Lue keskustelun säännöt.
Keskenmenon jälkeen mies ei halua yrittää
30.10.2022 |
Sain keskenmenon muutama kuukausi sitten. Myös mies oli surullinen, mutta tuntuu, että käsitteli asian nopeampaa kuin minä. Mies sanoi sen jälkeen, ettei tiedä haluaako enää yrittää ja on kuulemma heittänyt haaveet roskiin. Jos asiasta koittaa puhua, hän ei halua puhua edes ja väittää, että painostan häntä, vaikkei se ole tarkoitukseni. Haluaisin avointa keskustelua.
Tahtoisin vielä antaa uudelle yritykselle mahdollisuuden ja saada miehen puhumaan tunteistaan, mutta hän on sulkeutunut. Muutenkin huomaan, että keskenmenon jälkeen hän on puhunut vain työasioita ja välillä tuntuu, ettei perhe merkitse mitään.
Itse en voi jättää asiaa sopimatta, miksi ei enää yritettäisi, en oikein tiedä mitä hän haluaa. En kuulemma ota huomioon hänen haaveitaan ja tulevaisuuttaan,mutta tämä on ristiriidassa sen kanssa mitä aiemmin puhuimme.
Voiko tästä enää saada edes keskustelun aihetta. Onko vaihtoehdot lähteä suhteesta tai hyväksyä hiljaisesti, ettei lapsia enää tule ja ehkä myöhemmin katkeroitua
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Jälkiviisaus on helppoa, mutta tässä vain omasta elämästä yli 20 v sitten vähän samanlaista kokemusta.
Mies oli ensin se, joka aloitti lapsihaaveilut ja yrittämisestä puhumisen. Raskaus alkoi nopeasti, mutta meni viikolla 12 kesken. Olin rikki ja haittasi se, ettei mies halunnut asiaa mitenkään käsitellä, ei edes osoittaa oikein myötätuntoa minulle. Riideltiinkin asiasta. Ja tässä se jälkiviisaus: olisi pitänyt ymmärtää, että näin jatkossakin vaikeudet ja surut parisuhteessamme tulisivat kohdatuiksi eli maton alle lakaistuiksi tai ilman sovintoa riidellyiksi. Olisi pitänyt ymmärtää erota ja lähteä eri teille. Ei ollut mitään "meitä", jos tuli ongelmia. Meillä oli yhdessä kivaa vain hyvinä aikoina
Ero tuli 3 vuotta myöhemmin kahden lapsen synnyttyä, kun mies koki, että hirveän työlästä ja ei-kivaa on arki.
Tämä oli aika hyvä havainto. Jos puhuminen nytkin miehelle jo noin vaikeaa, miksi siitä elämästä tulisi yhtään helpompaa lapsen myötä? En kyllä voi kuvitella edes, miten mies pystyy hautaamaan tuollaisen ison asian maton alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse uskon, että jos ap alatkin vahvasti suunnittelemaan siirtymistä kodin ulkopuolelle uraa luomaan, mies panee sinut raskaaksi tuota pikaa.
Mutta haluatko oikeasti lisää lapsia miehen kanssa, jonka ykkösprioriteetti on oma napa ja ura?
Miksi uskot näin?
Mies ymmärsi tehneensä melkein elämänsä virheen mutta onneksi suojelusenkeli oli läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Mies traumatisoitui keskenmenosta tai käyttää sitä keppihevosena sille, että ei oikeasti halu lapsia ja on helpottunut. Odota hetki (muutama kuukausi) ja jos ei muutosta tapahdu tai mies hae apua, niin kannattaa miettiä olisiko jonkun muun kanssa se perhe mahdollinen?
Ai, että tämän kokemuksen jälkeen helpompi sanoa vain, että ei halua enää yrittää. Hän keksi , että ura onkin se ykkösjuttu. Sitten jos olen koittanut rakentavasti keskustella, usein hän sanoo, että en ajattele häntä tässä asiassa yhtään. Jos perheellinen laittaa uran etusijalle, niin eikö se ole aika itsekästä?
Mies myös sanoi keskenmenon sattuessa "että hänelle minun onnellisuus merkitsee paljon"
Mitä jos en voi olla onnellinen jos emme yritä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies ehkä kuvittelee, että vaihtoehto uudelle lapselle on nykytila, jossa sinä hoidat kodin ja lapset ja mies saa keskittyä uraansa.
Mitäpä, jos esität miehelle, että lapsen sijaan menet töihin ja opiskelemaan (samanaikaisesti), jotta saat pikkulapsivuosien uraviiveen kurottua ja siirrät vaihtelun vuoksi vetovastuun kodista ja lapsista miehelle?
No, ei tunnu suostuvan vaikka kuvittelisi, että tämä olisi tilanne.
