänyt ymmärtää, että näin jatkossakin vaikeudet ja surut parisuhteessamme tulisivat kohdatuiksi eli maton alle lakaistuiksi tai ilman sovintoa riidellyiksi. Olisi pitänyt ymmärtää erota ja lähteä eri teille. Ei ollut mitään "meitä", jos tuli ongelmia. Meillä oli yhdessä kivaa vain hyvinä aikoina
Ero tuli 3 vuotta myöhemmin kahden lapsen synnyttyä, kun mies koki, että hirveän työlästä ja ei-kivaa on arki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa. Joko mies ei oikeastaan edes haluakaan lasta tai sitten sun keskenmeno oli hänelle hyvin raskasta, eikä hän uskalla yrittää uudestaan.
Luulen, että miestä pelottaa , ettei hän voi edetä uralla tarpeeksi. Mutta en oikein ymmärrä mihin se pelko nyt perustuu. Olen ollut vuosia hoitamassa nytkin kotona lapsia ja se on mahdollistanut miehelle uralla etenemisen. Hänen ei ole tarvinut huolehtia kodin askareista
Mies ymmärsi, ettei haluakaan lasta vielä tai sinun kanssasi?
Joka tapauksessa on väärin, ettei mies suostu sinulle puhumaan. Puhumattomuus on tavallaan henkistä väkivaltaa, varsinkin kun mies ei ole ainoa jota menetys koskee.
Ehkä ajattelee, että sen on tarkoitus olla näin, että ette saa lasta. Tai sitten tuntee painostusta uudelleen yrittämiseen kaikkine tunnekuohuineen. Oletko itse kuinka tunteikas vai rauhallinen vastoinkäymisten edessä?
Vierailija kirjoitti:
Mies ymmärsi, ettei haluakaan lasta vielä tai sinun kanssasi?
Joka tapauksessa on väärin, ettei mies suostu sinulle puhumaan. Puhumattomuus on tavallaan henkistä väkivaltaa, varsinkin kun mies ei ole ainoa jota menetys koskee.
Meillä on jo lapsia
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että miestä pelottaa , ettei hän voi edetä uralla tarpeeksi. Mutta en oikein ymmärrä mihin se pelko nyt perustuu. Olen ollut vuosia hoitamassa nytkin kotona lapsia ja se on mahdollistanut miehelle uralla etenemisen. Hänen ei ole tarvinut huolehtia kodin askareista
Plus ura on mielikuvitusta (ei totta)
Ihmisillä on työpaikkoja (ei muuta)
Alue: Aihe vapaa
Ehkäpä olisi parasta että mies kävisi juttelemassa ammattilaisella selvästi asia on jäänyt käsittelemättä. Jos mies ei halua työstää asiaa niin eroa, ei hän tule myöskään työstämään muita vaikeita asioita elämässä ja keskusteluyhteytenne alkaa katoamaan. Sinulla on oikeus tavoitella haavettasi lapsesta.