Ollaan sovittu, että olen kotona vielä jonkun aikaa niin ei viitsisi tälläsiä alkaa puhumaan, jos hän onnistuukin, että lähde vain uraan luomaan ja sitten lasta ei tulisikaan
Vielä vinkkejä/neuvoja tilanteeseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei saisi painostaa vanhemmuuteen jos siihen ei ole valmis. Saattaa olla että tuska menetyksestä on niin iso että sen sisäistäminen ja käsitteleminen vie aikaa. Siis kiirehtiminen ei ole oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjoa peräaukkoa
Nii on ja lopuksi lipsautat pilluun kun mies ei enää voi pidätellä 👍
Mä ihmetten, että aikuiset ihmiset voi käyttäytyä näin tyhmästi. Keksivät näitä näsäviisaita "tuhmia" kommentteja vähän sillai ehhehe-ehhehe tyyliin, luullen olevansa jotenkin hauskoja, eivätkä tajua, että ihan oikeasti ovat noloja ja tyhmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjoa peräaukkoa
Nii on ja lopuksi lipsautat pilluun kun mies ei enää voi pidätellä 👍
Mä ihmetten, että aikuiset ihmiset voi käyttäytyä näin tyhmästi. Keksivät näitä näsäviisaita "tuhmia" kommentteja vähän sillai ehhehe-ehhehe tyyliin, luullen olevansa jotenkin hauskoja, eivätkä tajua, että ihan oikeasti ovat noloja ja tyhmiä.
Varsinkin tällaisella asialla vielä vitsailla. Keskenmenon kokeneen aloituksessa...
Näin 3 keskenmenoa saaneena annan neuvon: yrittäkää nopeasti uudelleen, pettymyksiin varautuen mutta sitkeästi. Biologinen kello käy kokoajan ja sinun on saatava nopeasti tietää jos mies onkin muuttanut mielen.
Minä ehdin ihan nippa nappa saada 2 lasta vaikka aloitimme jo minun ollessa 29v. Toisille perheen saaminen on ihan kiven takana, yhtään ei kannata jäädä aikaa hukkaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei saisi painostaa vanhemmuuteen jos siihen ei ole valmis. Saattaa olla että tuska menetyksestä on niin iso että sen sisäistäminen ja käsitteleminen vie aikaa. Siis kiirehtiminen ei ole oikein.
Olisi kuitenkin hyvä, että myös mies puhuisi miltä hänestä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjoa peräaukkoa
Nii on ja lopuksi lipsautat pilluun kun mies ei enää voi pidätellä 👍
Mä ihmetten, että aikuiset ihmiset voi käyttäytyä näin tyhmästi. Keksivät näitä näsäviisaita "tuhmia" kommentteja vähän sillai ehhehe-ehhehe tyyliin, luullen olevansa jotenkin hauskoja, eivätkä tajua, että ihan oikeasti ovat noloja ja tyhmiä.
Varsinkin tällaisella asialla vielä vitsailla. Keskenmenon kokeneen aloituksessa...
No sepä se. Ja eivät häpeä käytöstään. Naureskelevat vaan kun on niin vitsikästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtus nyt sattuu olemaan paska.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei saisi painostaa vanhemmuuteen jos siihen ei ole valmis. Saattaa olla että tuska menetyksestä on niin iso että sen sisäistäminen ja käsitteleminen vie aikaa. Siis kiirehtiminen ei ole oikein.
Ei se puhumattomuuskaan hyväksi ole. Painostamisen jokainen kokee erilailla. Tässä ei ole saatu edes keskusteluyhteyttä
Meillä oli vastaava tilanne ennen iltatähtemme syntymää, tosin keskenmenoja oli useita varmasti iästä johtuen. Neljännen keskenmenon jälkeen pettymykset ja minun suruni katsominen kävivät miehelle liian raskaiksi, ja hän ei halunnut enää yrittää.
Pitkien, uuvuttavien keskustelujen jälkeen ja yhdessä asiaa itkettyämme ja pyöriteltyämme päädyimme sitten kuitenkin yrittämään uudelleen. Viides raskaus onnistui ja saimme aivan ihanan pienen pojan. Poika on nyt esikoululainen, ja miehen silmäterä ja päivien ilo.
Meillä ainakin voi näin jälkikäteen todeta, että miehen luovuttaminen vauvahaaveista oli tapa suojautua jatkuvilta pettymyksiltä. Onneksi, onneksi viidennellä kerralla olimme onnekkaita ja kaikki meni hyvin. Muuten olisimme molemmat kantaneet keskenmenojen tuottamaa surua ihan toisella tavalla mukanamme koko loppuelämämme ajan.
Kuinka kauan annan vielä asian olla? -ap
Ja onko ketään muita vielä keillä ollut sama tilanne?
Tsemppiä tilanteeseen, anna miehelle aikaa sen mitä se häneltä vaatii. Kaikki olemme yksilöitä.
Meillä tuli keskenmeno pari kuukautta sitten, ja asian käsittely on kyllä ollut melko vaikeaa. Puolisoni otti keskenmenon todella raskaasti ja tuntui että koko suruaika meni hänen tunteidensa läpikäymiseen ja omani jäivät taka-alalle. Ajan kanssa sitten koitin vain unohtaa asian, mutta huomaan sen vaivaavan edelleen. Mekin olemme puheissa sopineet uudelleen yrittämisestä tähän perään, kunhan äidin keho ja mieli ehtii tarpeeksi toipua.
Olen jo traumatisoitunut aiemman avioliiton keskenmenoista niin, että jokaisessa raskaudessa pelkään positiivisesta raskaustestistä aina synnytykseen asti koko välin lapsen menettämistä. En oikein osaa ikinä iloita täysin raskaudesta.
T. Mies
Jaa että sitten tekee mieli pistää vaimo paksuksi?